Historian kirjasta poimittua: ”1600-luvulla uskottiin, että kuningas oli saanut valtansa Jumalalta. Valtion etu oli kaikkein tärkeintä; sen eteen oli kaikkien työskenneltävä. Siihen kuului myös ajatus, että valtiovalta ymmärtää asiat paremmin kuin esim. tavalliset ihmiset.”
Ajatuskuvio on minulle tuttuakin tutumpi. Jumalan valtakunta, Jumalan seurakunta on yhtä kuin ”me”, jota johtaa Jumalan meille kulloinkin asettamat ”vakaat veljet”, jotka saavat viisautensa suoraan Jumalalta. Viis 70-luvun harhaopeista, viis yksittäisistä ylilyönneistä, viis romahduksista ja pahoinvoinnista. Viis epärehellisyydestä 🙁
Ajatuskuvio, jossa jokin on jotakin lähtökohtaisesti, niin kuin tässä mainitsemassani tapauksessa Jumalan valtakunta on Jumalan valtakunta, Jumalan seurakunta on Jumalan seurakunta, vaikka Ison Kirjan määritelmät asiasta ovat tyystin toisenlaiset, antaa mielivallalle kantavat siivet alleen.
Sama kuin olisi kirjakauppa, jossa ei olisi myytävänä ainoatakaan kirjaa ja sen silti väitettäisiin olevan kirjakauppa, kun samassa paikassa on aina ennenkin ollut kirjakauppa ja oven yläpuolella lukee vielä KIRJAKAUPPA kissankokoisilla kirjaimilla. Tällä periaatteellahan kirjakaupasta voitais myydä vaikka emäsikoja tiskin alta ja edelleen uskoteltaisiin kyseessä olevan puhtaasti kirjakaupan.
Nyt kun lähtökohta on tämä: tässä on Jumalan valtakunta/seurakunta ja sitä vastaan nouseminen on pahin teko maan päällä, kaikki sellaiset ihmiset, jotka uskaltavat lähteä kyselemään, kyseenalaistamaan, sanomaan oman eriävän mielipiteensä, ovat pahimpia vihollisia ikinä. He ovat saastaisia sarvipäitä, joita pelätään kuin spitaalisia; he aiheuttavat tuhoa itsellensä Jumalan valtakunnalle, ovat uskovaisten vainoojia, kiusaajia, reuhaajia, rakkauden rikkojia ja riidän kylväjiä.
Vaikka he vain puolustaisivat heikkoja, kiusattuja, lyötyjä, häväistyjä. Vaikka he vain haluaisivat keskustella pahoinvointia ja romahduksia aiheuttavista asioista. Vaikka he puolustavat oikeutta. He ovat luopioita automaattisesti kun he ovat nousseet ”Jumalan seurakuntaa” vastaan, joka ei erehtyä taida.
Kuningaskunta, joka myöntää virheensä ja pahat tekonsa, antaa oikeuden tapahtua, suojelee heikkoa, sairasta, köyhää ja kiusattua, ansaitsee alaistensa ja muun maailman kunnioituksen ja näyttäisi olevan olemuksensa, toimintansa ja ”hedelmiensä” johdosta suorastaan Kaikkivaltiaan kämmenellä.
Maailma pilkkaa. Susi puree lampaita ja sillä on lampaanlihaa hampaitten koloissa. Uskonsa kieltäneet roskittavat ja mustamaalaavat. Seurakunta on olemukseltaan taistelevainen. Ei meidän kannata maailmalta kiitosta odottakkaan. Hakomaja yrttitarhassa. Piilossa oleva kultainen kynttilänjalka. Vioilla ja virheillä peitetty.
Luterilaisen uskomme mukaista on se, että ajatellaan esivallan olevan Jumalalta. En näe, että herätyskristillisyydessä tämä olisi mitenkään vienyt elämää takapakkia.
Yhteiskunta on huimasti kehittynyt. Kun 1600-luvulla alamaisuus kohdistui hallitsijaan, elämmä kansalaisyhteiskunnassa.
Kun lukee katekismuksen ajatuksia (kunioita isääsi ja äitiäsi) esivallasta, voi asia tuntua monesta vähän humoristiselta, mutta onko kaiken kunnioituksen alas repiminen tuonut siunauksen?
Ei se ajatus esivallan jumalallisuudesta Lutherin ajan Saksassa eronnut mitenkään, olipa kysymyksessä vapaa valtakunnan kaupunki tai ruhtinaskunta, jotka kaikki tunnustivat ylimäksi esivallakseen keisarin.
Oliko Paavali ahdasmielinen kehottaessaan vainojen ja kiusaamisten keskellä kristittyjä kunnioittamaan keisaria ja rukoilemaan esivallan puolesta?
Mutta jos esivalta on vain tiettyjen valtryhmittymien työväline oman valtansa ja etujensa puolustamiseksi? Jos vallapitäjät käyttävät valtaansa enemmistön sortamiseen peläten valtansa menettämistä?
Eikö esivaltakin voi menetää juumalisen auktoriteettinsa ollessaan riiston,sorron,etu- ja valtaryhmittymien välikappale?
Eikö sorretuilla , viattomasti vainotuilla ja hyväksikäytetyillä ole oikeutta nousta esivaltaa vastaan oikeudenmukaisuutta vaatien?
Jos vallanpitäjät suuressa ja pienessä ovat valtansa lumoissa, niin eikö heitä saa vaihtaa pois, toivoen suurempaa oikudenmukaisuuden värittämää hallintoa?
Vallan oikeutus oli Paavalinkin mukaan oikudenmukaisuuden takaaminen kaikille. Entä jos systeemi ei toimi niin, vaan se takaa oikeudenmukaisuuden vain valituille?
Koko VT on täynnä profeetallista todistusta ja julistusta epäoikeudenmukaista valtaa ja sortoa vastaan. Kuinka monta kertaa koko kansa joutui kärsimään kun valta oli menettänyt näyn oikudenmukaisuuden ylläpitämisestä? Jos tukeutuu vain Paavalin yhteen lausahdukseen unohtaen kokonaiskuvan, niin kenen propagandan palveluksessa ollaan?Valta ei ole itsetarkoitus , ei valtiolle eikä kirkolle tai sen jäsenjärjestöille.
Mikäli ”luottamushenkilö” on mieluinen kirkkoherralle, niin siinä on hyvä tuki siihen, että demokratia toimii oikein. Varsinkin työvaliokunnan äänenä sellainen kokenut konkari antaa helposti niin tyhjentäviä alustuksia, että vain ”hullu” yrittää muuttaa niitä???
Kyllä myös kunnallisella puolella esiintyy vastaavaa. Esim. meillä Somerolla on perusturvalautakunnan puheenjohtajana Loimaan perusturvajohtaja. Asiantuntemus on hyväksi.
Onnittelut Ollille hyvin tehdystä vaalityöstä, ylivoimainen ääniharava ja yli puolet oman listan ja yli viidennes kaikista äänistä.
On vain varottava ettei perin inhimillinen kateus pääse häiritsemään työskentelyä. Sellaista kun voi nousta kun joku menestyy oikein hyvin. Mutta kun tämän tiedostaa ja käyttää voimansa seurakunnan yhteisen rakentumisen hyväksi niin silloin voi saada paljonkin aikaan.
Onnittelut entisen kotikunnan Ollille myös täältä, vaikka emme toisiamme tunnekaan – ja terveisiä muinaisen nuoruuden Pasalan jetsetiin kuuluneelle Komin Artulle! 🙂
Täysin älytöntä.
Ja siitä tulee hauska tilanne, kun Joroisia aletaan yhdistää Varkauteen.
Minulla on ollut se käsitys että kirkkoherra on aina oman seurakuntansa jäsen. Voiko kirkkoherra siis olla kahden seurakunnan jäsen.
Voisiko joku kirkon säädökset tunteva kertoa onko näin. Ainakin täällä kotimaa24 palstalle oli juttu kirkkoherrasta joka ei ollut maksanut kirkollisveroa. Syynä oli se että juuri tämä asia oli aiheuttanut sotkua.
Kirkkoherralla ei ole nykyään asumisvelvollisuutta johtamansa seurakunnan alueella, vaan hän voi asua minkä tahansa seurakunnan alueella.
Kirkkoherra on sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hän asuu ja jossa hän on siis kirjoilla. Nykyään kirkkoherrankaan ei ole pakko asua vrkapaikan eli ”oman” seurakunnan alueella, puhumatakaan virka-asunnosta, mikäli virkaan ei ole erikseen määrätty asumisvelvollisuutta useimmiten kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa pappilassa.
Tynkkysen esimerkki tekee jatkossa erityisen hyvin tyhjäksi tarpeen puhua kirkossa erityisen viran ”erityisestä” asemasta mm. seurakuntahallinnossa. Todella farssimaisia piirteitä! En ihmettele, että rivijäsenistöstä vaali vaalilta vain yhä harvempi on halukas asettumaan seurakuntavaaleissa ehdokkaaksi. Millainenkohan into saa sitten tämän jälkeen kokea tulleensa ”kutsutuksi”?