Brasilia on maailman suurin katolinen maa – ja maailman suurin helluntailainen maa. Molemmat ovat totta, mutta yksi asia on muuttunut vuoden aikana. Kun maan suurin sekulaari media, Globo TV ja Veja-aikakauslehti, viimeiset pari vuosikymmentä kaiveli vain uushelluntailaisten megakirkkojen kuten piispa Edir ”Salomon temppelin rakentaja” Macedon väitettyjä rahasyntejä ja autuuden ostamista, niin skandaalien pääkäry nousee tällä hetkellä katolisen kirkon suunnasta. Piispa-korruptio on uudella levelillä kun (ex-)piispaa syytetään suojelurahan perimisestä omilta papeiltaan Limeirassa. Juttu on kesken, piispa kiistää juristinsa välityksellä kaiken, mutta se on ykkös-laatulehden Vejan kansikuvan juttu (kuva alla).
Globo TV:n osalta Macedo kävi itsekin omaa ristiretkeään, mutta katolisuus on brasseille samaa kuin luterilaisuus suomalaisille: kaikkialla läsnäoleva mutta liki huomaamaton, prosentilla joka vuosi pienentyvä yleisuskonto.
Ei tule ymmärtää väärin. Katolisuus on yhä mahtitekijä. Samalla kun pedofiilipappien ja heitä suojelevien piispojen päänahkaa saalistetaan, ei lakata muistuttamasta että kaiken takana on myös Vatikaanin oma tarve saada pahantekijät kiikkiin. Kukaan ei silti uskone, että ilman medianäkyvyyttä – ja mediamiesten rahoja – maan köyhä kansa voisi nousta näennäisiä hyväntekijöitään vastaan. Kyseessä on myönteisessä mielessä orgaaninen win-win-tilanne: sekä media että Franciscuksen johtama Vatikaani näyttäytyvät uudistajina. Paavihan oli helmikuussa lähettänyt Lorenan piispan João Inácio Mullerin tutkimaan ”kiristämisen ja pakottamisen” syytteitä Limeirassa. Piispojen töitä voivat katolisessa järjestelmässä tutkia muutenkin vain toiset piispat, eikä helmikuun Rooma-pedofilia-huippukokous tuonut tähän muutosta vaan vahvistuksen. Veja arvostelee sitäkin, ettei kirkko edelleenkään ohjeista itseään ilmiantamaan lapsirikoksia maallisille viranomaisille. [Huom. Suomessa asia ei ole näin.]
Veja-lehden kansikuvassa 12.7.2019 esiintyy silti pelottava pappihahmo, Pedro Leandro Ricardo Limeiran hiippakunnasta São Paulon osavaltiosta. Samassa osavaltiossa on paitsi eräs maailman suurimmista (ja silti uskonnollisista!) kaupungeista myös maan kansallinen pyhiinvaelluskohde, national shrine, Aparecidan madonna. Kuva isä Pedrosta näyttää hymyn, jonka taakse kätkeytyvät jo 15 vuotta sitten ilmiannetut pahat teot ja niitä suojellut piispa, Vatikaanin ja median painostuksesta eronnut Vilson Dias de Oliveira Limeirasta. Otsikko on paljonpuhuva: ”Päästä meidät pahasta.”
Vejan juttua portugaliksi tai kääntäjäenglanniksi lukeva voi parhaiten aloittaa tästä koosteesta. Siinä kysytään, keitä ovat neljä ilmiannettua pappia – yksi heistä on siis piispa, toinen kansikuvamies padre Pedro. Kaksi muuta ovat Felipe Negro ja Carlos Alberto Rocha.
Pappien mieltymykset ruoditaan itse jutussa juurta jaksaen inhoreaktioon saakka – piispan synniksi taas paljastuu enemmän rahanahneus kuin kätketyt seksihimot. Ennen kuulumatonta on ”pedofilialahjusten” käsite, jolle on jutussa hyvin brasilialainen termi mensalinho do abuso ja asialle oma alalukunsa. Brasilian poliittisessa kulttuurissa korruptio on arkipäivää, ja maasutus-sanat mensalão ja mensalinho samoin kuin laranjas (’appelsiiinit’ eli omaan puolueeseen valtion rahoilla palkatut ”kuolleet sielut” joita ei olekaan) ja viimeksi Dilman syöksemiseen päätynyt/suunniteltu lava-jato (’autopesula’) ovat tuttavallisia termejä, vähän kuin jeitinho brasileiro (’brassijuju’) kuvaamassa selviämisen kultturia, joka ei ole juuri koskaan by the book.
Mensalinho do abuso viittaa kuvioon, jossa pappi (tässä tapauksessa Pedro L. R.) maksaa isot rahat piispalle vaikenemisesta – piispan kannalta kyse on suojelurahan keräämisestä omalta suojatiltaan. Pappi-protegén on vain pakko maksaa. Isä Pedro hoiti asian myymällä hämärästi (vrt. ex-piispa Zanchetta!) Padovan Pyhän Antoniuksen seurakunnan nimissä olleen maa-alueen josta tuli 1,1 miljoonaa realia (neljännesmiljoona €). Piispan nimissä on taas ”konservatiivistenkin” arvioiden mukaan 1,5 miljoonan realin arvoiset kymmenen kiinteistöä kahdella paikkakunnalla São Paulon osavaltiossa. Tutkiva journalismi tietää… ja piispa ei ole ”vain” Vatikaanin syynissä johon hänet laittoi uhrien asianajaja alkuvuonna, vaan myös Polícia Civilin hampaissa kolmestakin syystä: ”kiristyksestä, laittomasta rikastumisesta ja hyväksikäytön peittelystä”.
Jutun aluksi kerrotaan Ednan-nimisestä 17-vuotiaasta pojasta, jota isä Pedro pyysi jäämään pappilaan yöksi ennen seuraavan aamun tehtäviä kuoripoikana. Ednan nautti papin tarjoamaa viiniäkin liki pullollisen. Hyväksikäyttöyritys seurasi samantapaisia latuja kuin tunnetaan tähän mennessä Chilestä, USA:sta tai vaikka Australiasta. Samanlaiset tilanteet ovat toisilla jutun henkilöillä: osa esiintyy ilman nimeä, osalla on oma kuvakin mukana. Osaa lähenneltiin ihan sakastissakin – tästä Veja muistuttaa alaotsikossa etusivullaan. Osa yrityksistä onnistui, osa ei. Uhreista huomiota herättävin on trans-nainen Paula Valentin. Ensin häntä, isätöntä poikaa, yritti hyväksikäyttää isä Pedro, sitten seminaarissa 18 vuoden iässä Felipe Negro joka lupautui ostamaan vaatteita vastineeksi seksistä. Valentin luonnehtii seminaaria hyvin kielteisesti ”pervotehtaaksi”, jossa seksi, [siihen] pakottaminen ja vallan väärinkäyttö kukoistavat. Pappisunelmat jättänyt Valentin vaihtoi sittemmin sukupuolta naiseksi. Uskoaan Jumalaan hän ei ole silti menettänyt, eikä liioin työpaikalla, kännykällä ja merkkivaatteilla deitille houkuteltu Mariele da Silva Dibbern, jolle tosin on enää ”minä ja Jumala” ilman kirkkoa tai pappeja. Eräs piirre Brasiliasta tämäkin: kirkko menee, usko jää.
Asianajaja Talitha Camargo da Fonseca sekä audiovisuaalinen tuottaja José Eduardo Milani jättivät Vatikaanille 68-sivuisen muistionsa 2018 joulukuussa, ja pari viikkoa ennen juttua (kesä-heinäkuun vaihteessa) kaikki ilmiantajat antoivat lausuntonsa poliisille São Paulossa. Nyt siis alkoi mediamyllyn turbo-buustaus kuten Ritari Ässän autossa. Kaikki ei ole kuitenkaan vielä selvää. Isä Pedro saa yhä suuresta seurakunnasta 9000 realia kuussa. Piispakin saa viettää sakramentteja muualla kirkossa. Tuleeko ensin median ”tuomio”, sitten valtion ja sitten kirkon? Ehkä Brasilian ykkösmediaan voi silti luottaa, edes objektiivisessa mielessä – onko näistä puhuminen vastuullista – kyllä kai.
Paavi Franciscuksella riittää todennäköisesti vielä pöyhittävää Limeiran eli ’sitruunapuun’ hiippakunnan asioissa. Sallivakaan kulttuuri ei voi sallia kaikkea. Kaksinaismoralismilla ja kaksoiselämällä on rajansa? Uusmedia tuottaa uusmoralismia – tai ehkä katolisuuden uskontomonopoli on vain mennyttä? Kuvaavaa on, että myös TV Record, hellaripiispa Macedon megafirma, tekee rauhalliseen tahtiin juttua pappien pahoista teoista – ei maalaile, muttei liioin peittele kuinka katolilaiset juhlivat piispansa eroa ilotulituksin toukokuussa. Macedolla on kapitalistista mediamahtia, jonka merkityksen myös karismaattiset katolilaiset ovat havainneet. Langenneita pappeja ei tosin kukaan halunne puolustaa missään.
Juttu korostaa sitä, kuinka haavoittuvassa asemassa alaikäiset, vaikkakin jo teini-ikäiset pojat ovat olleet. Heidän isänsä olivat kuolleet, ja yksinhuoltajaäiti saattoi saada elantonsa kirkolta esimerkiksi siivoojana. Kirkko oli muutenkin slummin rauhallisin ”turva”paikka, jossa ei viuhunut huumekauppiaiden luoti eikä tullut ryöstetyksi. Nuorison luottamusta käytettiin hyväksi suorastaan ”hyväksikäytön teknologian” avulla, johon kleinbus-ajelujen jälkeen tuli mukaan whatsapp-nakuviestit. Tässäkään Brasilian grooming ei siis eroa Chilen tai Argentiinan vastaavasta… tultuaan papin uhkaamaksi tai hyökkäämäksi nuori saattoi kertoa äidilleen tai vanhemmilleen tai vaieta siitä perheen elatuksen turvaamiseksi. Hyväksikäytössä on tällaisessa tilanteessa kyse myös väärinkäytöksestä, ei vain ”abuso” vaan myös ”abuso de poder”, vallan väärinkäyttö, kuten Franciscus ja Paula Valentin toistavat. Kuinka paljon helpompaa olisi, jos pappisseminaarit eivät sisältäisi selibaattiin totuttamisen kulttuuria?
Aina ajantasainen CruxNow on julkaissut pätevän koosteen Vejan argumenteista plagioimatta sentään koko juttua. Sama on tucristo.com:n Noticias Católicas espanjaksi.
Mitä tulisi miettiä aiemmasta, tammikuussa lähes ”maaliin” eli syytteeseen tulleesta Paraíban ceissistä sitten? Sehän näytti päättyvän, kun tämä juttu alkoi (!). Sen osalta ex-arkkipiispalle näytti koittavan happy end, eli hän sai erottuaan Franciscuksen pyynnöstä 2016 nyt kesäkuussa kunniakansalaisuuden toisesta, Cearán osavaltiosta. Olisiko ollut hyötyä siitä, että hän vastusti työväenpuoluetta ja iloitsi Dilman tappiosta – Bolsonaron hallinto auttaa, vaikka toisaalta netti on väärällään huonoa mainetta…
Edit: Paraíban ja Limeiran tapauksissa on samantasoinen rahasumma kyseessä: Limeiran kuusi uhria (seitsemäs eli 18-v. seminaariuhri tuli esiin Vejan paljastusten jälkeen) vaativat puoli miljoonaa € kukin, ja Paraíban yhteydessä puhuttiin yhtä suuresta summasta (12 miljoonaa realia eli 3 000 000 €). Hierarkian pelkona on median mukaan dominoefekti (efeito cascata) ja jos yhdessä paikassa vahingonkorvaukset hyväksytään, voi sama juttu laajeta kuten on jo käynyt. Toisaalta juttujen määräkin kasvaa kun oikeuslaitos ja Vatikaani alkavat reagoida. Veja-lehti laittaa jatkossakin vettä myllyyn, sillä samoin kuin Espanjan El País otti käyttöön sähköpostin se on avannut puhelinnumeron kirkon hyväksikäyttötapausten ilmiantamista varten Whatsappissa. Neljäs valtiomahti ottaa itselleen poliisin tehtäviä? Ja voihan Whatsappia käyttää näinkin…
Jälleen hyvä ja valaiseva blogi pyhistä paavin paimenpojista.
Kyllä ne kristityt pappismiehetkin näköjään osaavat, mutta eipä hätää, pari aavemariaa panon päälle ja kaikki on jälleen hyvin, anteeksi saatu ja kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Taisi Bonhoeffer puhua jotain halvasta armosta. Näissä Brasilian tapauksissa on ollut kyse köyhistä pojista joiden on ollut turvauduttava kirkkoon. Paraíbassa he pyyhkivät autojen ikkunoita tai toimivat kuoripoikina. Kirkon sisäiset elintasoerot näyttäytyvät räikeinä: pojat kulkevat rääsyissä kun hengenmiehet kavaltavat kämppiä. Siinä määrin kuin asia on totta seuraa närkästys.