Ruskaretki on monelle matka vapauteen. Luonnossa arkihuolet unohtuvat ja syysmaiseman leiskuva kauneus lumoaa. Silti jokainen yksin kulkeva tai yhteisiä vaelluksia vetävä on huomannut, miten tarkkaan asioita on valmisteltava ja miten turvallisuudesta on kannettava huolta. Kylmenneet ilmat ja mahdollisesti vaikeat sääolot on otettava huomioon. Kartan, kompassin sekä polkujen kanssa on oltava huolellinen, muuten tulee ikäviä ja jopa vaarallisia tilanteita.
Joskus olen ihastellut porotokan kulkua maastossa. Kun tokka on lopettanut syömisensä ja jatkaa jutaamista, se kulkee usein raitona, peräkanaa. Jonossa kulkien kaikkien voimat säästyvät ja määränpää pysyy yhteisenä. Ankarat olosuhteet kokoavat lauman yhteen ja vahvistavat yhteenkuulumisen tunnetta. Saman huomaa myös muuttolinnuilla: kurkiaurat ponnistelevat yhteistä päämäärää kohden yhteistä työnjakoa ja sääntöjä noudattaen.
Länsimaiselle ihmiselle vapaus merkitsee usein rajatonta yksilönvapautta. Aika ajoin tämä on yritetty ymmärtää täysin rajoittamattomana onnen tavoitteluna! Ihmisen onni näyttää kuitenkin vaativan myös sitoutumista. Rajaton on usein osoittanut kokijalleen vanhan totuuden: Rajat on! Täydellisestä vapaudesta on monelle muodostunut taakka, joka sitoo lukemattomiin solmuihin.
Elämä tarvitsee kukoistaakseen tilaa ja vapautta, mutta suojakseen se vaatii sopivassa määrin rajoja. Raamatullinen hurskauselämä on vanhastaan ymmärretty kilvoitteluna lakihurskauden ja laista vapaan evankeliumin välimaastossa. Apostoli Paavali opettaa tästä Kolossalaiskirjeessä (Kol. 2:16-23). Paavali julisti laista vapaata vanhurskautta, joka sitoutuu täysin Kristuksen seuraamiseen:” —Kristukseen, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sitä nivelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla.”
Kun emme riko yhteyttämme Kristukseen, kirkkoon, sanaan ja sakramentteihin, olemme osana sitä pyhien saattoa, joka löytää perille. Kristuksen yhteydessä on mahdollista oppia tuntemaan sellainen Jumalan rakkaus, joka vapauttaa meidät iloiten palvelemaan Jumalaa ja lähimmäistä. Tämä ei tapahdu sääntöjen pelosta, vaan rakkaudesta. Pyhä vaeltava kansa kulkee kuin pororaito –-silmissä kaukaiset tunturit.
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
