Vivamon kirpputorilla katselin kirjoja. Silmiini osui Patricia Tudor-Sandahlin kirja: Kolmas ikä. Poimin sen käteeni ja avasin jostain keskivaiheilta. Teen niin aina, kun haluan tietää kannattaako kirjaa ylipäätänsä ryhtyä lukemaan. Luin sivulta 145 pätkän:
“Jälkikäteen saatamme nähdä, että psyykkisen epätasapainon kausilla on ollut suuri arvo : ne auttavat meitä näkemään elämän selkeämmin ja kenties selkiyttävät myös sen mitä elämältä haluamme. Omaan epätasapainoisuuteemme tutustuminen on edellytys itsetuntemukselle, joka taas on sisäisen tasapainon saavuttamisen edellytys”.
Noiden ajatusten tähden kaupat tuli tehtyä heti. Kuinka hieno ajatus onkaan se, että elämäntilanteet, joissa kaikki on näyttänyt menevän täysin poskelleen, voivatkin olla tasapainoisen elämän tärkeitä rakennusaineita. Jopa ilman niitä itsetuntemus olisi huteralla pohjalla. Epätasapainoiseen tilanteeseen johtavia asioita osaa jatkossa välttää, kun tietää mihin ne johtaa. Näin oppii pikkuhiljaa pitämään elämäänsä tasapainossa.
Tasapainon menettämisessä ei sillä hetkellä kukaan näe mitään hyvää. Vasta paljon myöhemmin ne tilanteet voivat nousta arvoon arvaamattomaan. Tasapaino voidaan menettää lukemattomista syistä ja usein ne koetaan häpeällisiksi vielä vuosienkin jälkeen. Sitten on tilanteita, joihin suistumisiin emme itse ole mitenkään olleet vaikuttamassa. Ne tulevat eteemme yllättäen. Emmekä osaa varautua niihin mitenkään. Rohkaisevaa on tajuta , että nuo elämän vaikeat vaiheet auttavat säilyttämään hyvää tasapainoa kaikenlaisten haasteiden ja virtausten keskellä. Tuulet ei pääse puhaltamaan nurin, eikä virrat viemään mennessään.
”Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.” Matt.7:25
On tosiaan hurjaa miten ihminen joutuu elämänsä aikana moniin tuuliin, mutta kuinka olla, niin jo kohta taas paistaa aurinko. Joku sanoi joskus, että ylämäkeen kannattaa jaksaa mennä, sillä se loppuu aikanaan ja sen jälkeen tulee yleensä myötämäki… Joskus ylhäällä odottaa vielä vuori, joka pitää ylittää, mutta toivossa, senkin jaksaa kulkea, koska luottamus on siinä, että Jumala pitää lopulta huolen väsyneistä matkaajistaan.
Kristus on sellainen Kalliopohja, ettei sitä voita mitkään maailman tuulet, vaikka saatana ja maailma kiljuukin kurkku suorana: ”Ei kelpaa, ei riitä, olet kelvoton matkamies…”
Tunnen teoksen ,mutta en ole täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa.
Elämän epätasapainotilanteet on peitenimi kriiseille ja traumoille. Joidenkin elämän ne voivat turmella kokonaan ja joillekin , kun niistä on selvitty, ne toimivat elämän rakennusaineina. Mitä haluan sanoa on se, että kriisejä ja traumoja ei ole mitään syytä idealisoida , niin kuin kirjailija tekee itse sitä huomaamatta.
Toinen lähde epätasapainoon on vaikeampi. Siinä on kyse siitä ,että koko psykologinen tunne-elämän kehitys ei ole sujunut tarpeeksi hyvin. Sellainen ihminen kamppailee koko ikänsä tasapainoa etsien ja jos hänellä on tuuria, niin tunne-elämä lopulta kehittyy kuitenkin niin tasapainoiseksi , vaikka myöhästyneenä, että hän voi tyytyväisin mielin nauttia vanhentumisesta.
Tasapainotteluun joutuu kuitenkin jokainen. Seisoskelin Marketin pihalla ja mietin hakisinko sieltä jotain herkkuja mielialaa kohottaakseni. Pohdin sitä siinä paikallani jonkin aikaa. Siihen tupsahti vanha kaverini ja hän kertoi olevansa menossa jääkiekon harjoitusmatsia katsomaan. Johon pääsee nyt ilmaiseksi. Niinpä päätin lähteä mukaan. Herkut jäi ostamatta, mutta huomaan matsilla olleen parempi tasapainottava vaikutus, kuin niillä.
Vastaaviin tilanteisiin joudumme päivittäin. Kuka mihinkin. Joku alkaa tasapainottamaan mielialaansa makealla, toinen päihteillä, kolmas jollain muulla.
Kullakin on siihen omat konstinsa. Joskus nämä tasapainottelut vain johtavat riippuvuuteen.
Riippuvuus voi johtaa elämän hallinnan menetykseen. Sitä tilaa kai voi jo kutsua
psyykkiseksi epätasapainoksi. On syys sitten mikä tahansa, niin usein siihen liittyy valtavaa häpeäntunnetta. Häpeä on usein suurin este vapautumiselle. Jos on kuitenkin ollut sitä tuuria ja päässyt irti riippuvuudestaan, niin tietää mitä ei kannata tehdä, ettei kierre hotkaise uudelleen sisään. Näin elämän tasapaino voi säilyä. Traumatisoituneelle ja sisäisesti haavoitetulle voi olla suurena lohdutuksena tuo kirjan ajatus.
”Omaan epätasapainoisuuteemme tutustuminen on edellytys itsetuntemukselle, joka taas on sisäisen tasapainon saavuttamisen edellytys”.
”Menin itseeni. Oli ahdasta. Tulin pois.”
— Torsti Lehtinen
Tuo Torsti Lehtisen lausauhdus on puhutteleva. Jaakob kirjoittaa peiliin katsomisesta, (itseensä menemisestä ) myös puhuttelevasti.
”Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.
Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä.
Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.
Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.
Sillä jos joku on sanan kuulija eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään, lähtee pois ja unhottaa heti, millainen hän oli.
Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.
Jos joku luulee olevansa jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen jumalanpalveluksensa on turha.
Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta. Jaak1:18-27
Totuuteen katsominen on vaikeaa, sillä raadollisuutta on niin paljon… Kiitos Kristus, että saan katsoa peiliin ilman pelkoa ja jäädä sinun hoitoosi.
Elämäni suurimmat kuopat voin kokea tänään aivan erityisinä lahjoina. Lapsuuden suuri menetys, jossa kukaan ei osannut rohkaista suruun. Nuoruuden syvä masennus, jossa koko tulevaisuus katosi käsistä. Työelämässä hirvittävään kiusaamisprosessiin joutuminen ja työssä uupumisen kokemus. Siinä suurimmat aarteeni, jotka ovat muokanneet minusta minän. Ilman noita kokemuksia, minulla ei olisi mitään sanomista sille, joka putoaa elämän nollapisteeseen ja jopa sen alapuolelle. Ei minulla nytkään ole mitään sanomista hänelle, mutta voin istua vierellä ja olla ihan hiljaa.
Ihmeellistä on miettiä näitä kaikkia kokemuksiani, joiden läpi Jumalan suuri rakkaus on armossaan minua kuljettanut ja muuttanut kaikki suuret onnettomuuteni omaan käyttöönsä sopiviksi työkaluiksi. Suojellut, parantanut ja opettanut hyödyntämään kovia kokemuksiani muidenkin hyödyksi. Suru joka jäi lapsena surematta, löysi tiensä aikuisuudessa ulos säilykepurkistaan ja opin työstämään surua. Huomasin miten suru on jotain , joka hellällä tavalla hoitaa meitä. Niinpä nyt osaan rohkaista toisia suremaan surujaan.
Käsittämätön on sekin kokemus, jossa anteeksiantamus kiusaajaani kohtaan tuli seinän läpi ja antoi rakkauden kiusaajaani kohtaan. Miten olisikaan voinut selvitä, jollei Herra apu olisi siinäkin ollut kanssani. Viha ja katkeruus olisi jäänyt sisälleni. Nyt vapaus siitä muutti kaiken. Kiusaajasta tuli hyvä ystäväni ja pääsin ikään kuin sisältäpäin tutkimaan kiusaamisprosessia ja purkamaan sitä. Lisäksi opin sen miten voi rakentaa hyvää työilmapiiriä koko työpaikalleni.
Vaikea oikeastaan käsittää tuota kaikkea hyvää huolenpitoa, jota Jumala rakkaudessaan on osoittanut. Käsittämättömän suurissa kärsimyksissäni Hän on minua kuitenkin kantanut niiden yli. Vaikka en ole silloin tiennyt siitä mitään.
Tänään syntymäpäivänäni syntyi tällaista pohdiskelua. Hyvä on katsella joskus taaksepäin ja nähdä siellä Jumalan hyvä huolenpito. Tällöin voi katsoa elämää eteenpäin, ehkä rohkeammin mielin.
Elämä on ihmeellinen matka, varsinkin kun katsoo taaksepäin. Kuten kirjoitit Pekka ja Kirjoitettu on: ”Monen ahdistuksen kautta teidän on meneminen…”
Itselleni on merkinnyt paljon ymmärtää mitä ”rohkeus” merkitsee, se ei ole mitään sellaista mitä monesti ajatellaan, vaan siinä on kysymys ” lujasta luottamisesta” ja on siis uskallettava jättää asiat Jumalan käsiin. (Se on rohkeutta, mistä Raamattu puhuu) Ihmisellä on taipumus suorittaa itse ja ansaita omat kannuksensa, mutta kun rohkeasti luopuu niistä, ja jättää asiansa Jumalan käsiin, niin alkaa tapahtumaan jotain ihmeellistä ja outoa. Jumala alkaa valmistamaan tietä missä kulkea.
Rohkeus Luottaa Jumalaan itsensä sijaan on merkillisin asia mihin olen elämässä törmännyt. Pelko katoaa ja Rakkaus tulee tilalle.
Seuraava kannattaa lukea sana sanalta ja pureskella Hebrealaiskirjeen kirjoittajan ajatusta hiljakseen. Itse olen saanut siitä paljon luottamusta.
”Sillä jokainen huone on jonkun rakentama, mutta kaiken rakentaja on Jumala.
Ja Mooses tosin oli ”palvelijana uskollinen koko hänen huoneessansa”, todistukseksi siitä, mikä vastedes piti sanottaman, mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen.
Sentähden, niinkuin Pyhä Henki sanoo: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, Älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta; sentähden minä vihastuin tähän sukupolveen ja sanoin: ’Aina he eksyvät sydämessään’; mutta he eivät oppineet tuntemaan minun teitäni; ja niin minä vihassani vannoin: ’He eivät pääse minun lepooni’.”
Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin sanotaan: ”tänä päivänä”, ettei teistä kukaan synnin pettämänä paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti. Hebr.3:4-14
…jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen.
…, ettei teistä kukaan synnin (rakkaudettomuuden) pettämänä paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.