Hallitus on esittämässä, että loppiainen ja helatorstai muutettaisiin palkattomiksi vapaapäiviksi. Nämä voisi tehdä sisään lauantaina, jos ei halua palkatonta vapaata. Tämä olisi kirkon kannalta huono vaihtoehto, koska ainakin loppiaisen kohdalla lauantaina manailtaisiin töissä kirkkoa ja sen typeriä juhlia (tietämättä asiasta yhtään mitään). Näin kirkko saisi vuosittaisen annoksen säännöllistä antipatiaa. Helatorstain kohdalla tilanne on hieman toinen, koska ottamalla perjantainkin vapaaksi saisi mökinkunnostus- ja veneen vesillelaskuviikonlopun.
Minusta paljon parempi vaihtoehto olisi niiden muuttaminen työpäiviksi, kuten kiirastorstai. Kirkko voisi edelleen juhlia viettämällä iltamessua. Näin kirkko voisi juhlia ihan tyylikkäästi ja kerätä myönteisen julkisuuden niiltä, jotka haluavat osallistua toimintaan. Ja ne, joita ei kiinnosta, saisivat pitää lauantaishoppailunsa.
Jumalan siunausta tähän tilanteeseen toivon. Tässä voi olla jotain?
Tiivistelmästä poimin: ”Pappeus on purkamaton ja uudelleen vihkiminen poissuljettu, vaikka virkaan valtuutuksesta voidaan paikalliskirkossa erottaa.”
Tuon perusteella on todennäköisesti odotettavissa, että Pohjola katsoo olevansa pappi edelleen ja oikeutettu toimittamaan sakramentteja jossain muualla kuin meidän kirkossamme (siis Lähetyshiippakunnassa), vaikka tässä meidän ”paikalliskirkossamme” ei olekaan enää valtuutettu hoitamaan papin virkaa”.
Tämän mukaan siis luterilaisessakin kirkossa saadaan pappisvihkimyksessä sama katoamaton pappeuden ominaisuus kuin roomalaiskatolisessa kirkossa.
Ei niinkään ”katoamaton pappeuden ominaisuus” kuin ”pysyvä kutsu ja tehtävä”.
Parhaiten luterilaista käsitystä pappisvirasta ymmärtää, jos sitä vertaa aviomiehen kutsumukseen: mies, joka vihkimyksessä saa aviomiehen viran, pysyy samana miehenä, joka hän sitäkin ennen oli, mutta siitä lähin hän on aina vaimonsa puoliso siitä riippumatta, onko hän kahden viikon työmatkalla Malesiassa vai viettämässä kahdenkeskistä viikonloppua vaimonsa kanssa mökillä.
Ja toki uskomme myös, että niin avioliittoon kuin papinvirkaankin vihkimisessä Pyhä Henki antaa vihittävälle ne lahjat, joita tämä tarvitsee virkansa hoitamisessa.
Vaahtorannan rinnastus aviomiehen kutsumukseen tässä keskustelussa on varsin osuva. Yksi mahdollinen avioliiton realiteetti on se, että mikäli mies on uskoton, ja sitoutuu johonkin toiseen naiseen voimakkaammin kuin omaan vihittyyn puolisoonsa, silloin vaimo saattaa hakea avioeroa. Olen kuullut tällaistakin tapahtuneen. Mahdollinen uusi liitto ja uudet sitoumukset luovat täysin uudenlaisen aviomiehen roolin uuden puolison kanssa. Miehellä ei tämän jälkeen ole ns. aviollisia velvollisuuksia tai oikeuksia suhteessa entiseen puolisoonsa.
Kaikesta huolimatta voimia ja viisautta Pohjolalle väitöstilaisuuteen.
Jos pysytään kuvissa, se ”vaimo”, jolla Juhana Pohjola haluaa olla uskollinen, ei ole ”organisaatio”, vaan ”uskovien seurakunta”.
Hyvä kommentti Tapio Pajuselta, kiitos.
Luther: ”Se seikka, että paavi tai piispa voitelee, ottaa hengelliseen säätyyn, asettaa virkaan, vihkii, pukee maallikoiden vaatetuksesta eroavaan pukuun, saattaa ehkä tehdä ulkokullatuksi ja aimo pölkkyjumalaksi, mutta ei koskaan kristityksi tai hengelliseksi ihmiseksi. – – – Jos joukko hurskaita maallikkokristittyjä joutuisi vangiksi ja vietäisiin erämaahan, jossa heillä ei olisi piispan vihkimää pappia, ja he siellä suostuisivat valitsemaan joukostaan yhden, naineen tai naimattoman, jonka toimeksi he uskoisivat kastamisen, messun toimittamisen, synninpäästön julistamisen ja saarnaamisen, niin hän olisi todella pappi, yhtä hyvä kuin jos kaikki piispat ja paavit olisivat hänet vihkineet.”
Onks tää munkin virka ikään kuin ikuinen, vaikka oon jo ihan höperö eläkeukko?
Osmo Kauppinen :”Onks tää munkin virka ikään kuin ikuinen, vaikka oon jo ihan höperö eläkeukko?”
Henk.koht. uskoni mukaan on. Pappeuden ”pysyvää kutsua ja tehtävää” ei poista mikään, vaikka kirkot kieltäisivät heiltä omien kirkkojärjestystensä mukaisen papin tehtävien suorittamisen.
Eiköhän. Jos esimerkiksi Pohjola katuu, ilmoittaa naispappeuden olevan raamatullista ja lupaa totella piispoja, häntä ei vihitä uudelleen papiksi vaikka saisikin viran jostain. Kastehan on evlut teologian mukaan ihan samanlainen, ei sitäkään uusita.
Onko sitten niin, että kun itse jättää papinviran, niin tilanne on toinen. Loogistahan se on, että kun selkeästi itse tekee ratkaisut, niin voi taas nöyränä palatakin takaisin, ja saada uuden vihkimyksen.
”Terho Pursiainen vihittiin papiksi Turussa 1968. Vuonna 1969 Pursiainen tuli julkisuuteen televisio-ohjelma Jatkoajassa herättämänsä huomion tähden. Saman keväänä ilmestyi hänen kohuttu kirjansa Uusin testamentti. Niin sanotun Kemin saarnansa jälkeen (pyhäinpäivänä 1983) hän jätti papinviran kymmeneksi vuodeksi, kunnes hänet siunattiin uudelleen papin tehtäviin Helsingissä pyhäinpäivänä 1993.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Terho_Pursiainen
Ai, tossa sanotaankin, että siunattiin uudelleen papin tehtäviin
Eikö voi olla niin, että Jumala ottaa pappeuden pois, niinkuin otti Saulilta kuninkuuden…
Osmo!
Jos joku haluaisi sinut rippi-isäksi, niin varmaan sen viran toimittaisit. Ehkä toinen on vierailevan puhujan tehtävä, joka tulee kysymykseen, ehkä ystävän lasten kastamiset. uskon, että toimittaisit siihen asti, kun se käy yli voimien.
Joo Lauri. Kyllä minä sukulaiset ja ystävät kastan ja hautaan siunaan noin kauan kuin sanat eivät sekoa. Esimerkiksi kastaessa jos sanoisi maaksi pitää sinun jälleen tulla. Siinä vaiheessa on syytä vetäytyä.
” Jos esimerkiksi Pohjola katuu, ilmoittaa naispappeuden olevan raamatullista ja lupaa totella piispoja…”
Tätä ei kutsuta kristillisen uskon mukaan kuitenkaan katumiseksi, vaan päinvastoin. Toiseksi kenelläkään ei ole lupaa ”ilmoittaa” jotakin asiaa raamatulliseksi vastoin Raamattua. Kolmanneksi hänkään ei voi kuulla piispoja yli Raamatun, mikäli on ristiriita. Menettäisi hyvän omantunnon ja uskon.
Kirkon tunnusten ja dokmatiikan lähtökohtana on Raamatun Itseilmoitus. Mitenkä osoitetaan se, että LHPK.ssa ei toimita hätäperiaatteen mukaan, koska Iso kirkkomme on luopunut perinteisestä inhimillisen kirkko-oikeuden antamisesta ja säilyttämisestä oikean koulutuksen saaneelle palvelijan tehtävään halukkaalle seurakunnan jäsenelle, eikä ole halunnut järjestää vaihtoehtoista työskentelytapaa naispapin kanssa työskentelyyn alttariyhteydessä. Edelleen Iso kirkko saa perustella miksi kirkkojen ovet on suljettu Jumalaan uskovilta Ihmisiltä, vaikka Heidän ainoa toiveensa on jakaa sakramentti ja jokunen Armonevankeliumin sana perinteisessä kirkon opissa ja ymmärryksessä.
Martti Vaahtoranta kirjoitti: ”Ei niinkään “katoamaton pappeuden ominaisuus” kuin “pysyvä kutsu ja tehtävä”.
Voisitko selittää mitä eroa noilla asioilla on 1. teologisesti ja 2 käytännöllisesti näkemyksesi mukaan?
Käytännössä asioilla ei ole kovin paljon eroa. Periaatteessa on kuitenkin tärkeää nähdä, että me luterilaiset emme ajattele papin saavan vihkimyksessä ”kykyä” muuttaa leipä ja viini Kristuksen ruumiiksi ja vereksi ja ettei pappeus ole meissä oleva ”ominaisuus”, vaan pysyvä asema ja tehtävä julistaa Sanaa ja toimittaa sakramentteja.
Mielenkiintoista keskustelua, jossa ei sanaakaan siitä, mitä Raamattu puhuu aiheesta. Raamattu sanoo, että HÄN antoi seurakunnalle apostolit, opettajat… Ajatus ”avainten vallasta” on ihan tuulesta temmattua perinnettä, joka ei kestä teologista tarkastelua.
1. Hän antoi apostolit, opettajat jne. – apostolit suoraan omana valintanaan ja käskynään, ja sittemmin epäsuorasti, mutta silti itse, seurakunnan välityksellä, kuten Uusi testamentti todistaa.
2. Avaimet on annettu seurakunnalle sen viran käytettäväksi (vrt. Pietarin kutsu ja Jeesuksen sanat Johanneksen evankeliumissa ”ottakaa Pyhä Henki” jne.)
Avaimet ja niiden haltijan virka on annettu seurakunnalle. Seurakunnalla on siis valta antaa avaimet ja ottaa ne pois.
Matti Leppänen :”HÄN antoi seurakunnalle apostolit, opettajat…”
Tässä ortodoksikirkon näkemys asiasta:
”Kristus perusti pappeuden, kun apostoleille annettu Pyhän Hengen lahja ja toiminta välitettiin kätten päällepanemisen (vihkimisen) kautta. Pappeuteen vihkimisen sakramentti on lähtemätön merkki, joka pysyy vihityssä; jopa silloinkin, kun häneltä on otettu pois papin oikeudet tai hän joutuu harhaan oikeasta uskosta häntä ei vihitä uudelleen, jos hän vielä palaa Kirkon yhteyteen.” [tsasouna.net]
Minä Paavali, apostoli, joka en ole saanut virkaani ihmisiltä enkä kenenkään ihmisen välityksellä vaan jonka ovat apostoliksi asettaneet Jeesus Kristus ja Isä Jumala, joka herätti hänet kuolleista. Gal 1:1. Raamattu ei puhu missään avainten vallasta. Mainitkaa yksi kohta kiitos, jossa sanat ”avainten valta” esiintyy….
Jos avainten antamisen valta on annettu seurakunnalle, niin silloinhan järjestöpapeilla ei ole avainten valtaa ollenkaan.
Tuosta Paavalin virasta on toisenlainenkin versio: ”Antiokian seurakunnassa oli profeettoja ja opettajia: Barnabas ja Simeon, josta käytettiin nimeä Niger, kyreneläinen Lukios, Menahem, joka oli neljännesruhtinas Herodeksen kasvinkumppani, sekä Saul. Kerran, kun he olivat palvelemassa Herraa ja paastoamassa, Pyhä Henki sanoi: ’Erottakaa Barnabas ja Saul minun työhöni, siihen tehtävään, johon minä olen heidät kutsunut.’ Niin he paastosivat ja rukoilivat, ja sitten he panivat kätensä näiden kahden päälle ja lähettivät heidät matkaan.”
Pappien virka on nykyisen kirkon opin mukaan toimi, jossa ei ole mitään vastuuta puheistaan ja toiminnastaan. Aina voi viitata kirkon ihmisten itsensä valitsemaan Jumalaan Jeesukseen , uskontunnustuksen mukaisesti ” tuomitsee niin eläviä kuin kuolleita ”.
Jos Jumalan tahto , lähimmäisen rakkaus, olisi pääasia niinkuin sen pitäisi olla, niin sen kertomisessa, tulkittsemisessa, vastuu olisi aivan realistinen.
Varoisin kyllä rinnastamasta papin kutsumusta avioliittoon. Valitettavan monet papit ovat hylänneet puolisonsa ja solmineet jopa kirkossa siunaatun liiton uuden ihastuksen kanssa. Se on synti eikä mitään muuta.