Ylihuomenna on Isänpäivä.
Tänään, varhaisina perjantaiaamun hetkinä, ajatukseni palaavat sinuun, rakas oma isäni.
Juon mustasta kupista mustaa kahvia ja kirjaan ylös tajunnanvirtaa, kuten minulla tapana aina silloin tällöin aamuisin on.
Ulkona valkoinen hanki hohkaa tänne sisälle asti ja puiden surulliset, alastomat hahmot kyyristelevät kerrostalojen lomassa. Selvästi niitä paleltaa pakkasessa. Mutta jouluvalot jo tuikkivat siellä täällä. Piristävät kummasti marraskuun pimeydessä.
Olet , isä, päässyt pois jo pari vuotta sitten. Enkä siis voi enää soittaa sinulle isänpäiväonnitteluja nyt sunnuntaiaamuna.
Mutta ajatuksissani voin sinua isä kiittää, tottakai. Minulla onkin monta aihetta, josta minä sinua voin kiittää:
turvallisesta kodista, olit se meidän perheen tukipylväs ja turva kaikkina aikoina. Annoit perinnöksi hyvät arvot. Koti, uskonto ja isänmaa. Kasvatuksessa korostuivat myös erityisesti rehellisyys ja luotettavuus. Ne olivat meillä kunniassa. Koska olit upseerimiehiä, niin täsmällisyys oli tärkeä asia. Sen me kyllä opimme! Ihmisten kunnioitus, varsinkin vanhojen ihmisten kunnioitus oli sinulle isä luontaista. Minulla on täällä iso pino, isä, sinulta jääneitä albumeja, joita joskus selailen. On myös monta valokuvaa sotilasuraltasi ja jopa sodanaikaisia kuvia. Pieniä mustavalkoisia kuvia. Mutta sodasta ei meillä puhuttu. Vaikka meillä kotona keskusteltiin paljon yhteiskunnallisista asioista ja te, isä ja äiti kovasti kannustitte opiskelemaan, niin kaikista tärkein asia oli teille uskomisen asia. Eikö se ole meille kaikille elämämme tärkein asia?
Olit, isä, tarkka rahan käytössä, mutta kun seuroihin menimme, niin et kyllä pihtaillut. Olit aina valmis maksamaan kuluja, jos olimme jollekin uskovaisten leirille menossa. Sama päti lastenlasten suhteen.
Uskovaisten yhteys oli sinulle tärkeää.
Rakas isä, miten usein minä kapinoinkaan! Mutta aina, aina, olivat kodin ovet auki ja anteeksiantamus tallella!
Minusta on tullut isä nyt kuitenkin vanhempi tai sanoisinko kokeneempi ja monien taistelujen jälkeen kriittisempi ja herkempi.
Minulla on nyt tasapaino ja olen onnellinen. Mutta se tärkein asia on edelleen minullekin : uskoa evankeliumi!
Tuonkaltaisiin uutisiin Suomesta saattavat jo lapsenlapsemme joskus törmätä…
Kyllä meillä Suomessakin on virassa ollut piispa eronnut puolisostaan jo vuosia sitten..
Sattuu sitä ruotsiakin puhuvissa perheissä, sanottiin enne Kokkolassa, kun asiat eivät menneet niin kuin piti.
Onpa surullista. Heteroitten ero on arkeea. Se ei ole enää uutinen. Lasten on aina sopeuduttava elävät heidän vantempansa missä suhteessa tahansa.
Lesbojen ja homojen eroprosentti on Aaamulehden ja Hesarin suurempi kuin heteroiden. On olemassa myös tutkimustuloksia joiden mukaan homomiehien on vaikeampaa pysyä uskollisena ja että sellaiset liitot kestävät paremmin, joissa pettäminen sallitaan. ”Homoseksuaalisille naisille puolestaan ovat ominaisia hyvin intensiiviset mutta suhteellisen lyhyet parisuhteet. Avioeroprosentti on homoseksuaalisilla pareilla yleensä heteropareja korkeampi ja naispareilla korkeampi kuin miespareilla”. (Andersson 2004.)
Siis Aaamulehden ja Helsingin sanomienteettämien eri tutkimusten mukaan.
Gunnar Anderssonin helmikuussa 2006 julkaisema tutkimus ei ole Aamulehden eikä Helsingin Sanomien teettämä. Muutenkin epäilen, että Pekka Mäkisen motiivi oli pikemminkin panetella seksuaalivähemmistöön kuuluvia ihmisiä kuin tarjota faktatietoa tutkimuksesta, johon hän mitä ilmeisimmin ei ole edes tutustunut.
Olisit Pekka vain sanonut suoraan, että sinusta homot ja lesbot ovat iljettäviä. Se olisi ollut rehellisempää.
Jusu,
varmaan sinulla on tieto kenen tutkimukseen panettelu perustuu?
Lapsiparat, seurakuntalaisparat – itse opettajaparat, mallit. Loppu on lähellä.