Näinä aikoina on keskusteltu siitä, saako samaa sukupuolta olevan parin vihkiä kirkollisesti, kun yhteiskunnan laki muuttuu 1.3.2017 alkaen.
Kirkon johto on ohjeistanut pappeja, että pitää olla maltillinen eikä käydä vihkimään.
Perusteluna on mainittu tähänastinen vähäinen (!) keskustelu ja selvitystyö, perinne, itsestäänselvyys ja kirkollisten toimitusten kirjan maininnat sulhasesta ja morsiamesta. Kirkkolaki ja kirkkojärjestys eivät aseta sukupuoliehtoa.
Ymmärrettävästi mies- ja naisparit, jotka ovat lain muutoksesta iloinneet, ovat pettyneitä, kun kirkko ei noudatakaan yleistä lakia, vaan heidän kokemuksensa mukaan tuntuu etsimällä etsivän perusteita toimia toisin.
Sattuneesta syystä sitä pahaa oloa kaadetaan minun niskaani.
Olen kuullut useamman ihmettelyn siitä, miten kirkko voi tuomita osan jäsenistöstään toisen luokan jäseniksi, joilla on yhtäläiset velvollisuudet, mutta pienemmät oikeudet. Ennen kaikkea ei olisi oikeutta solmia avioliittoa kirkollisesti.
Kirkkojärjestyksen 1: 4 § 1 momentin säädös on mielenkiintoinen: ”Kirkon jäsenellä on oikeus päästä osalliseksi kirkon pyhistä toimituksista ja seurakunnan tarjoamista eduista kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti.”
Tähän täytynee selvyyden vuoksi lisätä, keitä konfirmoituja kirkon jäseniä oikeudet eivät koske.
Marja-Sisko. Kiitos mielenkiintoisesta näkökulmasta tähän kipeään keskusteluun. Viittaan etenkin tuohon lainaamaasi Kirkkojärjestyksen kohtaan.
Mutta eikö siinä nimenomaan todeta, että kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännösten mukaisesti? Vai ajatteletko niin että näissä ei erikseen mainita vihittävien sukupuolesta siksi, että sillä ei ollut säätäjien mielestä merkitystä?
Jotenkin tuntuu, että avioliiton kirkollinen vihkiminen tai siunaaminen on juridinen ja hallinnollinen asia.
Minua on lähinnä mietityttänyt, että olisiko niin, että yhteiskunta on tässä asiassa vanhurskaampi kuin kirkko – askeleen eettisesti edellä?
Kyllä se on
Marja-Sisko, kiitos kun jaoit tämän näkökulman. Itse en tässä asiassa tiedä, mitä osaisi sanoa tai vastata. Se on vaikea.
Kirkon avioliittonäkemyksen kuvaus ei ole ollenkaan selvä, jotenkin se on tullut vahvasti esille. Nyt korostuu avioliiton juridinen, yhteiskunnallinen, hallinnollinen ja ihmisoikeudellinen sekä inhimillinen puoli. Ja näistä näkökulmista kirkkoakin ihmiset nyt vaikuttavat lähestyvän.
Onko kirkollinen avioliittoon vihkiminen tätä? Onko se vain juridinen ja hallinnollinen asia? Onko se vain ilmaus ihmisten hyväksymisestä? Onko se vain ihmisoikeussopimuksen toteuttamista? Eikö sillä ole mitään hengellistä merkitystä? Eikö sillä ole mitään teologista sisältöä? Perspektiivit eivät ollenkaan nouse esille tasapuolisina.
Huomaan, että monta kertaa korostetaan sitä ettei avioliitto ole kirkolle sakramentti. Mutta, mitä perustelu tarkoittaa, jää täysin ilmaan. Toinen korostus on, että kirkonkin perspektiivistä avioliitto on yhteiskunnallinen asia. Totta kyllä, mutta silloin minulle nousee kysymys: Miksi kirkon siinä tapauksessa tarvitsisi tehdä yhtään mitään avioliiton suhteen?
Minulla on mielessäni vain iso määrä kysymyksiä. Mitä voi tehdä? Minä en tiedä.
Ville: ”että kirkonkin perspektiivistä avioliitto on yhbteiskunnallinen asia. Totta kyllä, mutta silloin minulle nousee kysymys: Miksi kirkon siinä tapauksessa tarvitsisi tehdä yhtään mitään avioliiton suhteen?”
Niinpä. Miksei kirkko vain ihan yksinkertaisesti luovu kaikesta mikä liittyy avioliittoon – niin vihkimisestä, kuin myös siunaamisista? Kaikki olisivat tyytyväisiä ja maallinen viranomainen hoitelisi asvioliittoon liittyvät kommervenkit ja juridiikan.
Hyvä kirjoitus!
Marja-Siskolle tullaan puhumaan näistä asioista, koska häntä ei tarvitse pelätä.
Oletan, että kirkon tylntekijöitä ei yleensäkään tarvitse pelätä. Luottamushenkilöistä en ole ihan varma, hehän toimivat usein poliittisista lähtökohdistakin käsin hoitaessaan kirkollisia asioita.
Salme: ”Luottamushenkilöistä en ole ihan varma, hehän toimivat usein poliittisista lähtökohdistakin käsin hoitaessaan kirkollisia asioita.”
Mitäs pelättävää poliitikoissa sitten on, vaikka Väyrysen Pavesta en nyt olisikaan ihan varma?
Kiitos Marja-Sisko tästä kirkoituksesta!