Näille altaissa kasvatetuille eläimille on temppuja opettamalla luotu, niin ihimillinen imago, että monien mielestä ne eivät enää saa olla vangittuina altaaseen. Ainoa ihimillinen tapa, mikä näiden kohdalle jäljelle jää on lopettaminen. Eli, pistetään ne pakstimeen. Niitä ei voi vapauttaa luontoon. Tai voihan ne sinne laskea, mutta eivät ne siellä kauaa eläisi. Luonto on nimittäin hyvin julma. Näin meidän näkökulmasta katsoen. Siellä ei armoa anneta eikä tunneta. Toinen mahdollisuus on viedä ne toiseen vastaavaan paikkaan. Tutusta ympäristöstään ihan uusiin kuvioihin. Sekin voi olla niille ihan liikaa. Aika hoopoa, että haluamme uskoa eläimille kuuluvan samat oikeudet kuin meillekin. Oikeuksiin kuuluu aina velvollisuuksia. Mitähän velvollisuuksia voitaisiin eläimiltä vaatia? Paradoksaalista on, kun delfiineille on keinotekoisesti luotu inhimillinen käytös, niin juuri sen käytöksen tähden ne on nyt siis surmattava. Olenkin pitkään mietiskellyt mikä meidät eläimistä erottaa. Löytyykö sinulta lukijani tähän vastaus.
Delfinarion viime metrit Tapereella.
Kiitos, Matias, valaisevasta tekstistä! Näyt olevan asiaan hyvinkin perehtynyt. Arvostan ja nostan hattua!
”Aikoinaan 1960 -luvulla kerrottiin eräästä erikoisesta Luther -tutkijasta joka oli muka lukenut kaikki Lutherin teokset.”.
Kova kaveri, jos näin on ollut! Melkeinpä mahdotonta.
Luther-tutkimus on lähes verrattavissa juutalaisten Talmudiin, tuohon rannattomaan ulappaan, josta on sanottu: ”Joka on urhoollinen, uikoon siinä!”
Mainitsit Haikolan. Muistui mieleeni, kun olin Tapiolassa silloin 60-luvulla. Istuin Tapiolan srk:n raamattupiirissä, jonne silloinen hyvä ystäväni Jussi Talasniemi oli haalannut Haikolan uskoutuneena fanina Lauri H:n.
Pari episodia tilaisuudesta. Siellä sattui olemaan myös muuan Valto Karjalan puolesta, joka tiesi ”kaiken” oikiasta kristillisyydestä. Jussi kaivoi tupakkavehkeensä esille, ryhtyi käärimään sätkää ja kysäisi: ”Mitäs Valto tykkää tästä”. Vastaus tuli kuin pyssynsuusta: ”Jokaista kiusaa hänen oma himonsa. Kun himo tulee raskaaksi, synnyttää se synnin. Kun synti tulee raskaaksi, synnyttää se kuoleman”. Jostain syystä Jussi työnsi tupakkamassinsa takaisin taskuunsa.
Lauri Haikolan kanssa meillä oli seuraava sanailu: Lauri sanoi syvällä rintaäänellä: ”Yksinäinen puu ei pala!” Minä vastasin, että kyllä palaa, herra professori, kun on tarpeeksi tervainen! Entisenä Lapin kävijänä tiedän! – Mutta siitä ei ole mitään hyötyä! – Väärin, herra rohvessyöri! Sellainen ”jätkän kynttilä” on monen jänkhän tallaajan hengen paleltumiselta pelastanut helposti syttyvänä lämmöllään.
Mutta jos tarkoitat nykyisiä seurakuntalaisia, ne ovat useimmiten niin märkiä liskuja, ettei niitä saa millään siinä toveripiirissä syttymään, korkeintaan tussahtavat sytytysyrityksistä ja sammuvat saman tien. Terva syntyy puuhun pitkällisen kärsimyksen tuloksena. Sen vuoksi sen lämpö tuntuu niin hivelevältä vilua kärsivän lähimmäisen nahassa!
Ei Lauri tästä suuttunut. Eikä ystävyytemme edes siihen loppunut, etten täysraittiina voinut osallistua hänen kanssaan saunakaljoihin myöhemminkään! Olihan Lauri naapuripitäjästä, Sievistä, jonka perukan tunsin, kotoisin!
Reino
Kiitos muistelemisista !
Kun vapun tienoilla kävimme Avinurmessa ja Paidessa, niin Paideen veimme lahjaksi somerolaisvalmisteisen jätkänkynttilän.