Helsingin hiippakunnan piispanvaalin ehdokasasettelu lähestyy loppuaan. Näyttää siltä, että ehdokkaiden kokonaismäärä jää kolmeen. Ehdokkaat ovat profiililtaan kovin erilaisia, mutta kaikki meritoituneita piispan tehtävään.
Ensimmäistä kertaa näyttää siltä, että piispanvaalissa on ehdolla enemmän naispuolisia kuin miessukupuolta edustavia pappeja. Tilanne on uusi mutta sellaisena hieno.
Ensimmäistä kertaa on aidosti edessä tilanne, jossa piispanvaalissa naissukupuolinen ehdokas voi olla selkeästi ehdokas, ei naisehdokas. Kun aikaisemmin ehdokkaiden enemmistö on aina ollut miehiä, on naispuoliset ehokkaat määritelty pitkälti sukupuolensa kautta niin hyvässä kuin pahassa.
Ihmettelen kovasti, että monet Hintikan tai Hallamaan kannattajat silti kutsuvat meritoitunutta ehdokastaan päteväksi naisehdokkaaksi. Oman ehdokkaan sukupuolittamisella pyritään tuomaan ehdokkuuteen jotain lisäarvoa.
Tilanteessa, jossa naissukupuoliset ehdokkaat ovat enemmistössä, tuntuu tällainen kampanjointi erikoiselta.
Ajan ja ehdokasasettelun pitäisi olla jo kypsä sille, että naisehdokkaan sijasta piispanvaalissa on ehdolla ehdokkaita. Jaana Hallamaa ja Kaisamari Hintikka ovat ansainneet sen.
Kirjoittaja on Turussa työskentelevä pappi, joka tukee Teemu Laajasaloa Helsingin piispaksi.
Voin lähes täydellisesti yhtyä tohtori Martin mietteisiin.
Asia on tuttu itselleni jo vuodesta 1984, kun hääjuhlassamme edesmennyt mukava vl-puhuja Pentti Kopsa piti juhlapuheen, jossa käsitteli aihetta. Pitääpä joku päivä kuunnella puhe uudestaan kasetilta vähän niin kuin 30-vuotishääpäivän kunniaksi 🙂
Kuuntelin Pentti Kopsan saarnan vuodelta 1968 Reisjärven suviseuroilta. Hyvä saarna. 1 Kor 2: 11-12.
Minusta tuntuu, ettei paholaisen uhmaaminen ole jokamiehenoikeus. Siinä haastaa helposti itseään väkevämmän.
Minulle jäi epäselväksi, mikä kirjoittajan mielestä kuulostaa lähinnä vitsiltä.
Paavali jo neuvoi aikoinaan kuinka parempi on ”naida kuin palaa”.
En tiédä minkä vuoksi Katarina oli luostarissa, mutta Keskiajan aatelistossa oli perinnönjakoa ja suvun valtapeliä kätevää ratkaista panemalla sisar luostariin.
Kun seitsemän nunnaa sitten sillitynnyreihin piiloutuneena pakeni luostaristaan Wittenbergiin, oltiin heidän kanssaan vähän sormi suussa. Heillä ei ollut sukulaisia eikä huoltajaa.
Luther koetti sitten saada Katariinaa naimisiin, mutta sulhaskandidaatit eivät leidiä oikein miellyttäneet. Kun Luther sitten kysyi minkälainen mies hänelle kelpaisi, oli vastaus: ”sellainen kuin tohtori Amsdorff ja tohtori itse..”.
BUGENHAGEN vihkii Lutherin ja KATARIINA VON BORAN avioliittoon JUSTUS JONAKSEN, JOHANN APELIN ja CRA¬NACHIN pariskunnan läsnäollessa. ”Se huhu on tosi, että minut on yllättäen vihitty Katariinan kanssa, ennen kuin minun oli pakko kuulla lörppäsuilta, miten se yleensä tapahtuu. Sillä minä toivon voivani elää vielä kotvasen, enkä ole halunnut hylätä tätä viimeistä kuuliaisuuden osoitusta isääni kohtaan, joka jälkeläisten toivossa sitä on vaatinut. Samalla halusin vahvistaa teoilla sen, mitä ope¬tan.. Sillä minä en tunne lihallista rakkautta enkä poltetta, vaan kunnioitan vaimoani.” Siinä olivat suunnilleen ne syyt, jotka saivat Lutherin ottamaan tämän yllättävän askeleen. Avioliitosta syntyy kolme tytärtä ja kolme poikaa.
Joo taisi olla niin avioliiton syntymisessä kuin sen aikanakin Katarinalla melko paljon sananvaltaa asioiden kehkeytymiseen. Hieno sitaatti Lutherilta, johon en ole ennen törmännytkään!
Onko tietoa, miten Luther perusteli luostarilupauksen perumisen omalla kohdallaan? Hänhän kritisoi käsitystä, että luostarilupaus olisi vanhurskauttava, mutta toisaalta luostarilupauksessa annetaan Jumalalle tietty lupaus, ja luostarilupauksesta luopumista on pidetty ja pidetään tästä näkökulmasta suurena syntinä katolisessa ja ortodoksisessa maailmassa.
Minusta tuo roomalaisten perustelu ontuu. Wojtyla saattoi hyvin rikkoa morsiamelleen antamansa lupauksen, koska hän astui ”pyhään säätyyn”.
Voiko Jumalalle annettu lupaus sitoa, kun sitten huomaa, ettei Jumala sellaista lupausta edes vaadi ihmisen autuuttaakseen?
Luther ajatteli lähinnä: ”Haluan päästä helvetistä munkkiudellani” , pitä¬en sitä kuitenkin myöhemmin ”paholaisen palveluksena.
Kirjoituksessa osoitetaan järjestelmällisesti perustellen, kuinka munkinlupaus on vastoin Jumalan Sanaa, uskoa, evankelista va¬pautta, jumalallisia käskyjä – ennen kaikkea rakkautta – ja vastoin järkeä. Kristityille ei ole mitään eroa elämän täydellisyydellä (munkit) ja epätäydellisyydellä (kansa). Se, joka kuvittelee saavut¬tavansa pelastuksen luostarin töillä ja ”yrittää muulla tavalla kuin uskon kautta saavuttaa.. vanhurskauden, se on kieltänyt Kristuksen, kadottanut armon ja.. hylännyt evankeliumin”. Erityi¬sen paheksuttava on naimattomuuden lupaus, jolla useimmiten on liian vähän tekemistä siveyden kanssa. Luther ei halua kirjoituk¬sellaan missään nimessä vaatia yleistä lupauksen rikkomista, kui¬tenkin hän haluaisi ”parantaa ne, jotka on kiedottu päivittäisiin lakeihin, tapoihin, omiin pelkoihin ja tunnonvaivoihin, ja.. va¬kuuttaa heidät siitä iloisesta vapaudesta.. joka voimistaa omaa¬tuntoa Saatanaa vastaan kuoleman hetkellä”.
Tämä kirjoitus on omistettu Lutherin isälle, joka oli aikanaan niin raivoissaan pojan luostariin menosta. Nyt Jumala oli kuitenkin ottanut Lutherin pois munkkiudesta. ”Omatuntoni on vapaa ja se tarkoittaa vapaata koko merkityksessään. Siksi olen toki munkki enkä kuitenkaan ole munkki, uusi luontokappale, mutten paavin vaan Kristuksen.” Isä saisi olla iloinen, että Kristus ”otti häneltä pojan, että hän ryhtyy minun kauttani auttamaan monen muun poikaa”. Kirjoitus julkaistaan helmikuussa 1522
jorma ojala :”Kristityille ei ole mitään eroa elämän täydellisyydellä (munkit) ja epätäydellisyydellä (kansa).”
Eikö tuo johtopäätös ollut seurausta siitä, kun Luther anekauppaa vastustavana totesi, että ”syntejä” oli niin paljon, että mitkään aneet eivät voisi ihmistä pelastaa, vaan ainoa pelastus on Agape eli pyyteetön Rakkaus, joka on tietojeni mukaan käännetty sanalla ”armo” ainakin joissakin Raamatun kohdissa?
Pelastus on usko, Rakkauskin on seurausta siitä, Jumalan vaikuttamana.
Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä.
Katselin TV:stä Jumalanpalveluspäivien päätösmessun, joka tuli Seinäjoelta Lakeuden kirkosta. Olipa mahtava messu. Anna-Mari Kaskinen saarnasi totuutta rakkaudessa. Parvella ollut kuoro lauloi mahtavasti, kaikki messun tekemiseen osallistujat tekivät tehtävänsä sydämen antaumuksella. Kirkko oli lähes täynnä. Ennenkaikkea Herra Jeesus itse oli läsnä Pyhän Henkensä kautta.
Rakastan Martti Lutherin virttä 170, se kaikui kirkon holveissa kuin suuri vetten pauhu. ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan, on miekkamme ja kilpemme, ajalla vaaran vaivan. Se vanha vainooja, kavala kauhea, on kiivas kiukkuinen ja julma hirmuinen. Vain Herra hänet voittaa.” Aamen. Jeesus on jo voittanut hänet Golgatan ristillä.
Hyvä havainto. Kiitos kirjoituksesta. Tämä naisehdokkaan mainitseminen on jo todella turhaa. Kuten kirjoitit, ansioituneita kaikki.
Kun meidän kirkkomme usein tuntuu keskenään riitelevien klikkien laumalta, on piispan vaikeana ja epäkiitollisena tehtävänä yrittää pitää laumaa koossa. Tässä ei sukupuolella todellakaan ole merkitystä, vaan sillä, että osaa tyrmäämättä kuunnella monenlaisia mielipiteitä, niitäkin jotka poikkeavat omasta kannasta.