Elämän tarkoituksesta on esitetty monenlaisia teorioita, uskonnollisia, biologisia ja vaikka mitä. Minusta ne useimmiten ovat jonkinlaisia kehäpäätelmiä, jotka eivät juurikaan auta sitä, joka tosissaan tätä asiaa miettii. Kysymykseen siitä, miten elämän voi kokea merkitykselliseksi tai mielekkääksi, on ehkä on jo vähän helpompi vastata. Otetaan elämä annettuna lähtökohtana ja sitten mietitään vain näitä pienempiä kysymyksiä.
Joku voi lähestyä elämän tarkoitusta myös hyvin käytännöllisesti. Eräällä 1990-luvun kurssilla Oulun maakunta-arkiston silloinen johtaja totesi jämäkästi, että elämän tarkoitus on arkistointi. Se jäi kertalaakista mieleen. Hänen kohdallaan asia melko pitkälle myös oli niin: mies on kuollut, mutta hyvin hoidetut arkistot elävät ja palvelevat meitä ja vielä tuleviakin sukupolvia.
Koronan hiljentämässä elämässä olen siivonnut perheen arkistoja: valokuvia, kauppakirjoja, kirjeitä, veroilmoituksia, juhlatilaisuuksien ohjelmia jne. Mitä kannattaa säilyttää? Mikä on itselleni tärkeää ja tarpeellista, mistä ehkä joku muu joskus on kiinnostunut? Kunpa sen tietäisi!
Jos ajattelee isovanhempieni sukupolvea, 1800- ja 1900-lukujen taitteessa syntyneitä tavallisia ihmisiä, heiltä ei useinkaan ole jäänyt isompia asiakirja-arkistoja tai tavaravuoria seuraavien sukupolvien vaivoiksi. Elämä on ollut niukempaa, ja sotakin tuhosi tai kulutti yhtä ja toista. Monesta säilyneestä asiasta ollaan nyt tyytyväisiä. Vanha lainhuudatuspöytäkirja, mummin kihlasilkki tai papan renginkaappi voi nyt olla arvokas muisto menneiltä ajoilta.
Vanhempieni sukupolvi, joka eli aikuisen elämänsä sotien jälkeen, on ehtinyt kerätä sekä paperia että tavaraa melko paljon, jopa liiaksi asti. Omakin sukupolveni on vielä oppinut säilyttämään ja säästämään ainakin jossain määrin. Nuoremmat näyttävät surutta ajavan jäteasemalle tai kierrätykseen kaiken, mikä juuri sillä hetkellä ei tunnu tarpeelliselta. Pelkään, että he jossakin vaiheessa vielä katuvat sitä.
Oman ongelmansa muodostaa paperimaailman muuttuminen digimaailmaksi. Viralliset asiakirjat, valokuvat, kirjeet ja muut yhteydenotot ovat usein vain sähköisinä. Pitäisikö niitä säilyttää ja arkistoida jotenkin? Tietääkö joku käyttäjätunnuksen ja salasanan, kun minä kuolen, vai vienkö kaiken hautaan mukanani?
Vaikka kierrätys on hauskaa ja hyödyllistä, tulen kirpputorilla joskus huonovointiseksi. Totuushan on se, että kirppareiden koko tavarapaljous on jollekulle tarpeetonta, liikaa ja ylimääräistä. Sodat ja pula-ajat kokeneiden on varmaan sitä vaikea ymmärtää, enkä minäkään ymmärrä. Monien ongelma on liika tavara.
Omat ja ystävien kokemukset perintötavaroiden selvittelystä puoltavatkin sitä ajatusta, että itse kunkin pitäisi yleisen inhimillisyyden ja lähimmäisenrakkauden nimissä pitää omat paperinsa jossain järjestyksessä ja tavaroitten määrä jotenkin hallittavana. Jälkeenjäävien elämää helpottaa myös se, että aikaisemmat perinnönjaot on hoidettu, lainhuudot haettu ja oma testamentti tehty ainakin siinä tapauksessa, ettei ole rintaperillisiä (lapsia tai heidän jälkeläisiään).
Kaikkea ei voi säilyttää, mutta kaikkea ei myöskään kannata hävittää. Vaikka elämän tarkoitus ei ihan oikeasti olisikaan arkistointi, tuntuisi surulliselta sekin, ettei meistä mitään konkreettista jäisi seuraaville sukupolville.
Vai kuvittelenko vain olevani niin merkittävä, että minusta pitäisi jäädä tänne jokin muisto?
_ _ _ _ _ _
UT2020 Luuk 12:13-21
Rikas mutta typerä mies
13Eräs mies väkijoukosta sanoi Jeesukselle: »Opettaja, käske veljeäni jakamaan perintö minun kanssani.» 14Jeesus vastasi: »Hyvä mies, onko minut muka nimitetty teidän tuomariksenne tai pesänselvittäjäksenne?» 15 Sitten hän jatkoi: »Varokaa ja välttäkää kaikenlaista ahneutta. Ihmisen elämä ei riipu hänen omaisuudestaan, vaikka sitä olisi paljonkin.»
16Jeesus esitti heille vielä vertauksen: »Erään rikkaan miehen maa tuotti hyvin. 17Hän mietti mielessään: ’Minulla ei ole paikkaa, johon kokoaisin satoni. Mitähän minun pitäisi tehdä?’ 18Hän päätti: ’Näin minä teen: Puran nykyiset varastorakennukset ja rakennan tilalle suuremmat. Kokoan niihin kaiken viljani ja koko muun omaisuuteni. 19Sitten sanon itselleni: Sinulla on paljon omaisuutta, ja siitä riittää vuosikausiksi. Ota rennosti, syö, juo ja pidä hauskaa.’
20Silloin Jumala sanoi hänelle: ’Typerys! Tänä yönä menetät henkesi. Kuka saa kaiken, mitä olet itsellesi koonnut?’ 21Näin käy sen, joka kerää rikkauksia itselleen eikä Jumalan luokse.»
Olen useamman kerran näissä blogeissa tai kommentoinnissa sanonut jälkemme olevan täällä 120.ta vuotta mihin lasken neljä sukupolvea. Kuitenkin tämä on mahdollista vain kun asiaa perhepiirissä ja suvussa harrastetaan yhteisen jakamisella.
Muu tarkoitus elämässä on kasvaa tolkun Ihmiseksi joka parhaansa mukaan korjaa itseään matkan varrella. Onko korjaamisesta sitten hyötyä en tiedä mutta on ainakin järkevää tekemistä.
Kun Elämän Tarkoitukseksi jossain elämän vaiheessa tulee tai syntyy Jumalayhteys, missä saa uskoa asiaa eteenpäin, voi tässä muistaa ennaltamäärämisen, ja Lutherin todistuksen missä Oikean Uskon Ihmiselle antaa vain Jumala Itse.
Näin ei ole kummosta kirkon lupausten tänäpäivänä olevan kasteen Armolupauksissa ja Jumalan Armoon tarrautumisessa tai turvautumisessa.
Mitäpä muuta asiasta voi lopulta luvata ellei halua katsoa varmempaa herätysliikkeestä. Tosin löytyy todistusta Jumalan voivan toimia virallisen rotokollan ulkopuoleltakin päin. Oppineen, jo kauan sitten eläneen, nimeä en muista katsomatta.
On sitten enTheosmalli mikä on järkevämpi kuin kirkon todistus. Siinä vuoropuhelu ajassa syvenee Jumalan kanssa ja tulee yhdellätavalla henkilökohtaiseksi vuorovaikutukseksi mikä ajan mittaan syvenee ja missä Ihminen löytää uutta prosessissa niin Itsensä kuin Luojansa kanssa.
Kun saamme jotakin, jonka käyttötarkoituksesta emme ole varmoja, niin mitä me teemme? Olisiko vilkaisu valmistajan ohjekirjaan paikallaan? Viimeistään siinä vaiheessa, kun valmiste uhkaa mennä rikki virheellisen käytön seurauksena.
Me olemme saaneet tämän ihmiselämän lahjaksi, ja Ihmiselämän tarkoitus voisi löytyä sen Antajan oppaasta, Raamattu-nimisestä teoksesta. Opas on paksu, mutta onhan laitekin aika mutkikas.
Ihan alussa kerrotaan tuotantoprosessista näin: ”Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.”(1.Mo2:7)
Ja myös se käyttötarkoitus ilmenee heti alussa: ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.”(1.Mo27,28)
Yhtä ja toista jäi siltä ensimmäiseltä ihmisparilta näkemättä, kun mutkia tuli matkaan. Mutta oletteko huomanneet, että jossakin kohtaa Raamattua alkuperäistä ihmiselämän tarkoitusta olisi muutettu? Jos, niin mihin suuntaan?
”Me olemme saaneet tämän ihmiselämän lahjaksi.”
En oikein ymmärrä tuon monesti toistetun loppuun ajattelemattoman ajatuksen logiikka? Jos olen saanut elämäni lahjaksi, niin minunhan on täytynyt olla olemassa siis ennen tuon elämän saantia.
Tarkoitat Seppo, että lahjan saajan täytyy olla olemassa. No, niinhän se kyllä tavanomaisissa tilanteissa menee.
Elämä on tullut aina jostakin aiemmasta elämästä, joten voidaan puhua myös perinnöstä, jonka vanhemmat meille ovat jättäneet. Tämä merkitsee sitä tosiasiaa, että elämää on aina ollut olemassa, sitä ei ole koskaan valmistettu, ainoastaan välitetty eteenpäin. Raamattu kuvailee elämän pulppuamisen alkua näin: “Sinun luonasi on elämän lähde”(Ps36:9)
Me olemme kaikki saaneet kahden elävän solun yhdistymisen ja sittemmin reippaan jakautumisen seurauksena biljooniin soluihimme elämän täysin ilman omia ansioitamme. Ja tuota elämää voidaan jakaa sellaisille, joita ei hetkeä aiemmin ole ollut olemassa. Yksilö saa eksistenssinsä lähtöpisteessä lahjaksi elämän, ja suunnilleen pisteen kokoinen se upea lähtötilanne on mitoiltaan. Voidaan puhua todellisesta synnyinlahjasta.
Ja sitten on aivan erityisen loogista, että juuri tuo ehtymätöntä “elämän lähdettään” käyttävä Suuri Ammentaja tietää elämästä ja sen tarkoituksesta kaikkein eniten? Esimerkiksi sellaisen piirteen, että meidän on mahdollista nauttia saamastamme lahjasta jopa ikuisesti!
”Yksilö saa eksistenssinsä lähtöpisteessä lahjaksi elämän,”
Ei toimi edelleenkään, pelkkä semanttista hienostelua, sillä munasolun hedelmöitymishetkellä ei mitään ’yksilöä’, joka saisi vastanottaa jonkun ’lahjan’ ei vielä ole olemassa.
Pirjo Pyhäjärveä kiitän kirjoituksistanne. Ne ovat raikkaita ja henkivät edellisen mukaan.
Kiitos kannustuksesta!
Elämän tarkoituksen tietoinen etsiminen menee varmasti metsään. Riittää pitkälle, kun jonain kauniina päivänä yhtäkkiä toteaa sen miten hyvin juuri sillä hetkellä voi. Elämäntarkoituksen ideahan on voida hyvin , kyselemättä enempiä ja vain tehdä sitä mitä juuri sillä hetkellä pitää tehdä. Syödä jäätelöä auringonpaisteessa tai vaihtaa polkupyörään talvirenkaat.
Elämän tarkoituksen kokee helpoimmin silloin kun on tehnyt kaikki rästiin jääneet asiat ja sattuu olemaan vähän joutoaikaa tehdä jotain aivan tarpeetonta mutta muuten kivaa tai vain lojua hyvällä omallatunnolla lukematon kirja mahanpäällä odottaen että joku muu tekee lupaamansa ruuan.
Elämän tarkoituksen kokee myöskin kun on keskittynyt johonkin todella tärkeään eikä anna olosuhteiden häiritä päämäärästä joka on jo kaukana näkyvissä.
Jos on uskonnollinen etsijä ,niin jatkaa sitä kunnes löytää jotain tai lopettaa sen kun kyllästyy ja menee elokuviin sen sijan.
Sivumennen . Blogin ensimmäinen osa oli oikein hyvä mutta miksi sen jälkeen ruveta hurskailemaan?
Harmi, jos meni hurskastelun puolelle! Ei yleensä kuulu tapoihin, mutta pääsi lipsahtamaan.
Anteeks kuinka, Raamatun siteeraamista ei tarvitse pahoitella…
Pirjo,
Käyt läpi asioita, joita kohtaamme tässä ajallisessa ajassa. Kuoltuamme alkaa ajattomuus. Eli kaikki määritelmät korvautuu täydellisellä, ei aikaan sidotulla, ne eivät edes nouse mieliimme silloin.
Pietari täsmentää, 2.Piet. 3:5-7:
5 Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6 ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
7 Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.
Jumalan aktia kuvataan Sanaksi, sanomiseksi. Eli ei näkyväksi. Uskova voi nyt jo täällä ajassa kokea ajattomuutta, mutta Hengessä jo ikäänkuin kosketella Siionin vuorta, josta Hebr. 12 kuvaa,
18, ”.. te ette ole käynneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa..”
22, ”vaan … te olette käyneet Siionin tykö ja elävän Jumalan kaupungin tykö ..”
28, ””…, koska me saamme Valtakunnan, joka ei järky.”
Tässä on uskovan tulevaisuus ikuisuudessa kuvatu. Tässä erotellaan pois kaikki mikä inhimillisesti ajatelle meistä voisi jäädä jäljelle, kuten arkistoitua. Kun kuolemme niin vain meidän osamme uskossa merkitsee, eli Jumalan Pojan uskossa. Se usko ’arkistoituu’ uudestisyntyneeseen henkeemme täällä ajassa. Vain uudestisyntynyt osa meissä voi ”kosketella” Siionin vuorta. Tiedämme, että olemme uskossa ja voimme jopa koetella, että olemmeko uskossa, vt. 2. Kor.11:5.
Elämäni merkitys on kai myös tarkoitus. Sitä saattavat arvioida parhaiten muut minun jälkeeni.
Työssä päätin kerran, kun eläkkeelle oli vielä paljon aikaa, että minäpä keskityn jatkossa työilmapiirin parantamiseen, jotta pois lähtiessäni voin katsoa taakseni ja todeta : ”hyvä Pekka.”
Niin sitten lähtiessäni unohdin sen, kun muut tuon päätökseni seurauksista kiitteli. Hyvä mieli jäi.
Muuten, ihan ikävä on sinne arkistoon, jota kymmenet vuodet työssäni hoitelin.
Siis: eläköön arkistot!
Elämän tarkoitus on meille syntymästä annettu lähimmäisen rakkauden merkityksen ymmärtäminen ja sen noudattaminen tietysti jokainen omien mahdollisuuksien mukaan.
Reino,
Toistat ”syntymästä annettu lähimmäisen rakkaus” – lausumaa.
Läimmäisen rakkaus on seuraamusta Jumalan Rakkaudesta, jota rakkautta ilmaistaan Raamatussa ”agape”-sanalla.
Jumala on Rakkaus. Eli se on jumalallinen Voima, jonka uskova uudestisyntymässä saa. Sen vaikutus ja toiminta on yhteistyössä ihmisen tahdon kanssa.
Vai tarkoitatko luomistyön ominaisuutta inhmillisessä, eli ihmisessä, eli ”kemiaa, tykkäämistä, sosiaalista kyvykkyyttä”?
Näitä voidaan ilmaista ”filadelfia”-sanalla.
Jumala on lähimmäisen rakkauden hengessä mukana. Ei muuten.
Reino,
Esittelet hyvinkin laajaksi ”lähimmäisen rakkauden” merkityksen. Siksi uskon, että haluat, että asia, kohdistuksesi huomioitaisiin. Ihmettelen, että miksi asia on aina, eri yhteyksissäsi se tärkein.
Haluaisin lyhyesti perustella ihmettelyni:
Jumala on määritelty sanalla Rakkaus / kr. agape, mutta hyödyttää ihmistä vain Jeesuksessa, Pojassaan, jossa Jumalan agape-rakkaus voi tulla ihmiseen sisäisesti asumaan. Ilman Jeesusta meissä sisäisesti, ihmiselle jää vain se mikä katoaa kuoleman hetkellä. Silti ihminen voi olla ja tehdä kaikenlaista itseään ja muita hyödyttävää, vt. rikas nuorukainen, jonka statuksen Jeesus määritteli, ”olla lähellä, muttei sisällä”.
Yhteenvedoksi sanoisin, että mikään ihmisen teko tai tekemättä jättäminen ei hyödytä, koski se itseä tai lähimmäisiä. Ihmisen tekemisen vaikutus lakkaa, kun kuolemme. Siksi Jeesus sanoi ”ilman minua te ette voi mitään tehdä”, ette itsenne ettekä muiden hyväksi.
Elämän tarkoitus on oppia tuntemaan Vapahtajamme Jeesus Kristus. Jeesuksen tunteminen on tärkein asia jo pelastuksenkin vuoksi.
Kiitos Pirjo hyvästä aiheesta.