Onko utopistinen ajatus alkaa rakentaa ”parempaa maailmaa”, jossa ei tarvittaisi aborttilainsäädäntöjä, päätöksiä raskaana olevien päihdeäitien pakkohoidosta ja yhä enenevässä määrin lisääntyviä huostaanottopäätöksiä? (Varoitus; kirjoitus sisältää toistoa aiemmista kirjoituksistani, mutta koska vanha sananlasku sanoo: kertaus on opintojen äiti, sallittaneen samanpuhumiseni.)
Noissa kaikissa kolmessa asiassa on kyse kansamme tulevaisuudesta. Minkälaisia tulevaisuuden kansalaisia kykenemme ”tuottamaan” nykysysteemillämme ja arvomaailmallamme?
Alkoholin runsaan käytön, kännäämisen ihannoinnin kulttuuri kansamme keskuudessa, näyttelee isoa osaa suomalaisten tragedioissa. Olen ilokseni kuullut sellaista, että nykynuorten keskuudessa tämä asia on muuttunut; välttämättä ei ole enää magee juttu kertoa olleensa kännissä koko viikonlopun ja oksentaneensa milloin ojanpientareelle ja milloin jonkun talon nurkalle tai kaverin kotona sohvan taakse. Näitä juttuja olen kuullut myös ihan aikuisten ”kunnon” kansalaistenkin kertovan. Myös rankat elämänkokemukset ajavat ihmisiä runsaaseen alkoholin käyttöön.
Olin kerran lapseni vanhempainillassa, jossa oli päihdeasiantuntija pitämässä luentoa nuorten päihteidenkäytöstä. Luennon lopuksi menin luennoitsijan juttusille ja esitin hänelle kysymyksen: ”Mitä hyötyä on suunnata päihdevalistusta nuorille, koska he saavat mallinsa päihteidenkäyttöön vanhemmiltaan, eikö valistus pitäisi suunnata suoraan vanhemmille ja muutenkin pitää haloota enempikin suomalaisten kännäämisen ihannoinnin kulttuurista, joka on ihan järkyttävää?” Tuo luennoitsija vastasi minulle näin: ”Jos me suunnattaisiin valistus aikuisille, näille luennoille ei tulisi ketään”. Hän oli kanssani samaa mieltä asiantilasta. Ilmeisesti tämä suomalainen epäterve alkoholikulttuuri on asiana niin tabu, että siitä ei voi puhua suoraan. Näin olen asian päätellyt pienessä mielessäni. Mutta ehkä tuo valistus on tehnyt tehtävänsä kun kerta kännääminen on vähentynyt nuorten keskuudessa.
En ole keksinyt vielä yhtään hyvää syytä kännäämiselle, oletko Sinä? Viinilasin nauttiminen ruokailun yhteydessä, saunakalja tai siideri ei ole vielä kännäämistä, en siis puhu absolutismista. Puhun kännäämisestä ja sen ihannoinnista Suomessa. Puhun myös lapsiperheiden tukemisesta ja myös kaikkien ihmisten tukemisesta heidän ahdingoissaan. Ennaltaehkäisy kaikenlaisten tragedioiden synnyissä on merkityksellinen.
Lasten kasvattaminen ei ole ollenkaan niin helppo ja yksinkertainen juttu, mitä voisi kuvitella. Ainakin näin olen itse kokenut asian. Vaikka olin ennen esikoistani hoitanut paljon sisarusteni ja muidenkin lapsia, minulle oli täysi yllätys se, mitä on olla äiti 24/7. Jo ensimmäisen kohdalla se oli yllätys. Ei siis ole ihme, että vaikeudet yllättävät, niihin ei ole osattu varautua ja niiden kanssa ei meinatakaan pärjätä. Vanhemmuus ei ollutkaan sitä, mitä odotettiin. Toisaalta taas se oli paljon enempikin mitä osasi odottaa. Sen oivaltamiseen saattaa mennä kuitenkin aikaa.
Mitä tasapainoisempi ja vahvempi on vanhempi, sen paremmin jaksaa ja kykenee ottamaan kasvatuksen haasteet vastaan. Sinähän et koskaan voi tietää minkälaisen rakkauden hedelmän saat omaksesi, onko sillä koliikkia, krooninen sairaus tai vaikkapa niin vahva luonne, että se yrittää ottaa määräysvallan koko perheestä ajatuksena: ”Minä tiedän mitä haluan, kaikki muut ovat väärässä”. Jos tällaisen lapsen vanhemmat ovat itse temperamentiltaan enempikin hiirulaisia lapsensa leijonatemperamentin rinnalla, he eivät välttämättä omaa ”välineitä” kasvattaa lastaan. He eivät kykene asettamaan niin vahvoja rajoja lapselleen kuin lapsi todellisesti vaatisi.
Pelkästään haasteellisen lapsen kasvattaminen voi alkaa tehdä säröä vanhempien parisuhteeseen, jos he eivät saa tukea lapsensa kasvattamiseen ja hoitamiseen. Jos vanhemmilla ei jää enää ollenkaan aikaa toisillensa ja ongelmat, mitä ne nyt sitten ovatkaan, pyörittävät heitä mennen tullen ja palatessa, kaikki elämän tragediat perheessä ovat lähellä. Mielenterveysongelmat, avioero, alkoholin liikakäyttö, huostaanotto jne. Vaikka ongelmista ei seuraisikaan mitään noin radikaalia, niiden seuraamukset saattavat olla edetessään siltikin suuria.
Olen usein kertonutkin siitä, miten paljon me perheenä saatiin tukea yhteiskunnalta ahdingossamme. Olimme onnenkantamoisia viisaiden kotiavun ihmisten, lääkäreiden, toimintaterapeutin tuen ja ohjeiden ansiosta. Jos ei näin olisi käynyt, en tiedä olisiko tässä nyt kirjoittamassa tätä kirjoitusta. Se on kuitenkin selvää; emme olisi pärjänneet ilman sitä mittavaa tukea, mitä me saimme. Kiitos vantaalaisten Meerin, Rauhan, Minnan, Maijan, Hilkan, lääkäreiden, joidenka nimiä en muista ja Anna-Marian. Myöhempi kiitos erityiskoulun opettajilla ja avustajille ja Kirkkonummen kunnan mahtavalle asenteelle tukea perhettä vaikeuksissa (”eltoille ja leltoille”).
Toisin kuin itselläni lapsena ja nuorena, omilla lapsillani ei ole juurikaan käytöshäiriöitä. Se on mielestäni suuri ihme, kun ajattelee mitä kaikkea olemme joutuneet kokemaan. Ehkä se, että me vanhemmat olemme kokeneet lapsemme aina niin hirvittävän rakkaina ja se, että olemme venyttäneet itseämme aina lastemme parhaaksi ja ennen kaikkea saamamme ulkopuolinen tuki, kantaa hedelmää. Minun ei ole koskaan tarvinnut puuttua lastemme kännäämisiin, kun niitä ei ole ollut ja tupakankin suhteen he ovat suorastaan kiivaita vastustajia. Siitäkään aiheesta en ole koskaan mitään palopuheita pitänyt, he vastustavat tupakkaa luontaisesti. Itse olen kyllä polttanut nuorena. Lastemme mielestä olen pahis, buhuu!
Minulla on syytä kiitokseen monessakin asiassa elämässäni. Olen saanut nuorena toivomani suuren perheen ja selvinnyt niukin, naukin ”hengissä” urakasta. Nyt jo suureksi osaksi uupumuksesta toipuneena, nautin perheestäni ihan suunnattomasti, kuulun omaan pieneen ”yhteisööni”, jossa minut hyväksytään tällaisenani. Noh, tietty välillä kuuluu soraääniä, mutta eihän kukaan ole täydellinen 😉
Kamalaa kun sorruin taas puhumaan itsestäni ja perheestäni, pitääpä rullata alkuun tuo paperiarkki ja katsoa, mikä olikaan aiheeni.
Niin juu; ennaltaehkäisy. Minulla on ehdotus. Televisio on hyvä kanava vaikuttaa ihmisiin. Etupäässä sitä käytetään kaikenlaiseen epäoleelliseen ja hömppään ja ihmiset kuvittelevat elämän onnenkantamoisten olevan ihan väärissä paikoissa, kuten kuuluisuudessa, baarielämässä, ulkonaisessa kauneudessa, juhlimisissa ja bailaamisessa. Vaikka se ei ole oikeasti niissä, tarkoitukseni ei ole silti mitätöidä niitä, niille on varmasti oma paikkansa elämässä, mutta on mielestäni harhakuvitelmaa kermavaahdon luovan perustan hyvälle ja tasapainoiselle elämälle. Ei, sen tekevät ruisleipä, peruna, vihannekset ja kokoliha, sanalla sanoen tavallinen arki hyvine ihmissuhteineen.
Ehdotan televisioon sellaista kanavaa, missä käsiteltäisiin sellaisia asioita, joidenka avulla tehdään parempaa tulevaisuutta Suomelle. Homman nimi voisi olla Tulevaisuus käsissämme. Siellä puhuttaisiin kaikista niistä asioista, mitkä edistävät kestävää kehitystä ihmissuhteissa ja ennaltaehkäisevät tragedioiden syntymistä kansalaisten parissa. Miltä kuulostaa, olisiko hankkeelle tilausta?
”Ruisleipää kansalle, joka kermavaahtoa hamuaa”
Muutamaan asiaan:
Ensinnäkin tuossa alkoholin käytössä olisi pitänyt ennaltaehkäisy tapahtua sukupolvia sitten, jotta se vaikuttaisi positiivisesti niihin, jotka vetävät lärvit. Joskus se on vaan asia, jossa ei auta mitkään kauniit, eikä edes palopuheet, koska vastassa on sukupolvesta toiseen kietoutuneet kahleet. Itselläkin pyörii yksi ja tuhat asiaa, jotka vaikuttavat siihen, ettei ihmisellä ole alkoholi oikeassa suhteessa fysikkaan. Mutta tämä ei muuta sitä asiaa, että omaan itseen menosta ja asenteista se lähtee.
Toisenlainen kulma
http://www.youtube.com/watch?v=nahs2lucjT8
Kaikesta huolimatta pojat tarvitsevat isän, josta ottaa mallia ja tytöt tarvitsevat isän joka sanoo kauniiksi ja johon voi luottaa. Äideistä en kirjoita tähän mitään, kun edellisessä blogissa saivat olla jo äänessä. 🙂
Eija, puhunkin paremmasta tulevaisuudesta ja ennaltaehkäisystä. Niitä ei voi enää paljoa auttaa, jolla on jo sonnat housuissa, mutta niitä voidaan, joilla vasta tulollaan tai ei vielä edes tietoa pikkusesta sontakikkareestakaan.
Ei siis auta nykymenon paheksunta hirveesti, mutta auttaminen ja ennaltaehkäisy auttaa. Jos tiedostetaan tarpeeksi avun ja tuen merkitys elämän pienten ja suurten tragedioiden syntymisessä tai niiden estämisessä ja vielä tehdään asialle jotain, ollan jo pitkällä hyvän tulevaisuuden kehittämisessä.
Kyse on pitkälti siinä, mitä asioita arvostetaan ja ollaanko pitkälle viisaita. Jos ajatellaan pelkkä omaa suurta ja kaunista napaa ja omien nautintojen toteuttamista periaatteella ”minulla on vain yksi elämä ja aion elää sen täysillä muista piittaamatta”, ei hyvä, ei hyvä!
Kärjistettynä se ei saisi olla median pääuutinen, että kuka milloinkin erosi tai teki kenenkin kanssa syrjähypyn tai esiintyi alastomana isolle ihmisporukalle, vaan se, mitä kaikkea ollaan tehty lähimmäisen auttamisen hyväksi.
Tuossa mietin, että nykyisinkin uutiseksi taitavat tulla ne pahat asiat tai ne, jotka myyvät. Toisaalta ajattelen omaa elämää, niin tuotahan se on työ ja koti. Yrittää tuoda niitä pieniä asioita, joilla ennalta ehkäisee. Ja pohtii sitä, että missä toisten pitää saada itse oppia. Päivittäin näkee, että toiset tekevät parhaansa.
Mutta siinähän kuitenkin on myös siunaus, että oman elämän strategiat ja menetykset opettavat suuntamaan voimavaransa sinne, johon ne voi kohdistaa. Sen ymmärtämisessä, että muutos on ohimenevissä hetkissä ja pienissä askelissa.
Totta joka sana Eija.
Abortista tai muista ei edes pitäisi olla mitään lainsäädäntöä, jos jokin on sinun sisällä, eikä sillä ole sosiaaliturvatunnusta, ei se ole elollinen olento. Eikä ketään pitäisi pakottaa mihinkään hoitoonkaan, ellei vapaallaolosta ole vaaraa itselle tai muille, mutta apua pitäisi kumminkin olla aina saatavilla, ettei tarvitsisi turvautua vaikeina aikoina omaan apuun. Abortin voi tehdä itsekin, masennusta voi paeta ainakin jonkin aikaa huumeilla, loppuunpalamisen voi hetkellisesti tasoittaa syrjäytymällä kaikesta. Mutta yhteiskunta voisi edes itsensä vuoksi ojentaa vähän edes tukea.
Tosin kuten jo totesin, tässä maassa ei nykyään saa apua, vaikka olisi vaaraksi itselleen tai muille. Terveydenhoitohenkilöstö puskee väkisin ulos päivystyksestä vaikka ranteet olisi auki ja mieli miten solmussa tahansa. Kun menet hakemaan apua päihdepuolelta, on kovin tavallista, että siellä todetaan sinun olevan liian hyvässä kunnossa saadaksesi apua ja siitäpä sitten lähdetään takaisin pihalle sekoilemaan. Eihän tässä tilanteessa ole mitenkään mahdollista, että ihmisiä pakotettaisiin hoitoon, kun edes itse hoitoa hakevat eivät sitä saa.
Jos nuoriin meinaa vaikuttaa, niin televisio on jo aikansa elänyt väline, ei juuri kukaan enää katso televisioista mitään ”normaalia” reittiä, vaan tilaa ohjelmansa erilaisten palveluiden kautta. Itsehän en telkkarista piittaa, kun netistä saa kaikki haluamansa sarjat ja ohjelmat milloin vain haluaa.
Paras keino vaikuttaa nuoriin olisi antaa toivoa ja töitä, vaikka kannattamattomia kunnan töitä ja toimeentuloa, ei tiukentaa joitain lakipykäliä. Jos nuorilla ei ole toivoa työllistymisestä tai säällisestä elämästä, on helppo antaa periksi ja kadota päihteiden maailmaan ja unohtaa omakin vastuu. Valitettavan tuttu tilanne.
Toinen, mikä suoraan sanottuna kusee jossain massavalistuksessa on juurikin sen kasvottomuus. Huumevalistus vieroittaa nuoret jo varhain, sillä se perustuu peloitteluun ja on epätieteellistä jo yläasteikäisen näkökulmasta, sillä kannabista pidetään vieläkin pahana päihdevalistuksessa, vaikka se ei sitä laillisiin päihteisiin verrattuna olekaan.
Sukupuolivalistuskin on vielä nykyään melko vanhoillista asenteiltaan ja todella neutraalia. Kyseiset tunnit aiheuttanevat nuorille lähinnä huvitusta ja kiusaantuneisuutta.
MIkään massamedia, ei jeesuskanava tai muutkaan voi koskaan korvata henkilökohtaista kontaktia. Yksi ihminen, joka kuuntelee ja ymmärtää ja tukee toista tämän valinnoissa tekee paljon enemmän, kuin mikään valistus. Harmi sinällään, että kunnat karsivat mielenterveys- ja nuorisopalveluita.
Kuten kirjotat Vuokko – myös alkoholi on suuri tabu Suomessa, kielletty puheenaihe, joka tulisi liian ”iholle”… Nekin kamusi 🙂 jotka ovat yleensä riemastuneina laskemassa lestadiolaisuuden aiheuttamia kustannuksia yhteiskunnalle tai peräti kuolemansyitä vaikenevat:
– vaikka alkoholismi on työikäisten yleisin kuolemansyy (n. 3000 kuolemaa vuosittain). Esim. v. 2010 se oli yleisin kuolinsyy miehillä ennen sepelvaltimotautia ja toiseksi yleisin naisilla ennen rintasyöpää.
– kustannukset vuositasolla yhteiskunnalle ovat n. 1.2-1.4 mrd euroa
– ja kuka mittaa alkoholin aiheuttaman kaiken henkisen pahoinvoinnin, joka on vaikutuksiltaan ihan eri tasoa kuin esim. tupakan!
Tupakan kriminalisoinnista onkin muodostunut Suomen hallituksille jonkinlainen sijaistoiminto ja savuverho liberaalille alkoholipolitiikalle, – jonka aiheuttamia menetyksiä ei haluta katsoa suoraan eikä sanoa ääneen… Olisihan se nimittäin suorastaan poliittinen itsemurha viinalle person kansan edessä!
Sanoppas muuta Markku!