Alkusyksystä ehdotin blogissani, että kirkon tulisi laatia kaava kaikenlaisten hyväätekevien ihmissuhteiden siunaamiseksi.
Nyt olen osana teologian opintoja ja ylempää pastoraalitutkintoa laatinut teologiset perustelut ja ehdotuksen ihmissuhteen siunaamisen kaavasta. Olkaapa hyvät, se löytyy tästä linkistä: http://www.hynynen.net/ehdotus_ihmissuhteen_siunaamisen_kaavasta.pdf
Itse ihmissuhteen siunaamisen kaavaehdotus alkaa pdf-dokumentin sivulta 40. Kiireinen lukija voi aloittaa vilkaisemalla tutkielman johtopäätökset sivuilta 32-34.
Ehdotan siis, että kirkko laatisi uuden toimituskaavan kaikenlaisten ihmissuhteiden siunaamisesta. Edellytyksenä siunaamiselle ei olisi suhteen tietynlainen ulkoinen muoto (esimerkiksi juridisesti solmittu avioliitto) vaan se, että ihmissuhde edistää kaikkien suhteen osapuolten hyvinvointia.
Tällä ehdotuksella kirkolliskokous voisi ratkaista vinon pinon teologisia ongelmia. Jos vaan riittävä yksimielisyys löytyisi erilaisten ääripäiden väliltä.
Tuomas on tehnyt hyvää työtä.
Sivulla 40 on lista, joka alkaa ”Parisuhdetta siunattaessa”. Kun kopioi lauseen ja sen alla olevan lauseen ja siirtää ne Wordiin, niin tapahtuu muutos toiselle kielelle. PDF:n pohjalle on jäänyt jostain ylimääräistä roinaa, joka ei näy sitä luettaessa, mutta tulee esiin siirrettäessä teksti Wordiin. Pitäisikö tuo korjata, ennen kuin teksti menee hyväksyttäväksi? Kirjapainossa viimeistään ongelma tulee esiin. Nimimerkki kokemusta on.
Kiitos Tapio.
Jännä vika, itselläni ainakin näyttää tekstin ”parisuhdetta siunattaessa” kreikankielisillä aakkosilla.
Ei tää ole kirjapainoon menossa, mutta jännää on tekniikka.
Voisi joitakin ongelmia ratkaista, mutta jatkaisi sitä kipeintä. Kirkko ei edelleenkään suostuisi vihkimään osaa konfirmoiduista jäsenistään.
Marja-Sisko, ketä kirkko ei vihkisi, jos ehdotukseni hyväksyttäisiin sellaisenaan?
Siunaaminn vai vihkiminen?
Luitko Marja-Sisko ehdotustani minkä verran?
Toimituskaava on mahdollista laatia mutta tarvitsee sanamuodon missä ei ole epäsevyyttä siunauksen statuksesta. Näin vapailla muodon kuten sanojen asettelulla on mahdollista papin intohimoilla oikeasta ja väärästä kohdisttaa rukous ja siunaus kirkon statukseen ja jättää asianosaiset ulkopuolelle.
Ilman kirkon päätöksiä papin siunaus rinnastuu uskovan maallikon antamaan siunaukseen, ja tämähän on hyvä tapa siunata maistaarin avion konsensus.
Eli, ratkaiseeko ehdotuksenne kysymystä kanssa, yhdessä, mutta ei puolesta.
Kauppakeskuksen voi hyvin siunata uskova maallikko tulevana, mahdollisena, asiakkaana.
Yhteensä ja erikseen, kirkkomme pappi voi ja saa siunata hyväksi katsomiaan asioita, mutta pitää katsoa ja hyväksyä milloin on samalla kysymys niin kirkon, kuin alttarin siunauksesta kuin että pappi antaa uskovan maallikon siunauksen hyväksi katsomalleen asialle.
Kannattaa lukea myös edellinen asiaa katsova bloginne.
Monimuotoisuuden kirjo mahdollisissa Ihmisten toiveissa voisi näin olla suuri, ja yhteisen rukouksen asia yhdessä asioiden keskellä olisi vaihtoehto.
Pitihän lopettaa, mutta; lähes ”kaiikea” koskevan siunauksen ja siunaamisen mahdollisuus kirkossamme ennen pitkää huomattaisiin astuvan sielunhoidon kuten ripin varpaille. Jo tästä syystä monimuotoisen siunaamisen mahdollisuus on poissuljettu.
Olen lukenut ehdotuksen. Kohdassa 9 tarjotaan mahdollisuus myös vihkiä.
Kysyn edelleen, onko se varma, että myös vihitään pyydettäessä?
Nykyisinkin jopa rukoushetkestä on saatu kokemuksia, että rukouksen sisältö on muuttaa jumalaton elämäntapa toiseksi.
Millä varmistetaan, että oikeasti edes siunataan? Ja edelleen, miten varmistetaan, että joka seurakunnasta löytyy vihkivä pappi?
Marja-Sisko, kiitos kommenteistasi ja kysymyksistäsi. Nyt ymmärrän, mitä kysyt.
Kysymykseen, olisiko kyseessä siunaaminen vai vihkiminen, ajattelen että kirkko muuttaisi ”painotustaan” siten, että kaikissa ihmissuhteen siunaamistoimituksessa siunaaminen olisi keskeinen elementti. Vihkiminen olisi, niissä tapauksissa kun pari vihitään osana kaavaa, vähemmän keskeinen. Kirkon toimitus keskittyisi kirkon perustehtävään eli ihmisten siunaamiseen ja rukoukseen heidän ja heidän suhteensa puolesta. Yhteiskunnallisen vihkitoimituksen toimittaminen olisi luonnollisesti tärkeä osa toimitusta, mutta painopiste olisi siunaamisella. Siksi nimi: ihmissuhteen siunaaminen, ja sen yhteydessä voisi toimittaa myös parin vihkimisen, kun vihkimisen edellytykset täyttyvät.
Ehdotuksessa olisi kyse sellaisesta toimituksesta, jossa pappi käyttäisi harkintaansa, onko kyseinen ihmissuhde hyväätekevä, ihmisten hyvinvointia lisäävä. Se antaisi papille hyvin laajan harkinnan erilaisissa ihmissuhteissa. Ehdotukseen on leivottu omantunnonvapaus, sitä kuvaan sivun 41 oikeassa laidassa. Pidän varmana, että jos tällainen kaava otettaisiin käyttöön, osa papeista kieltäytyisi esimerkiksi samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä tai heidän suhteensa siunaamisesta sillä perusteella, että kyseinen suhde ei papin mielestä edistä hyvää elämää.
Ehdotus ennemminkin mahdollistaisi sen, että halukkaat papit voisivat vihkiä ja siunata legitiimillä kirkolliskokouksen hyväksymällä kaavalla, kuin että vihkiminen ja siunaaminen olisi jokaisen papin virkavelvollisuus. Uskon, että ensi kirkolliskokouskaudella saattaisi olla mahdollista saada aikaan päätös, joka mahdollistaisi ensimmäisen (pappi voi vihkiä), mutta en pidä todennäköisenä, että ensi kaudella voisi syntyä päätöstä siitä, että vihkiminen sukupuolesta riippumatta olisi papin virkavelvollisuus.
Ehdotus on siis luonteeltaan kompromissi, joka ihmissuhteiden moninaisuuden siunaamisen lisäksi mahdollistaisi kahden eri avioliittokäsityksen rinnakkaiselon kirkossa. Ymmärrän, että se on uudistusmieliselle riittämätön kompromissi, ja toisaalta miehen ja naisen avioliiton kannattajalle liian liberaali.
Mutta itse tulkitsen niin, että kirkolliset päätökset ovat useimmiten eri intressien välisiä kompromisseja.
Minkäänlainen kompromissi ei sivuuta haastetta ymmärtää tai huomata asiaa toimituksessa mitä osa kirkon papeista samaan aikaan pitäisi syntinä.
Raamatun pitäisi olla auktoriteetti kaikille kristityille. Meillä ei pitäisi olla tarvetta lähteä muuttamaan Raamatun sanomaa, josta meitä varoitetaanki. Meitä varoitetaankin siunaamasta liian herkästi ”kätten päälle panenemisesta” kautta. Siunatessamme synnin syövereissä elävän ihmisen ilman parannuksen teon kehotusta, hyväksymme synnin ilman parannuksen tekoa. Hyväksyessämme synnin lähimmäisessämme, olemme vastuussa itse Jumalalle. Papin vastuu pitäisi olla suuri siunattaessa ihmisiä avioliittoon. Jumala ei tunne mitään muuta avioliitto käsitystä kuin miehen ja naisen väliset liitot, jonka Hän ainoastaan on luvannut siunata.
Erkko Järvinen: ”Meitä varoitetaankin siunaamasta liian herkästi “kätten päälle panenemisesta” kautta.”
Järvinen antoi tyyppiesimerkin siitä, miten ”oikiaoppiset” selittävät Raamattua. Ut:n kontekstin perusteella käsien päälle paneminen tarkoittaa hengen siirtämistä. Pyhä Henki on Jumala ja puhaltaa, missä tahtoo, joten Hän ei ole ihmisten vallan alainen. Mutta käsien päälle panemisen kautta siirtyy monenlaista hengellistä todellisuutta. Eikä aina niin päin, että se siirtyy ylhäältä alas, vaan myös alhaalta ylös.
”siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.”
Kun Jeesus käskee siunaamaan vihollisiaan, niin kirkko kieltäytyy siunaamasta tasa-arvoiseen avioliittoon seurakuntalaisiaan. Siitä on vanhurskaus kaukana.
Apostolit veivät Jeesuksen käskyä eteenpäin:
”Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.”
”Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.”
Vaikea ymmärtää, miten ne voivat periä siunauksen, jotka kieltäytyvät ihmisoppien, kuten kirkon oppien, perusteella siunaamasta?
Tapio Tuomaala
Siunaaminen avioliittoon ja siunaaminen kätten päälle panemisella on eri asia.Siunata voi ja pitääkin myös vihollisiaan.Siunaaminen tarkoittaa Jumalan kaikkinaisten hyvyyksien pyytämistä lähimmäiselleen.Siis sellaisten asioiden,joita Jumala on sanassaan luvannut ihmiselle.
Avioliitto on halki Raamatun tarkoitettu vain miehen ja naisen välille.Emme saa siunata sellaisia asioita,jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia.Jos niin teemme.ei niillä siunauksilla ole Jumalan siunausta.Ja pelkillä ihmisten siunauksilla ei taas ole mitään virkaa.
Esim. 1.Moos. 5:2 ”Hän loi heidät mieheksi ja naiseksi,siunasi heidät ja antoi heille nimen ihminen sinä päivänä,jona hän loi heidät.” Ja Uudesta Testamentista esim. Galatalaiskirje 3:9″Niinpä ne,jotka pitäytyvät uskoon,siunataan yhdessä uskovan Aabrahamin kanssa.”
Lukuisia kohtia Raamatusta löydämme siunauksista ja siunaamisesta.Selvää on kuitenkin,että siunaaminen on,ihmisen tai minkä muun tahansa, perustuttava Jumalan sanaan.Jeesus siunasi monia asioita,ihmisten lisäksi myös esim. eväitä,siis ruokaa ym.
Avioliitto on Jumalan asettama instituutio ja sitä ei ihminen siunaamisellaan voi Hänen silmissään muuttaa.Jumalan tahdon vastainen siunaaminen ei pyhitä mitään.
”Avioliitto on Jumalan asettama instituutio”
Täyttä puppua.Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, jota säädellään esivallan toimesta. Kirkko otti vihkimiset melko myöhään ohjelmistoonsa, jotta voisi hallita niin köyhien kuin kuninkaiden makuuhuoneita.
Kuka vihki Aadamin ja Eevan avioliittoon? Todennäköisesti elettiin vapaudessa,kunnes yhteiskunta ryhtyi säätelemään miehen ja naisen välisiä suhteita.
Daavidilla ja Salomolla oli vaimoja joka sormelle ja varpaalle, mutta ei se tietenkään ollut syntiä, vaan sen aikaisen esivallan mukaista. Kirkko tekisi viisaasti, kun tottelisi esivaltaa, kuten Paavali kehottaa, ja ryhtyisi vihkimään esivallan säätämän lain mukaisesti.
Siunaamattomat aviot olivat sallittuja n. 1565 asti.
Luther, Calvin ja Zwingli pitivät asiaa maallisena asiana eri vertauksin, Luther selvimmin sanoi asian kuuluvan juristeille.
Taisi olla lainsäätäjä joka kirkolle antoi sitten kehotusta tiukentaa otetta yhdyselämän avion asiaan sääntelyssä..
Näin ymmärrettiin copula carnaliksen asiaa tiukemmassa sääntelyssä ja ymmärtämisessä kirkossa eteenpäin aina Ranskan tapahtumiin 1792 asti jolloin haluttiin katsoa vapaanpaa mallia.
Asian juurta löytyy 1000.luvun alun ja 1220.tä luvun, kylläkin englantilaisesta, lain jä merkityksien huomaamisesta säädyllisesti alotettuun yhteiselämään, säilyihän aviovuoteen siunaaminenkin siellä pitkään.
Tämä siunaamisen kohteena ei olisikaan hassumpi.
Sen verran vielä; lainsäätäjän kehotus käytännössä tarkoitti vakavaa kehotusta kirkolle katsoa paremmin tai tehokkaammin Ihmisen sielun asiaa ja sen perään yhteiselämän yhteisöllisessä sääntelyssä.
Tapio Tuomaala. Kyllä Raamatussa kirjoitetaan ja annetaan ohjeitakin, esim. avioliittoa koskevia neuvoja 1kor 7: 1– 16. ”Kysymys avioerosta ja naimattomuudesta” Mat.19:1–12. Ohjeita nuorille ja vanhoille leskille: 1Tim 5: 14. 1Kor. 6: 9–10. Ihmiskunnan syyllisyys Room.1: 21–31. Room.1:26–30.
Minusta me joudumme hunningolle, jos toivomme, että kirkko tottelisi esivaltaa, joka ei muutenkaan kunnioittasi Jumalan sanaa, ja palvelisivat luotua enemmän kuin luojaa, Herraa.
Erkko: ”Selvää on kuitenkin,että siunaaminen on,ihmisen tai minkä muun tahansa, perustuttava Jumalan sanaan.”
Ehdotukseni liittäisi siunaamisen rakkauden kaksoiskäskyn toiseen osaan ja kultaiseen sääntöön. Näissä kirkon viesti on hyvin yksinkertainen: rakasta lähimmäistäsi. Lähimmäisen rakastaminen tapahtuu ihmissuhteissa.
Vuoden 1948 Katekismus liittää siunauksen nimenomaisesti Jumalan lain noudattamiseen. Esimerkiksi Katekismus 1948, kohta 20: ”Jumalan laki tahtoo suojella Jumalan luomaa elämää ja kaikkea, mikä siinä on pyhää ja kallista. Jos ihminen rikkoo Jumalan lakia, hän tuottaa vahingon elämälleen. Jos hän noudattaa tätä lakia, hän saa siitä siunauksen.”
Erkko Järvinen, Herra siunatkoon ja siunailkoon sinua ja silittäköön rypyt otsaltasi.
Pentti Korhonen. Samoin. Herra siunatkoon ja siunailkoon sinua ja silittäköön rypyt otsaltasi.
Tuomas Hynynen. Kirjoitit , ”Näissä kirkon viesti on hyvin yksinkertainen: rakasta lähimmäistäsi. Lähimmäisen rakastaminen tapahtuu ihmissuhteissa”.
Kirjoitit aivan oikein. Mutta, kun asia pitäisi nähdä laajemmin, ottaen huomioon se miten uskostaosattomat ja nimikristityt näkee käsitteen lähimmäisenrakkaus. Vastauksia voi tulla laidasta laitaan. Mielestäni pitäisi nähdä, se että kaikki se hyvä jota me kuvittelemme lähimmäisenrakkauteen, voikin koitua vahingoksi. Raamatussa on monia kohtia, jotka osoittaa ihmiselle sen oikean tien joka on kuitenkin ihmiselle parasta ihmissuhteiden kannalta. Asiat Raamatussa jotka ovat kielteisiä, liittyy myöskin lähimmäisen rakkauteen. Mielestäni miehen ja naisen välinen avioliitto on ainoa vaihtoehto, jonka pohjalta on helpompi kasvattaa ja siunata lapsia terveeseen ihmissuhteeseen.
Jumalan ilmoitus ilmenee hyvin samaa sukupulisten liittoihin Room1: 21–30.
Mielestäni blogistilla on tässä kaunis ajatus ja suhtaudun positiivisesti kaikkiin ehdotuksiin, jolla kirkkomme pattitilannetta koitetaan ratkaista.
En haluaisi olla negatiivinen, mutta vaikea uskoa, että tällä ehdotuksella olisi edellytyksiä menestyä. Se kuitenkin pohjimmiltaan perustuu segregaatioon: on avioliittoja ja sitten on ”avioliittoja”.
Ymmärrän hyvin, että meillä on kirkossa omat riippakivemme kannettavana. On oppia, liturgiaa, seremoniaa, kirjoitusta ja perinteitä. Mielestäni emme voi kuitenkaan mennä niiden taakse piiloon siltä tosiasialta, että yhteiskunnassa on tietyt arvot ihmisten yhdenvertaisesta kohtelusta ja kaikki viritykset jotka sotivat perusarvoja vastaan ovat kaivoon kannettua vettä.
Se on jokaisen tiedossa, että kirkolliskokouksesta ei ole tätä asiaa päättämään. Mielestäni tämä asia ratkeaa sitä kautta että papit alkavat vihkiä kaikkia pareja. Se on omalla tavallaan yhteisten pelisääntöjen rikkomista, mutta uskon laajan enemmistön kirkon jäsenistä näkevän sen oikeutetuksi tilanteessa jossa virallinen päätöksentekokoneisto epäonnistuu.
Tämä on muutos, jossa alati harveneva joukko ihmisiä jää historian väärälle puolelle. Hetken he voivat tuudittautua siihen ajatukseen, että määrävähemmistösääntöjen turvin heillä on ”organisaation virallinen mielipide” panttivankinaan. Väittäisin kuitenkin että se on kuin housuihinsa pissaisi: lämmittää vain hetken.
Kyllä, kumpareet ovat esillä joskin hiukka eri asennossa kuin Helanderin mallissa.
Siinähän ilman kirkon päätöksiä omassatunnossaan konsensusta vahvistava pappi antaa uskovan maallikon siunauksen ilman kirkon, ja sen alttarin siunausta..
Blogissa siunauksen monimuotoisuuden malli ei riittävästi katso ehtoollisen asiaa, ei sielunhoidon asiaa, eikä kirkkomme rippiä niihin liittyvän siunauksen asiana.
Tässä on kumpareista suurimmat käännösten haasteet miten katsotaan, ja halutaan ymmärtää monimuotoisuutta siunauksen mahdollisuuden asiassa erilaisissa kumpareissa seurakunnan elämän kaikenkirjavissa Ihmisten elämän tilanteissa.
Toistemme siunaamisen asia seurakunnissamme on asiaa, ja siinä toistemme kannustaminen teoissa kannatettava mahdollisuus seurakunnissamme.
Tuomas Hynysen koonti kirjalliseksi esitykseksi ansaitsee kiitoksen. Siinä on hyvin esitetty kirkkomme kehityksen vaiheita haasteellisissa kysymyksissä.
Mikko ” Se kuitenkin pohjimmiltaan perustuu segregaatioon: on avioliittoja ja sitten on ’avioliittoja’.”
Nykyisen vihkikaavan kumoaminen voi olla kovan työn takana kirkolliskokouksessa. Ehdotukseni mahdollistaisi kaikkien parien, sukupuolesta riippumatta, vihkimisen heidän ihmissuhteensa siunaamisen yhteydessä.
Ymmärrän ehdotukseni ongelmat, mutta en pidä tätä eriarvoisuutta niin merkityksellisenä kuin moni muu. Ajattelen, että ehdotukseni nimenomaan mahdollistaa vihkikaavan, jonka samaa sukupuolta oleva pari ja nykyistä paljon useampi eri sukupuolta oleva pari voisi kokea omakseen.
Lisäksi ehdotukseni korostaisi kirkon hengellistä tehtävää siunata, ja jättäisi yhteiskunnallisen vihkimistehtävän vähemmälle merkitykselle.
> Nykyisen vihkikaavan kumoaminen voi olla kovan työn takana kirkolliskokouksessa.
Ymmärrän blogistin tavoitteen ja arvostan sitä suuresti. Lähinnä esitin huoleni siitä, että yhteiskunnan arvomaailman näkökulmasta tämä saattaa olla ”too little too late”.
Idealisti voisi olla sitä mieltä, että meidän tulisi tehdä oikein vaikka siinä olisikin kova työ. Vääryyttä ei pitäisi oikeuttaa sen helppoudella. Realistina toki ymmärrän tämän ajattelutavan ongelmallisuuden.
Itse asiasta puhuen, Tuomas Hynynen on tehnyt hyvän ehdotuksen. Siinä on vain se heikkous, että kirkolliskokous vain harvoin ja vaikeasti sittenkin hyväksyy hyviä ehdotuksia.