Kuvassa ehtoollisaineet Limbessä pidetyssä messussa
SUNNUNTAI 14.03.2021
4. paastonajan sunnuntai, latinaksi Laetare
Elämän leipä
Ensimmäinen lukukappale: Jes. 55:1–3
Ehtoollinen
Herran pyhä ehtoollinen on Jumalan kansa ateria. Siinä annetaan meille osallisuus Herramme ruumiista ja verestä. Se on Jumalan tekemän uuden liiton pyhä ateria. Siinä meille ojennetaan syntien anteeksianto ja kaikki mitä me tarvitsemme uskon elämämme hoitamiseen. Kristus itse on läsnä pyhässä ateriassa. Hän on reaalisesti läsnä, ei vain muistoissa tai ajatuksissa vaan ihan todellisesti läsnäoleva. Rakkaus on luonamme, koskettaa meitä, antaa itsensä meille.
Ehtoollinen on iankaikkisen elämän lääke. Jeesus on luvannut, että joka syö hänen ruumiinsa ja juo hänen verensä, sillä on iankaikkinen elämä.
Joh. 6:53-58
Jeesus sanoi heille: »Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet.Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä.
Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se — , joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.»
Tähän Jeesuksen sanaan saamme luottaa ja elää turvallina Jumalan lapsina nauttien iankeikkisen elämän ruokaa ja juoda iankaikkisen elämän juomaa.
Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen!
Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa,
ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää,
ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!
Lahja
Pelastus on Jumalan lahja. Jumala tekee kaiken. Jumalan antamaan armoon meidän ei tarvitse lisätä mitään. Kaikki on valmiina, koska Jumalan armo ei kaipaa mitään täydennystä. Hänen hyvyytensä ja laupeutensa riittää. Kaikki on lahjaa. Hänen antiinsa ei ole mitään lisättävää.
Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää,
vaihdatte työstä saamanne palkan
siihen, mikä ei tee kylläiseksi?
Jumala on tehnyt liiton kansansa kanssa. Hänen omiaan saamme olla. Hän on seurassamme, mukanamme kaikissa elämämme hetkissä. Hänen uskollisuutensa pysyy, kestää ikuisesti. Hän on luotettava ja turvallinen. Siksi iloitsemme hänen armostaan ja laupeudestaan.
Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne
ja lupaan olla liitossani uskollinen,
Saamme käydä Jumalamme syliin niin kuin lapsi rakastavan isän tai äidin syliin. Hänelle saamme kertoa ilomme ja surumme, kiitollisuutemme ja huolemme aiheet. Hänen rakastava hellyytensä on meidän turvamme ja tukemme kaikkina hetkinä ja kaikissa olosuhteissa. Saamme kuulla hänen lohduttavat sanansa: ”Rakas lapseni ole turvallisella mielellä, minä olen sinun apunasi elämäsi jokaisena hetkenä.” Siksi sydämemme rauhoittuu ja lepää Jumalan väkevien käsivarsien kantamana.
Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni,
kuulkaa, niin te saatte elää!
Tässä Laetare sunnuntain ensimmäinen lukukappale
Jes. 55:1–3
Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen!
Te, joilla ei ole rahaa, tulkaa,
ostakaa viljaa ilmaiseksi, syökää,
ottakaa maksutta viiniä ja maitoa!
Miksi punnitsette hopeaa maksuksi siitä, mikä ei ole leipää,
vaihdatte työstä saamanne palkan
siihen, mikä ei tee kylläiseksi?
Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvin,
te saatte nauttia parhaista herkuista.
Kuulkaa minua, tulkaa minun luokseni,
kuulkaa, niin te saatte elää!
Minä teen ikuisen liiton teidän kanssanne
ja lupaan olla liitossani uskollinen,
niin kuin olin uskollinen Daavidille.
”Kun söitte kuollutta, teitte sen eläväksi, mutta mitä teette kun tulette valoon ? ”
” Kun olitte yksi, teistä tuli kaksi, mutta mitä teette kun olette kaksi ? ” sopii yhteyteen ’Kristus minussa.’
Kiitos Matias jälleen tietopaketista, jossa saimme informaatiota laajalti pääsiäisestä, sen historiasta ja siihen liittyvästä ajoituksesta. Niinpä minäkin intouduin paljon vähäisemmillä lähtötiedoilla selvittämään, mikä nykypääsiäisen ympärillä on oikeasti Raamatusta peräisin. Keskustelumme selkiyttämiseksi lienee paikallaan siirtää se taas hiukan eteenpäin.
Jeesuksen aikana juutalaisen juhlan ajoitus perustui juutalaiseen kuukalenteriin, kevätpäivän tasaus ja ensimmäinen täysikuu olivat sen eksakteja maamerkkejä. Nykyinen juutalainen kalenteri määrittää nisankuun alun tähtitieteellisen uudenkuun mukaan. Koska Jeesuksen viettäessä pesahia nisankuun katsottiin alkavan siitä, kun uusikuu tuli näkyviin Jerusalemissa, nykyinen juutalaisten juhla voi heittää max yhdellä vuorokaudella alkuperäisestä Jeesuksen päivien aikataulustuksesta.
Kirkollinen kalenteri sitten on ollut vähän vallaton ja siirtänyt Jeesuksen viimeiset askeleet ihmisenä ja sen tapahtuman, kun ”viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki”, viikonloppuun. Ja uusia siirtoja on yritetty jopa viime vuosikymmeninä, kertoo tuolla myöhemmin siteeraamani tuore tietolähde. Tänä vuonna ajankohtaero on poikkeuksellisen suuri: Jeesuksen kuolinpäivä alkaa auringonlaskusta lauantaina 27.3. ja kirkollinen määrittely vie ajankohdan huhtikuun puolelle lähes viikkoa myöhempään.
Eräs Jerusalemissa majapaikkaansa pitävä suomalaisteologi ilmaisee muutoksen näin selkeästi: ”Kristillisen pääsiäisenvieton juuret ovat juutalaisessa pääsiäisateriassa, mutta vuosisatojen aikana välimatkaa on kertynyt kosolti. Tiedetään, että apostolisen ajan seurakunta vietti juutalaista pääsiäisateriaa Jeesuksen antaman mallin mukaan muistaen samalla Vapahtajan kärsimystä ja kuolemaa. Kuitenkin jo varhain Rooman kirkossa syntyi halu erottautua juutalaisuudesta. Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 tämä ero sementoitiin kirkon kalenteriin. Kirkolliskokouksen antama ohjeistus painotti nimenomaan etäisyyden ottamista juutalaisiin.”( https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/juutalainen-paasiaisateria-julistaa-jeesusta/)
Taisi olla niin, että tässä erottauduttiin kyllä tehokkaasti juutalaisuudesta, mutta samalla syntyi pesäeroa myös itse Raamatun sanomaan. Kun Raamatussa lepopäivä samaistuu sapattiin, lauantaihin, otettiin noina luopumisen aikoina käyttöön sunnuntai. Sen englanninkielinen muoto ”sunday” kertoo hyvin , mille pohjalle tuokin muutos rakennettiin, mutta pääsiäinenhän meillä on nyt fokuksessa.
Kuten hyvin tiedät, englantilaisessa maailmassa pääsiäinen kuvaillaan kahdella sanalla Easter ja Passover. Vain jälkimmäisen alkuperä on Raamatussa, ja nimi Easter paljastaa monen meille tutun tradition alkuperän.
Näin selittää emeritusprofessori Hans J. Hillerbrand Easterin alkuperää osoitteessa https://www.britannica.com/topic/Easter-holiday :
”The English word Easter, which parallels the German word Ostern, is of uncertain origin. One view, expounded by the Venerable Bede in the 8th century, was that it derived from Eostre, or Eostrae, the Anglo-Saxon goddess of spring and fertility. This view presumes—as does the view associating the origin of Christmas on December 25 with pagan celebrations of the winter solstice—that Christians appropriated pagan names and holidays for their highest festivals. ”
Tämän jälkeen tuossa löytämässäni artikkelissa käsitellään sitä sotkua, joka syntyi Raamatun selkeän aikamäärityksen sovittamisesta erilaisiin pakanatraditioihin. Näin tuossa Encyclopaedia Britannican arvovaltaisessa, juuri helmikuussa viimeksi päivitetyssä artikkelissa Easterin riitaisasta historiasta sanotaan:
”Easter, like Christmas, has accumulated a great many traditions, some of which have little to do with the Christian celebration of the Resurrection but derive from folk customs.”
Näistä pakanuudesta ammennetuista tavoista ei liene tässä asiayhteydessä tarpeen ottaa esimerkkejä, koska Se Jeesuksen antama malli on meille se oleellisin.
Huomaan, että jälleen me olemme nykypääsiäistä Raamattuun verratessamme ajautuneet samaan tilanteeseen kuin usein ennenkin. Jos olen ymmärtänyt oikein, sinun mielestäsi vuosisatojen kuluessa kirkolliskokoukset, kirkkoisät ja muu on johdattanut Kristuksen askelien tahdissa kansoja eteenpäin. Minä näen, että pahasti pakanametsään on menty. Kun Jeesus tuolta taivaasta meitä katselee, mitä mahtaa ajatella opetustensa saamista jatkokursseista? Ja kuitenkin: me olemme hyvin samaa mieltä Jeesuksen lupauksesta ”Ja muistakaa: minä olen teidän kanssanne joka päivä aikojen loppuun asti.”(UT2020)
Tässä vähän perustelua sille, kuinka itse suhtaudun Jeesuksen kuolinpäivänään esittämään käskyyn ”Tehkää tämä minun muistokseni”. Toki aina tähän vuodeaikaan syön herkullista mämmiä, kenties jotakin muutakin ajankohtaan liittyvää perinneruokaa. Mutta en katso sellaisella herkuttelulla olevan mitään tekemistä sen kanssa, että Jeesus parisen tuhatta vuotta sitten uhrasi ihmiselämänsä sinun ja minun puolesta.
Muuten: näetkö sinä Matias mitään negatiivista siinä, että Jeesuksen opetuksiin on ympätty ah niin kauniita, mutta oikeastaan pakanuudesta peräisin olevia käytänteitä?
Rauli
Kuinka ollakaan. Aivan tässä muutaman päivän sisällä olen joutunut jo toisen kerran nettikeskusteluun kalenterista ja sen kehityksestä.
Sinulla Rauli toki on paljon rauhallisempi ja asiallisempi ote samoihin kysymyksiin kuin tuossa toisessa keskustelussa.
Joten kiitos sinulle rauhallisesta ja asiallisesta näkemystesi esittelystä.
6 b) Jatkoa kalenterin käsittelyyn
Mielestäni historiassa tarve sitoa Nisan kuun alku kiinteämmin kevätpäivän tasaukseen syntyi varsin myöhäisessä vaiheessa.
Kun jotkut huomasivat että Nisankuun alku rupesi liukumaan sadonkorjuun aikaan ja kun juhlakalenterissa pääsiäisestä seitsemän viikon perään kuuluva helluntai eli sadonkorjuun juhla piti olla Lain antamisen ja sadonkorjuun kiitosjuhla, niin silloin ihmiset alkoivat herätä, että oli pakko toimia juhlakalenterin aikaistamiseksi.
Ne jotka vielä olivat saaneet vuotuisen ylipapin ja Jerusalemin hävityksen jälkeen ylirabbin eli paavin ilmoituksen juhlien ajankohdista olivat paremmin tuohon vanhaan sadonkorjuuseen liittyvän käytännön toteutuksessa, mutta kaempana oleville kalenteri oli lähtenyt liukumaan pikkuhiljaa. Nuo juutalaisuuden johtavat virkailijat olivat osanneet ennakoida juhlien sopimista vuotuiseen työn ja satokausien rytmiin, mutta kaukana heidän tiedotustensa ulottumattomissa ei viesti ollut mennyt perille. Hajonta oli hyvin suuri eri puolilla juutalaisuutta.
Kirkko puolestaan oli temppelin hävityksen jälkeen ajautunut historiallisesti muista juutalaisperäisistä liikkeistä erilleen. Näin kirkon parissa syntyi tarve kehittää omia laskentaperuteitaan pääsiäisen ja muiden juhlien määrittelyiksi. Kyseessä siis oli hyvin käytännölllinen tarve. Tämä oli sitäkin tärkeämpää, koska kirkko hyvin nopeasti levisi Intiasta Espanjaan ja Etiopiasta Englantiin. Käytännön viestit eivät noin pitkistä matkoista kulkeneet riittävän tehokkaasti, että olisi voitu jättäytyä vain joidenkin yksittäisten patriarkkojen tai paavien ohjeistuksiin. Tästä käytännön tarpeesta syntyivät aikaisemmat neuvottelut, joissa todettiin eri aikojen olemassaolo ja todettiin että jokainen viettäköön oman perinteensä mukaan, ja Nikean kokouksen päätös, missä nykyinen periaate yhtenäisistä laskentaperusteista sovittiin.
Mutta on huomattava, että synagogan puolella juutalaisen paavin tehtävät jokavuotisen kalenterin laskemisessa jatkuivat vielä
miespolvi myöhempään.
Synagogan puolella jopa pidettiin heidän aikaisempaa tapaansa jopa suotavampana koska se pakotti kaikkia juutalaisia pitämään yhtä ja olemaan yhteydessä keskushallintoon, siis periaatteessa.
Mutta Hillel II huomasi, että olosuhteiden vaikeudet pakottivat hänet kuitenkin tekemään laskelmia pääsiäisen vieton yhtenäistämiseksi. Näin syntyi hänen 19 vuoden kierron järjestelmä, jossa tarvittavat karkausvuodet määrättiin.
Näin siis sekä ensiksi kirkon ja sitten miespolvi myöhemmin synagogan puolella päädyttiin siihen, että kevätpäivän tasaus on otettava kiinnekohdaksi, josta sitten erilaisia kalentereita käyttäen päädyttiin pieniin eroihin käytännön tasolla. Kumpikin omien perinteittensä mukaisesti.
Toki kevätpäivän tasaus on eri puolilla maailmaa ollut erilaisten juhlien aiheena mitä erilaisimmissa kultuureissa, mutta näitä ei pidä sekottaa juutalais-kristillisen perinteeseen.
Sunnuntain vietto on ollut kirkolla käytössä jo Johanneksen evankeliumissa ja Paavalin teologiassa, koska jokainen sunnuntai on pääsiäisen oktaavi, ilman nollaa oleva kahdeksas päivä, eli siis viikon perästä oleva sama viikonpäivä. (Sama matikka on musiikissa vielä nykyäänkin, priimi on sama kuin lähtösävel ja oktaavi on yhtä skaalaa korkeampi.)
Sunnuntain vietto ei suinkaan ole mikään pakanallinen tapa, vaan suoraan Kristuksen pelastustyöstä nouseva. Roomalaisille pakanoille tämä oli jopa niin rankkaa, että kristittyjä tapettiin sunnuntain vieton johdosta. Tästä on historiallisia kuvauksia.
Matteuksen evankeliumi:
28:1 Ja kun sapatti oli päättynyt ja viikon ensimmäisen päivän aamu koitti, tulivat Maria Magdaleena ja se toinen Maria katsomaan hautaa.
Markuksen evankeliumi:
16:2 Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa.
16:9 Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.
Luukkaan evankeliumi:
24:1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit.
Johanneksen evankeliumi:
20:1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta.
20:19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: ”Rauha teille!”
Apostolien teot:
20:7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.
1.Korinttolaiskirje:
16:2 Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani.
Nämä kahdeksan jaetta kuvatkoon sunnuntain vieton perusteita: Jeesuksen ylösnousemus ja sen pohjalle perustuva ylösnousemuksen viikottainen viettäminen eli yhteinen messuun kokoontuminen.
Rauli
9) Lähetystyön tehtävä kulttuurien valtauksessa
Lähetystyön on aina pystyttävä vaikuttamaan kansaan niin syvästi että myös kulttuuri vallataan. Jos tähän ei päästä, niin usko joko sammuu sukupolvien vaihtuessa tai eristäytyy omaksi saarekkeekseen, ghettoutuu.
Beda Venerabilis, 672/673 – 25.5.735 oli merkittävä teologi, joka pystyi tulkitsemaan kristinuskon englantilaiseen kulttuuriin niin, että se myös saattoi vallata koko kansan ajattelun ja tapakulttuurin. Hänen teoksissaan tulee esille, miten muinainen Eostra eli Ostara oli germaaninen nousevan auringon jumalatar, samaistettu kreikkalaisten ja roomalaisten aamuruskon jumalattariin, Eosiin ja Auroraan .
Käytännössä tätä jumalatarta oli palvottu erityisesti keväällä, mikä toi mukaan kevään sanoman.
Tähän kevään ja uuden päivän koiton ajatukseen liittyen Beda otti käyttöön englannin kielessä käyttöön samoihin aikoihin osuvan pääsiäisen nimitykseksi. Tällä tavoin hän sai ihmisten tottumuksen viettää juhlaa tuohon aikaan juuri ennen kevätkylvöjä tuoduksi kokonaan uuden sisällön. Kevään parhaana juhla-aikana ei enää pakanuuden jumalatar voinutkaan saada sijaa, vaan silloin juhlitiinkin Kristuksen ylösnousemusta uuden aikakauden, uuden ajan, uuden päivän, uuden kevään ja uuden kasvukauden liikkeelle lähdön juhlana.
Näin pakanuus saatettiin voittaa ja kansa kääntyi kristinuskoon kokonaisena kansana.
Kyseessä siis ei ole pakanuuden astumisesta kristinuskon sisälle, vaan kristinuskon voitosta pakanuudesta, kun pakanoilta riitettiin heidän juhlansa ja sen mukana myös pakanajumalattaren sijaan saatiinkin evankeliumi ylösnousseen Vapahtajamme suuresta voitosta. NIin kuin kevät voittaa talven lumen ja jään ja elämä virkoaa esiin, niin ylösnousemuskin voittaa kuoleman ja katoavaisuuden ja tuo esiin uuden elämän Jumalan voimassa ja tulevan ikisuven odotuksessa.
Matias. Näin Mooseksen aikana juutalaisesta kalenterista kerrotaan aikana, jolloin juutalaiset olivat vielä Egyptissä: ”Tämä kuukausi olkoon teille kuukausista ensimmäinen, aloittakaa siitä vuoden kuukaudet…Kukin pitäköön sitä kuukauden neljänteentoista päivään saakka, ja jokainen Israelin yhteisöön kuuluva teurastakoon karitsansa iltahämärissä…Näin vietetään pääsiäistä Herran kunniaksi. ”(2.Mo12:2,6,12)
Tuo ensimmäinen kuukausi oli nisan, joka myös nimellä abib tunnetaan. Kuten sinä perusteellisesti toit esille, ja itselleni uutena tietona ”nykyiset säännöt kalenterin laatimisesta ja siitä, minä vuosina karkauskuukausi lisätään, merkitsi muistiin juutalainen tiedemies Hillel II vuonna 359″(Wikipedia)
Jeesuksen kuolinpäivä ja tietysti myös ylösnousemuksen päivä voidaan siis määritellä tarkasti, toki vuosiluvusta on ristiriitaista tietoa. Tässä mielessä on helppo tänäkin vuonna ”julistaa Herran kuolemaa aina, kun syötte leipää tai juotte viinimaljasta – siihen saakka, kun hän tulee”, ja täsmälleen Herramme kuolinpäivänä.
Sitaattisi osoittaa, että paljon tärkeää sattui juuri sapatin jälkeisenä päivänä, siis sunnuntaina. Mitään ohjeistusta tuon päivän asettamiseksi juutalaisen sapatin tilalle en kuitenkaan voi Raamatusta löytää.
Viittaat siihen, että pakanuus peitottiin kristillisyydellä siten, että alkuperäinen palvonta kohdennettiin uudelleen. Ja ”näin pakanuus saatettiin voittaa ja kansa kääntyi kristinuskoon kokonaisena kansana.” Näin esimerkiksi ”dies solis – Day of the Sun” muuntui muotoon sunday ja tuki löydettiin niistä Raamatun jakeista, joissa tuo sapatin jälkeinen päivä edes mainitaan. Ei varmasti huonoa politiikkaa vallanpitäviltä, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, halusiko taivaallinen kuninkaamme tuollaista peliä? Hän itse tietysti on tässäkin asiassa tuomarimme.
Raamatussa on aika paljon varoituksia siitä, ettei pakanuudesta pitäisi ammentaa, vaikka se inhimillisesti näyttää tarkoituksenmukaiselta. Ajattelen, että Paavalin teksti osoittaa sovittamattoman ristiriidan pakanuuden ja kristillisyyden välille näin: ”Älkää kiskoko kuormaa yhdessä epäuskoisten kanssa. Mitä yhteistä muka on oikeudella ja vääryydellä, mitä valolla ja pimeydellä? Mistä Kristus ja hänen vihollisensa Beliar olisivat samaa mieltä? Mitä tekemistä uskovalla on epäuskoisen kanssa? Miten epäjumalankuvat kelpaisivat Jumalan temppeliin?”(2.Ko6:14-16)
Lopuksi haluan minäkin alleviivata keskustelumme henkeä, asialinjalla mennään. Jeesuksen uhrikuoleman merkitys on meille molemmille varmasti ykkösasia, mutta sen muistamisesta tähän aikaan vuodesta olemme eri linjoilla.
Rauli
Näin illalla otan esille vain yhden ingelman. Milloin on oikea Nisankuun aika?
Kun jo Vanhan testamentin sisällä on eletty useamman kalenterin alaisena, niin eri järjestelmiin näkyy viittauksia eri puolilla eri suurvaltojen alaisuudessa.
Edelleen. Kunkin vuoden juhlakalenterin laati ylipappi aina temppelin hävitykseen vuonna 70 jKr, saakka. Sen jälkeen tehtävä siirtyi vähitellen juutalaisten paaville. Vasta Hillel II laati taulukot pidemmälle ajalle. Vasta tuosta alkaen on ylipäätään voitu juutalaisessa synagogassa sanoa, milloin juutalaisen kalenterin normien mukaan määrätty Nisankuun pitäisi olla suhteessa toisiin kalentereihin. Mutta tuokaan ei ollut mikään lopullinen normi vaan uusia entistä tarkemmin määriteltyjä normeja on päätetty ottaa käyttöön myöhemminkin, vielä viime vuosisadan aikanakin.
Ehkä toistan joitakin asioita. Tarkoitukseni ei ole jankuttaa, vaan selventää sitä näkökulmaa, että ei ole olemassa mitään itsestään selvää ”oikeaa” Nisankuun ajankohtaa joidenkin ihmisten sopimien päätösten ulkopuolelta. Kunakin aikana oikean juhlan vieton on määrännyt se päättävä elin tai viranhaltija, jolle asian hoito on uskottu.
Et suinkaan jankuta, kun kerrot näkemyksesi nisanin ajankohdan määrittelystä laajalti. Olen katsellut tarmokkaasti juutalaissivuja, minkä Tarja varmaan näkee hyvin myönteisenä asiana. Niin minäkin, koska tänäkin päivänä juutalaisten pesah ja seder on laskettu täsmälleen samoilla periaatteilla kuin mitä itsekin olen hyväksi nähnyt. Ja lopputulos osuu päivän tarkkuudella yksiin.
Viittaat siihen, että ylimmäinen pappi päätti juhlan ajankohdan. Itse olen imuroinut netistä runsaasti tietoa siitä, että nisankuu perustui Jeesuksen maan päällä ollessa taivaankappaleiden liikkeisiin, ja nehän eivät ole koskaan olleet alisteisia meidän ihmisten mielenliikkeille. Nyt kysyn kahta peruspilaria, jotta varmasti ymmärrän sinua oikein.
1) Onko mielestäsi tosiasia se, että nisanin ja siten myös pesahin ajankohta riippui kevätpäivän tasauksen päivämäärästä? Luin, että tuo ajankohta on nykyisissä kirkollisissa laskelmissa asetettu vakiopäiväksi, vaikka tosiasiassa se ei ihan samalle meidän nykyisistä kalenteripäivistämme osu.
2) Onko nisan ja pesah laskennallisesti riippuvainen ensimmäisestä täydestä kuusta tasauksen jälkeen? Voiko tuosta ajankohdasta erehtyä, jos mittarina käytetään näkymää Jerusalemista?
Saattoiko ylipappi todellakaan puuttua noihin tukipilareihin? Käytettiinkö määrittelyyn muita kalentereita kuin juutalaista? Kysyvätkö nykyiset juutalaiset ajankohtaa uskonnolliselta johtajalta vai katsovatko maan koordinaatteja auringon ja kuun suhteen?
Rauli
Jatkan vielä ottamalla esiin erään päiväyksen joka näyttää selvältä ja yksinkertaiselta, mutta osoittautuikin ongelmallisemmaksi kuin aavistin ennen tutkimistani. Kyrkpressenissä vastasin kerran erään ihmisen hyvään kysymykseen, milloin Johannes Kastajan toiminta alkoi. Raamatun sanahan sanoo selvästi että se alkoi keisari Tiberiuksen 15. hallitusvuotena. Mutta kun aloin miettimään miten roomalaisen kalenterin ilmaus voidaan käsittää syyrialaisessa kalenterissa joka tuli käyttöön hellenistisenä aikana ja tästä edelleen lähinnä pakkosiirtolaisuuden aikana muovaantuneeseen paikalliseen juutalaisten käyttämään kalenteriin, niin totesin että Johannes Kastajan toiminta saattoi alkaa mihin aikaan tahansa vuodesta 27 vuoteen 29 jKr..
Meidän nykyisen gregoriaanisen kalenterimme mukaan Tiberius Julius Caesar Augustus, syntyään Tiberius Claudius Nero, myöhemmin Tiberius Julius Caesar, jota tavallisesti nimitetään vain nimellä Tiberius eli 16. 11.42 eKr. – 16.3.37 jKr. hallitsi 18.9.14 – 16.3.37 jKr. Kun siis ensimmäinen hallitusvuosi oli vuosi 14 niin tuosta olisi suoraviivaisesti laskien tulos, että Johannes Kastaja alkoi toimintansa vuonna 28 AD, mutta siirtyminen juutalaisesta tietolähteestä alkaen pakottaa meidät ottamaan huomioon joka kahden eri kalenterista toiseen siirtymisen ennen kuin voimme tietää Luukkaan kertoman vuosiluvun tosiasiallisen liikkumavaran eli virhemarginaalin.
Hyvin suuri vaikutus juutalaisten kalenteriin oli pakkosiirtolaisuuden aika. Siitä esimerkkinä otan nykyisin käytössä olevien juutalaisten kuukausien nimet ja niiden taustalla olevat akkadinkieliset nimet.
1 ניסן , Nisán, 30 päivää, Nisannu
2 אייר, Ijjár, 29 päivää, Airu
3 סיון, Siván, 30 päivää, Sivannu
4 תמוז, Tammúz, 29 päivää, Dûzu
5 אב, Av, 30 päivää, Abu
6 אלול, Elúl, 29 päivää, Ululu
7 תשרי, Tišrì, 30 päivää, Tasrîtu
8 חשון, Hešván, 29/30 päivää, Arah-samna
9 כסלו, Kislév, 29/30 päivää, Kisilivu
10 טבת, Tevét, 29 päivää, Dhabitu
11 שבת, Shevat, 30 päivää, Sabadhu
12 אדר א, Adár, 30 päivää, lisäkuukausi, [Addaru]
13 אדר ב, Adár II, 29 päivää, Addaru
Suurten juhlien vieton takia 1., 2., 7. ja 8. kuukausi ovat säilyttäneet käytössä myös vanhemmat jo kanaanilaisen kulttuurin aikaiset nimensä näiden uudenpien eli pakkosiirtolaisuuden aikaisten nimiensä ohella: abib, siv, etanim ja bul.
Myös juutalaisten uuden vuoden juhla on siirtynyt aikojen kuluessa.
Roš hašana, hepreaksi ראש השנה, ’vuoden alku’, on merkittävä juhla. Sitä vietetään tišri-kuun ensimmäisenä ja toisena päivänä, jotka osuvat yleensä syyskuulle, tänä vuonna maanantaista 6.9.- 8.9.2021. Se on Adamin ja Eevan luomisen päivä sekä myös tuomion ja Jumalan kuninkaaksi korottamisen juhla.
Tarkoitukseni on vain kertoa, miten kalenteria on muutettu pitkin juutalaisten historiaa. Heidänkin pätevimmät voimansa ovat työskenneelleet kalenterin kanssa vuosituhansien ja vuosisatojen aikana pyrkien aina samaan pyhille juhlille mahdollisimman suotuisat vieton puitteet.
Rauli
Toinen kysymyksenasettelu, johon vielä haluan tuoda selvennyksen omalta puoleltani, on kysymys paikallisten kulttuurien ja lähetystyön vuorovaikutus.
Jos ymmärsin oikein sinun puheenvuorosi niin sinä halusit varjella oikeaa raamatullista sanomaa torjumalla paikallisten kulttuurien tunkeutumista meidän uskoomme. Tämä on mielestäni aivan hyvä ja tarpeellinen tarkkailun kohde kaikkina aikoina ja kaikialla.
Minä kuitenkin omasta puolestani yritin sanoa, että kyseessä ei ole vaikutusvirta, missä uskomme sisältö muutetaan kulloisenkin kulttuuritilanteen mukaan, vaan uskon sisällön viemisestä noiden kulttuuristen ilmiöiden sisällöksi. Evankeliumin tehtävänä on vallata nuo aikaisemmin pakanalliset tapakulttuurin ilmiöt palvelemaan evankeliumin julistusta eli siis käännyttää juhlat pakanuudesta Kristuksen palvelukseen.
Näin on tehnyt jo kristikunnan alusta alkaen. Kun evankelista Markus asettui Egyptiin kirkkoa perustamaan, niin tämä Aleksandrian ensimmäinen piispa ja paavi, kuollut 25.4.68 jKr. marttyyrina, sai evankeliumin hyvin menestymään, mutta 6.1. pakanallinen juhla vaikutti usein haitallisesti evankelioinnin saavutuksiin. Niinpä päätettiin vallata tuo juhla kristinuskon käyttöön. Näin epifaniaa eli Jumalan kirkkauden ilmestymisen juhlaa alettiinkin viettämään Kristuksen kirkkauden ilmestymisen juhlana. Aiheiksi otettiin Jeesuksen kaste, Jeesuksen syntymä, viinin ihme, ruokkimisihme, Beetlehemin tähti ja itämaan tietäjen eli toisten kansojen kunnioitus. Nämä syntyivät vähitellen. Sittemmin Jeesuksen syntymä ja leipäsunnuntain sanoma ovat siirtyneet toisiin kohtiin kirkkovuodessa.
Tulos oli valtava. Egyptin kansa kääntyi kokonaisena kansana kristinuskoon jo seuraavien vuosisatojen aikana.
Nykyajan kuuluisimpia egyptiläisen eli koptilaisen kirkon jäseniä on ollut Egyptin ulkoministeri, YK:n pääsihteeri ja sitten ranskankielisten maiden järjestön pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali, arabiaksi بطرس بطرس غالي, koptiksi Bουτρος Βουτρος-Γαλι, 14.11.1922 – 16.2.2016.
Islam sitten valitettavasti on jo 600 -luvulta asti painostanut sikäläisen kirkon asemaa ja varsinkin viime vuosia tilanne on vaikeutunut.
Toinen esimerkki on Rooman imperiumin valtaus. Aikaisemmin kristinuskoa vainottiin, erityisesti heidän viettämänsä sunnuntain takia. Vuosina 311 ja 313 sitten valtakuntaan saatiin kaikkien uskontojen uskonnonvapaus, kristinusko niiden mukana.
Kun sitten keisarit olivat alkaneet panostamaan pakanallisen joulun viettoa, niin tämän vastapainoksi kirkko siirsi Jeesuksen syntymän kunniaksi vietettävän juhlan tuohon ajankohtaan. Näin tuolle juhlalle annettiin uusi sisältö, Jumalan maailmaan lähettämän pelastuksen sanomalle, Vapahtajamme syntymisen julistamiselle.
Tällä kertaa juhlan valtaus toimi jopa nopeammin kuin aikoinaan epifanian valtaus Egyptissä. Syynä oli se että evankeliumia oli vainoista huolimatta julistettu jo monilla paikkakunnilla ympäri laajaa imperiumia.
Niinpä jo 382 AD saatiin valtava muutos valtakunnan asioihin, kun jo Augustuksesta alkaen keisarin hallussaan pitämä valtakunnan ylin uskontoasioiden hoitajan virka, pontifex masximus, sai Rooman paavin viranhaltijakseen. Vain muutamassa vuosikymmenessä kristinuskosta tuli sallitun uskonnon asemasta valtakunnan tärkein uskonto ja vähitellen jopa valtakunnan ainoaksi viralliseksi uskonnoksi.
Suomessakin on samalla tavalla vallattu aikaisempia pakanallisia kulttipaikkoja kristinuskon käyttöön. Esimerkiksi Kanta-Loimaan kirkko on rakennettu paikalle, jossa jo pakanuuden aikana oli muinainen pyhä paikka. Siellä on vuosisatoja palveltu meidän Vapahtajaamme.
Näin lähetystyön tekemä pakanallisten juhlien ja paikkojen valtaus
ei ole noiden pakanallisten juttujen siirtymistä kristinuskon sisällöksi
vaan noiden pakanallisten juttujen sijaan niiden muuttaminen evankeliumin palvelukseen.
Rauli
Kirjoitin jatkon ennen kuin olin lukenut vastauksesi aikaisempaan kommenttiini.
Niinpä täydennän pieneltä osalta ja aluksi vertaan muslimien ongelmaan maassamme. 1900-luvun alussa luokseni tuli muslimeja kysymään mitä heidän pitäisi tehdä kun ramadan osui ympäri valoisaan kesään. He noudattivat islamain ohjetta,että pitää kysyä juutalaiselta rabbilta tai kristityltä papilta, jos imamia ei ole paikkakunnalla.
Vastasin tuolloin, että voivat ottaa esimerkkiä juutalaisilta jotka kesäaikaan noudattavat sapattiateriassa sääntöä että periaatteessa kronometrisesti klo 18 mutta käytännön varmistuksen takia perjantaina klo 19. Nämä somalinuorukaiset menivät asunnolleen helpottuneina ja aloittiva kelloon sidotun ”auringonlaskun” mukaisen syömisen iltaisin. Myöhemmin sain tilaisuuden kysyä Helsingin imamilta heidän tapaansa ja hän sanoi että he julkaiset jäsenilleen tiedotetta, missä kerrotaan heidän syömäaikojensa alkamiset alkuperäisten asuinsijojensa ajankohdan mukaan. Tämän jälkeen nuo somalinuorukaisetkin siirtyivät Somaliasta saamiensa aikojen mukaisiin päivän ja yön rajan vetoon.
Tämän saman periaatteen mukaan mainitsemasi Jerusalemin tilanteen mukainen kalenterin ajoitus on ihan samassa linjassa edellä kertomani tapauksen kanssa.
Tämä ei kuitenkaan poista kaikkia historian aikaisia ongelmia. Juutalaisen uskonnon keskus nimittäin oli vuosisatoja kaukana Jerusalemista Syyriassa, ensimmäinen aalto jo Baabelin vankeudessa ja toinen roomalaisten tekemän Jerusalemin hävityksen ja sitä seuranneitten vaikeuksien takia muinaisessa Parttiassa. (Tästä muistona mm kaksi eri Talmudin laitosta jne.)
Toinen historiaan liittyvä ongelma on meidän nykyajan tarkastelukulmamme aiheuttama sokeus. Jotenkin nykyajan ihmiselle on itsestään selvää että tähtien radat ovat juuri sitä mitä ovat. Unohdetaan että näin ei ole ole ollut kaikkina aikoina, vaan vasta vähitellen kehitys on johtanut aina tarkempiin ja tarkempiin laskennallisiin tuloksiin. Niinpä myös juhlien ajankohtaa eivät alkuaan määränneet tähtien liikkeet vaan maatalouden erilaiset kylvö ja satokaudet , laidunmaiden kuivat ja sadekauden ongelmat jne. Kesä oli vaikeaa kun ruoho oli vähissä ja vettä sai hakemalla hakea karjalle, kun taas syksy oli onnen aikaa runsasvetisine lähteineen ja rehevine laidunnurmineen.
Sitä mukaa kuin yhdyskunnat alkoivat tulla suuremmiksi piti myös erilaisia juhlakalentereita sovittaa yhteen, jotta päästäisiin parempaan elämän rytmitykseen koko kylien ja kaupunkien elämässä. Näin erilaisten päälliköiden ja ruhtinaitten sekä asutusten johtavien hengellisten johtajien asema tuli tärkeämmäksi. Jerusalemin temppelin tultua valtakunnan pääpaikaksi myös vuotuisten juhlien ajankohtien yhtenäistäminen tuli ylipapin tehtävien joukkoon. Hänen asiakseen tuli julkaista milloin mitäkin juhlia vietettiin.
Juhlien ja juhlakalenterien sitominen tähtiin kehittyi vasta vähitellen.
Pientä historiaa. Havaintoja tähtien ja auringon suhteista on peräisin jo noin viiden vuosituhannen takaa. Ensimmäisen kerran tätä ainesta voitiin laskea vasta pyöreästi noin 2100 eKr. niin hyvin että voitiin ennakoida, missä tähtikuviossa aurinko nousi ja suunnilleen milloin jotkut planeetat tulivat näkyviin, siis noin tuhat vuotta myöhemmin ensimmäisten muistiin merkittyjen havaintojen teon jälkeen.
Tästä puolestaan vierähti lukuisia vuosisatoja ennen kuin tähtien merkitys alkoi vaikuttamaan juhlakalentereihin, joiden perusteena oli paljon käytännöllisemmät tarpeet arjen ja juhlien yhteensovittamiseksi niin karjalaumojen kuin maanviljelyksen eri vaiheiden keskinäisiin rytmityksiin. (Edelleen Egyptissä ja Mesopotamiassa suurten jokien tulvimisen rytmiin jne.)
En tiedä kaikkia yksityiskohtia tuon kehityksen kulusta, mutta käsissämme olevista lähteistä käy ainakin selville, että jo 300 -luvulle tultaessa tähtitieteen tulokset olivat kehittyneet niin pitkälle että vähitellen perustavat laskelmat voitiin rakentaa ensisijaisesti tähtitieteen varaan. Näin syntyivät kirkon puolella Nikean kokouksen päästös vuonna 325 AD ja paavi Hillel II:n laskelmat 350-luvun lopulla.
Juutalaisen synagogan puolella vastaavaan siirtymään päädyttiin noin kolmannessataa vuotta myöhemmin.
Mikäli R. Abraham bar Hijjan teoksen Sefer Ha’ibburin vuonna 1123 AD lainaama
R. Hai Gaonin vuonna 992 AD kirjoittama tieto pitää paikkansa, niin Hillel II julkaisi laskelmansa vuonn 670 Seleukidisen ajanlaskun mukaan, mikä vastaa noin vuosia 358/9 AD meidän ajanlaskumme mukaan.
( Seleukidisesta ajanlaskusta tietoa osoitteessa https://www.wikiwand.com/fi/Seleukidinen_ajanlasku)
Tässä on joitakin ajatuksia, joita halusin tuoda mukaan tähän keskusteluun.
Kiitos Matias jälleen perusteellisuudestasi. Opin monia asioita tuosta esityksestäsi, jotakin voi jopa jäädä kestomuistiin.
Noihin kahteen kysymykseen haluaisin kuitenkin vastausta. Siis voiko ylimmäinen pappi määräyksillään ohittaa kevätpäivän tasauksen ja sen jälkeisen täydenkuun mukaisen laskelman?
Vielä yksi poimnta juutalaisille annetusta määräyksestä, nyt Mooseksen 4. kirjasta ja luvusta 9.
”Israelilaisten tulee viettää pääsiäistä oikeaan aikaan. Uhratkaa pääsiäislampaanne iltahämärissä vuoden ensimmäisen kuun neljäntenätoista päivänä ja viettäkää pääsiäistä kaikkien sitä koskevien säädösten ja määräysten mukaisesti.” (2,3)
Myös poikkeavat tilanteet huomioitiin: ”Jos jotkut teistä tai teidän jälkeläisistänne tulevat epäpuhtaiksi vainajan tähden tai ovat pitkällä matkalla, he saavat silti viettää pääsiäistä Herran kunniaksi.”(10)
Sanktiot olivat kovat: ”Mutta jos joku laiminlyö pääsiäisen vieton, vaikka on puhdas eikä ole matkalla, hänet on poistettava kansansa keskuudesta, koska hän ei ole tuonut Herralle kuuluvaa uhrilahjaa määräaikana. Hänen on kannettava syntinsä seuraukset.”(13)
Eipä ole ihme, että juutalaiset ovat edelleen hyvin tarkkoja pesahin vieton suhteen ja katsovat ajankohdankin tarkasti kevätpäivän tasauksen ja täydenkuun mukaan riippumatta nykykalentereiden tai eri kirkkokuntien sekalaisesta käytänteestä. Mielestäni meidän tulee ottaa oppia juutalaisista tässä suhteessa ja olla tarkkoja siinä, milloin noudatamme Herramme käskyä ”tehdä tämä minun muistokseni”? Toki meille se ei ole pakko vaan etuoikeus noudattaa Lunastajamme mallia. Taitaa olla nykyjuutalaisillakin toisenlainen sanktio kuin tuo ”on poistettava kansansa keskuudesta”.
P.S. Selvityksesi pakanallisten tapojen ja kristillisyyden yhteensovittamisesta oli erinomainen, loogisesti paras silmiini osunut. Varmasti uppoaa moniin, vaikka itse kyllä näen asioiden yhteen ymppäämisen toisessa valossa.
Nyt tuli minulle päällekkäisyyttä, kun kirjoittelin samana aikaan kun sinä julkaisit tuon viimeisimmän kommenttisi.
No tällaista sattuu joskus, ei anneta sen häiritä.
Rauli
Kiitos näkökantojesi esittämisestä.
Kysyt voiko ylipappi sivuuttaa tähtitieteellisten havaintojen pohjalle tehdyt laskelmat.
Omalta puoleltani olen koko ajan yrittänyt tuoda esille, että nuo tähtitieteelliset laskelmat vasta paljon myöhemmin ovat kehittyneet niin tarkoiksi, että niillä olisi voitu sivuuttaa aikaisemmin ylipapin ja sitten juutalaisen paavin tekemät ratkaisut.
Nämä viranhaltijat puolestaan luottivat oman aikansa parhaaseen tietotaitoon, joten käytännössä molemmat linjaukset olivat kutakuinkin linjassa toistensa kanssa. Virallinen päätös kuitenkin tuli päättäjien puolelta. Tämä ei kuitenkaan ollut tuolloin vielä samalla tasolla kuin nykyisin. Niinpä kun esimerkiksi 1900 -luvun alkupuolella R. Hai Gaonin vuonna 992 AD kirjoittama teos julkaistiin painettuna, niin todettiin huomattavia liukumia nykykäytännön ja tuon noin tuhat vuotta vanhemman teoksen välillä.
Joten: Pidän arvossa noita viittaamiasi raamatunkohtia, mutta edelleenkin jää täysin avoimeksi keskeinen ongelma,
milloin niiden mukaisesti ”oikea” aika olisi,
kun niitä kuitenkin historian kuluessa on tulkittu eri tavoin ja erilaisilla laskennallisilla perusteilla ja erilaisilla kaavoilla.
Otan tähän vain yhden esimerkin näistä kalenterin aiheuttamien erilaisten laskentakaavojen vaikutuksesta juhlakäytäntöömme. On tehty erilaisia laskelmia mihin päivään osuisi Jeesuksen kuolinpäivä meidän kalenterimme mukaan. Tällöin on katsottu Jeesuksen elinaikaan sopivia viikkoja, joissa noina vuosina määrätyissä kalentereissa perjantai eli siis sapatin aatto osuu tuolloisen juhlakalenterin Nisan kuun 14. päivän kanssa yhteen eli siis sopii kuolinpäiväksi ja tätä seuraten viikon ensimmäinen päivä sunnuntai ylösnousemuksen päiväksi. Näitä sattuu noina vuosina olemaan useampiakin. Näistä luotettavimmin perustelluksi olen päätynyt vaihtoehdon 7.4.31 AD kannalle.
Joten jos oikosulkumaisesti meidän allakkamme mukaan vietettäisiin Jeesuksen kuolinpäivää niin se osuisi aina Ahvon nimipäiväksi eli meidän nykykalenterimme mukaiselle neljännelle pääsiäispäivälle.
Tässä kirkkokäsikirjamme tuon päivän tekstit ja lyhyt esittely
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kalenteripaiva/keskiviikko-7-4-2021/
Tänä vuonna ollaan tilanteessa missä Nikean päätöksen sana ”jälkeen” tulee näkyviin, kun pääsiäisen vieton ajankohdaksi määriteltiin täyden kuun j ä l k e e n sattuvalle sunnuntaille. Tänä vuonnahan täysikuu sattuu palmusunnuntaille. Tuolle rajatapaukselle oli kuitenkin tuon ajan päätöksissä hyvä peruste. Aina ei pystytty ennakoimaan tähtitieteen toteutumaa niin tarkoin, että juhlaa olisi voinut alkaa viettämään ilman väärin arvauksen riskiä. Pidettiin mielekkäämpänä että juhlan valmistelut olisivat sujuneet kaikessa rauhassa ja kunnolla, eikä olisi pitkin päivää pitänyt jännittää, tuleeko täysikuu vai eikö.
Matias. Kirjoitit, että ”nuo tähtitieteelliset laskelmat vasta paljon myöhemmin ovat kehittyneet niin tarkoiksi, että niillä olisi voitu sivuuttaa aikaisemmin ylipapin ja sitten juutalaisen paavin tekemät ratkaisut.”
Tähtitieteen valtava edistyminen on sinänsä totta, mutta kevätpäiväntasaukseen ja täydenkuun toteamiseen ei tuollaista kehitystä ole tarvittu.
Kevätpäivän tasauksen määrittely on ollut ihmisille aina mahdollista ilman nykyaikaista astronomiaa. Kaikkialla maapallolla tuohon aikaan päivä ja yö ovat yhtä pitkät, jos nyt ei minuutteihin takerruta. (Sivuhuomautus: Wikipedia kertoo, että Suomen Lähetysseura viettää kyseistä päivää Tasauspäivänä alleviivatakseen hyvinvoinnin epätasaista jakautumista maapallolla.)
Kevätpäivän tasaus oli siis mitä erinomaisin ja tunnistettavin perusta juutalaisten nisankuun ajoittamiselle. Wikipediassa sanotaan, että Iranissa on zarahustralaisuus yli 3000 vuotta juhlinut uutta vuotta helposti paljain silmin todennettavan kevätpäiväntasauksen ollessa merkkinä sen alkamisesta. Ja merkkinä se on nykyisinkin hyvin täsmällinen, kirkollinen pääsiäinen taitaa lähteä aina maaliskuun 21. päivästä, vaikka kevätpäiväntasaus osuu nykykalenterissa välille 19.-21.3.
Kevätpäiväntasausten väli on ns. trooppinen vuosi, jonka pituus on myös melkoisen jämpti, 325,24 vrk.
Täysikuu on toinen avaruudellinen ilmiö, jonka havaitsemiseen ei kaukoputkia vaadita. Jeesuksen aikaan sitä katseltiin Jerusalemin horisontista, ja joka vuosi se sieltä voitiin nähdä. Tämäkin varsinainen täsmämerkki, ja juutalaiset saatiin muistamaan Egyptin orjuudesta pakoaan tarkasti oikeana päivänä.
Loppukevennyksenä tulkoon mainittua, että meidän pienessä kaupungissamme se kuu kokonaisena valaisemassa on edelleen merkittävä ilmiö. Elokuussa järjestetään ”Full Moon Dance Festival”, alan huipputapahtuma taivaankappaleiden täsmällisessä tahdissa siis. Olen joskus käynyt katsomassa: hienolta näytti, mutta vähän ymmärsin.
Rauli
Tuo mainintasi konkreettisesta näköhavainnosta on juhlien määräämisen varhaisinta kerrostumaa. Orientin juhlissa luottamus ihmisten omiin havaintoihin on jo ikivanhan perinteen mukaan ollut hyvin merkittävä.
Islamilaisessa kalenterissa silminnäkijän havainto on jopa koko juhlan alkamisen legitiimi edellytys. Vaikka kalentereissa kuinka olisi annettu ajankohta minuutilleen, niin silti sen virallinen alku on kiinni silminnäkijän havainnosta.
Juutalaisilla on toinenkin kuun kiertoon kuuluva juhla, joka on kiinni silminnäkijän havainnosta. Se on ”uudenkuun päivä”, ”Roš ḥodeš ”, ראש חודש , jota vietetään uuden kuukauden ensimmäistä päivää, 30 päivän kuukausina kaksipäiväisenän, toisin sanottuna päättyvän kuun 30. sekä alkavan kuun 1. päivänä.
Raamatussa se on ollut aikoinaan hyvinkin merkittävässä asemassa.
https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=uudenkuun&kaannos=fi-38&kirjat=kr
Tarja
Kun vuosituhannen vaihteessa pidin kolmen luennon sarjan Tuomaan evankeliiumista, niin silloin en ehtinyt käsittelemään siteeraamaasi 11. lauselmaa.
Sen jälkeen minun ei ole juuri ollut tarvetta palata asiaan, joten viittasit teokseen jonka parissa en ole työskennellyt pariin vuosikymmeneen.
Lauselman alussa on viittaus josta heijastuu Jeesuksen opetus taivaiden ja maan katoamisesta mutta se on muuttunut muotoon taivaan ja taivaan yläpuolella olevan katoamisesta.
Tällä ajatus on irtaantunut luomiskertomuksen maailmankuvasta ja sen maailmankuvaksi on tullut useamman kerroksen taivaitten ja niiden yläpuolella olevien kerrosten phdiskeluksi. Näin konkreettisesta maan ja taivaan kokemuksesta laajan avoimen taivaanrannan näkemisen sijaan on tullut erilaisten ajatuksellisten rakennelmien varaan kehiteltyjä päällekkäisiä maailmoja.
Tämä peruslähtökohta irrottaa Tuomaan evankeliumin todellisuuskuvan juutalaisesta perinteestä irrallaan olevaksi pelkästään ajatusmallien pohjalle syntyneeksi järjestelmäksi, joka häviää rannattomaan mietiskelyyn ilman pienintäkään kosketuskohtaa arkitodellisuuteen.
Panen tähän väliin Matteuksen evankeliumin sisältämän kuvauksen viimeisten aikojen tapahtumasta ennen kuin jatkan Tuomaan evankeliumin lauselman selitystä.
Matteusken evankeliumi
24:27 Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus.
24:28 Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.
24:35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
24:36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
24:37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
24:38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
Valoon tuleminen on Matteuksen kuvauksessa salaman leimahdus, mutta Tuomaan evankeliumissa ylimalkainen valon esiin tulo ja valossa olo: Te tulette olemaan valossa. Abstraktisuusaste siis on muuttunut. Jeesuksen vertauksia ja konkreettisia kuvia käyttävä puheenparsi on muuttunut mietiskeleväksi pohdiskeluksi ja ajatuksellisten teorioitten systeemiksi.
Sitten menen Tuomaan sanonnan syömistä kuvaavaan ilmaukseen, missä todetaan kasvin tai eläimen jota syödään olevan jo irti elämästä, eli siis kuollutta, mutta sen sisältämän aineksen liittymistä syöjän elävään ruumiiseen.
Matteuksen evankeliumin välittämän ihmisten sukupuolielämän jatkuminen koko tämän maailmankauden loppuun asti puolestaan on sekin menettänyt reaalisen tason ja se on liittynyt vanhoihin myytteihin, missä on ajateltu ihmisen alkuaan olleen yksi ja sitten jakaantuneen kahteen sukupuoleen ja tästä myytistä seuraavaan haluun palata takaisin yhteen, jolloin seksuaalinen vetovoima irtaantuu konreettisesta toinen toisensa seurassa olemisesta sisäisen kaipauksen haaveeksi palata takaisin johonkin muinoin menetettyyn yhteyteen.
Tällaisena hyvin pitkälti teoreettisten ajatusrakennelmien ja arkisesta elämäntodellisuudesta irralleen olevien mielikuvien varaan rakentuvana eritasoisten maailmojen ja systeemien kerrosten todellisuutena lauselma vaikuttaa varsin myöhäiseltä luomukselta, joten sijoitan sen aikakauteen, jolloin oltiin etäännytty jo hyvin kauas alkuperäisestä juutalaiseen kulttuuriympäristöön kuuluuneesta Jeesuksen alkuperäisestä opetuksesta ja mukaan oli otettu kokonaan uudenlaisia opillisia elementtejä tekstin muotoiluun.
Joten mielestäni tällä ei ole mitään kosketuskohtaa sen paremmin Herran pyhän ehtoollisen sanoman kuin myöskään Uuden testamentin vanhimpien tekstien eli apostoli Paavalin tuotannon kanssa.
Paavalin ilmaus ”olla Kristuksessa” nimittäin sisältää aivan eri tavalla yhteisöllisen näkökulman: Olla mukana Kristuksen opetuslasten yhteisössä, Jumalan kansan jäsenenä ja siinä mukana elämistä.
Kiitos Matias tästä lauseesta : ” Lähetystyön on aina pystyttävä vaikuttamaan kansaan niin syvästi että myös kulttuuri vallataan. Jos tähän ei päästä, niin usko joko sammuu sukupolvien vaihtuessa tai eristäytyy omaksi saarekkeekseen, ghettoutuu.”
Tuo lause nimittäin paljastaa oman kirkkomme vaikeuksien syyn. Evankeliumi ei ole läpäissyt kirkollista kulttuuriamme ja ottanut sitä valtaansa. Kirkollinen kulttuuri on enneminkin ottanut evankeliumin omakseen, eikä vie sitä eteenpäin. Kulttuuri on muodostunut enneminkin esteeksi evankeliumin leviämiselle ghettoutumalla kirkon seinien sisälle. Hengellinen toimeliaisuus on jäänyt kulttuurin tähden vain viranhaltijoiden varaan. Viranhaltijoiden pääasiallinen työaika kuluu juhlien järjestämiseen, joten aikaa ei jää evankeliumin levittämiseen arjessa. Seurakuntalaisia tähän tehtävään ei kirkko ohjaa, joten kirkko kulkee vain juhlasta juhlaan ja arki jossa tavallinen kansa elää jää vaille evankeliumia.
Pekka Veli
Kiitos sinulle puheenvuorostasi.
Otat esille hyvin tärkeän kysymyksen, miten evankeliumi on päässyt läpäisemään meidän suomalaisen kulttuurimme. Tästä seuraa väistämättä myös jatkokysymys, miten meidän pitäisi toimia, jotta evankeliumi tavoittaisi koko kansan kokonaisena kansana, kultuuri mukaan lukien.
Puheenvuorostasi tuli ensimmäisenä mieleeni sisälähetyksen tähänastiset yritykset kansan tavoittamiseksi. Toisena tuli mieleeni että kirkkomme herätysliikkeet ovat myös pyrkineet kansan syvempään uskon ymmärtämiseen.
Yhtenä esimerkkinä meillä on tämä keskustelufoorumimme. Kotimaa lehti lähti liikkeeelle Lounais-Suomessa vaikuttaneesta Hannulan herätyksestä, mutta on sitten vähitellen muodostunut yleiskirkolliseksi lehdeksi.
On helppoa näyttää mitä tehtävän hyväksi on tähän asti yritetty tehdä ja miten se on toteutunut kansamme keskellä, mutta meillä on suuri ongelma miten saamme evankeliumin aktivoitumaan kulttuuria muovaavaksi ja ohjaavaksi voimaksi sen sijaan, että olisimme vain kulttuurin peesaajia.
Minkälaisia mielikuvia sinulla on tästä tehtävästämme?
Lapinjärvellä sain tulikasteeni rippikoululeireillä, joiden valmistelu jäi harteilleni. Ensimmäinen ei oikein mennyt putkeen, kun lähdin siihen perinteisin menetelmin. Sen jälkeen aloin pohtimaan sitä voisiko se kaiken hoitaa hiukan toisin. Läksin tutkimaan ja kyselemään niiltä, joilla oli aktiivinen ja hyvin toimiva nuorisotyö. Meillä sellaista ei ollut paljon mitään, joten opittavaa oli paljon. Sain hyvää opetusta ja kävin paikanpäällä tutustumassa ja haastattelemassa. Jututin työntekijöitä ja nuoria. Toisen leirin jälkeen palasin omaan virkaani verohallintoon ja nuorisotyö alkoi vireästi toimia siellä.
Asuimme vuosia myös Pirkkalassa ja pääsin tutustumaan sen seurakunnan nuorisotyöhön , sekä rippikoululeiriin. Siinä näin miten monin samankaltaisin periaattein siellä toimittaan. Tuloksena on, että nuoret tulevat isolla joukolla mukaan. Lähtökohtamme molemmissa on ollut se, että on lähdetty niistä edellytyksistä liikkeelle mitä nuorilla on. Rippikoulu on nuorille silmien avautumien siihen miten hienoja mahdollisuuksia se heille tarjoaa. Sen vain kun ne tajuaa, niin kaikki menee omalla painollaan eteenpäin.
Sama periaate voisi lävistää kirkon muunkin toiminnan, jolloin evankeliumin ilosanomasta tulisi se vetovoimatekijä, joka vetäisi nuoret sekä vanhat mukaan toimintaan. Sitä tukemaan ja toteuttamaan.
Pekka Veli
Kiitos erittäin valaisevasta kokemusten jakamisesta. Olet perusteelliselle tavallesi uskollisena ottanut erittäin hyvän asenteen: Ensiksi otetaan asioista selvää, sitten tehdään suunnitelma ja sen jälkeen lähdetään toteuttamaan sitä johdonmukaisesti.
Erittäin antoisaa on myös tuo, mitä kerrot nuorten oman tilanteen huomioinista tuon prosessin aikana ja sen toteuttamisessa.
Kiitos hyvistä ajatuksistasi.