Elämää Jehovan todistajien maailmassa – lapsuus

Tervehdys kaikille Kotimaa24-sivuston käyttäjille. Ensimmäisen blogin kärkeen lienee kevyt esittely paikallaan.

Olen 70-luvun lopulla syntynyt nuori mies läntisestä Suomesta. Perheeseen kuuluu vaimo ja muutama pörröinen lemmikki. Synnyin Jehovan todistaja -sukuun ja -perheeseen. Blogeissani tulen käsittelemään, ainakin aluksi, elämää Jehovan todistajien maailmassa ja ympäristössä. Jotta esittämäni sisältö ei pohjaisi ainoastaan omiin kokemuksiini, käsittelemäni ilmiöt ovat pääosin sellaisia, joihin Jehovan todistajien maailmassa olleet voivat samaistua laajemminkin. Omien kokemusteni lisäksi olen lukenut paljon muiden Jehovan todistajien maailmassa olleiden kokemuksia ja kertomuksia, niin Suomesta kuin ympäri maailman. Ja vaikka tulenkin esittämään ko. uskonnosta paljon kriittisiä näkökulmia, tarkoitus on käsitellä jossain vaiheessa myös siihen liittyviä positiivisia ilmiöitä. Blogieni sisältö voi toki jossain vaiheessa olla paljon muutakin kuin vain Jehovan todistajiin liittyvää.

Varhainen lapsuus

Varhaiseen lapsuuteeni kuuluivat toteamukset siitä, kuinka en ehdi kouluun, koska harmageddon ( = Jehovan ja ihmishallitusten viimeinen sota, jossa Jehova tekee lopun ihmisten hallitusvallasta ja surmaa kaikki pahat ihmiset = käytännössä kaikki muut kuin Jehovan todistajat) tulee ennen sitä. Kun pääsin kouluun, minulle kerrottiin, etten tulisi ehtimään yläasteelle tai varsinkaan käymään sitä loppuun. Loppu tulee joka tapauksessa ennen sitä. Tällaiset lapsille kerrotut totuudet pikaisen lopun läheisyydestä olivat tuohon aikaan varsin tavallisia (joka johtuu ainakin siitä, että harmageddonin piti tulla viimeistään 70-luvun puolessa välissä, ja vaikka ei tullut, lopun piti olla joka tapauksessa ihan oven takana). Niinpä elin koko lapsuuteni harmageddonia odotellessa ja pelätessä. Pelko johtui siitä, että ennen harmageddonia Jehovan uskolliset palvelijat tulevat kohtaamaan väkivaltaisia vainoja (näistä on nykyään ihan visuaalisia kuvauksia Jehovan todistajien konventeissa, joita katsovat myös pienet lapset). Toisaalta pelko johtui myös siitä, etten voinut olla ollenkaan varma omasta pelastautumisestani harmageddonista.

Lapsuus Jehovan todistajien maailmassa koostui normaalien koulun ja (rajoitetun) vapaa-ajan lisäksi seurakunnan kokouksista. Niitä oli siihen aikaan kolme kertaa viikossa. Kokouksiin tuli valmistautua, jonka lisäksi perheeltä odotettiin myös omaa panosta kenttäpalvelukseen, eli julkiseen julistamiseen. Tämä tarkoitti sitä, että todistajien lapsilla oli viikosta mahdollisesti vain kolmena päivänä kunnollista vapaa-aikaa. Kokouspäivät olivat lapselle viikon turhauttavimpia päiviä. Olisin myös kovasti halunnut harrastaa jotain joukkueurheilua kuten jalkapalloa, mutta urheiluseuratoimintaan osallistumista ei katsottu hyvällä, joten se jäi sitten kokematta lapsena iäksi. Toki jalkapalloa sai harrastaa pihalla tai seurakunnan järjestämänä, mutta eihän se ole ollenkaan sama asia kuin saada valmennusta ja kehittyä lajissa. Lisäksi seurakuntamme ei edes järjestänyt mitään urheilutoimintaa lapsille tai nuorille, eikä sitä taidettu järjestää juuri meidän seurakunnassa edes aikuisille.

Lasten koulumaailma

Koulumaailmassa selviytyminen oli oma taiteenlajinsa. Jehovan todistajien lapsilta odotetaan todistajana olemista ja elämistä myös koulussa. Siellä tulisi pystyä olemaan rohkeasti Jehovan todistaja ja tarpeen vaatiessa julistamaan uskonnostaan vaikka koko luokan edessä. Useimmille todistajien lapsille tällainen skenaario on painajainen. Todistajien lapset eivät myöskään saa osallistua uskonnontunneille, eivät saa nousta ylös Maamme-laulun aikana tai osallistua syntymäpäiviin, jouluun tai pääsiäiseen liittyvään ohjelmaan. Omana aikanani kouluissa oli myös verilättyjä, joita todistajat eivät saa syödä. Tämä ei varsinaisesi haitannut, koska sain sitten jotain muuta – oletettavasti parempaa – ruokaa. Monet todistajien lapset kokevat paljon koulukiusaamista vanhempiensa uskonnon takia. Tämä ei tietenkään ole todistajien lasten vika, vaan heitä kiusaavien vika, sekä myös vanhempien ja heidän uskontonsa vika, joka vaatii vanhempia varmistamaan, että heidän lapsensa edustavat uskontoa myös koulumaailmassa. Tämä on yksinkertaisesti väärin ja loukkaa lapsen oikeuksia. Useimmat todistajien lapset haluaisivat olla koulussa vain lapsia muiden joukossa, mutta joutuvat vanhempiensa suoranaisesta käskystä olemaan jotain muuta.

Lasten tulevaisuuden näkymät

Omasta ja monien muiden Jehovan todistajien perheissä kasvaneiden puolesta voin todeta, että Jehovan todistajien lapsuus on kaukana normaalista. Perheiden ulkoiset olosuhteet saattavat näyttää erinomaiselta, mutta lapsuus, jossa väkivaltaiset vainot ja harmageddon ovat tulossa aina ihan kohta, ja jossa kaikki muut kuin Jehovan todistajat tuhotaan (myös ne kivat naapurit ja luokkakaverit), ei ole lapsen henkisen kasvun kannalta terveellinen ympäristö. Kun lapset vielä pyritään saamaan kasteelle ennen kuin heillä on mitään edellytyksiä ymmärtää kasteen todellista ja lopullista merkitystä (keskimäärin 12 – 15-vuotiaana, aikaisimmillaan jopa pitkästi alle 10-vuotiaina), Jehovan todistajien lasten tulevaisuuden näkymät sinetöidään ennen kuin he ehtivät edes ymmärtää mitä tapahtui. Aikuisena sitä kyllä ehtii miettimään, mutta mitään ei enää voi. Jos jehovantodistajuus ei ollutkaan se sinun juttusi (koska ihminen ei nyt vain voi tietää lapsena mikä hänen maailmankatsomuksellinen näkemyksensä on sitten myöhemmin), niin sillä ei ole merkitystä. Jos haluat lähteä Jehovan todistajista, menetät säännön mukaan niin vanhempasi, sisaresi kuin kaikki kaverisi ja ystäväsi yhteisöstä.

Seuraavassa blogissa tarkastelen tarkemmin sitä, miksi Jehovan todistajien lapsikaste on väärin.