Kun joku lähipiiriä koskettava henkilö poistuu verovelvollisten joukosta, sitä löytää usein itsensä pohtimasta sellaista kevyttä aihetta kuin elämä. Mikä on tämä outo ilmiö keskellä kaikkeutta? Mistä se johtuu ja onko sillä tarkoitusta?
Aiheesta on käyty keskustelua ainoastaan koko sen ajan, kun ihminen on kyennyt keskusteluun ja hahmottamaan itsensä ja suhteensa ympäröivään maailmaan. Tosin, koska elämästä ja sen tarkoituksesta on tuotekehitetty myös paljon erilaisia valmiita pakettiratkaisuja, keskustelu aiheesta on ollut pitkin matkaa enemmän monologia kuin dialogia. Yksilöllä ei ole aina ollut edes mahdollisuutta pohtia aihetta, kun esimerkiksi valtio tai uskonto on pohtinut sen rahvaalle valmiiksi, ettei heidän tarvitsisi turhaan vaivata päätään turhalla sivuseikalla. Sekaisinhan ne poloiset sellaisesta menisivät.
Mistä päästäänkin luontevasti yhteen vastaukseen elämän tarkoituksesta, ja se on vapaus. Unelma, jota lähes kaikki aikalaiset ovat tavoitelleet riippumatta siitä, mistä ajankohdasta historiassa puhutaan. Surkuhupaista kyllä, ainoa este tälle unelmalle on aina ollut ihminen itse – joko valtion, riiston tai jonkin doktriinin muodossa. Jälkimmäisessä pakettiin sisältyy usein myös menetetty mielen vapaus. Jos ihmisellä ei ole todellista ajattelun vapautta, ihminen on vanki siinä missä orjakaleerillakin.
Josko yksi elämän tarkoituksista olisikin vapaus, niin mistä koko elämän ilmiössä sitten on kyse? Uskonnot selittävät elämän ilmiön esiripun takana häärivällä Luojalla ja suurella suunnitelmalla. Uskonnot tai niiden pyhät manuaalit eivät kuitenkaan anna vastauksia kaikille – joillekin ne tuottavat vain lisää kysymyksiä. Jos esimerkiksi älyllinen elämä vaatii Tekijänsä, Tekijään tulee päteä sama logiikka tai perustelu ei ole looginen. Tämä erityisesti silloin, kun Tekijää pidetään havaittua älyllistä elämää huomattavasti monimutkaisempana ja älykkäämpänä.
Tänne joka tapauksessa tupsahdetaan yllättäen ja pyytämättä kuin Jäätteenmäen faksiin – ilman manuaalia tai muistilappua kaikkeuden tarkoituksesta. Olemme kaiken keskellä kuin Ö Aapisen reunalla. Mutta jos juuri se onkin tarkoitus? Niin kauan kuin kaikkeuden salaisuuksissa on tutkittavaa, ja niin kauan kuin emme tiedä kaikkea sen enempää omasta kuin kaikkeuden kohtalostakaan, niin kauan meillä on edessämme niin hyvä kirja, ettemme halua sen loppuvan. Ja vain lukematon kirja on lukemisen arvoinen.
Jos elämän mysteeri ei sellaisenaan riitä elämän tarkoitukseksi, voimme aina turvautua Occamin partaveitseen ja leikata siitä turhat krumeluurit pois. Kaikessa yksinkertaisuudessaan elämä on – huolimatta sen sääntöjen epäreiluudesta, tai siitä, että loppuvihellys voi tulla koska tahansa, ja sisältökin voi olla mitä sattuu – ainutkertainen loma ikuisesta olemattomuudesta. Loma, jossa olemme kaikki samalla matkalla. Ja matkahan on tunnetusti tärkeämpi kuin päämäärä.
Jos vastaus elämän tarkoituksesta olikin koko ajan nenämme edessä? Erillistä tarkoitusta ei edes tarvita, elämä itsessään riittää.
Elämän raamit pakottavat meidät sellaiseen elämään jossa meillä on oltava asunto, ruokaa ja vaatteet sekä suhteet lähimmäisiin ja yhteiskuntaan.
Tästä on seurauksena se että tahdoimmepa tai ei niin meidän on tehtävä työtä. Eli se vapaus joka meille on mahdollista on varsin suhteellista.
Psykologinen vapaus toisten mielipiteistä ja dominanssista on vaivoin saavutettu mielentila.
Omasta mielestäni sen vastuuntaakan hyväksyminen ,minkä elämä harteillemme latoo ,antaa hyvin suuren tyydytyksen ja elämäntarkoituksen tunteen.
Kärjistäen sanoen elämätarkoitus ei olekaan vapaus vaan sen ”orjuuden” hyväksyminen jossa kuitenkin elämme.
No kyllähän kristityn vapaus toteutuu silloin kun meillä on sovelias ies(kuuliaisuuden ies) ja kevyt kuorma(jota Jumala kantaa niin kauan kuin olemme Hänelle kuuliaisia).
Meitähän kehoitetaan rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestämme ja mielestämme. Kun tämä tapahtuu sydämemme on kokonaan kääntynyt Jumalan puoleen ja olemme vapaita ”maailmasta”.
Myös kun rakastamme lähimäistämme kaiukesta sydämestämme olemme vapaita hänestä.
Itsemme rakastaminen Jumalan rakkaudella auttaa meitä myös ottamaan etäisyyttä itseemme ja näin olemaan vapaita tässäkin suhteessa.
Työn tekeminen on Jumalan ihmiselle antama kutsumus ja onnellisia ne jotka voivat työskennellä Pyhän Hengen siunaamina. Silloin työnteko muuttuu Jumalan palvelemiseksi mikä on tietysti parempi kuin pelkkä työn orjan osa.
Toisaalta loppupeleissä on kysymys sanojen merkityksestä ja/tai siitä kuinka kunkin asian koemme. Eli vaikka saksalaisittain, että so ist das leben. kurz und schmutzig, aber doch so schön. Ellen henkilöstä nyt erehdy, niin muistanet kuinka en kokenut työtäni vapauden rajoituksena tai taakkana, vaan nautin siitä, olin jopa ylpeä siitä. Asuntovelan kuittasin parissa vuodessa, ruokaa ja vaatetta oli, suhde yhteiskuntaankin säilyi jokavuotislla ylinopeussakoilla, no kerran kaksi samana päivänä.
Yhdelle työssäkäynti on orjuutta, toiselle työtön-sanan kirjoittelu lapanderiin, vaikka sillä sai vastikkeetonta rahaa. Minusta elämällä ei ole kuin yksi perustavaa laatua oleva tarkoitus ja se on suvun jatkaminen. Jos sitä ei harrasteta, niin siihen loppuu pian elämän tarkoituksen kyselijätkin.
Mainintasi psykologisen vapauden vaikeudesta ja toisten mielipiteistä ansaitsee ainakin papukaijamerkin. Kun (olettamani mukaan) työskentelimme yhdessä, niin en ollut tuossa suhteessa vapaa, mutta uskoakseni se ei näkynyt päälle. Nyt olen korjannut tuonkin asiaintilan.