Lukijani.
Kotimaa24 käytti uutisoinnissaan sanaa ”elintila”. Mutta 28 kirkolliskokousedustajan kirje käyttää sanaa ”toimintatila”. Kun näin on, tuntui oikealta etsiä rauhassa kaikki kirjeessä mainitut viitteet ja jakaa löydöt yhdessä Sinun kanssasi. Toivottavasti se tukee Sinunkin kannanmuodostustasi.
Mitä löysin?
Taustaan ja tiloihin
Kohdassa Kirjeen taustaa on ilmaus: ”Piispainkokouksen selonteko erilaisten virkanäkemysten aiheuttamien työyhteisöongelmien hoitamiseksi vuonna 2006 muokkasi seurakuntaelämäämme varsin voimakkaasti.”
Viittauksen kohde on ilmeisesti asiakirja nimeltä Piispainkokouksen selonteko erilaisten virkanäkemysten aiheuttamien työyhteisöongelmien hoitamiseksi. Piispainkokouksen tiedoksianto 1/2006 kirkolliskokoukselle.
Taustan kuvauksesta löytyy myös ilmaus: ”…kirkon sisä- ja ulkopuolelle on tilanteen pakottamana syntynyt maan laajuinen verkosto jumalanpalvelusyhteisöjä, johon tämä papisto on pitkälti siirtynyt. Tällaisia yhteisöjä on hiukan laskutavasta riippuen tällä hetkellä noin 40.”
Lisää tietoa löytyy asiakirjasta Selvitys jumalanpalvelusyhteisöistä. Piispainkokouksen työryhmä 2016.
Kohdassa Tilaongelmat luettelon kappale 3 on ilmaus: ”Piispojen ja herätysliikkeiden tahdonilmaus v.2009 suorastaan kehottaa tilojen antamiseen, kohta 6.”
Muut asiakirjan tahdonilmaukset ovat luettavissa asiakirjasta Piispat ja herätysliikejärjestöt etsivät yhteistoimintamalleja.
Pappisvihkimyksiin ja johtopäätöksiin
Kohta Pappisvihkimysten ongelma ei näytä sisältävän viittauksia kirjeen ulkopuolisiin asiakirjoihin. Teksti päättyy ilmaukseen: ”On löydettävä tie, jota voimme silti kulkea edelleen yhdessä. Mikä on vaihtoehto?”
Jos vaihtoehtoja on, ne täytyy varmaankin löytää perusdokumenteista. Augsburgin tunnustus, jonka kirkkojärjestyksemme 1. pykälässä toteamme nimeltä mainiten kirkkomme uskon ilmaisuksi, lausuu kohdassa XIV Kirkollinen järjestys: ”Kirkollisesta järjestyksestä seurakuntamme opettavat, ettei kirkossa kukaan saa julkisesti opettaa eikä hoitaa sakramentteja ilman asianmukaista kutsumista.”
Kohdassa Johtopäätöksiä viitataan toistamiseen asiakirjaan Piispat ja herätysliikejärjestöt etsivät yhteistoimintamalleja.
Siellä on myös ilmaus: ”Kirkkohallituksen syrjintäkieltotyöryhmän mietinnössä v.2011, tunnistettiin kyllä vakaumuksen suojaan liittyvät haasteet ja esitettiin (kohta 5, s. 31), että Kirkkohallitus asettaisi näiden kysymysten tarkastelemiseksi erillisen työryhmän.”
Syrjintäkieltoa käsittelevä asiakirja on nimeltään Syrjintäkieltosääntely Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Syrjintäkieltotyöryhmän mietintö.
Kolmas otsikon alla oleva ilmaus kuuluu: ”Piispainkokouksen suositus seurakunnissa toimivista jumalanpalvelusyhteisöistä v.2017 kehotti kyllä yhteistyön tiivistämiseen, mutta varsinkin sen kohdat 4 ja 5 kirjallisen sopimuksen laatimisesta on monin paikoin otettu vallan välineeksi ja keinoksi asettaa epämieluisat yhteisöt vielä ahtaampaan tilanteeseen.”
Viittauksen kohde on Piispainkokouksen suositus seurakunnissa toimivista jumalanpalvelusyhteisöistä.
Miten eteenpäin?
Millä mielellä kirjeessä viitattuihin asiakirjoihin voisi tutustua? Sopiiko yhdeksi ohjeeksi Room. 14:1? ”Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä.”
Kirje ei ole osoitettu meille, vaikka saimme sen tiedoksi. Sen kuvaamat huolet on sälytetty piispojemme harteille. Jotta takaisimme heille riittävän työrauhan, perehtymisen toiseksi motoksi sopinee sen tähden Heprealaiskirjeen (Hepr. 13:17) sana ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä.”
Sinun
Harmaa rovasti
” Tapahtumaviikolla halutaan myös tavalliset ihmiset mukaan katsomusten välisiin kohtaamisiin.”uutinen
Mietin, millainen on epätavallinen ihminen, kun vain tavalliset kutsutaan mukaan? Epätavallisia ei siis kutsuta mukaan kohtaamisiin?
Kiitos yhteenvedosta. Näemme näistä asiakirjoita, että kirkossa on pohdittu asiaa paljon. Myös herätysliikkeillä on olemassa erilaisia dokumentteja samasta aihepiiristä, vaikka ne eivät ole niin laajoja. Myös ne olisi hyvä saada koottua yhteen. Kaikkia on tosin vaikea saada, koska ne ovat sisäisiä ohjeistuksia.
En halua millään tavalla ylpeydessä kritisoida ansioikasta yhteenvetoa. Rm 14 ei varsinaisesti ole sovellattavissa tähän. Näkökulmani on, että vaikka kirkossa naispappeuden vastustajat ovat vähimmistössä, he ovat kuitenkin uskossa vahvoja. Näin tämä vahvat ja heikot on suhteellinen näkökulma, myös naispappeuden hyväksyjien joukossa on arkoja ja heikkoja ja he toimivat herätysliikkeissä edelleenkin.
Kiitos kommentista! Suoraa, mutta arvostavaa sanankäyttöä voi lukea hyvillä mielin.
Ajatus siitä, että myös herätysliikkeiden dokumentteja koottaisiin yhteen, on kannatettava. Kotimaa24-verkkosivun seuraajien joukossa lienee sellaisia henkilöitä, jotka tietävät, mitkä heidän viiteryhmänsä laatimat asiakirjat ovat julkisia ja näkevät blogin kirjoittamisen vaivan.
Tunnistan oikeaksi myös sen ajatuksen, että alkuperäisen kirjeen näkemyksiin voi suhtautua heikoin tai vahvoin mielipitein sekä myötäilevällä että vastustavalla kannalla olevien keskuudessa. Mielestäni keskustelu on sellaisessa tilanteessa viisasta käynnistää mieluummin varovasti kuin muiden korvat ja suut saman tien tukkien.
Hyvä Jouni P,
Mielenkiintoinen näkemys, vaikka sen perusta on valitettavasti hieman hutera. Käsittääkseni protestanttisilla yhteisöillä ei oikeastaan ole ”pappeutta” vaan erilaisia toimihenkilöitä. He ovat töissä yhteisöjen palveluksessa eri nimikkeillä (pappi, kanttori, diakoni jne.). Miksi siis kenenkään pitäisi ”olla kuuliaisia” näille henkilöille.
Eikö protestanttinen yhteisö (esim. ev.lut ”kirkko”) ole pelkkä sosiaalinen ja taloudellinen rakennelma, jonka päättävä elin (”kirkolliskokous”) voi päättää mitä milloinkin on muodikasta uskosta ?
Tarkoitukseni ei ole olla epäkunnioittava, mutta aiemmin ollessani ”luterilainen” tämä kysymys askarrutti minua paljon.
Kiitos kommentista, Jari Haukka. Se on suora ja sen viimeinen kappale kuvaa rehellisesti aiemmin esitettyjen kysymysten perusteen. Sellaisena se tukee asiakeskeistä keskustelua.
Lienen joskus maininnut tälläkin foorumilla, että olen vuosia sitten ollut Venäjän ortodoksisen kirkon kutsumana ja oman ev.lut. kirkkomme lähettämänä stipendiaattina tutustumassa ortodoksisen kirkon oppiin ja elämään. Kutsu oli yksi kanava edistää kirkkojen välisiä oppikeskusteluja.
Kirkkomme vihittynä pappina minuun suhtauduttiin kaikkialla myönteisen arvostavasti siten, että normaalissa arjessa en joutunut tuntemaan erilaisuutta. Mutta aina kun olin läsnä liturgiassa tai erilaisissa rukoushetkissä, minulla oli lupa toteuttaa vain sitä, mikä on mahdollista ortodoksisen kirkon maallikolle. Sain tietenkin käyttää oman pappeuteni tunnuksia. Enempään en toki edes pyrkinyt.
Kävin luontevasti rajaa tilannekohtaisin keskusteluin oman vihkimyspiispani ja isäntäkirkon piispojen kanssa soveliaista käytännöistä silloin, kun ilmiselvää ratkaisua johonkin asiaan ei ollut olemassa. Siihen pohjautuu näkemykseni kuuliaisuuden viisaudesta.
Jälkimmäisen kysymyksen kohtaan näin:
Oma evankelis-luterilainen kirkkoni on sitoutunut läntiseen uskonperinteeseen. Kirkkomme piispat on vihitty virkaansa apostolinen suksessio säilyttäen. Luotan myös siihen, että kirkolliskokous ja muu kirkkomme hallinto tekevät päätöksensä uskoa vilpittömästi kuhunkin elettävään päivään tulkiten. Kirkkomme mukautumisen (konformaatio) kohde ei ole maailma ja sen muoti-ilmiöt vaan Kristus. Muutos (reformaatio) toteutetaan Room. 12:2 hengessä ”uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”
Hyvä Jouni P,
”minulla oli lupa toteuttaa vain sitä, mikä on mahdollista ortodoksisen kirkon maallikolle. ”
Et varmaankaan osallistunut ehtoolliselle?
Uskon että olet vilpittömästi sitä mieltä että ”Kirkkomme mukautumisen (konformaatio) kohde ei ole maailma ja sen muoti-ilmiöt vaan Kristus. ”.
Itse näen ongelmaksi, että erilaiset protestanttiset yhteisöt luovat jokainen omia ”mukaumisiaan” aina kulloistenkin muotivirtausten mukaan äänestellen.
Tästä kirjoittaa oivaltavasti Äiti Tekla teoksessa ”Lasin hämäryys” (Karas-Sana 1997) seuraavasti (s.14-15):
”Aivan ensimmäiseksi haluaisin väittää kuilussa – mikä hyvänsä kuilu se onkin – meidän itämme ja lännen välillä, tässä kuilussa on pohjimmiltaan kysymys siitä, kuinka suhtaudumme Pyhään Henkeen. Meille Pyhällä Hengellä ei ole mitään tekemistä sen vuosisadan tai tai paikan kanssa, jolla sattumoisin elämme. Pyhä Henki ei mitenkään liity aikamme ja asuinpaikkamme moraaliin tai sen puutteeseen, ’valistuneeseen’ näkemykseen seksistä tai murhista, ajan tasalla oleviin psykologian, kasvatustieteen tai nykykielen näkökohtiin – tai oikeastaan mihinkään , mikä olennaisesti heijastelee maailman muutoksia sukupolvesta toiseen, muutoksia, jotka perustuvat uusiin tieteellisiin kokeisiin ja näkyvät päivittäisen elämämme kaikilla alueilla.
Meidän Pyhä Henkemme on Persoona – Pyhän Kolminaisuuden Persoona – joka huolimatta maailman muuttumisesta, muodista ja ’edistyksestä’ pitää järkähtämättä toista jalkaamme, ellei peräti molempia, mystillisesti paikassa, jossa aika ja ikuisuus kohtaavat. Meidän Pyhä Henkemme kieltää sen, että totuus voisi vaihdella sukupolvesta toiseen: kieltää inhimillisen tiedon vaatimuksen. Meidän Pyhä Henkemme on yhtä tutkimaton, tuntematon ja koskematon kuin itse Isä. Hän on kaiken läsnäolevan ja ajallisen vasta-aine. Hän on jumalallinen vastaus kaikkiin paholaisen houkutuksiin, joiden tarkoitus on sekoittaa hengellinen päämäärä aineelliseen – Rakkaus ja rakkaus: Jumala ja ihminen. Pyhä Henki on marttyyriuden ydin: voima, rohkeus, uskallus vastustaa kaikkia muoteja, uskallus asettaa Jumala ensimmäiseksi ja ihminen toiseksi. Sanoisin näin: Pyhä Henki on tasapainomme inhimillistä ylimielisyyttä vastaan. Tämä ylimielisyys yhä vain etsii maanpäällistä paratiisia, pitää sitä oikeutenaan”
Kiitos, Jari Haukka.
Täsmällisyys on hyve. Olin epätarkka. Kiinnitit siis aivan oikein huomiosi käyttämääni ilmaisuun ”minulla oli lupa toteuttaa vain sitä, mikä on mahdollista ortodoksisen kirkon maallikolle.”
En osallistunut ehtoolliselle. Sakramenttien suhteen ortodoksimaallikko siis oli oikeutettu ottamaan vastaan enemmän kuin minä.
Muutoksesta. Edes yhtenäisen kirkon aikaiset kanonit eivät käsittääkseni ole siten kiveen hakattuja, etteivät ne voisi koskaan ajantasaistua. Jos ja kun koittaa päivä, jolloin toistensa piispuuden tunnustavat kirkkokunnat kokoontuvat yhteiseen neuvonpitoon, on mahdollista taas ottaa pätevästi kantaa myös niihin asioihin, jotka olivat tuiki tuntemattomia vaikutusvaltaisiksi tunnustettujen kirkolliskokousten aikana.
Hyvä Jouni P,
”…on mahdollista taas ottaa pätevästi kantaa myös niihin asioihin, jotka olivat tuiki tuntemattomia vaikutusvaltaisiksi tunnustettujen kirkolliskokousten aikana.”
Juuri näin. Tosin mitkään olennaiset asiat eivät tuolloinkaan olleet tuntemattomia.
Jokaisessa liturgiassa ortodoksien kirkko rukoilee :”Rukoilkaamme Herralta koko maailmalle rauhaa, Jumalan pyhille kirkoille kestävyyttä ja kaikkien yhdistymistä.” (http://www.ortodoksi.net/index.php/Suuri_ektenia_(uusi_sanamuoto)
Kun omille teilleen lähtenyt latinalainen kirkko (protestantismi on sen haara) palaa ortodoksisen kirkon yhteyteen on tuo aika.
Tässä oivallinen puheenvuoro (linkki alla) liittyen naispuolisten pappien syrjintään kirkossa. Onneksi kirkosta löytyy varsin paljon myös niitä miehiä, jotka eivät kuulu niihin jotka syrjivät naisia välittömästi eli suoraan (eli keiltäydy yhteistyöstä naispuolisen papin kanssa), eivätkä myöskään niihin, jotka syrjivät välillisesti niinkuin nämä 28 kirkolliskokousedustajaa ja 6 pappia, jotka vakuuttavat, että eivät itse syrji mutta kuitenkin aktiivisesti pyrkivät turvaamaan toimintatilan syrjinnän jatkumiselle
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/mielipide-en-tee-alttariyhteistyota-naispappeja-vastustavien-miespappien-kanssa/
Kiitos kommentista.
Olen lukenut Eero Jokelan puheenvuoron ja pidän sitä laillasi lukemisen arvoisena. Siitä huolimatta ja juuri sen tähden koetan perehtyä Syrjintäkieltotyöryhmän mietinnön sisältöön mahdollisimman hyvin. Tahdon nimittäin edistyä asian tuntemisesta tietämiseen, teknisestä osaamisesta sen hallintaan ja oikean käyttäytymisen ymmärtämisestä sen sisäistämiseen.
Pappisliiton toiminnanjohtaja Jussi Junnin puheenvuoro asiaan
https://jussijunni.blog/2018/12/02/pappisvirka-ja-kirkon-yhteys/
Kiitos viittauksesta, Sari Roman-Lagerspetz.
Toiminnanjohtaja Jussi Junnin moniportainen analyysi pappisvirasta ja kirkon yhteydestä on huolellisesti tehty ja arvioin, että siitä voi tehdä hyödyllisiä nostoja jatkokeskusteluun.
Mainitsitte edellä Eero Jokelan. Junni ottaa hänet esille blogissaan. Samoin Holman.
”Jäikö Holmalta huomaamatta, että hän lankesi naispappeja väistävien kanssa samaan ansaan, kun meni katkaisemaan alttariyhteyden?
Samantyyppisesti reagoi Espoon seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön päällikkö Eero Jokela, joka ilmoitti katkaisevansa alttariyhteyden niiden miespappien kanssa, jotka eivät tee yhteistyötä naispappien kanssa (Kotimaa24, 28.11.2018). Hän tiedostaa kirjoituksessaan, että tästä saattaa olla hänelle tai muille vastavankaltaisille papeille seuraamuksia.
Näin pitää ollakin. Syrjintää ei näet tule kitkeä vastasyrjinnällä vaan muilla keinoilla.”
Kiitos, Salme Kaikusalo.
Tekemäsi nosto on Jussi Junnin blogin päättävä havainto korkeimmalle lyöneistä laineista siinä keskustelussa, jota piispoille osoitetusta kirjeestä on käyty. Havainto vaikutti olevan sopusoinnussa blogin muun sisällön kanssa.
Minun mielestäni Jussi Junnin pohdinnan mielenkiintoisinta antia ovat mainittua päätöstä edeltävät teologiset huomiot. Erityisen pysäyttävä on kirjoittajan esittämä kysymys kontaminaatiosta: ”Miten on mahdollista, että samalla alttarilla papiksi vihityn naisen sukupuoli voi saastuttaa tai tehdä tyhjäksi viran, jonka kirkko piispan välityksellä antaa?”
Oli ehkä harkitsematonta ottaa ko.kirjeessä kantaa myös pappien väistämisoikeuteen, sillä se hämärtää sen varsinaisen kipukohdan, joka tässä kysymyksessä on. Jokainen virkaan vihitty pappi on sitoutunut kirkon tunnustukseen ja kirkojärjestykseen. Tämä tekee mahdottomaksi minkäänlaisen väistämismenettelyn soveltamisen pappien kesken. Jokainen laillisesti virkaan vihitty pappi on varauksetta oikea pappi, eikä tätä voi eikä saa millään henkilöön liittyvällä perusteella kieltää. Siis papit eivät missään oloissa saa syrjiä toisiaan virkaansa toimittaessaan tai muutenkaan. Mutta nykyoloissa ne seurakuntalaiset, jotka toivovat voivansa osallistua yksinomaan miespuolisten pappien toimittamiin messuihin kokevat tulevansa syrjityiksi, kun asetetaan esteitä heidän toivomiensa jumalanpalvelusyhteisöjen toimintamahdollisuuksille. Tunnen varsin läheisesti muutamia tämmöisiä kristittyjä, ja olen vakuuttunut siitä että nämä ihmiset eivät vastusta sukupuolten tasa-arvoa, mutta he eivät tunnusta kirkon viran pätevyysehtoja tasa-arvokysymykseksi. Jos näille ihmisille ei ole tilaa ev.lut.kirkossa, he hakeutuvat skismaattisiin yhteisöihin, mikä ei ole eduksi evankeliumin asialle.
Hyvin kiteytetty. Lapsi menee helposti pesuveden mukana eli tässä tapauksessa Yrjön esille ottamat seurakuntalaiset.