Lukijani.
Messut ovat luterilaisessa kirkossamme järjestämiskiellossa koronaepidemian rajoittamistoimien vuoksi. Avoimen ehtoollisen menettäminen surettaa monia. Tuntuu sen tähden lohdulliselta, että edes sairaan ehtoollinen on yhä mahdollista toteuttaa.
On valitettavasti odotettavissa, että poikkeusolot jatkuvat pitkään. Siksi tekee mieli pohtia, miten messuja voitaisiin edelleen toteuttaa turvallisuudesta tinkimättä. Onko esimerkiksi olemassa ratkaisu, jolla voidaan pitää kiinni tilaisuuden kymmenen hengen enimmäiskoosta? Kaiketi on, jos lainaamme soveltaen 1800-luvulla noudatettua tapaa kirjoittautua ripille. Ehtoolliselle kirjoittauduttiin edellisenä iltana joko itse tai sairauden estäessä toisen henkilön välityksellä. Samalla pappi toimitti ripin.
Ehtoollisella käyminen määrävälein oli aikoinaan jopa velvollisuus. Osallistuminen kirjattiin kirkonkirjaan ja näin pappi sai riittävän ennakkotiedon siitä, kuinka paljon ehtoollisaineita oli syytä varata.
Ehtoolliselle osallistujaksi ilmoittautuminen ei siis ole mikään uutuus. Aikataulutettu ja osallistujamäärältään rajoitettu ehtoollinen voisi olla tarjolla viikkomessun järjestyksen mukaisesti. Yhteen tilaisuuteen on mahdollista mahduttaa kahdeksan tai yhdeksän seurakuntalaista. Jos yksi erityistilannemessu ei riitä, niin niitä voitaisiin kaiketi toimittaa useita kertoja peräkkäin ja riittävän monena viikonpäivänä.
Tartuttamisriskin minimoimiseksi alttarikaiteen ääreen voisi kerrallaan polvistua kolme henkeä: yksi keskelle ja yksi molempiin päihin. Riittävän harva jono voisi olla toinen toimiva vaihtoehto. Käsidesin parantamalla hygienialla, atuloita käyttäen ja leipä viiniin kastaen voitaisiin riskiä edelleen pienentää.
Ongelmallista on, että ilmoittautuminen teettää työtä. Teologisesti ei sitä paitsi ole ilman muuta suotavaa, että pappi nauttisi ehtoollisen useita kertoja päivässä kulloinkin koolla olevan seurakunnan kanssa. Toisaalta myös nauttimisesta pidättäytyminen antaa oudon mielikuvan. Yhden kaavan tiheä toistaminen on kaiken lisäksi uuvuttavaa.
Ongelmallista on edelleen se, että kokoavien tilaisuuksien järjestäminen saattaa ulospäin näyttää juuri siltä ei-suotavalta urheudelta, josta Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö meitä suomalaisia äsken varoitti. Niin siis on, jos siltä näyttää.
Johtopäätös: En aio näyttää omavaltaisesti esimerkkiä. Sytyttäkööt ensin vihreän valon ne tahot, joille ratkaisuvalta asiassa kuuluu!
Sinun
Harmaa rovasti
Ensin Kirkkohallitus antoi täysin vastuuttoman ohjeen, jonka mukaan korona ei vaikuta mitenkään kirkon toimintaan. Nyt Pirkko Pihlaja ja jotkut virkamiehet ovat valmistelleet esityksen, jonka Kirkkohallitus sitten on hyväksynyt. Tässä on sama ilmiö kuin monissa muissakin kollegiaalisissa päätöksentekoelimissä: suurin osa päättäjistä ei ymmärrä päätöksen sisältöä.
Nyt päätös on kumminkin tehty ja Kirkkohallituksen henkilökunta voidaan lomauttaa. Mitään järkevää tekemistä heillä ei voi enää olla. Annettu päätös mahdollistaa kaiken tarpeellisen toiminnan seurakunnissa. Kirkko tarvitsee nyt kaikki papit kentälle eikä virastoon lorvimaan.
Kun etsin verkosta vastauksia Ilpo Nurmenniemen kirjoittamaan blogiin Onko ehtoollisen vietolla variaatioita?, löysin hyötytietoa myös siihen, miten diakonian viranhaltija jakaa ehtoollisen sairaana tai muusta syystä yhteisestä messusta pois jääneelle seurakuntalaiselle.
Liitän linkin asiaa valaisevaan Lapuan tuomiokapitulin ohjeeseen myös tähän yhteyteen.
Ehtoollista vietettäessä on näköjään viisasta liikkua kieli keskellä suuta!
Varmaan kohta Kirkkohallituksen täysistunto kokoontuu linjaamaan, kuinka ehtoollista saa viettää. Samalla se ilmaisee huolensa siitä, voidaanko Prideä viettää. Ihmettelin, kuinka se ei tehnyt sitä jo viime kokouksessaan.