EAPPI-väkeä on joskus syytetty siitä,että he eivät ole puolueettomia. Syytteessä on perää sikäli, että EAPPI-ohjelma on puolueellisesti kansainvälisesti hyväksyttyjen sopimusten mukaisesti ihmisoikeuksien puolella ja täysin puolueellisesti väkivallattomuuden puolella. Näissä kahdessa asiassa seuraa väistämätön konflikti Israelin harjoittaman politiikan kanssa, joka usein noudattaa kansainvälisiä sopimuksia omien tulkintojensa mukaisesti. Israelin toiminta perustuu myös armeijan, ei-väkivallattoman aatteen, toimintamallien ja ajattelutavan ihannointiin. Tämä ihannointi on luonnollisesti myös kristinuskon perusperiaatteiden vastaista ja EAPPI-ohjelma lepää kristinuskon ihanteiden varassa.
Mikään ei kuitenkaan estä EAPPI-setää ihailemasta Israelin saavutuksia. Niiden havainnointiin meillä on hyvät mahdollisuudet, sillä me ”kansainväliset” (kuten kaikki muutkin turistit) saamme kulkea vapaasti kaikkialla Pyhällä Maalla, toisin kuin israelilaiset, joita pelotellaan käymästä Palestiinalaisalueilla ja ja palestiinalaiset, joiden vapaan liikkumisen estää 110 erilaista pelkoon (eli ”turvallisuussyihin”) perustuvaa mutta pohjimmaltaan talousasioiden hallintaa koskevaa lupaa. Kaikki vapaata liikkumista rajoittavat esteet Pyhällä Maalla ovat israelilaisten asettamia.
EAPPI-setä vaihtaa sujuvasti maisemaa Itä-Jerusalemista hyppäämällä nopeaan ja pehmeästi kulkevaan raitiovaunuun, joka vie Länsi-Jerusalemin läpi linja-autoasemalle, mistä mukava ja ilmastoitu Egged-bussi vie Tel Aviviin vaimokultaa vierailulle noutamaan. Sanonta kuuluu: ”Jerusalem prays, Tel Aviv plays and Haifa works”
Tel Aviv on rantakaupunki: ei murhetta maailmassa. Tätä on vapaus: alkoholia saa, monen kymmenen kilometrin aurinkorannalla voi kulkea ja maata äärimmäisen minimalisesti pukeutuneena, juhlia voi aamuun asti, ranta-alueella istuvat sulassa sovussa kaikki kansat (paitsi tietenkin Palestiinalaisalueiden asukkaat, joilla ei ole normaalisti lupaa tulla Tel Aviviin) ja kyltit löytyvät myös venäjäksi, joka on alueen kakkoskieli. Arkkitehtuurista kiinnostunut löytää hienoja bauhaus-kokonaisuuksia (puhumme tietenkin 30-luvun natsien vieroksumasta rakennustyylistä, emme tavaratalosta) mutta päällimmäisenä Tel Avivista silmään jäävät suurella rahalla rakennetut valtavat merelle tuijottavat pilvenpiirtäjät, mammonan temppelit Pyhällä Maalla.
Kuvassa Bialik Street, sovellettua bauhausia.
Tel Avivin jälkeen suunnistimme Hertzliyaan, Tel Avivin satelliittikaupunkiin, tapaamaan ystäväämme Niliä ja hänen perhettään. Vaikka vierailumme oli lyhyt, pääsimme hetkeksi sukeltamaan vieraanvaraiseen umpitavalliseen israelilaiseen arkeen: tyttären flamenco-tuntiin, Tel Avivissa syntyneen äidin Suomi-muistoihin 80-luvulta, lääkäri-isän työkuvioihin. Yhdestä asiasta Nili meitä varoitti:isän kanssa ei kannata ruveta politiikasta keskustelemaan. Palestiinan maailma siirtyi taas israelilaiseen perspektiiviin: palestiinalaiset Länsirannalla eivät kuulu israelilaisten arkeen.
Jerusalem on pyhä kaupunki. Se tekee ihmisen mielelle jotain. Sen todella kiinnostavat nähtävyydet on katsottu parissa päivässä, shoppailija valitsee kenties mieluummin toisen kaupungin ja Pyhän Haudan kirkon irvokas ristiriitaisuus vieroittaa hengellisyydestä. Silti Jerusalem pysäyttää: sen historia on kaipuun ja elämän merkityksen etsinnän historiaa. Öisellä Öljymäellä sen näet: valtavan hautausmaan yli avautuu syvään koskettava näky: kolmen uskonnon pyhyyden tuntojen kohde on edessäsi. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Jeesus itki.
Sderotin kaupunki kuuluu Israelin ihmeisiin. Se on kaupunki lähinnä Gazaa ja on saanut osansa vihanpidosta. Sderotiin on vuosien varrella osunut kymmeniä raketteja Gazan puolelta. Jatkuvalla sodasta sotaan elämisellä on vaikutuksensa. Ihminen joutuu selviytyäkseen turruttamaan itsensä ja lopulta käy niin ,että sisältä kuolee osa ihmisyydestä: uhan alla eläessä ihmisestä kuolee kyky tuntea empatiaa.
Kunnioitettavimpia koskaan tapaamiani ihmisiä on sderotilainen Nomika Zion, joka ei suostunut menettämään ihmisyydestään osaa. Kun Israel iski Gazaan herkeämättömällä voimalla, Nomika ei suostunut nousemaan kukkulalle muiden kanssa katselemaan Gazaa ja hurraamaan joka räjähdykselle, vaan hän piti mahdollisuuksien mukaan yhteyttä palestiinalaisystäviinsä Gazassa ymmärtäen sen hädän, jonka kokee viaton silloin, kun rakkaat ihmiset kuolevat ja koti räjähtää. Hän tiesi, miltä se tuntuu, koska hän oli kokenut saman Sderotissa.
Tapasimme Nomikan hänen kodissaan Sdorotissa ja kuuntelimme kauneinta, mitä Israel voi tuottaa: rauhan, anteeksiannon, omien virheiden ja sotilaskunnian tuhoavuuden tunnustamisen aktiivista ääntä. ”Other Voice” on hänen järjestönsä ja toisenlainen ääni sanoo :”Ei minun nimessäni eikä minun turvallisuuteni tähden käydä tätä sotaa”. Kestävä turvallisuus perustuu muille asioille kuin sotilasmahdille. Juutalaistako minun täytyi tulla tapaamaan löytääkseni kirkkaimmin kristillistä rauhanasennetta edustavan ihmisen?
Nomikan kuuluisa artikkeli ”War Diary from Sderot” löytyy täältä
http://www.huffingtonpost.com/nomika-zion/war-diary-from-sderot_b_157497.html
Eero Mäntymaan tekemä vuoden takainen Nomikan haastattelu löytyy täältä
http://www.blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/article/?bid=675&id=46252
Seuraavana suunta Haifaan: rannalle taas.Haifa on esimerkki israelilaisesta yhdessä elämisestä ja monimuotoisuudesta. Asuimme merelle katselevassa nunnaluostarissa, söimme saksalaisessa siirtokunnassa, Haifan tärkein nähtävyys on Bahai-uskonnon puutarhat mutta sanontahan kuuluu: ”Haifa works”. Kaikille yhtäläisten oikeuksien antaminen ei ole sosiaalisen tasa-arvon tae mutta millä muulla tavalla voisi edetä maailmassa, jossa Amos Ozia lainatakseni ”History cannot be brought back to life” eli historiaa ei voi herättää uudelleen eloon? Haifa ei enää voi olla se kaupunki, joka se oli ennen vuoden 1948 mullistuksia ja väestönsiirtoja mutta se voi olla jotain muuta, aidosti israelilaista. Näin vaikka jännitteet säilyisivätkin: luostarimme vieressä kulkevan polun koristuksina olevista mosaiikkitauluista oli kaikista naputeltu Jeesuksen kasvot pois. Kenellehän hänen kasvonsa voivat olla niin loukkaavat juutalaisvaltion menestystarinan ytimessä?
Viikkomme päättyi Jerusalemin Kehillat Yedidya- seurakunnan sapatin aaton palvelukseen ja sen jälkeiseen sapattiateriaan juutalaisperheissä. Jumalanpalvelus oli koskettava, iloinen, rento laulun ja yhteisöllisyyden kokemus, johon meidät valmisteltiin hyvin. Seurakunnan PR-lady antoi meille palveluksen rungon englanniksi käännettynä ja muutenkin meille kerrottiin, mikä on kohteliasta tehdä ja mikä ei. Yllättävän vähän oli asioita epäkohteliaan käytöksen listalla. Seurakuntalaiset vaeltelivat ympäriinsä, lapset juoksentelivat ja ihmiset lörpöttelivät niitä näitä synagoogan takaosassa kun me pyhemmän pyhyyden tavoittelijat yritimme pysyä kärryillä palveluksen kulussa. Hyvin se onnistuikin ystävällisen naapurin opstuksella. Kokemus oli kuitenkin vaikuttava. Näin juutalainen usko on ollut toisaalta joustava ja ajassa muuttuva, toisaalta jykevästi menneiden sukupolvien perinteelle pohjaava. Valokuvia ei perjantai-illasta ole. Kameran ja kännykän käyttö on sapattina kielletty.Myös sapattimääräysten kokoelmaa päivitetään ajan henkeä seuraavaksi.
Sapattiateria lakimies Richard Alonin perheen kanssa oli suurenmoisen vieraanvaraisuuden, lämpimän yhdessäolon ja tiukan keskustelun yhdistelmä. Olimme jyrkästi eri mieltä monesta asiasta mutta monessa asiassa meitä yhdisti selkeä järkevä ajattelu erityisesti koskien siirtokuntien outposteja. On ilo ottaa yhteen ihmisten kanssa, jotka asiapuolella saattavat olla ärsyttävän yksisilmäisiä ja tietämättömiä mutta ihmisinä aitoja ja teeskentelemättömiä. Erimielisyytemme poliittisista asioista hautautui herkullisen ruuan, runsaan laulun ja juutalaisen perinteen selittämisen alle. Oma suomalainen musiikkiesityksemme ”Menninkäinen ja päivänsäde” nosti kyyneleet naisväen silmiin. Tiedä sitten,mistä syystä. Vasta lähempänä puoltayötä isäntämme saattoivat meidät taksiin molemminpuoleisen kehun ja yhteydenpitotoiveiden saattelemina. Uskon ystävyytemme jatkuvan.
Uskon ystävyyteni Israelin kanssa jatkuvan. Uskon sen jatkuvan, koska tiedän olevani oikealla puolella: ihmisoikeuksien, rauhan ja oikeudenmukaisuuden puolella ja tiedän Israelissa olevan tuhansia ihmisiä, jotka Nomika Zionin tavalla näkevät oikeudenmukaisuuden ja rauhan ytimeen. Todellinen Israel on olemassa mutta toistaiseksi saamme tyytyä mammonaa ja sotilaallista maallista valtaa palvovaan ja pelossa elävään Israeliin. Työmme muutoksen puolesta jatkuu. Muutos tulee, koska vääryyden ja väkivallan on kerran väistyttävä. Inshallah.
C-alueella asuvat palestiinalaiset ovat taysin Israelin vallan alla ilman etta he saavat mitaan oikeuksia Israelilta. Etko ole lukenut blogejani? C-alueen palestiinalaiset ovat israelilaisen sotaoikeuden alaisia kaikessa (eli monenlaisen mielivaltaisuuden) eika heilla ole rakennusoikeutta omille mailleen eli mitaan uutta ei voi rakentaa. Rakennuskanta on siis sen nakoista. Mika tahansa asutuskokonaisuus voidaan lisaksi maarata turvallisuusriskiksi tai arkeologiseksi muistomerkiksi, jolloin alueelta karkoitus uhkaa koko ajan. Mita muuta haluat tietaa C-alueen hyvinvoinnista? Elaman laadusta? Turvallisuudesta? Tulevaisuudenuskosta? Kyse on siis n. 65 prosentista Lansirannan pinta-alasta.
Ai niin, jai mainitsematta tiet, viemarointi, vesisysteemit ja muu infra, joka kuuluu elintasoon. Vastaus on nada, zero palestiinalaisille C-alueen asukkaille, 100 % C-alueen israelilaisille asukkaille. OK, vedetaan vahan takaisin. Palestiinalaiset saavat nykyaan ajella kaikilla paateilla. Omia teitaan he eivat tietenkaan saa korjata, jos ne ovat ”turvallisuusriski”. C-alueella yleensa ovat ja sen nakee kunnosta.
C-alue on n. 65% Länsirannasta, mutta n. 92-96% palestiinalaisista asuu alueilla A ja B. Tämäkin on muistettava kun asiasta keskustellaan.
Koko länsirannasta siirtokuntien rakennettu ja kaavoitettu ala on kai noin kahden neliökilometrin luokkaa, ja asuntojen määrä kasvaa, kun taloista tehdään kerrostaloja.
Ja CIA World Factbook sanoo:
Ethnic groups:
Palestinian Arab and other 83%, Jewish 17%
Languages:
Arabic, Hebrew (spoken by Israeli settlers and many Palestinians), English (widely understood)
Religions:
Muslim 75% (predominantly Sunni), Jewish 17%, Christian and other 8%
Risto: tuo on aivan totta. Karttaa katsoessa huomaa vain miten C-alue luikertelee halkoen ja pilkkoen A ja B-alueita, tehden niiden taloudellisen kehittämisen todella vaikeaksi.
Eero-Juhani: en nyt löytänyt siirtokuntien pinta-alaa tähän hätään mutta ihan oikeasti luuletko 500 000 siirtokuntalaisen asuvan parin neliökilometrin alueella, kaikki suoja-alueet huomioon ottaen?? Jaa että kasvavat kun rakennetaan kerrostaloja?? Joitain luksuskerrostaloja voidaan toki tehdä mutta siirtokunnat laajenevat ihan omakotitalopohjalta.
Joskus tietäminen voi olla suorastaan ymmärtämisen este.
Raimo Turusen lause on erinomaisen totta. Kuten tiedon kanssa yleensakin, yhden asian tietaminen avaa oven kahden asian uuteen tietamattomyyteen. Siksi olen itse oikeasti koettanut pitaa Tami Tammisen, tuon ajatusten Aurajoen, ohjeen mielessa: Keep It Simple Stupid. Siis itselleni ohjeeksi. Olen saanut mielestani pitaydyttya muutamaan ydinasiaan, joiden varassa koko Lansirannan tilanteen ymmartaminen lepaa
Toistan: 1. C -alueella on apartheidsysteemin kaltainen oikeusjarjestelma
2. C-alueella palestiinalainen ei saa rakentaa mitaan, vaikka omistaisi kiistatta maansa
3. Turvallisuuskaipuuta kaytetaan haikailematta taloudellisen edun tavoitteluun ja
4. Israelilaiset eivat yleisesti ottaen tieda eivatka halua tietaa, mita Lansirannalla tapahtuu. Lansirannan asukkaat ovat totaalisen ja pelottavan ”toisia”
Miten saada rauha? Sita en tieda. Yleensa se, ett tunnustetaan omat virheet ja halutaan ottaa toisen tarpeet huomioon vie eteenpain ihmiselamassa. Miksi ei sitten taalla? Onko se niin ylivoimaisen vaikeaa?
>>>Jorma: tässä kohdassa historiaa eletään sellaisessa vaiheessa, missä toisen maailmansodan jälkeen (joka oli ensimmäisen jälkiselvittelyä) maailma havahtui sen verran sodan järjettömyyteen, että tajuttiin kansainvälisen yhteistyön merkitys. >>> JH
En näe näin jaloja motiiveja. Sana miehitys on poliittisen lobbauksen tulos, ja arabipuolen vihan ja haluttomuuden ratkaista ongelmansa yleisellä historiallisella tavalla: asuttamalla ja hyväksymällä tosiasiat.
Siinä joen takana on sentään Jordania.
Ei se Puola huono esimerkki ollut. Vielä 1970-luvulla luki saksalaisissa tiekartoissa Schleesian kohdalla: Unter polnische Verwaltung.
Ei näytä tulevan loppua tästä aihepiiristä…onkohan niin, että historiasta voi oppia sen, että historiasta ei voi oppia mitään… Minusta historiasta voi oppia ainakin sen, että se toistaa itseään, jos siitä ei opita. Mutta siitä ei voi oppia, jos sitä ei muista tai tiedä.
Siksi on aina hyvä kerrata historiaa, kuten tässä taas maakauppoihin liittyvää historiaa: Alaska on osa Yhdysvaltoja, koska amerikkalaiset ostivat sen venäläisiltä. Samoin suuria alueita amerikkalaiset ostivat Ranskalta. Myös Suomen valtio myi pienen alueen venäläisille rajan lähelle rakennettavan vesivoimalaitoksen tarpeisiin. Maakauppoja on siis tehty valtioiden kesken paljonkin.
Juutalaisten kotimaaksi ja omaisuudeksi on rahalla ostettu ja rahalla maksettu merkittävä maa-alue. Asiasta tehtiin kansainvälisen oikeuden mukainen sitova sopimus. Alueeseen sisältyi koko nykyinen Israelin valtio, osia nykyisestä Egyptistä, Gazan alue ja ns. Länsiranta sekä osia nykyisestä Libanonista ja Syyriasta. Tuohon juutalaisille kuuluvaan alueeseen sisältyi myöskin nykyinen Jordanian valtio kokonaisuudessaan. Uskaltaisin väittää, että me monet kirjoittajat emme tiedä ketkä oikeuden haltijoina määrittelivät juutalaisvaltiolle nuo valtion rajat, miksi heillä oli laillinen oikeus tähän tekoon, missä määrittelysopimus tehtiin ja milloin. Tiedon lisäämiseksi asiaan kannattaa tutustua, jos sitä ei tiedä.
On merkillepantavaa myös, että tuossa asiapaperissa ei määritellä aluetta ikään kuin uutena maa-aluemäärittelynä, vaan alueasia kerrotaan siten, että juutalaisilla on pääsy o m a l l e alueelleen… Kun juutalaiset alkoivat siirtyä Israeliin, he sinne tullessaan usein ostivat maa-alueita. Eli isoja alueita on kahteen kertaan rahalla ostettu ja rahalla maksettu juutalaisten omaisuudeksi…
Puuttuisin vielä erääseen juttuun: Israelin valtio ei ole koskaan miehittänyt tuota ns. Länsirantaa. Se on ollut aina osa Israelin valtiota.
Siksi ”miehittäjä” on virheellinen nimitys. Ainoa valtio, joka on miehittänyt Jordan-joen länsirannan on Jordanian valtio. Sinne Jordania hyökkäsi miehittäen sen, mutta hävisi sodan ja vetäytyi miehittämältään alueelta sen jälkeen takaisin. Vaikuttaa, että
äärimmäisyysajattelua esiintyy kaikilla osapuolilla, mutta sovun rakentajia löytyy myös joka puolelta.
Anteeksi tietamattomyyteni Tapani Luoma mutta mikahan tuo koko Israelin maata koskenut kansainvalinen kauppa oli?
Miehitys-sanan kaytosta muistuttaisin, etta sanaa kayttavat yleisesti myos israelilaiset maan korkeaa sotilasjohtoa ja oikeuslaitosta edustavat henkilot. Sen kaytto ei ole asiavirhe vaan kuvaa todellisuutta myos miljoonille israelilaisille.
Raamattu kehoittaa siunaamaan Israelia, ja ne jotka sitä siunaavat saavat periä siunausta jne. Eli Suomenkin kohdalla KUA,n ja muitten, siunauksen jolla Herra on luvannut siunata, yksi peruspilari on ottaa kantaa Israelin puolesta, ei sitä vastaan. Asioista toki saa ja pitääkin keskustella, asenne on kuitenkin myös ratkaiseva ja tärkeä, kenen joukoissa seisot jne..
Poliittisesti en osaa ottaa kyllin viisaasti kantaa, joten en edes yritä. Jatkan vain Israelin siunaamista, ja rukoilen armoa ja viisautta sen johtohenkilöille käsittämättömän vaikeissa tilanteissa, niin omien rajojensa kuin myös Iranin jne suhteen. Ja toivon kaikkien Kristusta seuraavien ja Raamattuunsa uskovien tekevän samoin.