John Vikström ei parinkymmenen eläkevuotensa aikana ole juurikaan puuttunut asioihin, jotka kuuluvat hänen seuraajiensa vastuulle. Avioliittoa koskevista kiistoista on nyt kuitenkin tullut se asia, joka on saanut hänet kirjoittamaan ja vaikuttamaan kirkolliskokoukseen. Kanavassa (1/2021) [ja Suomen Kuvalehdessä sekä Kotimaa.fi:ssä] julkaistu artikkeli on lähes velvoittava. ”Kirkon itsekunnioitus ja uskottavuus eivät loputtomiin kestä jatkuvaa horjumista puolelta toiselle. On tehtävä lopullinen päätös…”
Vikström kirjoittaa monipuolisesti ja maltillisesti, mutta myös päättäväisesti. Lienee sallittua, että toinenkin Altbischof osallistuu keskusteluun. Toivon ymmärtäväni artikkelin oikein.
Vikström ehdottaa, että kirkko hyväksyisi miehen ja naisen välisen avioliiton rinnalle myös ns. laajemman avioliittokäsityksen. ”Olisiko mahdollista luoda järjestys, jossa… olisi kaksi avioliittokäsitystä rinnakkain, laajempi avioliittokäsitys ja nykyinen käsitys.” Nämä kaksi mallia ”eivät olisi toistensa ehdottomia vastakohtia, koska laajempi käsitys, joka ei määrittele osapuolten sukupuolta, ei sulkisi suppeampaa pois vaan antaisi sille riittävän tilan”. Kahden rinnakkaisen avioliittomallin hyväksyminen ”ei ole mikään optimaalinen ratkaisu, mutta luultavasti ainoa ulospääsy nykyisestä umpikujasta”.
Artikkelissaan Vikström näyttää suosivan sukupuolineutraalia ratkaisumallia niin voimakkaasti, että tilaa miehen ja naisen välisen avioliiton erityispiirteille jää vain niukalti. Voi olla, että tämä painotus johtuu siitä, että artikkelin päätarkoitus on etsiä perusteluja homoseksuaalisesti suuntautuneiden liitolle. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että miehen ja naisen välisestä liitosta kirjoitetaan artikkelissa vain vähän, vaikka sen otsikko (Kuinka avioliitto perustellaan) kattavuudessaan sitä oikeastaan edellyttäisi.
Valittuun linjaan sopii myös, että keskeisenä raamattuargumenttina lainataan vain niin sanotun toisen luomiskertomuksen jaetta, jossa ihmisen sukupuoli ei korostu: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” (1. Moos. 2: 18)
Jos huomio kiintyy vain laajemman avioliittokäsityksen perusteluihin, silloin miehen ja naisen välisen avioliiton erityisluonne hämärtyy. Niille puheenvuoroille, joissa puolletaan sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä, onkin usein ominaista, että niin sanotun ensimmäisen luomiskertomuksen ajatusta ei juurikaan lainata. ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät…” (1. Moos. 1: 27-28)
Tähän ensimmäiseen luomiskertomukseen myös Jeesus vetoaa. ”Maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi.” (Mark. 10: 6-8) Kaikki nykyisen, vuoden 2004 kirkkokäsikirjan kolme johdantosanavaihtoehtoa kuvaavat avioliiton Jumalan tarkoittamaksi miehen ja naisen liitoksi.
Jos kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen malli hyväksytään, silloin olisi kirjoitettava auki molempien mallien perustelut, tasapuolisesti ja kumpaakin käsitystä ymmärtäen. Kummankin mallin puoltajien on tehtävä itsekriittisiä kysymyksiä. Voivatko ilmaisut ”laajempi” ja ”suppeampi” avioliittokäsitys jo sellaisinaan olla arvoväritteisiä? Millaisen tilan olen valmis antamaan niille, jotka ajattelevat toisin kuin minä? Tehtävä on vaikea, koska perustelujen etsiminen omasta kannasta poikkeavalle mallille on meille kaikille työlästä.
Vikström esittää laajemmalle avioliittokäsitykselle useita perusteluja, jotka syventävät keskustelua. Mainitsen yhden esimerkin, johon olisi kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Homoseksuaalisen suuntautumisen ja käyttäytymisen välillä on Vikströmin mukaan vaikeaa tehdä sellaista eroa, jossa edellistä pidetään hyväksyttävänä, mutta jälkimmäistä ei. Minäkin uskon, että kamppailu oman identiteetin ja sen toteuttamatta jättämisen välillä voi olla äärimmäisen ahdistavaa ja pitkän päälle mitä luultavimmin mahdotonta. Vikström on oikeassa, kun hän varoittaa harkitsemattomista syntileimoista.
Perinteisen mallin kannattajien haaste on ottaa todesta se, millaisesta taipumuksesta homoseksuaalisuudessa on kysymys ja mitä siitä tänään tiedetään. Lähimmäisen asemaan asettuminen ohjaa kysymään, millaisia oikeutettuja toiveita homoseksuaalisesti suuntautuneilla on. Ollaanko kirkossa valmiit kuuntelemaan ja antamaan tilaa vähemmistön äänille?
Vikström arvostelee aiheellisesti vanhentunutta patriarkaalista ajattelutapaa, joka vuosisatojen ajan hallitsi niin yhteiskunnallista kuin kirkollista ajattelua. Olen arkkipiispan kanssa samaa mieltä, että miehen ylivaltaan perustuvasta liitosta on päästävä eroon.
Kritiikki patriarkaalisuutta kohtaan saa artikkelissa kuitenkin niin suuren huomion, että historian läpi samana pysynyt käsitys avioliitosta miehen ja naisen liittona uhkaa joko jäädä varjoon tai leimautua epätasa-arvoiseksi. Lukuisat piirteet avioliitossa ovat kyllä vuosisatojen aikana muuttuneet, mutta kahden eri sukupuolen vastavuoroinen perusrakenne ei.
Vikström kirjoittaa kauniisti siitä, miten avioliiton arkea käytännössä tulisi toteuttaa. Hän ei kuitenkaan puhu paljoakaan siitä, millainen avioliiton olemuksellinen luonne ja rakenteellinen erityislaatu on.
Laajemman avioliittomallin hyväksyminen ei saisi johtaa ratkaisuun, jossa miehen ja naisen välisen avioliiton erityisluonne käytännössä sivuutetaan. Jään kysymään, mitä Vikström tarkoittaa, kun hän sanoo, että hänen ehdottamansa uusi kaava ”olisi kaikkien parien käytettävissä sukupuolesta riippumatta”. Eikö tämä merkitsisi askelta pois kahden rinnakkaisen mallin aidosta rinnakkainelosta?
Ilmassa on jo nyt merkkejä siitä, että miehen ja naisen välinen liitto voi jäädä sukupuolineutraalin mallin jalkoihin. Puheet miehen ja naisen liitosta saatetaan jo sellaisinaan tulkita syrjiviksi. Kahdesta rinnakkaisesta mallista voi – vastoin Vikströmin toiveita – tulla ”toistensa ehdottomia vastakohtia”.
On varsin todennäköistä, että valtaosa avioliitoista on myös tulevaisuudessa miehen ja naisen välisiä liittoja. Sen vuoksi myös niille tarvitaan hyvät ja riittävät perustelut. Olisi omituista, jos kirkko ei osaisi sanoa, miksi se vihkii miehiä ja naisia. Vikströmin toivoma ”lopullinen ratkaisu” voi tuskin olla aito, jos vain toiselle mallille annetaan tilaa. Keskustelun on siis syytä jatkua.
Eero Huovinen
Helsingin piispa (1991–2010)
Kirjoitus on julkaistu alun perin Suomen Kuvalehdessä 28.1.
Onneksi en ole enää siinä iässä että minun pitäisi olla viran puolesta nuorille opettamassa rippikoulussa sitä, että kirkossa olisi kaksi vastakkaista opetusta avioliitosta. Tämänkaltainen opetus kun nuorten maailman käsityksessä merkitsee käytännössä sitä, että kirkon systeemissä kaikki on mahdollista. Kirkossa voi olla aivan vastakkaisia näkemyksiä mistä asiasta tahansa. Rippikoulunuorista kun sitten vielä muutamassa vuodessa kasvaa aikuisia, niin ei hyvältä näytä.
Pekka: ”Rippikoulunuorista kun sitten vielä muutamassa vuodessa kasvaa aikuisia, niin ei hyvältä näytä.”
Muista Pekkka sellainen väistämätön tosiasia, että kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy alati ja lakkaamatta ja on niin tehnyt aikojen alusta asti. Ennen pitkää myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko vihkii virallisesti (epävirallisesti jo nyt) myös homopareja. Se on aivan varmaa. Pelko siitä, että heteroparien vihkiminen olisi tuon kehityskulun myötä jollain tavalla vaarassa, on naiivi.
Olenko Kimo tässä esittänyt semmoista? Tuleehan se homovihkiminen kirkkoon. Sitä en yritä estää.
Sillä sille ei voi mitään. Joten turha tässä on räpistellä vastaan. Pohdin vain kirkon hankalaa tilannetta jatkossa. Millä voi perustella jatkossa miehen ja naisen avioliiton, on tosi mielenkiintoinen kysymys. Tähän asti se on ollut itsestäänselvyys, mutta jatkossa se täytyy kyetä perustelemaan, muuten ei voi olla kahta erilaista opetusta aiheesta.
Heteroavioliiton yksi luomistyön osa ja seuraus siitä on lisääntyminen eli synnytetään uusia sukupolvia. Me tiedämme, että nykykonstilla saadaan aikaan asioita, mutta Jumalan valmistamat elementit kuitenkin tarvitaan. Ja parhaiten se toteutuu tavalla, joka on ollut tuttu tuhansia vuosia.
Mikään uusi laajennettu laki ei estä tätä lisääntymistapaa vai estääkö?
Heinola! Ei estä, mutta onko pohjimmiltaan samasta asiasta kyse näissä kahdessa ajatuksessa.
Eipä nykyinenkään laki tai kirkon avioliittokäsitys rajaa vihkimistä vain lisääntymisiässä oleviin heteropareihin.
Niinpä tietenkin Nieminen!
Lahtinen: ” Ja parhaiten se toteutuu tavalla, joka on ollut tuttu tuhansia vuosia.”
Ei lisääntymiseen minkään sorttisia liittoja tarvita. Se käy ihan mainiosti sinkuiltakin. Jälkeläisten tekotapa kun on ihan samanlainen niin avioliitossa, avoliitossa kuin ihan ilman liittojakin. Sitten on vielä spermanluovutukset ja koeputkihommat erikseen. Eikä toisaalta avioliitossa elävillä ole mitään velvollisuutta tuottaa jälkeläisiä.
No jos ei estä niin mitä vouhotatte. Miksi pitäisi olla kyse tismalleen samasta asiasta. Vaikka hyvin samasta asiasta itse asiassa on kyse. Avioliitto kun ei edellytä lapsia. Taloja kutsutan taloiksi, vaikka kyse olisi hyvinkin erilaista taloista. Nominit ovat vain nomineja, jotka voivat edustaa hyvinkin erilasia kohteita.
> Lukuisat piirteet avioliitossa ovat kyllä vuosisatojen aikana muuttuneet, mutta kahden eri sukupuolen vastavuoroinen perusrakenne ei.
Tämä on hieman outo kommentti Huoviselta. Jos kyse on avioliiton muutoksesta vuosisatojen aikana, lienee jokaiselle itsestäänselvää, ettei viimeisin muutos ole tapahtunut aikaisemmin.
Vai olisiko joku vastustanut naisten äänioikeutta sillä perusteella, ettei naisilla ole aikaisemminkaan ollut äänioikeutta?
Heti on ”outoja” kommentteja, jos hiukankin puolustaa sitä, mitä varten pappis -ja piispan virka onkin asetettu: kertomaan meille, mitä Jumala sanassaan tahtoo ja säätää.
Asioista saa keskustella ja argumentoida. Itsestäänselvyyksien listaaminen ei kuitenkaan sellaista ole.
Kettunen: ”mitä varten pappis -ja piispan virka onkin asetettu”
Niinpä. Mitä varten? Täysin tuottamatonta isopalkkaisten ihmisten puuhastelua.
Kommentti ei ollut yhtään outo, se oli vain johdonmukainen.
Homoseksuaalit ovat varmasti ihania ihmisinä, ainakin ne, jotka minä tunnen, ja heille kuuluu kaikki ne maalliset oikeudet, jotka muillakin on. Tosiasia on kuitenkin, että Jumalan sanan mukaan samaa sukupuolta olevissa liitoissa elävät eivät peri taivasten valtakuntaa, eli keskustelemme heidän osaltaan ainoastaan tämänpuoleisesta elämästä.
Tätä tosiasiaa eivät papit tai piispat pysty muuttamaan.
”Jumalan sanan mukaan samaa sukupuolta olevissa liitoissa elävät eivät peri taivasten valtakuntaa.” Tämä ’Jumalan sana’ on sinun tulkintaasi, ei mikään ’tosiasia’. Viittaat varmaankin tähän tekstiin: ”Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.” Siitä sopii itse kunkin rastia kohdalleen sopivat. Eipä taida kukaan selvitä puhtain paperein. Jumala meitä armahtakoon!
Herran sana lähtee sellaista ajatuksesta, että meidän ei pitäisi alkaa taivaspaikkoja toisillemme jakamaan.
Jäin pohtimaan, olisiko se suurikin pettymys, jos nämä ihanat ihmiset päätyisivätkin taivasten valtakuntaan.
Erkki O Auranen
” Tosiasia on kuitenkin, että Jumalan sanan mukaan samaa sukupuolta olevissa liitoissa elävät eivät peri taivasten valtakuntaa, ”
Et peri sinäkään, koska taivaassa ei ole valtakuntaa.
>>että Jumalan sanan mukaan samaa sukupuolta
>>olevissa liitoissa elävät eivät peri taivasten valtakuntaa
Ei sinne jumalan valtakuntaan ole 9 petoksesta tuomittu Auranenkaan menossa.
Auranen: ”Tosiasia on kuitenkin, että Jumalan sanan mukaan samaa sukupuolta olevissa liitoissa elävät eivät peri taivasten valtakuntaa, eli keskustelemme heidän osaltaan ainoastaan tämänpuoleisesta elämästä. Tätä tosiasiaa eivät papit tai piispat pysty muuttamaan.”
Tällaisen väitteen kohdalla on faktantarkistus välttämätöntä.
Herra Auranen ei vaivaudu todistamaan väitteensä todenperäisyyttä mitenkkään. Ilman todisteita esitetty väite voidaan myös kumota ilman todisteita.
Herra Auranen voisi aloittaa todisteiden esittämisen ”taivasten valtakunnan” todellisuudesta. Sellaisen olemassa oloa ei kukaan elävä ihminen ole päässyt koskaan toteamaan, eikä kukaan kuollut ole tullut kertomaan. Totuus asiasta selviää vasta sitten kun kuolo kunkin kohtaa.
Jumala sana ei anna yhtään sanaa koskien nimenomaan snp. avioliittojen edustajien taivaskelpoisuutta. Jos snp. avioliiton osapuoli toteuttaa Matteus 25:ssä Jeesuksen pelastumiselle asettamat ehdot on hän taivaskelpoinen. Näin siis juurin Raamatun mukaan!
” Tosiasia on kuitenkin, että Jumalan sanan mukaan samaa sukupuolta olevissa liitoissa elävät eivät peri taivasten valtakuntaa”.
Minusta astut nyt vaaralliselle polulle Erkki. Minun Raamattuni mukaan taivasten valtakunnan perilliset eivät ole Erkin eivätkä Eeronkaan päätettävissä.
Paavalin toinen roomalaiskirje varoittaa: ” Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja. Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaisia tekevät. Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion”.
Näyttää siltä, että monet keskustelijat eivät tunne Raamattua. Lainaukseni on suoraan Raamatusta. Lukekaapa tarkemmin. Minä en ole tätä keksinyt enkä Raamattua lukenut. Suomalainen keskustelutapa on juuri tällainen: kun ei pystytä aisasta keskustelemaan aletaan haukkua keskustelijaa! Sillälailla!
Eemilille tiedoksi, jollet ole Raamattua lukenut, että viimeinen ihminen, jonka Jeesus armahti, oli talousrikollinen ristillä! Jotta toivoa on minullakin.
Lukekaapas pojat 1.Kor 6:9. ”Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole….miesten kanssa makaavat miehet”.
Siinä on niin valtakunta kuin sanasta sanaan lainaamani teksti. Kehotan ensin perehtymään asioihin ja vasta sitten haukkumaan minua! Muuten mene pohja jutuiltanne.
Seijalle vielä pari sanaa Raamatusta: Jeesus sanoi, että kenen synnit te julistatte anteeksi, ne on annettu anteeksi, kenen synnit te pidätätte, ne on pidätetty! Siispä myös Eero ja Erkki piispana/pappina ovat valtuutetut, jotta kannattaa olla varovainen miten tuomitsee.
”…viimeinen ihminen, jonka Jeesus armahti, oli talousrikollinen ristillä! ”
Auranen ei näköjään tunne Raamattua, sillä sanaa’ talousrikollinen’ ei löydy Gulgalath-kertomuksesta. Mikäli Auranen tarkoittaa Jeesuksen zeloottitoverista käytettyä käännösväärennöstä ’ryöväri’ niin todettakoon, ettei ko. sana lestes tarkoita varasta vaan itsenäisyystaistelijaa, samanlaista kuin olivat esim suomalaiset sissit Roth ja Spoof Suomen sodassa. Eli lestes viittaa kuuluisan juutalaishistorioitsija Josefuksen käytössä roomalaismiehitystä vastaan taistelleisiin selootteja eli juutalaiskapinallisiin.
EA: ”Jumalan valtakunnan….”
Jos Auranen tuntisi Raamattunsa paremmin hän tietäisi, että ko. valtakunta-käännöshuolimattomuuden alla on sana basileo joka ei merkitse ’valtakunta’ vaan kuningaskunta. Tuolloinen Israel oli kuninkaan ja ylipapin ja profeetan siis troikan hallinnassa. Maata sanottiin Jumalan kuningaskunnaksi koska sen 1. kuningas oli Jumalan asettama.
En ymmärrä piispan logiikkaa. Millä lailla heteroenemmistön avioliittokäsitys kutistuisi jos päädyttäisiin laajempaan avioliittoymmärrykseen? Piispa väittää näin, mutta tekstistä on vaikea saada selvää miten hän motivoi käsityksensä.
Siteerattu ihmisen luomista koskeva kohta kertoo vain miehen ja naisen luomisesta , mutta ei millään lailla ota kantaa homoseksuaalisuuteen ilmiönä saattika heidän mahdolliseen haluunsa avioitua.
Vetoomus historiaan on huono argumentti. Homoseksuaaleja on vainottu aina meidän päiviimme asti lähes kaikissa kulttuureissa. Vasta meidän aikojemme valistus n 60- luvulta eteenpäin on askel askeleelta tehnyt homoseksuaaliset tasa-arvoisiksi ja muun väestön kanssa. Homoseksuaalisuus diagnoosina hävisi kansainvälisistä manuaaleista vasta 80-luvulla.
Huovinen on ymmärtävinään homoseksuaalisten tarpeen elää avioliitossa ja nostaa sen esiin ongelmana , mutta hän ei anna vastausta siihen miten se ongelma olisi ratkaistava. Hänen huolensa on se että miehen ja naisen välisen avioliiton erityispiirteet heikentyisivät tai katoaisivat (?) . Miksi ne heikentyisivät tai katoaisivat? He jatkavat aviollista kampailuaan omassa suhteessaan , suhteessa johon homoavioliittojen olemassaolo ei vaikuta puoleen tai toiseen.
Homoavioliitoilla on tietenkin omat erityispiirteet , mutta samalla lailla, heteroavioliittojen olemassaolo ei vaikuta heidän omassa liitossaan elämiseen.
Olemme siis aivan uudessa sekä historiallisessa että kirkkohistoriallisessa tilanteessa. Olemme uuden ihmiskäsityksen muotoilun tarpeessa . Meidän päiviimme asti homoseksuaalisten eläminen suhteissa ei ole ollut ongelma koska se on kategorisesti kielletty yhteiselämän muoto. Naiset ovat kautta aikojen voineet elää yhteiselämää ilman että se on häirinnyt ympäristöä mutta näin ei ole ollut mahdollista miesten kohdalla. Nyt toivotaan , että homoseksuaalisilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet kun heteroilla ja että heidän ei tarvitsisi elää salatuissa suhteissa. Heille on suuri voitto ja helpotus että siviiliyhteiskunta on tunnustanut heidät tasa-arvoisiksi kansalaisiksi . Nyt odotetaan kirkon kannanottoa.
On ironista ,että kirkko , tai anakin sen piispat, vetoaa kaikkitietävään, kaikkinäkevään ja kaikkialla olevaan Jumalaan voidakseen rajoitta joidenkin hänen luomiensa elämänmahdollisuuksia. Koska vanhat tulkinnat ovat osoittautuneet kestämättömiksi todellisuuden tulkinnoiksi , niin silloin on ponnisteltava jotta löydettäisiin uusia muotoiluja , sellaisia jotka heijastelevat olemassa olevaa ja nykyisin hyväksyttyä todellisuutta.
Piispa Huovinen voisi omalta kohdaltaan kertoa sen mikä on hänen oma kantansa siitä miten avioliittoa haluavat homoseksuaaliset voisivat järjestää oman elämänsä.
Onhan se täysin ymmärrettävästi siteerattu noissa Raamatun kohdissa. Mies ja nainen, siinä on ainut vastaus.
Onhan asiat tietysti muuttuneet. Morsiamia on ryöstetty, ostettu myötäjäisillä, on puhemies sopinut isien kanssa. On viety lahjaksi niinkuin kuninkaille joilta haluttiin saada jotain. Onhan se nyt erilaista, kun molemmilla osapuolilla on oma päätösvalta.
Mielenkiintoinen veto Huoviselta on tuo, että nyt kun kovasti koetetaan perustella sitä, että homot tulisi vihkiä, niin samaan aikaan ei kirkolla ole mitään perusteluja sille, että mies ja nainen voidaan vihkiä. Pitäisihän kirkon kyetä molemmat jollain tapaa perustelemaan ja vielä siten etteivät perustelut ole ristiriidassa keskenään.
Tuosta ehkä seuraa jatkokysymys: onko kirkko vihkinyt muutaman sata vuotta miehiä ja naisia avioliittoon ihan vahingossa ja ilman mitään perusteluja?
Mihin ne perustelut yhtäkkiä olisivat kadonneet vaikka aviolliitokäsityksen rinnalöe tuotaisiin laajempi avioliittokäsitys?
Itsestään selvyyshän se on ollut, joten perusteluja ei tähän asti ole tarvittu. Nyt ne olisi pakko jostain repiä. Hankaluus asiassa on vain siinä, ettei perustelut voi olla ristiriidassa muiden vihkimisten kanssa. Jos kerran on kaksi eri opetusta, niin täytyyhän ne molemmat kyetä selkeästi perustelemaan.
Eikös voitaisi sitten jatkaa samaan malliin eli vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja ”itsestäänselvästi”?
Nyt tässä tehdään aika väkinäistä ongelmaa…
Jos kirkon toiminnassa ei ole yhteyttä tuonpuoleiseen, niin silloin saivartelu tässä asiassa on sulaa ilkeyttä ja perinteen vaalimista. Jos kirkon opin ja opetuksen kautta pitäisi syntyä pelastava usko, silloin asiasta tulee ongelma. Meidän pitäisi saada viisaus ylhäältä ja varma tieto, että uudet tuulet puhaltavat sielläkin. Jos pakolla koitetaan pitää kirkko yhtenäisenä niin ongelma vain suurenee. Joudumme kaikki kadoksiin. Kirkko voisi luopua taivasmonopolista ja antaa kaikkien mielipiteiden koota kannattajansa yhteen saman padan äärelle. Kun kuitenkin kirkon omaisuus eli sakraalitilat ovat yhteisillä varoilla hankitut, niin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden nimessä pitää tiloja ja aikaa siellä jakaa tasapuolisesti.
Mitähän siinä padassa olisi tarjolla. Tuskinpa enää mitään sellaista, jonka voisi saada halvemmalla muualta.
Oli mitä oli, mutta ainakin osa voisi säilyä hengissä. Muuten väkinäinen yhtenäisyys näivettää kokonaan.
Lainaus Kotimaan sivulta: Hannu Lehtonen
30.01.2020 11:21
MITEN HARHA SYRJÄYTTÄÄ TOTUUDEN?
Kun harhan sallitaan päästä kirkkoon, havaitaan, että sillä on aina kolme kehitysvaihetta. Ensiksi se pyytää suvaitsemista. Sen ystävät sanovat enemmistölle: “Ei teidän tarvitse pelätä meitä; meitä on vähän ja me olemme heikkoja. Antakaa meidän vain olla rauhassa; me emme häiritse muiden uskoa. Kirkolla on opilliset norminsa; me emme tietenkään kajoa niihin. Me pyydämme ainoastaan sitä, ettei meidän yksityisiin mielipiteisiimme puututtaisi.”
Joksikin aikaa harha tyytyy tähän, mutta sitten se vaatii yhtäläisiä oikeuksia. Totuus ja harha ovat kaksi yhtä vahvaa voimaa. Kirkon ei tule tehdä mitään, mikä näyttää valinnalta niiden välillä; se olisi puolueellisuutta. On kiihkoilua vaatia suurempaa oikeutta totuudelle. Meidän tulee olla yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä. Kaikki totuuden suosiminen sen tähden, että se on totuus, on puolueellisuutta. Se, mikä totuuden ja harhan ystävillä on yhteistä, on perustavaa. Kaikki se, mistä he ovat eri mieltä, on epäolennaista. Jokainen, joka panee viimeksi mainituille asioille painoa, on rauhan häiritsijä kirkossa. Totuus ja harha ovat kaksi tasavertaista voimaa, ja kirkonmiehenä olemisen suuri salaisuus on säilyttää tasapaino niiden välillä.
Tästä harha etenee pian luonnolliseen päätepisteeseensä, mikä on vaatimus ylivallasta. Aluksi totuus suvaitsi harhaa rinnallaan. Sitten sitä itseään ainoastaan suvaitaan ja tätäkin kestää vain jonkin aikaa. Harha vaatii itselleen etuoikeutta päättää kaikissa kiistanalaisissa kohdissa. Se asettaa miehiä asemiin, ei enää huolimatta siitä, että he poikkeavat kirkon uskosta, kuten aluksi tapahtui, vaan tämän poispoikkeamisen johdosta. Heidän suosituksenaan on, että he hylkäävät tuon uskon, ja heille annetaan asema opettaa muitakin hylkäämään se ja tehdä heidät taitaviksi vastustamaan sitä.
Charles Porterfield Krauth (1823-1883). Sitaatti: Christian News 15.11.1999