Viisi Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen ja Suomen Raamattuopiston työntekijää vihittiin Inkerin kirkossa 3.9. pastorin virkaan. Vihkimyksestä on seurannut monivivahteinen keskustelu, jossa sekä Inkerin kirkon asema vähemmistökirkkona Venäjällä että suomalaisten lähetysjärjestöjen rooli on monelta osin kuvattu harhaanjohtavasti.
Evankeliumiyhdistys, Kansanlähetys ja Raamattuopisto toimivat yhteistyössä lukuisten ulkomaisten luterilaisten kirkkojen kanssa. Inkerin kirkko on luterilainen vähemmistökirkko Venäjällä. Olemme työskennelleet kirkon kanssa yhteistyössä jo niinä aikoina, kun Inkerin kirkko taisteli olemassaolostaan vainojen alla Neuvostoliitossa. On kohtuutonta vaatia Inkerin kirkolta voimakasta julkista vastarintaa sodalle tilanteessa, jossa tästä seuraisi yli kymmenen vuoden vankeusrangaistus. Nyt käynnissä olevan sodan aikana Inkerin kirkko tarvitsee entistä enemmän rohkaisua ja rinnalla kulkijoita. Hädässä olevaa ystävää ei tule hylätä.
Inkerin kirkon pastorinvirkaan vihityt henkilöt ovat osa tätä vuosikymmenten yhteistyön jatkumoa: he palvelevat kirkon kanssa sovitulla työpanoksella opetustehtävissä Inkerin kirkossa.
Ihmettelemme julkisuudessa esitettyjä perusteettomia väitteitä siitä, että järjestöt olisivat sekaantuneet jollain tavalla Venäjän valtion politiikkaan. Muistutamme kahdeksannesta käskystä, joka kieltää puhumasta lähimmäisestä perättömiä ja panettelemasta häntä.
Inkerin kirkolla on ollut samat perinteiset arvot ja käsitykset avioliitosta ja sukupuolesta kuin järjestöillämme koko niiden historian ajan. Nämä uskonnolliset käsitykset Inkerin kirkossa ja järjestömme työssä eivät ole Venäjän vaikuttamistoimintaa vaan osa Raamatusta ja luterilaisista tunnustuskirjoista nousevaa hengellistä identiteettiämme, johon työssämme olemme sitoutuneet.
Työ Venäjällä vaatii tällä hetkellä erityistä valppautta ja jatkuvaa keskustelua viranomaisten kanssa. Siksi teemme mielellämme yhteistyötä kaikkien Suomen viranomaistahojen kanssa turvallisen lähetystyön puolesta.
Emme hyväksy Venäjän Ukrainassa käymää hyökkäyssotaa. Tässä tilanteessa tahdomme ennen kaikkea haastaa kaikkia suomalaisia kristittyjä rukoukseen rauhan puolesta. Kehotamme rukoukseen erityisesti niiden tavallisten ihmisten puolesta, jotka ovat sodan uhreja Ukrainassa ja Venäjällä. Rukoilkaamme myös lähetystyöntekijöillemme rohkeutta ja johdatusta tärkeässä työssään ahtaalla olevan Inkerin kirkon parissa.
”Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta.” Kol. 4: 2–3.
Daniel Nummela, Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys
Tom Säilä, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys
Lauri Vartiainen, Suomen Raamattuopiston Säätiö
Kirkkoherra Päivi Vähäkankaalta ja hänen laillaan ajattelevilta voidaan kysyä tänään Mikkelinpäivänä enkelien ja lasten yhteisenä juhlapäivänä; mihin lankeemukseen lapsia ollaan kasvattamassa, kun luomistyön selkeys kielletään ja keksitään sukupuolia niin paljon mihin ihmisen langennut mielikuvitus riittää? Sitten vaaditaan, että kaikkien on tähän uskottava? Lapsille tulee opettaa sitä totuutta, että aikojen alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Lapset tämän asian tietävät kyllä luonnostaan, mutta aikuiset langenneessa sokeudessaan viettelevät pieniä lapsia uskomaan valheen. Mutta kuten Jeesus sanoo: ”Joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa.”
Kosti, juuri näin!
”Ken lapsen ottaa hoivaansa,/ saa hoitaa itse Jeesusta,/ vaan Herran tuomion se saa, /ken lapsen mielen haavoittaa./ Vastuumme, Jeesus, kirkasta / ja sydämemme sulata” (virsi 139, 3 säkeistö).
Homoja, lesboja ja biseksuaaleja y.m. on ollut maailmassa yhtä kauan kuin ihmisiäkin. Ja eläimiä. Tämän asian tunnustaminen ja avoimesti kertominen ei ole viettelemistä mihinkään suuntaan. Jumala on meidät kaikki luonut.
Minä tiesin lapsena, että suurin osa ihmisistä on heteroita. En silti tullut vietellyksi heterouteen.
Ja varmaan sinäkin Kosti olet jossakin vaiheessa elämääsi jopa törmännyt homoihin. Mutta ei sinulle heti ole iskenyt halu muuttaa seksuaalista suuntautumistasi? Vai onko? Onko se syy, miksi nämä homojutut sinua kaikesta päätellen erityisesti kiinnostavat? Torjutko sen, mikä kiinnostaa eniten?
Meidän sukujen nuoret ja lapsukaiset suhtautuvat vaimooni ja minuun yhtä neutraalisti kuin he suhtautuvat muihinkin sukulaisiin. Kas kun heille on koulussa ja kotona kerrottu, että on muitakin kuin heteroita. Kerran yksi sukulaislapsi kysyi: ”Oot sä ton Y:n kanssa naimisissa?” Vastasin, että olen. Hän vastasi: ”Joo mä tiedän. Nainen voi olla naisenkin kanssa naimisissa.” Se oli siinä.
Riitta: Kyllä lapsen mielen haavoittaa paljon pahemmin valehtelu, kaksinaismoralismi ja kaksinaamaisuus, kuin asioiden kertominen rehellisesti niiden oikeilla nimillä.
Kysymys Seija ei ole siitä, mitä taipumuksia meillä itsekullakin on syntiinlankeemuksen seurauksena. Kysymys on nimenomaan siitä, mitä todisteita evlut-kirkolla on spn-vihkimisille, kun katsotaan kirkon historiaa. Raamattu on kirkon kirja ja se on ammentanut oppinsa siitä. Kirkko ei ole luopunut virallisesta opistaan, että avioliitto on miehen ja naisen liitto. Siitä on kysymys ja myös siitä, ettei Raamatusta eikä kirkon historiasta löydy mitään, mikä puoltaisi sitä, että evlut-kirkon pitäisi luopua tästä perinteisestä avioliittokäsityksestään. Olen koko ajan omallta osaltani ollut sitä mieltä, että spn-vihkimisille täytyy löytyä pitävät todisteet, että kirkko voi muuttaa kantaansa tähän asiaan. Siihen ei riitä tasa-arvo, lähimmäisenrakkaus eikä varsinkaan yleinen mielipide, eikä eduskunnan päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista, vaan Jumalan sana.
”Siihen ei riitä tasa-arvo, lähimmäisenrakkaus eikä varsinkaan yleinen mielipide, eikä eduskunnan päätös tasa-arvoisesta avioliittolaista, vaan Jumalan sana.” Kirjoitat hiukan kuin Jumalan sana olisi kaikkea tuota muuta vastaan. Lähimmäisenrakkaus, jos mikä, on Raamatusta lähtöisin. Ajatukselle ihmisten yhtäläisestä arvosta löytyy myös raamatullisia perusteita. Mitä eduskunnan säätämiin lakeihin tulee, esivallan päätösten kunnioittaminen on myös asetettu kristitylle velvollisuudeksi. Se, mitä yleinen mielipide missäkin yhteydessä tarkoittaa, vaihtelee. Onko se aina gallupeissa mitattu kanta asioihin? Se voi olla myös jossakin hengellisessä liikkeesä vallitseva yleinen asennoituminen, jolle ei välttämättä ole sen syvällisempää perustetta.
Ehkä on kuitenkin hyvä huomata, mihin nuo mainitsemani asiat tasa-arvo, lähimmäisenrakkaus…jne eivät riitä. Ne eivät riitä avioliittolain muuttamiseen. Jos perusteet spn-parien vihkimiselle löytyisivät Raamatusta ja kirkon historiasta, ne olisi otettu esille jo aikoja sitten. Kuten tiedetään piispat ja koko evlut-kirkko on jakautunut tämän asian suhteen. Ylimmän päättävän elimen kirkolliskokouksen päätös on ohitettu jo yli 50:ssä seurakunnassa. Näin vain toimitaan, eikä siinä ilmeisesti enää nähdä ristiriitaa. Kun muutetaan käytäntö alhaaltapäin oletus lienee, että seuraava kirkolliskokous hyväksyy tapahtuneen tosiasian. Se jää nähtäväksi.
Mitä valtiovaltaan tulee, eduskunnan päätös ei velvoita evlut-kirkkoa tässä asiassa. Ohjeellinen on ainoastaan Jumalan sana, jota tulee myös noudattaa, vaikka kirkolliskokouskin kantaansa muuttaisi. Tuskin tässä asiassa on epäselvää, mihin suuntaan yleinen mieleipide on kääntynyt myös papistossa, kun kerran yli 200 pappia ovat valmiita vihkimään spn-liitot. Enemmän tämä tulee jakamaan evlut-kirkkoa kuin naispappeus. Se tulee näkymään viiveellä.
Naispappeutta perusteltiin Kahden korin -mallilla. Tosiasiassa sellaista mallia ei ole olemassa. Kahden korin -mallilla voidaan perustella ihan mitä vain. Ja näin todennäköisesti tullaan tekemäänkin.
Riitta aivan. Tätä kahden korin mallia näihin molempiin kirkkoa jakaviin asioihin on sovellettu ja sovelletaan. Virkakysymys tietysti jakaa. Mitä pappina oleminen ontologisesti on. Siis aivan riippumatta siitä onko henkilö miespuolinen taikka naispuolinen pappi. Myös avioliittokysymys nousee kirkon uskosta. Se, että tätä opetusta voitaisiin muuttaa siihen täytyisi löytää selkeät teologiset perusteet. Mutta niitä ei löydy. Siksi tämä kysymys yritetään sijoittaa ”rakkauden” koriin.
”Se, että tätä opetusta voitaisiin muuttaa siihen täytyisi löytää selkeät teologiset perusteet.” Pitäviä teologisia perusteita ei löydy Raamatusta tai muualtakaan asioihin, jotka eivät ole luonteeltaan teologisia – Jumalaan ja uskoon liittyviä. Toki ajallisiakin kysymyksiä ratkaistaessa tulee miettiä, ovatko ne Jumalan tahdon mukaisia vai sitä vastaan. Yksityiskohtaisia vastauksia on usein turha hakea Raamatun lehdiltä. Onhan sen taustalla satoja vuosia sitten kadonnut aikakausi ominen käsityksineen luonnosta ja ihmisistä.
Lienee kuitenkin niin, että evlut-kirkon virallinen kanta on yksiselitteinen. Avioliitto on vain miehen ja naisen välinen. Se, että Raamatusta löytyy ehdonvallan asioita ei kuitenkaan koske tätä, joka liittyy Jumalaan ja uskoon. Kirkkohan opettaa avioliitosta: ”mies luopukoon isästään ja äidistäänja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi”. (1Mos.2:24 ); Jeesus sanoo: ”Sen tähden mies luopukoon isästäänja äidistäänja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä Jumala on siis yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”. (Matt.19:4-8.) Tietenkin, mikäli evlut-kirkko muuttaa kantaansa avioliitosta se voi sen tehdä, mutta samalla kirkko luopuu kannastaan, joka perustuu Jumalan sanaan. Vaikka käsitykset ovat muuttuneetkin vuosisatojen saatossa, niin se ei luonnollisesti koske tätä Jumalan siunaamaa miehen ja naisen liittoa.
Kosti: Ei Raamatusta löydy ohjeita tietokoneen käyttöönkään.
Mutta Jeesuksen opettama rakkauden kaksoiskäsky sen sijaan on Raamatun ydinsisältöä, koska ”siinä on laki ja profeetat”.
Tuo ”perinteinen avioliittokäsitys” on kanssa ihan tyhjä sananparsi. Avioliittokäsityksiä on historian saatossa ollut monia. Raamattukin kertoo niistä. En esim. oleta, että jos vaikka veljesi kuolisi, niin sinä automaattisesti ottaisit hänen vaimonsa oman kattosi alle asumaan.
Seija. Joku on tosin kirjoittanut tälläkin palstalla jostakin Vt:n ”mannakoneesta.” En ole sitä löytänyt, enkä myöskään sen käyttöohjetta. :))
Ei tässä ole muusta kysymys kuin evlut-kirkon virallisesta avioliitto-opista. Kuten kirjoitat rakkauden kaksoiskäskyssä on laki ja profeetat, mutta se ei kumoa Jumalan itsensä asettamaa avioliittoa. Se ei ole Seija tyhjä sananparsi, vaan Jumalan itsensä vahvistama. Totta kyllä Raamatussa on erilaisia miehen ja naisen / naisten välisiä avioliittoja. Mutta kuten huomaat, en kirjoita tätäkään muuten kuin puolustaakseni evlut-kirkon virallista näkemystä tästä asiasta. Se minulle myös suotakoon, kuten suon sinulle oman näkemyksesi.
Mikä on se syy, että puolisot jättävät vanhempansa ja liittyvät toisiinsa ja tulevat ’yhdeksi lihaksi’? ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Tämä ymmärretään kai usein niin, että Jumala loi ihmiset joko miehiksi tai naisiksi. Kuitenkin siinä lukee selvästi, että Jumala loi yhden ihmisen, jossa oli niin mies kuin nainenkin. Niinpä yksinäiset ihmiset kokevat olevansa puolisoa kaipaavia puolikkaita. Nykyisin teidämme, että emme kaikki ole joko miehisiä miehiä tai naisellisia naisia. Joukossamme on myös heitä, jotka kaipaavat puolisokseen sopivaa kumppania ohi sen tavallisimman kaavan, jonka Jeesus mainitsee. Onko Jeesus kieltänyt heiltä sen mahdollisuuden onneen?
Mistä löydämme esimerkin muusta kuin Kaanaan häistä, joissa Jeesus oli itse mukana?
Minkä esimerkkinä pidät Kaanaan häitä? Niistä tiedetään viikonpäivä ja viinin loppumisesta huolestunut valvoja sekä vieraiden joukosta Jeesus opetuslapsineen ja äiteineen. Viiniksi muutetun veden määrä on ilmoitettu.
Kaanaan häistä tiedetään myöskin se, että avioliiton asettaja ja vahvistaja olivat paikalla. Kaksi todistajaa riittää. Jumala ja Kristus itse.
Mitä he todistavat? Sitä kysyn, Kosti Vasumäki.
Mitä itse ajattelet? Mistä lienee ollut kysymys?
Minun ei tarvitse itse ajatella, kun voin lukea sen Johanneksen evankeliumista: ”Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.”
Kosti: Raamattu ei kerro.
Häät olivat menossa ja kansa huusi lisää viiniä. Jeesus järkkäsi sitä noin 600
litraa porukalle, joka oli jo varmaan jonkun verran ottanut. Tämä oli Jeesuksen ensimmäinen ihmetyö. Ja herran pieksut, itse pyhä Maria pyysi tätä viinitäydennystä🤪.
Jos nyt ihan tämän yhden kertomuksen varaan rakennamme Raamatun avioliittokäsityksen – siis sen, mitä kutsutaan tietyissä piireissä ’perinteiseksi’ – niin aika karnevalistinen siitä minusta tulee. Eihän tässä tiedetä edes, naiko sulhanen esim. veljensä lesken.
Nämä toiset Raamatun avioliittokuvaukset, joissa naidaan selvästi polyamoristisissa suhteissa… niin, raamatullisiahan ne kyllä ovat.
Kyllä kai minun täytyy tunnustaa, etten ollenkaan ymmärrä, mitä ’perinteinen avioliittokäsitys’ ihan ’Raamattun mukaan’ lopulta tarkoittaa. Mutta se, mitä luen Raamatun avioliittokuvauksista ei vastaa minun näkemystäni onnellisesta parisuhteesta.
Itse elän onnellisessa avioliitossa vaimoni kanssa jo vuosikymmeniä eikä meidän ole koskaan tarvinnut ajatella, etteikö Jumala olisi siunannut liittoamme. Se oli selvää ihan ensimmäisestä tapaamisestamme alkaen.
Ehkä te, jotka elätte heterosuhteessa voisitte kertoa minulle, millä tavalla teidän liittonne paranee, jos ja kun samaa sukupuolta olevat parit eivät teidän seurakunnassanne saa siunausta liitolleen?
Niin Martti P. Minäkin luen ja myös alusta lähtien ajatuksella, kuten Joh2:1 toteaa: ”Ja kolmantena päivänä oli häät Galilean Kaanassa…” Miksi juuri kolmas päivä? Kyse on tiistaista, joka on ollut Israelin kansan perinteinen hääpäivä, tiettävästi jo Tuomarien ajoista lähtien, aivan nykypäiviin saakka. Selitys on, että Jumala aloitti luomisen kolmantena päivänä ja ainoastaan kolmantena päivänä on kaksi kertaa ilmaistuna, ”Ja Jumala näki, että se oli hyvä.” Israelilaisille se oli paras hääpäivä, koska siinä oli kaksi Jumalan toteamusta. Ja Jeesus häissä siunaamassa naisen ja miehen liiton tekemällä ensimmäisen tunnustekonsa.
”Minäkin luen ja myös alusta lähtien ajatuksella.” Kenen ajatuksia nuo mahtavat olla? Arvelen niiden olevan omiasi ja kenties jonkin taustaryhmäsi kehittelemiä.
Niin Seija. Sehän se onkin suomalainen tapa häissä juoda pelkää vettä. : ))) Juutalaisen häärituaalin ja -juhlan keskeinen elementti oli rypäleistä puristettu viini. Eihän siinä ole mitään ihmeellistä, että Maria tämän pyynnön esitti. Sitä en tiedä, miten katoliset asiaan suhtautuvat.
Avioliiton perusta (varmaan tuhannen ja tuhannen ja sadan kerran) on ilmaistuna 1Mo1:27-28 ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät…” Ettekö sitten ole lukeneet, kuten Jeesus asian ilmaisee, että Luoja jo alussa ”loi heidät mieheksi ja naiseksi. ’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Tähän perustuu kirkon avioliitto-oppi, joka on se ainut, perinteinen ja oikea, vaikka sitä pyritään kauniisti sanottuna ”laajentamaan”.
Jumalan siunaus miehen ja naisen avioliitossa perustuu siihen, että he lisääntyvät. Elävistä ihmisistä syntyy eläviä jälkeläisiä. (Tässä ei kannata vedota lapsettomuuteen) Vaikka osa papeista (joidenkin piispojenkin hyväksyminä) vihkii spn-parit, niin kaiketi he ovat huomanneet, että ainakin yleisen kokemuksen mukaan lisääntyminen ei ole mahdollista. Tosin spn-vihkimiset näyttävät lisääntyneen, mutta se onkin sitten toinen asia kaiketi myös siunauksen osalta.
Tuo tieto israelilaisten perinteisestä hääpäivästä ja mihin se perustuu on vapaasti saatavaa tietoa. Ei sitä tarvitse arvella. Että sellainen taustaryhmä! Se ei siis ole sattumaa, että nuo h ä ä t, jotka Jeesus siunasi olivat Galilean Kaanassa viikon kolmatena päivänä, kuten Johannes kertoo.
Kosti: Jos Jumalan siunaus – kuten sanot – perustuu lisääntymiskykyyn, niin ihan hirveän monet heteroparitkin elävät sitten vailla Jumalan siunausta. Vaikka miten päin Raamattua lukisin, niin esittämääsi raamatuntulkintaa en kyllä pysty allekirjoittamaan. Minulle on lapsesta saakka opetettu, että joka Jeesuksen nimeen Jumalan siunausta pyytää elämälleen, hän sen saa.
Mutta tämä vääntö menee nyt aika kauas blogin aiheesta, joka on siis Venäjän kanssa veljeilevien yhdistysten valkopesun yritys.
Seija. En sanonut, että siunaus perustuu lisääntymiskykyyn vaan lisääntymiseen. Sen voi jokainen tarkistaa tuosta 1Mo1:1 eteenpäin. Totesin myös, että tässä ei kannata vedota lapsettomuuteen. Kirkon virallisen kannan voi myös tarkistaa helposti evlut-kirkon sivuilta. Se on ollut myös minun kantani alusta lähtien. Sitten on aivan eri asia, jos halutaan tulkita asiaa tasa-arvokäsitykseen vedoten.
Kuten edellä olen todennut evlut-kirkko voi tietysti muuttaa kantaansa, mutta samalla se luopuu avioliitto-opistaan ja kirkkohistorian pitkästä perinteestä. Tässä ei Seija ole kysymys ihmisten ja meidän kummankaan henkilökohtaisesta siunauksesta. Onhan Jumala siunannut meitä elämällä ja monilla muilla tavoilla. Kysymys on ainoastaan ja vain siitä, halutaanko tässä asiassa noudattaa sitä mitä Raamattu avioliitosta opettaa. Sitä evlut-kirkkokin on opettanut tähän asti.
Mutta ehkä sinua lohduttaa piispa Mari Leppäsen kanta asiaan, jonka hän esitti RadioDein haastattelussa 4.10. Hän toteaa mm. ”Tällä hetkellä piispainkokous valmistelee yhteistä kantaa arkkipiispan johdolla, joka mahdollisesti ensi keväänä tulee kirkolliskokoukseen ja henkilökohtaisesti toivon, että asia etenisi. Tällä hetkellähän tilanne on hirveen jotenkin eri tasa-arvoinen näitä samaa sukupuolta olevia ihmisiä kohtaan eri puolella suomea” Hän myös pitää sitä arvokkaana, että ”tähän tilanteeseen löytyisi yhteisesti sovitut reunaehdot.” Joten ei syytä huoleen, kun piispa Leppänen näin toteaa.
Tässä vihkimyksessä ei ole kysymys pelkästään naispappeudesta vaan tähän liityy myös tämä toinen puoli.
”Ei siis ole sattumaa, että nuo häät, jotka Jeesus siunasi olivat Galilean Kaanassa viikon kolmatena päivänä, kuten Johannes kertoo.” Jeesus muutti suuren vesimäärän viiniksi ilmaistakseen kirkkautensa. Tunnusteon ymmärtäminen häiden tai niissä solmitun avioliiton – ai avioliiton yleensä – siunaukseksi on inhimillistä tulkintaa.
”Ei ole kysymys pelkästään naispappeudesta.” Ei tietenkään ole. Eihän kirkossa ole mitään naispappeutta tai naispappeja. Pappisnaisia toki on, hyvä kun on.
Tottahan tuosta tekstistä ilmenee, että Jeesuksen teko tuolle naiselle ja miehelle oli siunaus, jotka avioon vihittiin juutalaisen tavan mukaan, kun heiltä kerran loppui viini. Vieläpä suurinkin sellainen, kun viinikin oli parasta laatua. Pappisnaisia / naispappeja. How to take it now?
”Tottahan tuosta tekstistä ilmenee, että Jeesuksen teko tuolle naiselle ja miehelle oli siunaus.” Kenelle naiselle ja kenelle miehelle? Eihän heitä mainita lainkaan. Juhlien valvojalle tuo siunaus taisi koitua.
Opillinen korjaus Seija Rantaselle:
Jumala on meidät kaikki luonut, mutta hän ei ole luonut ketään meistä, ei ensimmäistäkään juuri sellaiseksi kuin olemme. Jumala on luonut meille kaikenlaista hyvää ja hänen sallimuksensa on suonut meille kaikenlaista hänen tahtonsa vastaista.
Jeesus Kristus on sovittanut meidät kaikki Jumalan Pyhyyteen. Herran jo aikojen alussa antaman lupauksen mukaisesti. Kristuksen armo koskee meitä aivan kaikkia. Kukaan meistä ei ole sitä ansainnut vaan se on annettu meille kaikille lahjaksi.
Armon tilassa ihminen nöytyy siihen, että kaikki on Herran käsissä. Ylpeys käy armon esteeksi meistä kelle tahansa. Tämä koskee erityisesti sellaista ylpeyttä, että olisimme ilman armoa Herralle kelvollisia. Sellaista ylpeyttä, että olisimme juuri sellaisina kuin olemme, Herran Pyhän tahdon mukaisia.
Kosti, juuri näin!
”Ken lapsen ottaa hoivaansa,/ saa hoitaa itse Jeesusta,/ vaan Herran tuomion se saa, /ken lapsen mielen haavoittaa./ Vastuumme, Jeesus, kirkasta / ja sydämemme sulata” (virsi 139, 3 säkeistö).
Tuli vahingossa kaksi kertaa.
”Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa on tullut tavaksi toistaa lausetta: Kastetut ovat täysivaltaisia seurakunnan jäseniä. Asia ei kuitenkaan ole ongelmaton.
Sanalla kirkko on monta merkitystä. Sillä tarkoitetaan kirkkorakennusta ja kirkkokuntaa, esimerkiksi luterilaista kirkkoa. Sanan raamatullisessa merkityksessä kirkon muodostavat ne ihmiset, jotka on kasteen ja uskon kautta liitetty Kristuksen yhteyteen. Lutherin Vähän katekismuksen mukaan Pyhä Henki ’kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa’.
Kysymys siitä, mikä kirkko oikein on, aiheutti erimielisyyttä uskonpuhdistuksen aikana. Jossain yhteydessä Luther ehdotti koko kirkko-sanasta luopumista. ’Sokean, epäselvän kirkko-sanan’ sijasta hän ehdotti ilmaisua ’kristitty, pyhä kansa’. Schmalkaldenin opinkohdissa Luther määritteli kirkon näin: ”Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mikä kirkko on: sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen’.”
Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti jaetaan. Virheellisesti on tullut tavaksi ottaa tästä määritelmästä vain loppuosa. Evankeliumi ja sakramentit ovat kirkon näkyvät tuntomerkit, mutta kyse on siis Jeesukseen uskovien yhteisöstä, jossa nuo merkit toteutuvat.
Kirkon pyhyys on Jeesuksen pyhyyttä. Lutherin mukaan uskontunnustuksen lause ’Minä uskon pyhän yhteisen seurakunnan’ on tärkeä. Luonnollinen järki ei näe seurakunnan pyhyyttä, ’vaikka se panee nenälleen kaikki silmälasinsa’. ’Perkele voi peittää sen loukkauksilla, pahennuksilla ja hajaannuksilla, niin että voisit loukkaantua siihen. Jumala voi myös peittää sen eripuraisuuteen ja heikkouteen, niin että sinusta tulee hullu ja langetat siitä vääriä tuomioita. Kristikuntaa ei pidä tunnistaa silmällä vaan uskolla, ja usko on tekemisissä sellaisen kanssa, mitä ei voida nähdä.’
Kirjassa Kirkolliskokouksista ja kirkosta Luther antaa kirkolle seitsemän tuntomerkkiä. Niitä ovat Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen lisäksi rippi, virka, rukous ja risti. Ristillä Luther tarkoittaa kärsimystä, joka tulee Jeesuksen seuraajien osaksi.
Tärkein tuntomerkki oli Lutherin mukaan evankeliumi. Missä ei ole evankeliumia, siellä ei ole kirkkoakaan, ’vaikka siellä kastetaan ja syödään alttarilta’, vaan siellä on Lutherin värikkään kielen mukaan ’Babylon täynnä aaveita, takkuisia peikkoja, pöllöjä ja pelikaaneja ja muunlaisia hirviöitä eli täpötäydesti eteviä maistereita’. ’Evankeliumi on nimittäin ennen sekä leipää että kastetta, kirkon ainoa ja varmin ja tärkein tuntomerkki’. ’Lyhyesti: koko kirkon elämä ja perusta on Jumalan sanassa.’
Sanonta. että kaikki kastetut ovat täysivaltaisia seurakunnan jäseniä, pitää siis paikkansa vain, jos tarkoitetaan jotakin kirkkokuntaa, esimerkiksi Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Mutta kun on puhe kirkosta raamatullisessa mielessä, Kristuksen kirkosta, silloin jäsenyys edellyttää uskoa. Kasteessa tullaan kyllä Kristuksen yhteyteen ja hänen kirkkonsa jäseneksi, mutta varsinaisia jäseniä ovat siis Lutherin mukaan ’uskovaiset’, ’jotka kuulevat paimenensa äänen’.
Jeesukseen uskovat ovat siis Kristuksen kirkko. Sen, joka etsii oikeaa kirkkoa, ei kuitenkaan tule etsiä tietynlaisia ihmisiä, vaan Jumalan sanan mukaista evankeliumia. Oikea evankeliumi, sanoma Jeesuksesta, on kirkon päätuntomerkki”. (Timo Junkkaala, ”Oikein väärin ymmärretty Luther”, Perussanoma 2017).
”Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: *kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajien asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: ’Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa. Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa, siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin. Niin paljon kuin hän itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: ’Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä’, sen tähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut.” (Ilm. 18:1-8)
Kyse on siis pakanallisesta luonnollisesta uskonnosta/teologiasta. Luontoa tarkkailemalla voidaan havaita Jumala. Ei tarvita erityistä ilmoitusta Jumalan ilmoitusta eli Jumalan sanaa. ”Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi”. Room. 1:22-23
Riitta, lutherin kirkko oppi on hyvin rajaava. Luterilaiset ovat vai oikea kirkko. Ja tämä oikea kirkko on syntynyt vasta 1500 luvulla. Samalla tavalla ajatellaan Jehovan todistajissa. He ovat palautettu Jumalan kansa. Luterilaisuuden mukaan muut kristityt muissa kirkkokunnissa eivät ole kirkko. Tämän mukaan kirkko keksittiin 1500 luvulla. Olenko oikeassa?
Ystävällinen pyyntö Riitalle: Voisitko pitkien sitaattien sijaan vain laittaa aina linkin haluamaasi tekstiin? Se helpottaisi näiden viestiketjujen seuraamista.
Sami P. Ei nyt ihan pidä paikkaansa. Kirkko-oppi on vaikea teologian ala ja siitä on monia versioita, mutta: Luterilaisuushan tekee eron näkyvän ja näkymättömän kirkon välillä jopa niin, että kaikkina aikoina ei välttämättä ole olemassa oikeaa näkyvää kirkkoa. Sitten on eri asia, että luterilaisuus syntyi 1500-luvulla ja katsoi edustavansa oikeaa apostolista uskoa sekä tunnustuskirjojensa olevan samassa jatkumossa Raamatun ja ekumeenisten uskontunnustusten kanssa. Kun samalla jouduttiin puolustamaan uskonpuhdistusta Roomaa vastaan ja turvautumaan ruhtinaiden hätäpiispuuteen ilmaisut tietysti jyrkkenivät. Totta kai huomattiin, että kirkkoisien lausumia oli moninaisia eivätkä ne olleet aina keskenään yhteneviä. Väitteesi siitä, että me olisimme ”keksineet” tai ”palauttaneet” oikean kirkon kaatuu jo siihen tosiasiaan että Luther piti vaikkapa katolisia P. Bernhardia ja Gregorius Suurta pyhinä. Lisäksi pyrittiin ensisijaisesti poistamaan erilaisia keskiajan katolisuuteen pesiytyneitä väärinkäytöksiä. Luther totesi jopa uudestikastajien joukossa olevan oikeita uskovaisia, vaikka olivat joutuneet harhaan. Tästä hän ei tietenkään tehnyt johtopäätöstä, että oppikysymykset olisivat yhdentekeviä sivuasioita.
1800-luvun tunnustukselliset saattoivat todeta, että luterilainen kirkko on oikea näkyvä kirkko, johon kaikkien tulee liittyä mukaan. He myönsivät samalla, että kaikkina aikoina maan päällä ei välttämättä edes ole oikeaa näkyvää kirkkoa. Timo Junkkaalan arvio on ihan oikea, tosin sen kärki suuntautuu modernia kansankirkkoajattelua vastaan ja korostaa pietistisen perinteen mukaisesti sakramentin vastaanottavan uskon merkitystä.
Marko, olen lapsuudessa useamman kesä viettänyt Kvimossa. Pakko vastata tätä kirkko-oppiisi.
Näkymätön kirkko on siis aina ja näkyvä kirkkoa ei ole aina. Pitäisi avata mitä näillä käsitteillä tarkoitat.
Lutherin pitämiä pyhiä, voidaan laittaa kategoriaan näkymätön kirkko, vai voidaanko. Uudesti kastajien joukossa oikeita uskovia. Miten tämä määriteltiin, kuka määritteli, luther? Pieper käyttää sanaa epäjohdonmukaisuudesta, autuas epäjohdon mukaisuus. Olen kyllä tavannut jehovan todistajia jotka kertoivat uskovansa luterilaiseen vanhurskauttamisoppiin, ehkä hekin olivat kuin Gregorius Suuri?
Luterilaiset ajattelevat yleensä näin kuten tässä julkaisussa https://julkaisut.evl.fi/catalog/Tutkimukset%20ja%20julkaisut/r/4342/viewmode=infoview/qsr=Saatavuus%3A%20ladattava%20tiedosto%20(PDF); ” Luterilainen kirkko voi helpommin
puhua maailmanlaajuisesta kirkosta siinä merkityksessä, että Kristuksen
maailmanlaaja kirkko muodostuu eri kirkkokuntiin kuuluvista kristityistä eri
puolilla maailmaa. ( s.28). ”
Määritelmä joutuu toisin outoon valoon Ausburgin rajaavan artiklan mukaan; ”Augsburgin tunnustuksen mukaan kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit evankeliumin mukaisesti jaetaan.” Tapahtuuko muissa kirkkokunnissa näin? Esim helluntai kirkossa?
Sami P, jotain lyhyesti. Termit näkyvä ja näkymätön kirkko voidaan tosiaan ymmärtää ja määritellä eri tavoin. Lisäksi tulee koko joukko muita termejä.
Uudessa testamentissa puhutaan esimerkiksi pyhistä, Kristuksen hengellisestä ruumiista, Jumalan valtakunnasta ja Sen tien kulkijoista, jopa kristityistä tai nasarealaisten lahkosta. Kristikunta hajosi Euroopassa viimeistään 1054 ja teologit pohtivat käsittääkseni paljon sitä, tuliko eroon joutunutta puolta pitää kirkkona vai ei ja missä mielessä.
Tunnustuskirjoissa todetaan, että ”aikamme kirkko on uskonasioiden vuoksi jakaantunut” eli puhutellaan koko läntistä (ja itäistä) kristikuntaa. Samalla ymmärretään, että ollaan osa pitkää ajallista jatkumoa, oikeastaan Aadamista ja Nooasta alkaen. Luterilaisuus siis katsoo edustavansa kristinuskon oikeaa tulkintaa kieltämättä sitä, että muissakin kuin luterilaisissa kirkoissa on oikeita Jumalan lapsia sikäli kuin me ylipäänsä voimme kenenkään uskoa nähdä. Pieper sanoittaa tämän aika hyvin ja Lutherin linjaus kasteenuusijoista löytyy hänen kirjastaan Uudestikastamisesta. 1600-luvulla sävy oli tietysti toinen.
Tuo Augsburgin tunnustuksen kirkkoartikla on käsittääkseni vastine Rooman kirkon linjaukseen, jossa oikea kirkko on siellä, missä seurataan paavia ja katolista hierarkiaa. Luther oli tunnetusti sitä mieltä, että Rooman kirkolla oli oikea kaste ja oikea ehtoollinen, mutta ne olivat joutuneet ”vankeuteen” väärän opin ja opetuksen puutteen vuoksi. Kun uskonpuhdistus torjuttiin, oli pakko organisoitua.
Vastakkainasettelun jatkuessa äänenpainot kovenivat kuten Schmalkaldenin artikloista käy ilmi. Hierarkian asemesta luterilaisuudessa korostetaan kirkon tuntomerkkeinä armonvälineitä, joissa Kristus lupauksensa mukaan on läsnä. Ja Kristuksen läsnäolo ei ole passiivista oleilua vaan vaikuttaa myös jotain: hän itse Pyhän Henkensä kautta kokoaa, valaisee, varjelee ja pyhittää. Reformoituja kohtaan Luther oli huomattavasti jyrkempi. Melanchthonin mukaan katoliset väärinkäytökset poistettiin tai niistä ei pidetty kun taas kasteenuusijat tuomittiin.
Tässä on myös huomattava tunnustuskirjojen linjaus, jonka mukaan kirkon ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien oikeasta toimittamisesta. Tunnustuskirjat määrittelevät siis kirkon opillisesti, mutta samalla niissä on vivahde-eroja. Tästä seuraa tietty väljyys kirkko-opissa. 1600-luvun puhdasoppiset ruotsalaiset kenttäpapit tulivat esimerkiksi kosketuksiin ortodoksien kanssa ja totesivat, että nämä olivat kristittyjä, mutta eri syistä kovin väärien oppien ja käytäntöjen vallassa (vrt Lutherin opetus kirkon Baabelin vankeudesta). Onneksi nykyään ymmärretään ja sanoitetaan asiat paremmin.
Jehovan todistajat eivät kuulu kristikuntaan, mutta helluntailaiset kuuluvat, vaikkakin heihin soveltuvat useat tunnustuskirjojen oppituomiot. Väittää voi tietysti mitä tahansa.
Kiitoksia tästä, jatketaan toisella kertaa.
Marko, miten niin uskon korostaminen sakramentin vastaanottamisessa tulee pietistisestä perinteestä? Millä muulla sakramentti otetaan vastaan kuin uskolla? Mikä se muu voi olla? Tosi outoa. Eikö tämä ole ihan luterilaisen opin mukaista? Uskosta kai nyt kristinuskossa on kyse vai?
Me rukoilemme ennen ehtoollista, että uskolla ottaisimme vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. ”Niinpä sillä, joka uskoo nämä sanat” (”Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi) ”on, mitä ne lausuvat, nimittäin syntien anteeksiantamus.” (Vähä-katekismus, kristinoppi).
Ulkonainen valmistautuminen kuten paasto ym. katsotaan harkintavallan asioiksi. Ne eivät tee kelvollisiksi, sillä niitä voi olla epäuskoisillakin.
Tämä on minusta juuri tervettä oppia. Kyse on sisäisistä asioista, ei ulkonaisista.
Riitta, Marko varmasti vastaa. Pietisteille sakramentit olivat ongelma, he eivät ymmärtäneet, että kaste uudestisynnyttää ja sitä ennen ei tarvita uskoa, koska sen saa kasteessa. Raamattuopiston teologiassa on tämä sama ongelma, he edustavat pietismiä.
Riitta S. Sana ja sakramentit otetaan vastaan uskolla ja ne sekä synnyttävät että vahvistavat uskoa. Kysymys on siitä, kumpi on ensin: muna vaiko kana. Asiaan vaikuttaa myös se, miten usko ymmärretään ja vanhempien katekismusten käännösratkaisut, joissa painotettiin uskoa EHTONA sakramentin oikealle vastaanottamiselle. Nykyään painotetaan uskoa oikeana TAPANA ottaa se vastaan.
Yksinkertaistaen voin sanoa, että tyypillinen (uus)pietistinen painotus on korostaa tuota omakohtaista uskoa kasteen vaikutuksen ehtona kun taas vaikkapa evankelisuus painottaa uskoa sakramentin lahjana ja vaikutuksena. Tämä korostus näkyy jo 1800-luvun raamatunselitysteoksissa.