Kirkossa on 2000-luvulla kiistelty suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. Kirkko on yksille liian liberaali ja toisille liian konservatiivinen. Ratkaisua voisi hakea niin sanotusti boksin ulkopuolelta.
Aiemmassa blogissani kuvasin, kuinka kirkon avioliittokäsityksessä on kaksi keskeistä piirrettä: avioliitto Jumalan asettamana järjestyksenä ja avioliitto hyviä seurauksia edistävänä suhteena. Näihin en palaa tässä blogissani muuten kuin toteamalla, että muilla etiikan soveltamisalueilla kuin esivallan tehtävässä suojella heikoimpia ja perhe- ja seksuaalietiikan alueella Jumalan asettamaa järjestystä ei juuri mainita. Sen sijaan todetaan Jumalan antaneen luomisessa ihmiselle moraalitajun ja kehotetaan ihmisiä arvioimaan kultaisen säännön valossa, mikä on hyvää.
Kirkon eettistä opetusta on viime vuosikymmeninä hallinnut ajatus, että Jumala on luodessaan ihmisen kirjoittanut hänen sydämeensä rakkauden lain. Kymmenen käskyä on elämän oma laki, kuten Katekismus asian ilmaisee. Kymmenen käskyn sisältämä rakkauden vaatimus tunnetaan Katekismuksen mukaan kaikissa uskonnoissa ja kulttuureissa.
Ihminen kykenee toteuttamaan kultaista sääntöä huolellisen moraaliharkinnan avulla: asettumalla toisen asemaan, kuuntelemalla toista, keskustelemalla hänen kanssaan ja arvioimalla, mikä toiselle olisi hyväksi hänen omista lähtökohdistaan käsin. Tällaista eettistä harkintaa kuvaa esimerkiksi 1990-luvulla Etiikan käsikirjan valmisteluprosessin myötä julkaistu Jorma Laulajan teos Elämän oikea ja väärä. Samoin piispojen puheenvuoro Rakkauden lahja vuodelta 2008:
Eettisissä kannanotoissaan luterilainen kirkko haluaa puhua enemmän moraalin perusperiaatteista kuin antaa yksityiskohtaisia, joka tilanteeseen sopivia elämänohjeita. Halutaan luottaa siihen, että ihmiset kuuntelevat järkensä ja omantuntonsa ääntä, etsivät yhdessä oikeudenmukaisia ratkaisuja ja löytävät oikean tien. Tämän takia luterilainen sosiaalietiikka voi tuntua vaativalta: se haastaa jokaista kehittämään moraalista arviointikykyä ja kantamaan vastuuta omista valinnoista lähimmäisten ja Jumalan edessä.
Vaikka etiikan perusperiaatteet ovat muuttumattomia, niiden soveltaminen käytäntöön ei ole helppoa. Aina ei pystytä toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Joskus on tyydyttävä keskeneräisiin ratkaisuihin, jotta voitaisiin välttää vielä huonommat vaihtoehdot. Tällöin tarvitaan tahtoa harkita asioita yhdessä. Kuuliaisuus omantunnon äänelle on tärkeää myös yhteisen elämän kannalta. (Rakkauden lahja, s. 23)
Tällainen käsitys luterilaisesta etiikasta on ihan hyvä, mutta se on vaan aivan eri paria kirkon parisuhde- ja seksuaalietiikan sekä olemassa olevien kirkollisten toimitusten kaavojen kanssa. Kirkon keskustellessa homoseksuaalisuudesta mietitään, mikä on mahdollista kirkon raamatuntulkinnan ja uskon rajoissa, ja millaisille ratkaisuille tarvittaisiin tai voitaisiin saada kirkolliskokouksen määräenemmistö. Tällöin jäädään nihkeään ja ikävänsävyiseen keskusteluun.
– – –
Kirkollisten toimitusten ongelma on, että ne koskettavat vain ihmisiä, jotka mahtuvat kirkon tarjoamaan muottiin. Esimerkiksi Monimuotoiset perheet -verkoston facepäivityksiä lukiessa huomaa, että kirkon muotti ja monien suomalaisten tosiasialliset ihmissuhteet ovat kovin etäällä toisistaan.
Parisuhteita siunataan ainoastaan juridisen rekisteröitymisen yhteydessä. Esimerkiksi toisiinsa sitoutunut, elinikäistä parisuhdetta toteuttava avopari, joka ei syystä tai toisesta halua virallistaa parisuhdettaan, ei saa kirkon siunausta. ”Vihkivalojen uusiminen” tai avioliiton vuosipäivän rukoushetki tarjoaa mahdollisuuden juhlia määrävuosia suhteen rekisteröinnistä. Näissä tilanteissa kirkon toimituskaavat määrittelevät siunaustoimituksen sisällön ja muodon. Lapsia siunataan yleensä vain kasteen yhteydessä, jos vähintään toinen vanhemmista kuuluu kirkkoon eikä toinen kulttuurisista tai uskonnollisista lähtökohdistaan käsin vastusta siunausta. Kaavat antavat jonkin verran liikkumavaraa siihen, millaisia elementtejä tilaisuuteen voi ottaa tai ei voi.
Kodin siunaamisen kaava mahdollistaa muita kirkon kaavoja vähän vapaammin kaikkien kodissa asuvien siunaamisen. Kodin siunaaminen on usein ajallisessa ja merkityksellisessä yhteydessä uuteen kotiin muuttamiseen. Kodin siunaamista lukuun ottamatta mikään kirkon toimituskaava kasteen tai kirkon yhteyteen ottamisen jälkeen ei mahdollista siunaustoimitusta ihmiselle, joka ei halua tai päädy parisuhteeseen tai kirkon virkaan. Paitsi tietysti hautaan siunaamisen kaava, sehän meillä jokaisella on vielä kokematta omalle kohdalle.
Jos kirkko luottaa ihmisten moraaliseen harkintakykyyn, miksi kirkolla sitten on toimituksissaan niin pohjaton tarve määritellä, millaisia ihmissuhteita siunataan? Miksi siunataan vain heitä, jotka mahtuvat johonkin kirkon määrittelemään muottiin?
Entä jos kirkko lakkaisi määrittelemästä ihmissuhteita, ja luottaisi ihmisten itsensä kykyyn määritellä heille merkitykselliset ihmissuhteet? Siunataanhan kauppakeskuksia ja lemmikkieläimiäkin, kuten on tapana sanoa.
Yhdelle tärkeä ihmissuhde voisi olla avopuoliso, toiselle seurustelukumppani, jonka kanssa asutaan sitoutuneessa suhteessa mutta erillään. Kolmannelle maailman tärkein ihminen voi olla elinikäinen ystävä tai asuinkumppani, jonka kanssa ei kuitenkaan olla parisuhteessa. Neljäs haluaisi juhlia ja siunaten kiittää ihmistä, joka on auttanut, kasvattanut tai muuten hoitanut ja huolehtinut. Viides pyytäisi kirkon siunausta uusioperheelleen tilanteessa, jossa sun, mun ja meidän lapset opettelevat elämään yhdessä sun ja mun kanssa. Kuudes pyytäisi siunausta vaikkapa lapsen tosiasiallisille vanhemmille eli kasvattajille, jotka eivät ehkä tunnista itseään perinteisestä isän tai äidin roolista. Seitsemäs pyytäisi Jumalan siunausta suhteelleen raskaiden kriisien läpikäymisen jälkeen, Kahdeksas toivoisi perinteisempää siunaustoimitusta parisuhteensa virallistamisen eli avioliiton solmimisen yhteydessä. Yhdeksännelle tiivis harrastusporukka olisi se todellinen lähipiiri, jota haluaisi juhlistaa ja jolle haluaisi pyytää Jumalan siunausta. Tulee mieleen se vainaja, joka oli sairaalassa ilmoittanut lähiomaisikseen paikallisen huoltoaseman kantapöydässä istuvat ihmiset. Kymmenennelle merkityksellinen ihmissuhde olisi joku, jota en osaa arvatakaan.
Ihmissuhteen siunaamisen kaava tarjoaisi kirkolle aivan uudenlaisen mahdollisuuden suomalaisten enemmistön pastoraaliseen kohtaamiseen. Sen sijaan, että kirkko kertoo, mihin muottiin mahtuvia ihmisiä siunataan, kirkon työntekijä antaisi ihmisille mahdollisuuden kertoa, mikä on heille tärkeätä ja mille juuri he haluaisivat rukoilla Jumalan siunausta. Voin vain kuvitella toimituskeskustelun, jossa pari, perhe tai muu joukko ihmisiä aloittaa keskustelun kertomalla, mikä juuri heidän ihmissuhteessaan on se juttu.
Toki joku keksii tähän ihmissuhteen, jota ei voisi siunata, kuten jonkinlaisen alistussuhteen. Mutta kirkon työntekijät hallitsevat pastoraalisen harkinnan, kuten piispojen vuonna 2011 laatimasta rukoushetkiohjeistuksesta voi päätellä.
Ihmissuhteen siunaamisen kaava tulisi laatia riittävän avoimesti ja joustavasti. Erilaisia ihmissuhteita varten voisi olla valmiita rukousten kaavoja, jotka osa siunattavista tunnistaisi omakseen. Lisäksi kaava tarjoaisi mahdollisuuden laatia vapaasti omat rukouksensa. Nykyinen avioliittoon vihkimisen kaava voisi edelleen palvella heteropareja, jotka liittyvät Jumalan luomisessa asettamaan järjestykseen. Ihmissuhteen siunaamisen kaavaan voisi myös sisällyttää vapaamuotoiset lupaukset tai avioliittolain 15§ tarkoittamat kysymykset ja puolisoiksi julistamisen. Lisäksi tilaisuudessa voisi lukea Raamatun tekstejä, muita tilaisuuteen sopivia tekstejä, esittää siunattaville tärkeätä musiikkia, onnitella heitä, tai oikeastaan mitä vaan. Raskaiden vaiheiden jälkeen siunausta suhteelleen pyytäville myös lähipiirin edessä esitetty keskinäinen anteeksipyyntö voisi olla hyvin hoitava hetki. Tilaisuuden sisältö määrittyisi siunausta pyytävien suhteesta, ei kirkon määritelmistä.
Jos kirkko laatisi ja ottaisi käyttöön tällaisen ihmissuhteen siunaamisen kaavan, kirkko osoittaisi luottamusta ihmisiin ja heidän moraaliseen harkintakykyynsä. Samalla kirkko voisi pienen askeleen verran luopua yhteiskunnallisten instituutioiden kahleista: Ruotsin vallan, reformaation ja agraariyhteiskunnan aikaisesta sitoutumisesta omaan yhteiskunnalliseen viranomaisasemaansa. Kirkko voisi ylläpitää käsitystä miehen ja naisen avioliitosta, samalla mahdollistaen sen, että ihmiset jotka eivät tätä muottia tunnista omakseen, saisivat Jumalan siunauksen omalle merkitykselliselle ihmissuhteelleen.
Laatimalla ihmissuhteiden siunaamisen kaavan kirkko ratkaisisi paljon isomman ongelman kuin avioliittokiistansa, nimittäin oman instituutiokeskeisyytensä ja tarpeensa määritellä ihmisten elämää.
Minun on vaikea ajatella, etteivät ihmiset tällaisen järjestelyn puitteissa pyytäisi siunausta synneilleen?
Uskon kyllä ihmisen harkintaan tällaisissa asioissa, mutta vain, jos eletään 1 Joh 2:27 mukaan.”Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonkaa olette hneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa, vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta
Antti jatkaa” eikä valhetta, ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä”.
Jos siis eletään näin herkästi Pyhän Hengen ohjausta tunnustellen voidaan tehdä viisaita moraalisia ja eettisiä päätöksiä. Jos taas aletaan tehdä yllä lueteltuja päätöksiä ilman Pyhän Hengen ohjausta päädytään takuuvarmasti lain alle ja moraaliseen hämmenykseen.
Jossain on aina raja, mitä Jumala voi ja tahtoo siunata. Jos mielimme pysyä näissä rajoissa, on meidän kuuneltava Pyhän Hengen ohjausta. Tämän tulisi minusta olla aivan normaali kristillinen käytäntö.
Minä olen ollut ammatiltani esirukoilija vuosikymmeniä. Tässä työssä olen moneen kertaan oppinut sen, miten turhaa on yrittää alkaa rukoilla asioita, hitä Jumaal ei ole laskenut sydämellemme. Sitten, kun Hän laskee rukousaiheen tai taakan kannettavaksemme, ei sen tunnistaminen ole kovin vaikeaa.
Jos siis yritetään rakentaa joku lihallinen säännöstä sille, mitä millonkin siunataan ja mistä syystä, välttämättä tällaisella ei ole paljoakaan tekemistä itse Jumalan kanssa, vaikka se sopisikin ihmisten lihallisiin uskonnollisiin harjoituksiin.
Kuitenkin, erityisesti erilaisissa Raamatussakin kuvatuissa liitoissa (berith) Jumala on mukan yhtenä osapuolena. Tästä syystä Häntä ei oikein voida sivuuttaa.
Kiitos Antti kommenteista.
”Tässä työssä olen moneen kertaan oppinut sen, miten turhaa on yrittää alkaa rukoilla asioita, hitä Jumaal ei ole laskenut sydämellemme. Sitten, kun Hän laskee rukousaiheen tai taakan kannettavaksemme, ei sen tunnistaminen ole kovin vaikeaa.”
Kyllä itse olen myös pappina joskus vihkiessäni miettinyt, millaiseen suhteeseen vihittävä pari päätyy: onko se suhde parille hyväksi vai ei. Kuitenkin vierastan ajatusta, jossa pappina asettuisin ihmisten ja Jumalan väliin tai jossa minä arvotan ihmissuhteita sen mukaan, mitä minä ajattelen.
Toki ehdotukseni antaisi mahdollisuuden pyytää siunausta vaikka millaiselle hyväksikäyttösuhteelle. Mutta kaikkia maailman olemassaolevia systeemejä joku käyttää väärin. Siksi siunaava pappi tai muu työntekijä kävisi keskustelut etukäteen ja käyttäisi pastoraalista harkintaa.
Ja uskoisin, että jos tällainen ehdottamani ihmissuhteen siunaamisen kaava oikeasti laadittaisiin, siunausta pyytäisi aika harva. Ja ne pyynnöt olisivat todella harkittuja, varovaisia ja perusteltuja.
Antti Hämäläinen: ”Jossain on aina raja, mitä Jumala voi ja tahtoo siunata.”
En ota kantaa siihen, millä oikeudella Hämäläinen päättää Jumalan puolesta, mitä hän voi tehdä, mutta kirjoitettu on:
”siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.”
Jos on mahdollista siunata avioliittoon, joka on yhteiskunnan lakien mukaista, niin varmaan on hyvä siunata, kun niitäkin pitää siunata, jotka panettelevat uskovia.
”Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.”
Ellei siunaa pyydettäessä, niin ulossulkiessaan siunausta tahtovan, kiroaa tämän.
Joissakin kirkoissa siunataan aseet, joilla mennään tappamaan. Onko se Hämäläisestä oikeammin tehty kuin siunaaminen tasa-arvoiseen avioliittoon, joka perustuu keskinäiseen kunnioitukseen ja rakkauteen?
Ja kiitos jälleen Tuomakselle punnitusta puheenvuorosta!
Tuomaala. ”En ota kantaa siihen, millä oikeudella Hämäläinen päättää Jumalan puolesta, mitä hän voi tehdä,”
Nimenomaanhan sanoin, ettei tätä kannata yrittää tehdä omin päin.
Hynynen, ”Kuitenkin vierastan ajatusta, jossa pappina asettuisin ihmisten ja Jumalan väliin tai jossa minä arvotan ihmissuhteita sen mukaan, mitä minä ajattelen”.
Pappina tietysti vihit ne jotka sinun työvuorossasi on vihittävänä huolimatta mahdollisista heikkouksista joita näet. Tämähän on papin työtä josta ei voi eikä tule kieltäytyä. Avioliitto on hyvä ja on varmasti hienoa toimittaa avioparien siunauksia.
Mistä puhuin, on kuitenkin vähän eri asia kuin käsikirjan mukaiset toimitukset. Puhuin siis esirukouksesta. Tällainen rukous on mahdotonta ilman Pyhän Hengen antamaa ”taakkaa” tai ”rukousaihetta”.
Esirukouksella tarkoitan rukousta/rukoustaakkaa , jonka Jumala itse antaa meidön sydämellemme rukoiltavaksi ja Hänelle takaisin annettavaksi. Tämä on siten varmasti Jumalan mielen mukainen rukous.
Emme siis pysty tuottamaan tällaista omin päin.
Tavallista rukousta ja käsikirjaan kirjoitettuja rukouksiahan tietysti pystymme lukemaan koska vain tahdomme.
Hyvä Tuomas! Kaikkea se tutkimustyö tuottaa. Vaikka itse en ole asiaa tutkinut vaan pelkästään funtsinut, tämä tulee lähelle sitä mitä ajattelen.
Kuten olen sanonut aikaisemmin, mielestäni avioliittoon vihkiminen ei ole lainkaan kirkon asia. Joutaisi luovuttaa kokonaan yhteiskunnan viranomaisten käsiin. Kun tästä on puhuttu, on usein todettu että kiista jatkuisi kuitenkin samana sen jälkeen avioliiton siunaamisen ympärillä. Se olisi totta, mutta vain siinä tapauksessa että säilytettäisiin olemassa oleva al:n siunaamisen kaava sellaisenaan.
Tutkimatta asiaa perusteellisemmin kuvittelen, että kun al:n siunaamisen kaava aikanaan laadittiin ja otettiin käyttöön, mentiin halpoimman kautta, mikä siihen aikaan saattoi olla perusteltua tai ainakin ymmärrettävää. Toisin sanoen otettiin vihkimisen kaava ja muutettiin sitä mahdollisimman vähän. Vain aviopuolisoiksi julistaminen jätettiin pois- ja kas, saatiin aikaan al:n siunaamisen kaava joka käytännössä on sellaisen avioliiton siunaaminen jota kirkko tarkoittaa avioliittoon vihkimisen kaavassa.
Olen itsekseni hassutellut ajatuksella, että jos minulla olisi valta niin laatisin esimerkikis avioparin siunaamiselle sellaisen kaavan, joka ei muistuttaisi nykyistä al:oon vihkimistä lainkaan. (Tärkeä sivuasia on se että kyseistä kaavaa on mielestäni hyvästä syystä kritisoitu väitöskirjan tasoisesti siitä että sen teologinen substenssi on ohut ja puuttellinen.) Ajattelen että sellaisen kaavan tai suosituksen tulisi paljon enemmän keskittyä itse siunaamiseen, ja rivien välissä tai takana oleva liiton muodon määrittely jäisi pois.
Sinä Tuomas jättäisit muodon määrittelyn kyseisille ihmisille, ja olet kehitellyt ajatusta tarkemmin ja pidemmälle yleensäkin ihmissuhteen siunaamiseen. Minun ajatukseni on saman suuntainen, vaikka suppeampi. Koska ajattelen että avioliitto on yhteiskunnallisen toiminnan piiriin kuuluva asia, en lähtisi lainkaan kilpailemaan saati riitelemään sitä vastaan kirkon ”omalla avioliittokäsityksellä”. Käytännössä minäkin jättäisin asian päättämisen kirkon jäsenen vastuulle, ja rukoilisin vain Jumalan siunausta kaikkeen siihen mitä inhimillinen elämä tuo vastaan.
En tiedä pitäisikö tässä alkaa syventymään siunaamisen teologiaan sellaisenaan vai mitä. Vai pitäisikö rohkeammin jakaa Jumalan siunausta eteenpäin ja jättää vaikka Jumalan ratkaisun varaan jotakin siitä mitä lopulta tapahtuu. Mieluummin kuin pihistellä ja varmistaa.
Kiitos Hannu.
Jännä ajatus olisi laatia avioliiton siunaamisen kaava, joka ei muistuttaisi vihkimistä.
”Jos kirkko laatisi ja ottaisi käyttöön tällaisen ihmissuhteen siunaamisen kaavan, kirkko osoittaisi luottamusta ihmisiin ja heidän moraaliseen harkintakykyynsä.”
Kirkon opin mukaan (Raamattu, tunnustuskirjat) ihmisiin ja heidän moraaliseen harkintakykyynsä nimenomaan EI ole luottamista. Suurin osa kirkon ongelmien ratkaisuehdotuksista lähtee blogin tavoin väärältä pohjalta, luottamuksesta ihmisiin. Jumala on ainoa luotettava ja siksi hän tuli Jeesuksena maailmaan. Tämä perustotuus jos unohtuu, ei mitään tolkkua saada esim. laatimalla erilaisia siunauksen malleja ihmisviisauden varassa.
Herran pelko on viisauden alku.
Hyvin kirjoitatte: Kuitenkin moraalitajuun johtaneen asian Ihminen Vanhan Testamentin mukaan sai vasta luomisen kahdeksannen päivän asiana vapaudessa ja omantunnon orastavassa asiassa. Tätmä asia kuudenteen päivään katsottuna on kuudennen päivän Ihmisen anomalian diskontinuiteetti.
Kirkkommehan huomaa ja ymmärtää asian perisynnin suvullisesti yhtymisessä siirtyväksi substanssiksi.
Lisäksi saa huomata kun ei muistaa kuudennen päivän Ihmisen olleen kovasti yhtä muun luomakunnan kanssa, ja siksipä Jumala käski Ihmistä kuten toisiakin luomiaan.
Mutta mitä Jumala sanoi kahdeksannen päivän Ihmisen anomalian diskontinuiteetille.
Edellinen ei liity vätöksenne asiaan, mutta Ihmisen moraaliymmärryksen siementä ei voitane sijoittaa väärään kohtaan historiassamme.
Tämä siunauksen monimuotoisuuden asia on hyvä.
Käsikirjan ulkopuolella olevina ne kuitenkin rinnastuvat uskovan maallikon rukoilemaan siunaukseen. Olisiko tämä sitten huono asia.
Kirkon perinteisen aviolain ja järjestyksen ulkopuolelle menevät laajennukset ilman kirkon päätöksiä ovat haastavia kun substanssi voidaan pitää ennallaan, ja niinsanotusti rukoilla kanssa, yhdessä, mutta ei puolesta.
Papin, ja seurakunnan mukaan sanoja on sitten mahdollista asettaa sopivasti, ettei papin oma käsitys uskon prinsiipeistä vaarannu tahi tule loukatuksi.
Luoda sana olikin sitten haasteellinen taivuttaa, mutta olkoon.
Pohdin asiaa erään luotamushenkilön nostaman huolen pohjalta näin:
https://www.kotimaa.fi/blogit/kirkon-pattitilanne-ja-sen-purkaminen/
Hyviä ajatuksia, Toivo.
Jos asiassa tehdään jonkinlainen kompromissiratkaisu, se pitää saada rakennettua niin, että molemmat ”osapuolet” kokevat voittavansa.
Tuomas, kiitos jatkopohdinnoista.
Mitä vaikuttaa ns. tunnustuspykälä kompromissin tekemiseen?
Kirkkojärjestys 1 luku / 1 pykälässä on kirjoitettuna:
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Kiitos Juha.
Kirkkojärjestyksen 1:1§ suhde tähän asiaan on tosi hyvä kysymys. Kysymys on, onko avioliittokäsityksen muuttaminen kirkon tunnustuksen kysymys, vai onko kysymys muutettavissa olevista asioista, tai ehdonvallan asioista joissa voi olla useita eri näkemyksiä.
Kun kirkko muuttaa käsityksiään, ei yleensä ole tapana puhua kompromisseista vaan tulkinnan tai uskonkäsityksen muutoksista. Sanalla ”kompromissi” on ruma kaiku.
Käytin kuitenkin sitä sanaa, koska aika monessa kirkon päätöksessä on mielestäni tosiasiallisesti kyse erilaisten tulkintatapojen, perinteiden ja intressien yhteensovittamisesta. Se ei minusta merkitse välttämättä totuudesta luopumista vaan kristillisen uskon mahdollistamisesta erilaisille ihmisille erilaisissa kulttuureissa ja tilanteissa.
Vähän niin kuin Apostolien tekojen 15. luvussa, jossa kompromissiratkaisun (tai miksi sitä haluaa kutsua) kiista ja ratkaisu on hyvin dokumentoitu.
Tuomas, kiitos viestistä. Mielenkiinnolla seuraan mihin ratkaisuihin ja millä askelilla evl-kirkko päätyy. Kirkossa johon kuulun, ei tässä asiassa ole mitään ongelmia. Toivottavasti evl-kirkko saa myös asiat kuntoon.
Kiitos Juha linkittämästäsi Suomen ev.lut. kirkon tunnustuspykälästä.
Tunnustus määrittelee kirkon uskon ja opin.
Kysymys avioliitosta on kirkolle uskon ja opin kysymys, joka liittyy apostolisen uskontunnustuksen ensimmäiseen uskonkappaleeseen.
Tuomakselle. Kirjoituksesta tulee mieleen: Mielikuvitus on vain rajana. on juuri kirkon heikkous. Onko kirkko enää kirkko, jos kaikki vaihtoehdot olisivat mahdollista. Meidän pitää oppia tuntemaan Jumala
Jeesus Kristus ja se mitä Hän siunaa. Turhaa on siunata sellaisia asioita mikä ei ole Herran mielen mukaista.