Luterilainen teologi Dietrich Bonhoeffer on tullut tunnetuksi kristillisestä vakaumuksesta nousevan vastarinnan edustajana natsi-Saksassa. Hän kritisoi idealistista, haihattelevaa pyrkimystä muuttaa maailmaa, mutta otti samanaikaisesti vakavasti kristityille jo kasteessa annetun kutsun seurata Kristusta, minkä hän näki aikansa luterilaisuudessa painuneen taka-alalle. Paavalin julistus kasteessa tapahtuvasta kuolemasta ja ylösnousemuksesta kristilliseen elämään ja evankeliumien kertomus seuraansa kutsuvasta Jeesuksesta ovat saman asian eri puolta.
Bonhoeffer alleviivasi myös sitä, että kirkon toiminnan tulee perustua sanan, ehtoollisen ja rukouksen kanssa vuorovaikutuksessa olevaan konkreettiseen teologiseen työskentelyyn, jonka keskuksessa on kolmiyhteisen Jumalan ilmoitus Kristuksessa ja hänen seuraamisensa tässä ajassa, sitä oman sanoman lähtökohdista palvellen. Tulee ankkuroitua totuuteen, armoon ja rakkauteen ja katsoa kärsivien näkökulmasta asioita.
Eettisesti tämä merkitsee kutsua sitoutua kristillisen uskon ja teologis-eettisen moraalisen harkinnan pohjalta kirkkona ja yksittäisenä kristittynä siihen, mikä on parhaan käytettävissä olevan tiedon mukaan välttämätöntä. Näin jos halutaan kuunnella Jumalan ilmoittamaa rakkauden lakia ja hänen tahtoaan kuten se Raamatun sanomaa kuunnellen ilmenee. Uskon valon valaisema rakkaus tekee näkeväksi ja kekseliääksi, kutsuu kantamaan lähimmäisen kuormaa. Eri elämänalueet valtiossa, kirkossa, työssä ja kulttuurissa sekä avioliiton ja perheen piirissä ovat toisiaan varten ja kullakin on oma merkityksensä, jota toisten ”mandaattialueiden” ei tule totalitaristisesti ylittää ja jyrätä.
Aikansa suureksi eettiseksi haasteeksi Bonhoeffer näki 1930-luvun alusta lähtien rauhan kysymyksen. Tämä pohdinta on sittemmin innoittanut esimerkiksi ekumeenista liikettä asian tiimoilla. Tähän liittyen hänen 4.2. vietettävän syntymäpäivänsä kunniaksi lainaus tekstistä Kristus ja rauha (Christus und der Friede 1932):
”Meidän kristittyjen tulee rakkauden käskyn mukaan olla rauhassa kaikkien kanssa, kuten myös Kristus, kun hän saarnasi rauhaa seurakunnalle, näytti esimerkkiä rauhasta veljen, lähimmäisen, samarialaisen kanssa. Ilman että meillä on tämä rauha, emme voi saarnata kansoille rauhaa. Ja useimmat, jotka pahentuvat sanaan kansojen rauhasta, asettavat jo vihollisrakkauden henkilökohtaista vihollista kohtaan kyseenalaiseksi. Kun siis puhumme rauhan asioista, tulee meidän aina pitää silmiemme edessä sitä, että kahden kansan väliset suhteet ovat syvästi analogisia kahden yksittäisen ihmisen suhteen kanssa. Asiat, jotka ovat rauhaa vastaan, ovat molemmissa vallanhimo, ylpeys, kuuluisuuden ja kunnian tavoittelu, ylpeys ja alemmuudentunteet, ihmispelko, sitten riita elintilasta ja leivästä. Se mikä on yksittäiselle ihmiselle synti, ei ole yhtään enempää hyve kansalle. Mitä kirkolle, seurakunnalle ja siten yksittäiselle ihmiselle julistetaan evankeliumiksi, se sanotaan maailmalle tuomioksi. Mutta kun kansa ei halua kuulla tätä käskyä, silloin kristityt on kutsuttu erilleen todistajina tästä kansasta. Pitäkäämme kuitenkin varamme, että me kurjat syntiset julistamme rauhaa rakkaudesta eikä turvallisuuden kaipuusta, poliittisena tavoitteena… Todellinen rauha on vain Jumalassa ja Jumalasta… Aseet kamppailussa evankeliumin vihollisen kanssa ovat usko ja rakkaus, jotka koetellaan kärsimyksessä.”
Yhteiskunnalla on oikeus ja velvollisuus puuttua yhteisöjen sellaisiin aatteisiin ja oppeihin jotka voivat olla sille ja sen jäsenille vaarallisia. Näin esim. kansallsisosialismin pääopit ovat kokonan kielettyjä. Ja tämä ei ole ns. natsi-kortti vaan vain äärimmäinen esimerkki.
Saihan se kansallissosialismi aikansa rellestää ihan rauhassa.
Tuskinpa katolinen oppi opettaa, että lasten hyväksikäyttö on sallittua.
Heidän oppinsa papin selibaatista voidaan kyllä kyseenalaistaa.
Ihan rauhassa voi, ja pitääkin. Ei kuitekaan tällaisen Kotimaa24 – tyyppisen käsittelyn, jossa kai odototetaan lähinnä jonkun Lady Gagan lopullista lausuntoa ja tehdään sillä aikaa uskontojournalismia matkimalla Seiskaa, puitteissa.
Katolinen kirkko on ”kunnostautunut” vain salailussa. Se on toteutettu useinmiten siten, että esim. pedofiilipappi on siirretty muualle ja näin hän on voinnut alottaa ”puhtaalta pöydältä”. Nämä siirrot on toteutettu aina silloin kun maa on alkanut liikaa polttamaan jalkojen alla.
Olen seurannut useimpia keskusteluohjelmia Italian televisiosta, koskien lapsiin sekaantuvia pappeja, monet suorina lähetyksinä. Ihmetystä on herättänyt se, että esim. card. Fisichella, korkein piispa RKK’n hierarkiassa, koskien pedofilien kaitsentaa, on vaientanut arvostelijat lausumalla, että kirkon papistoon kuuluvat ovat kanonisen lain alla ja jopa niin, ettei maallinen laki heihin näin ollen ulotu.
En pidä ollenkaan kaukaa haettuna olettamusta, että Ratzinger väsyi paavina oloon kirkkonsa papiston liiallisen pedofilian harrastamisen vuoksi. Hän itse sai, tai olisi saannut haasteen USA’n oikeuteen vastaamaan pedofiilipapin suojelusta, peittelystä ja autuaammille ”metsästysmaille” siirtelystä.
Vaikka RKK on kuluttanut noin 2 miljardia euroa pedofilien jälkien siivoamisesta, se vielä julkeaa sanoa, ettei se ole yksityisten pappien teoista vastuussa. Ristiriita on suuri!
Mikäli Raamatussa esim. Tiituksen kirjan 1. luvussa ja 1. Timoteuksen kirjan 3. luvussa esitettyjä vaatimuksia ”seurakunnan kaitsijalle, paimenelle” esitettyjä vaatimuksia haluttaisiin noudattaa, niin tämän tulisi olla eri käännöksien ilmaisuja siteeratakseni: ”nuhteeton, itsensä hillitsevä, vapaa syytöksistä, josta on myös hyvä todistus ulkopuolisilta, yhden vaimon mies, hyvin omasta perheestään huolehtiva ja sitä johtava” jne. Viimeksi mainitut eivät tarkoita, etteikö tämä voisi olla myöskin naimaton. Kirjoittaja Paavali oli sitä, ilmeisesti leskimies.
Varsinainen ongelma on se, että nämä Raamatun ohjeet, joihin viittaat, koskee Jumalan Seurakunnan paikallisesti, kaitsemista.
Kaikki muut, niin pappissäätyyn kuuluvat pedofiilit, kuin heidän suojelijansa, eivät edusta tätä Raamatun ”mallia”. Tähän on tultu, kun Seurakunnan Pää on poistunut ja ”sijainen” on otettu hoitamaan hommat. Liike, eli kirkkolaitos on menestynyt, mutta unohdetaan tai ei oteta huomioon, että menestystä voi tulla Ylhäältä ja alhaalta ja ne eivät sekoitu keskenään, niinkuin ei vesikään öljyyn. Ne saadaan näyttämään samalta, kunhan vain koko ajan vatkataan.
Onko YK ottanut kantaa tai käskyttänyt islamilaisia ja afrikkalaisia maita tyttöjen ympärileikkauksista?
– Pikkulasten antamisesta puolisoiksi vanhoille äijille?
– Naisten puuttuvista oikeuksista opiskeluun, pankkitiliin, autolla ajamiseen, yksin liikkumiseen….
Ai niin. YK ei puutu islamilaisten eikä afrikkalaisten maitten käytäntöihin, eikä opeta niitä elämään, kun ainoastaan kristityt ja juutalaiset ovat syyllisiä.
Kenraali Adolf Ehrnroothin (1905-2004) viisaus:
”Se, joka ihannoi sotaa, on mielipuoli. Me, jotka olemme olleet sodassa mukana, olemme varmasti rauhan ystävien kärkijoukoissa.”
Ilta-Sanomat, Historia, Marskin ritarit, s. 3, 2011.
Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5:9
Tomi Karttunen
”Aseet kamppailussa evankeliumin vihollisen kanssa ovat usko ja rakkaus, jotka koetellaan kärsimyksessä.”
Tämä idea on peräisin Jobin kirjasta, stn. saa luvan kiusata Jobia, aiheuttaa kärsimystä, koska heillä on kiista Jobin uskosta ja uskollisuudesta ja sen kestävyydstä.
… koska me emme usko enää stn, se on pelkkä kirosana, ja kuuluu dualistiseen Sumerin oppiin ja koska Jeesus tuntuu haluavan, että jokainen koetteee itse itseään, eli jos silmä viettelee se pitää repiä irti ja jos käsi, se pitää hakata poikki.
Näin myös omaisuuden suhteen, Job menetti kaiken, sukulaiset, omaisuuden, terveyden ja makasi lopulta loskaojassa paiseineen, niin onpa Jeesus antanut mahdollisuuden luopua vapaaehtoisesti kaikesta, muuten hänelle ei kelpaa. Kaiken omaisuuden ja omaisten lisäksi pitäisi luopua vielä itsestäänkin ja lähteä kantamaan ristiä.
Se voi tietysti aiheuttaa kärsimystä, kun mitään ei enää ole, mutta siinä se usko sitten punnitaan ja Jeesus lupasi moninkertaisesti takaisin tässä maailmassa, ja jos ei usko, voi aina katsoa Jobin puoleen, hän sai moninkertaisesti takaisin.
Voi katsoa myös juutalaisia, heiltä on viety kaikki, moneen kertaan, ja nyt heillä on moninkertaisesti vaikka mitä, jopa oma valtakunta.
Olisko juutalaisten pitänyt älytä antaa ihan vapaaehtoisesti omaisuutensa, kun Luther oli sitä mieltä, että kaikki mitä juutalaiset omistavat, kuuluu tietysti meille ? Oliko Luther siis …… se sama stn, joka Jobilta kaiken vei ?
Emme enää usko saatanan olemassaoloon. Ketkä ”me”? Miten muuten voi selittää sitä silmitöntä ja valtavaa pahuutta, mitä maailmassa vielä esiintyy kuin saatanan olemassaololla.
Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen. Joh. 20:27.
Nuo viisi haavaa ovat viisi elämän lähdettä, jotka virkistävät sinua, viisi kieltä, jotka sinun puolestasi puhuvat taivaalliselle Isälle, viisi laastaria, jotka parantavat omantuntosi haavat, viisi majataloa, joissa löydät rauhan, viisi lunastusrahaa, joilla velkasi on maksettu, viisi sileätä kiveä, joilla voit ajaa tiehensä helvetin Goljatin, viisi kallionkoloa ja vuoren halkeamaa, joihin voit paeta ja kätkeytyä syvyyden rosvolintujen tieltä, kun ne vainoavat sinua kuten takaa-ajettua kyyhkystä.
G. Cobern, Armoa Armosta, s. 339, SLEY, 1966.