IUSTITIA:ssa 36/2019 on Timo Eskolan artikkeli Christus Victor -teoriasta. Tämä on kiinnostanut minua pitkään, koska kyse on kristinuskon ydinasiasta: sovitusopista. Olen kuunnellut kaikki aiheeseen liittyvät luentovideot STI:n sivulta ja lukenut luentomateriaalit. Olen lukenut myös Anselm Canterburylaisen (1033-1109) teoksen ”Cur Deus homo (suom. Minkä tähden Jumala tuli ihmiseksi). Kirja on ilmestynyt nimellä ”Jumala ihmiseksi” (1991). Anselm C. siis liittyy tähän teoriaan, koska siinä esitetään, että uhriin perustuva sijaissovitus (satisfactio vicaria) on peräisin myöhäiskeskiajan lakikäytännöistä ja tullut kristinuskoon vasta tuolloin myöhäisessä vaiheessa Anselmin keksintönä.
Tarkoitukseni on varoittaa tästä teoriasta ja sen vaikutuksesta teologiassa, että me Jeesuksen uhrisovitukseen ristillä sijaisenamme uskovat pitäisimme silmällä tämän käsityksen esiintymistä missä se sitten esiintyykin, sillä se esiintyy teologiassa todella laajasti. Kannattaa erityisesti huomata, että tämä teoria edustaa luterilaiselle Ristin teologialle vierasta Kunnian teologiaa!
Timo Eskolan luentomonisteesta:
”Sovitusopista käydään kiistaa, eivätkä jännitteet ole aivan helppoja. Moni kokee ajatuksen Jumalan rakkaudesta niin voimakkaana, että uhrista ei kannata puhua. Eikö perinteisen sovitusopin takana vaani ajatus, että Jumala vihaa ihmisiä? Toisaalta jotkut vastustavat Raamatun opetusta siksi, että ajatukset verta vaativasta Jumalasta ja kuviteltujen syntien sovittamisesta ovat nykyajalle vieraita. Erilaiset teemat risteilevät. Kyseessä on siten sekä ideologinen että hermeneuttinen ongelma. Yksi puhuu monergismista, jossa Jumala armahtaa miten tahtoo, ja toinen partisipaatiosta, rauhanomaisesta yhteydestä pelastuksen (tavalla tai toisella) tuovaan Kristukseen. Keskustelua varten on yhtäältä kysyttävä, mitä Raamattu asiasta opettaa, ja toisaalta haettava keskustelun argumentteja. Raamatusta nousevat ensinnäkin käsitteet, keskeiset kontekstit ja ohjaavat narratiivit.
Kun Vanhassa testamentissa tai Uuden testamentin teologiassa puhutaan sovituksesta, esillä ovat kuvat temppelistä ja uhreista. Mieleen tulee etenkin suuren sovituspäivän liturgia. Termeistä keskeisimmät ovat heprean kipper ja kreikan hilaskomai. Semanttiseen kenttään kuuluvat puolestaan esimerkiksi käsitteet uhri, karitsa, pukki, veri, pappi, armoistuin, pirskottaminen, alttiiksi antaminen, teurastus, lunastus, synti, risti, kuolema ja anteeksianto. Sovitus ei siten käsitteenä ole yleisen tason pelastushistoriallinen käsite. Sitä ei käytetä samalla tavalla, kuin vaikkapa ajatusta kansan restauraatiosta tai pahan valtojen ja kuoleman voittamisesta.
Alussa mainitut pohtijat eivät yleensä arvioi eksegeettistä käsitystä sovituksesta. Sen sijaan heitä yleensä yhdistää se, että huolimatta erilaisista perusteista he jossain vaiheessa vetoavat ruotsalaiseen Christus Victor -teoriaan. Voittoisasta Kristuksesta puhuva käsitys hylkää perinteiset ajatukset Kristuksen veriuhrista. Monet tutkijat viittaavat suoraan Gustav Aulénin tunnetuksi tekemään jaotteluun uhrisovituksen ja pahan vallan voittamiseen perustuvan pelastuksen välillä. Keskustelussa jako esitellään “anselmilaisen” hyvitysajatuksen ja “klassisen” sovitusopin erona.
Aulén esitti, että Kristuksen veriuhriin ja syntien sovittamiseen perustuva sijaissovituksen pelastusoppi (satisfactio vicaria) on syntynyt myöhään. Se on hänen mukaansa tullut kristilliseen kirkkoon vasta Anselm Canterburyläisen teologian kautta. Perinteisempi näkemys puhuu Aulénin mukaan Kristuksesta kuoleman valtojen voittajana (Christus Victor). Sitä ovat hänen mielestään edustaneet kirkkoisät aina keskiajalle asti. Seuraavassa keskitymme Christus Victor -teoriaan. Aulénin teoriassa on nimittäin kaksi vakavaa ongelmaa, joita ei ole juurikaan otettu huomioon. Ensinnäkin Uudesta testamentista löytyvä sovitusoppi julistaa varsin yksiselitteisesti Kristuksen sijaiskuolemaa uhrina ihmisten syntien edestä. Toiseksi on pantu liian vähän merkille sitä, että Aulénin teoria nousee 1900-luvun alun uuskantilaisesta dogmatiikasta. Hänen esikuviaan ovat Albrecht Ritschl, Adolf Harnack ja Erich Vogelsang. Aika harva nykyajan tutkijoista haluaisi enää Aulénin tavoin samastua noiden teologien näkemyksiin – jos ovat tilanteesta tietoisia.” (KIISTA SOVITUSOPISTA – kumoaako Christus Victor Kristuksen uhrin? (1) Christus Victor, aikamme eksegeetit ja sovitus, Timo Eskola / STI )
https://sti.fi/wp-content/uploads/2013/07/Timo_Sovitus1.pdf
Koko luentomateriaali löytyy täältä:
https://sti.fi/luentomateriaalit
Oppihistorian jaotuksen kehitti saksalainen dogmaatikko Albrecht Ritschl (1822-1889). Hänen uuskantilainen teoriansa perustui Immanuel Kantin käsitykseen todellisuuden luonteesta. Ritschlin pääajatuksen mukaan kristillisen uskon ydin on etiikassa. Uskonto kuuluu kuten Kantinkin mukaan käytännöllisen järjen alueelle. Ritschlin pääajatukseksi vakiintui käsitys Jumalan valtakunnasta.
Kantin oman filosofisen teorian kulttuurievoluution mukaan uskonnot tulevat vähitellen kehittymään globaaliksi eettiseksi yhteisöksi (jota ohjaa YK:n kaltainen instituutio). Ritschl katsoi myös, että ihmiskunnan henkinen ja eettinen päämäärä on Jumalan valtakunta ja kristinusko kasvaa vähitellen täydelliseksi eettiseksi yhteisöksi. Käsitys sovituksesta tulee Ritschlin mukaan rakentaa sen varaan, että pyritään kohti universaalia hyvää lopputulosta, joka on siis Jumalan valtakunta.
Protestanttisen sovituskäsityksen muuttuminen Kantin filosofian vaikutuksesta
- Ritschl määrittelee ’latinalaisen sovitusopin ja puhuu vastakkainasettelusta
- Ritschl vastustaa juridista sovitusopin tulkintaa
- Sovitus saadaan aikaan Jumalan toiminnan ja ihmisen toiminnan tuloksena
Ritschlillä vastakkainasettelun lähtökohta on Anselmin kirja (Cur Deus homo), jossa tämä vastustaa eräitä itäisten kirkkoisien näkemyksiä, jotka selittivät Kristuksen kuolemaa Paholaiselle maksettuina lunnaina. Anselmin mukaan Paholaisella ei ole oikeuksia ihmiseen eikä sellaista velkaa ole maksettavana. Anselm puhuu Jumalan vihasta ja aikomuksesta rangaista syntistä. ”Ritschlin mukaa Anselmin pelastuskäsitys on perustunut käsitykseen hyvittämisestä (Genugthuung). Se liittyy olennaisesti maksun ajatukseen. Voisi tietysti ihmetellä, miksi teologin tulisi välttää Kristuksen uhrikuoleman ajatusta, sillä se on joka tapauksessa Uuden testamentin tekstien omaa käsitteistöä. Ritschl käsittelee aihetta kuitenkin filosofian näkökulmasta. Hänen mielestään sovitusoppia tulee arvioida ’liikkeen’ suuntautumisen näkökulmasta. Latinalaisessa sovitusopissa Kristuksen kuoleman vaikutuksen ajatellaan suuntautuvan tästä maailmasta.” (Timo Eskola, Iustitia 36/2019)
Ritschl ei hyväksy sovitusoppia, joka perustuu uhritoimitukseen, vaikka Raamatussa puhutaan tietenkin temppelistä uhritoimituksineen ja jo ihan Raamatun alkulehdiltä luemme Kain ja Abelin uhreista. Ritschlille ajatus uhrista ei sovi, koska liike suuntautuisi tällöin kohti Jumalaa ja häntä yritettäisiin muuttaa. Siksi Ritschl katsoo, että Anselmin käsitys Jumalan pelastavasta toiminnasta on virheellinen. Ritschl katsoo, että Kristuksen kuoleman vaikutus ei kohdistu Jumalaan vaan kohdistuu ihmisiin.
Mutta miten on? Mitä Raamattu sanoo? Hepr. 9:14 ”kuinka paljon enemmän on Kristuksen veri, hänen, joka iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa” Lue myös esim. Room. 5:8-11, 2 Kor. 5:18-21, Gal. 3:13, Ef. 2:16, Kol 1:20-22, 1 Tess. 1:10
”Ritschl muuttaa siten Raamatusta nousevan käsityksen syntisten ja Jumalan välisestä suhteesta. Sitä ei enää ohjaa kultillisten (uhri-) esikuvien teologia, vaan Kantin ajatus moraalisesta maailmanyhteisöstä…Uhriteologian analyysiä Ritschliltä ei löydy. Hän ei myöskään osoita, että sijaisuuden ajatus puuttuisi varhaisilta isiltä. Tarkalleen ottaen hän puhuu kahdesta eri virtauksesta. Lisäksi myös Anselmin käsittelyssä on ongelmia…”(Iustitia 36/2019). Eskola kirjoittaa, että Ritschlin teosten eri editiot ja englanninkielinen käännös poikkeavat toisistaan. Saksankielisessä kolmannessa laitoksessa (1889) Ritschl väittää, että Anselmin käsitys hyvityksestä (satisfaktio) perustuu saksalaiseen rikoslakiin.
Ritschl: Jumalaa ei tarvitse eikä edes voi sovittaa, ajatus uhrista hylätään
”On ilmeistä Ritschl haluaa hylätä juridisen näkökulman filosofisista syistä. Kuten yllä nähtiin, vastakkainasettelu monergismin ja subjektivisimin välillä nousee keskeiseksi: Ritschlin mukaan liikkeen ’suunta’ (vaikutus) määrää teorian. Kantilaisen epistemologian perusteella hän väittää, että pelastuksen tulee tässä mielessä perustua yksin Jumalan työhön. Jostain syystä Kristuksen työ ei ole osa tätä. Syynä saattaa olla Saksassa 1800-luvun lopulla yleinen erityisen kriittinen evankeliumitutkimus, joka muutti myös kristologian perusteita. Lopputulos on ilmeinen: Jumalaa ei tarvitse eikä edes voi sovittaa. Sovitus merkitsee Ritschlille ainoastaan sitä, että ihminen hyväksyy Kristuksen uskollisuuden. Ajatus uhrista hylätään.
”Vaikutus suuntautuu joko ylöspäin Jumalaan (kuten uhrissa) tai alaspäin (kuten Jumalan antamassa avussa). Ritschlin mukaan vain jälkimmäinen varmistaa todellisen monergismin. Seuraavaksi Ritschl asettaa tämän näkemyksen Anselmin teologiaa vastaan. Hänen mukaansa Anselm pitää syntiä vain Jumalan kunnian loukkaamisena (Ehre) ja tässä on ainoa syy hyvityksen vaatimiseen. Samalla tästä seuraa kuitenkin vaikeus selittää kristologiaa pelkän ’alaspäin’ suuntautuvan ideologian avulla.” …”(Eskola, Iustitia 36/2019)
Jumalan vihasta ei pidä puhua, koko uskonnon malli muuttuu
”…kenenkään ei Ritschlin mukaan pitäisi puhua sovituksesta tai vanhurskauttamisesta vedoten lunastamiseen (expiation) tai hyvittämiseen (satisfaction) Vastaavasti ei pidä puhua Jumalan vihasta…Ritschlin mukaan ei ole myöskään olemassa syntien ja rikkomusten rangaistusta. Hänen mukaansa Jumalan lailla ei siten ole enää samanlaista roolia kuin luterilaisessa pelastusopissa. Jumalan ja ihmisen kohtaamista ei enää arvioida perinteisellä tavalla syntisen ihmisen ja taivaallisen Tuomarin kohtaamisena. Niinpä Jumalaa ei enää pidetä oikeuden ja vanhurskauden toteuttajana. Koko uskonnon malli on muuttunut. Tämän kaiken Ritschl perustelee väitteellä ’alkuperäisyydestä’: sijaissovituksen ajatusta (satisfactio vicaria) pidetään myöhäisenä keksintönä. Sen väitetään turmelleen aidon klassisen sovitusopin.” (Timo Eskola, Iustitia 36/2019).
Soteriologian narratiivi muuttuu
”Yhteenvetona voidaan todeta, että juuri Ritschl muuttaa soteriologian narratiivin. Hän hylkää sijaissovituksen ajatuksen. Jeesuksen kuoleman merkitystä ei tule hänen mukaansa hakea Jumalan tuomioista – ei vaikka Uuden testamentin kohdat puhuisivat sen puolesta. Ritschlin mukaan Kristus hankki sovituksen kuuliaisuudellaan. Siksi myös pelastuminen ja uusi yhteys Jumalaan toteutuu uuskantilaisen pelastusopin mukaan toisella tavalla: partisipaationa Jumalan valtakuntaan, siihen yhteisöön, joka elää kuuliaisena Jumalan edellyttämälle eettiselle maksiimille…ei kykene määrittelemään myöskään vanhurskauttamista …perinteisellä tavalla…’myös lunastuksen tulee perustua etiikkaan’. (Timo Eskola, Iustitia 36/2019).
Ihmisen ongelma ei ole synti ja syyllisyys, ihminen on uhri ja Kristus on voittoisa sankari
”Juridisella aspektilla ei ole enää merkitystä. On ilmeistä, että Ritschlin sivistyneessä osallisuuden soteriologiassa Jumalan tuomion ajatus ei ole ensinkään todellinen. Henkilökohtainen syyllisyys ei ole ongelma. Sen on korvannut jonkinlainen yleisen tason kollektiivinen ongelma, joka on enimmäkseen ollut vankeutta: kun Kristus voittaa kosmisen taistelun, hän kukistaa pahan vallat. Siksi tuloksena on Christus Victor, vaikka Ritschl ei itse käytä tätä termiä. Ihminen ei ole syyllinen, vaan uhri. Kristus taas ei ole uhri, vaan voittoisa sankari. Johdonmukaisesti kristityn elämä ei merkitse syntien anteeksiantoa eikä vapautumista Jumalan tuomion alta, vaan uskollisuutta ja moraalisesti korkeatasoista elämää Kristuksen imitaatiossa – uuden yhteisön eettistä elämää ilman lakia ja evankeliumia.” (Timo Eskola, Iustitia 36/2019)
Entä Luther? Onko Lutherin sovituskäsitys ongelmallinen?
”Aikamme debattien keskeisenä väitteenä on, että Luther oli omaksunut ongelmallisen sovituskäsityksen ja tähän liittyneen vanhurskauttamiskäsityksen. Siksi esimerkiksi Paavalin teologiaa ei tulisi tulkita luterilaisella tavalla. Ritschl on vakuuttunut, että Luther seuraa Anselmia. Hän esittää, että Luther omaksui juridisen näkemyksen ja että tämän soteriologia perustui sijaiskärsimyksen ajatukseen…”(Timo Eskola, Iustitia 36/2019)
Nietzschen vaikutus
”Ensinnäkin Ritschl esittää, että tällainen sovitusteologia käsittelee syntiä rikoksena: ’synti koetaan vain loukkauksena, joka suuntautuu henkilöön, jolla voidaan sanoa olevan ihmistä korkeampi arvo’. Tämä on majeestettirikos laesa majestas, loukkaus kuninkaan tai Jumalan arvokkuutta vastaan. Se merkitsee, että ’Jumalan oikeus on niin suuri, että hän ei jätä syntiä rankaisematta, mutta säälistä antaa oman viattoman Poikansa rangaistuksen kärsijäksi.’ ”On jossain määrin hämmentävää, että Nietzsche käytti kristinuskon vastaisissa kirjoituksissaan täysin samaa perustetta.” (Timo Eskola, Iustitia 36/2019)
Ei enää jakoa lakiin ja evankeliumiin!
”Lutherin ja Ritschlin suhteesta voidaan löytää erityisiä piirteitä. Ensinnäkin jälkimmäinen väittää, että teologien ei tule enää tehdä jakoa lain ja evankeliumin välille. Tämä tarkoittaa, että Jumalan lakia ja pyhiä käskyjä ei tule asettaa rooliin, jossa ne paljastavat ihmisen synnit. Vastaavasti armoa ei voi enää tulkita niin, että syntiset vanhurskautettaisiin vain sovituksen ja Kristuksen sijaiskärsimyksen perusteella. Sijaissovitukselle ei ole tilaa Ritschlin pelastusopissa. Näin päädytään toiseen merkittävään siirtymään. Ritschlin ajattelussa ei ole jumalattoman vanhurskauttamista, satisfactio impii. Hän ei enää puhu samalla tavalla vanhurskauttamisesta (koska se on muuttunut partisipaatioksi).
”Kolmanneksi Ritschlin mukaan juridinen ja kultillinen käsitys ei selitä sovitusoppia. Ehkä suorastaan Schleiermacherin jalanjäljissä…hän omaksuu subjektiivisen ja sosiologisen tarkastelutavan. Tämä on jossain määrin epäjohdonmukaista, koska hän hylkää sijaissovituksen osalta nimenomaan yksilöllisen näkökulman ja henkilökohtaisen syyllisyyden. Silti …Ritschlin soteriologiasta tulee kategorisen imperatiivin uusi versio siitä, minkä ihminen tietää moraalisesti täydelliseksi, hänen tulee myös pyrkiä toteuttamaan henkilökohtaisessa elämässään Jumalan valtakunnassa.” (Timo Eskola, Iustitia 36/2019)
”Tarkalleen ottaen Ritschlin narratiivi on filosofinen. Sovitus tulkitaan valistuksen hengessä: se on kantilainen vapautuksen toimi. Jumala toimii itsensä kanssa kamppailevien ihmisten hyväksi vapauttaen heidän siitä vanhasta teologisesta suuresta kertomuksesta, joka merkitse ihmiselämän uskonnollista kokonaistulkintaa (vrt. Weber). Tämä Jumala vapauttaa biblisismistä ja uskonnollisesta fundamentalismista. Ritschlille kristillinen usko ja elämä perustuvat käytännölliseen järkeen. Siksi ne puhuvat etiikasta ja Jumalan valtakunnan suuresta moraalisesta päämäärästä. Juuri siksi käskyillä on myönteinen rooli uudessa uskontulkinnassa. Regimenteistä ja lain ja evankeliumin vastakkainasettelusta luovutaan. Ja samasta syystä sovitus ei voi merkitä syntien anteeksiantoa, koska laki ei enää tuomitse synnistä. Ritschl ottaa askeleen kohti Christus Victor -teoriaa, mutta hän itse ei vielä käytä termiä. Hänen Kristuksensa voittaa kuoleman ja uusi elämä merkitsee partisipaatiota Jumalan valtakuntaan.” (Timo Eskola, Iustitia 36/2019)
Nämä ovat siis vain valikoimiani otteita sieltä täältä Iustitiassa olevasta Eskolan kirjoituksesta. Kannattaa lukea luentomonisteet ja kuunnella videot. Lisäksi täältä löytyvät Sovitusteologia Christus Victor -kirjoitukset, joita on yhteensä 8.
https://timoeskola.wordpress.com/2019/10/09/sovitusteologia-ja-christus-victor-1
Seuraavaksi Eskola käsittelee piispa Aulenin Christus Victor -teoriaa, mutta lopetan tähän.
”Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan” Joh. 4:39,41
”Kunpa Jumala soisi, että minun ja kaikkien opettajien selitykset katoaisivat ja jokainen kristitty ottaisi itse tutkittavakseen pelkän Raamatun ja Jumalan Sanan. Näkyyhän tästä minun lavertelustani, kuinka mittaamattoman suuri ero on Jumalan Sananalla ja kaikilla ihmisten sanoilla. Kukaan ihminen ei pysty kaikilla sanoillaankaan määrittämään ja selittämään yhtä ainoaa Jumalan Sanaa. Jumalan Sana on loputon, ja sitä on tutkittava hiljaisuudessa, niin kuin Psalmi 83 sanoo: minä haluan kuulla, mitä Jumala itse minulle sanoo. Sitä ei voi ymmärtää kukaan muu kuin hiljainen ja tarkkaavainen kuulija. Jos joku pääsisi Sanan ääreen ilman tulkintoja ja selityksiä, hän ei tarvitsisi minun ja muiden tulkintoja lainkaan, vaan ne olisivat vain haitaksi. Siksi, rakkaat kristityt, pyrkikää tutkimaan Sanaa itseään, ja pitäkää minun ja kaikkien opettajien selityksiä vain apuvälineinä. Meidän tulee tarttua pelkkään puhtaaseen Jumalan Sanaan, maistaa sitä ja pysyä siinä, sillä vain siinä Jumala asuu Siionissa! Aamen.” (Martti Luther, Tienviittoja, Perussanoma Oy, 2009).
Tässä luther esittää paavin primaatin reformoidun version. Yksin Raamattu periaatten puhtaaksi viljely on jakaantumisen moottori. Raamattua on hyvä lukea, kuitenkin muistaen kirkolla on kanoninen oikeus tulkinnalle. Näin on aina ollut. Se joka irrottautuu tästä on kuin ruumis ilman päätä.
”Liberaalisen käsityksen mukaan ’protestanttisen maailman pirstoutuminen lukemattomiksi lahkoiksi…johtuu pääasiassa…käsityksestä, että Raamattu on läpeensä yhtenäinen ja yhtäläisesti auktoritatiivinen totuuden kokonaisuus kysymyksissä Jumalasta, ihmisestä ja maailmasta, ja että sen tulkinta on jätettävä yksilöllisen ratkaisun varaan.”
”Evankelisen uskonpuhdistuksen ”lähtökohtanahan oli juuri se vakaumus, että Raamattu on jumalallisella arvovallalla puhuva totuuden kokonaisuus. Sama vakaumus on todellisella Jumalan kansalla nykyäänkin.”
”Liberaalien mukaan Raamattu on ristiriitainen kirja, jossa on paljon inhimillisiä erehdyksiä, taruja, jopa väärennyksiä. Kukaan ei siksi voi olla varma siitä, mikä on totuus. Miksi siis väitellä tästä kysymyksestä tai yleensäkään opista? Pääasia on, että ihminen uskoo (jotakin uskonnon alaan kuuluvaa), ei se, mitä hän uskoo!
Juuri tällaisen raamattunäkemyksen ja totuuden ’suhteellisuutta koskevan käsityksen innoittamina uuden teologian edustajat ovat panneet alulle ekumeenisen liikkeen ja osallistuneet siihen. Tällaisen käsityksen perustalle tahdotaan myös rakentaa tulevaisuuden yhdistynyt maailmankirkko.” (kirjasta: Kohti suurta Baabelia, Saarnivaara-Hedegård).
En pidä jakaantumista pahana. Kristus näet tuntee omansa. Kyse on pyhien yhteydestä ja yhteisöstä, joka on maailmanlaajuinen, universaali. Se, joka pitäytyy ulkonaiseen kirkkolaitokseen ilman sydämen uskoa, tietysti näkee sen pahana.
Sami, kirkko ei ole pää, vaan Jeesus Kristus, Jumalan Sana. Olen aiemminkin sanonut että kirkko on noussut pääksi tai siis kuvittelee olevansa pää. On siis noussut jumalaksi.
Kirjasta ”Kohti suurta Baabelia” (Saarnivaara-Hedegård)
Lundilainen teologia
”Jumaluusopillisessa työssä ei tarvita henkilökohtaista uskoa, eikä teologin tarvitse olla uudestisyntynyt.
Teologia ei tieteenä voi sanoa mitään siitä, onko kristinuskon sanoma tosi vai ei, ja ovatko sen vaatimukset velvottavia vai ei. Se voi vain esittää, miten näitä asioita on eri aikoina ja eri henkilöiden taholta käsitelty.
On lainomaista ja evankeliumin henkeen sopimatonta vedota Raamatun sanoihin joidenkin oppien tueksi. Ei edes Jeesuksen opetus ole sitova ja velvoittava. Kristityllä ei ole mitään sitovia käskyjä.
Ulkonaisen kirkon (kristikunnan) jäsenet ovat Kristuksen ruumiin jäseniä, ja ulkonainen kirkko on siten Kristuksen ruumis.
Kääntymys ja uudestisyntyminen ei ole kerran tapahtuva asia, jota seuraa elämä Jumalan lapsena ja vaellus elämän tiellä, kasvaminen armossa jms., vaan kääntymys ja uudestisyntyminen tapahtuu joka päivä.
Kaikissa ihmisissä (siis myös jumalattomissa ja pakanoissa) on uusi ihminen taistelussa vanhaa ihmistä vastaan.
On epäkristillistä puhua armosta ja vanhurskauttamisesta Jumalan vastauksena ihmisen synninhätään ja etsintään. Pelastuskilvoitus on itsekästä nautinnon etsimistä.
Vanhurskauttamisen ja pyhityksen välillä ei saa tehdä eroa, vaan vanhurskauttamiseen sisältyy pyhitys.”
Huomaa myös etenkin tämä vanhurskauttamisen ja pyhityksen sekoittaminen. Tähän viittasin aiemmin.
”Vaikka osa-liberaalisten teologisten virtausten jumaluusoppi onkin huomattavasti lähempänä raamatullista kristinuskoa kuin varsinainen liberaaliteologia, sekin on siitä varsin kaukana. Toteamme siinä erityisesti seuraavat käytännöllisen kristillisyyden kannalta vaaralliset ja turmiollisen ajatukset:
Niiden suhde Raamattuun on toinen kuin Jeesuksen, apostolien, uskonpuhdistuksen jne. Jättäessään teologien ratkaistavaksi, mikä Raamatussa on oikeaa ja huomattavaa, ne tosiasiassa hävittävät sen arvovallan ja panevat sen tilalle teologien inhimillisen arvovallan.
Opettaessaan ulkonaisen kirkon olevan Kristuksen ruumiin ne hävittävät rajan Jumalan valtakunnan (tosiseurakunnan) ja maailman välillä ja tekevät täten todellisen evankelioimistyön mahdottomaksi.
Ne tekevät sen mahdottomaksi myös opettamalla jokapäiväistä kääntymystä ja uudestisyntymistä (ahtaasta portista sisälle käymistä).
Kun osa-liberaaliset (kuten varsinaiset liberaalisetkin) teologiset virtaukset näin hävittävät Raamatun arvovallan ja käytännössä tekevät kääntymyksen, uudestisyntymisen, tarpeettomaksi, niiden tuloksena on uudestisyntymätön kirkollisuus, jossa ei ole suurtakaan väliä sillä, mitä ihminen uskoo, kunhan hän on kirkon jäsen ja jollakin tavalla antaa kannatuksensa sen työlle.” (Kohti suurta Baabelia, Saarnivaara-Hedegård, 1960)
Riitta S. Tuo Saarnivaaran ja Hedegårdin antiekumeeninen pamfletti ei edusta kovinkaan vakavasti otettavaa teologista analyysiä.
Minusta taas näyttää siltä, että todella hyvin toteutunut mitä on kirjoittanut.
Ja kun vain muistaa paavi Franciskuksen viime kesän lausunnot, että kaikkien uskontojen kautta päästään Jumalan luo ja pelastutaan. Ja että kristitty ei voi sanoa: minun uskontoni on parempi kuin sinun. Eikö tämä nyt ole maailmankirkon perustamista?
”Mutta hänen, joka voi teitä vahvistaa minun evankeliumini ja Jeesuksen Kristuksen saarnan mukaan, sen ilmoitetun salaisuuden mukaan, joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta, mutta joka nyt on julkisaatettu ja profeetallisten kirjoitusten kautta iankaikkisen Jumalan käskystä tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi, Jumalan, ainoan viisaan, olkoon kunnia Jeesuksen Kristuksen kautta, aina ja iankaikkisesti. Amen.” (Room. 16:25-27
”Nykyään Jaroslav Pelikan ja monet muut patristikot esittävät, että varhaisessa kirkossa opetus pelastuksesta ja sovituksesta kuvattiin uhriterminologian avulla. ’Samalla Irenaeuksen ja Kleemensin kieli osoittaa, että sen paremmin Kristuksen opetus kuin esimerkkikään ei voi olla erossa ristin sanomasta’. Apostolisten isien (Ignatius) ja Didakhen perusteella Pelikan toteaa, että uhriterminologia oli tavallista kaikissa alkukirkon suutauksissa. Kommentoidessaan Aulenin vaikutusvaltaista näkemystä Pelikan varoittaakin lukijoita liian nopeista johtopäätöksistä. (Timo Eskola, Iustitia 36/2019, s. 86) ja (Pelikan, The Christian Tradition, I, 149)”
”Eräiden kirkkoisien soteriologinen painotus oli niin merkittävää, että näkemystä, jossa pelastus perustuu Kristuksen voittoon ihmisen vihollisista, on kutsuttu ’klassiseksi’ sovitusnäkemykseksi. Kuitenkin toisenlaiset tavat puhua sovituksesta olivat niin laajalle levinneitä jopa kreikkalaisten isien parissa, että emme voi puhua vain yhden näkemyksen ensisijaisesta asemasta suhteessa toisiin käsityksiin. Käsitys Kristuksesta voittajana oli tärkeämpi ortodoksisten pelastuskäsitysten ja sovitusnäkemysten piirissä kuin mitä läntinen dogmatiikka on olettanut” (Pelikan, The Christian Tradition, I, 149)”
”Christus Victor -teorian suhde luterilaiseen perintöön
Tutkimushistorian erikoisena piirteenä on ollut se, että Anselmin näkemyksen jatkamisesta on syytetty Lutheria. Nykyisen tutkimuksen väitteiden mukaan kyseessä on nimenomaan luterilaisen teologian ongelma. Tämän syytöksen taustalta löytyy Ritschl – Aulen ajatteli asiasta aivan toisin. Lopputulos on kuitenkin se, että molemmat perinteet haluavat muuttaa Anselmin käsitykset. Niin Saksasta kuin Ruotsista periytyy siten nykyiseen teologiaan asti kuvitelma siitä, että uuskantilainen käsitys edustaisi pohjimmiltaan parasta Luther-tutkimusta ja korostaisi soteriologian monergismia. Tähän pyrkii myös Ritschl, mutta hieman eri perustein.
Tehdessään pelastusopista uuskantilaisen reduktion Ritschl kiistää kaikki tärkeimmät luterilaisen teologian piirteet. Ensinnäkin hän hylkää lain ja evankeliumin eron. Se on välttämätöntä, koska etiikasta pitää tehdä Jumalan valtakuntaan siirtymisen positiivinen voima. Samalla Ritschl menettää jumalattoman vanhurskauttamisen (sovitus ja vanhurskauttaminen ovatkin hänen kirjassaan saumattomassa yhteydessä). Mikä olennaisinta, Ritschlin moralismissa Lutherin teologia käännetään ympäri: hylkäystuomion saaneesta ristin teologiasa tulee kunnian teologian vastapooli. Ritschl etääntyy näin ollen kaukaisimpaan mahdolliseen pisteeseen Lutherin ajattelusta. Voittoisasta Kristuksesta tulee sekä Ritschlille että Aulenille peruste vaivattomaan partisipaatioon, jossa ei kysellä syntiä ja syyllisyyttä. Christus Victor -teoria on itse asiassa luterilaisen ristin teologian antiteesi.
Kritiikki olisi ollut tarpeen, mutta maito on jo maassa. …, kansainvälisessä teologiassa ja etenkin eksegetiikassa kulkee suoranainen ”anselmilaisen” sovitusopin hyökyaalto. Protestanttista tulkintaa pidetään väkivaltaisena ja sitä on mahdoton hyväksyä. Tosin osa tutkijoista pitää Uuden testamentin omaa uhriteologiaa saman väkivallan hirvittävänä ja ihmisyydenvastaisena ilmentymänä. Yksi toisensa jälkeen tutkijat vetoavat Christus Victor -teoriaan. Se tuodaan esille väistämättömänä totuutena, jota voidaan ongelmattomasti käyttää omiin tulkinnallisiin tarkoituksiin.” (Timo Eskola, Sijaissovitus, Christus Victor ja ”klassinen sovitusoppi”, Iustitia 36/2019)
Aulenin mukaan sovitusta ei tule määritellä juridisin termein. Aulenilla korostuu käsitys kosmisesta taistelusta, jossa Kristus saa voiton vihollisestaan. Laki, tuomio, synnin lukeminen, kirjan pitäminen (vrt. ”ja kirjat avattiin) ovat juridisia termejä. Siitä ei päästä yli eikä ympäri.
Mietin että miksi Jumalan, joka on kaikkivaltias pitää taistella jokin kosminen taistelu Paholaista/Saatanaa vastaan? Jumala on joka tapauksessa Saatanan yläpuolella ja Hän hallitsee Saatanaa. Tässä voittoisessa teoriassa on paljon mätää. Onko tämä näkemys jokin dualistinen taistelu hyvän ja pahan valtojen välillä?
Sitä paitsi paha riehuu maailmassa edelleen ja maailman kulkiessa kohti loppuaan pahan valta vain kasvaa. Ei Pahan valtaa ole vielä ollenkaan lopullisesti nujerrettu. Ilmavallan hallitsija (Paavalin sanoin) tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa. Tuleeko tämän teorian puitteissa ummistettua silmä myös todelliselle pahuudelle? Esim. helvetti ei enää ole todellinen asia teologeille, eikä siis nähtävästi Paholainenkaan. (Esim. tällainen ortodoksinen teologi kuin David Bentley Hart)
Voiton merkitys on ihmisten syntien sovitus ja kuoleman voittaminen. Ja se että Jumala sovitti itsensä maailman kanssa eikä enää lue ihmisille heidän rikoksiaan. Siis niille, jotka turvaavat Pojan ristillä suorittamaan sijaissovitukseen, syntienanteeksiantamukseen, uskovat Jeesukseen. He ovat siirtyneet kuolemasta elämään kuten Jeesus sanoo.
Jeesus suoritti sijaissovituksen ei voittoisana sankarina taistellen, vaan Jeesuksen sankaruus on meille luonnollisen järkemme mukaan käsittämätöntä. Jumalan toimii toisin. Jeesus suostui alentumaan halveksittavaksi ja pilkattavaksi ja lopulta ristiinnaulittavaksi. Vapaaehtoisesti. Oliko tässä jotain voitokasta glamouria?
Siksi meillekin Jeesuksen seuraajille hän sanoo, että meidän on joka päivä otettava ristimme ja suostuttava maailman pilkkaan ja vainoon, sillä se lankeaa joka tapauksessa luonnostaan Jeesuksen seuraan osaksi. Muutoin ei voi olla Jeesukselle sovelias. Ei siis näytä miltään voittoisalta tieltä menestykseen ja kunniaan. Vaan päinvastoin. Mutta juuri tuohon heikkouteen kätkeytyykin Jumalan voima.
Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sen tähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.” (2 Kor. 12:9-10)
Sjöblom Marko 27.02.2025 11:15 Klo 11:15 Muokata
”Riitta S. Teksteistäsi näkyy vilpitön kiinnostus ja huoli. Samalla tunnistan, että et tunne sitä, millä tavoin teologian tutkimusta harjoitetaan ja tärkeitä hengellisiä tekstejä tulkitaan. Luotat kahteen – kolmeen viidesläiseen teologiin ja arvioit heiltä omaksumiesi näkemysten valossa koko 2000-vuotista kristillistä traditiota. (Tällä en tarkoita, etteikö Timo Eskola olisi usein oikeassa tai oikeilla jäljillä liberaaliteologian kritiikissään).”
Tiedän suurin piirtein miten teologista tutkimusta tehdään. En luota mihinkään kahteen kolmeen viidesläiseen. Olen lukenut paljon roomalaiskatolisten teologien kirjoja. Olen opiskellut evankelista teologiaa Münchenissä 2 vuotta. Olen asunut Baijerissa siis katolisen kirkon vaikutuspiirissä. Käynyt katolisten kirkkojen messuissa. Vieraillut lukuisissa katolisissa ja myös evankelisissa kirkoissa Saksassa ja Itävallassa ja myös Espanjassa. Minulla on ollut ja on katolisia ystäviä. Minulla on kotona katolisten raamattu saksankielellä. Tiedän ihan varmasti katolisesta kirkosta paljon paljon enemmän kuin keskiverto suomalainen voi kuvitella.
Olen osallistunut ortodoksiseen liturgiaan, olen kuunnellut radiosta heidän liturgioitaan, vieraillut monesti Valamossa ja Lintulassa. Ja jonkun nunnan kirjan olen lukenut.
Olen käynyt nuorena Saksan Darmstadtissa Mariasisarten luostarissa, olen vieraillut luostareissa, retriiteissä, Tuomasmessuissa, Täize-hartauksissa, ravannut kaikki Luther-paikat: Wittenberg (pariinkin kertaan), Erfurt, Wartburgin linna, Eisleben jne. Matkustellut Saksassa paljon. Suomessa olen matkustanut varsin vähän.
Sinun käsityksesi minusta on täysin väärä ja siitä paistaa tietynlainen ylimielisyys- No, olen tähän tottunut. Ihan kuin olisin joku täysin viidesläisessä piirissä kasvanut enkä muusta mitään tiedä. En ole.
Olin töissä ulkoministeriössä melkein 10 vuotta ja sinä aikana palvelin kahdessa asemapaikassa Suomen valtiota: Kolumbiassa kaksi vuotta, Itä-Saksassa Berliinissä yli neljä vuotta. Olen asunut Münchenissä 2 vuotta -76-78, jolloin opiskelin siellä yliopistossa. Olen viettänyt paljon lomia Saksassa ja matkustellut siellä. Olen ammatiltani kielenkääntäjä/tulkki saksa/englanti. Saksa on lähes toinen kotikieleni. Nykyisin kuuntelen uutiset kansainvälisestä mediasta.
Riitta kirjoitat; ”Sami, kirkko ei ole pää, vaan Jeesus Kristus, Jumalan Sana. Olen aiemminkin sanonut että kirkko on noussut pääksi tai siis kuvittelee olevansa pää. On siis noussut jumalaksi.”
Riitta olet väärininformoitu kirkko opista. Kirkko ja Jeesus ovat synonyymejä. Kirkko on Kristus itse, se on Hänen ruumiinsa joka kaikki kaikissa täyttää. Kirkko on totuuden pylväs, erehtymätön joka ei koskaan voi erehtyä, eikä ole erehtynyt. Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Kirkko on ollut maailman alusta asti, eikä sitä ole koskaan perustettu, koska Jumala on luomaton.
Riitta,
Kielten taito ja yleinen osaaminen ei ole ratkaisu hengelliseen käsittämiseen, mikä on yhtäkuin tietoa, jonka Jumala antaa jokaiselle, kunkin tarpeen mukaan.
Suurimmat hengelliset tyhmyydet tulevat esille kirkkoruhtinaitten, kuten paavit ja piispat, julkaisuissa. Myös tällä foorumilla on päällä jatkuva kielitaitoesittely kuten kielet Saame, Fär-saaret, Serbokroatia jne. Tämä riittänee todistamaan Erasmus Rotterdamilaisen kirjan juonen, ”Tyhmyyden Ylistys”
Siksi Paavali selkeästi julistaa, ettei mikään hänen muodollinen kirkollis-uskonnollinen ole minkään arvoista. Vaan se minkä itse Vapahtaja on hänelle/häneen taivaasta pudottanut. Paavali mainitsee oman oppineisuutensa vain korostaakseen sen merkityksettömyyttä. Kukaan apostoleista ei väheksy eikä edes mainitse Paavalin teologis-filosofista osaamista. Pietari painottaa ainoastaan ”.. josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle ANNETUN viisaudeen mukaan teille on kirjoittanut.” 2.Piet.2:15. Tämä ”annettu” viittaa Paavalin omaankin mainintaan, Gal. 1:9-14 , ” .. eikä sitä ole minulle opetettu, vaan …”
Reijo M. Mitä yrität tällä sanoa? Kielitaito on hieno asia. Suosittelen!
En kirjoittanut korostaakseni itseäni, vaan siksi että minua ärsyttää suunnattomasti kun joku luulee omassa erinomaisuudessaan olevansa täysin poikkeuksellinen yksilö tietomäärässään ja teologiassaan ja luulee että hänen täytyy joka käänteessä valistaa muita, jotka ovat aivan oppimattomia ja ”tyhmiä”, eivät tunne historiaa, asioiden taustoja, kulttuureja jne.
Ensinnäkin olen sitä mieltä, että Jumala tietää tarkasti (totta kai) keitä valitsee käyttöönsä ja millaisiin tehtäviin. Hän tekee sen niin, että katsoo ihmisen luonnollisilta lahjoiltaan ja kyvyiltään kulloiseenkin työhön sopivaksi. Hän myös luonnollisesti varustaa armolahjoilla. Paavali oli korkeasti oppinut fariseus ja siitä oli hyötyä tulevassa tehtävässä. Mielestäni Paavali ei halveksi saamaansa oppia vaan käyttää sitä hyväksi Jumalan valtakunnan työssä. Se mitä hän piti roskana, oli minun käsittääkseni se hengellinen lain kanssa kiivailu, jonka hän nyt ymmärsi olevan väärää. Se oli sitä oman vanhurskauden eli lain vanhurskauden rakentamista. Paavali tajusi että hei! ei se menekään näin. Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ja vanhurskas elää uskosta! Hän ei myöskään rynnännyt suin päin evankeliumia julistamaan, vaan eli 10 vuotta Arabiassa (näin kerrotaan). Hän tutki asioita tarkasti ja otti selkoa mm. muilta apostoleilta.
Ja sitten esim. nämä Galilean kalastaja -opetuslapset. Heistäkin aina korostetaan kuinka oppimattomia he olivat. Mutta toisaalta ei oteta huomioon, että juutalaiset pojat (näin minulle on opetettu) kävivät Toora-koulua (muistaakseni)12 vuotiaana. He osasivat melko varmuudella lukea ja tunsivat lain ainakin jotenkin.
Tietysti kaikki tässä maailmassa, me ihmiset itse ja koko luomakunta on Jumalan lahjaa meille. Emme ole syntyneet tänne omasta tahdostamme, vaan jokaisen ihmisen syntymä on Jumalan haluama ja ihminen arvokas ja rakas Jumalalle. Jumala puhuu Sanansa ja muiden armonvälineidensä kautta. Vapahtaja ei pudottanut mitään kirjoitusta tai kirjaa taivaasta. Vaan ihmiset ovat kirjoittaneet sen minkä saivat Jumalalta.
Halveksit muodollista kirkollis-uskonnollisuutta. Emme voi nähdä ihmisten sydämeen. Muodolliset menot eivät välttämättä tarvitse jäädä muodollisiksi, vaan voivat muuttua todellisiksi syvällisiksi uskon ilmauksiksi. Mistä me tiedämme mitä ihmisten sydämessä tapahtuu? Kyllä kristitty myös käy kirkossa ja käyttää armonvälineitä ja on yhteydessä uskonveljiin ja -sisariin.
Sami, kirkko koostuu erehtyväisistä ihmisistä. Kukaan ei ole erehtymätön. Ja se näkyy teologiassa nytkin. Kaikki me hairahdumme tavalla jos toisella, sanoi Paavali. Luther sanoi että jokaisella on joskus väärä käsitys Jumalasta. Tiedämme hyvin hyvin vähän. Tiedämme sen verran kun tarvitsemme pelastuaksemme.
Riitta, Luterin lause on ymmärrettävä, hänhän perusti oman uskonnollisen konfenssion. Nämä erehtyvät, ja erehtyvät jo lähtökohtaisesti koska esittävät, uskovat oppeihin jotka ovat irrallaan kirkosta. Heillä ja vastaavilla ei ole totuuden täyteyttä.
Ensinnäkin on kuoleman vakava synti tehdä suhteellisesta absoluutti. Ihminen on suhteellinen ja Jumala on absoluutti. Kun suhteellisesta tehdään absoluutti. tehdään epäjumala. Toisin sanoen suhteellisesta, erehtyväisestä ihmisestä ja kirkosta (sillä sekin erehtyy kuten on nähty vuosisatojen saatossa) on tehty absoluutti ja Jumalasta on tehty erehtyväinen, suhteellinen, toisin sanoen Jumala on sysätty syrjään juuri tuon tehdyn ihmisen kuvitellun erehtymättömyyden, absoluutin perusteella. Tämä siis on epäjumalanpalvontaa, ja on Jumalan vihan ja kirouksen alaista toimintaa ja ensimmäisen käskyn rikkomista. Ensimmäinen käsky: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi! Älä pidä muita jumalia.” (kts. 2 Moos. 20:2-3 ja 5 Moos. 5:6-7)
Tällaisesta rikkomuksesta on myös seurauksensa kuten on historian kuluessa nähty. Tällainen itsensä absoluutiksi tekevä epäjumalalanpalvoja-ihminen ja -kirkkoinstituutio, joka siis kuvittelee olevansa erehtymätön absoluutti, vainoaa Pyhästä Hengestä syntyneitä Jeesukseen uskovia ja Jeesuksen uskossa eläviä kristittyjä (jopa omia jäseniään). koska he eivät suostu kumartamaan tätä epäjumalaa, joka todellisuudessa on siis antikristus. Tässä on kyse vallanhimosta ja ihmisen pohjattomasta turmeltuneisuudesta ja ylpeydestä. Näin on ollut ja näin tulee olemaan.
Vastasin tähänkin tänään. Katso alempana.
Mikä on tämä ”täyteys”. Täyteys ei ole kirkko eikä ihminen, vaan Jeesus Kristus itse.
Kristus on pää ja näkyvä kirkkolaitos ei ole Kristuksen ruumis, vaan sen muodostavat Kristuksen eli Paimenen ääntä kuulevat ja seuraavat karitsat/lampaat, siis Kristukseen uskovat ihmiset. Tämä ruumis on maailmanlaajuinen, universaali. Mutta siis näkymätön. Kun seurakunta kokoontuu jumalanpalvelukseen ja viettää ehtoollista jne. niin emme voi tietää kuka todellisesti kuuluu tuohon Kristuksen ruumiiseen, koska ihminen ei voi nähdä toisen sydämeen. Silti ajattelen se tässä tulee näkyväksi, vaikkakaan ei voi tietää ketkä kaikki siihen kuuluvat.
Jeesus sanoi että Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä. Jeesukseen uskovat Jumalan armolapset kantavat Jumalan valtakuntaa sisäisesti itsessään. Rakkauden teoillaan ja evankeliumia julistaen ja levittäen he ”hedelmöittävät” maailmaa ja loistavat siinä Kristuksen valoa maailmaan. (Se ei ole heidän omaa valoaan, vaan Kristukselta saatua) ”Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä. eikä lamppua sytytetä ja pannan vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt. 5:14-16)
Paavali kirjoittaa kolossalaiskirjeessä (Kol. 2:2-10…, KR -92), että hän toivoo, että he ”RAKKAUDEN YHTEEN LIITTÄMINÄ SAISIVAT ROHKEUTTA JA SAAVUTTAISIVAT RIKKAIMMAN JA SYVIMMÄN TIEDON: TULISIVAT TUNTEMAAN JUMALAN SALAISUUDEN KRISTUKSEN, JOSSA KAIKKI VIISAUDEN JA TIEDON AARTEET OVAT KÄTKETTYINÄ.
Ja hän varoittaa heitä: ”Sanon tämän, JOTTEI KUKAAN PETTÄISI TEITÄ VAKUUTTELUILLAAN. Vaikka en olekaan ruumiillisesti läsnä, olen hengessä teidän luonanne, ja iloitsen nähdessäni, että keskuudessanne vallitsee hyvä järjestys ja että teillä on LUJA USKO KRISTUKSEEN.
Ja Paavali jatkaa:
”KUN KERRAN OLETTE OTTANEET OMAKSENNE HERRAN KRISTUKEN JEESUKSEN, ELÄKÄÄ HÄNEN YHTEYDESSÄÄN. JUURTUKAA HÄNEEN, RAKENTAKAA ELÄMÄNNE HÄNEN VARAANSA JA VAHVISTUKAA USKOSSA SEN MUKAAN KUIN TEILLE ON OPETETTU. KAIKUKOON KIITOKSENNE RUNSAANA. PITÄKÄÄ VARANNE, ETTEI KUKAAN HOUKUTTELE TEITÄ HARHAAN TYHJILLÄ JA PETTÄVILLÄ VIISAUDEN OPEILLA, JOTKA NOJAUTUVAT IHMISTEN PERINNÄISIIN KÄSITYKSIIN JA MAAILMAN ALKUVOIMIIN EIVÄTKÄ KRISTUKSEEN. HÄNESSÄ ON JUMALUUS RUUMIILLISTUNUT KOKO TÄYTEYDESSÄÄN JA HÄNEN YHTEYDESSÄÄN MYÖS TE OLETTE TULLEET TÄSTÄ TÄYTEYDESTÄ OSALLISEKSI.
HÄN ON KAIKKIEN VALTOJEN JA VOIMIEN PÄÄ. HÄNEEN TEIDÄT ON YHDISTÄNYT YMPÄRILEIKKAUS, JOTA EI OLE KÄSIN TEHTY, KRISTUKSEN YMPÄRILEIKKAUS, JOSSA SYNTINEN LUONTO RIISUTAAN POIS. KASTEESSA TEIDÄT YHDESSÄ HÄNEN KANSSAAN HAUDATTIIN JA HERÄTETTIIN ELOON. KUN USKOITTE JUMALAAN, JOKA VOIMALLAAN HERÄTTI KRISTUKSEN KUOLLEISTA. TE OLITTE KUOLLEET RIKKOMUSTENNE JA YMPÄRILEIKKAAMATTOMUUTENNE VUOKSI, MUTTA JUMALA TEKI TEIDÄT ELÄVÄKSI KRÍSTUKSEN KANSSA. HÄN ANTOI MEILLE KAIKKI RIKKOMUKSEMME ANTEEKSI. HÄN KUMOSI MEITÄ RASITTVAN VELKAKIRJAN KAIKKINE MÄÄRÄYKSINEEN JA TEKI SEN MITÄTTÖMÄKSI NAULITSEMALLA SEN RISTIIN. HÄN RIISUI ASEISTA VALLAT JA VOIMAT JA SAATTOI NE KAIKKI HÄPEÄÄN, KUN HÄN TEKI KRISTUKSESTA NIIDEN VOITTAJAN.
Tässä on sanottu ja todistettu selvästi, että Kristus on se täyteys KR -38 ”Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti”. Kol. 2:9
Kol. 2:10 ”ja te olette täytetyt hänessä, joka…”. Kristukseen uskovat ovat täytetyt hänessä, mutta eivät itse ole tuo täyteys eikä kirkkokaan instituutiona ole mikään Jumalan täyteys.
”Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä (=Kristuksessa) asuisi, ja hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki, sekä maan päällä että taivaissa.” Kol. 1:19-20 Lisäksi: ”Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikkia, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättmät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttanasa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää: hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.” (Kol. 1:14-18)
Nyt voimme siis kysyä onko Hän ensimmäinen, jos kirkko ja ihminen on ottanut hänen paikkansa. Ilmeisestikin. Kun täyteys katsotaan olevan kirkko itsessään niin epäilen vahvasti, että pohjana on väärä kristologia ja sovitusoppi. Taas päästään Christus Victoriin. Ja vanhurskautuksen ja pyhityksen sekoittamiseen. Lain ja evankeliumin sekamelskaan ja oikean vanhurskauttamisopin ja sitä kautta uskonvanhurskauden puuttumiseen.
”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ….Hän oli täynnä armoa ja totuutta” Joh. 1:14. Me emme ole eikä kirkkokaan ole täynnä armoa ja totuutta, varsinkaan kun ei pysy Jeesuksen opetuksessa. ”Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle”. Joh. 1:16) Kaiken me saamme lahjana, itsessämme meillä ei ole mitään. Jos lakia ja evankeliumia ei julisteta kirkkaasti, erottaen niin että laki pysyy lakina ja evankeliumi evankeliumina, siis pitäen ne yhdessä mutta ei sekoittaen, ja julistaen evankeliumia niin ehdottomana että lakihenkiset suuttuvat, ei ole mitään Kristuksen kirkkoa.
Käännös -38 Kol. 2:6 ”Niin kuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä.” Ehkä sitten jotkut ottavat omakseen kirkkolaitoksen ja vaeltava siinä? Siltä tuo vähän vaikuttaa.
Riitta, kirkko on aina näkyvä, se ei ole mikään haamujengi.