Raamatun ehkä vaikein käsky on Jeesuksen :Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi…Arkikokemushan on se ,miten paljon helpompaa on rakastaa lähimmäistään kuin itseään.
Me olemme mestareita syyttelemään itseämme, mutta kuitenkin huolehtimaan lähimmäisistämme.
Olen vakavissani tämän ongelman suhteen. Suhde itseemme on harvoin yksinkertaisen suora. Jos teemme tyhmyyksiä, niin saame hävetä itseämme, jos teemme jotain kiellettyä ,niin meillä on syyllisyydentunteet ja jos emme yllä tavoitteisiimme, tunnemme syvää nöyryytystä.
Emme siis rakasta anteeksiantavasti itseämme, vaan vaadimme itseltämme, jos ei täydellisyyttä, niin kuitenkin erinomaisuutta. Meidän on vaikeata hyväksyä itseämme sellaisena kun olemme.Aina silloin tällöin kirkollisessa yhteydessä saa kuulla, että Jumala rakastaa meitä sellaisena kun olemme , niin ihmettelempä jos nuo sanat saavat vastakaikua meissä.
Koska näin on, niin ottakaamme oppia siitä, että sanat joita käytämme, ohjailevat ajatteluamme. Ehdotan siis, että lopetamme käyttämästä sanaa ”rakastaa” ja muutamme käskysana kuulumaan että: Tunne myötätuntoa ja hellyyttä itseäsi kohtaan niinkuin lähimmäistäsikin kohtaankin.
Miten hyvin me voimmekaan, kun hellyys täyttää mielemme.Siinä tilassa katsoo sormien läpi arkierehdyksiä ja puutteita sekä itsessämme että lähimmäisissämme.
Myötätunto saa meidät toimimaan. Voi sitä, jolta kyky myötätuntoon himmentyy ja jos se kohdistuu vain omiin ja jätää vieraat ja kärsivät muukalaiset ulkopuolelle. Luulen, että myötätunnon puute kalvaa ja myötätunto vaatii tulla tunnistetuksi kunkin mielessä.
Hyvä on että myötätuntoa ei voi kokonaan torjua, vaan se kummittelee sisällämme silloinkin kun emme sitä halua. Olemmehan kokeneet sen kuinka elämämme silmänräpäyksessä rikastuu kun annamme myötätunnolle periksi.
Myötätunto ja hellyys ovat niitä hyveitä meissä jotka yleensä löytyvät ponnistelemattakin. Kehoittaisin jopa säälimään itseämme, niinkuin Jeesus sääli rikasta miestä (me nykyihmiset olemme rikkaita ja tarvitsemme jumalallista sääliä mekin) .Itsesääli tekee meistä inhimillisiä onnettomuuksissa ja vastoinkäymisissä.Itsesääli on juuri sellaista heikkoutta meissä jota kohtaan meidän on syytä tuntea hellyyttä ja myötätuntoa.Se auttaa palauttamaan meidät kanssaihmisiksi muiden siipirikkojen kanssa.
Vastoinkäymissä ylpeys on pahin vihollisemme, mutta jopa siihen tulee suhtautua hellyydella ja myötätunnolla. Ylpeyden kiusallisia ja nöyryyttäviä haavoja on vaikea kantaa .Mutta ne auttavat meitä toipumaan turhasta täydellisyyteen tai liioiteltuun erinomaisuuteen pyrkimisestä..
Nyt kyllä käännetään selkeä ajatus nurinkurin eli kun kyse on lähimmäisen rakastamisesta niinkuin itseä niin voiko sen helpompaa käskyä olla?
Siis ei tee lähimmäiselle MITÄÄN sellaista mitä ei haluaisi lähimmäisen tekevän itselle.
Käskyn mukan lähimmäistä pitäisi rakastaa niinkuin itseään. Siis ahdistuksella, ikuisella itsesyytöksillä,vikaan menneellä ylpeydellä jne. Ei käy. onneksi lähimmäisiltä saatu ymmärrys ja hellyys nostaa meitäkin vastaamaan samalla lailla.
Kuis tuo on lapsenmielistä ajattelua?
Kyl vaan lapsenmielisesti ajattelee että tulee rakastaa lähimmäistä niinkuin haluais itseään rakastettavan.
Siinähän se Ari. Olet ymmärtänyt asian aivan oikein. Ei mikään paranna meidän haavojamme paremmin kun saa hieman hellyyttä lähimmäisiltään. Se auttaa meitä olemaan samanlainen takaisin.
Olipa virkistävä tulokulma aihepiiriin, kiitos. Tunnistan hyvinkin blogissa kuvatun ankaruuden omaa itseä kohtaan. Samoin tuo sanan ”rakkaus” pyörittely. Sanojen maailmassa sanoille tulee sisältö vain toisten sanojen kautta. Niinpä on terveellistä pohtia, että jos sanojen maailmasta katoaisi vaikkapa sana ”rakkaus”, niin mitä muita sanoja käyttäisin kuvaamaan samaa asiaa. Myötätunto ja hellyys eivät varmasti ole sieltä huonoimmasta päästä, päinvastoin. Ja hienoa että käsite hyve on mukana, tuo sielulle ominainen hyvä.
Oikeasti en halua että sana rakkaus ja sen sisältö häviäisi. Sen vaatiminen vain pilaa koko rakkauden olemuksen niin suhteissa lähimmäiseen kuin itseensä puhumattakaan Jumala-suhteesta.
Markku Hirn:””Siinähän se Ari. Olet ymmärtänyt asian aivan oikein. Ei mikään paranna meidän haavojamme paremmin kun saa hieman hellyyttä lähimmäisiltään. Se auttaa meitä olemaan samanlainen takaisin.””
Jumalan rakkaudessa ei ole ehtoa eli lähimmäistä tulee rakastaa tekipä tai sanoipa hän mitä tahansa, siis kaikkein vaikeintakin lähimmäistä myös vihollista.
Tule Ari,tulee, lähimmäistä tulee rakastaa ja sitä helpottaisi jos rakkauden voi puristaa itsestään esiin.
Mutta rakkaudella on oma tahtonsa jota meidän tietoinen tahtomme ei voi hallita. Siksi on hyvä aloittaa sellaisesta mitä voi, eli päästää hellyys ja myötätunto pintaan. Ne ovt aina pinnan alla odottamassa töihinpääsyä.
Itsensä hyuväksymine ja rakastaminen on paljon vaieampaa kuin lähimmäisen. Näin siksi että moralistiset h enkisesti väkivaltaiset kilpailuyhteisöt riistävät mone monilta ihmisisltä itsetunnon jo aivan lapsena. Ihmsellä ei ole tervettä tunnetta itsensä ja elämänsä arvosta. Siksi Jeesus nostikin ihmisenlle arvon takaisin sanoen mm. *Minä annan teille elämän kruunun” se on okieuden itsenäisyyteen ja arvokkuuteen , sillä kruunu oli kuninkuuden symboli. Kukin ihminen on oman jumalanvaltakuntasa eli itsensä kuningas. Alkukritityjäsanottiinkin ’kruunatuiksi’ (vrt.nimen S efanos merkitys!)Tätä kuvasi myös Ut:ssa impilisiittisesti oleva ns. teleios-vihkimys.
Oli edellä typoja niin paljon, että panen esille uudestaan. Koskaha tänne saadan muokkaustoiminto? Ei pitäisi olla vaikeaa…
Seppo Heinola:
Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen on paljon vaikeampaa kuin lähimmäisen. Näin siksi että syyllistävästi moralistiset ja henkisesti väkivaltaiset kilpailuyhteisöt riistävät monen monilta ihmisisltä itsetunnon jo aivan lapsena. Ihmselle ei jää tervettä tunnetta itsensä ja elämänsä arvosta. Siksi Jeesus antoikin ihmiselle arvon takaisin sanoen mm. *Minä annan teille elämän kruunun” se on oikeuden itsenäisyyteen ja arvokkuuteen , sillä kruunu oli k u n i n k u u d e n symboli. Kukin ihminen on oman valtakuntansa eli itsensä kuningas. Alkukristityjä sanottiinkin ‘kruunatuiksi’ (Vrt. nimen Stefanos merkitys!)Tätä kuvasi myös Ut:ssa impilisiittisesti oleva ns. teleios-vihkimys.
Eiköhän tuo Jeesuksen ohje ole ihan arkijärjellä tulkittavissa. On luonnollista, että ihminen toivoo itselleen hyvää, ja odottaa oikeudenmukaista kohtelua, mutta myös armollisuutta silloin kun on tullut tehtyä rikkeitä. Ja tämän mukaisesti siis tulee kohdella kaikkia kohtaamiamme ihmisiä. Se ei kylläkään ole lainkaan helppoa, pikemminkin se on ylivoimaisen vaikeaa ainakin joidenkin lähimmäisten kohdalla. Siksipä tarvitsemme ja anomme armoa myös Jumalalta. Aikoinaan suositussa laulussa laulettiin ”On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.”
Markku Hirn osaa hyvin panna ajatuksia liikkeelle hämmentämällä meille tuttuja ja rakkaita sanoja uuteen järjestykseen. Jeesuksen ohje on varmastikin parasta tulkita hyvinkin arkijärkisesti. Mutta kyllä minä ainakin tunnistan itsessäni turhankin hyvin tuon vaikeuden antaa itselleni anteeksi sellaista minkä anteeksi antamisessa muille ei ole suuriakaan vaikeuksia. Miten vaikeata, joskus täysin mahdotonta onkaan suhtautua itseensä yhtä hyväntahtoisesti kuin toisiin. Miksi? Olisiko niin, että siellä takana piilee ja vaikuttaa itse se kuolemansynneistä ensimmäinen. Voivathan nuo muut olla sellaisia taaperoita kuin ovat, mutta minä, minä olen parempi, minun pitää olla parempi, minulta saa ja pitää vaatia enemmän. Ylpeys siellä tosiaan kurkistelee, niin kuin Markku hyvin tunnistit, ja siihen jos osaisi hyväntahtoisesti suhtautua, niin voisi lähimmäisilleenkin rakentavampi olla.
Heikki Toivola . Hienoa että olemme samoilla linjoilla näissä asioissa. Jatketaan taapertelua niillä voimilla ja apuvoimilla mitä meille on suotu.