Papin työssä olen viikoittain tekemisissä elämän alun ja elämän päättymisen kanssa. On hienoa katsella kastetilaisuuksissa muutaman viikon ikäisiä pienokaisia. On hienoa, että heidät liitetään Jumalan perheeseen ja Jumalan lahjojen osallisuuteen. Muistelen samalla omia lapsiamme aikana, jolloin he olivat pieniä. Tajuan, että itsekin olen kerran ollut sylilapsi, pieni vauva. Tajuan myös joka päivä oman elämäni rajallisuuden, kun elämää on takana jo yli viisi vuosikymmentä.
Hautajaisissa olemme usein saattamassa pitkän elämän elänyttä haudan lepoon ja jättämässä häntä Jumalan huomaan. Olemme yhdessä läheisten kanssa jakamassa kaikkea sitä, mitä läheisen ja matkansa päättäneen ihmisen elämään kuului vuosikymmenten ajan. Joskus olemme saattamassa myös lasta, nuorta tai nuorta aikuista.
Ihmisen elämänkaari kehdosta hautaan panee kysymään, mikä on elämän mieli ja tarkoitus. Oma elämäni panee kysymään samaa. Mikä on elämäni tarkoitus? Miksi olen syntynyt tähän maailmaan? Mikä on yleensä elämän tarkoitus?
Edellinen piispamme Voitto Huotari totesi, että merkitysten katoaminen on yksi suurimpia aikamme ihmisten ongelmia. Piispa Huotari tarkoitti varmaan sitä, että moni ihminen on kadottanut tunnun elämän tärkeimmistä merkityksistä ja ehkä myös siitä kaikkein tärkeimmästä eli siitä, mikä on elämän tarkoitus.
Mikä on sinun elämäsi tarkoitus? Oletko miettinyt sitä. Ja oletko löytänyt siihen vastauksen tai vastauksia? Kysymys ei ole aivan yksinkertainen eikä vastausten löytäminen siihen ole itsestään selvää. Elämän mielekkyyden kannalta olisi kuitenkin hyvä, että löytäisimme elämälle tarkoituksen.
Joku voi vastata, että elämän tarkoitus on nauttia elämästä. Siihen olemme todella pyrkineet ja sitä monet asiat ruokkivat. Toinen sanoo, että elämän tarkoitus on tehdä työtä ja saada jotakin merkittävää aikaiseksi.
Itse olen löytänyt tuohon peruskysymykseen vain yhden kestävän vastauksen. Se vastaus on oikeastaan sama, minkä uskonpuhdistajamme löysi kristillisen uskon sisällöksi. Se vastaus on usko ja rakkaus. Elämän tarkoitus on uskoa ja rakastaa. Se on sitä, että löydämme turvan ikiaikojen Jumalassa ja että rakastamme täällä vaillinaisessa maailmassa toisiamme.
Tätä elämän tarkoitusta elettävä paastonaika ja sen sanoma ohjaavat meitä etsimään ja löytämään.
Toivo Loikkanen
”Seurakuntavaalien äänestysprosenttia käsiteltiin runsaasti maakuntalehtien pääkirjoituksissa. Useissa pääkirjoituksissa aiheena ovat laiskat äänestäjät.”
Trendi on sama kuin yhteiskunnallisissa vaaleissakin. Ihmiset kokevat, että on turha raahautua vaaliuurnille, kun äänestämisellä ei kuitenkaan voi vaikuttaa mihinkään. Diktatuurin valepuvuksikin sanottu puolueiden ”hiljainen demokratia” tekee mitä tahtoo ja EU:n vahvuudeksi mainostettu ”halu tehdä päätökset mahdollisimman avoimesti ja lähellä heitä joita päätös koskee”, ei tunne kunnallista itsehallintoa vaan ainoastaan maakunnallisen.
Elämme yhteiskunnassa, joka toteutttaa sitä, mistä Maastrichtin sopimuksen (1991) ”isälle” Jacques Delorsille , joka toimi EU-komission puheenjohtajana vuosina 1985-95 oli valitettu: ”kehityksen myötä kansallisvaltiot tulevat menettämään kansanoikeudellisen itsenäisyytensä” ja hän oli vastannut ”Entäs sitten”….so what…
Pitäisikö sanoa, että ”Hyvästi demokratia?”
Forssan Lehti ainakin kehui maanantain numerossaan Urjalan seurakunnan äänestysprosenttia 24,8%, joka kasvoi edelliskerrasta. Joitain positiivisiakin näkökulmia on siis uutisoitu.