Kun joku lähipiiriä koskettava henkilö poistuu verovelvollisten joukosta, sitä löytää usein itsensä pohtimasta sellaista kevyttä aihetta kuin elämä. Mikä on tämä outo ilmiö keskellä kaikkeutta? Mistä se johtuu ja onko sillä tarkoitusta?
Aiheesta on käyty keskustelua ainoastaan koko sen ajan, kun ihminen on kyennyt keskusteluun ja hahmottamaan itsensä ja suhteensa ympäröivään maailmaan. Tosin, koska elämästä ja sen tarkoituksesta on tuotekehitetty myös paljon erilaisia valmiita pakettiratkaisuja, keskustelu aiheesta on ollut pitkin matkaa enemmän monologia kuin dialogia. Yksilöllä ei ole aina ollut edes mahdollisuutta pohtia aihetta, kun esimerkiksi valtio tai uskonto on pohtinut sen rahvaalle valmiiksi, ettei heidän tarvitsisi turhaan vaivata päätään turhalla sivuseikalla. Sekaisinhan ne poloiset sellaisesta menisivät.
Mistä päästäänkin luontevasti yhteen vastaukseen elämän tarkoituksesta, ja se on vapaus. Unelma, jota lähes kaikki aikalaiset ovat tavoitelleet riippumatta siitä, mistä ajankohdasta historiassa puhutaan. Surkuhupaista kyllä, ainoa este tälle unelmalle on aina ollut ihminen itse – joko valtion, riiston tai jonkin doktriinin muodossa. Jälkimmäisessä pakettiin sisältyy usein myös menetetty mielen vapaus. Jos ihmisellä ei ole todellista ajattelun vapautta, ihminen on vanki siinä missä orjakaleerillakin.
Josko yksi elämän tarkoituksista olisikin vapaus, niin mistä koko elämän ilmiössä sitten on kyse? Uskonnot selittävät elämän ilmiön esiripun takana häärivällä Luojalla ja suurella suunnitelmalla. Uskonnot tai niiden pyhät manuaalit eivät kuitenkaan anna vastauksia kaikille – joillekin ne tuottavat vain lisää kysymyksiä. Jos esimerkiksi älyllinen elämä vaatii Tekijänsä, Tekijään tulee päteä sama logiikka tai perustelu ei ole looginen. Tämä erityisesti silloin, kun Tekijää pidetään havaittua älyllistä elämää huomattavasti monimutkaisempana ja älykkäämpänä.
Tänne joka tapauksessa tupsahdetaan yllättäen ja pyytämättä kuin Jäätteenmäen faksiin – ilman manuaalia tai muistilappua kaikkeuden tarkoituksesta. Olemme kaiken keskellä kuin Ö Aapisen reunalla. Mutta jos juuri se onkin tarkoitus? Niin kauan kuin kaikkeuden salaisuuksissa on tutkittavaa, ja niin kauan kuin emme tiedä kaikkea sen enempää omasta kuin kaikkeuden kohtalostakaan, niin kauan meillä on edessämme niin hyvä kirja, ettemme halua sen loppuvan. Ja vain lukematon kirja on lukemisen arvoinen.
Jos elämän mysteeri ei sellaisenaan riitä elämän tarkoitukseksi, voimme aina turvautua Occamin partaveitseen ja leikata siitä turhat krumeluurit pois. Kaikessa yksinkertaisuudessaan elämä on – huolimatta sen sääntöjen epäreiluudesta, tai siitä, että loppuvihellys voi tulla koska tahansa, ja sisältökin voi olla mitä sattuu – ainutkertainen loma ikuisesta olemattomuudesta. Loma, jossa olemme kaikki samalla matkalla. Ja matkahan on tunnetusti tärkeämpi kuin päämäärä.
Jos vastaus elämän tarkoituksesta olikin koko ajan nenämme edessä? Erillistä tarkoitusta ei edes tarvita, elämä itsessään riittää.
Elämän tarkoitus on lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen ja noudattaminen kukin omien mahdollisuuksien mukaan. Ilman tätä ei ihmiskunta, luomakunta, jatkaisi olemassoloaan.
Erittäin hyvä määritelmä elämän tarkoitukseksi. Muiden huomioon ottaminen ja nk. hyvän elämän eläminen voisi hyvin olla elämän tarkoitus laajemminkin. 🙂
Mutta jos ajatellaan siltä kannalta, että luonto ei tarvitse ihmistä? Miksi ihmiskunnan on tärkeää jatkaa olemassaoloaan?
Ajatus, että ihminen on erityisen arvokas, tai ylipäätään jonkin arvoinen, on oikeastaan jo itsessään uskontoa. Sile ei ole järjellisiä, johdonmukaisia tai tieteellisiä perusteluja.
Pidemmälle ajateltuna onkin todennäköistä, että ihmiskunta ei jatka olemassaoloaan. Jos emme sitten keksi keinoa levittäytyä muualle maailmankaikkeuteen.
Ihmiskunnan olemassaolon tärkeys riippuu aina yksilön näkemyksistä. Joillekin se ei ole ollenkaan tärkeää, ja ihmisen häviäminen luonnon kartalta yhtä selvää kuin minkä muun tahansa lajin aikaisempi katoaminen.
Ihminen on arvokas, jos me haluamme niin määritellä. Tämäkin on täysin näkemyskysymys. Esimerkiksi omasta mielestäni olisi hienoa jos lajimme saisi jatkaa vielä pitkään tulevaisuuteen ja jatkaa kehitystä kohti parempia yhteiskuntia. Elämä on parhaimmillaan hieno elämys, ja miksi en haluaisi että organismeilla, joita ihmisiksi kutsutaan, olisi siihen mahdollisuus myös tulevaisuudessa, ja vieläpä nykyistä paremmissa yhteiskunnissa?
Siinä sinulle myös järjellinen, johdonmukainen ja tieteellinen perustelu sille, että ihminen on arvokas. 😉
”Siinä sinulle myös järjellinen, johdonmukainen ja tieteellinen perustelu sille, että ihminen on arvokas. ;)”
-Eli perustelu oli se, että haluat että ihminen saa (jatkossakin) kokea hienon elämyksen, jota kutsutaan elämäksi?
Kyllä. Siihen ei tarvita mitään uskontoa tai uskonnollisia ilmiöitä. Ja juuri siksi se on täysin järjellinen ja johdonmukainen perustelu.
Johdonmukaista on toki todeta, että ihmisellä on se arvo minkä päätämme ihmiselle antaa. Siinä ei tällöin olisi oikeaa ja väärää.
Tiede-lehden keskustelufoorumilla asia oli muotoiltu siten, että ”ihmisarvo on arvo, jonka olemme itse antaneet itsellemme”. Tämä on ok perustelu uskonnottoman näkökulmasta. Mutta tällöin ihmisarvo on kuitenkin suhteellinen ja harkinnanvarainen.
Mitä muuten itse ajattelet: onko sikiöllä ihmisarvo?
Tiede-lehden foorumilla todettu osuu hyvin maaliinsa. Ihmisarvo todella on vain ja ainoastaan meidän itse itsellemme antamamme arvo. Ihmisarvo on myös koko ihmisen historian ollut erittäin suhteellinen ja harkinnanvarainen.
Sikiöllä on ihmisarvo, kun sen kehitys on siinä vaiheessa että sikiötä voidaan kutsua ihmiseksi.
”Sikiöllä on ihmisarvo, kun sen kehitys on siinä vaiheessa että sikiötä voidaan kutsua ihmiseksi.”
-Jos perustelusi ihmisarvolle on se, että haluaisit kaikkien kokevan elämän ihmeellisyyden, jo hedelmöittyneelle munasolulle on annettava ihmisarvo.
ihmisyyden alkamiselle ei ole muuta loogista kriteeriä kuin ihmiseksi laskeminen aivan alusta.
Sari Weckroth: ”Jos perustelusi ihmisarvolle on se, että haluaisit kaikkien kokevan elämän ihmeellisyyden, jo hedelmöittyneelle munasolulle on annettava ihmisarvo.”
Näin on varmasti joidenkin näkemyksen mukaan, mutta se taitaa olla todellisuudessa semanttista hölynpölyä. Muutaman solun kombinaatio ei ole ihminen. Eikä edes useamman. Ihminen on ihminen vasta kun se on tunnistettavissa ihmiseksi tiedostamisen ja fyysisten ominaisuuksien perusteella. Sitä en väitä vastaan, etteikö kyse olisi haasteellisesti määriteltävissä olevasta asiakokonaisuudesta, mutta mikään solumöykky ei ole vielä ihminen.
Sari Weckroth: ”ihmisyyden alkamiselle ei ole muuta loogista kriteeriä kuin ihmiseksi laskeminen aivan alusta.”
Aivan. Siitä hetkestä lähtien, kun sikiön kehitys on siinä vaiheessa, että organismia voidaan kutsua ihmiseksi.
Tarkoitan että vaikka on erimielisyyttä siitä onko alkio _vielä_ ihminen, on selvää että tietyssä vaiheessa alkio täyttää kaikkien hyväksymät ihmisyyden kriteerit. Miten voi perustella sellaisen elävän olennon surmaamisen, joka normaalisti kehittyessään tulisi näkemään ja kokemaan sen elämän ihmeellisyyden? Aborttia vastustetaan siksi että johdonmukaisesti ajatellaan että jokainen ON arvokas ja oikeutettu elämään maailmassa. Riippumatta siitä missä kehityksen vaiheessa on. Antiikin aikana vastasyntynyt oli vasta potentiaalinen ihminen. Oikeasti, ihmisarvon perusteet eivät ole kestävät jos siinä ei huomioida ihmisyyttä kokinaisuutena. Sitä että alkio, jota et pidä ihmisenä, kehittyy, eikä ole pysyvästi sillä tasolla kuin on alkiona. Eli kysyn uudestaan: miten perustelet ihmisen arvon?
Sari Weckroth: ”Miten voi perustella sellaisen elävän olennon surmaamisen, joka normaalisti kehittyessään tulisi näkemään ja kokemaan sen elämän ihmeellisyyden?”
Tätä täytyy kysyä erikseen jokaiselta sellaiselta yksilöltä, joka päätyy tällaiseen ratkaisuun. Olisi melko naiivia olettaa, että näihin kysymyksiin olisi jokin kaiken kattava vastaus, kun ratkaisut ovat kuitenkin täysin yksilöllisiä.
Ehkäisyhän estää myös paljon erittäin potentiaalista elämää, joka ei tule koskaan kokemaan elämän ihmeellisyyttä. Tälle tielle kun lähtee, eksyy mennessään.
https://www.youtube.com/watch?v=fUspLVStPbk
Monty Pythonkin sen tiesi.
Jännä. Toisaalla on kova into selittää, että monimutkaiset asiat täytyy selittää vain ja ainoastaan Jumalalla, ja siihen stop (ei saa ihmetellä, miksi tätä jumalaa ei sitten kuitenkaan saa selittää vielä korkeammalla/ihmeellisemmällä/monimutkaisemmalla olennolla.
Ja sitten nämä siittiö- ja munasoluhommelit. Hedelmöittymisen hetki on tietenkin se pyhä ajankohta, jolloin juuri se ainutkertaisen hieno ihminen tulevaisuuksineen ja menneisyyksineen syntyy. Selväähän on, että juuri näin on Jumala sen säätänyt.
Siihen stop, ei toki kannata mennä pidemmälle, silloinhan voisi joutua ihmettelemään miksi se Jumala viisaudessaan on tehnyt sitä ja tätä, hyvinkin erilaisia asioita kussakin tapauksessa.Tai sitä, että Jumala viisauksissaan sallii miljardien alkioiden kuoleman joka tapauksessa. Ei siinä ole maallisilla abortoijilla mitään mahdollisuutta pysyä perässä.
Joku voisi luulla, että ovat vaikeita kysymyksiä. Mitä vielä, vastaus kaikkeen on tietenkin yksi uskonto tuhansien joukosta: kristinusko!
Antero, kiitos asiallisesta vastauksesta. Abortti on toki oma keskustelunaiheensa. Itse kuitenkin ajattelen että kun on jo alkanut se kehitys, joka normaalisti edetessään johtaa siihen että ihminen tulee kokemaan ja näkemään elämän ja maailman, ihmisarvo tulisi ulottaa myös tähän. Tämä tuli minulle mieleen siitä minkä annoit perudteluksi ihmisarvolle. Mutta ei tästä varmaan tässä enempää.
”Mistä päästäänkin luontevasti yhteen vastaukseen elämän tarkoituksesta, ja se on vapaus.”
Tästä päästään syntiinlankeemukseen. Vapaus ei ollut paratiisissa, vaan sen ulkopuolella. Lapset olivat kasvaneet aikuisuuteen ja aika koitti lähteä kodista. Jonkinlaisen vanhemmuuskapinan jälkeen moni on lähtenyt isän tai äidin tai vanhempiensa kodista.
Syntiinlankeemus voidaan nähdä vertauskuvana evoluution kautta tapahtuneelle aikuistumiselle, tietoisuuden alkuräjähdykselle, tai lukea kirjaimellisesti.
Olen ajatellut saman tyylisesti. Kirjaimellisesti otettuna syntyynlankeemus on kovin erikoinen kokonaisuus. Sen mukaan näyttäisi siltä, että ihminen oli kuin lobotomiassa ennen hedelmän haukkaamista. Vasta hedelmän haukkaamisen jälkeen ihminen ymmärsi edes elämän perusasiat. Vertauskuvana tarina taas voisi kyllä toimia.
Anteeksi sitaatista, mutta veljen rippikoulukirjassa asia on muotoiltu näin:
”on täysin mahdollista, että ihmisen ihmiseksitulovaiheessa jokin korkeampi voima puuttui poikkeuksellisella tavalla ihmisen elämänkulkuun. Kristittyinä voimme nähdä tässä Jumalan yhteydenoton ihmiseen. Jumala antoi ihmiselle vaisto- ja viettitoiminnat ylittävän vapauden, tajun hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, aavistuksen Jumalan olemassaolosta ja moraalisen vastuuntunnon elämästään.”
Minkäaikaisesta rippikoulukirjasta olikaan kysymys.
Ajankohdat lainauksessa eivät ole Vanhan Testamentin mukaisia koska kuudennen päivän Ihminen oli kovasti yhtä muiden luotujen eläinten kanssa, ja siksi Jumala käski.
Vapaus ja omatunto eivät ylittäneet vaisto- ja viettitoimintojen asiaa vaan olivat Jumalan lahjaa työkaluina päästä eteenpäin yrityksen, erehdyksen, ponnistuksen , kieltäymyksen ja itseensä luottamisen kautta historiassaan kohotakseen aikaa myöten myös henkisessä tasossaan.
Kun haluaa saa huomata Jeesuksen tulleen kirkastamaan juuri tätä asiaa. Edellisen ymmärtäminen perisynnin suvullisesti siirtyvänä kirouksen ja vaivan substanssina on kirkon pilkkaa jäsenilleen.
”on täysin mahdollista, että …”
Fiksu tai/ja hankala rippikoululainen saattaisi kysäistä: mistäs tiedät? Jos on mahdollista, onko todennäköistä? Jne.
”Kristittyinä voimme nähdä tässä Jumalan yhteydenoton ihmiseen. ”
Mitäs voisimme nähdä juutalaisina/muslimeina/buddhalaisina/mormoneina/jehovina/… (jatkuu tuhansien nimitysten verran). Entä mitä voimme nähdä uskonnottomina? Vitsivitsi, kyllähän kaikki riparilla tietää että Saatanan touhuja tuollainen;)
Yleensä vastuu tavaran merkityksestä on valmistajalla. Harvoin kukaan valmistaa jotain jolla ei olisi mitään merkitystä Tuote ei merkitystä itselleen kykene löytämään. Siksi keskustelu aiheesta ei vie asiaa eteenpäin. Emme itsestämme ja tekemisistämme voi kaivaa koko elämämme merkitystä. Olkoon se miten ihmeellinen tahansa. Luojamme sitä vastoin voi sen tehdä. Kuka Häneen nyt sitten haluaa uskoa. No. Nämä uskovat löytävät uskonsa kautta merkityksen elämälleen. Sen merkityksen ja arvon mitä Jumalan pohjan sijaiskärsimys ja kuolema voi luoduille antaa. Luoja myös rakastaa omia luomuksiaan ja tietää mitä varten on heidät luonut. Hän voi tyydyttävän merkityksen elämälle antaa. Muualta sitä ei löydy.
Pekka Pesonen: ”Emme itsestämme ja tekemisistämme voi kaivaa koko elämämme merkitystä. Olkoon se miten ihmeellinen tahansa. ”
Tämä lienee yksilöllistä. Yhdelle elämä ilman Luojaa on merkityksetön, kun toisille se voi olla jopa merkityksellisempää ilman Luojaa.
”Uskonnot tai niiden pyhät manuaalit eivät kuitenkaan anna vastauksia kaikille – joillekin ne tuottavat vain lisää kysymyksiä. Jos esimerkiksi älyllinen elämä vaatii Tekijänsä, Tekijään tulee päteä sama logiikka tai perustelu ei ole looginen. Tämä erityisesti silloin, kun Tekijää pidetään havaittua älyllistä elämää huomattavasti monimutkaisempana ja älykkäämpänä.”
-Minusta tämä pätee kaikkiin. Tietysti kaikki selitykset elämän ja olemassaolon synnylle synnyttävät vain lisäkysymyksiä.
Mutta loogisesti ajatellen minusta täytyy olla jotain ”itseolevaista”, sellaista mikä on olemassa ajan ulkopuolella. Tai vaihtoehtona on loputon lista kysymyksiä: mistä se sitten tuli? Ja mistä se sitten tuli?
Vaihtoehtoja on nämä kaksi, vai voitko esittää useamman?
Se mikä on olemassa ajassa, tarvitsee alun ja alkusyyn. Jos maailmankaikkeuden syntyessä syntyivät materia, luonnonlait ja aika, näiden aikaansaajan täytyy olla näiden kaikkien yläpuolella ja näistä riippumaton. Joten päteekö sama logiikka?
Miksi muuten ajattelet, että Jumala olisi ”monimutkaisempi” kuin ihminen? Ehkä voi ajatella, että ihmisen olemus on turhankin monimutkainen, kun täytyy hahmottaa todellisuutta aistien kautta, jotka oikeastaan rajoittavat perimmäisen totuuden, sen kokonaisuuden, näkemistä. Ajatukset täytyy muuttaa sanalliseen muotoon, jotta ne voi välittää eteenpäin. Olemme sidoksissa fyysiseen olomuotoon, luonnonlakeihin jne.
Ajattelen, että se olevaisuus, jota Jumala on, on ”autenttista”, yksinkertaisempaa ja luonnollisempaa kuin aikaan ja paikkaan sidottu, fyysinen olemassaolon muoto. Joka syntyi ensinmainitusta.
Sari Weckroth: ”Mutta loogisesti ajatellen minusta täytyy olla jotain “itseolevaista”, sellaista mikä on olemassa ajan ulkopuolella. Tai vaihtoehtona on loputon lista kysymyksiä: mistä se sitten tuli? Ja mistä se sitten tuli?”
Mutta miten se, että jokin itseolevainen on ajan ulkopuolella, lopettaa päättymättömän regression ongelman? Oli ”itseolevainen” missä todellisuudessa tahansa, ajallisessa tai ajattomassa, sekään ei vielä selitä mitään. Siellä ”itseolevaisen” todellisuudessa kun täytyy olla olemassa myös oma aikansa, muuten ei ole tapahtumia eikä ”itseolevaisen” tekoja.
Oli ”itseolevaisen” todellisuus siis mitä tahansa, aina voidaan kuitenkin esittää kysymys itseolevaisen omasta alkuperästä. Tämä siis siinä tapauksessa, että ”itseolevainen” on jonkinlainen persoonallinen tai älyllinen entiteetti.
Sari Weckroth: ”Miksi muuten ajattelet, että Jumala olisi “monimutkaisempi” kuin ihminen?”
Koska kristillisperäiset uskonnot yleensä ajattelevat näin, ja kun satumme olemaan sen suuntauksen sivustolla. 😉 Laajemmin ajateltuna kysymyksesi on tietenkin täysin perusteltu.
Myös tyhjästä syntynyttä maailmankaikkeutta voidaan ajatella monimutkaisempana kuin ihminen, vaikka niitä on tietysti hyvin vaikea vertailla. Ihminen on kuitenkin syntynyt niistä aineista, jotka maailmankaikkeudella on kaapissa ollut. Minunkin kaapista voi valmistaa jos jonkinlaista leivonnaista ja ruokakokonaisuutta, mutta ei yhtään sen monimutkaisempaa tekelettä kuin kaappini realiteetit antavat myöten.
Sari Weckroth: ”Ajattelen, että se olevaisuus, jota Jumala on, on “autenttista”, yksinkertaisempaa ja luonnollisempaa kuin aikaan ja paikkaan sidottu, fyysinen olemassaolon muoto. Joka syntyi ensinmainitusta.”
Ei ollenkaan hassumpi ajatelma.
”Mutta miten se, että jokin itseolevainen on ajan ulkopuolella, lopettaa päättymättömän regression ongelman? Oli “itseolevainen” missä todellisuudessa tahansa, ajallisessa tai ajattomassa, sekään ei vielä selitä mitään. Siellä “itseolevaisen” todellisuudessa kun täytyy olla olemassa myös oma aikansa, muuten ei ole tapahtumia eikä “itseolevaisen” tekoja.”
-Ei selitäkään, enkä minä sitä ajattomuutta väitä ymmärtäväni. Voisiko ajattomuudessa oleva kaikkivaltias itseolevainen luoda ajan? Onko se tapahtuma, jota ei voi tapahtua ilman aikaa, tai ylipäätään ”tapahtuma” tai ”teko”, siinä mielessä kuin tässä todellisuudessa? Totta, että kysymyksiä on loputtomasti.
Mutta en voi itse uskoa, että älyllisyys, syvällisyys, taiteellisuus, pyrkimys hyvään olisi olemassa ilman mitään syytä.
Mistä tulisi tarve jollekn syylle?
Aloit tekstisi minua kovasti kiinnostavalla ajatuksella verovelvollisista, jotka ovat poistuneet keskuudestamme. Emeriitus verovirkailijana on vaikea kulkea ohi sanan vero, joten ehkäpä siksi tartuin tähänkin. Tekstissä on kuitenkin kyse poistuneista ystävistämme. Jotkut heistä varmaa loppumetreillään ovat kyselleet mielessään elämänsä tarkoitusta. En tiedä mitä siinä kukin pohtii ja millaisiin ratkaisuihin tulee. Epätoivoista silloin on tulla sellaiseen tietoisuuteen, että elämällä ei ole ollut tarkoitusta.
Tarkoitus sana kai viittaa tässä johonkin joka on edessäpäin. Tavaratkin tehdään jotain edessäpäin olevaa tarkoitusta varten. Kuolinhetkellä on varmaan helpottaa, kun voi tietää voivansa viedä rajan yli jotain merkityksellistä.
Pahoittelut siitä, ettei kirjoitus sitten kovin mittavasti veromaailmaa käsitellytkään. 😀
Pekka Pesonen: ”Kuolinhetkellä on varmaan helpottaa, kun voi tietää voivansa viedä rajan yli jotain merkityksellistä.”
Tai sitten todeta vain, että olipa matka, mukava että sain kokea sen tässä ikuisen olemattomuuden välissä. 🙂
Pohtisimmekohan me elämän tarkoitusta, jos sellaista ei olisi? Olisiko meillä edes tietoisuutta jos olisimme pelkkiä ”sattumia universumin sopassa”?
Koska me olemme täällä ja jokseenkin tietoisina, niin nähtävästi kyllä. 🙂
Maailma ja elämähän on satumaisia sattumia aivan täynnä, useimmat niistä ovat vain sellaisia ettei niitä tule ajatelleeksi.
Tietoisuus itsessään ei taida olla pohjimmaltaan muuta kuin neurologinen ilmiö, joka taas ei rajoitu pelkästään ihmiseen.
Joku viisas on kai joskus jossain sanonut, että elämän tarkoitus on eläminen ja oleminen on havaituksi tulemista.
Ainut pätevä onnistuneen elämän mitta on se välimatka, joka jää ihmisen kykyjen ja saavutusten väliin.
”Ainut pätevä onnistuneen elämän mitta on se välimatka, joka jää ihmisen kykyjen ja saavutusten väliin.”
Erittäin hyvä tiivistys.
Elämän tarkoitus : ”minä olen”. Sanoo ”ikiaikainen” väliaikaiselle.
Kovasti hyvää ja mielenkiintosta kommentointia.
Joissakin puheenvuoroissa viitattiin ajan huomaamiseen. Se onkin olennainen kysymys mietittäessä minkä mukana aika syntyy.
Miten sitten rinnakkaistodellisuuksien mahdollisuus. Eräs japanilainen Ihminen vuosikymmeniä sitten kirjoitti asiasta mukavasti.
Olisiko meillä sitten mahdollisuus ”iankaikkisuusgeenin” omistamiseen. Periaatteessa hitunenkin omaa asiaamme edellisessä voisi mahdollistaa iankkisuusajatusta rinnakkaistodellisuudessa yhtä kuin historiassa.
Itse en usko alkuräjähdykseen. Aiempiin kommentteihin katsoen ja muistellen tällä hetkellä katson näkevämme syntyneen tyhjästä, ei siis jyhjiöstä, rinnakkaistodellisuuksien yhteisvaikutuksesta.
Palataan vielä kommentin alkuun. Minkä mukana aika syntyy? Entäpä sitten kun olisi olemassa erilaista ainetta; mikä vaikutus sillä on ymmärtämäämme, ja meille tuttuun aikaan.
Elämän tarkoitusta voi kai pohtia monella tavalla. Minulle on tärkeä 1 Piet 1:23″ …te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä,…”.
Kristittynä meidän elämämme tarkoitus on kytköksissä Jumalaamme, joka meihin istuttaa iankaikkisuuden. Kyse on sitten siitä, miten siemen pääsee kasvamaan ja tuottamaan hedelmän, mikä sen on määrä tuottaa. Kun hyvä hedelmä syntyy, on ainakin osittain elämä tarkoitus toteutunut.