Kyllähän se kieltämättä hätkähdytti, kun kuulin Nykäsen Matin kuolleen. Vielä enemmän yllätyin siitä, miten media alkoi suitsuttaa Mattia, nekin tahot, jotka aiemmin olivat häntä pilkkanaan pitäneet ja häntä taloudellisesti hyväksikäyttäneet.
Kaikkein oudoimmalta tuntui, kun muuan piispa Nykäs-Matin jo miltei taivaan esikartanoihin saatteli: ”Pyhät enkelit johtakoot sinut ikuiseen elämään”. Tuo siunaus tai rukous tai toivotus on minusta sikäli outo, että en muista kuulleeni Matin koskaan Jumalasta puhuneen eikä meillä ole oikeutta täällä maan päällä lupailla kenellekään mitään erityisiä loppusijoituspaikkoja tekojemme perusteella tai niistä huolimatta.
No, jos jatketaan näitten omituisuuksien linjalla, niin minäkin voisin sanoa, että ”minun Matti Nykäseni” oli aluksi ujo ja arka Masa-hiiri, levoton ja rauhaton miehenalku, johon aivan ensimmäisten urheilijoittemme joukossa sovellettiin ns. mentaalivalmennusta, rentoutusta ja mielikuvaharjoittelua. Todennäköisesti myös hypnoosia.
Nykäsestä tuli toden totta kaikkien aikojen suomalainen mäkihyppääjä: Hän saavutti 4 olympiakultaa ja 5 aikuisten MM-kultaa Tämän lisäksi Nykänen voitti Keski-Euroopan mäkiviikon kahdesti ja maailmancupin yhteensä neljä kertaa. Erityinen huipennus Nykäsen urheilu-uralla olivat Calgaryn olympialaiset helmikuussa 1988, jolloin mies voitti kaksi henkilökohtaista kilpailua ja edusti Suomea myös joukkuemäessä.
Vaikka Nykänen olikin miltei suvereeni hyppyrimäkien kuningas, niin hänen pahimmaksi vastustajakseen osoittautui lopulta kuningas alkoholi. Vaikeudet alkoivat kasaantua, etenkin kun elämänhallinnan kanssa oli nuoresta lähtien ollut vähän niin ja näin. Nykäsen elämää vaikeutti myös diagnostisoitu ylivilkkaus sekä keskittymiskykyyn vaikuttava ADHD. Viime vuonna hänellä todettiin diabetes ilmeisesti niin ärtsynä, että hänen täytyi ruveta piikittämään itseään, pillerit eivät riittäneet. Sokeritasapainon heittely ei ole ollenkaan miellyttävä asia, minkä seikan jotkut lukijoista voinevat omakohtaisesti vahvistaa.
Mäkihyppääjän uran jälkeen Nykäsestä tuli keikkaileva ja levyttävä laulaja ja esiintyjä. Kultakannasta hänen ei tarvinnut luopua, sillä v. 1992 hän julkaisi ensimmäisen levynsä, joka myi kultalevyyn oikeuttavan määrän varsin nopeasti.
Kultakanta jatkui vaimokultien muodossa. Matti solmi kuusi avioliittoa viiden naisen kanssa, yksi kihlaus purkautui.
Kansa fanitti sankariaan, vaikka tämä sai kahdesti ehdottoman linnatuomion, ensin tuttavansa törkeästä pahoinpitelystä, toinen tuli vaimon pahoinpitelystä. Lienee turha edes mainita, mahtoiko alkoholilla kenties olla osuutta asiaan.
Nykäsen jatkuvan kansansuosion salaisuus on ainakin tämän kirjoittajalle mysteeri. Jos jotakin pitäisi arvailla, niin veikkaisin, että tällaiseen toilailevaan kaveriin voisi olla helpompi samaistua kuin johonkin siveyden sipuliin.
Urheiluselostajat kutsuivat Mattia ikoniseksi mäkihyppääjäsankariksi. Well, ortodoksisessa kirkosta hänestä tuskin aletaan ikoneita maalata. Laulukeikoilla Nykäsen perässä juosseet fanit pitivät häntä idolinaan. Well, well, idoli tarkoittaa epäjumalaa, jolla soisi olevan ihan jumalattoman hyvä lauluääni. Mutta vähemmälläkin näemmä pärjää, kun karismaa riittää.
Viimeisin Nykäsestä kuulemani uutinen oli jotenkin raastava. Mies myönsi, että hänellä on ollut aikoja, jolloin on mennyt liian lujaa,mutta nyt hänen suurin surunsa on, että hänen omat lapsensa eivät anna hänen tavata lapsenlapsiaan. Murheellista sinänsä, mutta ehkä nuo kolmen eri naisen kanssa saadut lapset ovat tahtoneet osoittaa isälleen, että itsepä teit valintasi. Tämä on meidän reaktiomme edesottamuksiisi.
Siunatuksi lopuksi. Tai edes lopuksi: Ainakin minulle herää kaikesta edellä kirjoittamastani kysymys, mikä elämässämme lopulta on tärkeintä: Urheilusankaruus, kansansuosio vai perhe, se läheisten joukko, johon tunnen kuuluvani.
PS: Juuri saamieni tietojen mukaan Matti Nykäselle oltaisiin puuhaamassa valtiollisia hautajaisia suurmiesten tyyliin. Älkäähän nyt ampuko yli, kun ette hänelle edes urheilijaeläkettä myöntäneet!
Matti Nykänen kuoli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kotonaan Joutsenossa. Vielä perjantaina hän oli keikalla Helsingin Laajasalossa (ei liity piispaan mitenkään). Tuolta keikalta ohessa päätöskappale Lennä, Nykäsen Matti:
Kyllä media mielestäni on huomoinut mäkikotkan elämän nousut niinkuin laskutkin monissa muistosanoissaan. Suomen kansa suree urheilusankariaan myös suuresti mahalaskujensa vuoksi. On ”meidän poika” hyvässä ja pahassa. Meillä antisankaruus on suurinta sankaruutta, kun viinalla lisäksi ruokitaan kansaniloa. Ja muutenkin ”hölmöillään” poikamaisesti.
Päivi: Justiinsa kun olin saanut tekstini valmiiksi, tuli tieto noista mahdollisista valtiollisista hautajaisista. Nousevatko mielestäsi Nykäsen ansiot todellakin presidenttien ja suurten valtiomiesten tasole? Nykänen oli ristiriitainen henkilö – ja nyt nuo ristiriidat jäivät meille.
Pyhimykseksi pääsemiseksi tarvitaan toki muutakin kuin kuoleminen…
Valtiollisten hautajaisten ehdottajalta poliittisesti populistinen veto!!! Samoin populismia piispankin enkelipuheet yms. Tuskin Matti Nykänen nyt valtiollisia hautajaisia tarvitsee. Kansansuru riittää!
Päivi: Urheiluministeri Sampo Terho asialla. Hänen populisminsa ymmärtää, piispan ei.
Valtiollisilla hautajaisilla ei tarkoiteta aina samaa kuin valtiomiehen hautajaiset. Meille ovat vain presidenttien hautajaiset TV:stä tutut, mutta on niitä kustannettu muillekin.
Trivia: Yhdet valtion kustantamat hautajaiset on vietetty ulkomailla. Kenen?
Oskari Tokoi.
Oikein. Oskari Tokoi.
Hyvä RR,
Tuomio tuli törkeästä pahoinpitelystä vaikka syyte oli tapon yritys. Tämä on ehkä syytä korjata blogiin (korjauksen jälkeen tämän kommentin voi poistaa).
” Käräjäoikeus katsoi, että teko ei täyttänyt tapon yrityksen tunnusmerkistöä. ”
https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/1074003376/Matti+Nykaselle+yli+2+vuotta+vankeutta
Jari: Kiitos, korjaan, mutta jätän myös tämän kommenttisi paikalleen.
Matti Nykänen oli urheilijana, mäkihyppäjänä, positiivisen arvostuksen ansaitseva.
Matti Nykänen oli ihmisenä vankila tuomioineen negatiivisen arvostuksen ansaitseva.
Sampo Terho keskustelee valtion kustantamista hautajaisista. Se vielä puuttuu, että piispa kertoisi Jumalan ottavan hänet vastaan esimerkillisenä Jeesuksen sanoman noudattajana.
Itse en tuota piispan lausumaa lue niin, että sillä ketään mihinkään saateltaisiin. Sehän on kutakuinkin suoraan osa yhdestä siunauskaavassa olevasta rukousvaihtoehdosta. Itse käytän sitä rukousta aika usein. Enkä sitä valitessani arvioi siunattavan maallista vaellusta. Vaan saattoväkenä kai me rukoilemme, että Jumala armahtaisi, sillä armon varassa sinne perille päästää.
Pekka: Siunaamisen yhteyteenhän tuo sana kuuluukin, mutta kontekstistaan irrotettuna se on aika outo kommentti. Olisi voinut piispa omin sanoin jotakin lausua.
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000005990913.html?share=730c4db2887626760250fe79c78e7c5e
Piispan tehtävä (niinkuin papin ja jokaisen kristityn) on siunata. Ja kirkko on historian aikana luonut muotoja, rukouksia, lauseita siihen. Nämä piispa ja pappikin usein sisäistää niin, että käyttää niitä luontevasti eri tilanteissa.
Pekka: Nyt et tainnut ihan hoksata, mitä tarkoitin? Teemu-piispalla on yleensä sana hyvin hallussa, mutta nyt tämä lausahdus on niin eri paria kaikkien hänen näihin asti eri yhteyksissä lausumiensa lyhyitten ajatusten tyylin kanssa, että epäilen häneltä loppuneen omat sanat.
”Pyhät enkelit johtakoot sinut ikuiseen elämään”. Minä olisin varovainen näitten sanojen käytössä ei-kirkollisissa yhteyksissä. Minä luen lauseen näin: Pyhät enkelit, saattakaa Matti Nykänen Jumalan luokse.
Muistan Matti Nykäsen sanoneen erään haastattelun lopuksi: ”Toivon pääseväni joskus taivaaseen.”
Liekö ollut piispa Lehtonen (tai joku muu Helsingin piispa joka tapauksessa) joka vieraili piispana Hesarin toimituksessa. Hän oli valmistanut hyvän puheenvuoron jostakin lehden tekemiseen liittyvästä eettisestä aiheesta. Kun sitten piispa poistui, niin joku kokenut toimittaja oli sitten tokaissut toiselle: Olisi nyt edes siunannut meidät.
Tarkoitti siis sitä, että näitä toimitukseen liittyviä juttuja kyllä siellä pohditaan, mutta se, mitä piispalta odotetaan, että hän siunaa, rukoilee ihmisten puolesta. Liekö ajat muuttuneet. Mutta eikö piispa aina lausuessaan jotakin toimi ”kirkollisissa yhteyksissä”.
Ja itse ajattelen, että joskus ja ehkä useinkin voisi olla viisaampaa ainakin minun lainata jotakin kirkon perimästä nousevaa kuin yrittää keksiä omia sanoja.
En ole lukenut sitä, missä yhteydessä ja muodossa piispa Laajasano tuon sanoi, mutta jos hän esim. olisi sanonut: Viestin kuullessani rukoilin mielessäni Jumalaa näin: ”Sinun pyhät enkelisi johtakoot Matin ikuiseen elämään”, niin en minä ainakaan tässä mitään moitittavaa näkisi.
Ja vielä:
Siis ja vielä: Ei ole meidän tehtävä arvioida näitä taivaaseen pääsemisiä millään perusteella. Sen tekee yksin Jumala. Mutta silti rohkenen jokaisen kohdalla rukoilla: ”Sinun pyhät enkelisi kantakoot hänet autuaitten joukkoon”.
Sari: Tuo oli hyvä muistuma. Itse löysin tällaisen:
Salomäki kaatohommissa
Matti osallistui myös herätyskokoukseen, joka pidettiin Hämeenkyrön urheiluhallissa. Yksi uskonveljistä oli olympiapainijankin tutuksi tullut Jouko Salomäki.
Herätyskokouksessa Matille yritettiin tehdä niin sanotut ”Niilo Ylivainiot”. Ylivainio oli kuuluisa saarnaaja, joka puheensa päätteeksi, pelkällä käden kosketuksella sai ihmiset kaatumaan.
Salissa Matin puolesta alkoi yhteisrukous, jonka aikana yksi esirukoilijoista laittoi käden mäkimiehen otsalle.
Kun Matti ei kaatunut, esirukoilijan seuraan liittyi lisää miehiä.
Merilä kirjoittaa kirjassaan, kuinka miesjoukkio yritti jo silmin nähden voimakeinoja käyttäen kaataa Nykästä. Yksi kaatajista oli olympiapainija Jouko Salomäki.
– Kun Matti otti toisella jalallaan vielä tukea taka-askeleella, uskonveljet lopettivat kaatoyrityksen, ja yksi heistä antoi jälleen evankelistalle merkin pään nyökäyksellä, Merilä kertoo kirjassaan.
– En paljon kaatuillut aikoinaan hyppyrimäessä, niin päätin, että tämä poika ei kadu nytkään, Nykänen hekotti Merilälle tilaisuuden jälkeen.
Lopulta Matin kiinnostus hengellisyyteen loppui Merilän mukaan lyhyeen.
– Matti jaksoi käydä parissa eri herätyskokouksessa, jonka jälkeen kiinnostus lopahti, Merilä kirjoittaa.
Pekka: Ymmärtääkseni kyseessä on piispan twiitti.
11 kultaa, 3 hopeaa, 7 pronssia arvokisoissa Suomelle. Eläköön Suomi. Hienojen urheilijoiden maa. Sitten Matti sai mennä. Kapakkaan. Laulamaan kehnoja iskelmiä. Kehnosti. Jota mentiin kuuntelemaan siksi, että se on Matti Nykänen. Ei edes yhtään hittiä levylle.
Kyllä tämän tason niitä urheilijoita, jotka eivät tiedä mihin suunnata hullunrohkean hyppy-uran jälkeen pitäisi tukea ja ohjata mitalien verran.
Mutta minne Matti kuuluu nyt seuraavaksi, ei kuulu meille, sen päättää Herramme itse.
May: Juu, Jumala päättää, minne Matti kuuluu, mutta poliitikot joutuvat päättämään, saako Matti valtion maksamat hautajaiset eli ei.
Tiedän nyt syyllistyväni jumalanpilkkaan, kirjoitan silti.
Hyppäsi pidemmälle kuin muut. Entä sitten? Ei vaan minun järkeeni mahdu tämän ihailu. Kyseessähän on aina nollasummapeli: kun jotain mitataan, on joku aina ensimmäinen ja joku on aina viimeinen.
On jotain kiinnostavuutta siinä, miten nopeasti vaikkapa maratonin voi juosta, miten pitkälle ihmisen elimistö venyy. Mutta ketä se nyt kiinnostaa minuutin tarkkuudella, muuta kuin juoksijaa itseään? No, aika montaa, mutta ei minua.
Jori: Tarkoitatko jumalanpilkalla sitä, kun joissakin lehtijutuissa on ilmaistu, että Matti Nykänen hyppäsi kuin jumala?
Tarkoitin, että urheilu on Suomessa pyhää.
Hain vuosia sitten hakusanalla ’hurmos’ tietoa, kun oli haastattelu edessä. Puolet löydöistä kertoi Nokia Missiosta, puolet jääkiekosta…
Nykäsestä on niin paljon materiaalia että hanen traagisesta persoonansa voi hahmoittaa ja ymmärtää.
On maailman ihme ,että hän, persoonastaan huolimatta kykeni tekemään tuollaisen urheilukarriäärin. Sen avulla hän kykeni hetkeksi voittamaan kaikki elämän asettamat rajoitukset. Ikävää että urheiluuran päättymisen jälkeiselle elämälle ei ole reseptiä eikä siihen voi varautua.
Muistelut urasta ei ole sama asia kun seisoa palkintopallilla. Suuri yleisö on ymmärtänyt kaiken tämän ja katsoi kaikkea traagista sormiensa läpi, ehkä myöskin tuntien syyllisyyttä omasta vahingonilostaan silloin kun kotkan siivet eivät kantaneet.
Nykänen oli kuitenkin yksi niitä julkiksia jotka kuuluvat kansalliseen laajennettuun sukulaispiiriin ja kuollessan jättää aukon.
Nykänen onnistui luomaan Suomelle tärkeän hetkellisen illuusion siitä .että hänen myötänsä pieni Suomi oli hetken suuri.
Vielä eräs ykstyiskohta. Monessa haastattelussa hän mainitsi sen silmänräpäyksen kun hän oli hyppyrin harjalla .
Se hetki oli hänelle kuin mystikon valaistuminen ja sen takia kannatti kaikki harjoittelu ja kilpailut. Luulen ymmärtäväni tätä. Sellainen kokemus on kuin uskoon herääminen. Kaikki on yhtäkkiä selvää ja yksinkertaista. Valitettavasti silmänräpäys oli vain silmänräpäys. Arkielämään se ei yltänyt mutta silti on syytä kadehtia juuri sitä ja unohtaa mitallit , lehdistön ja putkareissut.
Muistelen kyllä vuosia sitten lukeneeni Matin uskoontulosta. Hengelliset asiat olivat siis hänelle ainakin jossain vaiheessa tärkeitä, vaikka niistä ei hänen kohdallaan juurikaan puhuttu. Uskon siemen ainakin oli kylvetty, ja toivottavasti kantoi perille saakka.
Mitä tuota nyt ihmettelette. Onhan se niin, että hyvät ihmiset tarvitsevat välttämättä jonkun heitä huonomman, johon vertaamalla voi pitää itseään hyvänä tyyppinä.