Olet varmaan joskus ollut kastetoimituksessa läsnä. Se on herkkä perhejuhla, jossa on ihasteltu suvun uutta tulokasta, jännitetty nimeä, laulettu, rukoiltu. Ehkä on oltu myös kummina siunaamassa lasta.
Mutta mitä kaste on, miksi lapsia kastetaan?
Menneen sunnuntain evankeliumissa luettiin Johannes Kastajan lause: ”Olen tullut kastamaan vedellä, jotta Israel saisi tietää, kuka hän on.” Kristillinen kaste ei ole sama kuin Johanneksen kaste, mutta on siinä samaakin.
Kirkkomme kastaa lapsia, jotta suomalaiset saisivat tietää, kuka Jeesus on – myös tässä moniarvoisessa ajassa, jossa kirkon jäsenmäärä vähenee. Tähän liittyy toki myös kasteopetus, esim. rippikoulu.
Kastettu on ”opetuslapsi”, siis oppilas.
Koulumaailmassa eräs oppisen perusasia on kasvattajan ja kasvatettavan välinen läheinen suhde. Opettajan persoona välittää jotakin tärkeätä, enemmän kuin vain vuosilukuja tai fysiikan kaavoja. Parhaimmillaan opettaja antaa jotakin itsestään, joka sulautuu osaksi oppilaan persoonaa.
Kastetoimituksessa kastettavalle tehdään ristinmerkki otsaan ja rintaan. Se tarkoittaa, että meidät otetaan ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen kanssa läheiseen elämänyhteyteen. Kristittynä eläminen on tutustumista Heraan Jeesukseen, suhteen syvenemistä häneen, luottamuksen lisääntymistä. Tämän tekee mahdolliseksi se, että hän on lupauksensa mukaan kanssamme joka päivä.
Ristinmerkissä on viittaus Jumalan pelastusteon ytimeen. Ristinpuulle vietiin kerran kaikki se paha, mitä tässä maailmassa on. Myös se pimeys, minkä löydämme itsestämme. Syntien anteeksiantamuksesta puhuvat myös kastemekko ja kasteen vesi. Kuten kastemekko on lapsen yllä, samoin saamme olla armon ympäröimiä koko elämämme ajan. Ja samoin kuin peseydymme päivittäin vedellä, samoin myös kristilliseen elämään kuuluu päivittäinen parannus.
Tähän liittyy tärkeä seikka, joka pitää muistaa. Kristityn elämään kuuluva ”peseytyminen” koskee omaatuntoa. Pietari sanoo, että ”kaste ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta” (1.Piet.3: 21, 1938 käännös). Parannuksen teossa ei siis ole kysymys synnin juurimisesta omasta itsestä – emmehän me pääse tässä ajassa pahasta irti – vaan anteeksiantamuksen vastaanottamisesta.
Ristinmerkki viittaa myös siihen niihin vastuksiin, jotka kuuluvat ihmisen osaan. Juice Leskisen laulussa Syksyn sävel sanotaan: ”Elämä on kuolemista”. Elämään mahtuu monenlaista luopumista, pienempää ja isompaa. Kuoleminen on jotakin sellaista, jota kristitty kokee nimenomaan eläessään. Fyysinen kuolema on loppujen lopuksi muutto Isän kotiin, jossa kuolemaa ei enää ole.
Jesajan kirjan luvussa 43 on rohkaisevat sanat, johon kastetun on lupa tarttua kaikissa tilanteissa.
– Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut,
sinä olet minun.
Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi,
kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
kun astut tulen lävitse,
sinä et pala
eikä liekki sinua polta.
Kastettuna olet nimeltä kutsuttu. Mitä sitten ovatkaan ne vedet ja virrat, joiden keskellä ehkä juuri nyt olet, saat pitää kiinni Jumalan lupauksesta: ne eivät tempaa sinua mukaansa. Onhan Kristus kanssasi joka päivä maailman loppuun asti.
Tänään pohdin kastetta lapsen tietoisuuden kannalta. Pieni kun on tietoinen siitä mitä hänessä ja ympärillä tapahtuu. Entäpä jos Pyhä Henki koskettaa lapsen tietoisuutta kasteessa ja näin hän saa Jumalan läsnäolon kokemuksen, jota ei voi pyyhkiä pois. Kerrotaan tutkijasta, joka puhui alkuräjähdyksestä jolloin hänen lapsensa sanoi: mahtoi Jumala hämmästyä sitä paukkua.