Avioituminen on julkinen asia, mutta kosinta mitä intiimein hetki toisiaan rakastavien miehen ja naisen elämässä. Tosin yhä useampi mies näyttää viime aikoina innostuneen tekemään kosiorituaalistaan julkisen tapahtuman, joka on ehdottomasti saatava ikuistetuksi. Hyväksi käytetään esim. TV:n suoraa lähetystä tai väentungosta ostareissa. Joku vei tyttönsä elokuviin ja trailereitten joukossa olikin yllättäen teksti: TULETKO VAIMOKSENI, MARJA-LIISA? (Naisen nimi on tosin vaihtunut, kun en oikeata enää muista). Jokin aika sitten K24-uutisissakin kerrottiin, miten Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan opettaja luentonsa lopussa kosi naisystäväänsä julkisesti.
Jos kosinnasta – naisen suureksi yllätykseksi – tehdään massatapahtuma, niin voi käydä vaikkapa näin:
Minkälaisia ajatuksia / tunteita tuo video teissä herätti? Osaisiko joku kertoa, mitä näitten julkiskosijoitten päässä oikein liikkuu? Romantiikka on tuollaisesta menosta kaukana, yllättyneen naisen rukkaset liiankin lähellä. ”Loistoidean” keksineellä miehellä on hirmuinen stressi ja yllättävän kosinnan kohteeksi joutuneeseen naiseen kohdistuva sosiaalinen paine kova, ja joku läsnäolija on kuitenkin kuvannut koko tilanteen ja laittanut epäonnistuneen kosinnan youTubeen kaikkien naureskeltavaksi. Tai ainakin sääliteltäväksi.
Puhekielessä sanotaan, että jokin asia ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Tarkoitetaan, että asiaa ei vielä ole täysin varmasti päätetty. Ja, well, kirkossa kuulutettukin pari voi toki vielä perua häänsä. Mutta pitäisikö erotkin kuuluttaa kirkossa avioon aikovien parien nimenluvun jälkeen? Tosiasiahan on, että monet eronneet ovat harmitelleet sitä, ettei kirkolla ole minkäänlaista virallista avioliitonpurkamiskaavaa.
PS: Saku Sammakon kosioretkestä ei ole jälkipolville jäänyt videota, mutta onneksi meillä on siitä tallella laulu. Muistatteko, kuinkas siinä sitten kävikään? Muistin virkistykseksi:
http://www.youtube.com/watch?v=MSOCaHFCLqo
Muntzer piti itseään uutena Danielina ja halusi saada aikansa johtavat päättäjät vakuuttumaan profeetallisesta näystään. Hän väitti Jumalan tahdon olevan, että uskovat väkivaltaisesti tuhoaisivat jumalattomat heitä siten rankaisten. Hän oli siinä luulossa, että talonpojat voittaisivat sodan, sillä ”mitä tykit mahtaisivat uskoa ja Jumalan voimaa vastaan”.
Kaarlo Arffman, Mitä oli luterilaisuus?, s. 252, 256, Yliopistopaino. Helsinki University Press. 1996.
Valitettavasti hän erehtyi kohtalokkaasti. Tuhansia talonpoikia kuoli taisteluissa ja lopuksi Muntzer itse teloitettiin.
Eihän kukaan todellinen uskovainen ajattele, että kaikki jumalattomat pitäisi tai voitaisiin poistaa maailmasta väkivaltaisesti heidät tappamalla.
Olet kyllä oikeassa Mika. Mutta johdonmukaisuuden nimissä, tuota näkemystä edustavalle pitäisi monien Vanhan testamentin kertomusten olla melkoisen ongelmallisia. Usko Jumalalta tuleviin uniin ja näkyihin, ja Jumalan puolesta sodittaviin raakoihin sotiin kun on niissä usein aivan keskeistä – jos Raamattua kirjaimellisesti luemme.
Ei Thomas Müntzerkään kaikkia edesottamuksiaan ihan omasta päästään keksinyt, kyllä niissä on Raamattua vähintäänkin siteeksi. Sama voidaan sanoa ns. radikaalien Münsterin anabaptistien visioista. Heidän kohtalonsa 1530-luvulla oli yhtä raju kuin Thomas Müntzerin – oikeaoppiset(!) kristityt teloittivat heidätkin ja ripustivat heidän ruumiinsa kaupunkilaisten katseltaviksi. Käsittääkseni teloitushäkit ovat edelleen Münsterissä nähtävissä.
Ja UT sitten… Oppi ikuisesta ja peruuttamattomasta kärsimyshelvetistä on kai verrattomasti julmempi ja ankarampi, kuin käsitys, jonka mukaan kaikki jumalattomat pitäisi poistaa maailmasta heidät tappamalla. Ei pitäisi siivilöidä hyttysiä samaan aikaan kuin nielee kamelin.
Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne. Jesaja 55:8-9
Kiitos hyvästä blogistanne.
Samaa aikaa eletään vaikka puoli vuosisataa on kulunut.
Kirkko laitoksena, sublimoiden esivaltansa Piispoille ja Kirkolliskokoukselle, ei halua ottaa koppia sivistyksestä useasti Turkuun saapuneena.
Näin täällä jännätään uskon prinsiipeissä mitkä avattuina ovat tahdon päässä katsomisesta.
Kuten hyvin tiedämme, sateenkaaren asetti itse Jumala merkiksi ihmiskunnalle Hänen armostaan ja anteeksiannostaan. Sen käyttäminen ja rinnastaminen ihmisen halujen ja ylpeyden edistämiseen synnisssä on täysin vastakkainen teko merkin alkuperään nähden.
Sateenkaarta ei ole mitenkään erikseen ’asetettu’. Sen muoto tulee maan pyöreydestä ja se syntyy aina tiettyjen sääolosuhteiden vuoksi eikä prosessi ole riippuvainen mistään Ihmisen ja Jumalan väleistä.
Niin uskon kuitenkin enemmän,minkä Jumala on sanonut sanassaan.
Ennemmin.
Ajatella, että joku ilmoittaa asiattomaksi viestin, jossa kuvailen vain yksinkertaisesti kahden uskovan ihmisen yhteiselämää.
Siis tämä teksti on ilmeisesti jollekin liikaa: ” Minä ja vaimoni olemme eläneet yhdessä kohta 40 vuotta. Käymme säännöllisesti kirkossa, rukoilemme päivittäin yhdessä, luemme Raamattua yhdessä. Menemme sateenkaarilipun alle ’Pride-kulkueissa’, missä maassa kulloinkin satumme asumaan. Jumala tosiaan asetti sateenkaaren merkiksi hänen armostaan ja anteeksiannostaan. Osalle ihmisistä armo ja anteeksiantamus ovat ikään kuin ehdonalaisia. On vaikea ymmärtää, että armo koskee kaikkia. Että Jumala on armollinen meitä kaikkia kohtaan. Eikä Jumala nyt erityisesti kurkistele kenenkään peiton alle, jos siellä ei nyt ihan pedofiliaa tai raiskausta toimiteta.”
Hyvä Ilmari, melkoisen aasinsillan olet rakentanut verratessasi radikaalireformaattori Thomas Müntzeriä ja väkivaltaista talonpoikaiskapinaa homoseksuaalien oikeuksien rauhanomaiseen ajamiseen, jota on vuosikymmeniä harjoitettu varsin ”maltillisesti ja kärsivällisesti yhteisymmärrystä etsien”. Oikeuksia ei ole sen koommin yhteiskunnassa kuin kirkossakaan ajettu tavalla, joka edes etäisesti muistuttaisi talonpoikaissodan pahimpia terroritekoja (”pakottamalla heidät juoksemaan musiikin soidessa läpi keihäskujan”). Jos jotain väkivaltaa, vainoa ja pakottamista on ilmennyt, vähemmistöt ovat olleet järjestäen sen kohde eikä aikaansaaja.
Sinun täytyy olla tietoinen siitä, että esimerkiksi suomalaiseen, korkeatasoiseen Yhteys-liikkeeseen kuuluvilla teologeilla tai homoseksuaalien asiaa tukevilla piispoilla ja arkkipiispoilla on ”pikkuisen” painavammat teologiset ja raamatulliset perustelut näkemyksilleen kuin vain jokin ”hurmahenkinen” sisäinen sana tai halu horjuttaa hierarkioita. Heidän kanssaan saa vapaasti ja hyvässä hengessä olla eri mieltä raamatuntulkinnallisista ja eettisistä kysymyksistä, mutta heitä ei voi kuuna kullan valkeana rinnastaa Thomas Müntzerin kaltaisiin kapinajohtajiin, joilta Jumalan puolesta kiivaillessa karkasi mopo käsistä.
Ei mitään aasinsiltaa tarvitse rakentaa, vaan Mützerin käyttämä sateenkaarilippu on yllättävä tosiasia, johon törmäsin lukiessani talonpoikaissodista. Koska Müntzer oli Itä-Saksassa vasemmiston ja valtion selebroima reformaattori (jonka muistomerkkiin kuuluu mm. suuri maalaus Frankenhausenin taistelusta sateenkaarilippu kädessä ja sateenkaari taustalla) yritin selvittää, vallitseeko hänen ja nykyisen sateenkaarilipun lipun välillä tarkoituksellisia yhteyksiä. Ilmeisesti ei, mutta sateenkaarilippuja käsittelevissä artikkeleissa Müntzer nousee nopeasti esille.
Toinen yhtymäkohta koskee Müntzerin teologista epistemologiaa, jossa kokemus ja itsetietoisuus ovat keskeisessä asemassa. Ei siis niinkään valtakeinoja. Tavoitteet taas ovat monella tavalla analogisia muiden vapautuksen liikkeiden kanssa, kuten mm. jo Engelsin ja Marxin analyyseistä ilmenee. Sekä tietysti Müntzerin saamasta suuresta valtiollisesta hyväksynnästä.
Tosiasian esiintuominen menneisyydestä, joka saa vahvan kaikupohjan tämän päivän todelliseen pyrkimykseen muuttaa ajat ja lait sateenkaaren aatteen alla.
Onhan samantapaisen symbolin käyttäminen kahdessa aivan erilaisessa kontekstissa mielenkiintoinen historiallinen kuriositeetti. Mutta jos ”vapautusliikkeiden” tavoitteet ja toimintatavat ovat kyseisissä konteksteissa lopulta hyvin erilaiset, niin mitään vahvoja yhtäläisyysmerkkejä niiden välille ei mielestäni pitäisi piirtää. Eivät ne ole tässä tapauksessa kuin kaksi marjaa, enkä usko Gilbert Bakerin tienneen Thomas Müntzeristä höykäsen pölähtävää.
On muitakin symboleja, kuten hakaristi, joita on historian aikana käytetty aivan erilaisissa merkityksissä.
Anssi Saarela, ehkä luomasi kuva on vain yksi väri, mutta on muitakin. Valtakunnan syyttäjältä voi kysyä millainen hurmahenki, epävakaus, järjen köyhyys ja vastaisuus yhdistyykään hänen käsissään. Mitä lippua arvelet hänen kantavan.
Kyse on aasinsillan rakentamisesta, mikäli väitetään, että jokin symbolin mennyt käyttö on identtinen sen nykyisen käytön kanssa. En lukenut Ilmarin kirjoitusta tästä näkökulmasta.
Symboleiden merkitykset ja käyttötarkoitukset vaihtelevat historiallisissa olosuhteissa, mutta sama juuri eli symboli niillä on. Tästä syystä historiallinen tarkastelu on valaisevaa.
Muutama vuosi sitten oleskelin Thüringenissä, missä eri kulttuuri-instituutiot järjestivät luentoja otsikolla Luther, Bach und Judentum. Ne oli selvästi Saksassa vallitsevan maahanmuuttovastaisuuden käsittelyä ja sen historiallisen taustan valaisua. Teksteinä olivat Lutherin juutalaisvihamieliset tekstit sekä Bachin niihin tekemät ylistävät merkinnät. Aasinsiltaa maahanmuuttokriittisyyteen ei rakennettu, mutta asiaa tarkasteltiin historiallisen etäännyttämisen avulla koettaen ymmärtää, millainen on asenteen kokemushistoria ja mistä se kumpuaa.
Samalla tavoin noina aikoina Buchenwaldin krematorion uunissa oli sateenkaarilippu. Toki seksuaalivähemmistöjen edustajiakin tuhottiin Buchenwaldissa, mutta tietenkään tuon symbolin nykyaikainen tulkinta ei ilmaissut sitä, mitä leirissä oli tehty ensin natsi-Saksan aikana ja sitten leirissä, joka paikalle perustetiin Neuvosto-Venäjän toimesta. Oliko kyseessä aasinsilta vai yleisempi symbolinen ilmaisu, joka puolusti samansukuisia kokemuksia?
Täytyy muistaa, että kristinuskon tilalle tulevat aatteet ja hihamerkit johtaa lopulta samalle sylttytehtaalle. Nyt on menossa tämä buumi ja aika, jossa kaikkien pitäisi hyväksyä pride-aate, joskus se on ollut joku toinen, mutta sama perusidea.
Se ei liene epäselvää, että tässä on menossa globaali ideologinen sota. Tuorein esimerkki siitä on, kun Johannes Kastajan päivänä Brysselissä tehtiin parannusta, mutta sitten leimahtikin riita Eu:n perusarvoista. Presidentti Macron mm. ihmetteli sitä, ”miten maat voivat päätyä tällaiseen tilanteeseen.” En tosin yhtään ihmettele, että Macron ihmettelee, kun ranskalaisten tehtävä on tuoda maailmaan ”maallisuusliikkeen” valoa. Kävihän se aika selväksi myös Hollannin pääministeri Mark Rutten taholta missä tässä mennään, kun hän totesi, että ”Eu-maiden yhteistä arvopohjaa on kunnioitettava.”
Mitä ”perusarvopohjaa”, johon myös kansleri Merkel viittasi? Lieneekö hän tarkoittanut Eu:n perusoikeuskirjan artiklaa 21 ja 24, joka on lapsen oikeutettu etu. Ikäänkuin ”eväste!” Suoraan sanaan sota viittasi presidentti Macron, kun hän totesi, että ”meidän täytyy käydä kulttuurisotaa, taistelua sivilisaatioiden välillä.” Siis globaalisti. Sateenkaari oli merkki Müntzerille. Symbolisesti se on merkki myös Luxemburgin pääministeri Xavier Bettelille, Ruttelle, Macronille, Merkelille, Marinille etc.
Päinvastoin, ei ole mahdotonta ajatella, että ilman Eu:n sylin lämpöä vaikka Unkarin ja Romanian välille kehkeytyisi syväkin kiista Transilvaniasta.
Viittasin taisteluun aatteista enkä Transsylvaniasta.
Niin minä viittasin Transilvaniaan siksi, että missä me oltaisiinkaan ilman Macronin, Merkelin ja ehdottoman demokraattisesti valitun Eu:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin sylin lämpöä. Olisikohan taivaalla edes sateenkaarta ilman heitä?
On ihan täysi vapaus olla täälläkin Unkarin kannalla, sitä ei kukaan estä.
Saa toki olla hänen kanssaan samalla kannalla. Sen voisi vain esittää selkeämmin, ettei tarvitsisi arvailla. Mitä näihin ’demokraattisesti valittuihin syleihin’ tulee, en tiedä itkeäkö vai nauraa. Ironia on vaikea laji.
Jospa selvennän, mikäli rivien väli jäi hämäräksi. Kun komissaari ( Комиссаров) Ursula von Leyen syyttää Unkarin toimintaa häpeälliseksi, kun lain avulla riistetään ”lasten oikeutettu etu” kuulla tätä po. ”Eu:n ilosanomaa”, niin mm. Ursula von Leyen voisi tarkistaa, missä piilee demokratia hänen valintansa suhteen ja ylipäätään koko Eu:n suhteen. Mikäli syytetään Unkaria ja Orbania demokratian puutteesta, olisi kenties hyvä katsoa ensin onko oma pesä puhdas. Ei ole alkuunkaan.
Johan selvisi. Taisi selvitä puoluekantasikin samalla.
Se nyt oli jo alunperin selvää, mihin yrität viestini kääntää. No se on sinun mielipiteesi, mikä on selvinnyt ja mistä ja miten. Комиссаров Ursula von der Leyen esittää vaatimuksia Комиссаров Orbanille. Se tässä nyt selvää lienee, jos mikä.
Korjataan kuitenkin, että Komissarov on slaavilainen sukunimi. Virkanimike on paria kirjainta lyhyempi: komissar.
Tuskinpa tämä Eu:n eturivin patteristo edes ymmärtää sitä, kun he vaativat pakolla saada myös lasten tietoon nämä aikuisten luonnottomat paheet, he tulevat osaltaan syöksemään ennemmin tai myöhemmin koko Euroopan tuhoon. ”Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä……”
Eikö olekaan oikein ja autuaallista, että lapset saavat ihmisyydestä tietoa, jonka avulla suunnistaa hyvän ja pahan tienhaaroissa?
Niinpä!
Eikö tiedon jakamisen kieltäminen siis ole väärin?
Todella kiinnostava kirjoitus Ilmarilta. Kiitös. – Itse tunsin Muntzerin hurmahenkisyyden edustajana, jota oppi-isämme jootenkin järkyttyneenä seurasi. Olen myös aina ollut käsityksessä, että Luther ja ortodoksinen kirkko estivät osmannien tulon Itärajalla. Luther käsityksieni mukaan vastusti muhammettilaisuutta ei niinkään juutalaisuutta. – Tämä eka sateenkaari-lippu on jännä löytö. Me ”uskovaiset” emme käsitä, miksi Jumalan liitonmerkki on otettu ylpeyden (pride) käyttöön. Tosin nykysateenkaaren väriluku on eri kuin Jumalan merkissä, joka ulottuu yli taivaankaaren.
> Me ”uskovaiset” emme käsitä, miksi Jumalan liitonmerkki on otettu ylpeyden (pride) käyttöön.
Mielestäni ei kannata leimata kaikkia uskovaisia ymmärtämättömiksi tässä asiassa. Suuri osa uskovia kyllä ymmärtää pride-liikkeen tarkoituksen ja tarpeen eikä sorru tarkoitushakuisiin käännöksiin kyseisestä sanasta.
Mikko Nieminen, monet ovat propagandan uhreja.
Valma Luukka:
Me ”uskovaiset” emme käsitä, miksi Jumalan liitonmerkki on otettu ylpeyden (pride) käyttöön.
Sateenkaarihan on luonnonilmiö. Sateenkaari -nimiä tai kuvia tai sateenkaaren värejä eri muodoissa toistavia kuvioita on maailma pullollaan. Google löytää niitä valtavasti. Eräs ruokatuotesarjakin on nimetty rainbow -nimellä.
Tuntuisi kummalliselta, jos joku ryhmä katsoisi omaavansa sateenkaaren, tavallisen luonnonilmiön, vain itselleen.
Ihan yhtä hyvin sitten joku uskonnollinen ryhmittymä voisi väittää, että Raamatun alkulauseessa mainitut sanat ’taivas’ ja ’maa’ olisivat vain heidän käytettävissään.
Erinomaisen looginen huomio Leeni Luukolta.
”Suuri osa uskovia kyllä ymmärtää pride-liikkeen tarkoituksen ja tarpeen”
-Vai että tarpeen 🙂 Ei sillä ole muuta vaikutusta (ainakaan enää) kuin tarkoituksellinen provosointi ja uhriutuminen kun siitä provosoidutaan. Useimmat homoseksuaalit ja muut vähemmistöt ovat tämän jo tajunneet.
https://laventeliveikkonen.blogspot.com/2021/06/pride-kuukausi-on-yhta-helvettia.html
”Tuntuisi kummalliselta, jos joku ryhmä katsoisi omaavansa sateenkaaren, tavallisen luonnonilmiön, vain itselleen.”
-Tämä on kyllä ihan totta. Jos tarkoituksena ei ole nimenomaan ollut ”vallata” sateenkaarta ja antaa sille ”uusi” merkitys, niin kyllä luonnonilmiöt symbolina ovat sinänsä kaikkien vapaasti käytettävissä.
Sanottakoon vielä (ja pienet pahoittelut edellisestä) että ymmärrän Pride-tapahtuman tarpeen siten että eri vähemmistöjen edustajat voivat tavata siellä kaltaisiaan ilman häpeää ja oudoksuntaa. Se on sinällään ihan ok.
Mutta siitä ei pääse mihinkään että Pride on poliittinen tapahtuma, jossa edellytetään poliittisiin tavoitteisiin sitoutumista.
Pahoittelut off topicista blogistille. Lopetan aiheen tähän…
Sari kirjoitti: ”Ymmärrän Pride-tapahtuman tarpeen siten että eri vähemmistöjen edustajat voivat tavata siellä kaltaisiaan ilman häpeää ja oudoksuntaa.”
Kuvauksesi sopii paremmin entisajan salakapakoihin, joissa vähemmistöjen oli pakko kokoontua. Eikö Priden ensisijainen, ulospäin suuntautuva tarkoitus ole nimenomaan lähteä pois ghetoista, tulla julkisesti esille omana itsenä yhteiskunnassa, ehkä ensi kertaa? Kunnioituksesta itseä kohtaan, olipa muiden reaktio rohkaiseva tai lannistava. ”Pride” tarkoittaa tässä yhteydessä tervettä omanarvontuntoa eikä sillä ole mitään tekemistä jonkin synnillisen ylpeyden kanssa.
Toisaalta marsseille osallistuu myös monia, jotka eivät kuulu mihinkään vähemmistöön, mutta jotka haluavat tukea heitä ystävinä, perheenjäseninä tai vaikka yhteiskunnallisina vaikuttajina. Ehkä joku opportunistinen poliitikko tai liikemies menee paikalle pelkästään kalastelemaan suosiota, mutta joukossa on varmasti myös vilpittömiä ihmisiä, tunnettuja ja tuntemattomia.
Mustien oikeuksienkin puolesta marssivat aikoinaan myös monet valkoiset, ja on vaikea kuvitella, että mitenkään muuten asia voisi sivistyneessä maailmassa ollakaan. Kirjailija Minna Canth taas sanoi omana elinaikanaan, että ”naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys”. Se oli viisaasti lausuttu, ja ”naiskysymyksen” tilalle voisi asettaa minkä tahansa aikuisten tai lasten ryhmän, jota tässä tai tuossa yhteiskunnassa vähätellään, halveksitaan ja sysitään marginaaliin, tai jonka tavanomaisia perusoikeuksia surutta rajoitetaan.
Se että Pride-tapahtumien tarpeelle edelleen naureskellaan ja niiden tarkoituksia ja historiallisia yhteyksiä näennäisoppineesti vääristellään, osoittaa, että niitä edelleen tarvitaan. Moni asia tosin on jo hyvin sekä yhteiskunnassa että kirkoissa – Priden voi nähdä myös iloisena kiitostapahtumana. Mutta maailma ei välttämättä koskaan tule täysin valmiiksi, työn on jatkuttava monella saralla. Tässäkin kohtaa tekee mieli lainata Canthia, joka kysyi retorisesti: ”Vapaus, tasa-arvo, rakkaus – toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?”
> Mutta siitä ei pääse mihinkään että Pride on poliittinen tapahtuma
Pride on ihmisoikeusliike, joka edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, näkyvyyttä ja asemaa yhteyskunnassa ja toimii edellä mainittuihin vähemmistöihin kohdistuvaa sosiaalista stigmaa vastaan.
Kuten on hyvin tiedossa, kyseessä on poliittinen liike jonka syntyyn vaikuttivat Stonewallin mellakat Yhdysvalloissa. Tuollon poliisin järjestämiin ratsioihin ja sortavaan järjestelmään (esim. Suomessa homoseksuaaliset suhteet katsottiin rikokseksi, joista on tuomittu vankeuteen yli 1000 ihmistä) kyllästyneet ihmiset alkoivat ajaa omia oikeuksiaan. Pride tapahtumaa vietetään noiden mellakoiden vuosipäivänä.
Stonewallin tapahtumista on yli 50 vuotta ja sen jälkeen erityisesti länsimaiset yhteiskunnat ovat käyneet läpi erittäin nopean muutoksen asenteissa ja lainsäädännössä seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Sillä on ollut merkittävä vaikutus miljoonien vähemmistöihin kuuluvien ihmisten elämään. Sitä on ehkä vaikea kuvitella, jos asia ei itseä kosketa ja monilla ihmisillä on edelleen menneisyyden haavoja, jotka eivät ole sulkeutuneet.
Jos ajatellaan sitä, miten yhteiskunta ja siinä elävät ihmiset ovat menneinä vuosikymmeninä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohdelleet, en koe vuosittaista pride-tapahtumaa kohtuuttomaksi. Mielestäni muistutusta kaikkien ihmisten tasa-arvosta ja yhtäläisistä oikeuksista tarvitaan edelleen. Olemme kulkeneet pitkän matkan, mutta emme ole vielä perillä.
Mielestäni Anssilla ja Mikolla oli hyviä historista luotaavia tähän päivään, mikä pride tapahtumien taustalla on. Ihmiset haluavat toteuttaa heille luontaista seksuaalisuutta. Myös asenteisiin, käytäntöihin, ja oikeastaan kaikkille halutaan ulottaa tämä tasa-arvo, jotta maailma olisi parempi.
Hyvä! Sota alkakoon! Tätä luontaista,inhimillistä seksuaalisuuden muotoa vastaan kirkko taistelee. Ei tämä sen kummallisempaa ole. Tämä on helppo rasti.
Kirkon tulisi taistella todellista vihollistaan vastaan eikä Luojan luomaa inhimillisyyttä vastaan.
Autuaita ovat sodanjulistajat, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman?
En kyllä ymmärrä Sami tuollaista aggressiivista retoriikkaa. Kyllä kai näistä asioista voi olla eri mieltä ihan rauhallisessa ja rakentavassa hengesssä.
Valitettavaa vaan, että Aadamin perintönä me olemme synnin suossa, josta ei kaiketi kenenkään tulisi ylpeillä kuten tuo ”loistava Kerubi”, joka on meidän isämme synnissä, tekemällä itsensä Korkeimman vertaiseksi syöstiin alas vetäen samalla meidät mukanaan.
Taidat vetää muutaman mutkan suoraksi tuossa satanologisessa teesissäsi.
”Ja te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. ” (1. Piet. 5:5 )
Se on: ”ne, jotka eivät tahdo taipua Jumalan väkevän käden alle, ne Jumala kukistaa ja päinvastoin Hän ylentää ne, jotka ottavat Hänen Pyhästä muuttumattomasta sanastaan vaarin.” (Valituille muukalaisille, Luther)
Kuunnelkaa edesmenneen pastori Trii Anssi Simojoen puhe: Nooan päivät (youtube), hyvin analysoi missä mennään.
Keskinäinen nöyryys ei ole keskinäistä nöyryyttämistä ja häpäisemistä vaan päinvastoin. Se on oman ylpeyden suitsemista eikä lähimmäisten itsetunnonilmausten paheksumista.
Uskovien toiminnalle on usein tyypillistä se, ettei osata varoa lainkaan sitä vihollista, joka vaikuttaa omassa sisimmässä ja nähdään vikaa vain muissa. Tästä oli kyse tuossa talonpoikaiskapinassa ja ihan samoin siinä vastakkainasettelussa, jossa nyt kirkon sisällä elämme. Kun ollaan puolustamassa pyhiä arvoja, niin kaikki keinot on muka luvallisia.
”Samalla kertaa syntinen ja vanhurskas” ei voi olla ohittamatta ensimmäistä ja hypätä suoraan toiseen todellisuuteen. Jollei tunne syvää omaa turmelustaan, niin ei osaa varoa sitä, että jatkuvasti myös omasta sisimmästä nousee hirveää pahuutta. Täysi vanhurskaus ja täysi syntisyys kun uskon elämässä on jatkuvasti tiedostettuna ja vaikuttamassa, niin se pitää erossa hurmahenkisyyden hengeltä. Hurmahenkisyys paljastuu heti, kun sitä peilaa tuohon yhteen Lutherin lauseeseen. Hurmahenkisyys tulee esiin monin yllättävin muodoin ja se on usein ihmisten mielen mukaista ja siksi siihen lähdetään mukaan innolla.
> Sota alkakoon! Tätä luontaista,inhimillistä seksuaalisuuden muotoa vastaan kirkko taistelee.
Sanoisin Sami Paajaselle, että mielestäni kirkon tehtävä ei ole käydä mitään sotaa ketään vähemmistöryhmää vastaan.
Yksittäiset kirkon jäsenet voivat tietysti käydä omia sotiaan.
Sateenkaarilippu tunnetaan myös rauhan ja sovinnon tunnuksena. Sitä vastaan taisteleminen on siis näin ’sotimista sodan itsensä vuoksi’.