Bruch – murtuma

Kävelykadun yli kulkee mutkitteleva murtoviiva, kiiltelevää messinkiä, jota tuhannet jalat hiovat päivittäin. Murtuma jatkuu muutamalle leveälle porrasaskelmalle, joilla on punaisia hautakynttilöitä, kukkia ja valokuvia. Kirjelappusessa valokuvan vieressä lukee: ”Äiti, kaipaan sinua hirveästi!”. Portaiden etureunaan on kiinnitetty kirjaimia ja päivämäärä. Ne kertovat joulukuun 2016 joulumarkkinoiden iskusta: terroristi ajoi kuorma-autolla väkijoukkoon.
Nyt aukio on reunustettu teräshäkeillä ja pylväillä, joiden on tarkoitus estää autojen pääsy. Aukion keskellä seisoo Keisari Wilhelmin muistokirkko, josta on jäljellä pommituksissa vaurioitunut torni. Sen vieressä on uusi kahdeksankulmainen betonikirkko ja kellotapuli, Lippstich und Puderdose –Huulipuikko ja puuterirasia – kuten berliiniläiset kirkkoa kutsuvat.

Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirche – muistokirkko – sisältää useita sisäkkäisiä muistoja: Keisarivallan murtumisen ensimmäisessä maailmansodassa, Natsi-Saksan murtumisen toisessa maailmansodassa, yhtenäisyyden ja turvallisuuden – länsimaisen elämäntavan – murroksen nyt käynnissä olevassa Murtumassa, joka saattaa olla kahta edellistä suurempi.
_ _ _
On uskallettua kutsua nykyistä tilannetta Kolmanneksi maailmansodaksi: siltä puuttuvat selkeät osapuolet, suoraan lausutut tavoitteet ja sodanjulistus. Rintamataistelujen sijaan käynnissä on ilman aseita matalaintensiivinen kulutustaistelu. Kineettisen voimankäytön sijaan vaikutusta saadaan aikaan tietoverkoissa, kaupassa, taloudessa, energiapolitiikassa. Lopputulos on kuitenkin sodan kaltainen: yhteiskuntien perusteet järkkyvät.
Käynnissä on kamppailu hiipuvista resursseista, samalla kun kulutuksen sekä luonnon kestokyvyn rajat ovat tulossa ja monin paikin jo tulleet vastaan. Afrikassa sekä Lähi-idässä elintärkeiden resurssien, kuten viljelysmaan ja juomaveden hupeneminen näkyvät ääriliikkeiden nousuna ja pakolaisuutena.
_ _ _
Viime vuonna menehtynyt kenraaliluutnantti Ilkka Laitinen oli Euroopan Rajaturvallisuusviraston ensimmänen johtaja. Tosin aluksi toimistolla ei ollut näin juhlallista nimeä, ja ainoastaan runsas tusina työntekijöitä. Laitisen hautajaisissa Frontexin ranskalainen johtaja havainnollisti rajaturvallisuuden merkitystä henkilöstömärän kasvulla nykyisestä alle tuhannesta lähivuosien useisiin tuhansiin. Hallitsematon maahanmuutto on suuri turvallisuusuhka. Paradoksaalisesti ikääntyvä Eurooppa – ja Suomi yhtenä matalan syntyvyyden kärkimaana – laskee työperäisen maahanmuuton varaan. Juuri siihen tarvitaan Euroopan yhteistä ja hallittua maahanmuuttopolitiikkaa.
_ _ _
Maailman johtavat sotilaspapit olivat viime viikolla koolla Berliinissä. Osana kulttuuriohjelmaa osallistuin kiertokävelylle natsihallinnon vastarinnasta kertovilla muistomerkeillä. Tiergartenstrasse 4:n kohdalla sijaitsi sodan aikana sairaala, jonka mielenterveyspotilaat siirrettiin muualle murhattaviksi. Kadun varrella on suuria kukkalaitteita. Paria päivää aiemmin on vietetty Auschwitzin vapauttamisen 75-vuotispäivää. Katujen pinnassa on kenkien kuluttamia pieniä messinkilaattoja, Stolpersteine, kompastuskiviä, joihin kaiverretut nimet ja päivämäärät kertovat natsien vainoissa menehtyneistä.

Rosenstrassella SS-miehet olivat sulkeneet tuhansia juutalaisia työläisiä kerrostaloon. Heidän ei-juutalaiset vaimonsa tulivat kadulle osoittamaan mieltään, huutamaan ja syyttämään SS-miehiä pelkureiksi, kun nämä alkoivat pystyttää kadulle Maxim-konekivääreitä ja laittamaan patruunavöitä paikoilleen. – Natsihallintoa vastaan ei osoitettu mieltä, se oli mieletöntä. Mutta nyt rohkeus tehosi ja konekiväärit purettiin pois. Miehet vapautettiin, vielä sillä kertaa.

Humboldt-yliopiston sisäänkäynnin yläpuolella latinalainen teksti rohkaisee sisääntulijoita: ”Sielun ravinnoksi”. 1933 opiskelijat tyhjensivät kirjastojen hyllyistä kaikki natsi-ideologian vastaiset teokset, sekä varmuudeksi monet muutkin teokset, ja polttivat ne yliopiston aukiolla. Sataa vuotta aiemmin runoilija oli kirjoittanut: ”missä kirjoja poltetaan, siellä poltetaan kohta ihmisiä.” Aukion kulmalla on katolinen St. Hedwigin kirkko, ja kirkon ulkoseinässä tuomiorovasti Bernhard Lichtenbergin muistotaulu. Hän vastusti avioliittojen maallistamista, uskonnonopetuksen lakkauttamista, juutalaisten ja kristittyjen uskonnonvapauden polkemista. Hän kuoli matkalla Dachaun keskitysleirille. Hän perusteli natsihallinnon edustajille toimiaan sanomalla: ”Seuraan aina omaatuntoani”. – Niin, avioliitto, uskonnonvapaus, uskonnonopetus. Ketkä seuraavat tänään omaatuntoaan?
_ _ _
Kokouksemme moniuskontoinen sotilaspappien jumalanpalvelus on alkamassa. Kulkueen kärjessä brittiläinen sotilaspappi kantaa nauloista tehtyä ristiä. Naulat ovat peräisin saksalaisten pommittamasta Coventryn katedraalista. Evankelinen pappi, katolinen piispa, ortodoksipappi astuvat vuorollaan esiin toimittamaan oman osuutensa. Belgialainen rabbi laulaa hepreaksi Psalmin 86 ja hollantilainen imaami rukouksen arabiaksi. Oman rukouksensa lukee vuorollaan Ruotsin uusi kenttärovasti, kenraalimajuri Jenny Ahlén. Hän on toiminut aiemmin sotilaspappina ja poliisipappina sekä osallistunut operaatioon Afganistanissa. Skandinaavinen joukkomme on ottanut hänet hyvin vastaan, ensimmäisen naisen.

Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirchen kellot soivat uskomattoman voimakkaasti keskellä Berliiniä. Käyn katsomassa lähemmin sivukappelissa olevaa vaatimatonta alttarikuvaa – Ernst Parlahin lyijykynäpiirrosta ristiinnaulitusta Jeesuksesta. Parlahin karkeasti kuvaamat Vapahtajan kasvot kuvastavat aikaa. Ne ovat nähneet sodan kaikki kauhut, hajonneet perheet, pakolaiset uppoavassa laivassa, vangit jonossa keskitysleirin kaasukammioon. Mutta myös sodan päättymisen ja uuden toivon, ylösnousemisen. Murtuneen maailman uuden, hauraan yhteyden.