Papin työssä olen viikoittain tekemisissä elämän alun ja elämän päättymisen kanssa. On hienoa katsella kastetilaisuuksissa muutaman viikon ikäisiä pienokaisia. On hienoa, että heidät liitetään Jumalan perheeseen ja Jumalan lahjojen osallisuuteen. Muistelen samalla omia lapsiamme aikana, jolloin he olivat pieniä. Tajuan, että itsekin olen kerran ollut sylilapsi, pieni vauva. Tajuan myös joka päivä oman elämäni rajallisuuden, kun elämää on takana jo yli viisi vuosikymmentä.
Hautajaisissa olemme usein saattamassa pitkän elämän elänyttä haudan lepoon ja jättämässä häntä Jumalan huomaan. Olemme yhdessä läheisten kanssa jakamassa kaikkea sitä, mitä läheisen ja matkansa päättäneen ihmisen elämään kuului vuosikymmenten ajan. Joskus olemme saattamassa myös lasta, nuorta tai nuorta aikuista.
Ihmisen elämänkaari kehdosta hautaan panee kysymään, mikä on elämän mieli ja tarkoitus. Oma elämäni panee kysymään samaa. Mikä on elämäni tarkoitus? Miksi olen syntynyt tähän maailmaan? Mikä on yleensä elämän tarkoitus?
Edellinen piispamme Voitto Huotari totesi, että merkitysten katoaminen on yksi suurimpia aikamme ihmisten ongelmia. Piispa Huotari tarkoitti varmaan sitä, että moni ihminen on kadottanut tunnun elämän tärkeimmistä merkityksistä ja ehkä myös siitä kaikkein tärkeimmästä eli siitä, mikä on elämän tarkoitus.
Mikä on sinun elämäsi tarkoitus? Oletko miettinyt sitä. Ja oletko löytänyt siihen vastauksen tai vastauksia? Kysymys ei ole aivan yksinkertainen eikä vastausten löytäminen siihen ole itsestään selvää. Elämän mielekkyyden kannalta olisi kuitenkin hyvä, että löytäisimme elämälle tarkoituksen.
Joku voi vastata, että elämän tarkoitus on nauttia elämästä. Siihen olemme todella pyrkineet ja sitä monet asiat ruokkivat. Toinen sanoo, että elämän tarkoitus on tehdä työtä ja saada jotakin merkittävää aikaiseksi.
Itse olen löytänyt tuohon peruskysymykseen vain yhden kestävän vastauksen. Se vastaus on oikeastaan sama, minkä uskonpuhdistajamme löysi kristillisen uskon sisällöksi. Se vastaus on usko ja rakkaus. Elämän tarkoitus on uskoa ja rakastaa. Se on sitä, että löydämme turvan ikiaikojen Jumalassa ja että rakastamme täällä vaillinaisessa maailmassa toisiamme.
Tätä elämän tarkoitusta elettävä paastonaika ja sen sanoma ohjaavat meitä etsimään ja löytämään.
Toivo Loikkanen
Toivo: krit. opin mukan Jumala on kaikkitietävä ja kaikkivaltias ja Raamatun mukan vain pieni joukko pelastua ja jumala siis tietää tämän etukäteen. Kuitenkin Hän antaa miljoonien vuosien aikana maailmaan syntyä miljardeja ihmisiä joiden siis ennaltatietää joutuvan helvetiin ikuisesti kudutetaviksi.
Näin on krist. opin ja Raamatun mukaan ja tämä ei selity puolinaisin vastauksin.
– Kiitoksia blogikirjotuksesta ja kommenteista.
Pohdin juuri ennen Kotimaa 24 blogien lukemista, miten osaisin kertoa lähipiirin noimeliaille aikuisille sekä pojalle yksityiskohtaisemmin uskon asioista, elämän tarkoituksesta ja kristillisistä arvoista.
Tilasin Kotimaan Sacrum kirjamyyntipalvelusta pari kirjaa sekä Taize – Yhteisön hengellisten laulujen CD;n. Tämän lisäksi lähetän saähköpostiosoitteella Kotimaa 24 Blogikirjoitukset heidän paastonajan lukemiseksi hiihtolomilla .
Olisiko niin, että meiltä maallistuneilta länsimaiden hyvinvointivaltioiden asukkailta taloudellisen hyödyn – rahan ja tuoton hankinta on kuitenkin viimmekädessä se ratkaiseva tekijä, aevo , tavoite ja elämän tarkoitus vaikka kirkollisveroa maksammekin.
Kultturi- ja muut henkiset ja henegelliset asiat tulevat, jos ollenkaan – senjälkeen ,kun taloudelliset edellytykset – hyvinvointi on työllä ja liiketoimilla ensin ansaittu.
Kokemuksesta tiedän, että nykyihmisen on vaikea nöyrtyä ja uskoa syntiensä sovitusta Kristuksen sovitustyön kautta omaehtoisesti.
Aihe on selittämättömyydessään epätoivoisen askarruttava. Toipa se kuitenkin mieleen erään Anton Tsehovin ajatuksen hänen kirjeestään Aleksei Suvorinille. Ajatus ei mitenkään liity elämän tarkoituseen, mutta itselleni se on ilmaissut lähestymistapaani selittämättömäksi jäävään elämän tarkoituksen pohdintaan. Tsehov kirjoittaa: ”Kun ihminen ei ymmärrä, hän tuntee sisällään epäsoinnun; tämän epäsoinnun aiheuttajaa hän ei etsi itsestään niin kuin pitäisi, vaan itsensä ulkopuolelta, siitä myös sota sellaista vastaan jota hän ei ymmärrä.” Kuulen tässä ajatuksessa eräänlaisen elämän tarkoituksen eksistentiaalisen hahmotelman. Elämän ajallinen tarkoitus on itsestä lähtevän etsimisen ja kyselyn kautta tapahtuva eheytyminen sanan kaikissa merkityksissä eli hengellisiä, psykologisia ja sosiaalisia polkuja samoten.
Kiitos hyvistä kommenteista, joista Aarnon kommentti ja sen lainaus tuntuvat hyviltä. Siitä voisi jatkaa toteamalla, että ehkäpä elämän tarkoitus on etsiä elämän tarkoitusta. Elämä on ihmisen matka, jolla pohdimme eksistentiaalista kysymystä olemassaolostamme. Itse lyhyessä kirjoituksessa vastasin liiankin pikaisesti ja suoraan kysymykseen oman ajatukseni. Olemme etsijöitä, mutta voimme myös löytää vastauksia, ainakin meille sopivia vastauksia. On hyvin kiehtovaa tuntea elävänsä ja tehdä siitä havaintoja ja samalla pohtia, miksi juuri minä sain syntyä ja miksi minun pitää sitten kuolla.
Elämän tarkoitus? Se on tuntea Jumala.
Mikä taasen on olemassaolon tarkoitus? Siihen riittää vastaukseksi vain yksi sana.
– Ehkä saan hieman täydentää kommenttiani kysymystä elämän takoituksesta, uskosta ja rakkaudesta, jonka usko kolmiyteiseen Jumalaan synnyttää ihmisessä etsikkoakojen jälkeen.
Usko Kristukseen – uskoon tulo , ei ole pelkkä tunnereaktiojo, jollaisen esim. taideteos ,kirja, öljyväri maalaus, musiikki – sävellys aikaansaa ihmisessä.
Mielestäni uskooon tulo kokemukseen n liittyy myös älyllinen puoli, ymmärtäminen ….. elämän realiteetit ovat sellaisia kuin ovat .
Uskossa yhdistyvät niin tunteet, järki kuin tahtokin realistiseksi ymmärrykseksi siitä todellisuudesta, joka on luotuna olemassa meistä riippumattomista syistä .
Usko Kristukseen aikaan saa ihmisen vuoropuhelu mahdollisuuden, yhteydenpidon Jumalaan Raamatun Sanan, seurakuntayhteyden , Pyhien sakramenttien ja rukouksen kautta.
Lopuksi;
Maailmassa Te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: Minä olen voittanut maailman. Joannes 16. jae 32.
Olisiko se kuitenkin hoitaa ja viljellä tätä maata, jättää edes pieni läntti, kenties vain pari ihmistä,
paremmassa kunnossa kuin he olivat ennen vaellustani täällä.
Yksi positiivisen psykologian luojista psykologi Mihaly Csikszentmihalyi (yritäpä muuten sanoa nimi ääneen) esitti, että perinteinen psykologia ei tuota tarpeeksi tietoa siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Tähän liittyen hän esittää elämäntarkoitukseksi sen, että elämällä on tarkoitus.
Väite vaikuttaa truismilta, mutta suosittelen mietiskelemään sitä tarkemminkin. Ehkäpä tuossa on ideaa.
– Jouduin pohtimaan konkreettisessa tilanteessa oman elämäni tarkoitusta . Sairaalassa.
Silmäklinikan etevä naiskirurgi, edesmennyt professori lohdutti minua ennen täysnarkoosia ja neljän tuntia kestanyttä silmä – leikkausta ,…. ette tule sokeaksi. Aistitte Valoa tämänkin jälkeen.
Me teemme pieniä ns. ….putkitöitä teidän molemmissa silmissä, jotta saamme äkillisesti koohonneet , sokeuden aiheuttavat silmaän paineet laskemaan. Kaikki onnistui suunnitelmien mukaa neljän vuoden aikana..
Siitä on jo runsaat kolmekymmentä vuotta , muuta elämän tarkoitus kirkastui – on kirkastunut minulle samana vuonna hiljaisen viikon pääsiäaamun messussa ja Pyhän ehtollisen sakramentin yhteydessä.
Syntikuorma – täyspakkauss – putosi rulloin selästäni Kristuksen lunastustyön vakuudeksi, tunsin tapahtuman hyvin konkreettisena. Uskoin vaikka en vielä silloin nähnyt.
Olen saanut siitä alkaen kokea elämän tarkoituksenmukaisuutta – Iloa ja Rauhaa toimieni ja perheeni kanssa Kristuksessa.
Yhtymäkohtia UT;n evankeliumien sokeaan, jonka Kristus paransi tuli väistämättä mieleeni tuolloin ja myöhemminkin.
Syvempi ymmärrys Pyhän Raamatun Valon – hengellisyyden ulottuvuudesta kolimiyhteisen Jumalan lahjana uskovalle kristitylle.
Kohta on sellainen tilanne, että valtionpäämiehet joutuvat matkustamaan väkirikkaisiin maihin ja pyytämään siirtolaisia:”tulkaa tänne synnyttämään!” Väestöpyramidi on kääntynyt päälaelleen eivätkä muut synnytä kuin lestikset. Ongelma on uskonto, koska protestanttisissa maissa ei synnytetä tarpeeksi ja muslimimaissa on isoja lapsiperheissä tai sellaisissa kirkoissa kuin Etiopian ortodoksinen kirkko tai Puolan katolinen kirkko-kastettavia ei olisikaan yhtään enempää.