Ajallinen elämä on rajallista. Tämän maailman elämä päättyy kuolemaan. Kuvassa hautajaiset menossa Kamerunin pääkaupungissa Yaoundessa 8.6.2006, arkku keskellä, lukupulpetti vasemmalla.
Sunnuntai 06.10.2019
17. sunnuntai helluntaista
Jeesus antaa elämän
1. lukukappale: Job 14:1-6, 13-15
Olemme kirkkovuodessa tulleet niin pitkälle, että on aika puhua sekä kuolemasta että meidän kristittyjen toivosta: Ruumiin ylösnousemuksesta ja iankaikkisesta elämästä.
Tämä aihetta käsittelee Pikkupääsiäinen eli Syksyn pääsiäinen. Nimi on peräisin siitä, että puhumme osittain samoja aiheita kuin kärsimysajalla ja pääsiäisenä: Elämän kovaa kohtaloa tässä maailmassa ja samaan aikaan kurottaudumme tulevaisuutta kohti: Jumalan avaama pelastuksen täyttymys ja lopullinen vapautus silmiemme edessä.
Elämä katoaa kuin kukkanen kuihtuu
Jobin kirja kuvaa kärsimystä ja elämän katoavaisuutta. Parhainkin ihminen kohtaa vaikeuksia. Tulee erilaisia vaivoja, ahdistusta tai sairauksia. Yhdelle yhtä toiselle toista.
Ihminen kyselee miksi näin pitää käydä. Vastauksia vain ei saada. Monet kysymykset jäävät avoimiksi. Selitys jää salaisuudeksi.
Luvussa 14 tuodaan esille elämän katoavaisuus. Meidän elämässämme on raja, jota emme voi ylittää. Päiviemme määrä on laskettu.
Luontaisesti tämän myöntäminen on meille vaikeaa. Etsimme ulostuloja, mietimme miten pääsee vapaaksi. Yritämme löytää keinoja. Milloin milläkin konstilla pyritään väistämän tämän todellisuuden olemassaolo.
Jobin kirjan valtaisassa runoudessa elämä otetaan tosissaan. Tosissaan otetaan myös elämämme päätös. Tämän rehellisyyden tuoma elämän realismi hylkää itsensä pettämisen ja väärän toivon sellaiseen illuusioon, että elämä voisi jatkua ikuisuuteen tässä maailmassa.
Ihminen, naisesta syntynyt,
elää vähän aikaa ja on täynnä levottomuutta.
Kuin kukka hän avautuu ja kuihtuu,
on kohta poissa, kuin varjo.
Ihmisen elämä on laskettu tarkoin,
lasketut ovat sen kuukaudet ja päivät.
Sinä olet pannut hänelle rajan,
jota hän ei voi ylittää.
Vaivan jälkeen tulee ikuisuus ja lepo
Pimeyteen koittaa valo. Yö väistyy ja päivä sarastaa. Ihmisen surun ja ahdistuksen keskelle avautuu uusi tie, uusi toivo saapuu. Näköalat ulottuvat eteenpäin. Tulevaisuus on edessämme. Ikuisuus tervehtii ajallista. Tämän elämän rajat ylitetään, Vaivan jälkeen päästään lepoon. Huokausten tilaan tulee uuden elämän alku, katoavan tilaan ikuisen Jumalan antama autuus. Jumalan rakastavan hyvyyden hellä kosketus. Luomakunnan harras odotus saa nähdä Jumalan lasten ilon, kun Jumalan sydän sykkii meidän onnemme riemussa.
Jätä hänet rauhaan,
että hän saisi iloita
kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.
Mutta voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?
Niin kauan kuin työvuoroni jatkuu,
minä kuitenkin odotan, että raadanta päättyy.
Jätä hänet rauhaan,
että hän saisi iloita
kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.
Silloin sinä kutsuisit minua, ja minä vastaisin,
sinä kaipaisit jälleen
sitä, minkä oma kätesi on luonut.
Jätä hänet rauhaan,
että hän saisi iloita
kuin palkkalainen työpäivän päätyttyä.
Tämä tulevaisuuden toivo on Jobin kirjassa ikään kuin nupussaan. Jeesuksessa Kristuksessa taivaan tie avattiin ja meille tuli riemullinen lupauksen sana. Jeesus on noussut kuolleista. Hänessä myös meille annetaan ruumiin ylösnousemus ja iankaikkinen elämä.
Jeesus sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä.”
Syksyn pääsiäisen aihetta esitellään ja tekstit näytetään osoitteessa
http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20191006
På svenska
http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keSV?OpenPage&dagindex=20191006
Jobin kirja on valtaisa runoteos. Sen jokainen sana on tarkoin harkittu. Niiden sointu vie sanomaa johdonmukaisesti eteenpäin alusta loppuun asti.
On sanottu että Psalmeissa jokainen luku, jokainen psalmi, on oma kokonaisuutensa
ja Sananlaskujen kirjassa jokainen jae on oma sanalaskunsa,
mutta Jobin kirjassa jokainen sana on oma kokonaisuutensa.
Niin viimeisen päälle sen runollinen ilmaisu on hiottu.
Tästä syystä teoksen kääntäminen on suuri haaste. Jos jo tavallisessa runoudessa jokainen hyvin tehty teos on niin ainutlaatuinen, että sen kääntämisessä on erikseen harkittava tuoko kohdekielelle soinnun, rytmin vaiko sanojen ilmaiseman asian, niin Jobin kirjan virtuoosimainen taituruus tekee tehtävästä vieläkin vaativamman.
Niinpä omassa selityksessäni olen päätynyt keskittyä vain lukukappaleen suureen jänneväliin ja tuoda esiin perussanoman kärsimyksen suuren ongelman reaalisesta läsnäolosta sekä tämän takaa siintävästä lohdutuksesta: Kaiken yli äärettömän paljon laajemman näköalan pimeydestä valoon, epätoivosta toivoon, kärsimyksestä tulevaan onneen.
Roto: ”Ajallinen elämä on rajallista. Tämän maailman elämä päättyy kuolemaan.”
Kas kummaa. Ihan outo asia minulle.
No, tosiasiassahan kuoleminen alkaa sillä hetkellä kun synnymme, tiesihän sen jo Juice-vainaakin Syksyn sävelessään. ”Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista” – Juice Leskinen.
Tutkimuksen mukaan ihminen voisi elää täydellisen ihanteellisissa olosuhteissa jopa 160 vuotta.
Ikuinen elämä ei kuitenkaan ole ihmiselle mahdollista, sillä solujen rappeutuminen on koodattu jo ihmisen ja useimpien muidenkin eläinten geeneihin.
Kimmo
Kiitos kommentistasi
Juutalaisesta Talmudista löytyy erilaisia ajoituksia Jobin kirjan syntyajasta. Vanhimmat sijoittavat synnyn Abrahamin aikaan ja nuorimmat keisari Tiberiaan aikaan.
Yksi mielenkiintoisimmista selityksistä on että Jobin vaimo olisi ollut patriarkka Jaakobin tytär Dina. Näin tämä Sikemin järkyttävien tapausten jälkeen olisi saanut hyvän aviomiehen ja lapsia, joista hän sai iloita.
Oletko Matias tullut ajatelleeksi, milloin Job eli? Jobin 1:8 sanoo: ”Ei ole maan päällä toista hänen kaltaistaan, niin vilpitöntä ja nuhteetonta ja jumalaapelkäävää.” Tässä oivallinen vihje ajoitukseen.
Kirjoittajaksi on esitetty Moosesta. Jos näin on, Jobin on täytynyt elää Joosefin jälkeen mutta ennen Moosesta. Ei kovinkaan suuri aikaikkuna.
Mielenkiintoista on myös se, ettei Job ollut Abrahamin jälkeläinen, mutta palvoi samaa Jumalaa, Jehovaa(Jahvea).
Jobin kirjasta voi todellakin oppia monia asioita, Jobin posti ei ole suinkaan sen ainut anti. Kiitos, että otit esille tuon mielenkiintoisen osan Raamattua.
Rauli
Kiitos puheenvuorostasi
Ajoituksia on todellakin monia ja jokaisella niillä omat perustelunsa
Elämä ei ole rajallinen kirkon opin mukaan. Se on ikuinen kirkollisverojen maksavilla ihmisillä uuden ruumiin kanssa, jonka blogisti on vahvistanut Kolminaisuuden Jumalan Pyhän Hengen synnyttämänä. Siis Puhä Henki tietää kaikkien miljardien ihmisten miljoonat aivosolut. Jos uusi ruumis syntyy kirkon opin , kristinuskon, alkutaipaleelta noin 2000 vuoden käsityksen mukaan niin kaikkien uusi ruumis on miespuolinen.
Toivottavasti blogisti kertoo paremmin uuden ruumiin olemuksesta.
Reino
1) Kirkollisvero on käytössä vain meillä pohjoismaalaisilla, koska se meidän järjestäytyneissä oloissamme on kaikkein edullisin jäsenmaksun keräämismuoto ja se myös on tasapuolisesti oikeudenmukaisin kun sen määrä on suhteutettu verotettavien tulojen suhteessa kunkin jäsenen voimien mukaan. Varoja tarvitaan aina kaikissa organisaatioissa toiminnan ylläpitämiseen. Näin myös kirkon toiminnan edellytysten mahdollistamiseen.
2) Kun puhutaan elämän rajallisuudesta, niin silloin on puhetta tämän maanpäällisen elämän rajallisuudesta. Tähän minäkin viittaan Jobin tekstiä tulkitessani. Job on ilmaissut tämän realiteetin erittäin selkeästi.
3) Ylösnousemusruumis ei ole sen paremmin mies kuin naispuolinenkaan, vaan taivaan ilossa ihminen saa jotain vieläkin suurempaa, jota voi vain kuvat siten, että sanomme elämän olevan enkelielämän kaltaista.
4) Sielun ja ruumiin välisestä suhteesta minun suotaneen vastata kysymykseesi siteeraamalla Johannes Damaskolaista, n. 676 – 5.12.749, joka oli oman aikansa suuria oppineita:
” Me uskomme kuolleiden ylösnousemukseen. Se tulee näet todella tapahtumaan ja on oleva kuolleiden ylösnousemus. Mutta kun me puhumme ylösnousemuksesta, me tarkoitamme ruumiiden ylösnousemusta. Ylösnousemus on nimittäin sen ylös herättämistä, mikä oli vaipunut kuolemaan.
Miten siis on oleva mahdollista, että sielut, jotka kuitenkin ovat kuolemattomat, nousevat ylös? Jos kuolema selitetään sielun eroamiseksi ruumiista, ylösnousemus on varmasti sielun ja ruumiin yhtyminen ja hajonneen ja kuolemaan vaipuneen elollisen olennon uusi syntyminen. Itse ruumis, joka katoaa ja hajoaa, on siis nouseva ylös katoamattomana.
Hän, joka sen alussa loi maan tomusta, kykenee nimittäin sangen hyvin jälleen palauttamaan sen.”
Roto: ” Varoja tarvitaan aina kaikissa organisaatioissa toiminnan ylläpitämiseen. Näin myös kirkon toiminnan edellytysten mahdollistamiseen.”
Eikös se Jumala kaikkivaltiudessaan voisi hoitaa omaan klubiinsa kuuluvien jäsenmäksut, ettei homma menisi niin raadolliseksi ja maalliseksi, että siitä kultapossukerhoon kuuluvien ylösnousemisestakin pitää maksaa.
Roto: ”Ylösnousemusruumis ei ole sen paremmin mies kuin naispuolinenkaan”
Onkos se sitten se kolmas sukupuoli (muu)?
Roto: ”vaan taivaan ilossa ihminen saa jotain vieläkin suurempaa, jota voi vain kuvat siten, että sanomme elämän olevan enkelielämän kaltaista.”
Valkoisen kaavun, harpun ja siivet selkään?
Taivaan oloista ja ruumiin ylösnousemisesta ei Raamatussa paljon tietoa jaeta. Opetuslasten kerrotaan kuitenkin pohtineen erästä hypoteettista kysymystä: Israelissa oli tapana, että miehen kuoltua vaimo meni naimisiin hänen nuoremman veljensä kanssa.
Oletuksen mukaan perheessä on seitsemän poikaa, joista vanhin on naimisissa. Hänen kuoltuaan vaimo siirtyy seuraavaksi vanhimmalle veljelle. Kaikki veljet kuolevat vuorotellen ikäjärjestyksessä, jolloin nainen on lopulta ollut naimisissa kaikkien perheen poikien kanssa. Kenen vaimo hänestä tulee kuolemansa jälkeen taivaassa vai tuleeko hänestä veljesten yhteinen vaimo?
Jeesuksen kerrotaan vastanneen kysymykseen, että taivaassa ei naida. Taivaassa ollaan kuin enkelit. Siellä ei nautiskella sukupuolielämän iloista. Mitähän kivaa siellä voi tehdä?
Kimmo
1) Taivaan ilo on suurempi kuin sukupuolisuuden ilot. Kysymys siis ei ole vähemmästä vaan enemmästä, ei huonommasta vaan jostain paremmasta.
2) Valkea vaate Ilmestyskirjassa on viittaus pyhän kasteeseen, valkeaan kastepukuun, vanhurskauden vaatteeseen. Kaste antaa meille iankaikkisen elämän ja taivaan ilon. Mitä se tulee olemaan emme vielä tiedä, voimme vain aavistella sitä iloa ja autuutta, mikä meitä odottaa.
3) Harput viittaavaan siihen että jos musiikki jo tässä maailmassa on valtaisi ilon ja onnen aihe, niin jotain vielä suuremmoisempaa tulee olemaan täyttymyksen aikana.
4) Raamatun enkeleillä ei ole siipiä, mutta taiteessa enkelit varustetaan siivillä jotta tiedettäsiiin, että kuvassa oleva henkilö ei ole tavallinen maallinen ihminen, vaan taivaallinen persoona, enkeli. Toinen asia on se, että eräilä toisille taivaallisilla Jumalan henkiolennoilla on siivet.
Jos kaikista näkymättömän maailman eli siis meidän tutkimusmahdollisuuksiemme ulkopuolella olevista henkivalloista puhutaan enkeleinä, niin kuin toisinaan sanaa käytetään kaikkien heidän yhteisnimityksenään, niin silloin on todettava, että jollakin heistä on siivet, mutta toisilla ei.
4) Jumala on luonut tämän maailman ja pannut meidät ihmiset huolehtimaan tästä maailmastamme kaikin tavoin. Näin myös kirkon erilaiset toiminnot ovat saman lainalaisuuden alaisia. Jumalan luominen, ihmisen pelastaminen ja ihmisten pelastuksen yhteyteen opastaminen eli siis Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen toiminta keskellämme eivät siis aja toisiaan vastaan vaan pitävät yhtä. Näin aito ihmisyys ja ihmisenä oleminen ovat kaikkialla saman lainalaisuuden alaisia. Meidän on siis pidettävä huolta toinen toisistamme ja jotta tähän olisi käytännön mahdollisuuksia, tarvitaan riittävästi varoja tämän tehtävän hoitamiseen.
Roto: ”Taivaan ilo on suurempi kuin sukupuolisuuden ilot.”
Oho??? Jokos olet saanut ennakkomaistiaisia, vai mihin viisautesi perustuu?
Roto: ” Harput viittaavaan siihen että jos musiikki jo tässä maailmassa on valtaisi ilon ja onnen aihe, niin jotain vielä suuremmoisempaa tulee olemaan täyttymyksen aikana.”
Queenia ja Freddie Mercurya suurenmoisenpaa ei ole, ei ainakaan mikään harpunplimputtelu.
Roto: ”vaan taivaan ilossa ihminen saa jotain vieläkin suurempaa, jota voi vain kuvat siten, että sanomme elämän olevan enkelielämän kaltaista.”
Mistä olet saanut tietoosi noita taivaallisia salaisuuksia? Eipä noita missään ole tietääkseni tieteellisesti oikeiksi todistettuja kiirjoituksia julkaistu. ja millaista on ”enkelimäisen kaltainen elämä”? Kerro nyt ihmeessä meille kaikille kuolevaisillekin. Uskoisin, että mielenkiintoa ei tule puuttumaan.
Roto: ”Raamatun enkeleillä ei ole siipiä”
Milläs ne sitten lentävät?
Roto: ”eli siis meidän tutkimusmahdollisuuksiemme ulkopuolella olevista henkivalloista puhutaan enkeleinä, niin kuin toisinaan sanaa käytetään kaikkien heidän yhteisnimityksenään, niin silloin on todettava, että jollakin heistä on siivet, mutta toisilla ei.”
Jos nuo henkiolennot ovat ”meidän tutkimusmahdollisuutemme ulkopuolella, niin miten voit tietää, todeta ja todeksi väittää), että
(kommentti lähti ennen aikojaan) Tarkoitus oli siis sanoa, että: Jos nuo henkiolennot ovat “meidän tutkimusmahdollisuutemme ulkopuolella, niin miten voit tietää, todeta ja todeksi väittää), että toisilla niistä on siivet ja toisilla ei?
Roto: ”ja pannut meidät ihmiset huolehtimaan tästä maailmastamme kaikin tavoin.”
Aika vaikea uskoa. Jos Jumala kerran on kaikkitietävä, kaikkivoipa kaikkivaltias, olisi kuvitellut, että olisi pannut edes vähän fiksumman porukan pallostaan huolta pitämään.
Eipä siinä juuri kaikkitietävää kaikkivoipaisuutta tarvita, jotta pystyisi huomaamaan, että ihan kaheli sakki Telluksen hommia hoitaa ja pallolla valtaa pitää trumppeineen, kimeineen, johnsoneineen, orbaneineen jne. jne. jne…. ja löytyy noita umpipöhköjä ihan kotimaisiakin.
Jobin kirja on opetuskirjoitus. Se on kirjallinen tekele. Se on niitä harvoja kirjoja jossa Saatana esiintyy.
Kummallinen taisto Jumalan ja Saatanan välillä. Saatana saa tappaa Jobin lapset , hänen palvelijansa jne jotta kävisi ilmi miten luja hänen uskonsa on. Ei myötätunnon sanaa hänen pojistaan ja tyttäristään.
Olkoon vaan hyviä runollisia kohtia tekstissä, mutta minkäänlaiseksi johdatukseksi kirja tuskin kelpaa , niin epätodellinen teksti on . Tai sitten lukijan tulee olla etukäteen ohjelmoitu uskomaan Jumalan johdatuksen hyvään tapahtui mitä tapahtui. Tulisivatko ystävät elävässä elämässä kehottaman kaikkensa menettänyttä kiroamaan Jumalaa? Mikähän tässä kirjassa viehättää kun niin moni on saanut siitä lohtua?
Markku
Kiitos puheenvuorostasi.
Kirjan runollinen eleganssi ei valitettavasti näy käännöksissä.
Kirjan suuri elämänkysymys on siinä, että kirjan sanoma romuttaa kaikki liian lukkoon lyödyt teoriat siitä, mistä kärsimys johtuu. On kysymyksiä, joiden merkitystä ei tämän elämän aikana voi ratkaista, mutta joiden kanssa on kuitenkin elettävä.
Jobin kohdalla hänen kärsimyksensä johtui siitä että Jumala anti Saatanalle valtuudet kiusata Jobia. Mikä Job oli miehiään?
Omaisuuden mentyksen voi vielä kestää mutta ei sanaakaan siitä että hän on menettänyt kymmenen lastaan. Missä oli oikea suru?
Sitten hänet palkittiin yhtä monella lapsella ja kaksinkertaisella määrällä omaisuutta. Elävässä elämässä uudet lapset eivät korvaa menetettyjä.
Markku
Kiitos keskustelupuheenvuoroistasi.
On aivan luonnollista, että elämän suuret menetykset jäävät vaikuttamaan koko elämän ajaksi.
Tämän voin omasta kokemuksestani sanoa. Ensimmäisestä sarjasta kuoli nuorimmainen 17 vuotiaana. Vielä vuosikymmeniä jälkeenpäinkin hänet muistaa. Ensimmäinen puolisoni kuoli 31 avioliittovuoden jälkeen. Puolet tuosta ajasta hän sairasti. Kyllä hänkin ajatuksissani pysyy.
Kamerunissa meidän luonamme asui Coletten siskontytär, joka kuoli 18 -vuotiaana. Kyllä hänetkin muistaa.
Jumala on antanut minulle uuden vaimon ja olen onnellinen hänen kanssaan. Olen onnellinen myös kahdesta tyttärestämme jotka kanssamme tulivat Afrikasta Suomeen muuttaessamme.
Olet oikeassa siinä että jokainen menetys on ainutkertainen ja jättää jälkeensä muistot, jotka pysyvät. Mutta surunsa kanssa oppii elämään.
Elämä myös menee eteenpäin ja uusissa tilanteissa tulee uusia elämän iloja ja elämää rohkaisevia tapahtumia. Uusissa tilanteissa eletään uusien olosuhteiden mukaisesti ja niiden ihmisten seurassa, jotka Jumala on meidän elämäämme antanut.
Olen erittäin kiitollinen Jumalalle perheestäni.
Mielestäni noita menetyksiä ja niitä uusia mahdollisuuksia ja Jumalan minulle antamaa uutta perhettä ei voi asettaa toisiaan vastaan tai arvioida menetyksen ja uuden alun vastakkainasettelulla, koska molemmat puolet kuuluvat elämääni ja sen kulkuun.
Ennemminkin vertaan niitä puun vuosikertoimiin. Jokainen vuosi tuo omat elämänkokemuksensa ja jokainen vuosi kuuluu elettyyn elämään, olipa tuo vuosikerroin sitten tummempi tai vaaleampi. Niin kuin vuosikertoimet puussa kuuluvat samaan runkoon, niin nuo eri elämän vaiheet kuuluvat minun elämääni eikä niitä voi erottaa kokonaisuudesta, koska ne kaikki ovat minun elämääni kuuluvia.
Tällaisella tekstillä yritän valottaa sitä, miten Jobin kirjassakaan ei noita eri vaiheita voi tarkastella liian monoliittisesti minkään valmiin kaavan mukaisesti, vaan tekstin kokonaisrakenne murtaa liian valmiit ratkaisut. Siinä on Jobin kirjan ainutlaatuinen anti.
”Itse ruumis, joka katoaa ja hajoaa, on siis nouseva ylös katoamattomana.”
Augustinuksen mukaan Jumala luo ylösnousemuksessa uudelleen myös kuolleina syntyneet lapset ja syystä tai toisesta abortoituneet alkiot ja sikiöt. Törmätään heti kysymykseen: missä kehityksen vaiheessa ihminen syntyy ja missä vaiheessa sielu tulee alkioon tai sikiöön? Onko munasolulla sielu jo siitä hetkestä lähtien kun siittiö on läpäissyt zona pellucidan ?
Jokainen abortoitunut alkio ja sikiö sekä kuolleena syntynyt lapsi on ainutlaatuinen. Samanlaista perimää ei ole ollut eikä tule koskaan olemaan (identtisiä kaksosia lukuunottamatta). Millaisessa muodossa nämä ”ruumiit” ovat taivaassa ”ylösnoustuaan”? Koska näiden alkioiden ja sikiöiden ainutlaatuiset mahdollisuudet ovat jääneet toteutumatta ja niiden elämä on jäänyt elämättä ilman mitään kokemuksia, miten ne voisivat toteuttaa toteutumatonta elämäänsä taivaassa?
Toinen pohdintani ääripää ovat hyvin vanhoina, jopa yli 100 vuotiaina kuolleet ihmiset. Minkä ikäisinä he ovat taivaassa? Ovatko kaikki näiden ihmisten elämänkaaren aikana tapahtuneet valtavat henkiset ja ruumiilliset muutokset yhtä aikaa läsnä taivaallisessa ruumiissa? Niinhän pitäisi tietysti olla, jotta kaikki heidät elämänsä eri vaiheessa tunteneet tunnistaisivat heidät taivaassa. Jatkuuko ruumiin vanheneminen taivaassa maallisesta kuoleman hetkestä eteenpäin? Vai eletäänkö siellä koko iankaikkisuus sen ikäisenä kun oltiin kuollessa, vai nuorrutaanko siellä parhaimpaan, terveimpään ja vireimpään ikään elämään ikuisuutta?
Jos kuka, niin herra Matias Roto taatusti tietää vastaukset noihin kysymyksiin, koska tuntuu tietävän kaiken muunkin maallisen kuoleman jälkeisen.
Kimmo
Olet esittänyt muutaman kysymyksen. Valitettavasti vastaukseni on jäänyt muutaman päivän päähän toisten menojeni takia.
Ensinnäkin aikaisempiin kommentteihin liittyen. Meillä on Jumalan oma ilmoitus Raamatussa. Erilaiset kuvaukset tulevasta elämästä jäävät meidän ajallisen elämämme pohdintojen tavoittamattomiin koska kukaan nykyisin elävistä ei ole käynyt maistamassa tulevan maailmanajan elämää. Niinpä kaikki on Jumalan oman ilmoituksen varassa. Hänen pyhä sanansa on meille ainoa opas tulevaisen maailman elämään. Perustamme oppimme taivaasta ja iankaikkisuudesta sen varaan, mitä kuvaa iankaikkinen Jumala, joka tuon kaiken toteuttaa tuosta lupaamastaan taivaan onnesta.
Kysymys sieluunnuttamisesta eli siitä, missä vaiheessa jonkun sikiön on katsottava olevan persoonallinen ihminen ja missä vaiheessa vain biomassaa, on kysymys, jota vuosisatojen kuluessa on pohdittu eri näkökulmista.
Jossakin mielessä jokainen elämä alkaa jo sikiämisestä. Tämä näkökulma liittyy siihen että Jeesus otti Jumalan olemukseensa mukaan täyden ihmisyyden sikiämisen hetkellä. Näin voisimme sanoa, että meistä on tullut Jumalan kuva jo sikiämisestä alkaen.
Käytännön elämässä on kuitenkin pantava raja johonkin toiseen kohtaan. Niinpä keskiaikaiset oppineet mm ovat esittäneet että sieluunnuttaminen tapahtui pojilla 40 ja tytöillä 80 päivän perästä. Heidän lausuntojensa perusteena oli missä vaiheessa sikiössä alkoivat näkyä sukuelinten alkiot.
Meidän kirkkomme asetti aikoinaan hautauskäytäntöä varten 600 gramman rajan. Sitä isommat keskoset haudattiin kuoleena syntyneen lapsen tavoin ja sitä pienempiä pidettiin vain biomassana. Raja oli siis sielunhoidollisten toimenpiteiden määrittelyä varten laadittu, mutta hyvin pitkään tuota rajaa noudatti myös sairaalalaitoksemme.
Nykyisin kuitenkin sekä sikiämishoidon toisaalta ja keskoshoidon toisaalta taso on noussut siinä määrin, että rajaa ei enää vedetä painon mukaan vaan päätökset sikiön hoidosta tehdään sen kehitysasteen kokonaisvaltaisen arvion perusteella.
Nämä ajalliset rajat on määritelty vain käytännön toimia varten. Niillä saadaan yhtenäinen ohjeistus miten missäkin tilanteessa suositellaan tehtäväksi.
Sen sijaan se mitä kysyt eli missä vaiheessa ihmisen kokonaisvastuu ja persoonallinen elämä tulevan maailman aikakaudella alkaa, on niitä kysymyksiä, joihin meillä ei ole valmiita vastauksia, vaan ne on jätettävä avoimiksi, koska meillä ei ole riittävää ilmoitusta.
Jumala tietää, mitä hän tekee, hänen huolenpitonsa on tarkempaa ja syvällisempää kuin me edes voimme kuvitellakaan. Kuinka hän ei öpitäisi meistä huolta, kun hän tuntee jopa jokaisen elektronin jokaisessa atomissamme ja jopa atomiytimien osasten protonien ja neutronien rakenteissa olevien kvarkkienkin kohtalon kvarkki kvarkilta ja mikrosekunti mikrosekunnilta, ja kaikesta tästä hän pitää huolta ja pitää niitä yllä sellaisella täsmällisyydellä, että me voimme tutkia niiden säännöllisiä ja täsmällisiä lainalaisia liikkeitä, ”luonnonlakeja”.
Uskon kannalta tarkastellen uskon kysymykset ja luonnontieteelliset määritelmät eivät ole toistensa vastakohtia, vaan saman elämän todellisuuden erilaisia kuvauksia. Luonnontiedehän ei tee muuta, kuin tutkii omien menetelmiensä mukaisesti sitä maailmaa, jonka Jumala on luonut ja jota hän alati ylläpitää väkevällä voimallaan ja yleensä niin täsmällisellä tavalla, että me voimme luoda hyvinkin pitkälle kehitettyjä teorioita luonnonlaeista.
”Jos kuka, niin herra Matias Roto taatusti tietää vastaukset noihin kysymyksiin, koska…”
Kiitän ja ihailen Matiaksen maltillisuutta vastauksessaan. On hienoa olla provosoitumatta, vaikka kuinka provosoidaan.