Demoninen hämmennys

Hämmennys on ennenkin ollut päivän sana, nimittäin vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Ihmettelijöitä riitti silloin. Nyt, kuten sopivaa on kun samaa kirkkoa ollaan, hämmennys on vallannut kirkkoherrat laajalti kautta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon. Moista tässä sekä ihmettelen että en, kumpaankin on syynsäkin jotka tässä, arvon lukijat, kerron.

Ihmettelyn aiheenani on sellainen, että ilmeisesti kirkkoherrat ja seurakuntaneuvostot, jotka ovat vastuussa siitä, mitä kirkoissa touhutaan ja höpötetään, ovat kattavalla tavalla epätietoisia siitä mitä se touhuaminen ja höpötys pitää sisällään. Siellä sun täällä ollaan ihmeissään ja hämmennystä herää pohjoisesta etelään kuin piispan suviseurapuheesta konsanaan. Pirkko Jalovaara on niinsanottuja kirkollisia julkkiksia, ja voisi kuvitella että herroja kirkkoherroja kiinnostaisi mitä kyseinen hahmo puhelee menemään seurakuntasaleissa ja kirkoissa, mutta ilmeisesti on menty aika lailla mielikuvapohjalta tuudittautuen (kuten nyt iltapäiväjournalismikulttuurissa eläville vain on sopivaa) siihen että hei, jengi kai diggaa, se on kai hyvä, eihän se voi paha juttu olla. Nyt sitten, kun on oikein televisoorin täydeltä ”demonologiaa” laitettu kansalle, ollaan kovasti hämmennyksissä. Jess. Lisää hämmennystä varmaan olisi omiaan tuomaan se, että Teemu Laajasalo kommentoisikin asiaa seuraavaksi YleLeaksissa jollain hassunhauskalla tavalla, vaikkei ollut edes kirkkoherrana kun nyt nähty MOT on kuvattu.

Ihmettelemättömyyttä sisässäni tunnen kun ajattelen miksi kuvattua julistusta ei oikein tykätä päästää kirkkosaleihin. On nimittäin niin, että vaarallinen taikausko on oikein kohtuullista pitää poissa luterilaisista yhteyksistä. Kyseinen taikausko pohjaa varsin mielenkiintoiseen ajatukseen siitä, että esimerkiksi syöpä on demonin aiheuttamaa, ja lääke on Saatanan tie ihmisen sisimpään. Avaan tätä ketjua hieman:

Demoni siis menee ihmiseen ja aiheuttaa syövän. On tärkeää huomata, että demoni ei ole se syöpä, vaan aiheuttaa sen, kuten on esilletuotu. Sitten kuvaan astuu manaaja, joka ajaa demonin poijes ihmisestä. Syöpä kuitenkin tietenkin jää, sillä demoni ja syöpä ovat kovasti eri asia, syöpä on muuntuneiden solujen leviämistä kudoksiin ja demonit eivät käsittääkseni ole soluja tai kudosta. Tilanne on siis se, että (olettaen että manaus on onnistunut) ihminen sairastaa syöpää. Normaali käytäntö syövän hoidossa on sytostaattihoito. Kyseessä on kuitenkin lääke, jolloin julkisuudessa riepotellun opetuksen mukaan Saatanalle avautuu tie ihmisen sisimpään. Lääke on fyysistä ainetta ja vaikuttaa ihmisen fysiikkaan, joten voidaan olettaa että Saatana sitoo itsensä ensin lääkkeeseen (päästäkseen ihmisen sisään) ja sitten ihmisen soluihin (joihin salpaajalääke vaikuttaa). Ihmisen on siis periaatteessa tehtävä valinta: joko a) olla ottamatta lääkettä, jolloin Saatana ei pääse sisuskaluihin mutta kohtuullisen suurella varmuudella ihminen kuolee, todennäköisesti vieläpä ennemmin kuin myöhemmin, tai sitten b) ottaa lääkettä ja omata kohtuullisen hyvät mahdollisuudet selviytyä ja jopa parantua kokonaan solusairaudestaan, mutta elellä sitten Saatana sisuksissaan.

Kyseessä on ilmiselvä magia, taikausko, joka yksittäisissä tapauksissa voi erittäin vaarallinen, kuolemaan johtava valinta. Suvaitsevaisuudella tai ilman, sellaisella opetuksella ei pitäisi olla mitään asiaa evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Lääkefirmojen demonisuus tai saatanallisuus taas on toinen asia, se on tapa sanoa asioita uskon kielellä, mutta en jaksa uskoa Pirkko Jalovaaran tarkoittaneen lääkefirmoja. Se taas on kuitenkin asia josta soisi enemmänkin opetettavan, ahneus siis, ihan niillä teillä ja aitovierillä ja jopa istuntosaleissakin. Tai vaikka seurakuntakodeissa sitten.

Riivaajat, demonit – älkää sotkeko niitä sairauksiin. Tai armoon, joka on kirkon koossapitävä voima. Armo ei ole demonien etsimistä ja häätämistä. Armo on mahtava kokemus, joka parhaimmillaan saattaa opettaa elämään kipujen kanssa tai hyväksymään kuoleman vääjäämättömyyden. Tätä kirkoissa tulee kuulla. Ja jos riivaajista puhutaan, puhutaan sitten pahuudesta, jota levitetään ihmisten keskuuteen. Tarkoitetusta julmuudesta, pimeyden töistä päivänvalossa. Häikäilemättömyydestä. Elämän vastustamisesta. Ja tämäkin on vain jossittelua. Armo ei ole. Tämä on tärkeää muistaa myös kun puhutaan Pirkko Jalovaarasta tai vaikka minusta. Armo kuuluu kirkkoon, ilman armoa ei ole mitään kirkkoa. On vain irtisanoutumisia ihmisistä.