Elämän tarkoitus

Papin työssä olen  viikoittain tekemisissä elämän alun ja elämän päättymisen kanssa. On hienoa katsella kastetilaisuuksissa muutaman viikon ikäisiä pienokaisia. On hienoa, että heidät liitetään Jumalan perheeseen ja Jumalan lahjojen osallisuuteen. Muistelen samalla omia lapsiamme aikana, jolloin he olivat pieniä. Tajuan, että itsekin olen kerran ollut sylilapsi, pieni vauva. Tajuan myös joka päivä oman elämäni rajallisuuden, kun elämää on takana jo yli viisi vuosikymmentä.

Hautajaisissa olemme usein saattamassa pitkän elämän elänyttä haudan lepoon ja jättämässä häntä Jumalan huomaan. Olemme yhdessä läheisten kanssa jakamassa kaikkea sitä, mitä läheisen ja matkansa päättäneen ihmisen elämään kuului vuosikymmenten ajan. Joskus olemme saattamassa myös lasta, nuorta tai nuorta aikuista.

Ihmisen elämänkaari kehdosta hautaan panee kysymään, mikä on elämän mieli ja tarkoitus. Oma elämäni panee kysymään samaa. Mikä on elämäni tarkoitus? Miksi olen syntynyt tähän maailmaan? Mikä on yleensä elämän tarkoitus?

Edellinen piispamme Voitto Huotari totesi, että merkitysten katoaminen on yksi suurimpia aikamme ihmisten ongelmia.  Piispa Huotari tarkoitti varmaan sitä, että moni ihminen on kadottanut tunnun elämän tärkeimmistä merkityksistä ja ehkä myös siitä kaikkein tärkeimmästä eli siitä, mikä on elämän tarkoitus.

Mikä on sinun elämäsi tarkoitus? Oletko miettinyt sitä. Ja oletko löytänyt siihen vastauksen tai vastauksia? Kysymys ei ole aivan yksinkertainen eikä vastausten löytäminen siihen ole itsestään selvää. Elämän mielekkyyden kannalta olisi kuitenkin hyvä, että löytäisimme elämälle tarkoituksen.

Joku voi vastata, että elämän tarkoitus on nauttia elämästä. Siihen olemme todella pyrkineet ja sitä monet asiat ruokkivat. Toinen sanoo, että elämän tarkoitus on tehdä työtä ja saada jotakin merkittävää aikaiseksi.

Itse olen löytänyt tuohon peruskysymykseen vain yhden kestävän vastauksen. Se vastaus on oikeastaan sama, minkä uskonpuhdistajamme löysi kristillisen uskon sisällöksi. Se vastaus on usko ja rakkaus. Elämän tarkoitus on uskoa ja rakastaa. Se on sitä, että löydämme turvan ikiaikojen Jumalassa ja että rakastamme täällä vaillinaisessa maailmassa toisiamme. 

Tätä elämän tarkoitusta elettävä paastonaika ja sen sanoma ohjaavat meitä etsimään ja löytämään.

Toivo Loikkanen

 

  1. En ymmärrä, ihmisetkö ovat ottaneet vallan liittää lapset Jumalan perheeseen ja lahjojen osallisuuteen? Että ihmisten toimet vaikuttavat siihen, kuka on jumalallisuuksista osallinen? Onpa korskeaa puhetta. Eikö Jumala siitä päätä?

    Vai että Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat. Jos Hänen tahtonsa se todellakin on, niin sittenhän kaikki pelastuvat, koska Hänen tahtonsa on se mikä tapahtuu, aina ja iankaikkiseen. Vai mitä? Onko ihmisellä yhtään mitään nokan koputtamista siihen? Jos Jumala tahtoo, että esim. minä pelastun, niin sitten tapahtukoon Jumalan tahto. Minulla ei ole valtaa puuttua siihen. Olenko väärässä?

    Tuomio? Minkä ihmeen vuoksi Jumala on tuon tuomion asettanut, jos Hänellä kova tahto on rakkauteen? Eikö Hän ole kaikkivaltias ja kaikkitietävä? Kun Hän on kaikkitietävä, on tuolla tuomiolla silloin oltava inhottava taka-ajatus – eli Hän on jo kauan sitten asettanut toiset tuomion alle. Jos ja kun Hän on kaikkitietävä, on Hänellä ollut meille kaikille jo ammoin tarkoitus. Toiset saavat elää aikansa, toiset kuolevat lapsina tai ennen aikaisesti kauhealla tavalla sairauksiin, toiset tapetaan kauhealla tavalla, toiset joutuvat sotiin, pahoinpidellyiksi, sorretuiksi, raiskattaviksi jne.

    Mikä on minun elämäni tarkoitus? Tällä hetkellä torpata uskovaisten käsittämättömiä ajatuksia. No niin, omalla elämälläni ei ole tarkoitusta. Tekemisilläni on tarkoitus. Ja se riittää.

    ”jos Jumalalla on meille taivas varattuna kuten hän on luvannut.” –Jos? Ei siis ole varmaa tietoa tuosta lupauksesta.

  2. Janne Onnela: Usko ei tule ihmiseen kasteessa. Usko tulee jos on altis epärationaalisten kokemuksien totena pitämiselle ja aivopesulle. Miksi usko ei tullut minuun, vaikka minut kastettiin 52 vuotta sitten? Miksi usko ei ole tullut vuosisatojen aikoina pelkästään miljooniin suomalaisiin?

  3. – Pieni täydentävä kommentti Janne Onnelalle. Olisko niin, että me kristitytkin olemme ihmisinä myös epätäsmällisiä, vaikka sama Ylösnoussut Kristus kohtaa meidät joka aamu kammiossamme , kuten silloin ensimmäsiesen pääsiäisen jälkeiisenä aamuna Jerusalemiin matkalla olleet opetuslapset Emmauksen tiellä.

    Roomalaiskirjeen 8 luku jakeet 1- 12 . Henegen luoma uusi elämä lienee kaikille uskossa eläville teologeillekin tuttu Raamatun kohta.

  4. ”…sama Ylösnoussut Kristus kohtaa meidät joka aamu kammiossamme”. -Meidät kaikki sadat miljoonat uskovat? Entä uskottomat tai vääräuskoiset miljardit? Kohtaako Kristus heidätkin joka aamu?

    On muuten tuo henkilökohtaisuus tuossa vapahtamisessa vähän arveluttava juttu. Jos ottaisin Kristuksen henkilökohtaiseksi vapahtajakseni, joutuisin siis jakamaan Herrani vähintään satojen miljoonien kanssa. No way. Haluan Hänet kokonaan itselleni.

  5. Kehnonlaisestipa on keskustelua… Ei kai huvita käydä katsomassa tai sitten Jumala ei ole johdattanut tänne panemaan luuta kurkkuun tahi ojentamaan kurjaa uskonnotonta. Tämmöstähän tämä nykyinen K24. Kyllähän oli uudistus ja keskustelukulttuurin raikastus.

  6. Yki: Hieman vaisusti on tosiaan keskustelua. Jatkan aikaisemmasta kommentistasi: Mistä tiedät, ettei usko tule ihmiseen kasteessa? Mistä tiedät, ettei usko ole tullut ”vuosisatojen aikoina pelkästään miljooniin suomalaisiin?” Itse ajattelen, että moni on saanut uskon lahjan ja saa edelleen. Uskoa on enemmän, kuin joidenkin kriteereiden perusteella näemme.

  7. No niin, olen itekin ollut langoilta tämän päivän kateissa…

    Minä esimerkiksi en tullut uskoon kasteessa. Aivan kuten lukemattomat kanssaeläjäni. On outoa, että uskon tuleminen ihmiseen vaatii toisen tekemän rituaalin. Ajatteletteko te kristityt uskovat todellakin että Jumala (joka siis uskon antaa) jättäisi tuollaisen hmm, ratkaisevan tärkeän asian vain joidenkin papinplanttujen (pyydän anteeksi karkeata ilmaisuani) käsiin? Sellainen ajattelu on melkoista korskeutta.

    Olen aivan varma siitä, että uskovien osuus populasta on ollut kautta uskon aikojen olleen suunnilleen sama, noin 25%. Siitä päättelen, että todellakin miljoonat suomalaiset ovat jääneet ilman sitä ”kasteessa tullutta” uskoa. Vuosikymmeniä ja satoja sitten omaa epäuskoaan ei ollut sopivaa ilmaista. Se saattoi jopa maksaa toimeentulon, ainakin saattoi jäädä yhteisön ulkopuolelle. Niinpä kirkkoon mentiin vaikka hampaat irvessä. Joskus määre ”jumalaton” oli melkoinen poltinmerkki. Onneksi ajat ovat muuttuneet. Todellakin onneksi!

    Outoa ylimielisyyttä on myös sanoa, että ”moni on saanut uskonlahjan”. Tuo tarkoittaa vain sitä, että uskovat katsovat omaavansa erään oleellisen ominaisuuden ihmisyydessään. Jos olisi todellakin niin, että Jumala antaisi uskonlahjan toisille, mutta toisille ei, olisi tuo Jumala käsittämättömän arrogantti. Miksi hemmetissä Hän jättäisi toiset hunningolle? Onko todellakin Jumalanne tällainen eriarvoistava?

    Ei. Väitänkin, että uskonlahja –höpätys on vain ja ainoastaan ihmisperäistä uskon arroganssia.

    Tässä oli myös kommentti kotikaupunkilaiseni Osmo-papin kommenttiin. Olen pitänyt, Osmo, sinua järkevänä monissa K24-kirjoituksissa ja kommenteissa, mutta tätä ”uskonlahja” -juttua en sulata:o. Eikä kenenkään pidä.

    Väitän, että usko on vain ja ainoastaan yksilöllinen aivoperäinen asia ja sikäli samaa perua, kuin ns. lahjat. Toisten aivorakenne vain ei yksinkertaisesti mahdollista uskonnollista uskoa.

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.