Nimenomaan kristinuskossa elämän tarkoituksen voidaan katsoa ainakin jossain määrin perustuvan ensimmäisen Mooseksen kirjan luomiskertomukseen: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu” (1 Moos. 1:28). Näin ihmisten tehtäväksi on annettu lisääntyminen ja siten lajin säilyttäminen, huolen pitäminen maapallosta ja ympäristömme hallinta. Uuden testamentin Markuksen evankeliumissa Jeesus antaa kaksi suurta käskyä: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi” ja ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Mark. 12:28–31).
Raamatun mukaan ihminen on siis luotu palvomaan Jumalaa, pitämään huolta ympäristöstä ja rakastamaan toisia ihmisiä.
Toisaalta nimenomaan kristityt monesti ajattelevat, että elämän tarkoituksena on ensisijaisesti itsensä pelastaminen ja tästä näkökulmasta he pyrkivät rakastamaan Jumalaa ja uskomaan Jeesukseen itsensä pelastajana ja vapahtajana. Tästä näkökulmasta katsoen muut Raamatussa mainitut elämän tarkoitusta sivuavat maininnat pyrkivät unohtumaan tai ainakin ne jäävät toissijaisiksi.
Aristoteles määritteli aikanaan elämän tarkoituksen erinomaisen hyvin eli jokseenkin näin: ”Kun ihminen elää omalle lajilleen ominaista elämää, hän elää auttamattomasti hyvää elämää.” Mielestäni Aristoteles osui naulan kantaan.
Kyllä, kuudennen päivän Ihmisen anomaliaa Jumala käski kuten käski eläimiäkin, mutta kahdeksannen päivän anomalian diskontinuiteettia kielsi. Ja näin kysymys on miksi Jumala kielsi. Kuudennen päivän anomaliaa, mikä oli vielä kovasti yhtä muun luomakunnan kanssa, ei olisi hyödyttänyt kieltää.
Näin kieltäminen tarkoittaa Jumalan silloin Ihmiselle annettuja suuria lahjoja kohota ajan myötä itsekieltäymyksen, yrityksen, erehdyksen, usein kivun ja säryn, ja ponnistuksen kautta historiassaan moraalisessa ymmärryksessään eteenpäin kohotakseen ajan myötä myös henkisessä tasossaan.
Onhan edellisessä ristiriita kirkkomme ymmärtämään suvullisesti siirtyvään perisynnin substanssiin mitä kirkko haluaa todistaa ja huomata. Voi sitten kysyä kumpi malli huomaa Ihmisarvosta Jumalan työssä paremman, ja kohtuullisen odotusarvon ja merkityksen.
Pitäisikö Ihmisen luopua Jumalan antamista suurista lahjoista ylpeytenä Hänen pelastussuunnitelmansa edessä tullakseen heikoksi ja kirkollisen vajavaiseksi, ja luopumisen jälkeen rukoilla luovutettuja asioita Itselleen takaisin. Eikö tämmönen opetus ole Ihmisarvon vastaista.
Itse asiassa kirkkomme opetus perisynnin suvullisesti siirtyvästä substanssista välttämättä ajan kanssa Ihmisarvon vastaisena tulee muuttumaan. Tämän verran uskallan ennustajaukkona olla
Vielä 1800·luvun lopussa psykologian tärkein katsomisen kohde oli Ihmisen sielu. 1900· luvun vaihteessa ja alkupuolella psykologia luonnontieteellistyi ja ja rupesi mittaamaan niin hyvin että 1920.tä luvulla se paljon käytti hyvää perintöään mittaamalla teollisuustyöntekijöiden tehokkuutta vaihtevissa mallinnuksissa työaikaisissa järjestelyissä työnrytmityksessä lepoaikojen sallimisessa vuoroin niitä pidentäen ja vuoroin lyhentäen.
Kävi yhtä huonosti kuin kaltoinkohtelu ja pedofilia·asiassa mistä vuosisadan vaihteessa myös eräs halusi tulla julkisuuteen vaivan huomaamiseksi ja ymmärtämiseksi kulttuuriseksi hyväksi ja eteenpäinmenoksi.
Tässähän kävi niin etteivät ammattitoverit moista puhetta hyväksyneet vaikka tutkielman tekijä Periisin ruumishuoneelta oli saanut yhden alkusysäyksen myöhemmälle asialleen.
Sielun hoito·opetus olisi kuitenkin asiaa niin kirkkoon kuuluville kuin kuulumattomille. Sitähän emme kuitenkaan saa, eikä kirkko edes tee lupaamaansa sielunhoitoa julkiseksi Ihmisten sen perään kysyäkseen.
Hei Bror, kiitos tärkeästä pohdiskelustasi. Kun tarkastelee mitä ja miten ihmiset ovat tähän asti eläneet niin Aristoteleksen määritelmä pitää hyvin paikkansa. Juuri eläessään itsekästä lajilleen tyypillistä elämää , ihminen on toisaalta saanut ihmeitä aikaan ,mutta toisaalta myöskin luonut edellytykset itsetuhollemme. Maapallolla on aikaisemmin ollut viisi lähes totaalista katastrofia ja juuri nyt elämme kuudetta.
Paitsi ilmaston muutosta ,niin eläinkunnan erimuotojen katastrofaalinen väheneminen ihmisten toimien perusteella ,on aiheuttamassa nopeata elämän tuhoa lajien katoamisen myötä.
Kyllä ihmiset ovat rakastaneet lähimmäistäänkin ,mutta olisi ollut hyvä jos olisi ajoissa rakastamaan myös tätä maapohjaa, joka antaa meille elämisen mahdollisuudet tuhoamatta sitä sen meriä myöten.
Ihmisen elämän tarkoitus pitkän aikaa eteenpäin, tulee olemaan yritys pelastaa mitä voidaan, jotta edes pienellä jäännöksellä tulee jatkossa olemaan elämisen mahdollisuudet-
Markku, on hyvä, että uskot ihmisen kykyyn toimia niin, että näköpiirissä oleva katastrofi voitaisiin välttää. Minä en siihen kuitenkaan usko. Ihminen toimii mielestäni juuri niin kuin hänet on luotu toimimaan. Näkeehän sen jokainen joka viitsii vähänkin vilkuilla ympärilleen. Perustan tämän näkemykseni siihen, että Luoja tosiaankin loi parhaan mahdollisen maailman. Ihminen toimii siis siten kuin hänet on luotu toimimaan. Kaikki mitä me teemme on siis oikein tehty. Mutta… evoluutio jatkaa kulkuaan luonnonlakien mukaan ja kaikella mikä on alkanut olla olemassa on loppu. Aivan kaikella… ihmiselläkin… sekä yksilönä että lajina.
Elämän tarkoitusta voidaan kai katsoa monelta kantilta. Kun aamulla herään, niin melko pian selviää mikä on tarpeellista. Pittää nousta yös kun kerran vielä jaksaa pitää käydä kylpyhuoneen kautta kahvinkeittoon. Ennenkö tämän maailman asiat koskettavat katsop päivän sanan ja kommentoin sitä. Siinä tulee heti aamutuimaan silmäiltyä yksi luku Raamatusta. Välillä pittää syyvvä ja mun kanssani asuvan mummon kanssa pidetään pieni hartaus. Luetaan jotain päivän sanaa ja rukoillaan asioiden ja ihmisten puolesta. Yhdet uutiset pyritään päivittäin katsomaan. muuten on se verme melkein kiinni. Illalla köllähdämme nulkumaan, toivotamme toisillemme hyvää yötä ja kauniita unia ja kaiken tämän eläkeläisen puuhastelun saa tehhä Jeesukseen uskovana. Josku vuoteella rinnasta juilii ja silloin sanon mielessäni Jeesukselle: Jos kuolen, niin nähhään kasvoista kasvoihin, jos aamulla herään niin mennään yhdessä sekin päivä.
”Kristinuskon näkökulmasta elämän tarkoitus on elää yhteydessä Jumalaan ja käyttää omia erityistaitoja muiden hyväksi.”
Wikipedia
Kysymykseen on monenlaisia selityksiä, riippuen siitä miten ihmisen uskotaan maailmaan syntyneen, jos ihminen on syntynyt sattumalta alkueläimestä, niin silloin voidaan ihmisen itsensä määrittelevän sen, mikä hänen elämänsä tarkoitus on. Jos taas uskotaan Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen, niin silloin elämän tarkoitusta voidaan etsiä Raamatun sanasta.
Jos uskoo, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, niin eikö silloin pitäisi uskoa myös, että Jumala on ihmisen kaltainen.
Jumala on läsnä ihmisessä juuri siksi, että ihminen on Jumalan kuvaksi luotu persoona.
Onhan se aika itsekäs lähtökohta, mikäli päämääränä on ensisijaisesti itsensä pelastaminen. Lähtökohta ja päätepiste on tietenkin tuo (Mark. 12:28–31) ja Jeesuksen lähetyskäsky. Tosin tuo lähetyskäsky saattaa olla ja on ollut myös arvostelun kohteena.
Aristoteleen mukaan ”ihmisen hyvä on onnistunut tai onnellinen elämä.” Tämä taitaa olla päämäärä, ”kun ihminen elää omalle lajilleen ominaista elämää.” Tämä on meille kokemuksellista tietoa ts. syvin kaipauksemme. Luulisin.
Edellä mainittuun viitaten, voidaan myös kysyä, elivätkö Paavali ja Siilas ”auttamattomasti hyvää elämää,” ollessaan vankilassa, kun he rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä.
Olisiko siinä kumminkin jotain, kun letämisen turva-ajatuksena on: Laita ensin itsellesi happinaamari, että pystyt laittamaan sen lapsellesi tai jollekkin, joka itse ei pysty.
Uskovallekkin tulee helposti työmiehenhiki, jos me kovasti luemme niitä kohtia, jotka puhuvat armolahjoista ja niillä avustamisesta. Me joudumme kaivelemaan sisimpäämme, että mitähän sieltä löytyisi, no sitten alamme etsiä niitä kohteita joita käsittelisimme.
Jossain piireissä puhutaan toimimisesta levosta käsin. Mitä se on? Se on elämistä pelastuksesta iloisena ilman päivittäistä työpanosta, joka on pakko suorittaa. Saamme olla rauhassa kunnes Pyhä Henki osoittaa toiminn kohteen. Ja antaa neuvon mitä pitää tehdä. Sitten teemme sen mitä on mahdollista ja annamme jumalalle ne vaikeat osiot.
Elämän tarkoitusta ei tiedä kukaan eikä kenekään silmä näe eikä ole näöhnyt kuolemanrajan taakse. Tämä tietämättömyys on uskontojen synnyn syy ja tätä tietämättömyyttä ovat hyödyntäneet ja hyödyntävät asialla raa’asti rahaa kehränneet ja alati kehräävät poppaukot ja hengen markkinamiehet. ’Kuolinpaidassa ei ole taskuja…’ julisti hiljan muuan eetterikerjäläinen vihjaillen e että tehkää te vanhat se testämentti niille, joiden kaavussa vielä ovat taskut…
Aika moni kuitenkin haluaa loppumetreillä tietää mitä siellä on. Miksiköhän kuolemaa pelätään, jos sen jälkeen ei ole mitään?
Siksi kun on joidenkin toimesta peloteltu etttä kun jokaikininen ihminen sikiöstä/vauvasta vaarin on saastainen perisyntinen eli että siksi kuollutta ihmistä odottaa esim. ikuiseti tulessa kiduttava helvetti.
Kuolemaa pelätään mm. siksi että ihmiset on peloteltu helvetillä!
”Kun ihminen elää omalle lajilleen ominaista elämää, hän elää auttamattomasti hyvää elämää.”
Tämä Aristoteleen lausahdus on todella hieno jos oletetaan Jumalan tehneen parhaan mahdollisen maailman. Ja miksi emme olettaisi? Sanoohan Jumala Raamatussa luomistyönsä jälkeen että kaikki mitä Hän teki oli sangen hyvää.
Jos täällä meidän mielestämme tapahtuu pahoja asioita niin ehkä ne Jumalan kannalta katsottuna ovat hyviä. Emme pysty hahmottamaan maailmaa siten kuin Jumala sen näkee. Voihan olla, että pahasta saattaa seurata hyvää. Ellei heti niin ainakin pitemmän ajan kuluessa.
Morjensta vaan iso B, veljeni valonkantaja.
”Sanoohan Jumala Raamatussa luomistyönsä jälkeen että kaikki mitä Hän teki oli sangen hyvää.”
Eivätkös ne Jumalan luomispuuhat menneet pahasti pieleen jo heti alussa ihmistä luodessa, kun loi ihmisolennolle ”vapaan tahdon”? Siitä ei ole ollut näin jälkeenpäin ajatellen kuin pelkkää murhetta, vaivaa ja hammasten kiristystä. Eevahan rupesi, heti tultuaan luoduksi, tarjoamaan Aatamille Jumalan kielloista huolimatta maistiaisia siitä kielletystä hyvän- ja pahantiedon puusta. Potkut paratiisista ja myös perisynti pläjähti sillä siunaamalla ikuisiksi ajoiksi päällemme?
Paha moka Jumalalta se vapaan tahdon antaminen.
Niin, olen samaa mieltä, että katsottuna Jumalan kannalta ns. pahatkin asiat voivat olla hyviä tai muuttua hyviksi, kuten Jobin kirjakin osoittaa. Totta on myös se, että miten me hahmotamme maailman ei ole oikein verrannollinen siihen, miten Jumala yhtäaikaa ajassa ja ajan ulkopuolella asiat näkee. (2.Moos. 32:9-14) antaa mielestäni osaltaan aika selkeän luonnekuvan Jumalasta – vihastuvana, mutta myös laupiaana.
Perisyntioppi muodostaa jonkinlaisen noidankehän. Se hämärtää ihmisen ehdottoman arvokkuuden, joka perustuu vain siihen, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi.
……lisäyksenä vielä tuohon Jobin kirjaan.
Jos ja kun meitä jonkinlainen onnettomuus kohtaa, se onkin helpommin sanottu kuin tehty, että siihen tuosta noin vaan voi mukautua. Lujille ottaa, vaikka meidän vaikeutemme Jobin koetusten rinnalla taitaa olla lähinnä hyttysen ininää. Onhan noita esimerkkejä lähempääkin. Mieleeni tulee lähinnä Inkerin kirkon vainot tai vaikkapa loistava venäläisen kirjailija Aleksandr Solženitsyn ja hänen kokemuksensa – Vankileirien saaristossa.