Minut kastettiin lapsena vastoin tahtoani. Ei minulta kukaan mitään kysynyt, halusinko tulla merkityksi kirkon kirjoihin ja kansiin. Siitä alkoi elämäni kurjistuminen. Kannan vieläkin vanhemmilleni kaunaa tuosta tempusta, vaikka olenkin jo keski-ikäinen. Kirkosta erosin heti kun se vain oli mahdollista. Minähän en rahojani tuhlaa mihinkään sellaiseen, mihin en luota. Annan mieluusti keisarille sen, mikä keisarille kuuluu, mutta jumalille en anna rahaa tai muitakaan uhreja.
Jumalattomasta elämästä viehätyin siksi, että ateismi lupasi hävittää uskonnon kokonaan maan päältä. Kyse ei siis ole mistään pienestä jumalankieltäjien kerhosta, vaan ateismi pyrkii aktiivisesti muuttamaan maailmaa. Filosofien pohdinnat maailmasta eivät minulle riittäneet, vaan janosin täydellisesti muutosta. Maailma on vapautettava jumalista ja uskonnoista, noista ihmisen suurimmista vihollisista ja sortajista!
Kun ihmisen ei enää tarvitse uhrata ajatuksiaan jumalille tai uskonnoille, hän on vapaa tekemään, mitä haluaa. Uskonto aina syyllisti ja pelotteli kaikella mahdollisella. Yhteiskunnallisella tasolla voimme jumalista vapaina olla yhdessä rakentamassa parempaa tulevaisuutta.
On hienoa nähdä, miten ihmiset eroavat kirkosta sankoin joukoin. Niin sitä pitää! Jääköön kirkko taikauskoineen marginaaliin suomalaisessa yhteiskunnassa. Ateismi on tervetullut irtiotto menneisyyden kahleista. Edessämme saattavat piankin siintää rauha ja vauraus. Niitä tarvitaan täällä maan päällä. Muustahan jumalankieltäjien ei tarvitse välittää.
Koin nuorena pakkokristillisyyteni pahana asiana, sillä se leimasi minua, piti minua ihan väärään leiriin kuuluvana. Koskaan minua ei kiinnostanut tutustua kristinuskon opilliseen puoleen. Kirkossa kävin vain ne pakolliset: laulamassa suvivirren ja enkeli taivaan. Rippikouluun vanhempani eivät minua onneksi pakottaneet. Näkivät varmasti jo päältä, millainen punainen vaate tuo ristin aate minulle oli. Minulle raamattu ja Aku Ankka olivat yhtä paljon tai vähän totta.
Jos olen aivan rehellinen, niin yksi asia minua kyllä ihmetyttää. En osannut varautua siihen, että nämä uskonasiat eivät jätä jumalankieltäjääkään rauhaan. Olen ollut havaitsevinani, että se, jota nuorena halusin niin paljon olla tapaamatta, lähestyykin minua lakkaamatta ja hellittämättä. Näyttäisi siltä, että ulkoisella rauhalla ja hyvällä toimeentulolla on varsin vähän tekemistä sisäisten asioitten kanssa. Sisäisen rauhan saavuttaminen edellyttää näemmä jotakin sellaista, mistä minä en mitään tiedä.
Nimimerkki: Jumalaa paossa
Heh, tuollaisen voi vain uskova kirjoittaa;-D
Vaikka muuhunkin voisi puuttua, niin kommentoin vain viimeistä kappaletta.
Yleinen harhaluulo on, että ihminen ikääntyessä, kun kuolonpäivä lähestyy, rupeaa pehmenemään ja rupeaa etsimään ’varmistusta’ kuolemanjälkeiselle ajalle.
Tai saattaahan olla, että muinaisina aikoina noin olikin.
Nykyään uskonnottomuus ei kuitenkaan häviä iän karttuessa, vaan uskonnottomuus pysyy uskonnottomuutena.
On myös kohtuullisen naiivia kuvitella, että jokin ’sisäinen rauha’ edellyttäisi että ’suuria kysymyksiä’ pitäisi lähestyä ja käsitelä uskonnollisesti. Tuollaiseen suhtautumiseen uskonnottomiin törmää yleensä vain suomi24.fi -kaltaisilla saiteilla ja silloinkin ne ovat usein vain puhtaita provoja.
Josko, Henrik, perustelisit tuon väitteesi, jolla aloitat viimeisen kappaleesi!
Viimeisen kapaleen ensimmäinen lause on suora seuraus väitteestä toiseksi viimeisessä kappaleessa, joka taas on ollut standarditavaraa jo jonkin aikaa.
Vai helpottaako jos tuossa viimeisesä kappaleessa olisi lukenut ”‘sisäinen rauhan saavuttaminen”?
Tarkentanet?
Nii, ja vielä…: Harmi ettei nykyään voi ylöspeukuttaa. Olisit ansainnut sellaisen hienosta kuvituksestasi;-D
Henrik Sawela:
”Heh, tuollaisen voi vain uskova kirjoittaa;-D”
Tuossa Hannu Kiurun kirjoituksessa on useita kohtia joihin olen toistuvasti törmännyt uskonnottomien nettikirjoituksissa:
1. Valitetaan pakkokastetta ja sitä että on joskus liitetty kirkkoon kysymättä lupaa.
2. Ollaan sitä mieltä että maailmasta tulee jotenkin oleellisesti parempi paikka jos uskonnot häviävät ja kaikki ihmiset ovat ateisteja.
3. Uskonnollisia juttuja ei selvästikkään koeta yhdentekevinä vaan ärsyttävinä ja vaivaavina, joka ilmenee siten että asiaa täytyy tulla jauhamaan agressiivisesti uskovaisten keskustelufoorumeille.
Tätä ei voi tietenkään yleistää kaikkiin uskonnottomiin, kuten tuskin tuotakaan mitä Henrik Sawela kirjoitit:
”Yleinen harhaluulo on, että ihminen ikääntyessä, kun kuolonpäivä lähestyy, rupeaa pehmenemään ja rupeaa etsimään ‘varmistusta’ kuolemanjälkeiselle ajalle…Nykyään uskonnottomuus ei kuitenkaan häviä iän karttuessa, vaan uskonnottomuus pysyy uskonnottomuutena…On myös kohtuullisen naiivia kuvitella, että jokin ‘sisäinen rauha’ edellyttäisi että ‘suuria kysymyksiä’ pitäisi lähestyä ja käsitelä uskonnollisesti.”
Henrik, perustuuko tuo standarditavara joihinkin tutkimuksiin vai pelkkään mutuun?
Hannu, kyllä standarditavara on ihan jotakin muuta kuin mutua.
Voit ihan vapaasti kysyä vaikkapa Ketola/Niemelä/Salomäki-akselita niin vahvistavat tuon. Olen lukenut tuosta monestakin lähteestä, mutta en nyt jaksa lähteä kaivelemaan joksenkin itsestäänselvää asiaa.
Mietipä itse: Jos modernissa yhteiskunnassa joku on elänyt kymmeniä vuosia uskonnottomana, niin kuinka uskonnolliset vastaukset ’elämän suuriin kysymyksiin’ sitten ’kalkkiviivoilla’ rupeaisivat vakuuttamaan?
Tottakai löytyy niitä joille noin käy, mutta se on tuskin niin yleistä kuin moni perinteisesti ajatteva uskoo ja toivoo ja kirkon markkinointiorganisatio antaa ymmärtää.
Sitä vastoin voin kyllä kuvitella, että hieman suurempi osuus kalkkiviivoille saapuvista ihmisistä, jotka vaan ovat olleet ’uskonollisesti laiskoja’, saattaa ’aktivoitua’ uskonnollisesti.
Voitto, tavoitit hyvin pointtini.
Mitä enemmän Jeesusta vastustavia kommentoijia tänne ilmestyy, sitä varmemmin tulee todistetuksi bloggaukseni viimeisen kappaleen idea siitä, että uskon asiat eivät jätä ketään rauhaan…
Münchenin Hofbräuhausista Petrogradiin ja yli Tien Shanin vuorten Pekingiin ja Pjongjangiin käy Jumalasta vapaan ihmisen uljas tie.
jorma ojala :”Münchenin Hofbräuhausista Petrogradiin ja yli Tien Shanin vuorten Pekingiin ja Pjongjangiin käy Jumalasta vapaan ihmisen uljas tie.”
Tuohon on ”pakko” vastata, että Jumalasta vapaan maailmanvalloitukseen pyrkivän Jumalasta vapaan ihmisen uljaasta tiestä poiketen, taivaaseen [=seuraavaan hengelliseen kehitysvaiheeseen] käy ylösnousseen Kristuksen seuraajien tie. Epäilen, että ”sitten joskus” nykyinen moraaliton ja ”sekulaareja” arvoja seuraava ihmiskunta tulee ”ikäänkuin sokeaksi” ja moraalittomuus muuttuu kärsimykseksi.
Kristillisen kasteen voisi lyhyesti määritellä olevan ulkonainen vertauskuva siitä, että kastettava on kokonaan, varauksetta ja ehdoitta vihkiytynyt Jeesuksen Kristuksen kautta tekemään Jumalan JHWH/Jehova/Jahven tahdon.
Sana ”kastaa” on käännetty kreikkalaisesta sanasta ba·pti′zein, joka tarkoittaa ’kastaa, upottaa’ (Liddellin ja Scottin A Greek-English Lexicon).
Jotta sellaisen lupauksen voisi tehdä, täytyy ihmisellä olla omaksuttuna usko, ja tämä tietää mikä on kasteen merkitys. Tämän täytyy itse omasta tahdostaan tehdä kastepäätös voidakseen omasta halustaan tehdä ja noudattaa Jumalan tahtoa.
Vesa, lapsikasteessa toimii Jumala ennättävällä armollaan. Kasteeni ei perustu uskoni, vaan uskoni perustuu kasteeseeni. Mutta tämä ei nyt ole kastekeskustelu!
Vesalle muistutukseksi, että Jehovan todistajilla on myös lapsikaste. Kirjallisuudessanne hehkutetaan 7-10 -vuotiaita jotka ovat menneet kasteelle. Aika härski saa olla että lähtee väittämään, että sen ikäisillä on mitään todellista käsitystä siitä mitä ovat tekemässä kun ovat kasteelle menossa. Tilanne ei merkittävästi muutu vaikka kastettu olisi 10-15 -vuotiaskaan.
Kas kun Jeesuksen esimerkki ei paina tässä asiassa mitään.
Tom Saarikoski::Vesalle muistutukseksi, että Jehovan todistajilla on myös lapsikaste. Kirjallisuudessanne hehkutetaan 7-10 -vuotiaita jotka ovat menneet kasteelle.”
Tämä väittämä ei pidä paikkaansa.”
Lisäyksenä ylläolevaan Tom Saarikosken herjaavaan väittämään voisi todeta, että todistajien jälkeläiset menevät yleensä kasteelle noin 12-17 vuoden iässä. Painopiste lisäksi jälkimmäisellä puoliskolla.
Vesa: ”Tämä väittämä ei pidä paikkaansa. Lisäyksenä ylläolevaan Tom Saarikosken herjaavaan väittämään…”
Tämä onkin oiva osoitus Vesan kommenttien lukijoille siitä, miten epärehellisesti Vesa täällä uskonnostaan teille kirjoittelee. Hän tyrmää esitykseni suorilta ja väittää esitystä herjaukseksi.
No, tässä tätä Jehovan todistajien kirjallisuutta nyt sitten on, jossa hehkutetaan 7 ja 10-vuotiaiden kastautumisella. Hehkutusta, jota ei Vesan mukaan ole olemassa ja joka oli pelkkää herjausta.
Jehovan todistajien Vuosikirja 2011:
”KASTEELLE SEITSEMÄNVUOTIAANA. Länsi-Meksikossa asuva Paola elää isovanhempiensa kanssa. Isoäiti alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, kun Paola oli viisivuotias. Tyttö kuunteli keskustelua, ja totuus juurtui hänen nuoreen sydämeensä. Isoäiti ei edistynyt, mutta Paola alkoi käydä yksikseen kokouksissa. Hän pyysi isovanhempiaan auttamaan häntä pukeutumisessa ja saattamaan hänet kadun yli valtakunnansalille. Heti kun hän oppi lukemaan ja kirjoittamaan, hän ilmoittautui teokraattiseen palveluskouluun ja alkoi toimia julistajana. Rakkaudesta Jehovaan hän meni seitsemänvuotiaana kasteelle. Kun häneltä kymmenvuotiaana kysyttiin, miksi hän käy kokouksissa ja saarnaa niin innokkaasti, vaikkei saa perheeltä tukea, hän vastasi: ”Pidän kokouksista kovasti siksi, että puheet kannustavat minua tutkimaan Raamattua ja pysymään kaukana ikävyyksistä. Saarnaamassa käyn siksi, että haluan kertoa ihmisille, mitä Jehova tekee heidän hyväkseen tulevaisuudessa, ja siksi, että Raamattu voi tehdä heidät onnellisiksi jo nyt.”
Vartiotorni 1.10.1992:
”Nykyäänkin monet nuoret ovat vihkineet elämänsä Jehovan palvelukseen. 15-vuotias Akifusa sanoi, että eräs palveluskokouksen ohjelmanosa vaikutti osaltaan siihen, että hän päätti mennä kasteelle. Ayumi meni kasteelle 10-vuotiaana. Hän halusi palvella Jehovaa, koska hän oli oppinut rakastamaan Jehovaa. Hän on nyt 13-vuotias ja saattoi aivan äskettäin nähdä raamatuntutkisteluoppilaansa, joka on myös oppinut rakastamaan Jehovaa, menevän kasteelle 12-vuotiaana. Hikaru, Ayumin nuorempi veli, kastettiin myös 10-vuotiaana. Hän muistelee: ”Jotkut sanoivat minun olevan liian nuori, mutta Jehova tunsi ajatukseni. Olin lujasti päättänyt mennä kasteelle päätettyäni vihkiä elämäni hänelle palvellakseni häntä kaikella, mitä minulla on.” Myös vanhempien esimerkillä on vaikutusta, mikä käy ilmi erään nuoren sisaren kokemuksesta. Hänen isänsä kielsi hänen äitiään tutkimasta Raamattua sekä hänen että hänen veljensä ja sisarensa kanssa. Isä pieksi heitä ja poltti heidän kirjansa. Äidin kestävyys ja usko sai lapset kuitenkin näkemään Jehova Jumalan palvelemisen tärkeyden. Tämä nuori tyttö kastettiin 13-vuotiaana, ja hänen nuorempi veljensä ja sisarensa ovat seuranneet hänen esimerkkiään.”
Blogisti ” Mutta tämä ei nyt ole kastekeskustelu!”
Mikäs keskustelu tämä sitten oli? 🙂
Pointti onkin se, että kyseinen henkilö on pysynyt kaikkivaltiaalle Jumalalle Jehovalle uskollisena myös aikuisiällä.
Vesa Ahlfors :” Tämän täytyy itse omasta tahdostaan tehdä kastepäätös voidakseen omasta halustaan tehdä ja noudattaa Jumalan tahtoa.”
Mielestäni ”tuska kastaa kaikki lapset”, kuten Kerstin Bergroth sanoi. Se kastaa heidät riippumatta siitä ovatko he koskaan kuulleet sanaakaan Jeesuksesta vai eivät. Se kastoi sinunkin aatesuuntasi lapset mm. keskitysleireillä kuten se kastoi vapaamuurareidenkin.
Muistan kuinka juoksin itkien ulos Buchenwaldin Keskitys-/Speziallagerilta, kun näin esille nostetut lasten leirillä piirtämät kuvat. Mitä muuta voi tehdä, kun näkee lapsen piirtämän kuvan, jossa varsa nojaa emonsa rintaa vasten ja kuvassa lukee Zärtlichkeit, hellyys. Voi sanoa, että rauhoittuminen Goethen tammen kannolla istuen kesti tuon lapsen piirtämän kuvan näkemisen jälkeen melko pitkään.
Missä onkaan Tuula Hölttä tuon
v. Goethen tammen kannolla istahtanut?
Wolfgang pasteeraili ja mietiskeli Weimarissa ”erakkomajassaan”.
Se on jäänyt mieleeni, ja sen ympäristössä on tammisto.
”Vain hän ken kaihon tuntee
tietää kuinka kärsin,….”
jorma ojala :”Missä onkaan Tuula Hölttä tuon v. Goethen tammen kannolla istahtanut?”
En tiedä onko totta vai tarua, mutta meille kerrottiin, että Buchenwaldin keskitysleiri olisi perustettu juuri siihen metsään, jossa Goethen tammi oli ja että keskitysleirin piha-alueella ollut suuri kanto, jolle istuin, olisi Goethen tammen kanto.
Olen hämmästynyt. Ja aika pettynyt.
Risto: Niin, mistä olet hämmästynyt ja aika pettynyt?
Hannu, suoraan sanoen siitä, että en osannut sinulta odottaa tuollaista pakinaa. Jos tarkoitus oli olla hauska, mukaan olisi minusta mahtunut myös näkyvää irvailua käytettyjen argumenttien hataruudelle.
Hauskahan tuo juttu toki on monenkin K24:n lukijan mielestä ja sikäli puolustaa paikkaansa, eli en missään nimessä tuomitse. Joku siinä vain tökkii, kun tyylilaji on ”ateisti on tyhmä, kun Raamatussa sanotaan niin”.
Jumalankieltäminen on varmaan hyvä sana hengennostatukseen. Todellisuudessa moista kieltämistä ei juuri esiinny. Suomalaisten(kin) enemmistölle juttu on vain niin, että mitä sitä olematonta kieltämään. Enkä ota tuolla kantaa Jumalan olemassaoloon, vaan siihen, millaista ihmisten elämä noin keskimäärin on.
Risto: Miksi kukaan lukisi tekstejäni, jos ne olisivat kaikki ennalta-arvattavissa? Minä haluan yllättää lukijani vaihtamalla näkökulmaa. Minulle taas oli yllätys, että luulit tuota juttua irvailuksi. Pikemminkin se oli jonkinasteinen yritys loikata uskosta osattoman nahkoihin. Tajunnanvirtani näyttää napanneen mukaansa joukon alan kliseitä.
Etkö sinä osaa, tahdo tai uskalla kyseenalaistaa omaa rooliasi?
Tuli vielä tuohon Riston kommenttiin, että tuon tyyppiset argumentit ovat todella yleisiä netissä. Tietenkään ne eivät esiinny samassa viestissä yhtä aikaa, mutta olen havainnut niitä toistuvasti tämän toistakymmentä vuotta, mitä olen netissä kirjoittanut.
Mutta esimerkiksi arjessa ei tuon tyyppisiin törmää. Vaan se on enemmänkin sitä, että toinen ei usko Jumalaan tai toinen uskoo. Tässä on kuitenkin parempi harmonia, koska kaikkea yhteistä tulee ympäristöstä. Näppituntuma mikä minulla on omassa ympäristössäni sen perusteella, mitä havaitsen. On se, että enemmistö tuntemistani ihmisistä uskoo Jumalan olemassa oloon, jossain muodossa.
”Miksi kukaan lukisi tekstejäni, jos ne olisivat kaikki ennalta-arvattavissa?”
Erittäin hyvä pointti, siksihän minäkin niitä luen että näkökulmasi ovat mielenkiintoisia ja usein yllättäviä 🙂
Yritän selittää. Varmaan jutussa vaivasi juuri se, että kliseitä oli ihan riittävästi, mutta esitit ne jotenkin liian tosissaan olevan tuntuisesti. Huumorinäkökulma jäi näin aika pahasti piiloon, vaikka se varmasti olikin jutun olenainen osa.
Tahdon ehdottomasti kyseenalaistaa omaa rooliani, missä on totta vieköön kyllä vielä paljon oppimista. Mutta minusta nuo mainitut kliseet eivät liity rooleihin, vaan maailmankatsomukseen. Et varmaankaan tarkoittanut sitä, mutta kirjoituksesi soinnahti hieman ylimieliseltä.
Ateisti/uskonnoton/toisuskoinen kun on omassa vakaumuksessaan vähintään yhtä varma kuin kristittykin. Ei minun tarvitse tyhmä olla, vaikka en Jumalaan uskokaan. En siis ajattele, että olisin löytänyt ateismista viisasten kiven, jolla kaikki ongelmat ratkaistaan. Eikä minun sisäinen rauhani riipu sinun(kaan) uskonnostasi, vaan se syntyy ihan muista aineksista. Näin arvelen myös valtaosan ei-kristityistä ajattelevan.
Ehkä tämä valaisi sitä, miksi pakina ei nyt minulle toiminut. Huumorin kyllä aavistin sieltä taustalta, mutta toisenlaisia tuntemuksia heräsi.
Risto: Järki-kulta on ihan liian yliarvostettu juttu. Kyllähän sillä arkiasioista selviää ja tutkimustakin voi tehdä. Mutta ei sillä Jumalan aivoituksiin yllä. Järki ei ymmärrä Jumalaa, mutta ei järkeen vetoamalla Jumalasta eroonkaan pääse.Kieltäminen on kornia. Niinpä ihmiset gallupeissa tyytyvät sanomaan, että kyllä minä uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa. On siinäkin olevinaan takaportti!
Kirkosta eroava ihminen lähtee karkumatkalle, yrittää päästä mahdollisimman kauas eroon Jumalasta niin kuin tuhlaajapoika isästään? Vaan minnepä ihminen voisi Luojaansa karkuun mennä!
Välinpitämättömyys on näissä Jumala-asioissa kaikkein vaarallisinta. Kylmäkin on parempi kuin penseä, sillä kylmän voi lämmittää. Välinpitämätön sen sijaan on aivan turta.
Minulle oli jo aivan nuorena tärkeää löytää elämälleni sellainen sisältö, perusta ja päämäärä, että ne kestäisivät kuolemassakin. Koska elämä on matka, tiellä vaeltamista, olen paininut teologisten kysymysten kanssa viimeiset neljä vuosikymmentä. Ja paini näyttää jatkuvan aina vain. En ole vieläkään valmis. Olen keskeneräinen, oppilas vielä. Mutta harjoitukset jatkukoot, sen verran mielenkiintoista tämä on!
”Kun ihmisen ei enää tarvitse uhrata ajatuksiaan jumalille tai uskonnoille, hän on vapaa tekemään, mitä haluaa.”
Kukaan ateisti ei ajatele näin karikatyyrimäisesti kuin tämä Kiurun livertelevä olkinukke variksen äänellä laulaa.
”Uskonto aina syyllisti ja pelotteli kaikella mahdollisella..”
Tunnen lapsena hevetin kidutuksilla peloteltuja vieläkin asiasta traumoja kantavia aikuisia. Itse olen raivoissani että myös minun lapsen mielemaisemani aikanaan maalatiin helvetin tuliset lieskat ja hiilihankomies sarvineen. Vaika en enää tuohon hölynpölyynusko,en kuvaa alitajunastani poiskaan saa – Pidän tätä puolustuskyvyttömän lapsen henkisenä raiskauksena josta tulisi voida nostaa syyte siinä kuin muustakin henkisestä pahoinpitelystä.
Karmeaa että pappismies tekee asiasta pilaa.
Seppo Heinola :”Tunnen lapsena hevetin kidutuksilla peloteltuja vieläkin asiasta traumoja kantavia aikuisia. Itse olen raivoissani että myös minun lapsen mielemaisemani aikanaan maalatiin helvetin tuliset lieskat ja hiilihankomies sarvineen.”
Onhan näitä mielipiteitä nähty. Oli iltoja, jolloin lasten makuuhuoneesta alkoi kantautua itku ja kun menimme kysymään, mikä on hätänä, tuolloin ala-asteen toisella luokalla olevat itkivät sitä, että emme olleet tulleet uskoon, kuten heidän opettajansa oli opettanut ja olimme joutumassa helvettiin, ja kun henk.koht. uskomme, että Rakkaus (agape) on Jumala ja yksi lapsistamme esitti riparilla tämän asian, riparia vetänyt pappi sanoi, että ”täällä puhuu paha henki”. Kyseinen pappi sanoi myös rippisaarnassa, että mitään universaalia rakkautta ei ole, mikä aiheutti joidenkin läheisten kirkosta eroamisen.
Nämä asiat kiinnostivat lapsia ja nuoria ja niistä keskusteltiin vaikka kuinka paljon. Ihmettelen sitä, että joillekin on jäänyt traumoja näistä tulkinnoista.
Hannu Kiuru: ”On hienoa nähdä, miten ihmiset eroavat kirkosta sankoin joukoin. Niin sitä pitää! Jääköön kirkko taikauskoineen marginaaliin suomalaisessa yhteiskunnassa. Ateismi on tervetullut irtiotto menneisyyden kahleista.”
Tämähän on kuitenkin selvä suuntaus Euroopan maissa. Ne jotka ovat muodollisesti kirkkojen jäseniä suhtautuvat uskoon liittyviin asioihin varsin välinpitämättömästi. Osa on suoranaisesti ateisteja tai agnostikkoja.
Miten selität tämän Suomen valtiokirkon pappina, jolla kirkolla on erityisasema verrattuna monien muiden maiden kirkkoihin? Esim. Suomen naapurimaassa Virossa kirkon jäseniä on noin 180 000. Koko maassa asukkaita noin 1,32 miljoonaa.
T. Hölttä: ”Ihmettelen sitä, että joillekin on jäänyt traumoja näistä tulkinnoista.”
Riittävän pienelle lapselle ei helvetin kidutuskuvissa ole mitään ’tulkittavaa’, hän uskoo asian todeksi sillä kuuluisalla ’lapsenuskolla’. Alitajuisia traumoja ja pelkotiloja tästä järjettömästä joi lapseen iskostetusta
kidutusranhagaistuksesta kantavat tietämättään monet aikuisetkin. Psykiatrit hyvin tietävät niiden ryöpsähtävän erilaisissa regressioissa pintaan. Eivät vaan tietenkään saa asiasta julkisesti puhua.
Ei tuon selittämiseen paljoa älyä tarvita.
1940-1990.
Vesa: En ole valtionkirkon pappi, kansankirkon kylläkin.
Sehän on ihan raamatullinen tosiasia, että aikojen lopulla kristittyjen määrä vähenee. Luopujien määrä lisääntyy. Islam saa uusia kannattajia nuorista miehistä, joiden mielestä kristillisyys on lällyttelyä ja lepsuilua. Koraani sen sijaan…
Herätyskristillisyydessä asia oli kai sitten toisin…
Lohduteltiin taivaan ilolla,
ja se oli toivon kohteena…
Jumalan oikeille lapsille helvetin pelko ei kuulu.
Jos nyt oikein ymmärrän niin ja löydän oikean sanan, niin Hannu karrikoi. Ironiaa tuo ei mielestäni ole eikä sarkasmia, eikä edes mustaa huumoria. Mutta kaikki tuo netissä on tullut vastaan turhan montakin kertaa jossain muodossa joskus ateistin, joskus jonkun muun näppiksistä tässä vuosien varrella viimeistä kappaletta lukuun ottamatta.
Löydän sieltä jossain kohtaa itseänikin. Joskin minulle jumalat pienellä tarkoittaa ihmisiä, kun lataan. Tuo viimeinen kappale on sellainen, että omasta kokemuksesta tiedän, mitä on paatua Jumalan suuntaan. Sitä ei ihan aikuisen oikeasti edes pohdi. Välillä ihmettelenkin, että mitä ateisti tältä sivustolta hakee. Ei täältä sisäistä rauhaa ainakaan löydy. Pyrkiskö ne kuitenkin siihen ateismin levittämiseen?
Kiitos, Eija, sanoistasi. Olet oikeassa, ei tämä ole huumoribloggaus lainkaan. Jätän Heinolan ja Sawelan riidanhaastajakommentit omaan arvoonsa. Eivät näet taaskaan tajunneet, mistä on kysymys.
Kupletin juoni löytyy otsikosta, nimimerkistä ja viimeisestä kappaleesta. Tämä lukuvinkki koskee myös Ahlforsia.
Ja vielä – jos sallitaan – tykkäisin keskustelusta. Se menee niin, että otetaan huomioon edelliset kommentit ja jatketaan siitä.
Sikäli kuin aiheessa pysytään. Olisi mukavaa pitkästä aikaa lukea säkenöivää keskustelua, jossa syntyy ahaa-ideoita eikä kenenkään
tarvitsisi olla koko ajan puolustuskannalla.
Tuula Hölttä
Weimarissa se Buchenwald on, joten tammen kanto voi olla oikeakin.
Tässä englanninkielisen Wikipedian lista Buchenwaldin leirille vangituista: “Prisoners from all over Europe and the Soviet Union—Jews, non-Jewish Poles and other Slavs, the mentally ill and physically-disabled from birth defects, religious and political prisoners, Roma and Sinti, Freemasons, Jehovah’s Witnesses (then called Bible Students), criminals, homosexuals, and prisoners of war.
Tunnetuista vangeista leirillä oli ennen lopullista Flossenburgin leirille siirtoa myös mm. ”Dietrich Bonhoeffer, Protestant theologian and prominent member of the Confessing Church.”