Viime päivinä on julkisuudessa käsitelty hyväntekijä Ari Koposen eli Brother Christmasin tapausta. Amatööripohjalta noin miljoonan liikevaihtoon ponnistanut hyväntekijä on kirjoitellut facebookissa viestejä alatyylisesti, eikä rahankäyttökään kai ole ollut ihan viimeisen päälle tarkkaa.
Moni median seuraaja on hämillään. Pitäisikö jouluveljeä nyt paheksua, kun onkin paha ihminen, vai onko hänellä edelleen voimassa hyvän ihmisen status? Vastahan meille on osoitettu esikuvaksi hyvää tyyppiä, mutta sehän onkin puhunut rumia. Kertokaa nyt tyhmälle, pitääkö rakastaa vai vihata.
No entä sitten tämä toinen lelusetä, Adhamin Rami? Kirkko ja kaupunki kirjoittaa: ”Oikeuden mukaan Adham syyllistyi veropetokseen, kirjanpitorikokseen, dopingrikokseen, huumausainerikokseen, kiristyksen yritykseen ja kahteen pahoinpitelyyn.” Pahempaa kuitenkin oli se, että Adham piti yhteyttä jihadisteihin eli muslimiterroristeihin. Ja Antti Pentikäiseen.
Mikä onkaan sitten Pentikäisen tämänhetkinen luokitus? Kirkon Ulkomaanapu on toki hyvä asia, mutta saastuuko siitä saatu sertifikaatti, jos on tekemisissä Adhamin kanssa, joka on tekemisissä jihadistien kanssa? Mutta kun Pentikäisellä on jo ennestään rasitteena se lestadiolaisuus, niin voiko sitä jihadismillakaan enää pahemmaksi tulla? Tässähän lähestytään jo absoluuttista nollapistettä!
Aiemmin Rami Adham tunnettiin siitä, että hän ainakin omien sanojensa mukaan salakuljetti leluja Syyrian hätääkärsiville lapsille. Lukiessani nyt hänestä aloin ajatella, voiko paha mies olla edes joskus hyvä mies. Rajataanko oikeus hyvän tekemiseen vain hyville ihmisille? Meneekö Koposelta kokonaan oikeus junailla lahjoituksia niitä tarvitseville, jos hän käyttää ihmisistä alatyylisiä ilmauksia ja sotkeutuu kirjanpidossaan? Onko piispa Laajasalokin nyt paha mies, kun on hukannut kuitteja ja jättänyt tilinpäätökset toimittamatta ajoissa PRH:lle?
Laajasalo on meille tavallisille kristityille aivan liian vaikea henkilö, jotta osaisi oikein karsinoida. Toisaalta hän on kannattanut homojen vihkioikeutta, mutta toisaalta taas pelleillyt televisiossa. Onneksi tuli tämä kuittijupakka. Piispa Luoma on kuuluttanut nuorena Yleisradiossa – miten siihen sitten pitäisi suhtautua?
Luojan kiitos, etten itse ole saanut johdatusta tai kutsumusta hyväksi ihmiseksi.
Mediajulkisuudessa ei ole aina tilaa ihmisten moni-ilmeisyydelle. Se joko leimaa pahaksi tai ylistää hyväksi. Jos hyvän ihmisen julkisuuskuvaan ilmaantuu tahra tai tulee esiin pimeitä puolia, hän putoaa hyvien orrelta pahojen tunkiolle. Mediassa ihmisestä on yleensä vain yksi käsitys, mutta se ei ole median syy, vaan lukijoiden. Meidän on vaikea hahmottaa kenestäkään monta puolta. Riittää, kun joku on hyvä tai paha.
Jeesus sanoi, että joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Nykyään jaetaan vuoronumeroita halukkaille, joita kyllä riittää.
Herätysliikkeiden suhteen menee pää pyörälle. Onko nyt kyseessä se hyvä, ne muut pahat vai se yksi todella paha? Kirkollisissa suurtapahtumissa pitäisi olla herätysliikkeille omat hihamerkit, joista jo kauas näkisi, miten vastaantulijaa tervehditään. Saako sanoa ystävällisesti päivää, nyökätä ilmeettömästi vai pitääkö vaihtaa kulkusuuntaa hyvissä ajoin.
Menkäämme lopuksi vielä uudelleen hyväntekemisen oikeuteen. Kirkon lähetysjärjestöistä osa on hyvin vanhoillisia. Eivät hyväksy naisten pappeutta ja sukupuolivähemmistöillekin osoittavat kovin huonosti myötätuntoa. Seurakuntayhtymät ja seurakunnat ovat supistaneet lähetysmäärärahojaan niille ja julkisuudessa on käyty ärhäkkää keskustelua, millä edellytyksillä niiden tekemää lähetys- ja kehitysyhteistyötä voidaan pitää kirkon työnä.
Silloin ollaan saman kysymyksen edessä. Saako pahis tehdä hyvää? Saavatko liivijengit, rasistit ja fasistit jakaa avustuspaketteja ja hernekeittoa? Voiko rikollinen antaa omastaan jotain keräykseen tai kolehtiin? Onko hyvän tekeminen sertifioitu vain hyville ihmisille?
Juha Lehtinen: ”Raamatussa synti tarkoittaa ennen muuta Jumalan yhteydestä ja tahdosta luopumista. Tästä näkökulmasta käsin Ukkolan kommentti on erittäin selkeä.”
Pointti olikin siinä, että miten Juha Lehtinen tai kukaan muukaan pystyy todistamaan olevansa oikeammassa suunnassa kuin kirkko, koska kukaan ei tiedä, niin kuin tietää tulee.
Tapio Tuomaala:
”Pointti olikin siinä, että miten Juha Lehtinen tai kukaan muukaan pystyy todistamaan olevansa oikeammassa suunnassa kuin kirkko, koska kukaan ei tiedä, niin kuin tietää tulee.”
On olemassa yksi, joka tietää, niin kuin tietää tulee. Pyhä Henki, joka on varmuuden subjekti, todistaa Sanan kautta oikean suunnan. Kun vertaat kirkon suuntaa tai vaikkapa omaasi tähän, huomaat kyllä varsin pian, onko suunta lavealle tielle vai kapealle polulle. Miten on, näetkö lihan mukaista elämää vai Hengen mukaista pyhää elämää?
”Ei minulla ole mitään tätä foorumia vastaan, enkä pidä turhanpäiväisenä notkua täällä.”
Okei, käsitin siis väärin.
’
”Minusta on tarpeellista, että joku pitää täällä esillä uskonnottomien kansalaisten suuren enemmistön näkökulmaa.”
Miksi se on sinusta tarpeellista? Sitä kyllä ihmettelen. Saahan täällä tietysti olla, mutta oudolta se tuntuu.
Ei ole olemassa uskonnottomien kansalaisten suuren enemmistön yhteistä näkökulmaa.
Ketomäki: ”Ei ole olemassa uskonnottomien kansalaisten suuren enemmistön yhteistä näkökulmaa.”
Kuinka sinä voit sen tietää???
Ketomäki: ”Sitä kyllä ihmettelen.”
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.
Ehkä lainaus Lutherin Gal. kirjeen selityksestä avaa kirkon kriisiä: ” Ihminen ajattelee Jumalasta oikein vain siinä tapauksessa, että uskoo hänen sanansa. Silloin, kun joku ilman Jumalan sanaa pyrkii oman järkensä avulla mittaamaan Jumalaa ja uskomaan häneen, hänellä ei ole hallussa totuutta Jumalasta. . Hän ei siis kykene ajattelemaan Jumalasta oikein eikä arvioimaan asioita oikein.”
Kun kirkon monet paimenet julistavat omaa viisauttaan, mutta eivät Jumalan hulluutta, johtaa se auttamatta kriisiin ja hajaannukseen. Luvataan vapautta, mutta tuleekin orjuus.
Kaikella tällä on myös ajan kanssa yhteiskunnallisia seurauksia. Ei kannata ihmetellä sitä, että ahdistus kasvaa, kun pohja pettää. Yhteisöllisyyden sijaan tulee itsekeskeisyys ja ahneus, ja ystävällisyyden sijaan väkivalta.
Monet pitävät tätä mustamaalauksena, mutta katsotaanko kuinka käy; valitettavasti?
”Monella on historiallisromanttinen kuvitelma siitä, että kirkko olisi aiemmin ollut jotenkin yksimielinen tai yhtenäinen.”
”Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”
Kirkolla joka elää Sanan alla, on yhteys juuri Sanan kautta. Uskon kautta vaikuttava Rakkaus on teeskentelemätön ja vilpitön ja pysyy ennenkaikkea totuudessa.
”Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.” Jaak.
Oudoksuttaa se, että kirkossa on alkanut epäjärjestys, riitaisuus, kiivaus, mutta kukaan ei ihmettele mistä se johtuu? Paavali sanoo: ”Jos ruoka on viettelykseksi veljelleni, en minä ikinä enää syö lihaa, etten olisi viettelykseksi veljelleni.” 1.Kor.8
Kirkko ajaa rakkaudellaan nyt kaikki vanhauskoiset ulos, koska sen mielestä, ei ole mitään merkitystä sillä, että nämä ovat loukkaantuneet kirkon toimiin ja edustukselliseen vallankäyttöön.
Mitä Rakkautta se on, että kirkossa ei saa uskoa kuten Raamattu selvästi sanoo ja opettaa?
Jos joku on sitonut sydämensä Raamatun Sanaan, niin hän ymmärtää, kyllä Pelastavan Armon ja kuoleman synnin ja vihaa sitä itsessään. Mutta on vaikea ymmärtää, että sen minkä on saanut Raamatusta oppia ja Totuudeksi ymmärtää, niin sen nähdään nyt loukkaavan kirkkoa ja sen vallan pitäjiä?
Hän ymmärtää myös sen, että kirkon ulkopuolella olevat haluava vain lihan vapautta ja ovat valmiit antamaan vaikka lapsensa uhriksi, kunhan saavat vain pitää vapautensa. He kammoksuvat Kristinuskoa ja raamatun Totuutta.
Askel kerrallaan Sanaa pyritään murentamaan, mutta se pysyy. Siksi, Sanan vastustajia kohtaa vastaansanomaton vahinko, kirkon ei tulisi olla siinä mukana.
”Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.” Joh.15
Ehkä kirkko ei ole kriisissä, mutta monet kirkontyöntekijät ja vapaaehtoiset ovat hyvinkin kriisissä kirkon opin suhteen.
Kuulostaa aikamoiselta itsepetokselta väittää ettei kirkko ole kriisissä. Sen jäsenistä vain noin 1/3 sanoo uskovansa Jumalaan (Kirkon tutkimuslaitos), väkeä lähtee paljon joka vuosi, jäsenien suhde kirkkoon on hyvin ohut, seurakuntavaalien äänetysprosentti on hyvin matala, työntekijät ovat jakautuneet kolmeen aika yhtä suureen poteroleiriin: liberaalit, konservatiivit ja siltä väliltä olevat. Jos tämä ei ole kriisi, niin mikä on? Tilanne on kyllä jatkunut jo pitkään, mutta on se silti kriisi edelleen.
Heinonen: ”Sen jäsenistä vain noin 1/3 sanoo uskovansa Jumalaan (Kirkon tutkimuslaitos), väkeä lähtee paljon joka vuosi, jäsenien suhde kirkkoon on hyvin ohut, seurakuntavaalien äänetysprosentti on hyvin matala…”
Lapsikasteesta johtuen suurinta osaa (2/3?) kirkon jäsenistä ei uskonto ja sen harjoittaminen kiinnosta pätkääkään. Kirkkoon kuulutaan vain tavan vuoksi ja kun nyt kerran on joskus vauvana kastettu, ei osata oikein erotakaan. Jos kirkkoon liittymisestä ja suhteettoman korkean jäsenmaksun maksamisesta voisi päättää omasta tahdosta vasta riittävän kypsässä iässä, ei kirkko todennäköisesti ainakaan jäsentensä passiivisuudesta johtuvista syistä olisi kriisissä. Vähäisistä jäsenistä johtuvista syistä saattaisi kyllä olla.
Kaiken kaikkiaan itse kristinuskoa kyseenalaistetaan paljon läntisessä maailmassa. Olen lukemassa entisen ateistin, J. Budziszewskin kirjaa ”Tätä emme voi olla tietämättä” (suomentanut professori Tapio Puolimatka). Monet filosofit (myös kirjoittaja aikaisemmin) korostavat sitä, ettei itse asiassa ole mitään oikeaa ja väärää, ei ole hyveitä ja paheita. Ihminen itse on kaiken mitta. Tämä on johtanut myös erilaisiin uusiin filosofioihin ihmisen onnellisuuteen vaikuttavista tekijöistä.
Valaisevana esimerkkinä tästä kirjan kirjoittaja mainitsee esim. Peter Singerin, joka toimii suuresti arvostettuna bioetiikan professorina Princetonin yliopiston inhimillisten arvojen yliopistokeskuksessa. Singerin teoria on utilitarismi. Sen lempiperiaate on, että ainoa moraalisesti arvokas asia on nautinto. Ainoa merkityksellinen asia on etsiä nautintoa ja välttää kipua. Singer sanoo esim, että vammaisia lapsia saa tappaa heidän vanhempiensa nautinnon takia, koska vauvat eivät yleensäkään tunne paljon, ja koska vammaiset eivät tuo paljoa nautintoa yhteiskunnalle.
Singer sanoo myös, että ihminen voi harrastaa seksiä vasikan kanssa niin kauan kuin molemmat nauttivat siitä. Ihmisten ei tule kuitenkaan harrastaa seksiä kananpoikien kanssa, koska se tavallisesti johtaa kananpojan kuolemaan! ( kyseisen kirjan s. 50)
Tässä vähän esimerkkiä siitä, millaisessa kristinuskon vastaisessa maailmassa me inhimillisessä älykkyydessämme ilman jumalallisen viisauden omaksumista lännessä jo paljolti elämme. Se tunkee lonkeronsa kirkkoihinkin. Valitettavasti. Elävän Jumalan ja Hänen Sanansa löytämistä uudelleen todella tarvitaan!
Rautkoski: ”Tässä vähän esimerkkiä siitä, millaisessa kristinuskon vastaisessa maailmassa me inhimillisessä älykkyydessämme ilman jumalallisen viisauden omaksumista lännessä jo paljolti elämme. Se tunkee lonkeronsa kirkkoihinkin. Valitettavasti. Elävän Jumalan ja Hänen Sanansa löytämistä uudelleen todella tarvitaan!”
Jaa-a, ovatpas kavalia nuo ateistit. Salli minun nauraa ylimieliselle yleistyksellesi. Maailmasta löytyy hörhöjä ja singereitä joka lähtöön niin uskovista kuin ateisteistakin. Ateistisen maailmankuvan ja vakaumuksen omaavat eivät ole moraalisesti yhtään sen huonompia ihmisiä tai omituisempia elämäntapoja omaavia kuin uskonnollisen vakaumuksen omaavatkaan olipa sitten kysymys kristityistä, muslimeista tai minkä sorttisiin henkiolentoihin uskovista hyvänsä.
Minkään laatuisilla jumalilla tai muilla henkiolennoilla ei ole mitään tekemistä ihmisten hyvyyden tai pahuuden kanssa. Riittää kun noudattaa elämässään kultaista sääntöä (joka ei ole Jeesuksen keksintöä, vaan jo paljon ennen hänen aikaansa voimassa ollut inhimillisen kanssakäymisen edellytys). Toisaalta tällä foorumilla löytyy myös uutinen ateistin kymmenestä käskystä, jotka myös on hyvä muistaa ihmisten välisessä kanssakäymisessä.
Ihmettelen ateisteja sen tähden, että heillä on niin kovin suuri tarve kieltää, sellainen mihin eivät usko? Jos ollaan johdonmukaisia, niin on selvää, että Jumalasta ei ole mitään järjellisiä todisteita, mutta ei ole myöskään siitä, etteikö Jumalaa voisi olla. Uskon kysymykset ovat sitten toinen asia.
Ateisti siis uskoo, ettei Jumalaa ole ja sen tähden kiivailee uskonsa puolesta, ja näin myös toisin päin.
Itse olen sitä mieltä, että koko maailma on kohta kriisissä ja kirkko on vain yksi osa maailmaa, mutta kun kysytään onko Kristinusko kriisissä, niin ei näytä olevan, Jumalan Sana vain vahvistuu päiväpäivältä.
Kristus on Jumalan Voima kaikille jotka uskovat Häneen. Siinä ei auta mitkään järjen selitykset.
Tuskin mitään ateisteja olisikaan, jos itse eläisimme sanan mukaisesti. Nyt he näkevät kaiken hurskastelumme ja saavat omalle uskolleen vahvistusta.
Teemu. Komppaan pohdintaasi. Hyvän tekeminen ei ole mustavalkoista. Niin voimme päätellä, jos luotamme siihen, että Luukas on kirjannut Jeesuksen opetuksen oikein muistiin.
Vertauksessa leskestä ja väärämielisestä tuomarista (Luuk. 17:1-7) Jeesus nimittäin osoitti, että pahiskin voi tehdä hyvää. Hän sanoi toisaalla myös, että pahat ihmiset osaavat antaa lapsilleen kaikenlaista hyvää (Luuk 11:11-13).