Raamattu puhuu uskon ja epäuskon sekä toivon ja toivottomuuden välisestä kamppailusta. Yksi esimerkki on uskon isäksikin kutsuttu patriarkka Aabraham. Mitä voimme oppia hänestä?
1. Moos. 12:ssa kerrotaan, kuinka Jumala kutsui Aabrahamin – tällöin hänen nimensä oli vielä Abram. Herra ilmestyi Abrahamille ja sanoi: ”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.” Herra lupasi tehdä Abrahamista suuren kansan ja lupaa tälle siunauksen. Aabraham otti sanan tosissaan ja lähti liikkeelle. Kun hän sitten saapui Kanaaninmaahan Sikemin seudulle, Herran ilmestyi hänelle uudelleen ja lupasi antaa hänen jälkeläisilleen maan.
Tulevan sunnuntain Vanhan testamentin tekstistä, 1 Moos. 15, käy ilmi, ettei Aabrahamin ollut kuitenkaan helppo uskoa siihen, mitä hänelle oli luvattu. Aabrahamin ja hänen vaimonsa ongelmana oli lapsettomuus. Mistä suuri kansa voisi tulla, jos ensimmäistäkään lasta ei ole.
Pyhän lukukappaleessa kerrotaan, kuinka Aabrahamin ja Saaran tilanteeseen liittyvä kipu pääsee ilmoille: ”Mitä sinä minulle antaisit. Olenhan jäänyt lapsettomaksi ja omaisuuteni perii damaskolainen Elieser.” Aabraham vielä toistaa tosiasian, jonka valossa tulevaisuus näyttää synkältä: ”Ethän ole antanut minulle jälkeläistä”.
Ei ole poissuljettua, että Aabraham kyseli koko synnyinsijoiltaan lähtemisen mielekkyyttä. Silloin kun Herra ensimmäistä kertaa ilmestyi, kaikki tuntui mahdolliselta. Nyt elämän realiteetit näyttivät kumoavan sen, mihin oli uskottu.
Tämä Vanhan testamentin kohta on inhimillisyydessään lohduttava. Se kertoo, että meillä, joita sana kutsuu Aabrahamin jälkeläisiksi, on myöskin omat epäilymme, kapinamme ja pimeät hetkemme. Näin voi käydä, vaikka olisimmekin ottaneet Jumalan kutsun tosissaan ja lähteneet uskon tielle. Joudumme kokemaan, kuinka uskon ja epäusko ikään kuin vääntävät kättä keskenään. Välillä ei oikein tiedä, kumpi voittaa.
Lohdullista kertomuksessa Aabrahamista on ennen muuta se, että Jumala uudistaa kerta toisensa jälkeen lupauksensa. Aabraham tulisi vielä saamaan lapsen, josta tulee hänen perillisensä. Hän saa kehotuksen katsella taivaan tähtiä. Yhtä suuri tulisi olemaan hänen jälkeläistensä määrä.
Aabrahamin uskon kamppailu heijastui ymmärrettävästi myös hänen vaimonsa elämään. Pariskunta toimi oman ymmärryksensä pohjalta ja katsoi parhaaksi auttaa Herraa. Saara ehdotti, että hänen palvelijansa voisi synnyttää perheeseen pojan, kun se ei ollut hänelle mahdollista. Aabraham suostui tähän ja niin sitten syntyi Ismael. Hän ei ollut kuitenkaan Jumalan tarkoittama lupauksen lapsi.
13 vuotta myöhemmin Herra ilmestyi jälleen kerran Aabramille ja puhui tämän suuren jälkeläisten määrästä. Abram sai nimen Aabraham, joka merkitsee kansojen paljouden isä. Saara oli epäilemättä kuullut Jumalan lupauksista mieheltään, varmaan montakin kertaa. Nyt hän sai kuulla Jumalan lähettilään sanovan, että hän tulee äidiksi. Tämä tuntui hänestä kuitenkin mahdottomalta. Siksi hän naurahti itsekseen.
Mikä oli Herran vastaus tähän reaktioon? Se oli kysymys: Onko Herralle mikään mahdotonta? (1.Ms 18:14) Asiat etenivät Jumalan aikataulussa, ja vihdoin, Aabrahamin ollessa 100-vuotias, hän sai suuren syntymäpäivälahjan, Iisakin, lupauksen lapsen.
Meidän on hyvä kiinnittää huomiota jumalallisten tapahtumien aikatauluun: Jumalan vastaukset voivat viipyä pitkään. Silloin on inhimillistä epäillä. Mutta on hyvä tietää, että Jumala voi toteuttaa suunnitelmansa siitäkin huolimatta, että meillä ei ole uskoa sinapinsiemenenkään vertaa.
Tämä kertoo ainakin siitä, että ei meitä vanhurskauteta uskomme tähden vaan sen kautta. Ja toiseksi: Jumalan rukousvastaukset eivät ole kiinni siitä, kuinka vahva meidän uskomme on.
Paavalin mukaan (Room. 4) Aabraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta. Vanhan testamentin kertomusten valossa tämä ei kuitenkaan näyttäisi pitävän paikkaansa. Siellä Aabrahamin heikkous tuodaan selvästi esille. Ehkä Paavalia voisi tulkita niin, että hän katsoi asiaa lopputuloksen näkökulmasta. Aabraham pysyi kuin pysyikin uskossa, vaikka joutuikin monta kertaa taistelemaan epäilyksiä ja epäuskoa vastaan.
Tämä on mielestäni oikea ja myös sielunhoidollinen tapa lähestyä asiaa. Sellainen horjuvakin usko kuin Aabrahamilla oli, riitti. Se on vanhurskauttavaa eli pelastavaa uskoa. Se teki hänestä jopa ”uskon isän”. Tähän arvonimeen hänet oikeutti se, että hän aina uudelleen tarttui saamaansa lupauksen sanaan, vaikka sen toteutuminen kestikin.
Abrahamista tulee aina mieleen tämä Lewi Pethruksen sanoittama virsi. Tässä kaksi säkeistöä alusta.
Löftena kunna ej svika,
Nej, de stå evigt kvar:
Jesus med blodet beseglat
Allt, vad han lovat har.
Himmel och jord må brinna,
Höjder och berg försvinna,
Men den som tror skall finna,
Löftena de står kvar.
Gör såsom Abraham gjorde,
Blicka mot himlen opp!
Medan du stjärnorna räknar,
Växer din tro, ditt hopp.
Himmel och jord må brinna,
Höjder och berg försvinna,
Men den som tror skall finna,
Löftena de står kvar.