Harmittaan niin vietävästi aina kun, joku esittää että kirkon oppi ei ketään kiinnosta. Opimme ytimessä on kuitenkin ainoa lääke, joka voi poistaa syyllisyyden ihmisen mielestä. Terapian parhaimmatkaan menetelmät eivät samaan kykene.Ne voivat ainoastaan lieventää sitä raskasta kokemusta. Poistamaan syyllisyyttä yksikään ei kykene.
Onko mitään muuta niin raskasta taakkaa, kuin se että koko elämänsä kantaa syyllisyyttä omalla tunnollaan?
Eikä vain se, että syyllisyys poistuu. Uskomme ydin antaa myös sisäisen rauhan ja levon, sekä ilon. Rauhan, rauhattomuuden sijaan. Ei sitä rauhaa, joka on riippuvainen olosuhteista. Eikä siinä tarvitse enää pyristellä syyllisyydestä vapaaksi. Saa nukkua yönsä rauhassa , eikä päivällä nuo menneisyyden muistot ahdista. Sydämeen syttyy ilo, kuin pimeään huoneeseen valo.
Eihän tällaista aarretta ole missään muualla kuin tuossa oppimme ytimessä. Ajatella.
Suuri rikollinen joka istuu vankilassa tuomittuna ja hyljättynä ja hän voi kuulla tuon ydinasian ja omistaa sen sydämeensä. Vapautuu samassa hetkessä kaikesta entisestä elämästään ja saa aloittaa puhtaalta pöydältä. Vankilassakin hän voi kokea itsensä oikeasti vapaaksi, koska syyllisyyden taakka ei enää paina.
Tärkeintä hänelle on sen jälkeen se, ettei mikään vie hänen osuuttaan pois. Eikä mikään asia pääse jäämään tai tulemaan Jumalan ja hänen väilleen. Ainoastaan se mistä puhumme uskomme ytimessä, voi saada aikaan täydellisen muutoksen sisimmässä. Rikollinen jota ennen kaikki pelkäsivät muuttuu lampaaksi, jota kenenkään ei tarvitse enää pelätä. Tästä voimastako pitäisi päästä kirkossamme eroon. Voisimmeko yhdessä pohtien keksiä jotain parempaa?
Kirkon penkin ja vankilan ero on siinä, että vankilassa istuva tietää eläneensä väärin, mutta kirkon penkissä istuva ei välttämättä ole tietoinen syyllisyytensä syvyydestä. Siksipä vanki voi saada valtavan vapautuksen, mutta kirkon penkissä voi luulla, olevansa oikeastaan aika hyvä tyyppi. Ei hänessä kiinnostusta herää oppimme ydintä kohtaan. Jolloin pitää sitä tylsänä ja tarpeettomana.
Kirkossa on käynyt niin että ydinasia on sivuutettu. Tilalle on nostettu kaikkea muuta hyvältä ja kauniilta vaikuttavaa. Sellaista, jossa ei ole ytimen vaikuttavaa voimaa. Eipä sitten ihme, jos opetus ei kiinnosta. Voimattomuuden näkee jopa messun liturgiassa. Puhutaanhan siinä jopa riemuitsemisesta. Pitäisi kai se jotenkin näkyä. Jos väitetään, että riemuitsemme, eikä siinä edes hymyä nähdä, niin ketä sellainen riemuitseminen voisi kiinnostaa.
Nyt vähän helpottaa, kun sai purkaa tätä harmiani teille.
Helpotti, kun oivalsin, että jos joku on täysin tietämätön uskomme valtavasta voimasta, niin ei sitä voi kokea kiinnostavana.
Kunnon kristityt eivät saa tunnonvaivoja pahoista puheistaan, sen olen näiden blogien kommenteista huomannut. Mitä itse kirkon oppeihin tulee, ne eivät ole pysyneet maailman menossa mukana, vaan ovat vuosisatoja ja jopa vuosituhansia ajastaan jäljessä.
Ei nämä uskovaisten touhut minua harmita, enempää kuin muslimienkaan hartaudenharjoitus. Jos usko tekee elämän helpommaksi, niin siitä vain. Älköön kuitenkaan katsottako yläviistosta niitä, jotka eivät usko.
Konsultti kävi neuvomassa meidän johtoa. Antoi ohjeen, jossa oli viisi tärkeää kohtaa.
Johto päätti toteuttaa niistä kolme. Siitä seurasi se, että konsultin neuvot eivät toimineet ja jopa toteutuksen vaikutus kääntyi päälaelleen.
Samoin on käynyt kirkossa. Evankeliumi toimii tietyin ehdoin. Niistä ehdoista kirkko on ryhtynyt tuomaan esiin osaa, mutta jättää osan pois. Jolloin käy samoin, kuin edellä. Kristillinen oppi alkaa työntää luotaan.
Työskenneltyäni yli kolmekymmentä vuotta terapeuttina mitä moninaisimmissa ja vaativissa yhteyksissä, niin uskallan väittää että terapia voi sekä lieventää että poistaa syyllisyyden tunteita.
Sinulla ei tunnu olevan mitään objektiivista tietoa siitä miten kunnon terapia toimii tai saatika kliinistä , omakohtaista työkokemusta. En usko että olet edes keskustellut tällaisesta jonkun todella ammattilaisen kanssa jolla on vähänkin pidempi työkokemus.Yksi käskyistä on se ,että ei saa antaa väärää todistusta lähimmiäsistä , ajattele sitä.
Sitäpaitsi, syyllisyyden tuntoihin on aina hyvät syynsä. Ei niitä tule tyhjästä. Tavalla tai toisella asianomainen on rikkonut sanoin ajatuksin tai teoin itseään, lähimmäisiään tai yhteiskuntaa vastaan.Syyllisyyden tunne on omantunnon rangaistus niistä. Joskus omatunto on ankarampi kun maailma ja kärsimys on suuri. Silloin tarvitaan keskustelupartneri joka ymmärtää taustalla olevaa psykologiaa. Rukous ei todellakaan aina riitä.
Yksi potilasryhmä on epäilyksen valtaan jotuneet uskovaiset jotka ovat rukoilemalla rukoileet yksin ja yhdessä , mutta mikään ei ole auttanut. Mutta terapia on.
Et ole ensimmäinen kristitty joka tulee tuollaisten väitteiden kanssa. Ne väitteet perustuvat aiheettomaan ylemmyydentuntoon kun ollaan korkeimman palveluksessa.
Eikö terapeutti saisi harmistua jos hänen työalaansa tietämättömästi vähätellään?
Markku Hirn lausut:””Syyllisyyden tunne on omantunnon rangaistus niistä.””
Kuinka siis terapia toimii eli miten se vaikuttaa omaantuntoon?
Joskus on suuri saavutus siinä , että omatunto herää ja potilas ymmärtää ansainneensa kärsimyksensä rangaistuksena teoistaan.
Omantunnon aiheuttama kipu on samalla tekojen sovitusta ja sellaisenaan tarpeellista. Kun sellainen kipu tulee liian suureksi eikä henkilö jaksa sitä yksin kantaa ,niin jakamalla sen kipu lieventyy ja voi lopulta ”haihtua” pois. Näin tapahtuu hyvässä sielunhoidossakin. Mutta on kärsimystä , trumoja ja todella pahoja tekoja , joka on laukaissut syvän depression ja sellainen ei ilman kovaa työstämistä häviä.
Taidoistasi Markku, en saa hyvää kuvaa, koska mitätöit ensin henkilöäni ja sitten vasta pääset asiaan. Terapiahan on vain hoitamista ja tuo ei kuulostanut sellaiselta.
Tuskin se nyt oli tavoitteesi. Ehkäpä ärsytin sinua väitteelläni liikaa. Tavoitteeni ei ollut suinkaan turhentaa terapiaa. Hoitoahan me kaikki tarvitsemme. Seppo Jokisen tavoin uskallan sanoa, ”että aikaisemmin olin niin sairas, että luulin olevani terve.”
Kukas se mahtoikan sanoa etteivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat? Kirkon outo oppi on siinä että se halua tehdä terveistäkin (perisynnin kautta) sairaita. Näin ehkäpä siksi,että se tarvitsee kaikki mahdolisimmanlaajalti syyllisiksi saadaksen kaikli veronamaksajikseen ja yläpitämään tuosta yhdestä elinkeinojärjestelmästä eläviä.
Siksikö ytimestä vaietaan, kun juuri se saa monet närkästymään uskoviin.
Pekka Pesonen, kenestäkään uskoon tulleesta ei tule täysin ”lauhkeaa Lammasta”, joka olisi sellainen kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa. Onhan uskovaisessakin vielä jäljellä vanha luonto ja liha, joka saa uskovaisenkin silloin tällöin esim. kiivastumaan ja käyttäytymään sopimattomasti. Siksi tarvitsemme jatkuvasti anteeksiantamusta. Emme ole vielä täydellisiä vaelluksemme suhteen.
Eipä niin. Jumalan lampaat tunnistaa siitä etteivät anna itselleen lupaa spoimattomaan käytökseen.
Markku Hirn kirjoitti painavaa asiaa, joka tiivistyy oleelliseen: ”Joskus on suuri saavutus siinä , että omatunto herää ja potilas ymmärtää ansainneensa kärsimyksensä rangaistuksena teoistaan.”
Uskonnollisuus karismaattisessa muodossa ei poista syyllisyyden ongelmaa, vaan ”hyvä” tulos perustuu omantunnon paatumiseen. Kaikki näyttää hyvältä ja puhtaalta, kun sydän on saanut puudutuspiikin. Mitä enemmän karismaattinen sielullisuus on saanut tilaa luterilaisuudessa, sitä enemmän esiintyy uskonnollista paatumista. Miten paatuminen ilmenee käytännössä, niin sitä olisi hyvä pohtia?
Olen aina ihmetellyt sitä, että kristinusko herättää niin voimakasta torjuntaa monissa ihmisissä, vaikka kirkon tarjous on kerrassaan erinomainen. Kristukseen turvaten saa synnit anteeksi, voi jatkaa elämäänsä ”puhtaalta pöydältä” ja lopulta päätyä iankaikkiseen elämään. Ja rakkaudellinen asenne kaikkia ihmisiä kohtaan on omiaan lisäämään kaikkien onnellisuutta. Siis kristittynä eläminen tuo paljon hyvää sekä minulle että muille. Miksi siis vastustetaan tämmöistä?
”Siis kristittynä eläminen tuo paljon hyvää sekä minulle että muille. Miksi siis vastustetaan tämmöistä?”
Voihan sitä hyvää, kaikin puolin rikasta, maistuvaa ja kaikkia kohtaan rakkaudellista elämää elää ilman minkään sorttisia uskontojakin.
Eikös sitä uskoa tarvita vain siihen iankaikkisen elämän saavuttamiseen ja se nyt taas lienee ainakin minun ja monen muun kanssaeläjäni mielestä täysin yliarvostettua ja -mainostettua touhua. Kukas sitä nyt jaksaisi iankaikkisesti elää, näissä nykyisissä vajaassa sadassa vuodessa on ihan tarpeeksi.
”Olen aina ihmetellyt sitä, että kristinusko herättää niin voimakasta torjuntaa monissa ihmisissä, vaikka kirkon tarjous on kerrassaan erinomainen.”
Siis tarjous,joka perustuu siihen,että ensin on väitetty ja peloteltu kaikki mailman ihmiset muka niin syntisen saastaisiksi, että kaikki jotuvat helvettiin ikuisesti rääkättäviksi elleivät usko. Kaikki eivät pidä moisesta itse asiassa kiristyksestä okoon se naamioitu millaisiin eufemismeihin hyvänsä.