Viime päivinä on julkisuudessa käsitelty hyväntekijä Ari Koposen eli Brother Christmasin tapausta. Amatööripohjalta noin miljoonan liikevaihtoon ponnistanut hyväntekijä on kirjoitellut facebookissa viestejä alatyylisesti, eikä rahankäyttökään kai ole ollut ihan viimeisen päälle tarkkaa.
Moni median seuraaja on hämillään. Pitäisikö jouluveljeä nyt paheksua, kun onkin paha ihminen, vai onko hänellä edelleen voimassa hyvän ihmisen status? Vastahan meille on osoitettu esikuvaksi hyvää tyyppiä, mutta sehän onkin puhunut rumia. Kertokaa nyt tyhmälle, pitääkö rakastaa vai vihata.
No entä sitten tämä toinen lelusetä, Adhamin Rami? Kirkko ja kaupunki kirjoittaa: ”Oikeuden mukaan Adham syyllistyi veropetokseen, kirjanpitorikokseen, dopingrikokseen, huumausainerikokseen, kiristyksen yritykseen ja kahteen pahoinpitelyyn.” Pahempaa kuitenkin oli se, että Adham piti yhteyttä jihadisteihin eli muslimiterroristeihin. Ja Antti Pentikäiseen.
Mikä onkaan sitten Pentikäisen tämänhetkinen luokitus? Kirkon Ulkomaanapu on toki hyvä asia, mutta saastuuko siitä saatu sertifikaatti, jos on tekemisissä Adhamin kanssa, joka on tekemisissä jihadistien kanssa? Mutta kun Pentikäisellä on jo ennestään rasitteena se lestadiolaisuus, niin voiko sitä jihadismillakaan enää pahemmaksi tulla? Tässähän lähestytään jo absoluuttista nollapistettä!
Aiemmin Rami Adham tunnettiin siitä, että hän ainakin omien sanojensa mukaan salakuljetti leluja Syyrian hätääkärsiville lapsille. Lukiessani nyt hänestä aloin ajatella, voiko paha mies olla edes joskus hyvä mies. Rajataanko oikeus hyvän tekemiseen vain hyville ihmisille? Meneekö Koposelta kokonaan oikeus junailla lahjoituksia niitä tarvitseville, jos hän käyttää ihmisistä alatyylisiä ilmauksia ja sotkeutuu kirjanpidossaan? Onko piispa Laajasalokin nyt paha mies, kun on hukannut kuitteja ja jättänyt tilinpäätökset toimittamatta ajoissa PRH:lle?
Laajasalo on meille tavallisille kristityille aivan liian vaikea henkilö, jotta osaisi oikein karsinoida. Toisaalta hän on kannattanut homojen vihkioikeutta, mutta toisaalta taas pelleillyt televisiossa. Onneksi tuli tämä kuittijupakka. Piispa Luoma on kuuluttanut nuorena Yleisradiossa – miten siihen sitten pitäisi suhtautua?
Luojan kiitos, etten itse ole saanut johdatusta tai kutsumusta hyväksi ihmiseksi.
Mediajulkisuudessa ei ole aina tilaa ihmisten moni-ilmeisyydelle. Se joko leimaa pahaksi tai ylistää hyväksi. Jos hyvän ihmisen julkisuuskuvaan ilmaantuu tahra tai tulee esiin pimeitä puolia, hän putoaa hyvien orrelta pahojen tunkiolle. Mediassa ihmisestä on yleensä vain yksi käsitys, mutta se ei ole median syy, vaan lukijoiden. Meidän on vaikea hahmottaa kenestäkään monta puolta. Riittää, kun joku on hyvä tai paha.
Jeesus sanoi, että joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Nykyään jaetaan vuoronumeroita halukkaille, joita kyllä riittää.
Herätysliikkeiden suhteen menee pää pyörälle. Onko nyt kyseessä se hyvä, ne muut pahat vai se yksi todella paha? Kirkollisissa suurtapahtumissa pitäisi olla herätysliikkeille omat hihamerkit, joista jo kauas näkisi, miten vastaantulijaa tervehditään. Saako sanoa ystävällisesti päivää, nyökätä ilmeettömästi vai pitääkö vaihtaa kulkusuuntaa hyvissä ajoin.
Menkäämme lopuksi vielä uudelleen hyväntekemisen oikeuteen. Kirkon lähetysjärjestöistä osa on hyvin vanhoillisia. Eivät hyväksy naisten pappeutta ja sukupuolivähemmistöillekin osoittavat kovin huonosti myötätuntoa. Seurakuntayhtymät ja seurakunnat ovat supistaneet lähetysmäärärahojaan niille ja julkisuudessa on käyty ärhäkkää keskustelua, millä edellytyksillä niiden tekemää lähetys- ja kehitysyhteistyötä voidaan pitää kirkon työnä.
Silloin ollaan saman kysymyksen edessä. Saako pahis tehdä hyvää? Saavatko liivijengit, rasistit ja fasistit jakaa avustuspaketteja ja hernekeittoa? Voiko rikollinen antaa omastaan jotain keräykseen tai kolehtiin? Onko hyvän tekeminen sertifioitu vain hyville ihmisille?
Lähtökohtaisesti kaikki hyväntekeväisyys on puoli- tai täysrikollista hommaa. Kyse on lahjoittajien henkisestä itsetyydytyksestä ja kerääjän omien taskujen täyttämisestä. Siis melkein aina, mutta voi olla poikkeuksiakin. En ota siis kantaa mihinkään yksittäistapaukseen.
Hyvää suurta paastoa.
Herra armahda!
Jatkoa. Jos haluaa antaa rahaa sen voi kätevimmin tehdä nimettömänä suoraan kolehtiin jumalanpalveluksen yhteydessä. Kirkko osaa jakaa rahat oikein, siis Kirkko, ei mikään kristillissävyinen yhteisö.
Teemu Kakkuri :”Onko hyvän tekeminen sertifioitu vain hyville ihmisille?”
Lehtiuutisten perusteella Jumalaa maanpäällä leikkivien sertifioimaa parasta hyvän tekemistä näyttäisi olevan kirkkojen perusteisiin kuuluvan kanonisen oikeuden ”lasikattojen” rikkomisen.
Erinomainen blogi. Kiitos.
Itse olen saanut elämässäni selviytymisen, kasvamisen ja eteenpäin pääsemisen kannalta kaikista merkittävintä tukea nimenomaan ns. huonoilta ihmisiltä. Juopoilta, lusmuilijoilta, oppilaitoksista erotetuilta pummeilta.
Heillä ei ole omasta mielestään mitään erityistä ”hyvän ihmisen statusta”, joten tukeminen ei ole ollut itsetarkoituksellista ja suuria kiitoksia odottavaa oman kilven kiillotusta.
He ovat kyllä tehneet paljon sellaistakin mikä on oikeasti vahingoittanut muita ihmisiä. Mutta he ovat antaneet minulle jotain arvokasta.
Uskoontulleet ihmiset tekevät pahaa, ja on huono juttu, jos on seurakunta, jossa sitä ei voi käsitellä eikä sanoittaa. Tämä voi usein olla juuri vapaissa suunnissa suuri puute. On vain kaksi vaihetta, aika ennen uskoontuloa ja aika sen jälkeen, joka on vain ylistystä, hallelujaa ja sen vakuuttelua että haluaa aina elää Jumalalle kunniaksi. Ikäänkuin olisi tärkeintä että sen sanoo ja ilmaisee mahdollisimman usein ja näyttävästi.
Kärjistetty esimerkki, mutta näin miellettynä voi olla hyvinkin vahingollinen tila.
Raamatun suurimmat sankarit, Daavid, Mooses ja Paavalikin olivat kaikki tehneet pahaa, aiheuttaneet jonkun kuoleman.
Aäitini sanoi aikanaan: Kristityn tulee ensin oppia itse olemaan syntinen, että voi ymmärtää muiden syntiä.
Tähän sopii myös monesti parjatun Saarnaajan sanat:
”Kaikkea olen tullut näkemään turhina päivinäni: on vanhurskaita, jotka hukkuvat vanhurskaudessaan, ja on jumalattomia, jotka elävät kauan pahuudessaan.
Älä ole kovin vanhurskas äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi?
Älä ole kovin jumalaton, äläkä ole tyhmä: miksi kuolisit ennen aikaasi?
Hyvä on, että pidät kiinni toisesta etkä hellitä kättäsi toisestakaan, sillä Jumalaa pelkääväinen selviää näistä kaikista.
Viisaus auttaa viisasta voimakkaammin kuin kymmenen vallanpitäjää, jotka ovat kaupungissa.
Sillä ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä.
Älä myöskään pane mieleesi kaikkia puheita, mitä puhutaan, ettet kuulisi palvelijasi sinua kiroilevan.
Sillä oma sydämesikin tietää, että myös sinä olet monta kertaa kiroillut muita.”
Saarn 7: 16-22
Kiitos Teemu tästä blogista.
Lähetysjärjestöille annettavien avustusten uudelleenjaon/leikkauksen yhteydesä täällä kotipaikallani olen taas havahtunut tähän tosiasiaan, että hyvän tekemisen esteeksi voi tosiaan muodostua, ei järjestön itsensä arvomaailma, vaan niiden arvomaailma, jotka ovat sitä mieltä, että jotkut lähetysjärjestöt ovat jotenkin ontologisesti kykenemättömiä tekemään hyvää arvomaailmansa takia.
Paha bloggi, Itsestään selvä vastaus voi olla hurskas ja kaunis mutta ei totuudellinen. Anteeksianto ja uudelleen aloittaminen on hyvä periaate mutta miten on elävä käytäntö.
Itsestäni tiedän että sanoina voin armahtaa anteeksipyytäjää mutta että sydämmessä jäytää kuitenkin pitkän aikaa. Muistan kun takavuosina yksi todella oikea kristitty tuli pyytämään anteeksi asiaa joka oli syvästi loukannut minua ja tietenkin antelin anteeksi vastoin todellista tahtoani. Harmittelin sitä kauan ,koska mielestäni päästin asianomaisen liian helpolla parannuksen teossa ja oma loukkaantumiseni ei siitä helpottunut.