Kirkkomme viime vuosikymmenten yksi pitkällisimpiä ja vaivalloisimmin edenneitä hankkeita sai uuden käänteen, kun kirkkohallitus julkisti esityksen uudesta diakonivirasta. Jo termissä on uutta ja merkillepantavaa, sillä se ei ole enää diakoninvirka genetiivimuodossa. Diakonivirka on vastine termille pappisvirka.
Luin asiasta Kotimaan uutisen ja silmäilin juuri alkuperäistä lähdettä eli itse esitystä. Kaikkiaan olen iloinen, että asia eteni tähän vaiheeseen ja muotoon. Soisin monien muiden lailla, että tämä esitys ei hautautuisi kirkkomme hallinnon kiemuroihin. Kriittisesti voimme kysellä, miten paljon evankeliumin työtä olisi tehty niillä resursseilla, joita diakonaattiuudistukseen on kirkon hallinnossa käytetty!
Nyt julkistetussa esityksessä on sama rajaus kuin oli diakonaattiuudistuksessa siinä, keitä uusi vihkimysvirka tulisi koskemaan. Jo aikaisemmin keskusteltiin, otetaanko kanttorit mukaan ja onko ammattikunnalla itsellään intressiä olla diakonian viran piirissä. Vastaus oli ainakin silloin ammattikunnan taholta kielteinen – johtuen paljolti koulutustasojen erilaisuudesta.
Nyt esitys siis tarkoittaa, että uuden vihkimysviran piiriin tulisivat diakonia-, nuoriso-, lähetys- ja lapsityön tietyt viranhaltijat, eivät kuitenkaan lastenohjaajat. Käytännössä se tarkoittaa, että vihkimysvirka tarkoittaisi lapsityössä lapsityönohjaajia ja vastaavia. Esitys ei puutu näiden ammattikuntien koulutukseen eli se säilyisi ennallaan.
Kirkkohallituksen esitys rinnastaa uuden viran vanhakirkolliseen virkaan ja virkojen jaotteluun kolmisäikeisen virka-ajattelun mukaan. Tästä teologisesta lähtökohdasta on kuitenkin luovuttu tai se on sivuutettu. Nyt siis todetaan, että papin viran ja piispan viran lisäksi kirkkoon tulisi kolmas piispallisen kaitsennan piiriin kuuluva virka, diakonivirka. Viralle tulisi edustus kirkkohallitukseen ja tuomiokapitulien kollegiumeihin. Virka ei olisi ”pikkupapin” virka, mutta siihen tulisi oikeus oman tehtäväalan jumalanpalvelustehtäviin.
Uuden vihkimysviran luominen ja toteutuminen esitetyllä tavalla toisi sekä ”ryhtiä” että selkeyttä ja johdonmukaisuuttaa kirkon virkojen kokonaiskenttään. Se myös toivottavasti yhdistäisi entistä enemmän pappeja ja muita keskeisiä kirkon työntekijöitä yhteisessä työssä ja viranhoidossa. Nyt monet ovat kirkon ”virassa” (so. viranhaltijoina), mutta eivät ole kuitenkaan kirkon virassa sanan perimmäisessä merkityksessä.
Esitys uudesta vihkimysvirasta korostaa myös kaikkien kirkon virassa olevien työn hengellistä perustaa ja luonnetta. Todistaminen, sakramenttien hoitaminen, kasvattaminen, tukeminen ja rakkaudenpalvelu sekä kirkon kansainvälisen vastuun hoitaminen kuuluvat kaikki kirkon missioon, joka on jakamaton ja joka on kirkossamme liikaa lokeroitunut runsaan ”virkakunnan” ja työmuotoajattelun myötä.
Monia muitakin hyötyjä ehdotetusta virasta on. Tässä kuitenkin muutama keskeisin. Toivotan runsasta siunausta ja menestystä esitykselle! Toivon, että uusi-vanha virka olisi todellisuutta suunnilleen esitetyssä muodossa kirkossamme jo aivan lähivuosina. Jahkaamiseen ei ole enää aikaa – eikä varsinkaan varaa!
Toivo Loikkanen
Vähävaraisen ja 1,4-pappisen seurakunnan luottamusmiehenä toivoisin, että diakonimme saisi oikeuden toimittaa myös sanapalveluksia kirkkoherran lomien aikana. Vai kuka vähistä työntekijöistämme pitää heittää pois, että tulevien vuosien budjetit saadaan tasapainoon? Katson esimerkkiä vielä köyhemmistä kirkoista – Virosta, Inkeristä, lähetysmailta…
Martti, ymmärrän hyvin toiveesi. Se ei ole ”pöllömpi”. Osa diakoniatyöntekijöistä lienee valmis tuollaiseen, osa ei taas koe sellaista omakseen. Käytännön kysymys on vapaa-aikajärjestelyt. Työntekijöillä pitäisi olla suunnilleen säännöllisesti toistuvat viikkovapaat. Nuo tehtävät muuttavat sitä kokonaisuutta. Diakoniatyöntekijät tekevät enimmäkseen työtä arkipäivinä.