Elämänkatsomustieto on mainio slogani! Se sopii nykyaikaan. Elämänkatsomustieto edustaa monille jotain päin vastaista kuin mielikuvat uskosta ja uskonnosta. Katsomusten ja uskontojen opetuksesta keskusteltaessa ei kiinnitetä kovinkaan paljon huomiota siihen, miten asiat oikeasti ovat eli millaisiin tavoitteisiin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksessa pyritään ja millaisin käytännöin niitä nykyaikana toteutetaan. Suunnan määrää se, miltä asiat tuntuvat ajan hengen valossa. Tai ihan vain omien tuntemusten pohjalta.
Ajatellaan nyt sitten uskonnonopetusta ja sen monipuolista ja avaraa tavoitetta vaikkapa näillä yleisesti tunnetuilla sanoilla: ”Koulun uskonnonopetuksen tavoitteena on antaa oppilaille katsomuksellinen yleissivistys perehtymällä monipuolisesti omaan kulttuuriperintöön sekä muihin uskontoihin ja maailmankatsomuksiin. Tavoitteena on myös kehittää eettisesti vastuullista elämänasennetta ja haastaa toimimaan sen mukaisesti.”
Uskonnonopetuksen arvostelijat tuskin puhuvat tällä tavoin. Aika hämärä näkemys vallitsee myöskin siinä, mitä tarkoitetaan nykyisessä Suomessamme omalla uskolla ja sen opettamisella – saati tunnustamisella. No mitä tahansa, tunnustuksellista uskonnonopetusta kouluissa ei kuitenkaan ole ollut aikoihin. Lähinnä nyt väännetäänkin kättä siitä, saako kirkko näkyä koululle asti.
Määritelmiä on monenlaisia. Kun elämänkatsomusta kuvaillaan, on oma mielikuvani, ettei määrittelyssä puhuta oikeastaan katsomusten tasolla lainkaan. Puhutaan pikemmin elämänhallinnasta ja arvostelukyvystä, kansalaistaidoista pikemmin kuin kansalaisen katsomuksista. Mitäpä niitä vastaan voisi olla kenelläkään – uskovallakaan. ”Elämänkatsomustiedon opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan valmiuksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi. Tavoitteena on täysivaltainen demokraattinen kansalaisuus globalisoituvassa ja nopeasti muuttuvassa maailmassa.”
Edellä olevat sulkeisiin merkityt lainaukset ovat niitä, joita netti antaa minun algoritmeillani. Opetussuunnitelmat ja opetusten tavoitteet vievät sitten tarkempiin yksilöinteihin. Niin syvälle en kuitenkaan tässä sukeltele. Tämähän on kuitenkin vain blogi, ei kolumni tai essee.
Matkaani näissä mietteissä on ollut melko pitkä. Julkaisin Nuorten elämänkatsomus- kirjan vuonna 1985. Silloin elettiin elämänkatsomustiedon synnyn aikoja. Uskontojen historia ja siveysoppi oli jäämässä historiaan ja tilalle tuli kouluihin tämä uusi oppiaine. Aiemmin olin Uppsalassa osallistunut tohtoriseminaariin, jossa oppiaineen nimi oli tros- och livsåskådningvetenskap eli uskon- ja elämänkatsomuksen tiede. Ruotsalainen tieteenala ja suomalainen koulun oppiaine olivat tietenkin eri asia, vaikka molemmista saattoi hyvin inspiroitua. Ruotsissa viehätyin lähinnä siihen, että teologisessa tiedekunnassa pidettiin laajalti ovet auki muihin tieteenaloihin. Siellä katsottiinkin, että opiskellaan uskontoja ja muita elämänkatsomuksia (religioner och andra livsåskådningar.
Jotkut ovat kiinnittäneet huomiota siihen, miksi niin mielelläni puhun oman uskoni yhteydessä tieteen ja tiedon ja kriittisyyden arvostamisesta. Tuore Metsäkirkon polku -kirjani on tästä melko tyylipuhdas esimerkki. Tajuan nyt yhden mieltymysteni juuren. Tuolloin eli Nuorten elämänkatsomus -kirjan aikoihin oli melko yleistä jopa oppikirjoissa kuvailla asiat niin, että tieteellinen maailmankatsomus oli pelkkää tietoa ja uskonnollinen maailmankatsomus oli pelkkää kokemusta. Poliittinen maailmankatsomus sijoitettiin näiden puoliväliin.
Elämänkatsomustieto olisi hyvä oppiaine kaikille, kunhan löydettäisiin jotenkin levollinen ja riekkumaton ote ja opetussuunnitelma ja opettajat. Historian painolasti on melkoinen. Kysymyshän oli ja edelleen tuntuu olevan uskonnon opetuksen vaihtoehdosta ja vastakkainasettelusta – puolin ja toisin. Niillä asenteilla hanke yhteisestä katsomusaineesta ei etene mihinkään suuntaan. Soisin sen kyllä etenevän.
Uskonnonopettajat on monesti koettu (tai leimattu) kirkon edustajiksi nuorten maailmassa – vaikka kirkon tuki lienee useimmiten ollut aika olematonta. Yksinäisiä asiallisia puurtajia! Asiantuntevaa opetustyötä.
Maailmankatsomus -sanan sijaan olin aikoinaan puhunut nuorista ja nuorten elämästä nimenomaan elämänkatsomuksen näkökulmasta. Nyttemmin olen siirtynyt enemmänkin elämänfilosofian suuntaan ja omakohtaiseen, levollisesti hengittävään uskonkokemukseen, jossa silmät pysyvät kuitenkin ympäristöön nähden auki.
Mitenkään en aluksi tähtäillyt pyhäinpäivän aattoon tämän blogin aatoksiani. Mutta pyhäinpäivän evankeliumi kyllä puhuttelee väkevästi. Kun siis ajattelen, keitä Jeesus sanoo autuaiksi Matteuksen evankeliumin mukaan niin siinä katsomukset kyllä saavat kyytiä! Suuntaan jos toiseenkin.
Katsomukset ja uskonnot ovat haastava aihe. Keskusteluun tuntuu aina liittyvän jollain tavalla toisen suostuttelu omalle kannalle. Luulo näkyy jopa tieteen piirissä. Harva tuntuu hyväksyvän sen näkökannan, että teologinen tiedekunta tai teologinen tutkimus ei ole sitoutunut mihinkään uskontoon tai uskoon. Ei edes Helsingissä. Ei edes kristinuskoon.
Tiedettä ja kriittisyyttä tarvitaan. Tiede ei kuitenkaan kerro, onko minulla syitä uskoa Jumalaan vai ei. Elämä sen sijaan kertoo. Tiedettä tarvitaan kipeästi nykyisen huuhaa- kulttuurin aikakaudella myös uskon sisällön ja uskonnollisten yhteisöjen asioiden selvittelyssä. Ja uskoa Jumalaan sitäkin kipeämmin. Erityisesti pyhäinpäivän aikaan.
Väite, että uskontotieto voitaisiin opettaa historian ja yhteiskuntaopin osana, on tyypillinen propagandistinen väite niiden taholta, jotka haluavat eri syistä ajaa uskonnon marginaaliin tai eivät ymmärrä/halua ymmärtää uskontojen merkitystä niin nykymaailmassa kuin menneisyydessäkin. Vielä kerran: uskonnon opetus nykyisellään EI ole vuosikymmeniin ollut ”julistuksellista” tai ”tunnustuksellista”. (Itselläni sattuu olemaan neljän aineen aineenopettajapätevyys auskultointeineen reilun 10 vuoden takaa, vaikka en opettajana toiminutkaan).
Paljon vaikeampia ja tärkeimpiä aiheita kuin uskonto opetetaan muiden aineiden yhteydessä…esim. maailmaan valtaisasti vaikuttanut kirjallisuus liitetään historiaan ja äikkään. No Saisiko siis Sinusta opettaa esim. sosiaalidemokratiaa kouluissa, jos se ei olisi julistuksellista?
Itse korvaisin uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen uudella oppiaineella nimeltään uskontotieto. Se olisi pakollinen kaikille ja siinä käytäisiin läpi merkittävimmät maailmanuskonnot sekä niiden vaikutukset historiaan ja nykypäivään. Oppiaineen tarkoituksena olisi valmentaa oppilasta ymmärtämään uskontojen merkitystä sekä osallistumaan uskonnoista käytävään keskusteluun.
Toki oppiaineen nimellä ei ole merkitystä. Voi sitä kutsua myös elämänkatsomustiedoksi. Pointtina olisi kuitenkin se, että opetus ei olisi ”kenenkään omaa” uskontoa vaan sellaista tiedon välitystä, johon jokainen oppilas voisi osallistua. Ajattelen, että tämä olisi myös kouluille yksinkertaisempaa kun oppilaita ei tarvitsisi jakaa useisiin opetusryhmiin.
Aloittaisin tämän oppiaineen opettamisen alakoulun viidennellä luokalla samaan tapaan kuin historianopetus alkaa nykyisin. Ajattelen, että siinä iässä olisi saavutettu riittävä kypsyys omaksua opetuksen sisältöä.
Olen opettanut vuorovaikutustaitoja ja siinä olen päässyt näkemään sen, miten innostuneesti opetus otettiin vastaan. Oppilaat lähtivät heti kokeilemaan uusia taitojaan ja antoivat palautetta kokemastaan. Siinä kokemuksellisuudessa uskon olevan ET opetuksen vahvuus.
Uskontoakin voi opettaa mielenkiintoisella ja jännittävällä tavalla, jolloin oppilaat lähtevät siihenkin mukaan täysillä. Pelkkä tiedon jakaminen siitä mitä uskonto on ei omakohtaista kokemusta kykene luomaan.
Seppo Heinola. Historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa käydään läpi erilaiset poliittisetkin ideologiat ja pohditaan niitä. Vastaavalla tavalla kuin eri uskontoihin tutustutaan niiden omista lähtökohdista käsin. Neuvostoliitossa ja DDR:ssä pyrittiin tekemään kaikista koululaisista kunnon marxilaisia. Samoin vanhassa kansa- ja kiertokoulussa toki kristittyjä kansalaisia (varsinkin ennen vuotta 1922).
On mielenkiintoista, kuinka paljon te ei-kristityt näytätte pelkäävän, että kristinusko ”tarttuu” nuorisoon, jos sitä esitellään ja käsitellään. Todellisia ”tunnustuksellisen” ja sitouttavaan uskonnonopetuksen pyrkiviä taitaa olla nykyään lähinnä islamilaisissa maahanmuuttajissa.
Jatkan vielä: Islam kun on toisella tavalla kokonaisvaltaisempi maailmankatsomus kuin kristinusko konsanaan. Muuten ei olisi selitettävissä, että maahanmuuttajavanhempia on mukana islamin uskontotunneilla. Olen juuri nähnyt, kuinka peruskoulun urheilutunnilla naispuolinen ”esiliina” seuraa mukana uimahalliin, kun tytöt ja pojat ovat samassa ryhmässä. Maahanmuuttajatytöillä on päällä burkini uima-asuna. Että siveellisyys säilyy. Vuonna 2021. Vai mitä sanoisimme siitä, jos kristityt vanhemmat istuisivat mukana terveystiedon tunneilla seuraamassa, että opetus ei poikkeaisi liikaa konservatiivisen kristillisen pietismin seksuaalimoraalista?
Olen näihin vuosiin asti ollut vankkumaton uskonnon opetuksen kannattaja. Nyt en ole enää varma. Olen joutunut erinäisistä syistä perehtymään islamiin ideologiana ja kovin kaukana sen arvot ovat pohjoismaisesta yhteiskunnasta. Mitä muslimilapsille opetetaan uskontotunnilla? Maailma on muuttunut kouluvuosistani. Olisiko sittenkin parempi kaikille yhteinen uskontotieto?
”Historian ja yhteiskuntaopin opetuksessa käydään läpi erilaiset poliittisetkin ideologiat ja pohditaan niitä.”
Aivan samalla tavalla voitaisiin siis historian ja yhteiskuntaopin tunnilla käydä läpi uskonnollisia ideologioita ja pohtia niitä, tarvittavat lisätunnit saisi vapautuvista uskontotunneista.
Islamissa, jonka kannattajissa on kunniakseen vähemmän ’nimellisiä’ kuin kristittyjen, on yksi olennainen tekijä siinä, että se ei ole kokenut valistusta, mikä teki kristinuskosta sisäsiistin ja salonkikelpoisen.
Minä muuten olen kristitty eli olen kastettu ja kun kastetta ei kuulemma voi koskaan pestä pois, tulen olemaan kastettu kristitty koko loppuikäni,
Hyvin vihainen olen siitä, että minuun jo lapsena pakkosyötettyä helvettioppia en saa alitajunnastani pois.
Seppo, ensiksikin: uskonto ja ideologia ovat eri asioita, vaikka ne voivat linkittyä toisiinsa. Toiseksi historian ja uskonnon/uskontotiedon näkökulmat ovat erilaisia keskenään. Nämä näkökulmat palautuvat edelleen uskonnon ja historian ilmiöiden keskenään erilaiseen luonteeseen JA niitä tutkivien tieteiden erilaisuuteen. Vaikka koulun uskonnonopetus on edelleen uskonto- niminen oppiaine, se ei ole VUOSIKYMMENIIN ollut mitään uskonnon pakkosyöttöä.
Väärinkäytöksiä on ollut joka oppiaineessa. Spede Pasanen sai lukea yksityisesti ylioppilaaksi, koska hänen saksanopettajansa lukiossa ilmoitti antavansa joka tapauksessa hylätyn arvosanan. Kostona jostakin Speden tekemästä pilasta. Eihän kukaan ehdota, että tällaisista syistä lukion saksanopetus pitäisi siirtää osaksi englanninopetusta.
Helvetin pelko on minullekin tuttu asia. Kyllä se syvältä kouristi, kun tajusin joutuneeni Jumalasta eroon. Näin pappina voin kertoa, että saa tehdä parannuksen, uskoa synnit anteeksi Kristuksen tähden ja palata saadun kasteen armoliittoon. Kristuksen veri on vastalääke helvetin pelkoon.
Joku itseään muille markkinoiva uskonto voidan aivan hyvin katsoa myös ideologiaksi.
Viestisi loppuosa on uskonnollista jargonia, jolla ei ole mitään merkitystä ihmiselle joka ei usko helvettiin ja jonka Jumala ei ole niin hirviömäinen sadisti, että heittäisi miljardeja ihmisiä ikuiseen helvettiin jonkin yhden naisihmisen hairahduksen vuoksi, johon näillä ihmisillä ei ole ollut osaa eikä arpaa. Käsittämättömän epäoikeudenmukaistakin.
Mutta uskon tai en minuun lapsena iskostettu helvettioppi on mielenmaisemaani jäänyt häviämätön saaste. Moisen opin syöttäminen lapsille on henkinen raiskaus ja se pitäisi kriminalisoida, koska se on aiheuttanut ja tulee yhä aiheuttamaan ihmisille myös vakavia mielenterveysongelmia ja kenties pahempaakin..
Kiitos Marko, että kommentoit täällä! 🙂
Seppo H. Eivät minun esille ottamani asiat ole yhtään enemmän tai vähemmän uskonnollista jargonia kuin se, mitä itsekin levität täällä 🙂 Omasta puolestani luotan tietysti siihen, että Jumala itse avaa uskon sisällön meille. Ei minun sitä tarvitse hävetä, mitä uskon, opetan ja tunnustan.
En sitä paitsi ole tietämätön siitä, että niin kristillisen uskon kuin vaikkapa teosofian opinkappaleita on käytetty väärin. Kyllä se pakanuuskin tapaa muuten ahdistaa. Olen kuullut ja lukenut kristityiksi mm. teosofiasta kääntymisen kuvauksia.
Takaisin asiaan: koulun uskonnonopetuksen yksi keskeinen tavoite on kauan ollut esitellä erilaiset uskomusjärjestelmät asiallisesti.
Marko: ”koulun uskonnonopetuksen yksi keskeinen tavoite on kauan ollut esitellä erilaiset uskomusjärjestelmät asiallisesti.”
Tämä on aivan totta! Meille esiteltiin aivan asiallisesti maailman eri uskontoja uskontotunnilla lukiossa 70-luvulla. Lisäksi niistä oli kokeissa kysymyksiä, siis niiden oppijärjestelmistä ja uskomuksista. Ei niitä arvioitu mitenkään siten, että mitä mieltä niistä joku henkilökohtaisesti on. Ehkä niitä verrattiin kristinuskoon. Mutta tätä en muista.
Jostain syystä eri uskonnot myös kiehtoivat minua. Pohdiskelin niiden oppeja tietysti mielessäni
Kaikista suuntauksista ja harrasteista siirtyy tietysti ihmisiä muihin puuhiin .Paljonko kirkosta eroaa ihmisiä päivittäin? Helvetti ei enää käy näköjään hyvin kaupaksi.
Teosofia ei tarjoa itseään kouluissa opetettavaksi, joten ei kuulu tähän keskusteluun.
Joku itseään muille markkinoiva uskonto voidan aivan hyvin katsoa myös ideologiaksi.
Viestisi loppuosa on uskonnollista jargonia, jolla ei ole mitään merkitystä ihmiselle joka ei usko helvettiin ja jonka Jumala ei ole niin hirviömäinen sadisti, että heittäisi miljardeja ihmisiä ikuiseen helvettiin jonkin yhden muinaisen naisihmisen hairahduksen vuoksi, johon näillä ihmisillä ei ole ollut osaa eikä arpaa. Käsittämättömän epäoikeudenmukaistakin.
Mutta uskon tai en minuun lapsena iskostettu helvettioppi on mielenmaisemaani jäänyt häviämätön saaste. Moisen opin syöttäminen lapsille on henkinen raiskaus ja se pitäisi kriminalisoida, koska se on aiheuttanut ja tulee yhä aiheuttamaan ihmisille myös vakavia mielenterveysongelmia ja kenties pahempaakin..
Toi mun viimeinen tuli kahteen kertaan, pankaa pois.
Suurempia ristiriitoja on odotettavissa jos uskonnonopetuksessa päädytään antamaan kaikille uskonnoille ns. ”oman” uskonnon opetusta. Esim. Islam on teokraattinen uskonto, joka pitää Jumalan vastustajina kaikkia ei muslimeita. Muslimia ei saa opettaa, kuin toinen muslimi.
Islam on ajautunut myös sisäisesti koviin haasteisiin kun Eurooppa on vauhdilla huomannut olevansa myös islamistinen ja Kristinusko on alkanut nostamaan omaa tietoisuuttaan saman aikaan. Edesmennyt M.Kaddafi sanoikin jossain lausunnossaan viimeisinä vuosina, kun seurasi muslimien massiivista muuttoa Eurooppaan:
”Kristikunta on nukkuva jättiläinen” ja tarkoitti sillä, että muslimien saapuminen Eurooppaan herättää myös Kristinuskon.
Kristinusko onkin asettanut myös islamin haasteen eteen maahanmuuton myötä, koska Kristillinen Jumala käsitys tuo esiin Jumalan ehdottoman rakkauden ja armon ilman vihollisuuksia. Islam taas opettaa, että Jumalan armo tulee ansaita ja jumala armahtaa vain niitä, jota tahtovat noudattaa shariaa.
Huomattavaa on myös että Uusitestamentti on alkanut leviämään muslimien keskuudessa Keski-Euroopassa.
Elämme mielenkiintoista aikoja ja koulut tulevat olemaan suurten haasteiden edessä. Luottamusta Jumalaan ei kuitenkaan voi kouluissa opettaa, kuin sellainen, joka itse luottaa Jumalaan ja se tapahtuu, vaikka olisi mitkä opetusohjelmat. Luottamus Jumalaan ei nimittäin jää koskaan paitsioon.
Seppo H. Itse asiassa kouluissa opetetaan nykyään todella monien oppilaiden ”omaa uskontoa”. Islamia, Hare Krishnaa, roomalaiskatolista kristinuskoa, ortodoksista uskontoa… Vahvistettuja opetussuunnitelmia taitaa olla parikymmentä erilaista. Väitätkö siis, että nämä kaikki ovat ”itseään markkinoivia” ideologioita?
Se on sitten eri asia, onko tällainen malli järkevää vai kannattaisiko kaikki niputtaa yhdessä ET:n kanssa yhdeksi ja yhtenäiseksi katsomusaineeksi.
Se, että pidät kristinuskoa ja sen uskonkäsityksiä epäoikeudenmukaisina tai sadistisina, on toki oma käsityksesi. Toivon vain, että et yleistäisi omia kokemuksiasi ja tuntemuksiasi vuosien takaa koskemaan nykypäivää. Varsinkin, kun toistat yksipuolisia, negatiivisia ja kyseenalaisia väitteitä kristillisestä uskosta. Käsityksesi kuulostaa ikävä kyllä siltä, kuin olisit niin tykästynyt karikatyyreihin, että pidät niitä ainoana oikeana tapana kuvata asioita ja ihmisiä.
Onko Jeesuksen kuvaama helvetti Sinusta karikatyyri? Helvettiin joutuminen ei ole kristinuskossa eilispäivää vaan tulevaisuutta. Ja Ihmisiin indoktrinoidaan toki usein eufemimistisin sanakääntein yhä tämä sadismia edustava ’oikeudenmukainen’ rangaistus.
Kuten sanoin minusta nuoriin iskostettu helvetti tai kauniimmin sanottuna kadotus on minusta henkinen raiskaus, joka pitäisi sanktioida ihan siinä kuin mikä tahansa muu henkinen väkivalta.
Minusta helvetti olisi päinvastoin se, että oikeudenmukaista tuomiota ei koskaan tulisi. Olisipa lohduton tulevaisuuden näkymä. Kärsit täällä syyttömästi ihmisten hirmuteoista ja milloinkaan nämä ihmiset eivät saisi rangaistusta teoistaan. Elleivät he siis tekisi parannusta, kääntyisi Jumalan puoleen ja katuisi tekojaan.
Sinänsä erikoista on, että esim. ateisti ahdistuu helvetistä. Jos kerran Jumalaa ei hänelle ole olemassa, miten sitten helvetti niin ahdistaa? Vai onko mielessä sittenkin, että tulossa voi olla oikeudenmukainen tuomio?
Riitta Sistonen ”Minusta helvetti olisi päinvastoin se, että oikeudenmukaista tuomiota ei koskaan tulisi. Olisipa lohduton tulevaisuuden näkymä. Kärsit täällä syyttömästi ihmisten hirmuteoista ja milloinkaan nämä ihmiset eivät saisi rangaistusta teoistaan. Elleivät he siis tekisi parannusta, kääntyisi Jumalan puoleen ja katuisi tekojaan.”
Onpa logiikan ja oikeudenmukaisuuskäsityksen riemujuhlaa Sistoselta; siis monet miljardit ihmiset, jotka eivät ole tehneet mitään hirmutekoja vaan eläneet lakeja ja hyviä tapoja noudattaen, mutta uskoon tulematta, joutuvat kidutettaviksi ikuisesti helvetissä siksi, että ’se omena’ ja että hirmutekoihin syyllistyneet saisivat saman rangaistuksen, jolta voivat toki välttyä, jos ovat tulleet/tulevat uskoon. Eli tuon logiikan mukaan on oikeudenmukaista, että esim. satojen ihmisten hengen pelastanut eettisesti korkeatasoinen ateistilääkäri joutuu helvettiin, mutta uskoon tulleet hitlerit pääsevät taivaaseen…
S anotaan, että usko on sokeaa ja siltä se totisesti näyttää….
Seppo, Kristinuskon sanoma on pelastus ilmoitus. Olet ymmärtänyt mielestäni jotain väärin? Me kuolemme kaikki, jokainen tänne syntynyt myös kuolee. Jos olisimme luonnostamme iankaikkisia, niin silloin voisimme ajatella, että jotkut tuomitaan kuolemaan. Nyt sen sijaan olemme kaikki kuolemaan tuomittuja ja kadotuksen alaisia.
Jeesus haluaa, kuten koko Kristitikunta haluaa, että kaikki tulisivat tuntemaan Totuuden ja pelastuisivat siltä kuolemalta, joka meitä odottaa ajallisen elomme jälkeen.
Meitä ei siis pelasteta siltä kuolemalta, jonka olemme saaneet ikään kuin verenperintönä, Adamin kautta, jonka kautta meistä myös tuli epäpyhiä ja luonnostamme kadotuksen alaisia ja näin tämä ”synti” myös estää meitä ilman Lunastusta pääsemästä siihen Jerusalemiin, joka on perustettu Karitsan verellä ja Apostolien todistuksella, josta sanotaan: ”Eikä sinne (Kaupunkiin) ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.” Joh.21:27 (tuo luku kannattaa lukea kokonaan)
Jumala siis pelastaa ihmisen tästä kuoleman varjojen maasta. Jumalaan luottaminen alkaa ja kasvaa Kristuksen Armon kautta, sen sovituksen ja Lunastuksen tähden, jonka Jumala on Kristuksessa julistanut maailmaan niin, että ihminen saisi tämän Sanan kautta iankaikkisen Elämän Jumalassa.
Ismo,minä olen tenttinyt krist. teologiaa 15 opintoviikkoa ja taatusti tiedän, mistä kristinuskossa on kysymys. Ko uskon alkaja ja täyttäjä oli Jeesus, jonka mukaan KAIKKI jotka eivät häneen usko joutuvat helvettiin, ja Jeesuksen mukaan helvetti on yhtä ikuinen kuin taivaskin. (Matt. 25) Se on siis Jeesuksen mukaansa paikka ”missä ’mato ei kuole eikä tuli sammu’”. Ja ”Tulesta, joka ihmisiä k i d u t t a a, nousee savu aina ja ikuisesti. Heillä ei ole päivän, ei yön lepoa…” (llm. 14:10.)
Nyt sinä Ismo eufistelit/vesitit kadotuksenkin vain ’kuolemaksi’. Totaalikuolemahan olisi vain pelkkä helpotus kaikille, sillä Raamatun mukaan (Saarnaaja) kuolleet eivät tiedä mitään.