Paavi Franciscus on pyrkinyt virkaanastumisestaan 2013 alkaen johtamaan katolista kirkkoa selville vesille. Hän perusti paavillisen lastensuojelukomission, johon tämän vuoden alussa on valittu uudet jäsenet. Sen alkutaival ei kuitenkaan ole ollut pelkästään auvoinen.
Marie Collins, irlantilainen selviytyjä, erosi maaliskuussa 2017 paavillisesta lastensuojelukomissiosta. Häntä harmitti, kun paavi ei lopulta saanut perustettua erityistä tuomioistuinta, jossa olisi uskonopin kongregaation sisällä käsitelty piispojen laiminlyöntejä asiassa. Vuonna 2016 projekti vesitettiin lopullisesti ja toivottiin kongregaation vain keskittyvän eri osastoissaan paremmin asiaan.
Juan Carlos Cruz oli tullut isä Karadiman hyväksikäyttämäksi Chilessä, ja hänen mukaansa Juan Barros oli nähnyt asian tekemättä mitään. Collins välitti 2015 Cruzin kirjeen Sean O’Malleylle, Bostonin uudelle kardinaalille, joka johti lastensuojelukomissiota. Cruz varoitti kirjeessä paavia ottamasta Barrosia Osornon piispaksi ja kertoi yksityiskohtia kokemastaan hyväksikäytöstä. Toiveella ei ollut vaikutusta, vaan Barros nimitettiin. Collins tuli jälleen julkisuuteen, kun paavi ilmoitti tammikuussa 2018 Chilestä palatessaan, ettei ollut kuullut keneltäkään valituksia Barrosista. Kuitenkin lastensuojelukomissiolainen Collins itse oli antanut juuri paavia varten O’Malleylle kirjeen aiheesta. Raivo nousi myös Collinsin mielessä. ”Caso Karadimasta” tuli pian myös ”caso Barros”.
Karadima oli kuitenkin paha mies: hänen kerrotaan painostaneen uhrejaan vaikenemiseen sillä, että kertoisi mitä oli kuullut heiltä yksityisessä ripittäytymisessä. Se ei ole hyvää mainosta rippi-instituutiolle. Ex-seminaristi Mauricio Pulgar kertoo Valparaíson pahojen pappien käyttäneen rippi-informaatiota naisten ja yrittäjämiesten rahalliseen kiristämiseen. Ei sekään.
Helmi-huhtikuu 2018 oli tiukkaa vääntöä Vatikaanin kulisseissa. Päätös lähettää seksirikostutkija-arkkipiispa Charles Scicluna Chileen kuluneena keväänä oli tervetullut, mutta Collinsin mukaan kolme vuotta myöhässä. Hänestä paavi itsekään ei ole ollut ”nollatoleranssin” kanssa tosissaan. Pitäisikö nyt sanoa: ei ennen huhtikuuta?
Mikä sitten muutti tilanteen? Chilen kirkkokansa varsinkin Osornon hiippakunnassa nousi sekä paavia että piispa Juan Barrosia vastaan julkisuudessa. Paavin vastaus medialle 18. tammikuuta – ettei Barrosia vastaan ollut ”yhtään todistetta” – oli punainen vaate maan medialle. Erilaisin keinoin alkoi todisteita tulla, luonnollisesti henkilötodisteita, mutta T13-kanavan toiminta toukokuun puolivälissä yllätti papin suorastaan housut kintuissa omassa alastonkuva-messengerviestissään. Samalla esim. www.bishop-accountability.org on jatkanut chileläisten kirkonmiesten (ja 1 naisen) kuvien ja tietojen kokoamista omaan kauhugalleriaan, jossa on jo 78 henkilöä. Lisää lienee odotettavissa lähiviikkoina. Sciclunan huhtikuisessa raportissa on muuten 2300 sivua.
Suurin osa bishop-accountabilityn sisällöstä koskee USA:ta, josta katolisen kirkon suuri pedofiliakohu lähti liikkeelle 2002. Itseruoskintaan on ehkä syytä muutenkin. Monsignor Cappella oli Washingtonissa Vatikaanin suurlähetystössä töissä, kun hän jäi kiinni hyvin laajan lapsipornomateriaalin hallussapidosta viime syksynä. Vatikaani ei suostunut luopumaan Cappellan diplomaattisesta koskemattomuudesta, mutta oikeudenkäynti on nyt tulossa Vatikaanissa 22.6. Juuri Cappellan kaltaista lapsiporno-julkisuutta Vatikaani ei olisi enää tarvinnut, vähiten USA:ssa?
Australiassa kardinaali George Pell, Vatikaanin rahastonhoitaja ja 2 hiippakunnan entinen arkkipiispa, on syytteessä seksirikoksista. Adelaiden arkkipiispa Philip Wilson erotettiin virasta pedofiilien suojelemisen takia, ja paikalla on ”Chile-tyyliin” mutta jo ennen Chilen mustaa maanantaita apostolinen administraattori. Valtiollinen tutkimus arvioi, että 7 prosenttia aussipapistosta on seksirikollisia. Ei ihme, että maan pääministeri Turnbull vaatii rippisalaisuutta rikottavaksi, kun kyse on lastensuojelusta. Mainittakoon, että isä Michael McArdle sanoi jo 2004 tunnustaneensa 1500 kertaa lasten hyväksikäytön ja saaneensa aina anteeksi – 30 eri papilta. Tämä touhu ei saisi enää jatkoa – eikä jatkua. Todennäköisesti keskustelu ei voi jäädä vain Australian sisäiseksi. (https://thenewdaily.com.au/news/national/2018/06/14/confession-child-abuse-royal-commission/)
Argentiinassa tänään (14.6.) hyväksytty aborttilaki osoittaa, kuinka katoliset arvot rapautuvat paavin kotimaassakin. Voi pohtia, minkälaisissa merkeissä nykyinen paavi voisi lähiaikoina matkustaa sinne tai varsinkaan Chileen, sillä jo Scicluna sai niskaansa Santiagon katolisen (!) yliopiston naisopiskelijoiden mielenosoituksen. Uhkaako paavista tulla persona non grata kotikentällään? Purevatko sekä Vatikaanin konservatiivien että Argentiinan liberaalien omat koirat?
Arkkipiispa Scicluna jatkaa kiertuettaan Chilessä ensi viikon alkuun. Eilen on perustettu Santiagoon ilmiantotoimisto, jotteivät pappeja ja piispoja koskevat ilmiannot menisi enää hukkaan. Eilen poliisi myös teki ratsian sekä Santiagon kirkkotuomioistuimeen että Rancaguan piispan toimistoon. Poliisipäällikön mukaan ”kukaan ei ole lain ulkopuolella”. Mitä tämä merkitsee maassa, jossa pahin seksirikollinen pitää vanhuudenlepoa kotona, pelkän kanonisen tuomion jälkeen? Chilessä puhutaan ”maanjäristyksestä” ja odotetaan uusia räjähdyksiä mediataivaalla. Kysymys on enää: Milloin taas?
Kun tämä ilmiö, katolisten pappien, lasten ja nuorten seksuaalinen hyväksikäyttö tuli 2000-luvun alussa julkisuuteen, niin herätti ihmetystä se, ettei se paljoa häirinnyt, edes katolisuuden ulkopuolisia. Jokaisessa ilmiannossa on ollut perää. Niitä sitten on selvitelty, joskus kiistämällä teot tai, että ne ovat vanhentuneet, mutta suurin vaikutus oli rahalla vaientaa kohua. tultiin tilanteeseen, hyvin pian, että rahat ei tule riittämään tai maksaa liikaa.
Kohdistukseni on se, että yleisesti asiat eivät tulleet ilmeisiksi eikä etenkään katoliset itse kurittaneet eivätkä sallineet lainvalvojienkaan kurittaa lapsiin ja nuoriin sekaantujia. Monet dokumentoidut kertomukset julkaistiin eri tiedotusvälineissä ympäri maailmaa, mutta paavikin jatkoi väittämistä, ettei ole saanut valituksia. – Vaikka asiat ovat kiistämättömiä ja syyllisiä löytyy. Austraaliassa perverssien määrä papistossa on 7 prosenttia. Ei ole liioittelua, että se prosenttimäärä nousee ja papit eivät ole parempia muuallakaan maailmassa. Selibaatti on kerännyt suuren määrän epäterveen ja laittoman seksin harrastajia yhteen.
Mänttäri. ”Selibaatti on kerännyt suuren määrän epäterveen ja laittoman seksin harrastajia yhteen”.
Juuri tästä näyttää olevan kyse. Koska papit eivät voi perustaa perhettä ja elää normaalia avioelämää, ehkä papeiksi RKK:ssa hakeutuu miehiä, joilla on homoseksuaalisia ja pedofiilisia taipumuksia, ja jotka sitten saavat myös yhteiskunnallisen aseman joka sopii kuvioon. Ajattelen, että jotenkin tämä ongelma johtuu juuri luonnottomasta selibaattisääännöksestä. Pitää muistaa, että suurin osa pappien lankeemuksista voi silti kohdistua naisiin? Oli miten oli selibaatti on tässä huono asia.
Pedofiilejä on muissakin kuin homoissa joten äläpäs Hämäläinen yritä antaa väärää vaikutelmaa.
Heinola. ”Pedofiilejä on muissakin kuin homoissa joten äläpäs Hämäläinen yritä antaa väärää vaikutelmaa”.
En yritä antaa mitään vaikutelmaa. Nämä katoliset homopedofiilithän nimenomaan ovat hyväksikäyttäneet poikia, ei tyttöjä, joita varmasti on myös KK:on lapsityön piirissä. Kyllä tässäkoko kuviossa on vaikutelmaa kerrakseen ilman että kukaan siihen yrittää mitään lisätä. Olen vaan ollut kiinnostunut, missä määrin selibaattisäädös vaikuttaa tässä. Jostainhan johtuu, että tämmöinen määrä pervoja päätyy papeiksi.
”En yritä antaa mitään vaikutelmaa. ”
Sitä juuri teit: valhe, emävalhe ja yleistys…
Hei. Ilmiannot ovat näissä keskeisessä roolissa. Ei kai yleensä lastensuojeluasioita voikaan todistaa millään kännykkävideolla. Koska käytännössä asia jää uhrin asiaksi usein vuosikymmenien jälkeen, lastensuojelurikos voi olla myös vanhentunut. Paavin lähettämä katalaanipappi Bertomeu Chilessä kiittää maan hallitusta, joka on pidentämässä sitä aikaa, jolloin rikos on vielä rangaistava. Näissähän kirkon viranomaiset ovat (paavin kirjeen mukaan!) saaneet aikaa kulumaan hukkaan, kun ilmiantoja on kadonnut, vähätelty ja viestintuojia painostettu. Voisiko sanoa, ettei ainakaan suomalainen sosiaalityöntekijä saa toimia noin lastensuojeluasiassa? Tällä hetkellä media jyrää täysillä katolista kirkkoa vastaan, niin että Bertomeukin varoitti eilen lynkkausmentaliteetista. Esimerkkinä oikeudenkäytön horjuvuudesta ja kanonisen järjestelmän epäluotettavuudesta on tällä hetkellä (enemmän kuin Barros, joka liittyy Karadiman tapaukseen ja joka ”lynkattiin” Osornon maallikoiden voimin) piispa Gonzalo Duarte. Häntä koskee Bertomeun sanoin täysi ”syyttömyysolettama, kunnes on käyty loppuun prosessit, joita häntä vastaan voi olla”. 75-vuotias irtisanottiin iän vuoksi, sanoo Bertomeu. Syyllä ei ole merkitystä sillä nyt hän on joka tapauksessa erossa viranhoidosta mahdollisten prosessien ajaksi. On vain monta totuutta piispa Duarten kohdalla: ensin mediassa häntä syytetään, sitten 9.6. piispainkokous sanoo ettei ole tai ole ollut mitään prosesseja Duartea vastaan, sitten 2 pappia su 10.6. sanoo tehneensä ilmiantoja nuntiusta ja Vatikaania myöten, sitten 11.6. piispan eroanomus (massaero 18.5.) hyväksytään, sitten 14.6. Bertomeu sanoo että ”mahdolliset prosessit” käydään loppuun. Eikö olisi kannattanut alusta alkaen dokumentoida syytökset keskitetysti ja pitää huolta, että ne menevät maallisiin viranomaisiin saakka, sillä se on myös kanonisen oikeuden toimintatapa nykyaikaisessa yhteiskunnassa? Kysymyksesi on aivan paikallaan.
Nämä pappien siveettömyydet ovat olleet ilmeisiä. Ei pelkästään minulle, vaan yleensä.
Koin jonkinasteisesti henkilökohtaisena, Veronassa mykkien sisäoppilaitoksessa suoritetut nuorten poikien molestoinnit. Verona on minulle vuosikymmenien aikana ollut asuin- ja työympäristö. Italian televisiossa n. 8 vuotta sitten oli ohjelma, jossa n. 50-60 vuotiaat mykkäkoulun entiset oppilaat olivat keskustelemassa median ja kirkon edustajan kanssa. Oli hirveää nähdä, kuinka he nyt ilmeisessä tuskassa olivat yrittäneet viedä valituksia jopa silloista alueen ensimmäistä pappia vastaan, mutta koska heillä ei ollut ketään puolestapuhujaa asia tumpattiin monta kertaa. Siinä samalla selvisi, että muissa vastaavanlaisissa katolisissa laitoksissa harjoitettiin törkeyksiä ja siihen joutui mukaan maalikkoja, jotka avustivat pappeja ja joilla itsellään ei ollut ollut taipumuksia homouteen. – Ohjelmassa vakuutettiin, että asiat on otettu esille ja kurinpito käynnissä. Kuitenkin n. vuoden kuluttua selvisi, että ohjelman tekoaikana samaa luonnotonta hyväksikäyttöä harjoitettiin. Nämä tapaukset jatkuivat ja vielä muutama vuosi sitten oli ilmeistä, että hyväksikäyttöä harjoitetaan.
Tämän otin esille siksi, että yleensä hyväksikäyttäjät ovat omien verkostoutumisiensa kautta vain kanavoineet harrastuksena muualle tai jopa jatkaneet samaa samoissa puitteissa. On ilmeistä, että hyväksikäyttäjiä suojellaan, silloinkin kun heitä ”rangaistaan”, koska suojeluportaan ura kärsii tai heidänkin omat mieltymyksensä kärsii.
Aikaisemmin mainitsemasi 15.000 kertaa tunnustanut edustaa vain yhtä pappia ja kymmenet ripin vastaanottaneet kolleegat osallistuvat tavalla tai toisella samoihin rientoihin. Mielestäni ei ole kysymys edes ”sekalaisesta seurakunnasta”, hengellisellä viitekehyksellä. On kysymys maailmasta, josta Jumalan Seurakunta on pysyttävä erossa, eli olla liittymättä heihin.
No, Jumalan seurakunnan rajat ovat varmasti viime kädessä näkymättömät? Veronan Provolo-instituutti hoitaa tosiaan kuuromykkiä eikä vain Italiassa vaan myös Argentiinassa. Viime toukokuussa nunna Kosaka Kumiko jäi kiinni Argentiinassa ja hän oli konkreettisesti peitellyt papin suorittamaa 5-vuotiaan tytön raiskausta (tarjosi vaipan verenvuodon peittelyyn). Asia herätti suurta ärtymystä silloin. Ehkä nämä asiat ovat taustalla kun paavi on nyt joutunut taas kiristämään otettaan. Hän lupasi sitä virkaan tullessaan 2013, sitten 2015 Barros otettiin vastalauseista huolimatta virkaan ja 2017 jopa palautettiin pappisoikeuksia kanonisesti rangaistuille pedofiliapapeille. Italialainen Mauro Inzoli, jota oli syytetty 12-vuotiaan hyväksikäytöstä, sai kohtelua silkkihansikkain 2017 alussa. Jos tämän vuoden alussa meni kuppi nurin, ei ole ehkä sattumaa, että se tapahtui Chilessä, sillä siellä jännitteet ovat kärjistyneet koska katolinen kirkko ja sen konservatiivipiispat on identifioitu myös pinochetilaisiksi ja siinä on toinen käsittelemätön jännite. Espanjassa Francon jälkeen on nähty samaa. Ajattelet Reijo kärkevästi mutta sinulla on varmaan ensi käden kokemusta noista paikoista. Toivotaan, että asiallinen keskustelu paavin ja kirkon haasteista jatkuu.
Uskon, että nämä sinun kirjoituksesi RKK:n papiston ongelmasta on koettu asiallisena, mutta myös asiasta, jonka olemassaoloa ei voi kieltää eikä vaieta. Itse asiasta puhuminen tästä RKK:n ’ylimuistoisesta’ vaivasta lopettaa ihmisten ymmärryksen aliarvioimisen. Jätän mieluusti hengellisestä näkökannasta tarkastelun ja jätän kysymyksen sen tahon haltuun, joka tällaisiin kauheuksiin on erikoistunut. En voi mainita Jumalan haltuun jättämistä, koska tällainen vuosisatojen molestointiaalto- verkosto ei korreloidu lankeemuksiin, joita Kristuksen omalle, eli uskovalle, sattuu., vt. Jaak. 5:15 ”… ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi.”
Eilen Helsingin hovioikeus tuomitsi alaikäisiin sekaantuneen miehen 9,5 vuoden vankeuteen – näin Suomessa. Kirkko voi kylllä luvata syntejä katuville anteeksi. Tässä on kuitenkin kysymys rikoksista, jotka pitää tuomita. On myös kirkollisen oikeusjärjestelmän väärinkäyttöä, jos asiat jäävät kirkon sisäpiirin pohdittaviksi tai harkittaviksi. Näin loukataan sekä ihmisten oikeudentuntoa että Raamattunsa (Matt. 18) tuntevien hengellistä kokemusta. Lapset eivät voi puolustaa itseään. Yleensä rikoksesta sen ilmaantumiseen on mennyt 33 vuotta (julkisuudessa mainittu tilasto), jos ei kukaan muu ole saanut ilmiantoaan läpi. Inhimillisen kärsimyksen määrä tässä kaikessa on suuri. Kysymys ei ole siitä, kuka tai mikä kirkko näitä tekee, vaan että näitä ei saa mikään taho peitellä eikä hyväksyä ja sen pitää näkyä käytännön teoissa. Paavilla on 2018 näytön paikka.
Raunu: ”vaan että näitä ei saa mikään taho peitellä eikä hyväksyä ja sen pitää näkyä käytännön teoissa. Paavilla on 2018 näytön paikka.”
Vanha totuus lienee kuitenkin ettei korppi korpin silmää noki.
Nokkineeko nyt tai jatkossakaan – jää nähtäväksi.
Nämä pedofiilipapit ovat siis homoja ja samalla pedofiileja. En usko, että pitkässä juoksussa heitä suojellaan KK:ssa. Suurin osa papeista siellä on varmasti ihan normaaleja.
Hämäläinen: ”Nämä pedofiilipapit ovat siis homoja”
Aika törkeää tekstiä herra Hämäläiseltä seksuaalista vähemmistöä kohtaan, jolla on perversioiden kanssa ihan yhtä paljon tai vähän tekemistä kuin hetroillakin. Olisi ihan kiva nähdä jotain pätevää tutkimustietoa herra Hämäläisen väitteitten tueksi. Ellei herra Hämäläinen pysty sellaista osoittamaan, on homoseksuaalien leimaaminen pedofiileiksi puhdasta potaskaa.
Eiköhän suurin syy paavin paimenpoikien perversioihin piile umpipöhkössä selibaattipakossa. Himot ne on hiirelläkin, miksei sitten paavin papeilla. Nehän on pakko tyydyttää, ja ellei oma käsi riitä, niin perversioiden avulla sitten.
Wallantin. ”Olisi ihan kiva nähdä jotain pätevää tutkimustietoa herra Hämäläisen väitteitten tueksi. Ellei herra Hämäläinen pysty sellaista osoittamaan, on homoseksuaalien leimaaminen pedofiileiksi puhdasta potaskaa.
Eiköhän suurin syy paavin paimenpoikien perversioihin piile umpipöhkössä selibaattipakossa”.
En leimannut kaikkia homoja pedofiileiksi, vaan ainoastaan ne, joista tässä on kyse. Tutkimustietoa minäkin tästä asiasta kaipaisin. Siis nämä pedofiilithan ovat homoja, koska heidän kohteena on etupäässä pikkupoikia, ei tyttöjä. Kyllä tietysti osaan tehdä eron homon ja pedofiilin välille, mutta tässä kkuviossahan on kyse nimenomaan pedofiilihomoista. Siis minua askarruttaa, miksi tällaiset hakeutuvat KKO:n virkaan? Jos löytyy tutkimustietoa, niin hyvä.
Hämäläinen: ”Siis minua askarruttaa, miksi tällaiset hakeutuvat KKO:n virkaan?”
Aika kaukaa haetulta tuntuu ajatus, että tuhansilla homoseksuaaleilla olisi kutsumus opiskella ja hakeutua katolisen kirkon papiksi siksi, että voisi harjoittaa homoseksuaalista pedofiliaa. Kyllä sitä voi harjoittaa ihan ilman pappisvihkimystäkin.
Olisikohan kuitenkin niin, että kun kirkon umpipöhköt selibaattivaatimukset estävät luonnollisen seksuaalisen kanssakäymisen naisväen kanssa ja kun mieli tekee, eikä ”nyrkkikyllikki” enää riitä, niin helpoin tapa on heteronkin papin etsiä lohtua kirkon piirissä pyörivistä somista lapsosista, jotka eivät uskalla kertoa asiasta kellekään ja vaikka uskaltaisivat, niin ei kuitenkaan uskottaisi.
Tosiasia on joka tapauksessa se, että perversioita harrastavat pyhät Jumalan paimenpojat harrastavat myös pikkutyttöjen lähentelyä silloin kun heitä on saatavilla. Tästä todistavat lukuisat katolisen pedopaiiston hallusta löytyneet lapsiporno- ja kuvakokoelmat. Kuoripoikien saatavuus vain on näille pyhille ”isille” paljon helpompaa, joten poikien osuus hyväksikäytettyjen joukossa on suuri.
Se, että täysin heteroseksuaalit ihmiset harjoittavat seksuaalista kanssakäymistä samaa sukupuolta olevien kanssa on ihan yleinen ilmiö esim. vankiloissa kun vastakkaisen sukupuolen edustajia ei ole kumppaniksi saatavilla.
Wallentin. ”Aika kaukaa haetulta tuntuu ajatus, että tuhansilla homoseksuaaleilla olisi kutsumus opiskella ja hakeutua katolisen kirkon papiksi siksi, että voisi harjoittaa homoseksuaalista pedofiliaa. Kyllä sitä voi harjoittaa ihan ilman pappisvihkimystäkin”.
No kysymys on erityiesti muutama vuosikymmen sitten ja siitä taaksepäin ajassa myös homojen asemasta sosiaalisessa kuviossa. Kun olet pappi, ei kukaan ihmettele yksinäisyyttäsi ja perheettömyyttäsi, vaan saat sen puoleen olla rauhassa kysymyksiltä ja odotuksilta jos olet homo. Pitää muistaa että RKK:on pirissä homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan edelleenkin kielteisemmin kuin protestanttisessa maailmassq.
Kimmo, paavi on suhtautunut aiemmin nuivasti siihen, että pedofilian peittelyä – eli peittelijäpiispoja ja varsinkin Barrosia – on arvosteltu. Nyt paavi on osoittanut ymmärrystä sille häpeälle, joka on tullut kaltoinkohteiljapappi Karadiman perheen osaksi. He ovat ainoita Chilessä, joilla on tuo sukunimi [vielä, tekisi mieli sanoa]. Chilessä on rankaisemattomuuden aiheuttama oikeusvaje, jota mediavetoinen paljastuskulttuuri tahtoo täyttää. Rankaisemattomuus johtaa myös pahantekijän läheisten henkiseen lynkkaamiseen. Ks. http://catholicherald.co.uk/news/2018/06/18/pope-francis-met-brother-of-chilean-abuser-priest/ Chilessä etenee nyt myös aloite ”prosessuaalisten etuoikeuksien” eli sen poistamiseksi, ettei pappeja ja piispoja voida tuomita heti maallisessa oikeudessa vaan he ovat kirkon tuomion alaisia. Eihän nyky-yhteiskunnassa kirkko, edes Chilen katolinen kirkko, ole mikään julkinen viranomainen. Silloin on lopulta samantekevää, mitä korppi korpille tekee, sillä sama laki tulee koskemaan kaikkia.