Olen saanut viime päivinä useita viestejä vanhoillislestadiolaisilta, jotka surevat Kotimaa24:ssa käydyn lestadiolaiskeskustelun yksipuolisuutta ja perustelevat kantaansa hyvin. Samaan hengenvetoon he kuitenkin toteavat, että eivät uskalla, jaksa tai pysty ryhtymään itse blogisteiksi tai aktiivisiksi verkkokeskustelijoiksi tälle sivustolle omalla nimellään – tai edes anonyymisti – tuomaan julki sitä toisenlaista näkökulmaa. Perustelut tälle arkuudellekin ovat sinänsä olleet ymmärrettäviä.
Mutta mitä tämä kaikki kertoo uudenlaisesta tavasta viestiä, somesta, hengellisistä verkkokeskusteluista, ihmisten kyvystä käydä keskustelua toisin ajattelevien kanssa, hengellisestä herkkyydestä, pelosta, uudenlaisten mediakäytäntöjen avoimuuden suhteesta tasa-arvoon ja siihen, kuka saa äänensä kuuluviin?
Toteutuuko idea tasa-arvosta ja kaikkien äänen kuulemisesta ajan kanssa, kun ihmiset tottuvat verkkokeskusteluihin, kun yhteisöt ja organisaatiot alkavat mieltää verkkokeskustelun normaaliksi osaksi arkea? Hälvenevätkö pelot siellä ja tuolla, alkavatko normaalit käyttäytymissäännöt ja hyvät tavat jalkautua myös verkkokeskusteluihin? Vai tuleeko jatkossakin aina olemaan niin, että joku uskaltaa sanoa ja toisin ajatteleva ei uskalla kommentoida? Ovatko verkkokeskustelut ja avoin kommunikaatio vain vain vahvojen oikeus? Entä onko se kenenkään syy? Voiko asiaan vaikuttaa – ja jos, niin miten?
Toinen tämän bloggauksen ajatustenherättäjä on ollut Tuija Aallon mielenkiintoinen uusi kirja Kuinka olla avoin, työelämän uudet viestintätaidot. Kirjassa Aalto siteeraa kirjailija Pauliina Suden Hesarissa ollutta kirjoitusta:
”Näinkö sitä sitten ajetaan sananvapauden ja demokratian asiaa netin aikakaudella? Osa suoltaa ilmoille pidäkkeettä kaiken, minkä suinkin keksii, toiset vaikenevat varmuuden vuoksi, käpertyvät itsesensuurin viltin alle vihapuhetta piiloon.”
Toisaalta on selvää, että niin työelämässä, sosiaalisessa elämässä, yksityiselämässä kuin hengellisessäkin elämässä avoimuus ja vuorovaikutus mahdollistavat uusien ajatusten syntymisen ja kehittämisen, innovaatiot, sen ettei pyörää tarvitse keksiä yhä uudelleen. Avoimuus mahdollistaa kasvamisen ihmisenä ja työntekijänä. Parhaimmillaan se lisää ymmärrystä ja vähentää ennakkoluuloja.
Avoimuus palvelee tarkoituksenmukaista päätöksentekoa ja rohkaisee ilmaisemaan myös keskeneräisiä ideoita ja ajatuksia, mietteitä ja oivalluksia julkisesti. Avoimuuden kautta asiat kehittyvät nopeammin toimivaan suuntaan, kun väärän suunnan havaitsijoita on jo kesken matkan enemmän, ajatus väärästä suunnasta voidaan sanoa ääneen heti, ja tarvittaessa voidaan tarkistaa suuntaa.
Mutta miten tässä prosessissa taattaisiin ääni myös niille, jotka ovat arkoja ja pelokkaita ilmaisemaan itseään, huomioitaan, kokemuksiaan ja ajatuksiaan?
Demokraattisissa yhteiskunnissa journalistien perustehtävä on tutkia ja läpivalaista ja tehdä julksieksi vallankäyttöä. Erilaiset WikiLeaksin jäljille nousseet vuotosivustot vievät vallankäytön läpinäkyvyyden äärimmilleen. Saman tyyppisiä hengellistä vallankäyttöä luotaavia vuotosivustojakin netistä löytyy paljon. Niille on paikkansa ja perusteensa. Samalla on silti pakko miettiä myös sitä, onko olemassa sellaistakin avoimuutta, sellaista tietovuotoa, joka aiheuttaa enemmän vaaraa kuin hyötyä, joka lisää ennakkoluuloja ja syventää kuilua eri tavalla ajattelevien välillä enemmän kuin hälventää niitä.
Journalisti minussa vaatii ehdotonta sananvapautta, mahdollisuutta kertoa avoimesti ja julkisesti omista kokemuksistaan, näkemyksistään, tiedoistaan ja havainnoistaan. Samalla ihminen minussa suree, että sananvapaus hyödyttää käytännössä vain niitä, joilla on sana hallussaan ja rohkeutta itseilmaisuun.
Kirjassaan Tuija Aalto toteaa, että siirtyminen avoimeen ja verkostomaisen toimintakulttuuriin edellyttää perinteisen hallintoajattelun korvaamista yhteistyöllä, joka perustuu vuorovaikutukseen eikä hierarkioihin. Ajatus avoimesta, yhteisöllisestä, tasa-arvoisesta vuorovaikutuksesta, joka rohkaisee kaikkia ilmaisemaan omia näkökulmiaan, on kaunis ja tavoiteltava. Aivan varmasti se on pitkän päälle myös taloudellisesti kannattava, teknologian kehitystä edistävä, ihmisten asumisviihtyvyyttä lisäävä, monenlaista uutta hyvää tuottava toimintakulttuuri.
Silti ratkaisematta jää kysymys: Entä jos ihmisellä ei ole edellytyksiä nopeaan nettiajan vuorovaikutukseen, vauhdikkaaseen ja rohkeaan reagoimiseen, kirjoittamiseen? Entä jos ihmisen vuorovaikutustaidot ovat puutteellisia, rohkeus vähäistä, herkkyys pahastua ja loukkantua suurta?
Tekniikkaa voi aina oppia, vuorovaikutustaitojaankin voi epäilemättä kehittää. Mutta jääkö silti aina ongelmaksi persoonallinen arkuus, joka kenties estää herkän ja aran ihmisen hyvinkin viisaiden ajatusten mukaan saamisen yhteiseen keskusteluun, yhteiseen vaikuttamiseen, yhteiseen ideointiin, uuteen yhteiseen avoimuuden toimintakulttuuriin?
Tuohan oli Jorma oikein loistava yleistys. Misään ei lestadiolaisessa perheesä ei voida luotaa Jumalan johdatukseen ja kaiki ei lestadiolaiset perheet ovat enemmän ja vähemmän perheitä jossa humalahakuinen elämä on arkipäivää…
Oikesti tämä yleistäminen ei toimi näinkään päin. Taisin sanoa että lapsuus samoilla ehdoilla lestadiolaisuuden ulkopuolella ei ole huonoa. Samat ehtot mitä luettelet voivat toteutua yhtä kaiki lestadiolasisuuden ulkopuolella ja toisaalta lestadiolaisuuden sisällä lapsi voi kasvaa melko epätoivoisessa ilmapiirissä jossa ei ole tietoakaan Jumalan johdatuksesta.
Sinä et Jorma oikeasti vastaa kysymyseeni ja se mitä taas sanot ei kohtaa sitä todellisuuta jonka olen nähnyt sekä lestadiolaisuuden ulkopuolella että sen sisä puolella. Meillä voi olla erilllainen kokemus ja näkemys asiasta mutta se ei muuta sitä että jotekin vain tuntuu ettei todelisisuutemme oikein kohtaaa.
Ei, ei tämä homma toimi näin. Ihan mistä tahansa, perheestä, kultapossukerhosta, kirkosta tai mistä vaan, löydetään sekä myönteisiä että kielteisiä puolia. Ja jos joku väittää, ettei ongelmia oo olleskaan, se merkitsee lähes aina sitä, että ongelmia/kipukohtia/epäkohtia on, mutta ne halutaan pitää piilossa. Minulla, sinulla, hänellä, meillä, teillä, heillä on ongelmia, mutta on myös onnellisuutta. Ei kumpikaan asia, myönteinen ja kielteinen sulje pois toistansa.
Kun talostelee vl-liikkeessä, saa kuulla jatkuvasti, kuinka paljon ongelmia ja onnettomuutta on ”epäuskoisilla” ja kuinka kirkkouskovaiset ovat omavanhurskaita ja esimerkkejä kerrotaan asian vahvistamiseksi.
Mutta, sillä tavalla homma toimii, kun pystytään puhumaan kulloisestakin esillä olevasta asiasta ihan vaan asiana. Onko joku asia, käsitys, mielipide tai opetus raamatunmukaista vai ei tai onko joku toiminta ihmistä vahingoittavaa tahi ei.
Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, oli se sitten mimmonen tahansa, mutta jos jollakin toiminnalla vahingoittaa jotakuta ja se tulee ilmi, Suomen laki saattaa puuttua tilanteeseen.
Tähän asti esim. hoitokokousvalitukset ei oo menny oikeuslaitoksessa läpi, koska siellä ajatellaan vl-liikkeeseen kuulumisen tai kuulumattomuuden olevan vapaaehtoista ja joka kuuluu liikkeeseen, tietää sen mentaliteetin ja sitoutuu siihen. Eli mitä valitat kurja pahasti hoideltu luopio, tiesit liikkeeseen kuuluessasi, mitkä ovat liikkeen säännöt ja mentaliteetti?
Eli ainoastaan se, mitä Raamattu sanoo mistäkin asiasta, voi olla ”vaade” perustelulle vl-liikkeen asioissa, koska liikkeen opetuksen ja käsitysten sanotaan pohjautuvan Raamattuun. Eli onko joku asia Jumalan sanan mukaista vai ei, niin voidaan perustellusti kysyä.
Katri, sinähän se yleistät enkä minä. En ole puhunut sanaakaan vanhoillislestadiolaisista. Vastasin vain sinun kommenttiisi.
Jäin myös ajattelemaan tuota blogin kirjoittajan Emilian ikään kuin ääneen esittämää kysymystä:
>>>Jakautuvatko ihmiset entistä selvemmin niihin, joilla on välineet, yhteydet, kyvyt ja taito osallistua ja vaikuttaa – ja niihin joilla ei ole>>
(EK)
Uskon, että kaikilla on tarvittavat välineet, siinä suhteessa olemme kai olleet tasa-arvoisia jo 50-luvulta lähtien. Kaikilla vain ei ole mielenkiintoa ja taitoa vaikuttaa. Jos ei ole motivaatiota, ei löydy mahdollisuuksiakaan.
Nii sinun kokemuksesi perusteella asiat ova Jorma jotain ja minun kokeman perusteella jotain muuta. Kyse ei kuitenkaan ole nyt kumankaan meidän kokemuksesta vaan siitä kysymyksestä jonka esitin.
Ja se kysymys edeleen on se että missä määrin jos misään määrin hyvät asiat tai hyvisi koetut asiat lestadiolaisuudessa ovat asioita jotka ovat tuosta uskosta nimenomaan vuotavia hyviä hedelmiä. Nimsesit yhden Jumalan johdatuksen ja itse liikeessä oleena en sitä allekirjoita että se olisi joku lestadiolainen ominaisuus.
Väität että lapsuus uskovaisessa kodissa antaa mutta suljetko silmäsi siltä että se myös otaa ja joskus se ottaa ihan korkojen kanssa.
Uskovaisuus misäään merkityksessä ja mikään uskonto ei tee kenenkään elämästä hyvää ykisitään ja on hyvin vaikea nähdä miten uskontojen sisältämä ylenin moralifilosofia olisi jotenkin poikkeava tai ylivertaine ylseeen hyvään moraalifilosofiaan. Samat ehdot voivat toteutua uskovaisuuden ulkopuolella ja toteutuvatkin. Usko ei siis ole se eroitava tekijä.
Sitten tässä on Jorma vielä se pointti että yleisestikin se julkisivun yläpitäminen ja asioitten salaaminen on yleistä suomalaisessa yhteiskunnassa eikä uskovaiset perheet tee siitä poikeusta.
Julkisivu on enemmän kui totuus. Kylähän se uskovaisten perhe-elmä voi näytää ruusuiselta ja onnelliselta mutta kasvaminen vaikkapa lestadiolaisessa suurpeheessä ei ole aina ollut kaikille todellakana sitä turvallista ja onnellsita lapsuutta eivätkä muutkaan uskovaiset tee tästä poikeusta.
Sinun kokemus ei muuta eikä tule muutamaan niitä toisenlaisia kokemuksia eikä sitä että hyvyys hyvin harvoin näytää jouontavan juurensa siitä nimenomaan siitä uskosta.
Katrilta:
”Ja se kysymys edeleen on se että missä määrin jos misään määrin hyvät asiat tai hyvisi koetut asiat lestadiolaisuudessa ovat asioita jotka ovat tuosta uskosta nimenomaan vuotavia hyviä hedelmiä.”
Hyvä kysymys. Nyt jos ajatellaan Raamatun luettelemia hengen hedelmiä, joita ovat: rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, ne ovat mielentiloja, joidenka kohdalla onnistuvat tahi ontuvat kaikki maailman ihmiset, mukaanluettuina vl-ihmiset.
Päivämies luetteli Hengen hedelmiin kuuluvaksi uskovaisen elämäntavat ja ulkonaiset merkit:
”Elämäntavat ja käytös uskon hedelminä
Uskovainen kohtaa maailmassa monia tapoja, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa:mm kiroilu, meikkaus, tukan värjäys, huono musiikki, tanssi, alkoholin ja huumeiden käyttö. Uskovaisten ihmisten tapa elää poikkeaa siitä, miten maailman ihminen elää. -Uskovaisen elämäntavat ja käyttäytyminen tulevat uskon hedelminä. Sen vuoksi epäuskoinen ei ymmärrä uskovaisten menettelyjä, kun uskomisen asia ei ole avautunut hänelle, eräs nuori kiteytti puheenvuorossaan.”
Hmm, hyviksi koetut asiat, hyvät hedelmät. Tuo absolutismi on mielestäni hyvä asia vl-liikkeessä, vaikka se ei raamatullinen olekaan, eikä Lutherkaan niin ajatellut. Mutta hirveän monelta murheelta ihminen/perhe säästyy kun ei käytä ollenkaan alkoholia ja mielestäni siinä ei mitään menetä, mutta tämä on mun mielipiteeni.
Kiroilemattomuus. Tosi hyvä asia. On tosi ahdistavaa ja tympeää kuunnella puhetta, jossa vilisee joka välissä kirosanoja.
Meikkaamattomuus. Hyvä asia ympäristöajattelun pohjalta, mutta niin ovat kaikki pesuaineetkin, sun muut putelit ja purnukat.
Huono musiikki. Mikä on huonoa musiikkia? Itse tykkään eniten klassisesta ja hengellisestä, virsistä eritoten
Kiitos paljon kommentistasi, Jukka K! Näitä viime aikojen yhteydenottoja oli neljältä eri henkilöltä. Aiemminkin yksittäisiä sähköpostikirjeitä on toki tullut.
Kirjoitat: ”Uskonasioista keskustelemista pidän ylipäätään paljon arvokkaampana sen tapahtuessa kasvokkain kuin somessa.”
Ymmärrän tämän ja perustelusi olivat hyviä. Samalla silti toivoisin, että oppisimme myös netissä keskustelemaan toista kunnioittaen ja myös niitä äänensävyjä kuunnellen. Väitän ihan vakavissani, että kun pitkään lueskelee nettikeskusteluja ja osallistuu niihin, alkaa nähdä kirjoitetussakin tekstissä ilmeitä, eleitä, äänensävyjä. Se ei ole täysin mahdotonta. Toki sinäkään et varmasti ajattele, että olisi.
Ajattelen, että eri ihmisillä myös yksityisyyden rajat ovat kovasti erilaiset. Jotkut todella kokevat juuri noin kuin kuvaat: Usko on äärimmäisen subjektiivinen asia. Jokainen kokee sen aivan omakohtaisesti. Toisille taas uskonasiat ovat vähemmän yksityisiä, ja julkinen keskustelu uskon näkemyksistä tuntuu aivan luontevalta.
Erityisen paljon pidän tuosta ajatuksestasi, että kaikkia ihmisiä on kunnioitettava. Ihmisellä on oikeus olla sitä mitä hän on, sellainen persoona kuin hän on, hänellä on oikeus omaan uskoonsa ja tulkintoihinsa. toki samalla ajattelen, että joskus ihmiselle saattaa tehdä hyvää myös murtaa omia rajojaan. Mutta sen täytyy tapahtua aina omasta sisäisestä motiivista, ei ulkopuolisen painostuksen alla.
Jorma ja Katri, aistin ajatustenvaihdossanne jollakin tapaa haavoitettujen ihmisten yhteentörmäämistä asiassa, josta ette ehkä kuitenkaan pohjimmiltaan ole niin eri mielisiä. Onkohan havaintoni ollenkaan oikeaan osuva?
Minusta Vuokko sanoi aika viisaasti, kun totesi, että aivan kaikissa ihmisten yhteisöissä on hyviä ja huonoja puolia, on myönteistä ja on haavoittavaa.
Parhaimmillaan usko tuo esimerkiksi perheeseen ja lapsuuteen oikeaa ja aitoa turvaa. Ajattelen myös, että se turva voi olla vieläkin syvempää kuin tasapainoisen ja hyvän ateistiperheen turva. Usko kaikkivaltiaan Jumalan huolenpitoon ja ikiaikaisiin kantaviin käsiin voi antaa suuremman turvan kuin mikään muu.
Samaan hengenvetoon on todettava kuitenkin se, että pahimmillaan usko voi myös vahingoittaa, vaurioittaa ja traumatisoida lapsia enemmän kuin mikään muu. Jos lapsi kasvaa luonnehäiriöisten vanhempien uskovassa kodissa, saatetaan uskon kieli ja Jumala valjastaa hirvittävän väkivallan ja alistamisen välineeksi.
Jormalle! Kyllä se teksti löytyy, kun rullaat sinne, missä kysymyksesi oli. Ilmoitin eilen osoitteen! Eri asia on, jos ei haluakaan saada vastausta!
Emilian viimeinen kommentti oli mielestäni hyvä; erityisesti sen kaksi viimeistä kappaletta. Niistä on helppo olla samaa mieltä