Kuluva kesä on tuonut katolisen kirkon pedofiliakriisin uudenlaisiin otsikkoihin. Pappien ja piispojen jälkeen tulilinjalla ovat nyt arkkipiispat ja kardinaalit. Yhdysvaltalainen kardinaali Theodore McCarrick sai jättää kardinaalinarvon. Kaksi vuosikymmentä jatkuneet paljastukset USA:n kirkosta eivät lakkaa. Australia ja Chile ovat kuitenkin paikkoja, joissa kriisi on äitynyt aivan akuutiksi. Adelaiden arkkipiispaa Philip Wilsonia voitiin ennen McCarrick-tapausta pitää korkeimpana katolisena viranhaltijana, joka tuomittiin pedofilian peittelystä. Hän päätyi kotiarestiksi muunnettuun vankilarangaistukseen terveydentilansa vuoksi. Arkkipiispa George Pell, niin ikään australialainen, on syytteessä.
Chilen kirkon johtohahmo, Santiagon kardinaali-arkkipiispa Ricardo Ezzati on myrskyn silmässä. Ezzati on 21.8. oikeudessa kuultavana. Hänen läheinen avustajansa, arkkihiippakunnan kansleri Oscar Múñoz Toledo, on vastikään tuomittu 7 alaikäiseen sekaantumisesta, joista 5 oli hänen veljen/sisarenpoikiaan. (Kanslerin vastuulla oli arkkihiippakunnan pedofiliailmiantojen vieminen eteenpäin!) Ezzati itse on selvinnyt keventämällä hallinnollista asemaansa kirkossa. Kun kävi ilmi, että hän oli edeltäjänsä kardinaali Errazurizin kanssa mm. estänyt Juan Carlos Cruzin pääsyn paavilliseen lastensuojelukomissioon, hän joutui jättämään asemansa piispainkokouksen johdossa. Vuodesta 2016 alkaen Chilen katolista piispainkokousta on johtanut 3 vuoden mandaatilla kenttäpiispa. Tilanne on varmasti poikkeuksellinen koko maailmassa.
Ezzatilla on varmasti paljon instituution tukea takanaan, mutta takertuuko hän virkaansa? Tunnettua on, että toukokuussa kaikki Chilen piispat jättivät virkansa ”pöydälle” eli paavin harkittaviksi. Viisi piispaa on saanut lähteä, ja myös Ezzatin kellojen ennakoitiin soivan jo aiemmin kesällä, mutta niin ei käynyt. Tällä viikolla Punta de Tralcassa pidetty piispojen paikallinen kriisi-istunto on ollut eri merkeissä kuin Roomassa toukokuun puolivälissä paavin johdolla pidetty. Myös piispojen anteeksipyyntö on ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen (https://yle.fi/uutiset/3-10337811).
Chilen yhteiskunta on alkanut nimittäin painaa päälle viime kuukausina. Liikkeellä ovat poliisijohtajat, joille seksirikokset ja mafiamenot ovat tuttuja muualta. Syyttäjä Emiliano Arias on ratsannut ryvettyneimpien alueiden, Santiagon arkkihiippakunnan ja Rancaguan hiippakunnan, toimistoja. Vatikaanille eli käytännössä paaville on esitetty vaatimus pedofiliasyytteiden saamiseksi valtion käyttöön. (Kaksi aiempaa kertaa pyyntö on evätty.) Syytteiden ”paavillinen salaisuus” uhkaa näyttäytyä samanlaiseksi kuin Australian kirkossa paljon puhuttanut rippisalaisuus. Suojeleeko se väärinkäytettyä vaiko väärinkäyttäjää? Onko hengellisestä salaisuudesta tullut uusi omertàn laki?
Elokuussa käräjäpenkkiin istutettavan kardinaali Ezzatin ei haluttu enää johtavan valtakunnan keskeistä jumalanpalvelusta, poliitikkoja ja kirkkoja yhdistävää Te Deum -tilaisuutta Santiagon katedraalissa 18. syyskuuta. Jopa presidentti Piñeran kerrottiin jäävän pois, mikäli pedofiliaskandaalin keskiössä yhä oleva kardinaali tulee johtamaan jumalanpalvelusta. Tilanne, jossa kardinaali ei johda Te Deumia, on myös poikkeuksellinen. Jopa 18.9.1973, tasan viikkoa Pinochetin verisen vallankaappauksen jälkeen, kardinaali Silva Henríquez johti Te Deumin. Paikkana oli tosin silloin hallinnon vaatimuksesta Iglesia de Gratitud Nacional eikä tuomiokirkko. Te Deumin yli satavuotisessa historiassa oli vasta 2 vuotta aiemmin koettu muutos, kun vasemmistopresidentti Salvador Allende oli vaatinut myös muiden kuin katolisen kirkon läsnäoloa tilaisuuden järjestämisessä 1971.
Lauantaina 4.8. kardinaali Ezzati taipui Chilen kansakunnan edessä. Hän kirjoitti kirjeen omalle arkkihiippakunnalleen ja sanoi seuraavasti: ”Paavi Franciscus sanoo tuoreessa kirjeessään: ’Harkinta merkitsee, että opimme kuuntelemaan mitä Henki haluaa sanoa meille. Voimme tehdä niin vain, jos kykenemme kuuntelemaan tapahtuvien asioiden todellisuutta.’ Mietittyäni syvällisesti näiden sanojen merkitystä pidän asiaankuuluvana [prudente], etten johda perinteistä Te Deum -tilaisuuttamme isänmaan puolesta 18.9.” Ezzati vakuutti, ettei ole koskaan estänyt oikeutta tapahtumasta ja että hän tulee täyttämään kansalaisvelvollisuutensa, jotta totuus löytyy.
Ezzati taipui poliittisen painotuksen edessä. Kirkko on näin saatu keskelle kylää, mutta valtavat maineriskit ovat monen mielestä realisoituneet. Joku voisi pohtia, mitä Chilessä on oikein tapahtumassa. Ovatko roomalaiskatolisen kirkon juridiset erivapaudet käytännössä jo kadonneet? Ovathan pappeja kohtaan lausutut syytökset liian usein kadonneet kirkon toimistojen uumeniin ja lastensuojelurikolliset jääneet näin rankaisematta. Kirkkoon ei luoteta yhteiskuntasopimuksen sopimuskumppanina, mikä näkyy varsinkin O’Higginsin aluesyyttäjä [fiscal regional] Ariasin lausunnoissa. Niissä vuorottelee pyhä viha kirkon tekopyhyyttä kohtaan sekä käytännöllinen toive siitä, että likapyykki lopulta pestään. Chilen tilanteessa on piirteitä Saksan uskonpuhdistuksesta, jota myös vietiin eteenpäin ruhtinaiden voimin. Ehkä vielä lähempänä on tilanne Englannissa tai Pohjoismaissa, missä valtio otti täyden niskalenkin kirkosta. Tätäkö Chilessä (ja Australiassa/Irlannissa) nyt tapahtuu: pedofiliakriisin motivoima yhteiskunnan uskonnollinen ”putsch”?
Kardinaali Ezzati eroaa USA:n kardinaali McCarrickista siinä, että hän on yhä virassaan. Käytännössä piispojen eroamisikä 75 vuotta tuli hänellä täyteen jo 2017. Toisaalta: onhan Rooman piispa eli paavikin ollut usein yli 75-vuotias – tilanne, josta kirkon progressiivisiivessä on joskus muistutettu. Ezzatia yhdistää monenlainen kohtalonyhteys paaviin. Molempien taustana on italialainen perhe ja kulttuuri, ja Ezzati on saanut kardinaalinarvonsa paavi Franciscukselta 2014. Kuinka paljon Chilen kirkon tuska säteilee suoraan Vatikaaniin? Joka tapauksessa vain paavi voi antaa syyttäjälle hänen vaatimansa dokumentit ilmiannetuista papeista. Chile on antanut pallon paaville niin kuin Putin Trumpille. Ezzatille ei ole povattu enää pitkää virkauraa – asiantuntija on puhunut viikosta, kahdesta. Ensin piispainkokouksen puheenjohtajuuden siirto kenttäpiispalle 2016, ja nyt 2018 Te Deumin liturgian siirto tuomiorovastille. Kuinka paljon vastuuta arkkipiispa-kardinaali voi enää delegoida? Mitä viiden päivän piispaistunnossa Tralcassa tällä viikolla oikein onkaan päätetty?
Kiitos blogista!
”Syytteiden ”paavillinen salaisuus” uhkaa näyttäytyä samanlaiseksi kuin Australian kirkossa paljon puhuttanut rippisalaisuus. Suojeleeko se väärinkäytettyä vaiko väärinkäyttäjää?”
Rippisalaisuus on katolinen oppi. Nämä tapaukset paljastavat, miksi kirkko keksi rippisalaisuuden. Sen taakse on kätevää piilottaa kaikki se kauheus, jota paljastuu ympäei maailman.
Rippisalaisuus on roomalaiskatolisessa kirkossa, mutta onhan se muuallakin. Kristillisten kirkkojen pitäisi siinä mielessä huolestua ripin väärinkäytöstä, jos kirkon työntekijät tunnustavat toisilleen syntejä, jotka ovat samalla rikoksia. Mitä, jos rippisalaisuus on silti ehdoton? Oikeusoppinut puhuisi tässä tilanteessa šikaanista eli laillisen oikeuden väärinkäytöstä. Pappi, joka jatkaa pahantekoa mutta pyytää sitä toiselta papilta anteeksi ilman aitoa katumusta, on mielestäni liikkeellä väärin motiivein ja menee rippisalaisuuden taakse tuomiota paetakseen – samoin tunnustuksen vastaanottaja ja varsinkin hän. Ehkä pappi-pappi-tilanne ei olekaan aito rippi vaan kyse on ammattietiikasta? Entä eikö kansakuntien oikeustaju ole noussut voimakkaimmin vastarintaan, kun piispa tai valituksia vastaanottanut virkamies on pyyhkinyt niillä pöytää? Paavillinen salaisuus tarkoittaa sitä, että kun kanonisen oikeuden mukainen valitus papin toiminnasta lähtee Vatikaaniin, se jää kirkon sisäiseen käsittelyyn. Vain paavi voi katkaista salaisuuden tien ja päättää sen antamisesta valtiolliselle syyttäjälle, tässä tapauksessa Chileen. Toinen asia on se, miten kanonisen oikeuden mukaan tulisi joka tapauksessa asian käsittelyn jälkeen viedä se maalliseen oikeuteen. (Edit: Ilmeisesti kanoninen oikeus ei vaadi, että asiat missään vaiheessa tuotaisiin poliisille. Tämä käy ilmi ”Katolisen kirkon suojissa” -dokkarista. Myönteistä uhrien kannalta on vain se, että Vatikaani voisi ottaa käsittelyyn myös sellaiset tapaukset, jotka lain edessä ovat vanhentuneet.) Chileen on luotu kirkollinen ilmiantotoimisto, mutta samalla leviää tieto siitä, että paavi on arvostellut kirkkoa todisteiden hävittämisestä ja poliisi (Arias) on löytänyt tästä hävittämisestä todisteita. Luottamus on heikoilla tai sitä ei ole enää lainkaan? Nettikommenteissa sanotaankin, että ainoa toivo on kannella papeista jatkossa suoraan poliisille. Jotakin hyvin rankkaa on tapahtumassa.
”Rippisalaisuus on roomalaiskatolisessa kirkossa, mutta onhan se muuallakin.”
Kyllä, mutta jos edettäisiin apostolin ohjeen mukaan ”Syntiä tekeviä nuhtele kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät”, niin olisiko pedofilia pystytty kitkemään katolisesta kirkosta?
Jae jatkuu:
”Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä, että noudatat tätä, tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään suosimatta.”
Paavalin ohjeen pohjana on pelko. Tämä pelko on poistettu Raamatun vastaisella rippisalaisuudella. Katolinen kirkko joutuu maksamaan synneistään, mutta paljon pahempaa on se, että viattomat lapset ovat joutuneet väkivallan konhteiksi ja traumatisoituneet katolisen kirkon syntien takia.
Ihmisoikeustuomioistuin olisi paikka näille velmuille. Voisiko sitten koko kirkkoa haastaa en tiedä. Katolinen rippi on muotoa synnintunto, katumus, ja hyvitykset. En ymmärrä miten tämä voisi osaksikaan selittää salailuinnon tai tavan. Kierolta vaikka tuntuukin näyttäisi uskomisen asia kummittelevan moisen käyttäytymisen takana jotta asian saa tahi kykenee itselleen perustelemaan siten ettei se liiemmin ryhtiin vaikuta.
Ei kumma että Vatikaanissa tarvitsevat oman vartiointilaitoksen.
Vielä kun se toimisi niin etteivät pääse sieltä ulos.
Mielestäni on mielenkiintoista, että pedofiiliongelmat leimaavat uskontoja laajemminkin. Ihmiset silmät kiiluen puhuvat Jumalasta, paratiiseista ja taivaista, mutta samalla syyllistyvät yhteen halveksituimmista rikoksista – lasten hyväksikäyttöön. Vielä sitäkin käsittämätöntä on se, että jotkut uskonnot jopa peittelevät asiaan liittyviä ongelmia eivätkä vie asioita viranomaisille. Näin toimiessaan tällaiset uskonnot vain pahentavat tilannetta ja itse asiassa ovat aiheuttamassa lasten hyväksikäyttötapauksia.
Katolisen kirkon teot paljastvat sen puheet Kristuksen kirkosta itsepetokseksi. Puun tuntee hedelmästään. Tämä koskee järjestelmää eikä liity kenenkään henk.koht. uskoon.
Toisaalta, jos edustat tiettyä uskontoa, tai jopa viet sitä eteenpäin ja yrität saada muitakin liittymään ko. uskontoon, jonka toimintamalleissa on pahoja epäkohtia, etkö ole samalla osavastuussa uskonnon aiheuttamista epäinhimillisyyksistä? Vastuullinen yksilö ei edustaisi tällaista uskontoa vaan eroaisi siitä. Silloin yksilö voisi jatkaa puhtaalla omallatunnolla uskovana.
Marjaana Järvinen: ”Toisaalta, jos edustat tiettyä uskontoa, tai jopa viet sitä eteenpäin ja yrität saada muitakin liittymään ko. uskontoon, jonka toimintamalleissa on pahoja epäkohtia, etkö ole samalla osavastuussa uskonnon aiheuttamista epäinhimillisyyksistä?”
Tämä on totta. Suurin osa katolilaisista, kuten muslimeista, on tod.näk. nimijäseniä syntymänsä perusteella. Ulkoministeri Timo Soini sen sijaan käännynnäisenä ja aktiivisena katolilaisena käydessään uskonsotaansa paavin puolesta, on osallinen kirkkonsa rikoksiin. Ei ole kuulunut pahoitteluja kirkkonsa toimista, joten hän ne hiljaa hyväksyy. Heille kirkko on tärkeämpi kuin ihmisoikeudet. Tämä sama käy ilmi blogista.
Vastuullinen, oikeamielinen, on aina hankauksessa väärämielisessä yhteiskunnassa ja valtaa käyttävässä insituutiossa, kuten kirkot ja herätysliikkeet.
”Silloin yksilö voisi jatkaa puhtaalla omallatunnolla uskovana.”
Juuri näin.
Eikö ole myös kolmas tie, joka olisi vastuullinen: se, että pyrkii muuttamaan instituutiota sisältä käsin? Chilen ja erityisen selvästi englanninkielisten maiden: USA:n, Australian ja Irlannin tapauksissa kirkosta kiinnostuneet tahot ja lainvalvojat ovat käynnistäneet oikeusprosesseja ja Chilessä presidentti sai painostuksellaan arkkipiispan jättämään ”valtiopäiväjumalanpalveluksen” tuomiorovastin hoidettavaksi. Tosin presidentti on maallikko ja valinnut sen, ettei harjoita uskoaan, eli uudistuiko uskonto? Chilen tilastoissa ateismin suosio on noussut tammikuun (paavin vierailun) jälkeen 8 prosenttiyksikköä…
Mielenkiintoista, että kommentoijien Tellukselta ei muita ”syntisäkkejä” löydy kuin kirkot.
”Euroopan sodasta kärsiviä lapsia oli [toisen maailmansodan jälkeen] noin 40 miljoonaa. Heistä puolet oli aliravittuja ja vammaisia ja noin neljäsosa oli menettänyt molemmat tai toisen vanhemmistaan. Joka kolmas maailman alle 15-vuotiaista lapsista eli ilman kotia, ilman vanhempia, ilman ruokaa, ilman nimeä ja ihmisarvoa. Koko maailmassa heitä oli noin 300 miljoonaa. Euroopan maista vaikein tilanne oli Puolassa, Kreikassa, Itävallassa, Jugoslaviassa ja Suomessa. Suomi oli ainoa Pohjoismaa, jossa ruokaa ei ollut riittävästi. (Hannele Osman: Kun unicef auttoi Suomea, PunaMusta, Helsinki 1991, ISBN 952-9536-00-3)
Suomi oli Unicefin (United Nations Children´s Fund = YK:n lastenjärjestö) ensimmäisiä avustuskohdemaita.
Hei Tuula, ei kukaan ole kieltänyt sotien, ilmastonmuutoksen tai katuväkivallan uhkaa maailman lapsille. Kirkkojen pedofiliaongelmassa kyse on uskonnon hyväksikäytöstä, ja toimittajat ovat kysymässä onko ongelma suorastaan systeemin tasolla. Mielestäni myös Luther kysyi samaa ja päätyi tiettyihin ratkaisuihin suhteessa vallanpitäjiin – hän valitsi hyvässä ja pahassa ruhtinaat ottaakseen pesäeron paaviin. (Sama tapahtunee Chilen kirkon terveessä osassa.) Eikö Jeesus pitänyt lasten turmelemista (Matt. 18) kaikkein halveksittavimpana? Rooman kirkolla on etsikonaika menossa, sillä jo toinen paavi on luvannut nollatoleranssia ja nyt täytyy siis jotakin tapahtua. Jos hermot kestää, katso dokumentti, jonka viimeinen vartti koskee hirveyksiä nykypaavin kotimaassa. https://areena.yle.fi/1-3813245
Ja sellainenko poliittinen järjestelmä on parempi, jossa sodan aloittaneen ateistisen suurvallan lentokone tulittaa lapsiryhmää, ja vaikka lapset olisivat olleet 10-vuotiaita kuten isäni talvisodan alkaessa oli ja liittyneet tuon hyökkäyksen jälkeen maanpuolustusjärjestöön, pitää ”huolen” siitä, että myös lapset merkitään kansainväliseen viralliseen rauhansopimukseen kollektiivisesti ja ilman oikeudenkäyntiä yksilöimättä osasyyllisiksi ihmiskunnan pahimpiin koskaan vanhenemattomiin rikoksiin.
Lisäys: tuon asianhan Suomen valtion poliittinen johto sodan jälkeen ”hiljaisesti hyväksyi” ja vaikka luopui 90-luvun alussa erinäisistä rauhansopimuksessa olleista aserajoituksista, niin sotasyylisyydestä/-syyllistämisestä se ei halunnut luopua.
Suomen ev.lut. kirkko (Aika puhua – aika vaieta, 2011, s. 90) on tulkinnut rippisalaisuuden ja lastensuojelu(kuten myös terrorismi-, murha- ym.) rikoksen suhdetta: ”Jos on syytä epäillä, että mahdollinen tekijä uusii tekonsa, papin tulee pyrkiä estämään hanke ilmoittamalla siitä itse
viranomaisille. Tällöin hankkeilla oleva rikos, sen kohde ja myös rikoksesta epäillyn nimi ovat ilmoitettavissa, kunhan papille uskoutuneen nimi ei tule välillisestikään ilmi. Lähtökohtaisesti puuttumiskynnys lapseen kohdistuvassa seksuaalisessa hyväksikäytössä on oltava mahdollisimman matala. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti on rikos, mikä koskee myös pappia ja lehtoria. Koska pappi ei voi varmuudella selvittää, onko rikosta todella tapahtunut, eikä etukäteen tietää, miten oikeus tulisi
arvioimaan teon törkeysastetta, epävarmoissa tilanteissa on tarkoituksenmukaisempaa tehdä ilmoitus kuin jättää tekemättä. Toisaalta papin ja lehtorin tulee ottaa huomioon, että myös perätön
lausunto ja väärä ilmianto ovat rikoslain mukaisesti rangaistavia tekoja. Kaikissa lapsiin kohdistuvissa rikoksissa asian varsinainen selvittäminen ja rikoksen estäminen kuuluu poliisiviranomaiselle.
Pappi ja lehtori eivät ole urkkijoita tai ilmiantajia, vaan Jumalan sanan julistajia ja sielunhoitajia.” Tässä ohjeistuksessa säilyy sekä lapsen etu että ehdoton rippisalaisuus. Toisaalta mennään lapsen etu edellä ja lastensuojeluilmoitus tulee tehdä myös epävarmassa tapauksessa. Lastensuojeluasioiden ilmoitusvelvollisuus ei sitä vastoin tunnu olevan lainkaan läsnä kanonisessa laissa, siinä muodossa kuin Pius XI sitä 1920-luvulla modifioi. Kaikki asiat voivat jäädä kirkon sisäiseen selvittelyyn. Kirkko voi kyllä kehua, että sen piirissä vanhenemisaika on 20 vuotta 18 v. syntymäpäivästä, ja Chilen laissa (vain!) 5 vuotta. Parannettavaa on siinäkin. Uutisointi Chilen piispojen kokouksesta 3.8. sisältääkin siksi keskeisen elementin: piispat lupaavat tehdä yhteistyötä syyttäjäviranomaisten kanssa. Valitettavasti jälkikäteen, mutta sekin on parempaa kuin ei lainkaan.
Minä uskon, että katolisessa kirkossa on näitä pedofiilihomoja osittain sosiaalisista syistä. Kun tällaiset eivät voi/osaa/tahdo perustaa perhettä, sopii papin virka heille sosiaalisesti. Yksin elämistä ja siihen liittyvää luopumista jopa ihaillaan.
MInusta tämä ilmiö voi osittain johtua siitä, etteivät katoliset papit perusta perhettä vaan pappeus merkitsee selibaatissa elämistä. Tämä on siis todella tyhmä ja vinoutunut sekä epäluonteva käsitys hengellisestä virasta.
Koko ongelman hoitamisessa minusta katolisella kirkolla ei ole muuta tietä kuin täyden tunnustuksen tekeminen hintaan mihin hyvänsä Vain tämä voi puhdistaa kirkon.
Antti, kommenttisi kuulostaa loogiselta, mutta pedofiliaa ja homoutta ei voi rinnastaa toisiinsa. Lisäksi pakkaa sekoittaa, että useinkin ”lapsiin” sekaantumisen sijasta kyseessä on teini-ikäinen nuori poika, hyvinkin koulun oppilas, jota pappi sitten vaikka kaljalasi kädessä imuttaa (tutki tuo YLE-dokumentti ja Valparaíson seminaarin tapahtumat). Jos pedofilia on alle teini-ikäisiin suuntautuvaa niin tällainen efebofilia kohdistuu 15-19-vuotiaisiin. Eikä kumpikaan ole varsinainen homoseksuaalinen rakkaussuhde.
Oli kyse mistä tahansa seksuaalisesta vinoumasta, olisi paras, jos katoisetkin papit voisivat olla perheellisiä. Myös ainoa tapa puhdistaa/parantaa kirkko on täyden tunnustuksen tekeminen tässä asiassa. Sitten, varmasti käytännössä asia ei ole yksinkertainen, mutta mikään muu ei tuo parantavaa ratkaisua.
Kardinaali Ezzati vietiin torstai-iltana katolisen yliopiston sairaalaan. Maaliskuussa oli ollut kammiovärinä (takykardia) ja tahdistimen asennus Roomassa. Dramatiikkaa kyllä. Huomenna on chileläistietojen mukaan ratkaiseva kokous, jossa seuraaja valitaan. Ja seuraajaksi povataan ulkomaalaista. Tässä sairaalauutinen muutaman tunnin takaa: https://www.lavanguardia.com/vida/20180810/451272367962/cardenal-chileno-ricardo-ezzati-internado-en-hospital-tras-casos-de-abusos.html
Raunu: ”Kardinaali Ezzati vietiin torstai-iltana katolisen yliopiston sairaalaan.”
Yksi paska poissa porukasta, mutta vielä on paavilla matkaa nollatoleranssiin. Omien puheittensa mukaan joka 50. pappi, piispa ja kardinaali on pedo (eikä noilla herran pyhien pedofiilien seksuaalisella suuntauksella ole välttämättä mitään tekemistä asian kanssa. Heteroita on porukassa siinä kuin homojakin) http://www.hs.fi/ulkomaat/a1405219264874 . Tämä tarkoittaa noin kahdeksan ja puolen tuhannen pyhän Jumalan sanansaattajan sakkia. On siinä vielä paavilla jos toisellakin puuhaa ennen kuin nollatoleranssi on totta.