Seurakuntavaaleihin valmistautuvat seurakunnat ovat erikoisen tilanteen edessä. Miksi valita luottamushenkilöitä, jos heidän päätöksentekoonsa ei luoteta? Viimeaikaiset uutiset ovat karua luettavaa.
Kainuun seurakuntayhtymälle punaista valoa – kaksi seurakuntaa puolusti, seitsemän vastusti (Kotimaa 24 19.3.2018). Pirkanmaan neljä seurakuntaa tyrmäsi täysin kapitulin suositteleman seurakuntaliitoksen (15.3.2018). Turun tuomiokapituli esittää aseurakuntaliitosta vastoin yhteisen kirkkovaltuuston tahtoa (14.12.2017).
(Elinan Perälän hiilipiirros 2018, Yksinäinen soutaja)
Suurilla kirjaimilla en voi puhua, koska olen ollut mukana muutamissa selvitystehtävissä, en kuitenkaan yllä mainituissa. Selvitystyöhön kuuluu, että on huolella keskusteltu luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa ja saatu tarvittava asiantuntija apu ja laadittu niiden pohjalta yhteinen ehdotus. Mistä siis pakit johtuvat?
Runnomalla seurakunnat eivät motivoidu hyvään juoksuun. Eikä pakko ole tuomiokapitulin eikä varsinkaan kirkkohallituksen etu. Ilman hyvää tahtoa ei synny hyvää jälkeä.
Mikä on suusseurakuntien idea? Niiden luominen on yksi tapa vieroittaa ihmiset ei vain seurakunnista vaan myös kirkosta. Jollei osata luoda seurakuntia jotka ihmiset tuntevat omikseen niin he lopulta kääntävät sille selkäänsä.
Talous on huono johtoajatus kirkolle.Kirkon työn tulee lähteä jostakin kuusta kun talouden hoidosta.