Perinteisen uskomuksen mukaan Kristuksen maatessa haudassaan pahat henget olivat irrallaan. Siinä on lankalauantain kirkollinen luonne.
Kysymys on tietenkin metaforisesta puheesta ja juhlan luonteen korostamisesta. Tällaiselle itäsuomalaiselle pohjalaisten pääsiäiskokot ovat outo perinne. Minulle juhannuskokko on tutumpi ja näiden kokkojen yhteys toisiinsa on valo. Pääsiäinen tuo valon maailmaan aivan kuten juhlimme valoa vuoden pisimpänä vuorokautena.
Demonologia eli oppi pahoista hengistä syntyi keskiajan ja varhaisen uuden ajan teologien pyrkimyksistä kerätä ja järjestää Saatanaan ja demoneihin liittyviä käsityksiä. Juutalaiset jopa tiesivät demonien tarkan luvun, Talmudin mukaan demoneita on 7 405 926 kappaletta. Liekö noin vai ei, on minulle toisarvoinen kysymys.
Mikkelin piispa, tämä Häkkinen, on kirjoittanut persoonallisesta pahasta napakan kolumnin. https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/10964-haekkinen-raitis-hengellisyys-ottaa-pahan-todesta
Minulle piispan viestissä tärkeintä on tämä: ”Vaikka paha otetaan todesta, kaiken demonisoimista on kartettava.”
Demonisoinnilla tarkoitetaan yleiskielessä jonkun kuvaamista pahaksi, haukkumista, tuomitsemista, jopa tuhoamista. Kysymys ei kuitenkaan ole mistään makuasioista, että onpas pahan makuista ruokaa, vaan vankoista mielipiteistä. Siis yrityksestä puheen voimalla muokata todellisuutta.
Kun keskustelu tapaus Jalovaarasta kävi kuumimmillaan, piispa Askola sanoi ettei Jalovaaraa saa demonisoida. Tärkeä näkökulma. On ero ilmiön kuvaamisella ei-hyväksyttäväksi ja ihmisen kuvaamisella ei-hyväksyttäväksi.
Kummasti kirkollisessa keskustelussa kuitenkin erilainen demonisointi jyllää. Näillä sivuilla mm. ei-pastori Matti Väisänen on demonisoinut liberaalit ja saman tien koko kirkon. https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/10965-vaeisaenen-kirkkomme-hyysaeae-liberaaleja
Kirkko onkin sopiva demonisoinnin kohde. Se on sen verran iso, että aina kun potkaisee niin varmasti ainakin vähän osuu. Tätähän on ollut myös pastori Antti Kylliäisen ulostulossa. https://www.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/10945-konservatiiveja-sorretaan-kirkossa-kuin-homoja-ennen
Demonisointi ei kuitenkaan ole kirkollisen keskustelun yksinoikeus. Ei ollenkaan. Jopa maailmanpoltiikkaa hallitsi joku aika sitten puhe pahan akselista. Loputon tulisi listasta, jos kerättäisiin kaikenlainen julkinen pahan puhuminen yhteen. Kaikilla hyvää tahtovilla ihmisillä on tässä valtava haaste. Kuinka puhuisimme enemmän hyvää kuin pahaa, erityisesti toisistamme?
Mistä kaikenlaisten ilmiöiden, asioiden ja jopa ihmisten demonisointi perimmiltään nousee? Vastaukseni on tämä: dualistinen, kaksijakoinen, mustavalkea todellisuuskäsitys.
Siellä, missä ei ole värejä, on vain joko mustaa tai valkoista, hyväksyttävää tai tuomittavaa. Raskasta on sellaisessa maailmassa elää. Siksi lankalauntailla on tärkeä merkitys. Kerran vuodessa voi elää joko-tai päivän, ensi yönä jo maailma puhkeaa värejä täyteen.
Riemullista pääsiäistä itse kullekin!
Demonologian kylläkin toivat kirkkoon jo arvostetut kirkkoisät Augustinus ja Tuomas Akvinolainen joita erityisesti huolestuttivat demonien seksielämä ihmiskaunottarien kanssa…
Hyvin kirjoitettu. Allekirjoitan.
Jouko Karjalaiselle totean, että eräs selitys löytyy attribuutioerheenä tunnetusta käyttäytymisen kuvauksesta. Sillä tarkoitetaan tapaa, jossa yksilö selittää ongelmia muista ihmisistä tai ulkoisista tekijöistä johtuvaksi, mutta onnistumistilanteet puolestaan nähdään omaksi ansioksi. Kuka tunnistaa itsessään?
Myöhäinen kommentti.
Yleensä demonisointia, vastustajan tai ilmiön julistamista pahuuden vallas olevaksi tapahtuu mielipiteiden tai tootuskäsitteiden törmätessä toisiinsa. Naapurin kannanotossa on jotakin joka panee identiteettitunteeni tai totuudeksi vakiintuneet ajatukset kyseenalaiseksi. Henkilöt tai asiat koetaan olevan hyökkäyksen kohteina . Tuskin miään hyökkäys mobilisoi niin voimakasta vastareaktiota kun identiteetin tai rakkaan totuuden uhanalaisena oleminen.
Siis deomoinisointi on kaikesta huoliatta olemukseltaan vastahyökkäys jolla puolustetaan omaa identiteettiä. Kun identiteetti on uhanalla niin takaisin lyödään kovaa ja mieluiten vyötärön alle.Puhumattakaan metafyysisen pahuuden peliintuomisesta.
Kultuurisilaus häviää ja eläimelliset pohjavirtaukset riehuvat kunnes uhka on väistetty.
Olen taipuvainen uskomaan demooneihin vaikkakin vain niiden alkuperäisessä muodossa jossa niitä ei viellä verbaalisesti oltu muotoiltu henkiolennoiksi.