TT Petri Järveläinen esitti Kotimaan blogissaan 12.10.2022, että professori Seppo A. Teinosen jälkeen Helsingin yliopiston dogmatiikka-oppiaineessa ei ole tapahtunut juuri mitään. Tämä väite on jyrkässä ristiriidassa tosiasioiden kanssa.
Teinosen suurena ansiona oli se, että hän toi ekumeenisen ja roomalais-katolisen teologian tutkimuksen suomalaiseen teologiaan. Aiemmin systemaattis-teologiset ja dogmaattiset julkaisut olivat lähinnä keskittyneet suomalaisen, pohjoismaisen ja saksalaisen luterilaisen teologian tutkimukseen. Kuitenkin vielä Teinonen itse julkaisi liki kaikki teoksensa suomen kielellä.
Tutkimusparadigman muutos
Teinosen jälkeen dogmatiikan tutkimus on muuttunut kahdella merkittävällä tavalla: Ensinnäkin, tutkimuksen kohteena on koko maailmanlaaja globaali teologia, aivan erityisesti ei-länsimaiset kontekstuaaliset teologiat ja voimakkaasti kasvavat kirkot ns. enemmistömaailmassa. Maailman kristityistä kaksi kolmasosaa asuu Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Toiseksi, tutkimukset julkaistaan 95-prosenttisesti englannin kielellä kansainvälisillä julkaisufoorumeilla. Tämä julkaisutavan muutos on ollut nopea ja erittäin merkittävä. Olemme mukana kansainvälisessä keskustelussa.
Dogmatiikan tutkimuksessa on siten tapahtunut merkittävä paradigman muutos: Kristillisen opin ja ajattelun tutkimusta harjoitetaan yliopiston ja kansainvälisen akateemisen maailman kriteerein, ei suomalaisen kirkkopolitiikan ehdoilla.
Käytännön työssä toimivista papeista saattaa ymmärrettävistä syistä tuntua, että dogmatiikka on jossain piilossa, varsinkin kun vieraskielisten teosten lukemiseen ei riitä energiaa ja aikaa.
Dogmatiikan ala on hyvin laaja: Kohteena ovat koko kristillisen opin ja teologian historia sekä sen erilaiset ilmenemismuodot nykyajan globaalissa maailmassa. Mitkään resurssit eivät riitä kaiken kattamiseen, vaan tapahtuu tutkimusintressin mukaisia tutkimuskohteiden valintoja.
Neljäkymmentä väitöskirjaa, neljä kansainvälistä tutkimusprojektia
Professori Teinosen jälkeen (1986-2022) dogmatiikka-oppiaineessa Helsingin yliopistossa on hyväksytty n. 40 väitöskirjaa. Lisäksi dogmaattista tutkimusta harjoittavat ovat julkaisseet kymmeniä monografisia tutkimuksia ja satoja tutkimusartikkeleita. Dogmatiikan professori on ohjannut 12 Suomessa tai Kiinassa väitelleen kiinalaisen tohtoriopintoja. Maistereita oppiaineessa on valmistunut vuosittain teologisen tiedekunnan normin mukainen määrä.
Dogmatiikka-oppiaineessa on vuosien 1998-2022 aikana toteutettu kolme Suomen Akatemian ja yksi Helsingin yliopiston rahoittama kansainvälinen tutkimusprojekti:
1) Gospel and Cultures (Akatemia): Kristinuskon tulkinnat Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa konteksteissa.
2) Christianity in the Asian Religious Context (Akatemia): Kristinuskon tulkinnat Aasian eri kulttuureissa dialogissa muiden uskontojen kanssa.
3) Interreligious Engagement in China (Yliopisto): Scriptural Reasoning -dialogimenetelmän sovellus Kiinan viiden pääuskonnon kohtaamisessa.
4) The Impact of Religious Values on Modern Chinese Society (Akatemia): Kiinan viiden suurimman uskonnon uskomusten, arvojen ja etiikan uusimmat kontekstuaaliset sovellutukset muuttuvaan moderniin yhteiskuntaan. Uskontojen välinen Scriptural Reasoning -dialogi jatkuu. Projekti on parhaillaan loppusuoralla, tulossa on neljä kokoomateosta, kaksi sekä kiinaksi että englanniksi.
Mainittujen tutkimusprojektien tuloksena on syntynyt lukuisia väitöskirjoja, monografisia tutkimuksia, tutkimusartikkeleita sekä kansainvälisiä konferensseja ja yhteisjulkaisuja. Samanaikaisesti näiden globaalien aiheiden rinnalla dogmatiikassa on väitelty perinteisistä länsimaisista ja luterilaisista aiheista.
Teologinen malli tulevaisuuden kirkolle?
Useat kiinalaiset entiset tohtorioppilaani ovat nyt professoreita kotimaassaan. Heidän ja eräiden muiden kiinalaisten kollegoiden kanssa olemme keskellä pitkäkestoista prosessia, jonka tavoitteena on löytää opillinen ja samalla kontekstuaalinen kiinalainen teologinen identiteetti maailman suurimmalle ja nopeimmin kasvavalle ns. jälkitunnustuskuntaiselle protestanttiselle kirkolle. Tässä prosessissa on mukana tärkeimpiä Kiinan kirkon teologeja sekä johtavia kristinuskon tutkijoita maan parhaissa yliopistoissa.
Hankkeemme Constructing the Postdenominational Identity of Chinese Christianity tavoitteena on luoda teologinen hahmotustapa, josta muutkin ei-länsimaiset ei-tunnustuskuntaiset riippumattomat kirkot ja uskontulkinnan kontekstuaaliset pyrkimykset voisivat hyötyä.
Enemmistömaailman kristityt eivät halua enää kopioida ja ylläpitää länsimaista tuotua kristikunnan tunnustuskuntaisuutta ja hajaannusta. Myös länsimaisessa kristillisyydessä tunnustuskuntaisuus menettää nopeasti merkitystään.
Uusin tutkimukseni reformaation tärkeimmästä väittelystä
Uusin oma tutkimukseni on dogmatiikan perinteisestä aiheesta, josta uskon Petri Järveläisen ystävineen olevan kiinnostunut: teologi Martti Lutherin ja humanisti Erasmuksen väittely ihmisen tahdonvapauden rajoista. Tutkimus julkaistiin englanniksi viime vuonna: Trinitarian Grace in Martin Luther’s The Bondage of the Will (Oxford University Press, 2021).
Kirjapaja julkaisee teokseni hieman kevennetyn suomennoksen tänä syksynä marraskuussa. Tutkimukseni osaltaan täydentää professori Tuomo Mannermaan aloittamaa uutta suomalaista Luther-tulkintaa. Tässä Kirjapajan mainostekstiä:
Miten uskoa kun ei voi uskoa? Martti Lutherin ja Erasmuksen väittely ihmisen vapauden rajoista
Miksi jotkut uskovat ja toiset eivät, vaikka kuulevat saman sanoman? Miksi jotkut eivät voi uskoa, vaikka haluaisivat? Miten usko syntyy? Onko ihmisellä vapaus valita usko?
Näistä keskusteltiin reformaation kuuluisimmassa väittelyssä teologi Martti Lutherin humanisti Erasmuksen välillä viisi vuosisataa sitten.
Professori Miikka Ruokanen paneutuu näihin ajattomiin kysymyksiin uusimmassa kirjassaan. Hän tarjoaa Lutherin pääteoksen Sidotun ratkaisuvallan tarkan analyysin, jollaista ei ole ollut aiemmin tarjolla. Ruokasen teos perustuu hänen Cambridgen yliopistossa laatimaansa tohtorinväitöskirjaan.
Ruokanen esittää ymmärrettävänä kokonaisuutena Lutherin teologian ytimen, käsityksen Jumalan armosta. Hän edistää kansainvälisesti tunnettua suomalaista Luther-tutkimusta nostamalla Kolminaisuuden ja Pyhän Hengen asemaa Lutherin Kristus-keskeisessä armokäsityksessä.
Ruokasen teos sopii kaikille epäuskosta, uskosta ja ihmisen vapauden rajoista kiinnostuneille.
”Ruokanen perustelee aidosti uuden, luotettavan tulkinnan Lutherin teologisesta pääteoksesta. Hän edistää ratkaisevasti suomalaista Luther-tulkintaa.”
Prof. Ian A. McFarland, Emory University USA
”Ruokasen kirja paljastaa reformaation keskeisen teeman ja sen merkityksen aikamme globaalille kirkolle. Kirja on viisas ja luotettava opas Lutherin armo-oppiin ja sen ekumeenisiin mahdollisuuksiin.”
Prof. Tom Greggs, University of Aberdeen, Britannia
”Ruokanen onnistuu laatimaan erinomaisen kokonaiskatsauksen Lutherin pääteokseen. Hän on laatinut tasokkaan ja selkeän perustutkimuksen klassisesta aiheesta. Pyhän Hengen teologian avulla voidaan esittää selkeästi armon Jumala-keskeisyys.”
Prof. Risto Saarinen, Helsingin yliopisto
”Ruokasen inspiroiva tutkimus selittää oppineesti ja syvällisesti, mitä Luther tarkoittaa Kristuksen ja uskovan yhtymyksellä.”
Prof. Robert Kolb, Concordia Seminary, USA
”Jokaisen, jolla on intohimoa Lutherin teologiaan, tulisi lukea tämä kirja.”
Prof. Mark Mattes, Grand View University, USA
Ystävällisin terveisin Nanjingista Kiinan kirkon teologisesta akatemiasta,
Miikka Ruokanen
Helsingin yliopiston dogmatiikan professori 1993-2018
Sami kirjoitti: ”Hyvä, että tunnustat ihmisen tahtovaksi, jolla on tahto.”
Tietenkin ihmisellä on tahto. Eihän sitä kukaan kiellä. Mutta hengellisesti siis suhteessa Jumalaan ja hänen pyhään tahtoonsa ihminen on sidottu. Totta kai ihminen voi tahtoa yhteiskunnallisesti hyvää ja noudattaa lakia jne. Hän voi toimia oikein mallikkaasti ja lainkuuliaisesti. Olla tappamatta, varastamasta jne.
Turmeltuneen ihmisen tahto ei ole kuitenkaan suuntautunut Jumalaan eikä hän pysty rakastamaan Jumalaa kuten 1. käsky vaatii ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’ Matt. 22:37. Tämä on siis ensimmäinen ja suurin käsky. Lisäksi nythän on niin, että Jeesus ns. Vuorisaarnassa vielä vei lain vaatimukset huippuunsa. Lain käskyt koskevat myös ajatusmaailmaamme. Kukaan ihminen ei pysty täyttämään Jumalan lakia ja vaatimuksia. Se on fakta.
Luonnollisessa tilassa oleva ihminen on sokea tahtomisissaan ja vaeltaa pimeydessä, Jumalan Pyhän Hengen on herätettävä ihminen, että hän kääntyisi valoa kohti.
Sami kirjoitti: ”Tämä tahtova ihminen rukoilee Jumalaa ja Jumala antaa armonsa ihmisen avuksi. Ihmisen tahto ei siis ole sidottu, koska hän voi huutaa taivaan ja maan Herraa avuksi.”
– Ei näin. Ihminen tahtoo ja etsii luonnostaan vain ”omaansa”, omaa parastaan, omaa hyötyään, omaa kunniaansa. Vain Jumalan Pyhä Henki voi herättää ihmisen huutamaan Jeesusta avuksi.
Sami kirjoitti: ”Ihmisen ruumis on hyvä. Kun Paavali puhuu lihasta, ”Siksi että ihmisen lihassa (=ihmisessä itsessään) ei asu mitään hyvää ( Riitta Sistonen)” Paavali tarkoittaa aineellista ja lihallista ajattelutapaa jota kuvaamaan hän käyttää ruumista, lihaa.”
– Tässä Room. 7 kohdassa Paavali puhuu itsestään, kun hän on jo kohdannut Kristuksen. Silti hän sanoo, ettei hänen lihassaan, turmeltuneessa luonnossaan, asu mitään hyvää. Turmeltunut luonto eli liha on siis vielä jäljellä uudestisyntyneessä kristityssä. Tämä luonto on kokonansa turmeltunut. Ei siinä ole koskaan ollutkaan mitään pyrkimystä ja tahtoa rakastaa Jumalaa yli kaiken.
Sami kirjoiti: ” Ihmisessä asuu siis paljonkin hyvää, Paavalin mukaan. Ytimeltään ihminen ei ole turmeltunut vaan hyvä ja kaunis Jumalan kuva, jonka tehtävänä on jumallistuminen.”
– Miten ihmeessä voit kirjoittaa edes näin? Aivan vastoin Paavalin omia sanoja. Paavali ei ole missään sanonut, että ihminen on ytimeltään hyvä ja kaunis Jumalan kuva. Luterilaisuudessa ei puhuta jumalallistumisesta, vaan pyhittymisestä. Siksi että ihminen ei milloinkaan muutu jumalalliseksi ts. jumalaksi.
Kristityn tehtävä on kunnioittaa ja rakastaa Jumalaa ja palvella Kristuksessa lähimmäisiään. Pyhittyminen tapahtuu ihmiseltä salassa. Onneksi.
Sami kirjoitti: ”Puhuessaan lihasta, hän ei tarkoita lihaa sinänsä, vaan siinä asuvaa pahaa. Pahaa taas on se, että laki joka on jäsenissämme sotii mielen lakia vastaan. Kristitty vastustaa synnin lakia ja ajaa sen ulos ruumiista. ” Se joka lihassa kärsii, lakkaa synnistä”.
– Liha on ihmisen turmeltunut luonto. Jumalan kuva ihmisessä on kokonaan turmeltunut. Se että jäsenissä oleva laki, synnin laki, sotii mielen lakia vastaan on juuri erinomaisen hyvä asia ja osoittaa että uskova on ja elää Kristuksessa. Tämän sodan on jatkuttava elämän loppuun asti. Jos se lakkaa kristitty on siirtynyt ajasta ikuisuuteen tai paatunut.
Kristitty ei voi ajaa ulos synnin lakia itsestään. Jos niin tapahtuisi, hän ei enää tarvitsisi Jeesusta Kristusta mihinkään. Tämä on tietysti täysin järjetön ajatus. Mutta kyllä omavanhurskas ihminen voi luulotella ajaneensa synnin lain itsestään.
Loppujen lopuksi tämä tahdon asia on erittäin selvä ja yksinkertainen. Jos kerran langenneessa ihmisessä on vielä jokin niin hyvä osa jäljellä, jolla ihminen kykenee pyrkimään tahdon voimallaan Jumalaa kohti ja tekemään hyviä ja vanhurskaita tekoja Jumalan mielen mukaisesti, niin silloinhan Jumalan Pojan Jeesuksen ei olisi tarvinnut syntyä tänne maailmaan ihmisten keskuuteen, ottaa orjan (palvelijan) muotoa ja kuolla häpeällisesti ristillä meidän syntiemme tähden.
Hän otti kantaakseen koko maailman synnit, ennen tehdyt, sillä hetkellä tehdyt ja tulevaisuudessa tehtävät. Häntä rangaistiin meidän puolestamme. Hänet tehtiin Raamatun mukaan synniksi. Isä Jumala sälytti hänen päälleen koko maailman synnin ja Jeesus, Jumalan Poika, Ihmisen Poika suostui vapaaehtoisesti tähän osaan. (Jesaja 53).
Ihminen olisi siis voitu tuon hänessä jäljellä olevan hyvän turmeltumattoman osan avulla jalostaa ja kasvattaa tahdon voimallaan hyväksi vanhurskaaksi Jumalalle kelpaavaksi ihmiseksi. Jos kerran juutalaisilla ja muilla ihmisillä olisi ollut tuollainen itsessään oleva turmeltumaton, hyvä osa lihassaan, niin miksi he sitten ristiinnaulitsivat Jeesuksen? Eikö heidän olisi pitänyt tunnistaa Jeesus luvatuksi Messiaaksi, Jumalan Pojaksi? Vain ani harvat tunnistivat.
”Maailmassa hän oli, ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä, ja maailma ei häntä tuntenut. Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.” Joh. 1:10-11
Ihmiset jotka luulevat voivansa teoillaan sovittaa Jumalan, ovat Jumalan vihan alaisia ja pilkkaavat häntä ja Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta ja hänen ristinkuolemaansa.
”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ’Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee’. Ja selvää on, ettei kukaan tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska vanhurskas on elävä uskosta’.” Gal. 3:10-11
Jeesus: ”Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne” Matt. 7:19
Paavali: ”…ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella.” Fil. 3:8
e?” Matt. 7:19.
Ihminen on herätettävä tästä kauheasta omavanhurskauden tilastaan. Näin on tapahtunut kautta aikain Jumalan armostaan. Tämä tapahtuu vain uudestisyntymisen kautta, josta Jeesus puhuu Joh. 3 luvussa.
Ja apostoli Johannes kirjoittaa: ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä, jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.” Joh. 1:12-13
Lopuksi vielä lainaus rovasti Risto Santalan kirjasta (v. 1964) ”Kenenkä te sanotte minun olevan”:
”Kristinusko korostaa Jeesuksen sanoja: ’Sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpiikkaamiset’ (Matt. 15:19). Syntiinlankeemus turmeli koko ihmisen: ’Herra näki, että ihmisen ’pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat’ (1 Moos. 6:5). Tämä edustaa Raamatun esittämää reaalista totuutta ihmisestä. ’Me tiedämme, että —-koko maailma on pahan vallassa’ (1 Joh. 5:19).
Tohtori M. Dienemann, joka on kirjoitellut runsaasti kristinuskon ongelmasta juutalaisen näkökulmasta, sanoo tämän erilaisen näkemyksen ihmisen luonnosta ja olemuksesta olevan juutalaisuuden ja kristinuskon olennaisimman eroavaisuuden.
Juutalaisuus korostaa, että Jumala loi ihmisen kuvauksensa (1 Moos. 1:26). Tämä kuva, (hepr.) Zelem Elohim, ei turmeltunut täysin syntiinlankeemuksessa. Siten ihminen kykenee ponnistautumaan kilvoituksessaan, kunnes syntyy ’minä-sinä-suhde’ Jumalan ja ihmisen välille ja näin ihminen lopulta ’adoptoituu’ Jumalan lapseksi. ’Juutalaisuus perustuu uskoon, että on olemassa tie maan päältä taivaaseen, ihmisen luota Jumalan tykö. Se on uskoa, että ihminen voi siveellisin ponnistuksin kiivetä sen tien, joka vie Jumalan luo’. Buber, jonka ajatuksia ohessa seuraamme, viittaa myös Jeesuksen sanoihin: ’Rakastaa vihollisianne, ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, että olisitte taivaallisen Isänne lapsia’. Sen asemasta hän näkee oikeampana tienä kreikkalaisen ajatuksen, joka sanatarkasti kuuluu: ’Ihmiset tulevat siksi, mitä ovat, Jumalan pojiksi, kun he tulevat siksi, mitä ovat, veljiksi veljillensä.’
Tämä näkemys johtuu siitä, että Jumala ei ole todella pyhä. Hänen vaatimuksensa eivät ole ehdottomat. Jumalan kuva ihmisessä on vain vaurioitunut; se voidaan korjata. Ihmisellä on taipumus pahaan ja hyvään, jezer ha-ra ja jezer hatoov. Puhuessaan kristinuskon täydellisyyden vaatimuksesta juutalaiset oppineet usein korostavat, että Jumala on ’inhimillinen’ ja ’ymmärtää’, ettei voi vaatia enempää kuin mikä on kohtuullista. Opin perisynnistä ja kaiken synnin takana olevasta pahasta luonnosta juutalainen kieltää. Synti on lähinnä teko.”
Joh. 8. luvussa kerrotaan kuinka Jeesus ja juutalaiset ottavat taas kerran yhteen. Ei näytä juutalaisissa olevan sitä turmeltumatonta osaa heidän luonnossaan, jolla he tunnistaisivat Jeesuksen. Eikä Jeesuksella ole mitään hyvää sanottavaa heistä, vaan että isä perkele on heidän isänsä. Huom! Tämä ei nyt tietenkään koske vain juutalaisia, vaan koko ihmissukua. Luvun viimeisessä jakeessa juutalaiset poimivat kiviä kivittääkseen Jeesuksen, mutta Jeesus poistui pyhäköstä.
”He vastasivat ja sanoivat hänelle: ”Aabraham on meidän isämme”. Jeesus sanoi heille: ”Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja. Mutta nyt te tavoittelette minua tappaaksenne, miestä, joka on puhunut teille totuuden, jonka hän on kuullut Jumalalta. Niin ei Aabraham tehnyt. Te teette isänne tekoja.”
He sanoivat hänelle: ”Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä; meillä on yksi Isä, Jumala”. Jeesus sanoi heille: ”Jos Jumala olisi teidän Isänne, niin te rakastaisitte minua, sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; en minä ole itsestäni tullut, vaan hän on minut lähettänyt. Minkä tähden te ette ymmärrä minun puhettani? Sen tähden, että te ette kärsi kuulla minun sanaani.
Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä. Mutta minua te ette usko, sen tähden että minä sanon totuuden.
Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko? Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat. Sen tähden te ette kuule, koska ette ole Jumalasta.” Joh. 8:39-47
Riitta vastaan sinun kolmeen ajatukseen.
Luterilaisuudessa periturmelusta on ilman muuta pidettävä aksidenssina, koska ihmisluonto lankeemuksen jälkeenkin on Jumalan luomus ja Jumalan luomuksena sinänsä hyvä. ( Selite Aristoteelisessä terminoloogiassa aksidenssi on ominaisuus, jonka ei ole yleensä katsottu voivan olla olemassa ilman jotakin substanssia, jonka ominaisuus on kyseessä. Aksidenssi on siis erotettava olemuksesta… https://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:aksidenssi) – näin ollen periturmelus ei ole ihmisen substanssi. Jos näin olisi ihmistä ei voitaisi pelastaa, hän olisi langenneen enkelin kaltainen ilman mahdollisuutta kääntyä. Lankeemuksen jälkeenkin on olemassa ero perisynnin ja ihmisluonon välillä ( Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä 1 Perisynti s. 429,3)
– Vaikka luterilaisuudessa opetetaan näin, kuten yllä, kuva ihmisestä on karu. Käsittääkseni tämä tulkintalinja on valittu Augustinukselta ja hiukan kehitelty. Pyhä Augustinuksen aikana, hänen näkemys oli marginaalissa, sen sijaan kristikunnassa oli toisenlainen näkemys ihmisestä. Langenneenakin ihmisen ydintä ole ole turmeltu vaan se on hyvä. Tämä näkemys on kristikunnassa nykyisinkin yleisin ja voimassa oleva.
Ihminen pystyy lähestymään Jumalaa, koska hän on Jumalan kuva. Tämä ei ole itse sovitusta, Kristuksen hylkäämistä, oma vanhurskauden tila, vaan hänen seuraamista. Koko kristinusko on synergiaa Jumalan ja ihmisen välillä. Ihmisessä ei ole mitään kahta luontoa, vain Kristuksella on kaksi luontoa. Kysymys on Paavalin kuvakielestä, jolla hän kuvaa synnin todellisuutta ja sen vaikutusta ihmisen tahtoon. – Tässä nyt muutamia vastauksia, näkökulmia, en tiedä sekoittiko vieläkin enemmän.
Sami, et pysty sekoittamaan minua. En yhdy näkökulmiisi ollenkaan. Pitäydyn Raamattuun ja myös Lutherin selitykseen tästä asiasta, koska hän tulkitsee minusta aivan oikein.
Kristuksella on kaksi luontoa. Mutta mistä on peräisin ajatuksesi, että Paavalin käyttämä sana ”mieli” vastaisi luontoa ja siksi Paavali käyttäisi kuvainnollista kieltä? Eiväthän mieli ja luonto ole synonyymejä vaan tarkoittavat eri asioita. Luonto on olemuksellinen pohja ja perusta, siis itse asiassa luonto on yhtä kuin olemus.
Mieli taas koskee henkeä. Luonnollisella ihmisellä on lihan mieli. Kun hän uudestisyntyy, hän saa lahjana Hengen mielen. Mieli voi uudistua ja muuttua. Siksi juuri Paavali kehottaa meitä muuttumaan mielen uudistuksen kautta. Room.12:2.
Biblia v. 1776: Fil. 2:5 Kullakin olkoon se AJATUS, joka Kristuksella Jesuksella oli”. Mieli on käännetty siis sanalla ”ajatus”.
Paavali: ”Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänen havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;…Fil. 2:5-7
Jeesus omaksui eli otti itseensä, ihmisen olemuksen, joka ihmisellä oli ennen syntiinlankeemusta luopumatta silti jumalallisesta luonnostaan. Hän syntyi sitten ihmiseksi tänne maailmaan pahojen ihmisten keskelle.
Huom! Tässä ei voitaisi mitenkään kääntää: olkoon teillä se ”luonto”, joka Kristuksella Jeesuksella oli…! Täysin järjetön ajatus!
Tässä jakeessa siis näemme että ”olenta” eli olemus on muoto eli luonto. Sillä ei ole tekemistä mielen kanssa. Jeesus ei paljastanut jumallista luontoaan eli olemustaan kuin vain valituille ihmisille, joille hänen luontonsa paljastui, kun he seurasivat häntä, näkivät hänen tunnustekonsa, kuuntelivat hänen opetustaan, vakuuttuivat hänen jumalallisuudestaan ja uskoivat häneen. Näin sen ymmärrän. Voin olla toki väärässä. Olen vain maallikko.
Samoin Jesaja 53:2 ”mutta ei ollut hänellä muotoa, johon olisimme mielistyneet.” Näin käy tänäänkin, koska ristiinnaulittu Kristus on hullutus maailmalle. Evankeliumi Kristuksesta on kummallinen, loukkaava, outo, tuomitsevakin, häpeäksi, ihmiselle vieras, ei ihmisen mielenmukainen. Se ilmoitetaan ihmiselle hänen ulkopuoleltaan.
Syntiinlankeemuksessa on Jumalan kuva kokonaan menetetty. Herra Jumala sanoi Aadamille, että jos hän syö hyvän- ja pahantiedon puusta, niin sinä päivänä hänen on kuolemalla kuoltava. Herra antoi lupauksen vaimon Siemenestä, joka murskaa käärmeen pään eli lupauksen Kristuksesta (evankeliumi Kristuksesta).
Jos ihmiselle ei ole auennut evankeliumin ilosanoma Kristuksesta Jeesuksesta, joka on Jeesus Kristus ”meidän puolestamme” siis ”sijaisena”, Jumalan Karitsana, joka ottaa pois maailman synnin eikä ihminen ole siis uudestisyntynyt Jumalasta (joka siis on välttämätöntä), ei ihminen uskalla katsoa turmeluksensa kauhistuttavuutta. Hän yrittää löytää itsestään väen vängällä jotain hyvää ydintä ja hyviksi luulemiensa tekojen olevan osoituksena tästä ja niillä hyvittää Jumalaa.
Vasta kun uskova on Kristuksessa, evankeliumin ja Jumalan rakkauden ja armon turvissa ja valaisema, uskaltaa hän myöntää täydellisen turmelluksensa ja Jumalan kuvan menettämisensä. Hän tietää olevansa Herransa turvissa.
”Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.” Kol. 3:3-4
””…te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan. Kol. 4:9-10.
”Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä. Joh. 17:22
”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki. 2 Kor. 3:18
” ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.” Kol. 1:15
”Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen. Kol. 1:18
”Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.” 1 Joh. 3:2
Ajattelen niin, että kun uudestisyntynyt ihminen on ja elää Kristuksessa, hän on omakohtaisesti eli kokemuksellisesti vakuuttunut Jumalan rakkaudesta ja armosta. Hän on nyt Jumalan lapsi ja Taivaan valtakunnan perillinen. Pyhä Henki, joka on Totuuden Henki, joka hänessä asuu, lohduttaa, puolustaa ja kirkastaa Kristuksen ja Kristuksen ristinsovitustyötä hänelle, niin että uskova voi kaikesta synneistään ja turmeluksestaan huolimatta turvata ja luottaa Kristuksen armoon syntienanteeksiantamuksesta ja uskoa olevansa Jumalan silmissä rakas ja hänelle otollinen eli kelpaava.
Sami, kirjoitat myös, että tämä käsitys ihmisestä Jumalan kuvana ja sen menettämisestä olisi Augustinukselta ja sitten edelleen kehitelty. Luin juuri emeritus-professori Jouko N. Martikaisen luennosta (Perusta 4/2021) ja hän sanoo siinä, että Luther ei suostunut seuraamaan munkkikuntansa oppimestaria, sillä Lutherin mukaan Jumalan kuva kadotettiin syntiinlankeemuksessa. Joten olet siis väärässä. Ei voi sanoa, että kehiteltiin eteenpäin. Minusta ero on aivan ratkaiseva.
Edelleen lainaus Martikaiselta:
”Jumala on puhunut Pojan kautta, ’joka ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva’. Kun muovaillaan jonkun ihmisen kuva, ei tämä kuva ole ihmisen olemuksen eli hänen luontonsa mukainen; kuva ei ole ihminen, vaan se on kiveä tai puuta, ihmisen mukaan muovaillun kivisen tai puisen olion kuva.” (Lutherin selitystä Hepr. jakeeseen 1:3,) …”Mutta tässä on Poika sellainen Isän olemuksen kuva, että Isän olemus on juuri tuo kuva—muodostettu Isän olemuksesta, joten se ei ole ainoastaan Isän mukainen ja näköinen, vaan siihen sisältyy myös Isän koko olemus ja hänen luontonsa täydellisenä.”
Lainaus vielä professori Martikaiselta:
”Jos ihminen alkaa lähemmin analysoida, mikä ja kuka oikeastaan on tämä, joka pitää itseään itsenään eli omana minänä, hän pian huomaa, että päätyy pimeyteen. Emme löydäkään minuudellemme kalliopohjaa, vaan outouden, hämäryyden ja koko minuuden häipymisen analyysiimme. Tämä tarkoittaa sitä, että etsiessään minuutensa ydintä ohjautuukin katsomaan sitä tyhjyyttä, josta hänet on luotu. Samasta syystä kuoleman ajattelemin herättää meissä kauhua. Siinäkin katselemme sitä tyhjyyttä, josta Jumala on ihmisen luonut. Emme siis löydäkään itsestämme kiinteää sisärakennetta. Löydämme vain harhailua pimeydessä eli tyhjyyttä. Tämä kokemus on osa syntiinlankeemuksen vauriota.
Lutherin mukaan ihminen menetti syntiinlankeemuksessa Jumalan kuvan. Sen tilalle hänestä tuli Saatanan kuva. Alkutilassa ihminen kuvautui Jumalassa. Toteltuaan käärmettä enemmän kuin Jumalaa hän kuvautui Saatanaan. Saatana taas peittää Jumalan naamarilla ja vääristää Jumalan kuvan siten, että esittäytyy itse ihmiselle isäksi ja ystäväksi sekä kutsuu ihmistä maistamaan kielletystä puusta. Silloin ihminen kadottaa itsestään Jumalan kuvan ja kuvautuu Saatanan kuvaksi.”
———–
”Ongelma on erityisen hankala siitä syystä, että kieli tekee meille tässä tepposia. Käsite ”Jumalan kuva” tuntuu meistä suurelta, jolla on tietty substanssia eli sitä kantava olemuspohja. Tästä syystä meitä hirvittää se ajatus, että jos Jumalan kuva olisi kokonaan menetetty, meissä ei olisi enää jäljellä mitään kosketuspintaa Jumalan kanssa. Sen sijaan olisimme vain kosketuksessa Jumalan vastustajan kanssa. Se osoittautuisikin Jumalaa väkevämmäksi. Todellisuus halkeaisi markionilaisittain kahtia. Tämä pelko estää meitä seuraamasta tässä asiassa Lutheria. On kuitenkin kysyttävä, miten Luther itse selviää tästä ongelmasta? Näyttää siltä, ettei ongelma huolestuta häntä lainkaan. Näin siksi, että Jumala on suvereeni Herra myös sen jälkeen, kun ihmisestä on tullut Saatanan kuva. Tästä huolimatta Hän katsoo ihmistä niin rakastavasti, ettei ihminen voi irtaantua alkuperäisestä luomiskuvastaan, vaikka pyrkiikin siihen kaikin voimin Saatanan talutusnuorassa.
On lisäksi kysyttävä, mikä ihmiskäsitys on realistisempi eli siis paremmin tosiasioiden ja kokemuksemme mukainen, Lutherin vai idealisoiva näkemyksemme ihmisestä? Eikö realismi ole Lutherin puolella, niin hirveää kuin onkin ajatella, että olisin Saatanan enkä Jumalan kuva? Tämä on niin kauhea asia, että Jumalan kaikkivaltiudessaan ja suuressa armossaan estää meitä näkemästä orjuuttamme Saatanan alaisuudessa täydessä karmeudessaan. Hän paljastaa sen meille vain Pojassaan, joka otti päällensä meidän orjuutemme Saatanan alla. Siksi Lutherin mukaan Herran Kristuksen tehtävä onkin palauttaa meihin Jumalan kuva. Sen hän tekee olemalla meille imago essentialis hominis eli ihmisen olemuskuva. Autuas vaihtokauppa on kuvan vaihto. Herra Kristus pukeutuu kaikkeen siihen, mikä on meidän omaamme ja antaa vastineeksi kaiken sen, mitä hän itse on Jumalan kuvana: ”induit formam et figuram nostram et imaginem et similitudienem ut nos induat imagine, forma, similitudine sua” eli ”hän pukeutui meidän muotoomme ja hahmoomme, kuvaan ja kaltaisuuteen, pukeakseen meidät kuvaansa, muotoonsa ja kaltaisuuteensa” kuten hän sanoo joulusaarnassaan vuodelta 1515.”
Lainas Perusta 4/2021
https://www.perustalehti.fi/2021/09/imago-essentialis/
Sami, lopetan kommentoinnin tähän. Olen varmasti kirjoittanut ihan tarpeeksi! 🙂