Tervehdys kaikille Kotimaa24-sivuston käyttäjille. Ensimmäisen blogin kärkeen lienee kevyt esittely paikallaan.
Olen 70-luvun lopulla syntynyt nuori mies läntisestä Suomesta. Perheeseen kuuluu vaimo ja muutama pörröinen lemmikki. Synnyin Jehovan todistaja -sukuun ja -perheeseen. Blogeissani tulen käsittelemään, ainakin aluksi, elämää Jehovan todistajien maailmassa ja ympäristössä. Jotta esittämäni sisältö ei pohjaisi ainoastaan omiin kokemuksiini, käsittelemäni ilmiöt ovat pääosin sellaisia, joihin Jehovan todistajien maailmassa olleet voivat samaistua laajemminkin. Omien kokemusteni lisäksi olen lukenut paljon muiden Jehovan todistajien maailmassa olleiden kokemuksia ja kertomuksia, niin Suomesta kuin ympäri maailman. Ja vaikka tulenkin esittämään ko. uskonnosta paljon kriittisiä näkökulmia, tarkoitus on käsitellä jossain vaiheessa myös siihen liittyviä positiivisia ilmiöitä. Blogieni sisältö voi toki jossain vaiheessa olla paljon muutakin kuin vain Jehovan todistajiin liittyvää.
Varhainen lapsuus
Varhaiseen lapsuuteeni kuuluivat toteamukset siitä, kuinka en ehdi kouluun, koska harmageddon ( = Jehovan ja ihmishallitusten viimeinen sota, jossa Jehova tekee lopun ihmisten hallitusvallasta ja surmaa kaikki pahat ihmiset = käytännössä kaikki muut kuin Jehovan todistajat) tulee ennen sitä. Kun pääsin kouluun, minulle kerrottiin, etten tulisi ehtimään yläasteelle tai varsinkaan käymään sitä loppuun. Loppu tulee joka tapauksessa ennen sitä. Tällaiset lapsille kerrotut totuudet pikaisen lopun läheisyydestä olivat tuohon aikaan varsin tavallisia (joka johtuu ainakin siitä, että harmageddonin piti tulla viimeistään 70-luvun puolessa välissä, ja vaikka ei tullut, lopun piti olla joka tapauksessa ihan oven takana). Niinpä elin koko lapsuuteni harmageddonia odotellessa ja pelätessä. Pelko johtui siitä, että ennen harmageddonia Jehovan uskolliset palvelijat tulevat kohtaamaan väkivaltaisia vainoja (näistä on nykyään ihan visuaalisia kuvauksia Jehovan todistajien konventeissa, joita katsovat myös pienet lapset). Toisaalta pelko johtui myös siitä, etten voinut olla ollenkaan varma omasta pelastautumisestani harmageddonista.
Lapsuus Jehovan todistajien maailmassa koostui normaalien koulun ja (rajoitetun) vapaa-ajan lisäksi seurakunnan kokouksista. Niitä oli siihen aikaan kolme kertaa viikossa. Kokouksiin tuli valmistautua, jonka lisäksi perheeltä odotettiin myös omaa panosta kenttäpalvelukseen, eli julkiseen julistamiseen. Tämä tarkoitti sitä, että todistajien lapsilla oli viikosta mahdollisesti vain kolmena päivänä kunnollista vapaa-aikaa. Kokouspäivät olivat lapselle viikon turhauttavimpia päiviä. Olisin myös kovasti halunnut harrastaa jotain joukkueurheilua kuten jalkapalloa, mutta urheiluseuratoimintaan osallistumista ei katsottu hyvällä, joten se jäi sitten kokematta lapsena iäksi. Toki jalkapalloa sai harrastaa pihalla tai seurakunnan järjestämänä, mutta eihän se ole ollenkaan sama asia kuin saada valmennusta ja kehittyä lajissa. Lisäksi seurakuntamme ei edes järjestänyt mitään urheilutoimintaa lapsille tai nuorille, eikä sitä taidettu järjestää juuri meidän seurakunnassa edes aikuisille.
Lasten koulumaailma
Koulumaailmassa selviytyminen oli oma taiteenlajinsa. Jehovan todistajien lapsilta odotetaan todistajana olemista ja elämistä myös koulussa. Siellä tulisi pystyä olemaan rohkeasti Jehovan todistaja ja tarpeen vaatiessa julistamaan uskonnostaan vaikka koko luokan edessä. Useimmille todistajien lapsille tällainen skenaario on painajainen. Todistajien lapset eivät myöskään saa osallistua uskonnontunneille, eivät saa nousta ylös Maamme-laulun aikana tai osallistua syntymäpäiviin, jouluun tai pääsiäiseen liittyvään ohjelmaan. Omana aikanani kouluissa oli myös verilättyjä, joita todistajat eivät saa syödä. Tämä ei varsinaisesi haitannut, koska sain sitten jotain muuta – oletettavasti parempaa – ruokaa. Monet todistajien lapset kokevat paljon koulukiusaamista vanhempiensa uskonnon takia. Tämä ei tietenkään ole todistajien lasten vika, vaan heitä kiusaavien vika, sekä myös vanhempien ja heidän uskontonsa vika, joka vaatii vanhempia varmistamaan, että heidän lapsensa edustavat uskontoa myös koulumaailmassa. Tämä on yksinkertaisesti väärin ja loukkaa lapsen oikeuksia. Useimmat todistajien lapset haluaisivat olla koulussa vain lapsia muiden joukossa, mutta joutuvat vanhempiensa suoranaisesta käskystä olemaan jotain muuta.
Lasten tulevaisuuden näkymät
Omasta ja monien muiden Jehovan todistajien perheissä kasvaneiden puolesta voin todeta, että Jehovan todistajien lapsuus on kaukana normaalista. Perheiden ulkoiset olosuhteet saattavat näyttää erinomaiselta, mutta lapsuus, jossa väkivaltaiset vainot ja harmageddon ovat tulossa aina ihan kohta, ja jossa kaikki muut kuin Jehovan todistajat tuhotaan (myös ne kivat naapurit ja luokkakaverit), ei ole lapsen henkisen kasvun kannalta terveellinen ympäristö. Kun lapset vielä pyritään saamaan kasteelle ennen kuin heillä on mitään edellytyksiä ymmärtää kasteen todellista ja lopullista merkitystä (keskimäärin 12 – 15-vuotiaana, aikaisimmillaan jopa pitkästi alle 10-vuotiaina), Jehovan todistajien lasten tulevaisuuden näkymät sinetöidään ennen kuin he ehtivät edes ymmärtää mitä tapahtui. Aikuisena sitä kyllä ehtii miettimään, mutta mitään ei enää voi. Jos jehovantodistajuus ei ollutkaan se sinun juttusi (koska ihminen ei nyt vain voi tietää lapsena mikä hänen maailmankatsomuksellinen näkemyksensä on sitten myöhemmin), niin sillä ei ole merkitystä. Jos haluat lähteä Jehovan todistajista, menetät säännön mukaan niin vanhempasi, sisaresi kuin kaikki kaverisi ja ystäväsi yhteisöstä.
Seuraavassa blogissa tarkastelen tarkemmin sitä, miksi Jehovan todistajien lapsikaste on väärin.
Jeesus tuli maailmaan juuri vapauttamaan ihmiset ”uskonnollisuudesta”, jota myös aikalaisensa oppineet farisealaiset harjoittivat.
On hyvä osata erottaa usko ja uskonto, ne eivät ole sama asia. Englannin kieli on tässä asiassa ollut viisaampaa, ”Faith” ja ”Religion” ovat selkeästi eri asioita. Raamatusta ei edes löydy sanaa uskonto. Raamatussa puhutaan uskosta Jumalaan, joka on luottamista.
Monet uskonnolliset liikkeet ovat perustaneet järjestönsä oikein uskovien joukon ympärille, jolloin tapahtuu luonnollisesti erottautuminen väärin uskovista, jolloin ollaan jo tekemisissä ns. eri seuran kanssa. Yhteinen Kristillinen usko on sikäli vaikea käsite, ettei sen perustalla voi olla kuin Jumala itse. Kristillinen Kirkko onkin ennenkaikkea näkymätön uskon yhteisö. Ihminen voi vain haparoivasti saavuttaa näkyvää uskonnollisuudesta vapaata yhteisöä. Näkyvän Kirkon paras saavutus on tunnustaa yhteistä uskoa, jossa kaikki tunnustavat olevansa väärässä. (Synnin tunnustus)
”Mutta kuinka? Jos jotkut ovat olleet epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä?
Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niinkuin kirjoitettu on: ”Että sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun sinun kanssasi oikeutta käydään”.
Mutta jos meidän vääryytemme tuo ilmi Jumalan vanhurskauden, mitä me siihen sanomme? Ei kaiketi Jumala ole väärä, kun hän rankaisee vihassansa? Minä puhun ihmisten tavalla.
Pois se! Sillä kuinka Jumala silloin voisi tuomita maailman?
Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin julki hänen kirkkaudekseen, miksi sitten minutkin vielä syntisenä tuomitaan?
Ja miksi emme tekisi, niinkuin herjaten syyttävät meidän tekevän ja niinkuin muutamat väittävät meidän sanovan: ”Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi”? Niiden tuomio on oikea.
Miten siis on? Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla,
niinkuin kirjoitettu on: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Room3:3-12
Ismo Malinen: ”Kristillinen Kirkko onkin ennenkaikkea näkymätön uskon yhteisö. Ihminen voi vain haparoivasti saavuttaa näkyvää uskonnollisuudesta vapaata yhteisöä. Näkyvän Kirkon paras saavutus on tunnustaa yhteistä uskoa, jossa kaikki tunnustavat olevansa väärässä.”
Tämä oli mielestäni erittäin hyvin todettu, ja siitä saisi ottaa oppia monet fundamentalistisesti virittäytyneet uskonsuuntaukset.
Antero, kerroit Jehovan todistaja taustastasi. Mikä suhde sinulla on nyt Jehovaan ja kuulutko johonkin uskonnolliseen yhteisöön tai seurakuntaan vai oletko ateisti?
Kiitos kysymyksestä. 🙂
Avaan tätä vähän enemmän jossain tulevassa blogauksessakin, mutta tässä vaiheessa tyydyn vain toteamaan, että kun huomasin ettei Jehovan todistajilla ollutkaan totuutta, maailma aukeni aivan uudella tavalla. Mikä sitten on totuus? Onko sitä? Onko Jumalaa? Näitä kysymyksiä pääsi pohtimaan mielessään aidosti vasta sitten, kun ajatusmaailma ei enää ollut todistajuuden kahlitsema.
Antero, saanko vielä kysyä? Poista kysymys jos et halua vastata.
Mistä olet viime aikoina etsinyt totuutta, kun et enää hyväksy Jehovan todistajien oppia?
Todistajuuden jälkeen, siis sen elämänjakson, kun kuvittelin tietäväni maailmankaikkeuden tarkoituksen ja salaisuudet, olen suhtautunut erilaisiin totuuksiin jokseenkin skeptisesti. Miljardit ihmiset ovat elämänsä aikana pyrkineet löytämään totuuden, mutta kukaan ei ole löytänyt sellaista aukottomasti.
Olen siksi tietyllä tavalla lakannut etsimästä totuutta. Todennut sen hyödyttömäksi, kuten Salomo ehkä totesi samalla tavalla, todetessaan kaiken olevan turhuutta ja tuulen tavoittelua? No okei, Salomo puhui (maallisesta?) elämästä yleisesti, mutta silti. Koen että totuus on tuolla jossain, eikä se muutu miksikään riippumatta siitä mitä mieltä minä siitä olen tai en ole. Ei se piittaa minusta tai kenestäkään muustakaan. Se vain on mitä on. Ja olkoon. 🙂
Vaikka elämäni olisi kuinka turhaa tahansa, vielä sitäkin turhempaa se olisi mielestäni silloin, jos naulaisin käsitykseni seinään ja pitäisin sitä totuutena, jonka puolesta taistelisin hamaan tappiin. Koska olisi totuuteni mitä tahansa, se olisi todennäköisesti väärin.
Kiitos vastauksesta, Antero
Antero: ”Koska olisi totuuteni mitä tahansa, se olisi todennäköisesti väärin.”
Niinpä. Yksinkertainen matemaattinen tosiasia on, että kumarrammepa mitä jumalaa tahansa, niin todennäköisesti kumarramme väärää jumalaa.
”Harhaoppisuus on vain ajatuksenvapauden toinen nimi.”
— Kirjailija Graham Greene (1904-1991)
Matemaattinen tosiasia, josta puuttuu todennäköisyys toteutuu yksinkertaisessa laskutoimituksessa 1=3=1. Kun noin pitkälle päästään voimme olla varmat, että kumarramme ainutta oikeaa Jumalaa.
Kosti: ”Kun noin pitkälle päästään voimme olla varmat, että kumarramme ainutta oikeaa Jumalaa.”
Ei se ihan noin mene , Kosti. Kun otetaan huomioon kaikki mahdolliset maailman uskonnot, niiden jumalat ja erilaiset lahkot, tunnustus- ja kuppikunnat mitä Telluksella uskonnon nimissä ymmärretään ja harrastetaan, niin niitä on tuhansia.
Kun jotain niistä ainoana oikeana kumarrat, niin mitä suurimmalla todennäköisyydellä kumarrat väärän kuppikunnan jumalaa. Kukaan – ei ainakaan elävä – ihminen ei tiedä mikä on oikea uskonnollinen tunnustus- tai kuppikunta josko mikään. Kaikki pitävät tietenkin omaansa itsepäisesti loppuun asti ainoana oikeana.
Paras onkin olla kumartamatta mitään jumalaa, eipä ainakaan kumarra väärää jumalaa.
No jaa Kimmo, joka tapauksessa jokainen kumartaa jotakin jumalaa. Yleisin lienee raha. Tuo 1=3=1 ei perustu todennäköisyysteoriaan. Tuohon yksinkertaiseen laskutoimitukseen perustuu myös suhteellisuusteoria. Einsteinhan totesi luonnonlaiesta, että ”niissä paljastuu niin paljon korkeampi järki, että kaikki inhimillisen ajattelun merkityksellisyys on siihen verrattuna täysin mitätön heijastus.”
Olisiko sinulla, Kosti, antaa lainaamasi Einsteinin lausuntoa alkuperäisessä muodossa? Missä se on sanottu? Alkoi kiinnostamaan. 🙂
Toinen mikä tuli mieleen on, että miten antamasi laskutoimitus itse asiassa liittyy suhteellisuusteoriaan?
Ja kolmas, että jos henkilö ei koe palvovansa mitään jumalaa, niin mitä jumalaa ihminen silloin palvoo?
Kosti: ” joka tapauksessa jokainen kumartaa jotakin jumalaa”
Paitsi uskonnoton.
Mitä Albert Einsteiniin tulee, niin hänen käsityksiään uskonnoista ja jumalista voi lukea mm. hänen tunnetusta saksalaisfilosofi Eric Gutkindille kirjoittamastaan ”jumalakirjeestä” vuodelta 1954, jossa hän kirjoittaa mm. seuraavasti: ”Sana ’Jumala’ ei ole minulle mitään muuta kuin ilmaisu ja ihmisen heikkouden tuote. Raamattu on kokoelma kunnioitettavia, mutta melko alkukantaisia taruja ja legendoja. Edes hienostuneet tulkinnat eivät voi tätä asiaa muuttaa.”
Myös juutalaisuutta – jota hän itsekin edusti – Einstein piti vain ”alkukantaisen taikauskon ruumiillistumana”.
Einstein piti elämänsä loppuvaiheissa henkiolentoihin uskomista lapsellisena eikä uskonut jumalaan, joka olisi antropomorfinen, itsenäinen persoonallisuus ja rankaisisi tai palkitsisi. Nuoremmalla iällä hän mainitsi, vuonna 1929, rabbi Herbert Goldsteinille uskovansa Spinozan jumalaan. Toisin sanoen jumalaan, joka on substanssi eli luonto.
Einstein käytti paljon uskoon ja jumalaan perustuvia vertauksia, mutta ne eivät silti todista Einsteinin uskoneen minkään sorttisiin jumaliin. Einstein merkitsi virallisiin dokumentteihin usein olevansa uskontokuntaan kuulumaton, mutta kirjoitti olevansa juutalainen, jos uskontokunta oli pakko valita. Joten myöskään tuo 1=3=1 laskutoimituksesi ei päde Einsteinin suhteen missään mielessä.
Antero, anteeksi kun vastaukseni hieman on viivästynyt. Tuo Einsteinin lausunto löytynee Joseph Ratzingerin kirjasta; Johdatus kristinuskoon. Luulisin, että edellinen paavi on tässä suhteessa erehtymätön. En nyt muista, onko tuossa kirjassa suora viite. Luotan kuitenkin sen verran katolisen kirkon entiseen päähän, ettei hän nyt ihan lainaile sellaista, mitä ei voi tarkistaa, kun on Einsteinista kyse.
Tuo laskutoimitus liittynee tuohon järkeen, johon Einstein viittaa koskien luonnonlakeja.
Jos joku henkilö ei koe palvovansa mitään jumalaa, hän kuitenkin välttämättömyyden pakosta kumartaa tämän maailman jumalaa.
Kimmolle sen verran, että vaikka Einstein ei olisi uskonut mihinkään, se ei kumoa sitä totuutta, mitä hän sanoo luonnonlaeista.
Kosti: ”se ei kumoa sitä totuutta, mitä hän sanoo luonnonlaeista.”
Minulla ei ollut kunnia tuntea herra Albert Einsteinia henkilökohtaisesti ja syvällisennin, mutta olen lukenut hänestä paljon, myös hänestä alkukielellä kirjoitettuja saksankielisiä teoksia. Kuten edellä jo kirjoitin, Einstein kertoi nuoremmalla iällä uskovansa ”Spinozan jumalaan”, toisin sanoen hän piti koko luontoa jumalana. Mihinkään persoonalliseen – armahtavaan tai rankaisevaan – jumalaan hän tuolloin eikä koskaan myöhemminkään tunnustanut uskovansa. Vanhempana ja viisaampana hän piti yksiselitteisesti kaikenlaisiin henkiolentoihin ja jumaliin uskomista lapsellisena.
Brauch Spinoza oli 1600-luvun suurimpia rationalisteja ja teoksensa ”Etiikka” ansiosta tunnetuimpia eetikoita. Spinozan teokset, samoin kuin hänen rationalistiaikalaistensa kirjoitukset, soveltavat matematiikan menetelmiä ja muotoa kaikkeen filosofiaan.
Spinozaa pidetään valistuksen tienraivaajana ja nykyaikaisen raamatuntutkimuksen perustajana. Spinozan käsitykset muun muassa Jumalasta ja ruumiin ja sielun samuudesta johtivat hänet kuitenkin vuosisadoiksi ajattelun valtavirran ulkopuolelle. Hänen teoksensa olivat vielä sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen tuhottavien kirjojen listoilla.
Spinozan johtava filosofinen mielipide oli, että Jumala on sama kuin luonnollinen maailma, eikä jumaluudella ole persoonallisuutta
Ok, Kosti. Einsteinin suuhun kun on laitettu kaikenlaista, mikä ei sitten tarkemmin tarkasteltuna olekaan tullut sieltä, niin ihan sillä utelin. Sovitaan, että paavi on tässä suhteessa erehtymätön. 🙂
Mielestäni tuo laskutoimitus perustuu enemmän omille oletuksille kuin jollekin sellaiselle, jonka voisi laskea auki todentaa aukottomasti. Jokaisella saa toki olla omat oletuksensa. 🙂
Mikä muuten on ”tämän maailman jumala”, jota tahtomattaankin kumartaa?
Ok, Antero, jääköön tuo 1=3=1 auki 🙂 . Tuon toisen kysymyksen ratkaisemiseen tarvitaan ripaus teologiaa, johon olet ymmärtääkseni perehtynyt.
Kimmo, Spinozan johtava filosofinen mielipide ei nähnyt pidemmälle kuin hänen silmänsä.
Kosti: ”Kimmo, Spinozan johtava filosofinen mielipide ei nähnyt pidemmälle kuin hänen silmänsä.”
Siitähän ei ollut lainkaan kysymys olivatko Spinozan filosofiset ajatukset oikeassa vai väärässä, vaan kysymys oli Einsteinin uskomuksista ja hänen suhtautumisestaan jumaliin ja muihin henkiolentoihin.
Yritetäänpä pysyä asiassa Kosti.
Näytti tuo Spinoza putkahtavan Kimmo sinun kommentissasi esille, joten syytön minä olen Spinozan filosofisiin mielipiteisiin 🙂 .
Näyttää menevän jälleen kerran turhaksi vääntämiseksi. Toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä, joten antaa olla.
Sen verran kuitenkin vielä, ettäSpinozan ajatukset nostin keskusteluun ainoastaan siksi, että mainitsin ne Einsteinin nuoruuden uskon kohteena, kun oli puhe hänen uskonnollisuudestaan ja käsityksistään jumalista. Vielä kerran, se ei ole oleellista, mitä mieltä Spinoza oli jumalista tai mistään muustakaan, enkä siihen ota edes kantaa.
Ja kyllä, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että olet syytön Brauch Spinozan filosofisiin mielipiteisiin.
Kosti Vasumäki: ”Tuon toisen kysymyksen ratkaisemiseen tarvitaan ripaus teologiaa, johon olet ymmärtääkseni perehtynyt.”
No sen verran, että jos sillä tarkoitetaan Saatanaa, niin mielestäni asetelma on hieman epäreilu niitä kohtaan, jotka eivät halua ottaa kantaa uskonnollisiin kysymyksiin. Tai ainakaan minun oikeuskäsitykseen ei mahdu, että jos ihminen haluaa vain elää hyvän elämän, pyrkiä olemaan hyvä muille ja itselleen, hyväksyen oman rajallisuutensa ja kuolevaisuutensa sellaisenaan, ilman jumaluuksia, että tällainen ihminen joka tapauksessa palvoo herranaan jotain ultimaattista pahuuden entiteettiä, halusi tai ei.
Jos joku Jumala on, ja Hän on sitä mieltä että kaikki jotka eivät palvo Häntä ja pyhitä elämäänsä tälle – olivat nämä ihmisinä kuinka hyviä tahansa – ovat pahuuden puolella, niin olisi toki mielenkiintoista päästä haastattelemaan tällaista Herraa ja kuulemaan perustelut näkemykselleen. 🙂
Uskontotieteen luennolla joku uskalsi kysyä: ” mistä tietää, että on löytänyt totuuden”? Luennoitsija vastasi hienosti: ” siitä, että silloin loppuvat kysymykset”.
Eräässä mielessä, juuri näin tapahtuu silloin, kun joku ottaa Vapahtajan omaan sydämeensä asumaan.
Uskoontulo on niin vaikuttava kokemus, että se saa aikaan totuuden janon ja siksi Raamatun luku alkaa vetää puoleensa. Entiset eksistentiaaliset kysymykset menettävät täysin merkityksensä ja halu tutustua totuuteen kasvaa jatkuvasti.
Eikö tiedonhalu ole pohjimmiltaan samanlaista riippumatta sen kohteista, esimerkiksi Raamatun totuus versus tähtitiede? Kun tiedonhalu perustuu Raamatun sanomaan, ei kai voida sanoa että kysymykset ovat loppuneet? Kysymykset vain sattuvat siinä tapauksessa liittyvän Raamattuun itseensä; Jumalaan, Jeesukseen ja sen sellaiseen.
Homman idea on siinä, että kun kohtaa totuuden, ei enää tarvitse kysellä mikä on totuus. Siinä mielessä kysymykset loppuu. Nyt suurin mielenkiinto kohdistuu vain ja yksinomaan totuuden lähempään tuntemiseen.