Viime vuosien melkein, raivokas keskustelu ,siitä että voidaanko samaa sukupuolta olevia vihkiä kirkollisesti, on hämärtänyt huomattavasti suuremman perinteellisesti kristillisen ,moraalisesti tuomittavan yhteiskunnallisen ilmiön: Avoliitot.
Noin puolet parisuhteessa eläneistä aikuisista ovat jossain elämänsä vaiheessa ollut avosuhteessa. Heitä on siis satojatuhansia. Miksi kirkon moraalia vaalivat maallikot ja papisto ovat sulkeneet silmänsä tälle ilmiselvälle perinteellisesti ymmäretylle synnissä elämiselle?
Pelätäänkö sitä, että karkoitetaan loputkin nuorista ihmisistä mahdollisesta kirkollisesta yhteydestä? Heitä on paljon , pelätäänkö verorahojen menetystä?
Samaan luokkaan kuuluvat lesket ja varttuneet eronneet jotka elävät etäsuhteissa , mutta pareina ja joilla on seksiä?
Jos nyt rähinöidään pienestä homoparien ryhmästä, jonka sisällä on pienen pieni vähemmistö joka haluaa kirkollisen vihkimyksen , niin entä tämä suuri synnissä elävien avoparien vuoristo verrattuna pieneen kiven siruun?
Eikö kastekeskusteluissa oteta esiin sitä että nämä lapset ovat synnissä siitettyjä ja että liitto on ilman kirkollista vihkimistä hataralla pohjalla?
Lisää epäjohdonmukaisuutta : Jeesus sanoi hyvin selvästi sen, että joka katsoo himoiten naista on jo tehnyt huorin. Miksi ei kehoiteta naisia pukeutumaan burkaan, jotta miehet säästyisivät kiusaukselta ja kadotuksen uhalta?
Eli , keskustelu paljastaa että homoseksuaalisuus on olemassaolollaan provokaattio ja sitä tulee vastustaa .Vaikeus on siinä, että homoseksuaalisuus herättää arvostusten lisäksi syviä psykologisia elämyksiä. Ne eivät ole suoraviivaisia vaan herättävät epävarmuutta, jota kieltämisellä ja torjumisella yritetään hallita. Brutaalissa populistisessa keskustelussa homoseksuaalit katsotaan olevan paarioita, joiden lähellä oleminen voi saastuttaa puhtaan yhteisön ja yksilöt.
Jotakin on kuitenkin tapahtunut . On syntynyt muutosprosessi ja siinä keskustelun sävy on radikaalisesti muutunut ja verraten lyhyessä ajassa. Se merkitsee sitä ,että todellinen muutos ja kehitys on mahdollista.
Esimerkkeinä ovat Yhdysvaltojen kansalaisoikeus liike, joka vapautti sikäläiset vähemmistöt saamaan sekä teoriassa että käytännössä suhteellisen tasa-arvon. Samoin kolonialismin loppuminen, joka loi itsehallinolliset valtiot kaikista jäljellä olevista ongelmista huolimatta.
Samoin, Rautaesiriipun ja siihen liittyvän ideologian romahtaminen ,on merkinnyt elämisen vapautta hyvin suurelle ihmismäärälle.
Uskon, että tämä progressivinen kehityksen alavirta luo aikaa myöten , mutta ei ilman yhteistä taistelua, elämisen mahdollisuudet yhteiskunnan vieläkin sorretuina oleville alaryhmille ja -kultuureille. Vastarinta viivyttää vapauden saavuttamista, mutta se ei voi lopullisesti estää sitä!
Kaikki hyväntahdon ihmiset ovat kutsutut sekä sisäiseen että yhteiseen kappailuun oikeudenmukaisuuta vaativien vaikeiden asioiden puolesta, silloinkin kun joutuu konfliktiin omien tunteittensa kanssa.
Avioliitto ei olekaan raamatullisesti siinä, että pappi on sanonut aamenensa. Kun mies yhtyy vaimoonsa he tulevat yhdeksi lihaksi ja minkä Jumala on yhteen liittänyt, ei pidä ihmisen erottaa, sanotaan Raamatussa.
Kirkkoon on muodostunut sellainen käsitys, että se instituutiona jotenkin tekisi avioliiton Jumalan edessä. Tähän liittyy myös virkateologia. Vanhoissa kirkoissa avioliitosta on tehty sakramentti. Tällaista ei Raamattu tue, mutta käytännön ja järjestyksen puolesta se on mielestäni ihan OK, eikä siinä toimita suoraan Jumalan sanaa vastaan, kuten homostelun kohdalla tapahtuu. Nämä eivät siis ole verrannollisia asioita.
Kirkko on todella lipsunut yhden seksisuhteen ihanteestaan (pl. Raamatussa mainitut poikkeukset) ja on hiljaa mukautunut maailman tapaan. Tästä toki olisi tehtävä parannus, eikä sitä suinkaan tulisi käyttää perusteluna hyväksyttää uusia syntejä, kuten blogisti näyttäisi ajattelevan.
Jeesuksen sanat himoitsemisesta ovat Jumalan sanoja, eikä kristitty ohita niitä löysänä heittona, kuten Markku Hirn näyttäisi tekevän. Siinä on tekopyhille itsetutkistelun paikka. Toiset ottavat siitä luvan harjoittaa irstautta, koska kukaan ei täytä ihannetta ja toiset luulevat pääsevänsä puhtaana tuon sanan ohi. Molemmat väärässä.
Burkhaan pukeutuminen ei muuten estä himoiten katselemista, tämän islam on näyttänyt. Katse hakeutuu vain eri kohtiin kuin meidän kultturissamme. Synti istuu kiinni lihassa, ei sitä vaatteilla peitetä. Jumalan silmissä sitä ei peitetä muulla kuin Jeesuksen verellä, mutta itseltään ihminen sen peittää teeskentelyn vaatteella pettäen itsensä. Tähän liittyy tuo Jeesuksen opetus himosta.
Jos penätään uskovaisilta logiikkaa, niin olisi suotavaa itse olla looginen loppuun asti, koskien ihmisen täydellistä vapautta, jota liberaalit ja jumalankieltäjät enemmän tai vähemmän etsivät. Ihmisen täydellinen vapaus johtaa moraalin ja etiikan mitätöimiseen. Ihminen on silloin moraalinkin yläpuolella, muutenhan hän ei ole vapaa. Eikä kukaan voi perustella miksei joku, kristillisen maailmankuvan perusteella moraalisesti paha ihminen, saisi toteuttaa omia himojansa ja halujansa mielensä mukaan, jos kristillinen maailmankuva poistetaan. Monet rehelliset ateistitkin ovat tunnistaneet tämän ”hyvän ongelman”, johon päädytään, jos ihmisen vapaus viedään ns. päätyyn asti. Jarin mainitsema Nietzsche – käsittääkseni – paini juuri tämän ongelman kanssa.
Toivonen: ”Kun mies yhtyy vaimoonsa he tulevat yhdeksi lihaksi”
Yhdeksi lihaksi voi tulla ihan mainiosti ilman avioliittoakin.
Avioliitto on vain ja ainoastaan juridinen instituutio oikeuksineen ja velvollisuuksineen. Avioliitto on alunperin toiminut sulhon ja morsion sukujen taloudellisten ja perimyksellisten asioiden sopimuksena. Kirkko on vasta myöhemmässä vaiheessa ominut avioliiton itselleen muka luomiskertomukseen perustuvana kristillisenä instituutiona. Avioliittolaki ei tunne kuin yhdenlaisen avioliittoinstituution, eikä laissa puhuta mitään luomiskertomuksesta enempää kuin ”kristillisestä” tai ”maallisesta” avioliitostakaan.
”koskien ihmisen täydellistä vapautta, jota liberaalit ja jumalankieltäjät enemmän tai vähemmän etsivät..
Täydellistä höpönpöpöä. jokainen järkevä ihmine tajuaa ettei kukaan ole eikä edes voisi olla ’täydellisen vapaa’. Jo pelkästään oma ruumis asettaa tälle erilasia rajoituksia ympäristöstä puhumattakaan.
Liberaalit eivätkä ateistit tietenkään tallaista hae. Toivosen repliikin loppuosa siis kaatuu jo tähän lähtökohtaiseen olkinukkeen.
Ehkeivät hae, mutta logiikan mukaan pitäisi hakea.
Logiikka ja ennakkoluulo eivät todellakaan tarkoita samaa, Joni Toivonen.
Höpö höpö. Mikään logiikka ei edellytä tämmöistä. Logiikka toimii annettujen ehtojen puiteissa ja tämmöistä ’absoluuttisen vapauden’ ehtoa ei ole asetettu. Joten olkinukkesi tanssii ontossa kehäpäätelmässä’.
Avioliiton käytännölliset puolet ovat vaihdelleet paljonkin eri kulttuureissa, mutta aina siinä on sama peruskuvio, aviopari saa yhteisen hyväksynnän ja yhteisön tuen mahdollisten lasten kasvattamiseen. Avoparit on yhteisön silmissä ehken eriasemassa, aviopariin verrattuna mutta, lähtökohtana on tavoite uskollisuuteen ja sitä voidaan yhteisössä suojella, kun kaikilla on kunnioitus Jumalan siunaamaa liittoa kohtaan. Avoparin nähtiin kapinoivat Jumalan hyvää säätämystä kohtaan.
Kyse on lopulta haureuden välttämisestä, niin, että yhteisö pitää siunatut parit suojeluksessa ja jokaisella on omat puolisot. Lopulta on myös kyse ikivanhasta Juutalaisesta kulttuurista ja sieltä sen on nähty nousevan myös pakanoiden ohjeistukseksi. On hyvä myös muistaa, että me puhumme kaiken aikaan Juutalaiskristillisestä avioliitto traditiosta.
Takana on tosiaan juutalaiskristillinen avioliitto traditio. Aviouskollisuutta pidettiin arvossa. Aviorikoksesta (muun kuin oman puolison kanssa makaamisesta) seurasi kuolemanrangaistus. Myös Martti Lutherin mukaan aviorikoksen suhteen tulee noudattaa Vanhan testamentin lakia (kuolemanrangaistus).
Täällä on tuotu esille useitakin epäraamatullisia käytäntöjä, joihin kirkossa ei ole kiinnitetty huomiota vaan on ikäänkuin katsottu läpi sormien. Olisiko tarpeellista, että näistäkin epäkohdista tehtäisiin kirkolliskokoukselle aloite, että epäkohdat saatettaisiin raamatulliselle linjalle?
Ei kaikki ole raamatullista, mitä isovanhempamme sellaisena pitivät.
Niin, vai pitäisikö ajatella, että vaikka heteroilta ei vaaditakaan Raamatun sanan noudattamista niin tämä ei ole mikään peruste olla vaatimatta sitä homoilta?
Olisiko mielenkiintoista tietää, mistä alkoi ja miksi tämä äärimmäisen yksipuolinen homojen tuomitsemisliike. USA:n Bible belt?
Tästä homouden vastustamisesta on joissakin puheissa ja artikkeleissa jo tullut evankeliumin pääsisältö.
Siinä unohtuu monen moni muu asia, josta on Jeesuksen tai apostolien varoittava sana, esim. Roomalaiskirjeen 1. luvun lopussa on paljon muutakin.
Politiikassa sanotaan, että kova huomion kiinnittäminen johonkin vie sopivasti huomion jostakin muusta, kiusallisemmasta. Eihän tästä ole nyt kysymys, eihän?
Palaan otsikon kysymykseen. Näkisin asian niin, että avoliitto ei aina ole synnissä elämistä, kuten aikaisempina aikoina on katsottu. Eihän luostariinkaan mennä suin päin, vaan ennen sitovien lupausten antamista on koeaika, jolloin noudatetaan luostarisääntöjä, mutta jos luostarrielämä ei osoittaudu oikeaksi tieksi, on vielä mahdollisuus perääntyä. Jos rakastunut pari ei ole aivan 100 % varma keskinäisestä yhteensopivuudestaan, on elämänikäisen onnettomuuden ehkäisemiseksi syytä ottaa koeaika yhteiselämään, ei vain seksiin vaan myös ja nimenomaan arkiseen yhteiseloon. Näin voidaan todeta viihdytäänkö yhdessä niin hyvin että voidaan antaa elinikäiset sitoumukset, vai onko parempi peruuttaa ennen kuin on liian myöhäistä. Siis: avoliitto koeavioliitoksi ymmärrettynä on kannatettava vaihe parisuhteen solmiamisessa, mutta jos avoliiton tarkoituksena on kokonaan välttyä sitoutumiselta, sitä voi pitää eettisesti vääränä ratkaisuna.
”sitä voi pitää eettisesti vääränä ratkaisuna”
Tai oikeana sillä perusteella, ettei haluta sitoa toista ihmistä eliniäksi. Epäeettisempää on mielestäni se, että luvataan avioliitossa sitoutua rakastamaan myötä- ja vastamäessä, ja kun ensimmäinen vastamäki tulee eteen erotaan.
Tällainen epäeettisyys ei ole vierasta kristillisissä piireissäkään ei edes papiston keskuudessa.
Tarkoitin tietenkin kristillistä, en yleishumanistista etiikkaa.
Sahama: ”Tarkoitin tietenkin kristillistä, en yleishumanistista etiikkaa.”
Se kristillinen etiikkako ei koske niitä lukuisia pappeja, jotka ovat eronneet – ja jopa uudelleen avioituneet pariinkin kertaan – samalla tavalla kuin muita ihmisiä?
Eihän avioero ja uusi avioliitto ole lainkaan sama asia kuin sitoutumisen välttäminen. Avioero on toki aina tragedia, mutta useinkin se on kuitenkin kahdesta pahasta pienempi. Raamattukin mainitsee pari seikkaa, jotka voivat olla avioliiton purkautumisen perusteena, vaikka pääsääntöisesti avioliitto onkin tarkoitettu elinikäiseksi. Kristinusko ei ole moralismia, vaan armon käsite ilmaisee myös mahdollisuuden epäonnistumisen jälkeen yrittää uudelleen.
Sahama: ”Kristinusko ei ole moralismia, vaan armon käsite ilmaisee myös mahdollisuuden epäonnistumisen jälkeen yrittää uudelleen.”
Eikö kristillinen etiikka ole moraalista?
Oli kysymys eettisyydestä, kun kirjoitin: ”Avoliittoa voidaan pitää eettisenä sillä perusteella, ettei haluta sitoa toista ihmistä eliniäksi. Epäeettisempää on mielestäni se – sinun mukaasi kristillinen etiikka – jonka mukaan luvataan avioliitossa sitoutua rakastamaan myötä- ja vastamäessä, niin kauan kuin kuolema parin erottaa. Kun ensimmäinen vastamäki tulee eteen erotaan.”
Kysyin, eikö kristillinen etiikka koske lainkaan niitä pappeja, jotka ovat eronneet ja uudelleen naimisiin menneet?
Sahama nosti tärkeän asian esiin, kun tuleva pari kihlautuu, niin se on juuri se ns. Koe aika, ennen papin juttusille menoa. Merkkinä on jopa laitettu sormukset sormeen muille vinkiksi, että nämä ovat toiselleen lupautuneet.
No saako Ismo sinusta tuona koeaikana myös kokeilla miten se toinen rengas sopii siihen toiseen sormeen?
Seppo: ” miten se toinen rengas sopii siihen toiseen sormeen?”
Tarkoittanet pulttia mutteriin? Täytyyhän sitä päästä pruuvaamaan, onhan se muuten aikamoinen riski sitoutua koko loppuelämäkseen samaan pulttiin/mutteriin.
Hyvä ja tarpeellinen kirjoitus. Kiitos siitä!
On olemassa hyveitä, joista ei kaiketi ole mitään epäselvää, onko Kristitty taikka ei.
On varmasti myös tarpeellista luottaa siihen, että ihmiset tavatessaan osaavat itse ajaa sen ”tikanpojan sinne puuhun”. Toivon mukaan.
Ilman seksuaalisuutta ja intohimoa, meitä ei liene olisi olemassa, eli kyllä seksi on Jumalan luoma ominaisuus ihmisessä. Sen jätän jokaisen omaksi asiaksi miten sen asian kanssa tulee toimeen. Itselläni on ollut paljon vaikeuksia nuoruudessani kokemien nyrjähdysten kanssa.
Kristinusko ei ole moraalisääntöjen kanssa taistelemista, (lakihenkisyys) vaan Kristuksesta tulevaa Rakkautta, joka vaikuttaa ihmisessä kaikkea hyvää, mm. kärsivällisyyttä ja inhimillistä ymmärrystä.